29. syyskuuta 2008

It's alive! (for now)

Koneeni on toistaiseksi kunnossa (pöytätuulettimella)! En uskalla vielä innostua, joten kirjoitan pikaisesti päivityksiä ennen kuin tipahtaa. Keskiviikon fuksisuunnistuksen ja rastivahdin hommien jälkeen oli aika kiitettävän huono olo mennä luennoille ja junaan. Junassa vieressäni istui sitten kaveri, jonka henki haisi aika lailla oksennukselle ja päänsärky oli sitä luokkaa, että en kyennyt nukkumaan :/ no onneksi kaikki meni parhaiten päin ja pääsin elossa Tampereelle.

Aamusta alkoikin tohina. Tiedättekö, kuinka paljon on uhmaa viisivuotiaassa tytössä?! Jos äiti pyytää laittamaan jalkaan farkut, niin tyttö kiskoo hameen päälle ihan vain kiusallaan. Noh, joka tapauksessa, normaali päivärytmi oli minulle hyvin tervetullutta. Ostin Oulusta lähtiessäni aivan ihanat kengät, jotka näytän teille heti, kun muistan räpsästä kuvan niistä. Ohjelmassa oli pikkuprinsessan taitoluisteluharkat ja jumppaharkat. Tamperelaisena tyttöhän luistelee samassa seurassa kuin Kira Korpi ja fanittaa ihan pikkuisen kyseistä luistelijaa. Rauhallinen ilta lasten kanssa ja seuraavana päivänä mie pääsin sitten shoppaamaan. Mietittiin pitkään IdeaParkin ja keskustan välillä ja koska vihdoin halusin GT:lle niin päädyttiin keskustaan.

Ensimmäisenä astahdettiin menkkahaukalle, mistä halusin ne kengät mutta sitten, kun siellä olimme, unohdin katsoa niitä! Joka tapauksessa, mukaan tarttui pari tosi kivaa paitaa, jotka näytän piakkoin, sillä aion piakkoin pukeutua kumpaankin! Sokokselta haettiin Nivean syvän violetti kynsilakka ja BM:n kasvovoide. Sitten suunnattiin Minusviiruspäiville Koskikeskukseen. Your Facelta löytyi pari huivia ja perus T-paita vaaleanpunaisena:



Oikeanpuoleinen on muuten aivan loistava nahkatakkini kanssa! Ja tuon vaaleanpunaisen huivin ostin, koska se oli mielestäni niin hurmaava. Sen takia ostin myös sen vaaleanpunaisen paidankin. Näin järkevästi meikäläinen siis suunnittelee vaatteeni. Nuo huivit olivat tosi halpoja, joten ajattelin, että opettelisin taas pitämään niitä. Emme löytäneet Aleksi 13:a, koska Jääprinsessan äiti ei muistanut sen sijaintia, joten en saanut ostaa haluamaani violettia laukkua. Saatan mennä huomenna katseleen uudelleen kotikaupungin keskustaan.

Lopputilini voimalla ahtauduimme vielä Gina Tricot'lle ja tuhlasin suurimman osan budjetistani sinne. Oulussahan ei ole Gina Tricot'ta joten täällä ei tule näkymään heti samanlaisia ja se lohdutti. Toki GT tulee sinne Tornioon Rajalla-kauppakeskukseen. Me olemme muuten kaikki Parhaan YStäväni, Äkäpussi-siskon ja Pienen ja Pippurisen kanssa menossa avajaisiin!Muun muassa tämä kaunistus löytyi sieltä. Olisin ostanut vaikka ja mitä, mutta en vain raskinut enää törsätä enempää! Lisää kuvia tulee kyllä.

Sunnuntaina en mahtunut siihen Pendolinoon, johon olisin halunnut, joten jouduin jumiin Tampereelle vielä tunniksi. Silloin ehdinkin loistavasti kipaista uudestaan sinne H&M:lle niitä kenkiä hakemaan. Siinä ne nyt sitten ovat (ah, me likey, aivan ihanat jalassa!)



Tänään olin yliopistolla Café Linguassa, jonka ajatuksena ovat kahvilan pöydät, joissa on etukäteen määrätty kieli. Ja jopa minä jaksoin reippaana tyttönä marssia sinne kielipöytään jossa luki FRANçAIS, sillä se lähtö on varmasti Sveitsiin päin ennen kuin huomaankaan. Enkun laitos on päättänyt olla antamatta mulle siitä minkäänlaista tunnustusta, mutta ranskan laitos ja kasvatustiede kyllä antavat pojoja. Plus se tulee näyttämään mahtavalta CV:ssä. Tämä tyttö siis näillä näkymin on 14.1. alkaen harjoittelussa jossain Sveitsin ranskankielisellä alueella. Kotimatka oli hieman pelottava, sillä vähintäänkin kyseenalainen hiippari hännysteli mua siinä määrin, että minun oli pakko puhua puhelimessa Housuboylle kotimatkan ajan. Hauskaa alkuviikkoa kaikille!

Ainiin ja asensin digiboksin. Kertokaahan mulle, että mikä hitto siinä muka on niin vaikeaa? Neljä eri johtoa, joista kaksi menee sähköpistokkeeseen. Yksi kaapeli, joka menee kaapelin aukkoon ja yski scartti, joka menee digiboksista telkkariin. Aikaa meni noin 7 min.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mukavaa, että koneesi toimii jälleen! :) Ja kiitos matkakuvauksesta. Kuulosti siltä, että olet nauttinut reissustasi täysin siemauksin... Kyllä meidän naispuolisten täytyy päästä shoppaamaan aina välillä ja mielellään tietysti ilman miespuolista seuraa. Elleivät he ole jotenkin äärimmäisen poikkeavia, jolloin heidät voi luokitella tyttökavereiksi. ;)

Se nahkatakki, josta aiemmin kerroit, näytti hienolta. Ja olen muutenkin saanut sinusta sellaisen kuvan, että uskon sinun olevan juuri sellainen ihminen, jonka pitäisikin revitellä vaatetuksen suhteen, kuten se ystäväsi josta kerroit. Et muutenkaan ole mikään harmaa hiirulainen, joten anna palaa vain!

Nuo kengät ovat ihanat! Samoin huivit. Olen jossain vaiheessa elämääni käyttänyt paljon vaaleanpunaisen eri sävyjä, mutta hiusten saatua vahvemman punan, jätin ne lopullisesti pois. Toisaalta nyt olen "vaihtanut väriä" niin paljon tummempaan hiuksissani, että voisi taas tilapäisesti kokeilla... Tosin ymmärtäisikö Lanssari, jos ostaisin kasan vaatteita vain tilapäistä kokeilua varten... ;)

Tuo on oikeasti aivan mieletön juttu tuo sinun tuleva Sveitsin reissusi! Ei sitä joka tyttö noin vain pääse maailmaa avartamaan... Eli olen niin hengessä mukana! :)

sho(e)paholic kirjoitti...

Verna muistan taas nihamin, sillä hänen poikansa rakasti shoppailua jostain kumman syystä. Housuboykin tykkää siitä, jos etsimme vaatteita HÄNELLE :D sen jälkeen, kun pitäisi etsiä minulle, hän kyllästyy ja minä hermostun..

Se nahkatakki on muuten varmaan räväkintä, mitä olen itselleni ostanut, sillä olen yleensä todella "klassinen" pukeutumiseni suhteen. Joten minusta oli korkea aika tehdä juuri niin kuin itse haluan. Ei se voi olla kovin ruma päälläni, vaikka jotkut sitä vähän oudosti katsovat, mutta ei heidän tarvitsekaan siitä tykätä ;)

Voin kuvitella, että lanssari tulisi kiittelemään minua rohkaisusta kokeiluun, jos nyt menisin tässä sanomaan tapani mukaan, että mikset kokeilisi ;D kengät muuten saavat jalat näyttämään vähän kavioilta :D mutta ihanat ovat silti.

Äitini sanoi ensimmäiseksi, että mene nyt, kun ei vielä ole lapsia. Minullehan vaihto enkunkielisessä maassa on pakollinen, joten "joudun" vielä lähtemään Britteihin, Kanadaan tai Ausseihin. Harkitsen kaikki paljon, mutta ensimmäisessä olisi mahdollisuus työpaikkaan. Mutta ensin Sveitsiin ja siellä mahdollisuus puhua kolmea kieltä jatkuvasti, joten odotan sitä ainakin innolla.

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka Tapparaa olenkin aina kannustanut niin silti itse luistelin KooVeessä. Tapparalaisilla oli aina jääreenit heti meidän jäiden jälkeen. Tosin ei silloin Kiira Korpi ollut samanlainen "ilmiö" kuin nyt. Tottahan toki Kiiraa aina kannustaa. Tykkään hänen luistelutyylistään muutenkin eniten kun vertaa näitä muita kolmea suomalaista huippunaisluistelijaa. Susanna Pöykiön tyyli on jotenkin liian pikkusievää luistelua mun mielestä.

sho(e)paholic kirjoitti...

Joo ice tosi kaunis tyyli sillä on munkin mielestä. Saa nähdä alkaako tyttö perustaan kiekosta olleskaan vai ei mutta jos alkaa niin sitten voidaan alkaa tappeleen kumpi on parempi, tappara vai kärpät :D