20. helmikuuta 2014

Uus tukka ja äitiyspakkaus!

Siskoni Tanssija on siis myös tuleva kampaaja ja taikoi tukkani taas takaisin loistoonsa. Olen tosi tyytyväinen tällä hetkellä tähän vähän tummempaan ja punertavampaan sävyyn, jotenkin en mielestäni näytä niin kalpealta kuin ihan blondissa värissä. Tässä siis kaksi upeaa selfietä :D


Meillä on ollut parikin mukavaa talvipäivää täällä ja eritoten viime viikolla oli todella mukava ilma käydä kaupassa. Nyt kuitenkin kauppareissulla on alkanut ilmenemään (meillä ei ole autoa, joten ostokset kulkevat mulla repussa), että minun kädet on alkaneet puutua todella helposti hartiajumien takia. Jos tästä ei mitään muuta saa irti, niin ainakin on huomannut toden teolla sen, mitkä ylipainon haitat minulle olisivat. Jalkapohjat, hartiat, selkä ja niskat kipeytyvät, sormet ja varpaat turpoavat, olo on väsyneempi ja kumartuminen, kenkien jalkaanlaitto ym. on kaikki vaikeaa. Motivaatio saada itsensä siis kuntoon raskauden jälkeen on kova. Onneksi haaveissa siintää Levin Ruskamaratonin puolikas, joten onpa sitten jokin tähtäinkin.


Ystävänpäivää juhlimme Surusilmän kanssa siksi, että meillä tuli myös heti sen jälkeen puoli vuotta naimisissaoloaikaa täyteen. Aika on mennyt kuin siivillä! Tuntuu, että kesästä ja siitä kaikesta suunnittelusta on ikuisuus! Kyseiset kukat eivät kuitenkaan tulleet Surusilmältä vaan Surusilmän yksi parhaista kavereista tuli meille katsomaan jääkiekkoa ja toi minulle kukkia, kun kielsimme muut tuomiset.
Minun ja Surusilmän hääpäivän juhliminen meni siten, että käytiin Tornion kiinalaisessa ravintolassa Golden Flowerissa syömässä ja olihan se hyvää! Sen lisäksi käytiin Rajalla-Kauppakeskuksessa kahvilla ja jätskillä ja katsomassa sopivaa kangasta tekemääni tilkkupeittoon. Vieläkään ei ole löytynyt sitä sopivaa toista kuviotakangasta!




Raskausviikkoja on nyt siis 33+ ja me kävimme neuvolassa tiistaina. Sen jälkeen kävimme hakemassa postista vanhempainpakkauksen! Iiks! Ihanuutta :)! Meille oli itsestäänselvyys, että ensimmäisen kohdalla otetaan pakkaus ainakin. Sitä sitten Surusilmä kanteli autoon, kun isi ja äiti olivat sitä meille lainanneet.

Neuvolassa kävi ilmi, että verenpaineeni on noussut. Sokerirasitus taas näytti kuulemma ihannetulosta ja pissanäyte on kunnossa, joten menen ensi viikolla samaan aikaan vielä katselemaan, mitä verenpaine sanoo. Suola on pannassa.
Väsyttääkö? ;)


Aarteita sisällä!





Meillä katsotaan tällä hetkellä olympialaisia tosi tiiviisti ja oli niiiiiin huippu päivä urheiluhullulle eilen! Kaiken alottivat naiset parisprintissä, sitten miehet jatkoivat ja Leijonat viimeistelivät. Oli niin mahtavaa! Mie katoin eilen vielä uuelleen sen miesten hiihdon ja vähän (näissä hormoonimyrskyissä vissiin) pidättelin ilon kyyneleitä :D Ihanaa, että pohjoisen Musti sai vihdoin palkinnon pitkälle uralleen juuri ennen sen loppua!

Tällä viikolla meillä onkin sitten jännät paikat, kun kummityttöni saapuu viettämään meille hiihtolomansa! Jännittää kovasti, mitä kaikkea keksitään ja millaista se on, kun lapsi on talossa. Toisaalta on kiva, että minulla on kaveri, jonka kanssa käydä lenkillä ja ulkoilla. Suunnittelemme myös reissua Lumilinnaan. Ai niin ja perjantaina alkaa meidän koiruuden pentukurssi, tekemistä siis riittää! :)

14. helmikuuta 2014

Pelkopolia ja perhevalmennusta

Ensinnäkään en ole kauheasti huudellut synnytyspelosta tänne(kään), mutta sellaista koen. Pelkään täällä kuulevani samoja kommentteja kuin muut kanssaäidit ovat kuulleet ja itse olen lukenut verkosta. Miksi sitten hankkiutua raskaaksi, jos pelkää synnytystä, mitä järkeä siinä on?
Itselle kuitenkin toive omasta perheestä on paljon voimakkaampi ja tiesin, että minun luonteella mennään läpi vaikka harmaan kiven, jotta pelosta päästäisiin yli. Tiistaina oli minulla siis aika pelkopolille. Sain siis ylimääräisen ajan, koska varsinaiset olivat jo menneet. Kätilö sanoikin, että en todellakaan ole ainoa. Minulle jäi erittäin positiivinen olo käynnistä ja onneksi sain käydä! Minua auttoi myös se, että kerrottiin realistisesti, että aina se kivunlievityskään ei onnistu toivotulla tavalla, jos vauvalla on joku huonosti ja lievitystä ei voida antaa. Sain nähdä jo nyt synnärin, vaikka meillä on vielä sinne tutustuminen edessä. Jännä homma oli myös se, että tällä kertaa kun näin myös leikkaussalin, niin aloin jopa ehkä pelkäämään leikkausta enemmän, mikä on ennen ollut se minulle toivottavampi vaihtoehto jostain syystä. Ajattelin vain jotenkin, että minua on ennenkin leikattu, joten se ei olisi niin paha ja kipua ei luultavasti tarvisi tuntea - paitsi tietysti jälkeenpäin.




Otatin Surusilmällä kuvan (jonka ohjeistus oli "ota koko kropasta ja kaikista vaatteista, kröhöm!) ja se ei nyt tästä näy, mutta sain synnärillä kovasti kehuja hehkeydestä. Kätilö sanoi, että ei ole nähnyt noin hehkuvaa äitiä ennen, että on jaksettu niin nätisti pukeutua, meikata ja laittaa hiuksia. Tässä kuvassa tosin paistaa aika paljon tuo minun uupumus kyseiseen päivään, nukkuminen oli vastustanut edellisyönä. Tämä sivuhuomiona siis siksi, että siskoni Tanssija on vaahdonnut mulle koko raskausajan, että en saa rupsahtaa, jopa paineistamiseen asti. Limpsin Lampsin -blogin Anni on siskoni lapsuudenystävä ja aina niin viimeisen päälle tyylikäs, kaunis ja hehkeä ja siskoni vertaa meitä aina :D Niin, että siskollekin tiedoksi: olen kyllä edustanut! :D

Samaisena tiistaina aloitimme perhevalmennuksen. Meille eka kerta oli vähän turha, koska olemme (varsinkin mies) tosi tarkkoja suun terveydestä ja liikuntaa on meillä harrastettu aina ja fyssari ja suuhygienisti olivat esittelemässä meille juttuja. Tänään taas sitten käytiin tutustumassa synnytyksen eri vaiheisiin ja se oli erittäin hyödyllinen kerta, varsinkin Surusilmälle. Häntä kiinnosti erityisesti video, jossa näytettiin synnytyksen kulku erään esimerkin kautta. Itse olin huojentunut, että Surusilmäkin sanoi avoimesti, että tämä oli hyödyllinen kerta.
Itselleni on hyvin taas kirkastunut se, kuinka hankalaa minulla on luottaa muihin. Ahdistaa jopa se, että synnärillä on oltava muiden nähden alasti (ei sillä, että heillä oikeasti varmaan kiinnostaa ja tiedän sen). Mutta ennen kaikkea pelkään, että joudun pyörtyvän Surusilmän tueksi, pitäisi luottaa vieraisiin ihmisiin koko prosessin ajan ja pelkään vain, että jään prosessissa yksin. Olen todella huono tässä. Sitä olenkin tässä illan mutustellut mielessäni. Surusilmään on opittava luottamaan ja siihen, että hänestä tulee superiskä :D Ja se onkin minun seuraava haaste taas opetella luottamaan muihin.


Tässä vaiheessa on myös myönnettävä, että liikkumaan olisi kovasti mieli. Haluaisin jo salille, juoksemaan ja sählyyn. Mutta ei, tiedän, että sinne menee vielä aikaa.
Sillä aikaa pysyttelen tässä Jörön kanssa lenkkeilyssä. Pari kertaa olen luistanut ja puistossa on hauskaa. Eka kerta, kun meidän koira hieman arasteli oli tämän valtaisan ja ihanan tanskandogin kanssa. Meidän koira on alin :D



Oli pakko laittaa tämä kuva tänne, koska minähän olen itse harvinainen nainen siinä mielessä, että rakastan jalkapalloa ja erityisesti Valioliigaa. Lemppariseura on Arsenal. Useampi kaveri taas kannattaa Liverpoolia, koska Hyypiä on pelannut siellä ja seuralla on myös pitkät perinteet. Tuttuni eräässä oulaislaisessa koulussa oli kuvannut abiturienttien sisustamaa koulua ja laittanut facebookiin oheisen kuvan. Mielestäni se oli tosi hauska, sanokaa, mitä sanotte!



Tässä kuvassa ovat nykyään ylimmät ystävykset Jörö ja Mymmeli. Mymskä on siskoni Tanssijan koira ja ahkeraan meillä hoidossa tällä hetkellä. Tällä tavalla lunastamme itsellemme koiranhoitovelkaa siihen, kun me joudumme synnärille! Mymskä on aika terhakka tapaus ja ihana karvapallo. Koira oli aluksi tosi arka, mutta nyt jo tulee tervehtimään meitä innoissaan ja Surusilmää Mymskä rakastaa. Mymskä on kova komentamaan, toisin kuin Jörö, joka yleensä ei edes hauku. Tässä koirat ovat päässeet taas hetkeksi tilanteeseen, jossa ei vaan jaksa riehua (thank goodness!). Mukavaa loppuviikkoa kaikille!


7. helmikuuta 2014

Levollisuus

Nyt on alkanut pikku hiljaa sellainen taju laskeutua mieleen, että vauva on kohta täällä ja hyvä niin. Vähä vähältä se oma valmius tuntuu enemmän ja enemmän varmemmalta ja itsevarmuus omasta osaamisesta kasvaa. Mietin todella paljon jo nyt kasvattamista ja pelkään ehkä eniten, että omat voimavarat, äly ja ahkeruus eivät riitä pitämään lapsesta tarpeeksi hyvää huolta. Sitten kuitenkin muistan, että alussa lapsi tarvii vain sylini (ja maitobaarin :D). Imetystä jännitän jonkin verran, sillä itselläni on paha laktoosi-intoleranssi. Toisaalta miehellä taas on teräsmiehen suolisto ja voi syödä ihan mitä vain, joten vauvan kanssa voi mennä kummin päin tahansa. Olen yrittänyt koko raskauden ajan siedättää itseäni hieman maitotuotteille, että lapsi ei sitten perisi tätä. En tiedä, onko sillä mitään väliä. Ruoansulatuksen hidastumisen myötä olen kyllä tosi paljon nauttinut siitä, että mun herkkä maha on sietänyt vaikka ja mitä ruokakokeiluja. Oikeastaan tällaisena ainaisena vatsavaivaisena raskaus on helpottanut minun oloa todella paljon.

Keskiviikkona käväisin kampaajalla. Oli niin ihanaa istua lempparikampaajani tuoliin. Tässä onkin pieni dilemma: rakastan Kemissä CrazyHairin omistajakampaajan tapaa leikata hiukseni, jutella kanssani mukavia ja tapaa, jolla laittaa hiukseni (alla oleva kuva on siis TOSI lässähtänyt versio huonossa valossa, pöyhäsemällä niistä ois jo saanut tosi hienot, miltä ne näytti lähtiessäni). Lisäksi on siskoni Tanssija, joka myös kohta valmistuu kampaajaksi. Hänen onkin tarkoitus värikäsitellä hiukseni piakkoin. Mutta miten sitten valitsen, kun on siskokin? Varmaan silti siskolle mentävä on, rahan ja perhesuhteiden takia :D

Tässä on muuten yksi syy, miksi Surusilmän on toisinaan hieman vaikea kuvata: kun mulla käy tuo suu koko ajan niin kuvat on tosiaan mitä on...

Kampaajalta tultuani odotti kotona paketti äitini serkulta, joka oli laittanut tuulemaan ja kutonut tämän ihanan villapuvun lapselle!Siihen kuuluivat myös tossut ja kaksi pipoa, joista toinen on hieman isompi. Tuli tippa linssiin tästä yllättävästä ystävällisyydestä. Ei sillä, että hänen ystävällisyytensä oli yllättävää, ihana ihminen on kyseessä, mutta en oikein vieläkään osaa suhtautua siihen, kun joku on aidosti sydämestään sellainen, että haluaa auttaa tällä tavoin! Olen aina hämilläni, en omasta mielestäni "ansaitse" tätä yhtään!


Keskiviikkoiltana pääsin yhden lempiharrastukseni pariin. Nimittäin olen kuulunut nyt noin vuoden Lions Club Neidonkenkään ja olen viihtynyt suunnattomasti. Klubin keski-ikä on Lapin nuorin melkein oikeastaan minun ansiostani :D Kyseessä on hyväntekeväisyysjärjestö, mutta meillä on niin ihana porukka kasassa, että kuukausikokouksissa on aivan ihana käydä ja kaikki siellä elävät niin ihanasti mukana tätä minun raskausaikaani. On ihana aloittaa kokous aina halaamalla kaikki läpi! Tässä kuussa olimme Ammattiopisto Lappian Pränni-ravintolassa, joka on suunniteltu kodaksi. Siellä saimme herkullisen kolmen ruokalajin illallisen. Ensin söimme riekko-riistavelliä, sitten pääruoaksi loimulohta ja paahdettuja juureksia tilli-sitruunakastikkeella....



Ja jälkkäriksi äkäsiä, eli jaloviinalla liekitettyjä lettuja, itse tehdyllä vaniljakermajäätelöllä sekä marjoilla (mansikka, karhunvatukka ja vadelma). Alkoholi siis palaa liekityksessä pois, joten uskalsin syödä :) NAM!


Olen vähän harmissani tällä viikolla edelleen meidän neuvolan tavasta "hoitaa" asioita. Olen nimittäni puhunut pelkopoliklinikan tarpeesta kohdallani alusta alkaen, siis siitä ekasta neuvolareissusta lähtien, mikä tehtiin elokuussa. Ja tässä lääkärineuvolan yhteydessä mainitsin siitä TAAS. Ja tähän asti minulle oli sanottu, että kyllä sen kerkeää, ei hätiä, älä ressaa jne. Noh, nyt sitten tuli sairaalasta puhelu, että "jos me tehdään sulle ylimääräinen aika ensi viikon tiistaille, niin sitten pääsisit, muussa tapauksessa eka aika on maaliskuun lopulla. Sehän voi silloin olla jo liian myöhäistä. Että tuletko ensi tiistaina?". Ilomielin tulen. Ihana, että saa jutella aiheesta, jotta osa ehkä turhastakin pelosta karsiutuu. Mutta miksi tuo piti sitten jättää niin viime tinkaan? Miksei tuota voitu hoitaa ajoissa, kun olin usein huolissaan asiasta ja mainitsin siitä sekä lääkäreille että neuvolantätille? Tiedän, että kaikesta ei kannata stressata, mutta olisi silti hyvä tarttua pelkoihin ajoissa. Nyt on siis iso paino pudonnut sydämeltä, kun mulla vihdoin on se aika konkreettisesti tiedossa!



Loppuun vielä kuva koirapuistosta! Meidän koira on tuo, jolla on turkoosi panta. Löysi tänään puistossa leikkikaveriksi puolet nuoremman sakemannin pennun, joka oli ylisuloinen ja reipas! Minun vauhti kun hidastuu, niin yritän keksiä koiralle tapoja purkaa energiaa, jotta ei turhautuisi. Puisto on toistaiseksi hyvä paikka. Vien kyllä koiran pois, jos siellä menee meno liian aggressiiviseksi, kun meidän koira on onneksi vielä niin lauhkea, haukkumaton ja iloisen leikkisä eikä lähde rähinöihin. Pari kertaa olemme lähteneet "kesken" pois.

4. helmikuuta 2014

Lääkärineuvolan kuulumisia

Mulla harmittaa ihan sikana, että en ota enempää kuvia, mutta tässä kunnossa pyörin lääkärineuvolaan viime viikolla. Muutenkin kuvat jää aivan liian vähälle - muidenkin asioiden suhteen.

Neuvolassa oli taas kiva käydä, koska kaikki on hyvin. Juteltiin vähän voimavarakyselystä, mutta huomasin, että lääkäri vähän kysyi asiasta tyyliin "eihän tästä enää tarvi jutella" ja skippasi ne asiat, mitkä voisi kuvitella olevan vähän vaikeampia keskustelunaiheita. Onneksi neuvolantäti on niin mukava ja hänen kanssa on helppo jutella. On tottunut juttelemaan vaikeammistakin asioista.

Mun paino oli edellisellä visiitillä ollut hieman nousukiidossa, mutta nyt se oli taittunut se nousu taas, eli oltaisiin taas siinä "ihannekäyrällä", mikä on kiva, sillä en ole kovin innostunut tiputtelemaan ylimääräisiä ei-raskauskiloja vain siksi, että en viitsinyt syödä oikein.


 Olen miettinyt tosi paljon, että on niin hyvä, että me hankittiin koira. Tällä hetkellä minun on pakko lähteä tuosta ovesta ulos koiruuden kanssa, tuli vettä, räntää tai mummoja taivaalta. Ja se on hyvä. Ei vaan tuudittaudu siihen, että sohvallakin voi maata, koska kyllähän siinä voisi. Oikeastaan välissä se lähtö on tosi vaikeaa, mutta aina se vain pienikin ulkoilulenkki piristää kummasti!

Viikonloppuna käytiin siskoni Tanssijan ja hänen poikaystävänsä kanssa lounaalla. Tämä perjantaina. Kuva on lainattu netistä, koska en kuvannut sielläkään. Ruoka oli hyvää kyllä. Me yritetään Surusilmän kanssa tehdä juttuja nyt vielä, kun ollaan kaksin ja siihen on paremmat mahdollisuudet. Sitä on aika monet mulle suositelleetkin.


Viikonloppuna haettiin myös lisää second hand -vauvanvaatteita ja käytiin ajelulla siinä samalla. Meillä oli myös ihania viikonloppuvieraita, kun kaveriperheen pieni E-vauva tuli vanhempiensa kanssa kylään. E on nyt reilun 3 kuukauden ikäinen ja vauvan tuoksuhan on tunnetusti huumaava :)
On ihana seurata toisten vauva-arkea edes hetki ja kuinka muut pärjäilevät siinä. Tulee kummasti uskoa siihen, että itsekin pärjää!


Siitä puheen ollen näin tänään yliopistolla Voimariinia (joka on vanha tuttu, mutta nykyään jotenki mun idolikin) ja sitten kun mun facebookiin lävähti hänen kommentti, jossa mainitsi, että ens kerralla kun nähdään, saatan olla kahtena kappaleena, niin alkoi taas perhoset lenteleen :) Jännää, kohtahan se masuasukki on jo sylissä! :)

Maanantaina kävin ammattikoululla hoidattamassa hiukseni, koska he tarvitsivat englanninkieliseen näyttöön asiakasta. Tuli niin mahtavan silkkiset hiukset! En silti ottanut kuvaa, koska tällä hetkellä mun väri on ihan karsee välimalli + juurikasvu potenssiin sata ja kauhee halju väri. Mutta huomenna se onneksi korjaantuu sekin! :)







Myös muita ystäviä ehdin nähdä tänään. Toinen ystäväni, jonka olen tuntenut siitä asti, kun hän tuli Suomeen vaihtoon vuonna 2008 Meksikosta, pyysi mua lounaalle. Ja koska mulla oli aikaa ennen junan lähtöä, niin käytiin intialaisessa. Tää oli siis mun eka kerta, kun söin intialaista ja voin kertoa, että ei oo mun juttu. Jännä sikäli, koska rakastan mausteista ruokaa, thai-makuja ja kiinalaista. Tuo intialainen ei vaan muhun iske. MUTTA käytiin Caron kanssa siitä sen jälkeen myös vähän pyörimässä kaupungilla ja bongattiin ihanuuksia. Tää naurettavuus, aka kultainen tutti Stokkalla pompsahti silmille :D

En tiiä teistä, mutta muhun vetoaa ihan hulluna kaikki poikien vaatteet, jotka on tarkotettu näyttään "liian vanhoilta" niitten päällä, kuten esim. puvut, villatakit, slipooverit jne :D ja vastaavasti tyttöjen vaatteissa ne söpöimmät on mun mielestä ne oikein tyttömäiset värit ja mitä söötimpi sen parempi :D



Täällä siis kaikki more or less menee hyvin ja kaikki on mallillaan. Kipuja on jo jonkin verran selässä ja ylävatsan alue on ikävästi alkanut puutumaan. Nukkuminen on hankaloitunut, mutta mitään ylitsepääsemätöntä ei ole tiedossa. Vauveli liikkuu tosi paljon ja se on oikeastaan minusta kivaa :) öisin on kiva tunnustella masua ja miettiä sen asukkia, köllötellä ja olla :)

Mukavaa loppuviikkoa kaikille! :)