Siskoni Tanssija on siis myös tuleva kampaaja ja taikoi tukkani taas takaisin loistoonsa. Olen tosi tyytyväinen tällä hetkellä tähän vähän tummempaan ja punertavampaan sävyyn, jotenkin en mielestäni näytä niin kalpealta kuin ihan blondissa värissä. Tässä siis kaksi upeaa selfietä :D
Meillä on ollut parikin mukavaa talvipäivää täällä ja eritoten viime viikolla oli todella mukava ilma käydä kaupassa. Nyt kuitenkin kauppareissulla on alkanut ilmenemään (meillä ei ole autoa, joten ostokset kulkevat mulla repussa), että minun kädet on alkaneet puutua todella helposti hartiajumien takia. Jos tästä ei mitään muuta saa irti, niin ainakin on huomannut toden teolla sen, mitkä ylipainon haitat minulle olisivat. Jalkapohjat, hartiat, selkä ja niskat kipeytyvät, sormet ja varpaat turpoavat, olo on väsyneempi ja kumartuminen, kenkien jalkaanlaitto ym. on kaikki vaikeaa. Motivaatio saada itsensä siis kuntoon raskauden jälkeen on kova. Onneksi haaveissa siintää Levin Ruskamaratonin puolikas, joten onpa sitten jokin tähtäinkin.
Ystävänpäivää juhlimme Surusilmän kanssa siksi, että meillä tuli myös heti sen jälkeen puoli vuotta naimisissaoloaikaa täyteen. Aika on mennyt kuin siivillä! Tuntuu, että kesästä ja siitä kaikesta suunnittelusta on ikuisuus! Kyseiset kukat eivät kuitenkaan tulleet Surusilmältä vaan Surusilmän yksi parhaista kavereista tuli meille katsomaan jääkiekkoa ja toi minulle kukkia, kun kielsimme muut tuomiset.
Minun ja Surusilmän hääpäivän juhliminen meni siten, että käytiin Tornion kiinalaisessa ravintolassa Golden Flowerissa syömässä ja olihan se hyvää! Sen lisäksi käytiin Rajalla-Kauppakeskuksessa kahvilla ja jätskillä ja katsomassa sopivaa kangasta tekemääni tilkkupeittoon. Vieläkään ei ole löytynyt sitä sopivaa toista kuviotakangasta!
Raskausviikkoja on nyt siis 33+ ja me kävimme neuvolassa tiistaina. Sen jälkeen kävimme hakemassa postista vanhempainpakkauksen! Iiks! Ihanuutta :)! Meille oli itsestäänselvyys, että ensimmäisen kohdalla otetaan pakkaus ainakin. Sitä sitten Surusilmä kanteli autoon, kun isi ja äiti olivat sitä meille lainanneet.
Neuvolassa kävi ilmi, että verenpaineeni on noussut. Sokerirasitus taas näytti kuulemma ihannetulosta ja pissanäyte on kunnossa, joten menen ensi viikolla samaan aikaan vielä katselemaan, mitä verenpaine sanoo. Suola on pannassa.
Väsyttääkö? ;) |
Aarteita sisällä! |
Meillä katsotaan tällä hetkellä olympialaisia tosi tiiviisti ja oli niiiiiin huippu päivä urheiluhullulle eilen! Kaiken alottivat naiset parisprintissä, sitten miehet jatkoivat ja Leijonat viimeistelivät. Oli niin mahtavaa! Mie katoin eilen vielä uuelleen sen miesten hiihdon ja vähän (näissä hormoonimyrskyissä vissiin) pidättelin ilon kyyneleitä :D Ihanaa, että pohjoisen Musti sai vihdoin palkinnon pitkälle uralleen juuri ennen sen loppua!
Tällä viikolla meillä onkin sitten jännät paikat, kun kummityttöni saapuu viettämään meille hiihtolomansa! Jännittää kovasti, mitä kaikkea keksitään ja millaista se on, kun lapsi on talossa. Toisaalta on kiva, että minulla on kaveri, jonka kanssa käydä lenkillä ja ulkoilla. Suunnittelemme myös reissua Lumilinnaan. Ai niin ja perjantaina alkaa meidän koiruuden pentukurssi, tekemistä siis riittää! :)