Näytetään tekstit, joissa on tunniste put on a smiley face. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste put on a smiley face. Näytä kaikki tekstit

14. elokuuta 2013

Polttariviikonloppu

Hellurei! Mulla on yllättäen vähän hoppua kaiken järjestelyn kanssa, mutta tässä vähän kuulumisia:
Lauantaina minut herätettiin klo 10 aamulla ja oli vartti aikaa nousta ja pukea ja olla valmis. Ei temppu eikä mikään! Minähän olen perfektoinut jo töihinkin tämän "kymmenessä minuutissa ovesta ulos" -taktiikan. Ekaksi kirjoitin alle tämän sopimuksen, jossa sitouduin olemaan täysillä mukana koko päivän marisematta. Passasi.


Tanssija esittelee sopimusta

Rasvaa naamaan

Tällainen löytyi puhelimestani automatkalta :D

Ajoimme noin puoli tuntia (Paras Ystävä teki ylimääräistä lenkkiä harhauttaakseen minua, mutta olin ihan kartalla) ja saavuimme mökkitien alkuun. Siitä sitten Paras Ystävä jatkoi matkaa ja siskoni Tanssija veti mulle aamureenin.


Nam! Aamupalaa ja all time favourites: croissantit (söin vaan yhden!)
   Sitten oli vuorossa morsiussauna omassa mökkisaunassa. Ihan parhautta! Tuo kyseinen paita on siis Surusilmän huomenlahja :D Ja minä istuin koivunoksien ja havunoksan päällä kiltisti. Sisko teki ihanan päähieronnan ja serkkuni Tyhmä teki käsihieronnan. Huomatkaa ranteessa iänikuinen sykemittari.



Kaikista ihaninta oli, että isä oli tehnyt meille vastan (vihdan)! Ihana :) Sillä sitten mua hakattiin ja näytti että kolmea lasta se lupasi, ihanaa! Sain sen vastan katolle lopuksi nakattua niin että avio-onnea pitäisi olla tiedossa kuulemma.

Sitten aloi kauhut:



toi L-merkki on oikeasti se ajoharjoittelijoiden autoissa oleva lätkä, joka myös liitetään polttareihin jostain syystä

Ja näin nöyryytetään asulla pullukkaa!
 Rehellisesti sanottuna tuo oli mulle todella kova paikka toi asu. Teemana oli tuo neonvärisportti, mutta harmi vaan kun en saanut pukea omia neonvärisiäni, joihin osaan laittaa omat parhaat puolet esiin, kuten allaolevasta kuvasta näkee, että muut olivat aika pitkälle sen voineet tehdä tai sitten ei ollutkaan mitään peiteltävää. Itkua nieleskellen siinä sitten olin good sport ja toimi lisämotivaationa tuo oma peilikuva jatkaa Bikini Challengessa entistä  enemmän!

tiimikuva
Hauskuutta päivään toi myös se, että  meille oli varattu Spaissari-tanssitunti. Oli ihan huippua! Vedettiin Wannabea ja posetreenejä ja kaikki oli täysillä mukana! Oli niin mukavaa! Jouduin sitten esiintymään lopussa yksin kaikille, mutta noh, tuo oli pientä :D



Tämän tanssitunnin jälkeen kävin mökkipolulla lukemassa sinne ripustetut mulle kirjoitetut kirjeet, jotka olivat niiiiin ihania! Etenkin sukulaiset ja pari ystävää olivat kirjoittaneet niin sydämensä pohjasta, että mulla tuli itku. Mutta olenkin aina ollut tällainen tunteilija! Oli niin ihanaa lukea rakkaittensa ajatuksia ja siitä, että he taitavat oikeasti tykätä minusta tämmöisenä kuin olen. Varsinkin työkaverini ja ystäväni Jalkapalloilijan kirje oli erittäin koskettava, koska hän on minulle muutenkin ollut melkein alusta asti kuin isosisko. Lisäksi siskojeni ja serkkujeni koskivat syvälle, kuin myös Parhaan Ystävän. Ja ihanaa oli myös rehelliset kirjeet Auskukaverilta (kesäkuun postauksen polttarisankari) ja Päivänsäteeltä. Bikini Challenge -ystäväni Nappisilmä oli myös sanonut juuri ne asiat, joista hän itsekin on minulle viime aikoina tullut tärkeäksi erityisesti urheilukaverina!

Baarissa ilta kääntyi lopulleen ja meillä oli siellä ohjelmassa vielä Tinakenkätyttö karaokessa, johon meidän 10 hengen seurue ei olisi edes niitä mikkejä tarvinnut.

Kaiken kohokohta illassa oli se, kun pääsin kotiin kahden päivän reissulta ja Surusilmä saapui kotiin myös. Hänellä puolestaan oli takanaan kahden päivän bileet, toisin kuin minulla, joka oli vain kotoa kaksi päivää poissa. Oli niin ihanaa jutella ja jakaa kokemuksia polttareista ja meillä oli kummallakin ollut niin mukava päivä. Valvottiin varmaan ainakin tunti ja juteltiin vain.

Dieetistä sen verran, että on ollut käynnistymisvaikeuksia, mutta siskoni kyllä silti koko ajan kaventaa häämekkoani (ja kiroaa sitä :D). Nyt kuitenkin otan itseä niskasta kiinni ja muistuttelen itseä noista viikonlopun kuvista ja kuinka nöyryyttävältä tuntui, kun joku baarissa tuli sanomaan, että "Ihailen kyllä tosi paljon että suostuit vetään tollasen makkarankuoren päälle etkä anna sen häiritä." Saatoin täräyttää takas jotain suuntaan: "Ihailen että osaat noin huonosti peittää ilkeilyn." Eli huomisesta (teille tästä päivästä ajastuksesta johtuen) lähtien olen taas kunnolla ruodussa!

Sormus on haettu, ja se on niiiiin ihana! Näytän kuvaa sitten kun olen rouva :)  Eniten oli hienoa se, että Ypyä (tekijä) oli saanut mahdutettua sormukseen myös alkuperäiset kaiverrukset uudelleen. Sormuksessa luki siis myös alkuperäisen sormuksen mukaan mummini nimi ja kihlapäivä. Olen niin onnellinen, että sain ukkini sormuksen tuohon. Mulla kävi sikäli myös ihan älytön tuuri, että olin maksanut kaksi 0.03 kokoista timanttia sormukseeni ja he olivat vahingossa laittaneet 0.05-koon, mutta antoivat samaan hintaan. Vitsi mikä tuuri siis! Ja oikeasti mulle oli vain tärkeintä se, että saan ukkini sormuksen siihen, kaikelle muulle ihan sama <3 ja="" kin="" kyynelt="" pari="" saatin="" siin="" tirauttaa...="">
Ihanaa viikkoa kaikille! Mulla se tulee olemaan kiireinen ja jännä!

7. elokuuta 2013

Muutoksia


Heippahei ja mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!
Tämä tuleva morsian on aika kiireinen nykyään, mutta yritän keretä vielä päivittää. Nythän se pitäisi juuri keretä, kun en töiden jälkeen edes tällä viikolla käy salilla, vaan pidän palautusviikkoa kävellen ja palautellen.

En usko että olisin ikinä tehnyt tätä näin hyvällä omatunnolla. Superdieettikin on nyt sitten ohi, joten tässä vähän vielä faktaa: viimeisen viikon aikana ei tullut juurikaan muutosta, mihin olen hieman pettynyt. Ylipäänsä olen hieman pettynyt, että en saanut oikeastaan kilojen puolesta oikeasti tulosta. Paino on aikalailla sama, mutta onneksi senttejä on sentään kadonnut. Ehkä vaadin liikoja. MUTTA olen siitä erittäin positiivisesti yllättynyt, että olen näin motivoitunut jatkamaan. Pakkohan sen on jossain vaiheessa pudota tällä työmäärällä ja jos ei putoa, niin meno lääkäriin.

Viikonloppuna oltiin Kemissä Satama Open Airissa kuuntelemassa Jonne Aaronia, Anssi  Kelaa, Kaija Koota ja Grooving High All Starsia. Viimeisinhän on meidän oma paikkakunnan ylpeys ja Grooving High Allstarsin ihanainen Elluhan on jopa tanssinut minun kanssa samassa Wanhojentanssipuvussa :D Mutta siis kyseessä on mahtava nainen ja keikka oli ihan loistava! Oli huippu nähdä heidät. Jonnekin oli kyllä aika ihana. Ja Kaija nyt on aina. Olin niin fiiliksissä keikalla!


Meillä oli tosi hyvä meno päällä! Eka oli yhteiskuva virneellä ja sitten minä bongasin siskolleni vielä illan hämyssä Jonnen, joka tuli backstagelta ja suostui siskoni kanssa kuvaan. Siskoni ilme kertoo kaiken.


Ilme: korvaamaton :D

Seuraavan päivän kulutimme kokonaan hääaskarteluissa Parhaan ystävän ja siskon kanssa. Hienoja niistä ruusuista tulee!!

 
Sitten tuli yksi ihan huippu juttu! Nimittäin Nordea (ei maksettu mainos) tarjoaa nykyään ilmaista säästöpossuohjelmaa, jossa jos kaupassa käydessä kortilla maksaessa ostos on vajaa tasaeurosta yli 20snt, sen voi pyöristää tililleen sen lopun. Eli esim. jos ostokseni maksavat 27.70e, niin Nordea siirtää 30snt siitä säästötililleni. Olen säästänyt jo ihan huimasti tuolla ihan huomaamatta ja mistään ei ole tarvinnut luopua! Ja huom! Viikko kaksi on menossa tällä hommalla. Minimipyörsitys on 20snt (oisin itse toivonut että minimipyöristys olisi 5snt, mutta katsotaan, jos siihenkin tulisi mahdollisuus vielä). Tosi kätevää! Suosittelen :)
Viikonloppuna myös käytiin äidin kanssa kuuntelemassa minun ja Surusilmän kuulutukset. Se jotenkin konretisoi sen asian, kun kirkossa pyydettiin siunausta meille, kun aiomme solmia avioliiton. Tuli tippa linssiin jo siinä! Sitten tämä märyiita joutuu vielä kirkkoon. En muuten ole vieläkään löytänyt sitä vedenkestävää ripsaria by the way...
Tämä viikko menee siis kuten kerroin jo kevennellen ja lentoemäntädieetti vedetään siskon kanssa sen kunniaksi. Ihan hirveetä paskaa, voin kertoa. Tuntuu varmasti kivalta palata siihen Bikini Challenge -dieettiin sitten ensi viikolla tämän jäliltä. Ai niin ja viikonloppu ja polttarinikin lähenevät! IIks! Laitan sitte tänne kuvia ja kaikkea :D Odotan tosi paljon jo!

Miten teillä muilla menee, jotka on jo aloittaneet dieetin? Kertokaahan kokemuksia! Minä tulen perästä :)

2. maaliskuuta 2012

Things to make me happy

Ihanaisen Vuonon Kimallus -blogin Marianna heitti minua haasteella, johon lähden mielellään, sillä positiivisuutta ei tästä maailmasta löydy liikaa.

Ohjeet ovat seuraavat:


Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).


1. Mökkirantamme juhannusyönä.

2. Kesän ensimmäiset oman maan mansikat vaniljakermajäätelön kanssa.

3. Keskustelu toisen kulttuurin edustajan kanssa.

4. Itse onnistuneesti tehty vadelma-vaniljajuustokakku ja sen syöminen.

5. Pitkä ja onnistunut juoksulenkki kesähelteessä Kemin Haukkarissa meren rannalla.

6. Lautailu Pallaksella.

7. Laskeminen kilpaa Saariselän pulkkamäessä (1500m).

8. Yksin ajaessani auton ratissa täysillä laulaminen.

9. Puhelu kummitytöltäni, vierailu kummitytön ja siskonsa luo ja se ymmärrys, jonka kummityttöni tuo minulle elämän perusasioista: kyllä, minä haluan omiakin lapsia. Kyllä, minä antaisin milloin tahansa henkeni tuon lapsen takia. Ja kyllä - se on oikeastaan ainoa asia, millä on tässä elämässä väliä - se rakkaus.

10. Aivan turhat sunnuntait Housuboyn kanssa, jolloin emme saa aikaan mitään järkevää koko päivänä.

11. Alppimaisemat ja niissä laskettelu.

12. Urheilunjälkeinen olotila: väsynyt, uupunut, mutta kaikkensa antanut. Posket ovat punaiset, keho on rentoutunut, psyyke kohdillaan ja maailman murheet taas vähän pienempänä jomotuksena takaraivossa.

13. Löytää sellainen kenkäpari, jota on aina etsinyt ja halunnut.

14. Onnistunut asuvalinta, jossa tuntee itsensä kauniiksi.

15. Veronpalautukset

16. Tilipäivä

17. Muistella hetkiä kolmen kuukauden ajalta Sveitsistä. Ihanimmat hetket ovat varmaan ne, jotka vievät minut päivän jatkuneen Alpeilla lautailun jälkeen Alppiravintolaan vuoren rinteeseen, missä joimme lasit valkoviiniä ja katselimme auringonlaskua.

18. Pallas

19. Tortillailta perheen luona

20. Jouluaika perheen kanssa: kuusen koristelu, lahjojen jako, jouluateria, joulujuomat, yöllinen kukkuminen palapelien, lautapelien ja Nintendo Wiin kanssa.


Haastan:
Suloisen Annin: Annin häähelmiä
Kolleegani Emilian: Mili's
Lumoavan Sateenkaaren: Sateenkaari
Mieltäkiehtovan Maailmanmatkaajan: Tanja

28. helmikuuta 2012

Odottavan aika on aivan sairaan pitkä

Ystävieni lukuisista rauhoitteluyrityksistä huolimatta en kykene hillitsemään intoani tulevasta Lontoon matkastani. Sanon sen vielä kerran: olen LONTOOSSA, kun täytän 25. Tämä on täydellisyyttä useista syistä. Ensinnäkin, tunnen tämän ansiosta olevani täydellisesti kontrollissa omasta elämästäni ja unelmieni toteuttamisesta. Päätin viime vuoden maaliskuussa, että ensi syntymäpäiväni on Lontoossa. Olen järjestänyt lukuisia syntymäpäiviä rakkailleni jopa yllätyksenä ja en ole koskaan saanut itse juuri minkäänlaisia juhlia sen jälkeen, kun täytin 22. Olen kuitenkin aina voinut luottaa, että ystäväni ja perheeni muistavat syntymäpäiväni ja pitävät huolen, että tiedän heidän sen muistavan. Varsinkin Paras Ystävä on niin lähellä syntymäpäivääni, että juhlimme niitä melko usein yhdessä näin aikuisiällä. Toisekseen koen, että tein teon oman onnellisuuteni eteen: menen kerrankin sellaisen asian puolesta, joka on minulle rakas ja tärkeä. Yhtä tärkeää minulle on se, että lähdemme kaikki ystävät yhdessä. Ensin pyysin vain Parasta Ystävää, mutta se, että puolivitsillä ilman toivoa heitetty läppäni siitä, että kaikki lähtisivät, otti tulta alleen, on enemmän kuin unelmien täyttymys! On siis ihanaa saada mukaan lisäksi Nappisilmä, Pieni ja Pippurinen sekä Taiteilija. Lisäbonuksena on se, että näen siskoni Tanssijan ja hänen poikaystävänsä tuolloin.

Ja sitten tämä minun fantasiamaailmani, jota mikään ei varmaan voi rikkoa.


Minulla ei ole mitään ehdottomia nähtävyyksiä, jotka haluan nähdä. Olen jo nähnyt suurimman osan niistä, joita haluan nähdä. Kunhan jalkani kopisevat Oxfordin Streetin pinnalla ja täällä:


Westfield - Lontoon ihanin kauppakeskus! Täältä löytyy saman katon alta niin paljon kaikkea, että vain yöpymismahdollisuus puuttuu. Lisäksi haluan syödä kyseisen ostoskeskuksen ravintolassa nimeltä Wahaca, joka on palkittu budjettiravintola, jonka ideana on "Mexican market eating".

Kyseiset kuvat auttavat minua fiilistelemään ja pääsemään tunnelmaan.


Yksi paikka, jota en ole vielä päässyt näkemään, koska olen unohtanut sen kummallakin kerralla, on Hard Rock Café. Nyt sitten suunnittelenkin jotakin ilta- tai lounasruokailua sinne. En ole varma, minkä arvoisia ruoat siellä ovat, koska netistä ei saa hintoja, mutta voimme mennä paikalle ja jos hinnat ovat liian huimaavat, jatkamme matkaa shopin ja Vaultin kautta. Vault on siis se museo.



Olen melko lailla vastuussa ohjelman laatimisesta sikäli, että olen ainoa, joka suunnittelee ohjelmaa hieman etukäteen. Ystäväni pelkäävät, että jaan heille ennen lähtöä käteen minuuttiaikataulun, joka on tehty Excelillä. Haluan vain kuitenkin jonkinlaisen suunnitelman, jossa otettaisiin huomioon kaikkien toiveet reissusta tasapuolisesti. Esimerkiksi minä ja Taiteilija olemme menossa British Museumiin aivan mielissämme, kun taas Nappisilmä ja Pieni ja Pippurinen eivät ole kiinnostuneita museoista. He haluavat mieluummin vahakabinettiin, minne minä en taas ole kiinnostunut menemään. Varmasti porukkamme aina välissä jakautuu, mutta suurin osa aktiviteeteistä todennäköisesti sopii kaikille.


Eniten olisin toivonut voivani mennä katsomaan uudelleen Phantom of the Operan. En kuitenkaan halunnut mennä yksin ja kukaan muu ei ollut valmis maksamaan musikaalista niin kovaa hintaa - varsinkin, kun eivät edes tiedä, mistä on kyse. Nyt kuitenkin toivon vain, että voin syödä hyvää ruokaa, nauttia hyvästä seurasta ja kärsiä jalkani helläksi shoppaillessa.

Luvassa on varmaan vielä hehkutusta aiheesta, mutta odotus on jo puolet ilosta!

Ihanaa viikkoa kaikille!
xx
Sho(e)paholic

29. joulukuuta 2011

Voi jospa...

... Painoni tippuisi aina, kun niin haluaisin

... osaisin arvostaa enemmän tätä hetkeä ja miettiä vähemmän, mitä seuraavaksi tapahtuu

... parisuhteet olisivat aina onnellisia ja helppoja

... minun kohdalleni sattuisi joskus sellainen viiden minuutin "Ota kaikki, mitä kerkeät" Stokkan kosmetiikkaosastolla

... olisi sellainen peili, joka välittäisi ennemmin sellaisen kuvan, että on kaunis, hyväkroppainen ja -ihoinen ja kaikki näyttää päälläni mahtavalta

... oppisi joskus olemaan ostamatta kaappiin lisää vaatteita turhaan

... omistaisi kengilleen walk-in -closetin

... ehtisi nukkua ja liikkua enemmän ja tehdä velvollisuuksia vähemmän

... saisin mitä haluaisin ja hakemukseni vaihto-ohjelmaan valittaisiin

... kummityttöni olisi aina vain kävelymatkan päässä

... hyvä haltijatar taikoisi minulle uuden suksipaketin

... kaikki priorisoisivat tekemisensä ystävien kanssa ensin

... viitsisimme kertoa toisillemme enemmän, kuinka paljon välitämme

... ihmiset oppisivat paremmin antamaan palautetta asiallisesti

... joskus osaisi miettiä, mitä sanoo ennen kuin tajuaa, että se asia jonka juuri sanoi saattaa aiheuttaa ongelmia

... karkkia ei olisi keksittykään

... joku laittaisi joka päivä hiukseni ja meikkini

... tästä tänään alkaisi kunnon talvi!

... puhelinmyyjä ei soittaisi joka päivä

... ehtisin joku päivä vielä uudestaan Sveitsiin

... ehtisin Sveitsiin vaikka joka viikko laskettelemaan ystävien kanssa koko tammikuun ajan!

... joka päivä ei olisi ikävä siskoja

... saisin pitää jo pian palkallista lomaa, jonka aikana en tekisi mitään muuta kuin: urheilisin, lukisin kirjoja, kutoisin itselleni violettia tuubihuivia ja tekisin omia juttujani

... muistaisi useammin olla epäitsekäs



... muistaisi useammin olla onnellinen siitä, mitä jo on

23. joulukuuta 2011

Christmas

Hei kaikille, olen ikionnellinen, että joulu tulee, sillä tänä jouluna siskoni tulevat pitkästä aikaa kotiin. Olen tänään töissä kahteentoista asti päivällä ja sitten käännän auton nokan kohti Tamperetta, mistä haen siskoni. Ajoahan tulee ihan huimasti: ensin Tampereelle arvioitu ajoaika n. 7 ja puoli tuntia pysähdyksineen ja sen jälkeen tulemme vielä yötä myöten yhdessä takaisin. Wish me luck! Mutta joulun valmistelu on mennyt meillä kotona erittäin hyvin ja olen oikein onnellinen näin joulun kynnyksellä, että sekin näyttäytyy taas ihanana rauhoittumisen aikana: syödään hyvin, annetaan ja saadaan lahjoja ja ennen kaikkea saamme olla yhdessä.
Tässä on minun tämän joulun uusi löytöni, minusta aivan ihana kappale. Minun suosikkini on ehdottomasti edelleen Sylvian joululaulu, mutta nyt löysin uuden herkistäjän. Tänään soi autossa joululaulut, muun muassa tämä. Oikein ihanaa joulua kaikille, olkoon se teillekin onnen ja rauhan aikaa.

xx Sho(e)paholic

21. lokakuuta 2011

Life is a cherry on top of a strawberry-cream cake

Hiphei!

Pahoittelen kovasti tauosta kirjoittelussa, mutta elämä rullaa aika hurjaa vauhtia painollaan eteenpäin. Olen nyt priorisoinut koulun ja liikunnan elämässäni ja koittanut etsiä niiden ympärille tasapainon kaiken muun lisäksi. Hassuinta on, että ennen tuntui, että aika ei riittänyt mihinkään. Nyt jaksan liikunnan ansiosta ihan kauhean paljon enemmän ja aikaa jää vielä ylikin ihan hirveästi. Joskus tämä liikuntaharrastus vaatii vähän itsekkyyttä ja joskus itsensä patistelua, mutta olen kyllä onnellisempi kuin pitkään aikaan!

Olen tämän viikon töissä lomittamassa vakkareita ja viihdyn edelleenkin loistavasti. Olen todella kiitollinen, että saan tehdä töitä. Ensi viikolla on yliopistossa itseopiskeluviikko ja siksi lennänkin vähän lomailemaan Etelä-Suomeen serkun tykö ja Tampereen suuntaan Jääprinsessan luo. Eilen tajusin spinning-tunnin jälkeen, kuinka kerrankin tein itsenäisesti päätöksen lähteä reissun päälle yksin ja olin erittäin helpottunut ja onnellinen. En muista, milloin olisin viimeksi ottanut aikaa ihan vain itselleni oman lomani aikana. Sitä paitsi, en edes muista, milloin viimeksi minulla olisi ollut viikon loma, jota mikään työnteko ei keskeyttänyt. Olen siis erittäin kiitollinen tästä breikistä. Olen yrittänyt tehdä kouluhommia melko nopeasti, jotta saisin pidettyä itseni aikataulussa lomaviikosta huolimatta. Ja ollaanpa nyt rehellisiä: kuka näillä "itseopiskeluviikoilla" oikeasti opiskelee? Jollei siis ole todella lähellä valmistumista ja haluaa pakertaa siksikin. Itseopiskeluviikothan ovat vain opettajien syyslomia. Mielestäni on naurettavaa, että näillä viikoilla opiskelijan pitää silti usein tehdä töitä, määrätään projekteja, kotitehtäviä ja esseitä. Jos siis opettaja saa työstään palkan ja loman, miksi oppilas ei saa kumpaakaan, miksei opiskelijalla olisi muka lomalle tarvetta? Jos nämä lomat saisi joskus pitää rehellisenä lomana, siitä saattaisi olla motivaatiolle ja loman jälkeisille tuloksille ja suoriutumiskyvylle etuja. Ug, olen puhunut.

Olen myös erittäin iloinen, että ystäväni Carolina on tullut Suomeen. Kävimme katsomassa hänen kanssaan elokuvissa viime viikolla Vain Seksiä (Friends with Benefits), mikä oli sellainen erittäin harmiton, hassunhauska romcom, ei mitään järisyttävää, mutta jäi hyvä mieli ja se on pääasia. Nyt sitten etsinkin kaveria, joka lähtisi minun kanssa katsomaan Twilightin 4/1 -osan ensi-iltaan. Olen aina käynyt katsomassa sen siskoni Kuopuksen kanssa, mutta nyt sekä Tanssija että Kuopus ovat muilla mailla vierahilla ja isosisko on paitsi ikävissään, myös aika orpo, kun on tottunut tekemään kaiken heidän kanssaan ja soittamaan aina heille, kun joku tosielämän tilanne tuo mieleen Disneyn piirretyn elokuvan pätkän.

Tänä viikonloppuna on tiedossa kaikkea kivaa: perjantaina saan Ystäväporukan suurimmaksi osaksi luokseni (puhumattakaan aina niin ihanista tanssiharkoista!), lauantaina luulen viettäväni iltaa viihteellä ja sunnuntaina menemme Ystävien kanssa syömään ja katsomaan Stand Upia. Toivottavasti saan otettua kuvia, joita saan julkaista myös tänne.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

27. syyskuuta 2011

Nice part 2

Eli siis keskiviikkona saavuimme Nizzaan ja lauantaina törsäsimme aika paljon, myönnettäköön, siihen, että pääsimme turistikierrokselle. Ensin kierrettiin Nizzaa vähän, sitten ajettiin Villefrancheen, sitten korkeaa vuoristotietä - jossa oli ihanat maisemat - kohti Ezeä ja Monacoa.

Monacon kappeli

Hienon näköinen yökerho (kannattaa klikata suuremmaksi, että saa kunnon kuvan, miltä tuo näytti)


Saapuminen Hôtel de Paris'n edustalle ja Kasinolle


 Monacon ruhtinaskunnan palatsi ja vahdinvaihto





 Villefrânche-sur-Mer ja näkymä Nizzaan







 Eze oli ihana yllätys: kauniin kaunis kylä korkealla kukkulalla törrötti tavallaan meren yläpuolella kuin painovoimaa uhaten. Kivikylä kohosi ylös ja ylös täynnä ihania nähtävyyksiä ja pieniä puoteja ja taidepajoja. Minua harmitti aivan vietävästi, että meille tarjottiin paikallisella hajuvesitehtaalla (erittäin huono) esittelykierros, jonka ajan olisimme mieluummin Housuboyn kanssa viettäneet itse Ezeä tutkien. Eräs toinen pariskunta retkellä viihtyi tehtaassa liian kauan ja menasimme jopa siksi myöhästyä Monacosta vahdinvaihdosta. Minua ja Housuboyta taas ei kiinnostanut hajuvesiteollisuus - sitä varten olisimme menneet Grasseen, jos tämä visiitti ei olisi vienyt viimeisintäkin mielenkiintoa. Mutta tässä, mitä ehdimme nähdä:








tämä kielletty puutarha kylpi valossa ja oli täynnä toinen toistaan ihanampia eläinmuotoisia pensaita








Tässä vaiheessa kierrokseni hyppää taas Monacoon, sillä kävimme kahtena päivänä Monacossa ja kamerani sotki nämä kuvat. En jaksa pompotella näitä ees taas, joten saatte ne vähän huonossa järjestyksessä. Eli tässä on Monacon merimuseo, joka oli itsensä Jacques Cousteaun ylläpitämä ennen hänen kuolemaansa.


 Ja Monacossa muuten näkee kaikkialla sen, että väki on todella rikasta.





Monacon katedraali

Vanhan kaupungin "portti"

 Monacon satama




 Kasinon takaovi

 Housuboyn reissun kohokohta



The Casino

Hotêl de Paris (yö maksaa min 3100e ja Espressokuppi 90e)


Kasino edestä



 Cannes ja kuuluisuuksien kädenjälkiä: Roman Polanski


 Cannes ja näyttelijöiden sisäänkäynti elokuvajuhlille



 Cannes'in tilataidetta

Sitten oli vuorossa Antibes.Ihana pikku kylä, josta löysin maailman ihanimman pienen kirjakaupan, jonka nimi oli Emma's Little Bookshop. Englantilaisia kirjoja täynnä! Siis aivan mahtavaa!

Antibes'in tori


Kappeli


Picasson museo

 Miljardöörisatama

Ja viimeinen, mutta ei vähäisin: Saint-Paul-de-Vence. Tämä kylä oli säilyttänyt keskiaikaisen tenhonsa ja taiteilijakaupunkina pysynyt uskollisena tyylilleen. Kadut olivat ihanan kapeita kivikatuja, jotka mutkittelivat ja kaartelivat ihanan kapeita toinen toistaan ihanampien gallerioiden ja käsityöläisliikkeiden ohi. Meillä oli onni löytää eräs korupaja, josta löysin varsinaisia aarteita, jotka näytän seuraavassa kirjoituksessani.

Eze: idyllisen ihana kahvilabaari


kujat


 Maisema kukkulalta



Päivämme turisteina meni todella kivasti ja illalla olimme aivan puhki ja valmiita sänkyyn. Kierros kesti 9-18, joten olimme aika ymmärrettävästikin hieman väsyneitä. Kierroksella oli hyvin vähän aikaa syödä, joten olimme kuolemassa nälkään, kun pääsimme Nizzaan. Siksi menimmekin vain suoraan Mäkkäriin emmekä edes miettineet ravintolaruokailua. Ainoa huono puoli Ranskassa oli ravintolakulttuurin hitaus. Suomessa noin pitkät odotusajat edes palvelun saamiseksi eivät kävisi päinsä, mutta otimme tämänkin Housuboyn kanssa kulttuurin kannalta ja olimmehan lomalla - ei meillä ollut niin kiire.

Aion vielä julkaista yhden kirjoituksen viimeisistä päivistä ja sitten palataan nykyaikaan. Huomenna on minulla vapaapäivä, joten olen innoissani siitä.