22. syyskuuta 2013

Tumman veden päällä

Olipa vain ihanaa viettää ihan vain tyttöjen iltaa viime lauantaina! Olimme sopineet Nappisilmän ja Parhaan Ystävän kanssa tärskyt vietnamilaiseen ravintolaan. Ruoka oli ihan hyvää, mutta en vain vieläkään ole löytänyt Tornion Golden Floweria parempaa :D Tästä on monta mielipidettä, mutta minä vaan rakastan!

Sen jälkeen kulku suuntautui elokuviin. Kävimme katsomassa elokuvan Tumman veden päällä. On niin ihanaa nähdä elokuva, jossa oma kotipaikkakunta on niin vahvasti läsnä! Elokuva oli kerrassaan mahtava. Aihe on kamala, mutta päin vastoin kuin yleensä suomalaisleffoissa, joissa aina kaiken on pakko mennä päin seiniä, tässä elokuvassa oli ihania toivonpilkahduksia! Peter Franzenin vaaria näyttelevä Ismo Kallio tekee aivan mahtavan roolisuorituksen ja joka ikisessä hetkessä, jossa isovanhemmat ovat läsnä on vain niin mieletöntä toivoa!

Kaikista ihaninta olivat kohtaukset Isohaaralla, missä itsekin olen seissyt pienenä tuntikausia tuijotellen "tyrskyjä".


Oli aivan ihana leffailta ja kiva nähdä pitkästä aikaa Nappisilmää muissa asioissa kuin salillakin, tahtoo olla, että aina vain siellä keretään näkemään, mikä on hassua, kun asutaan niin lähekkäin :D

Muissa asioissa tässä on kuva meille tulevasta veijarista. Haemme hänet kotiin torstaina, siskoni Tanssijan kanssa <3 hankinnatkin="" ja="" jo="" koira="" on="" p="" saa="" tehty="" tulla="">

4. syyskuuta 2013

Jänniä juttuja!

Tänään minun virallinen syksyni alkaa, koska menen pitkästä aikaa oman Lions Clubin kuukausikokoukseen. Kyseessä on varmaan monen mielestä ihan tyhmä juttu, mutta saan tästä klubista ja sen porukasta ihan hirveästi positiivista energiaa! Tänään on ohjelmassa autotallivierailu sellaisella Cruisers-kerholla.

Muissa asioissa lääkäri on kieltänyt nyt laihduttamisen, mutta ei liikuntaa. Selitän myöhemmin paremmin erikseen. Eli siis kun on ollut vähän vaivoja, niin omaa kroppaa kuunnellen mennään eteenpäin. Surusilmä on aivan innoissaan, kun syön hänen kanssaan normaalia kotiruokaa enkä omia eväitä. Tosin Bikini Challengen ohjeet on tallessa, että sitten kun vihreä valo taas syttyy, saan taas aloittaa. Tästä kun ilmoitin tuolla meidän omalla suljetulla FB-sivulla, niin muilta ryhmäläisiltä tuli aivan uskomaton tuki, ventovierailta kannustusta, ihan ihmeellistä! Ja kun kuitenkaan liikuntaa ei ole kielletty, niin viikonloppuna lähden naisseurueessa ruskamaratoonille Leville. En tosin juokse maratoonia vaan vartin (rapia 10km) ja tavoitteena päästä juosten koko matka. Eiköhän se siitä. Myös sählykausi on taas avattu ja onhan se makia laji! Itse en edes tajua vetäväni hullunkiilto silmissä, mutta sitä se kova kilpailuvietti teettää.

Lisäksi olemme varanneet Surusilmän kanssa itsellemme uuden perheenjäsenen syyskuun lopussa luovutettavista pennuista. Pentue on ruskeita labbiksia ja hauvavauva siis saapuu meille 27.9., en malttaisi oottaa! Nyt saan sitten sen pitkään haaveilemani lenkkikaverin, mikä on ihan parhautta! Mikä parasta, pennut ovat ihan läheltä, joten voimme käydä niitä vielä katsomassa ennen lopullista valintaa.








Pentujen emo
Tämmösissä tunnelmissa minun viikko menee! Ensi viikolla pitäisi palata takaisin yliopisto-opintojen pariin, kun ylimääräinen kahden viikon lisätyökomennus on ohi.