Loman tarpeessa

En ole koskaan ennen valittanut töistäni, enkä aio sitä tehdä nytkään - olen erittäin kiitollinen siitä, että saan olla töissä kaikki kesät. MUTTA istuessani vanhempien terassilla näinä ihanina kesäiltoina vedän keuhkot täyteen luontoa ja mietin, että minäkin haluaisin jo olla lomalla. En tarvitsisi edes palkallista lomaa, vain edes pari viikkoa aikaa vain olla. Eritoten siksi, että jos valmistun tähän rakastamaani aineenopettajan ammattiin, saan melko pitkähkön kesäloman! Odotan todella innolla Nizzan matkaamme Housuboyn kanssa, mutta haluaisin enemmän aikaa nauttia Suomen luonnosta. Viikonlopun aikana kuitenkin aina roikkuu se tulevan arjen paino jo hartioilla ja tällaiset hetket eivät ole täysin kaikessa voimassaan:

Mökiltä on tämä ensimmäinen. Isä laittoi kuvan Facebookiin ja tajusin, etten ole kerennyt mökille tänä kesänä ollenkaan!

Tämä kuva taas on Kemin sisäsatamasta. Kemi on oikeasti muuten todella ankea kaupunki, mutta sisäsataman uudelleenrakennus on piristänyt sen ilmettä kummasti: kauniina kesäpäivänä näkee melkeinpä satoja ihmisiä samalla alueella ulkoilemassa, istuskelemassa ja viettämässä aikaa joko puistoalueilla, minigolfradalla, rantamakasiineissa tai satamassa. Lähellä on myös ihan uimarantakin. Talvella ankeus palaa taas vanhoihin uomiinsa, mutta kesällä Kemi on ihan visiitin arvoinen paikka.

Lisäksi Housuboyn kanssa on puhuttu kesän suunnitelmista seuraavaa:

- säästetään rahaa pitämällä herkkulakkoa päällä viikolla (kielletyt: pulla, karkki, limukka ja sipsit sekä kaikenlainen roskaruoka)
- käydään Ruotsin puolella Seskarön rannalla kauniina päivänä
- harjoitellaan puolimaratonia varten (Ruskamaratoonilla ois tarkoitus jo juosta)
- nuukaillaan vaateostoksissa muutenkin, jotta kaikki rahat saataisiin törsättyä Nizzaan

p.s. Hotelli on jo varattu ja matkakuume nousee! Seuraavaksi aletaan miettimään autovuokrausta!

Mistä kunnioitus riippuu?

Olen tässä tehnyt havaintoja tuolta asiakaspalvelupuolelta. Olen itse kosmetiikan suurkuluttaja, mutta olen myös opiskelija. Tämä asettaa siis tiettyjä rajoitteita. Siitä huolimatta en osta kosmetiikkaa halvemmalla esim. Prismasta, koska en ole vielä löytänyt Prismaa, jossa kosmetiikkaosasto olisi niin hyvässä kunnossa, että sieltä jotain löytäisi (paitsi ehkä sen MaxFactorin ripsarin). Teen paljon ostoksia Stockmannilla syystä. Mieluummin ostelisin Pukumiehestä tai esim. emotionista, koska ne ovat a) edullisempia ja b) palauttavat rahaa S-tilin muodossa. Stockmann on silti palvelualttein näistä kolmesta. KICKS löytyy myös kotipaikkakuntani läheisyydestä. Siellä olen saanut aina palvelua, mutta valitettavasti suurin osa tuotteista on naurettavan kalliita verrattuna muihin liikkeisiin.

Noh, olen huomannut, että kaikissa näissä kauneusalan erikoisliikkeissä/ osastoilla saa PALJON aiemmin palvelua, jos tulee liikkeeseen laittautuneena. Ilman meikkiä (vaikka myönnänkin, että se on aika karmivan näköistä varmaan) en saa juuri koskaan huomiota. Ihminen, joka ei käytä juuri silloin meikkiä ei aio ostaa mitään? Kun olen liikkeellä pynttääntyneenä, saan katsella rauhassa tasan viisi sekuntia. Paitsi emotion-myymälässä, jossa pynttäytynyt äitini vei etusijan myyjän silmissä. Loppujen lopuksi kuitenkin äitini osti paljon vähemmän tuotteita kuin minä. (Tosin ei olisi pitänyt mennä ehkä tukemaan liikettä ollenkaan, mutta myyjä pahoitteli kyllä tekemisiään.)

Minusta kaikkien ei tarvitse meikata. Eikä minusta sen kuulu vaikuttaa siihen, miten meitä palvellaan. Joinakin päiviniä olen vain päättänyt lähteä hyvin vähissä meikeissä kaupungille viettämään aikaa ja tekemään mahdollisesti hankintoja. Vaikka rakastankin itse laittautumista ja pidän tästä hömpästä jopa blogia, ei sen minusta kuulu sanella elämää - puhumattakaan ihmisarvosta. Liikkeeseen tuleva au naturel -asiakas voi jopa olla hyvin arka ja kaivata apua elämänsä ensimmäisen meikkilaukun sisältöön? Siksi toisekseen en ole vielä rikas, mutta jossain vaiheessa minulla pitäisi olla keskisuuret tulot, joilla voin ostaa enemmänkin vähän arvokkaampaakin kosmetiikkaa. Tuolloin valitsen varmaan aika huolella, mihin rahani vien - aikaisempien kokemusten perusteella.

Eniten ehkä tämä mietityttää nyt, kun tuolla opetusharjoittelussa olen pyörinyt ja siellä jo lukioikäiset nuoret saattavat heittää hyvinkin ankaraa kritiikkiä ihmisen ulkonäöstä. Useinkin kyseessä on minusta ollut jopa tavallista kivemman näköinen ihminen tai vähintäänkin ihan kiva. Silti puututaan hyvinkin ilkeästi juuri ulkonäköön, vaikka siihen ei olisikaan syytä. Se syyhän kaivetaan sieltä. Housuboy on erittäin vihainen joskus, jos itse sorrun edes minkäänlaiseen ulkonäkökritiikkiin ketään muuta kuin itseäni kohtaa - ja on oikeassa. Ei meitä ole tehty arvostelemaan toisia tai olemaan ilkeitä. Olen melko varma, että kenenkään vanhemmat eivät olisi lukiolaisestaan ylpeitä, jos näkisivat heidät tositoimissa. Ja silti se asenne yleensä opitaan jostain muualta (sieltä vanhemmilta siis). Olen tehnyt yhden lupauksen tälle vuodelle: lupaan vähentää entistä enemmän muiden ihmisten arvostelua. Olen jo onnistunutkin: zumbassa maanantaina en enää katsellut, kuinka muut liikkuvat vaan keskityin visusti omaan tekemiseen ja hyvään oloon - ja paljon parempi se silloin olikin.

Hakusessa rehellinen työnantaja

Ensiksikin, tämä kirjoitus ei koske missään nimessä NYKYISTÄ työnantajaani, vaan lähes kaikkia muita.



Toisaalta toivoisin, että minulla olisi enemmänkin lukijoita, jolloin tarvittavaa keskustelua syntyisi enemmän, sillä tämä aihe saa aina sappeni kiehumaan eniten siitä turhautuksesta, että tiedän meidän olevan lähes voimattomia muuttamaan asioita. Mutta olen nyt kuunnellut siskoni Artesaanin työkulkua ja olen tavattoman pettynyt omassakin työhistoriassa moniinkin asioihin.



Ensiksikin, meillähän on vaitiolovelvollisuus työpaikkaa koskevista asoioista. Joo, ymmärrän, että omasta firmastani en saa sanoa edes, meneekö firmalla nyt hyvin vai huonosti. Mutta entä silloin, kun työnantaja suorastaan kusettaa palkallistaan? Onko meillä velvollisuus vain pitää naamamme kiinni, vaikka petos olisi selvä? Oma siskoni on esim. riitauttanut työsopimuksensa PAM:in kanssa, mutta asialle ei näytä siltikään tapahtuvan mitään.

Hän aloitti yli kolme vuotta sitten firmassa, jossa meni loistavasti ensimmäiset kaksi vuotta. Tykkäsi pomosta, työkavereista ja jopa työstään. Siinä vaiheessa, kun minäkin hyppäsin työpaikan remmiin, asiat olivat vielä ok. Sitten alkoi tulla erään työ"kaverin" toimesta juoruamista, joka kohdistui minuun tai siskooni ja varsinkin siskooni erittäin ikävällä tavalla. Tämä työntekijä soitteli meille aina vuorotellen vuoronvaihdoista, joilla olisi itse saanut vapaapäiviä. Suostuin näihin, kun tarvitsin itse rahaa, mutta vähitellen en enää jaksanut, kun vastapalveluksiin ei suostuttu.

Pomo meni tämän työntekijän puolelle siitä huolimatta, että pohjalla oli aiemman käytöksen perusteella hänellä mm. valituksia ja varoituksia (puhumattakaan melko epämärääisistä sairaspoissaoloista, kun ei saatukaan vuoroa vaihdettua). Puuttumatta siihen, kuinka rehellinen hän todellisuudessa oli tai ei, nyt hänen kertomansa juorut menivät läpi tosina - siskoni tappioksi. Kaikki eskaloitui lokakuussa siskoni nyrjäytettyä nilkkansa ja saatua 1,5 kuukauden sairasloman, jonka ansiosta pomo joutui itse tekemään kovia tunteja korvatakseen poissaolon. Sen jälkeen ei tullut tunteja, ei sairaspäiviltä korvauksia jne. Minuunkin suhtautuminen paheni koko ajan, vaikka tuolloin kiitettiinkiin siitä, että tein ylimääräisiä vuoroja. Siskoani ei ole sanottu irti edelleenkään, mutta tunteja ei tule enää sen jälkeen, kun otti yhteyttä PAM:iin ja ei juuri tullut sitä ennenkään. Näin ollen siskoni, joka oli 2 vuotta ihana työntekijä, jota käytiin meillä kotiovella jopa henk. koht. kehumassa, oli yhtäkkiä heittopussi ja pohjasakkaa.

Onhan tästäkin varmasti velvollisuus olla hiljaa, mutta miksi? Miksi pitää vaieta, että työnantaja kohtelee työntekijöitä väärin? Se, että kirjoitan asiasta julkisesti, saattaa aiheuttaa vaikeuksia, mutta tunnen tapauksen, jossa juoruaminenkin riitti:


Ensimmäinen pitkä työsuhteeni oli kaupan kassalla, jossa pomo ei noudattanut työntekijöiden sopimuksia. Kun viides pidetyistä kassatytöistä lähti heppoisin perustein omasta tahdostaan, asiakkaiden häviämistä ei enää voinut olla huomaamatta: puskaradio oli kiertänyt viestittäen karua sanomaa - tuonne emme halua viedä rahojamme. On toki totta, että kaikkiin tällainen asia ei vaikuta, mutta meillä näin kävi. Mies joutui vaikeuksiin ennen todella suositun firmansa kanssa ja tietääkseni vararikkoon. Minusta tämä on siinä mielessä positiivinen sanoma, että ihmiset edelleen välittävät siitä, mikä on oikein. (Tosin en soisi kenellekään kuitenkaan koko elinkeinon menettämistä.)



Seuraavaksi tekisi oikein mieli nimetä firma nimeltä, niin paljon ihmetyttää tämä toiminta. Siskoni toimi alusvaatemyyjänä. Periaate sama kuin esim. Tupperwarella, eli kutsutaan porukka koolle, katsellaan (, sovitetaan) ja ostetaan. Toiminnan aloitus vaati työntekijältä panostuksena 1400e mallistoon, jossa siis yhtiö ei tullut yhtään vastaan vaan mallisto menee työntekijälle. (Toki asiasta voi mainita verottajalle). Jokainen uusi mallisto markkinoilla oli myös ostettava näyttötarkoitukseen. Sen lisäksi vaatetangosta piti maksaa 150e, mikä on mielestäni aika arvokkaan kuuloinen summa. Kun itse palautin ekat rintsikkani takaisin sopimattomina, olin avannut pakkauspussin väärin (pitkittäissunnassa), niitä ei saanut enää palauttaa. Väitettiin, että ne olivat käytetyt, vaikka niissä oli kaikki paperitkin tallella. Siis mitä eroa sillä on, miten pussin avaa? Kustannukset menivät siskoni hoidettaviksi, sillä tämä kuulemma luki ohjeessa. Tämähän on ihan selvästi postimyyntilain vastaista. Lisäksi maksuaikaa on viikko, mikä on sekin vastoin lakia: Suomessa lain mukaan maksu on saatava 2 viikkoa ennen eräpäivää.

Omat kokemukseni ovat hyvin laajat. Voin sanoa rehellisesti, että ainoat täysin rehelliset työnantajani ovat olleet nykyinen ja kunta. Muuten kautta linjan jokainen pieni ja keskisuuri yritys on jollain tavalla ottanut vähän takaisin päin. Edelleen minusta on kaikista oudoin oli tämä eräs firma, joka lupasi palkanmaksun tiettynä päivänä perusteli palkan maksamatta jättämistä sillä, että maksaja oli kipeä. Ymmärrän, että pieni firma, mutta vaikka maksaja kuinka olisi kipeä, näistä on pidettävä kiinni. Työntekijällähän ei ole velvollisuutta mennä töihin, mikäli ei palkka ole tullut. Itse olin jo silloin työkomennuksella ulkomailla, joten tämä ei ollut vaihtoehto.

Sitten on vielä puhelinmyynti: nuoria ei oteta muuallekaan, joten nämä firmat, joista suurin osa ei maksa edes takuupalkkaa, pestaavat "epätoivoiset" nuoret heille ilmaan minkäänlaisia palkkatakuita saati joustoa esim. työaikaan.

Mitä mieltä te olette tästä asiasta? Pitäisikö vain olla hiljaa? Miten toimitaan tilanteessa, joissa oikeuksiaan pitäisi puolustaa, mutta se vaarantaa oleellisesti tarvittavan paikan? Miksi LAKEJA ei tarvitse työnantajan noudattaa, mutta työntekijän pitää, tai saa potkut? Millaisia kokemuksia teillä on? Minusta aihen tarvitsisi enemmän huomiota.

Tavaran paljous ja vähyys

Heipähei!
Olen ollut erittäin kiireinen kandin kanssa. Eniten harmittaa, että en voi laittaa tänne kuvia paikallisesta P.U.L.S.E. -kampaamon muotinäytöksestä kemiläisessä yökerhoravintolassa, koska kampaamon nettisivu on tilapäisesti kiinni. Olin kuitenkin siellä katsomassa siskoni ystävän suunnittelemia asuja, jotka oli tehty tukemaan kampaamon muotinäytöstä. Tyttö teki tällä sitten lopputyönsä.

Äitienpäivä oli minusta sinänsä jännä, koska kävimme katsomassa Rovaniemellä HotCakesin viimeisen kevätnäytöksen. Tästä lähtien HotCakes on StepUp ja Marco vei omistuksen. Siinä mielessä minulla kirpaisi vähän rintaa, että HotCakes on ollut ainoa pohjoisen Suomen tanssikoulujen edustajista, joka on pärjännyt niin hyvin SM-kisoissa. Oli mahtavaa nähdä siskoni SM-hopean ansainnut esitys. Jotenkin isosiskon ylpeys on sanoinkuvaamatonta. Eniten minua liikuttaa se, että siskoni ei koskaan ole ollut tähtioppilas, mutta tanssia hän todella osaa ja se on hänen intohimonsa. On ihanaa nähdä hänen saavuttavan unelmiaan ja tavoitteitaan sitä kautta - kaikilla meillä tosiaan on omat vahvuutemme ja sydäntään on seurattava.

Olen aloittanut työt: palasin takaisin vanhaan tuttuun ja turvalliseen ympäristöön tuttujen työkavereiden sekaan ja olo on kuin tulisi pitkältä matkalta kotiin. Ainoa tiukkaa tekevä homma on aamuherätys, mutta toistaiseksi olen repinyt itseni töihin heti liukuman alkuun 06.30, mikä tarkoittaa herätystä viiden jälkeen. Silmät ristissä sitten siitä töihin. Ainoa huono puoli on se, että omat vaatteet ovat taas käytössä. Siis todellisuudessahan se on ihanaa, mutta valinnanvaikeus on valtava.

Tästä sitten aasinsiltaani: milloin ihmisellä on liikaa vaatetta? Tajusin tuossa, että minulla täyttyy tällä hetkellä kahden kaapin levyinen hengarikaappi Oulussa, vanhempien luona ja yhden levyinen Housuboyn luona. Lisäksi on neljä hyllykaapillista muuta kamaa plus vaatehuone. Kesäkuun ensimmäinen viikko onkin minun kalenterissani pyhitetty kirppariviikolle. Minua harmittaa vain aivan suunnattomasti tässäkin eräs asia. En nimittäin ole juurikaan pitänyt suurinta osaa vaatteista, joista aion nyt luopua, mutta jos vien ne kirpparille ja odotan niistä rahaa, ne on pakko hinnoitella halvoiksi, mikä ei vastaa niiden arvoa. Lisäksi vaatteeni ovat ihania - en vain tule niitä pitäneeksi syystä tai toisesta. Onko kellään hajua, voiko yhden päivän aikana pitää kirpparia omalla pihallaan? Olen miettinyt tapahtuman järjestämistä facebookin välityksellä tyyliin kaikki saisivat tuoda oman kojun paikalle tai tulla vain kiertelemään ja tavara vaihtaisi omistajaa näppärästi. Jos kerta myyn halvalla, myyn paljon mieluummin kavereille.

Siksi toisekseen lähden töistä tänään suoraan shoppailemaan. Olen huomannut, että minulta puuttuu hirvittävästi järkevää käyttövaatetta, kuten ohuita toppien ja t-paitojen päälle käyviä neuleita, paitoja sekä alaosia - tämä johtuu kokoni kasvamisesta. Lisäksi olen onnistunut hukkaamaan lähes kaikki koruni. En tajua, mihin ne ovat hukkuneet, mutta harmistus on valtava, koska kaikkein kauneimmat ja arvokkaimmatkin ovat näemmä hukkateillä.

Laihtuminen ei oikein edisty: pullaa menee liikaa. MUTTA kasvisruokavalio on jokseenkin pitänyt. Esim. töissä syön puuroa ja pilttiä :D olen joustanut siten, että vain kerran viikossa syön punaista lihaa ja muulloin korkeintaan kanaa. Kalaa en voi oikein edelleenkään syödä kotona Housuboyn allergian takia, mutta työpaikan ruokalassa kävin syömässä lohta juuri viikko sitten. Ensi viikolla harkitsen vakavasti ryhtymistä kaalisoppadieetille ihan vain huvikseni työporukkani yllyttämänä (kolme muuta aloittaa maanantaina). Nyt pitäisi vain saada se kuuluisia liikunta mukaan hommaan. Ehkä ensi viikolla jo helpottaa, kun kandini pitäisi vihdoin valmistua.

Pahoittelen kuvatusten puuttumista! Ensi viikolla yritän taas panostaa tähänkin asiaan! Oikein ihanaa viikonloppua kaikille ja toivotaan, että tänään helisee vain Valko-Venäjän päässä (onneksi illan saa kattoa rauhassa kiekkoa ilman että la-aamuna tarvii herätä yhtä varhain kuin työpäivinä)

Quick update

I'm still alive, but barely have time for anything. Starting a new job has been a bit time-consuming and as much as I love having a new job and loads of other things to do, it barely leaves me any time to hang out with my friends or keep in touch with the ones in more far away places. Also, I've been a bit depressed about some things and in a dark place for the fact that my home is no longer a safe zone for me to go to due to some inconveniences with my sisters. That and the fact that my savings have run out and I have to say no to every offer I get to go out to have a drink after work etc. Luckily it's pay day soon (and I'm so getting something nice for me and saving the rest for the trip abroad).
Did have a great midsummer party, though, with my cousins at our beach cottage. We ate, drank and bathed well (in the sauna) and our bonfire was really something! I think it was about 4 metres in diameter and 3 in height! It was great seeing some family (although here you have plenty of friends without any human beings around).

Suomeksi hyvin tiivistettynä, sori. Uusi työ vie paljon mehuja minusta, kuten hieman vaikea tilanne aina kun menen käymään kotona siskojeni kanssa ja taloudellisen tilanteeni hankaluus. Juhannus kyllä meni tosi hienosti serkkujen kanssa rantamökillä.

My very expensive getaway

I will be spending the next few days in the south of Finland on a road trip with my.... GRANDMA! Packed my bags yesterday and will be going to see my goddaughter the Ice Princess on Thursday. I will be back on Friday. Turns out my supposed-to-be-cheap trip turned out quite expensive today when I was offered a substitution for a teacher here. But, as I can't break the little girl's heart and I think the most important things cannot be mesured in money I'll leave anyway. So on Friday I'll show you what I didn't buy but how fun we had :D (hoping Karma won't strike me back and leave me unemployed for the next decade)



Vietän seuraavat pari päivää Etelä-Suomessa road tripillä MUMMIN kanssa :D! Pakkasin laukut eilen ja lähden katsomaan kummityttöäni Jääprinsessaa torstaina. Takas tulen perjantaina. Kävi ilmi, että halvasta reissustani tulikin aika kallis, koska oisin saanut tehdä vielä sijaisuuksia kotipaikkakunnan koululla. Mutta, koska en voi särkeä Jääprinsessan sydäntä ja uskon, että tärkeimpiä asioita ei voi mitata rahassa, lähden siitä huolimatta. Joten perjantaina en näytä, mitä ostelin vaan miten hauskaa meillä oli :D (toivoen, että Karma ei iske takaisin ja etten joudu seuraavan 10 vuoden ajaksi työttömäksi)

Do you mind if I sit here?

So the second day I spent wandering around the city determined to get some items. And since my mother firmly told me to not be skimpy about my budget once I was in the Mecca of fashion, I worried little about saving money. I even did my nails for the occasion but this turned out to be not such a good idea (fitting room problems) as I'm definitely not used to having long nails.

Toinen päivä kului vaellellessa kaupungilla ja olin päättänyt hankkia ainakin pari juttua. Ja koska äitini suorastaan käski minun olla pihtaamatta kun olin päässyt muodin Mekkaan, mietin hyvin vähän budjettiani tai rahan säästämistä. Laitoin jopa kynteni kuntoon sen kunniaksi, mutta tämä ei ollut niin hyvä idea (sovituskoppiongelmia), koska en tosiaan ole kovin tottunut pitkiin kynsiin.

Incredible luck no. 1: See the Kanebo foundation below? I had fought so hard to find it (Liquid Silk) and when I did, I was thinking whether to get the Clinique travel pack as well (incl. All about eyes rich, continuous rescue antioxidant moisturizer & comforting cream cleanser). And when I spent enough time puzzling about it, the saleswooman gave me the travel pack as a free sample! I saved only 12e but still! Also, they loaded by bag with other samples (real ones). By the way, I don't understand how Clinique has these variations of smaller sized items that cost a hell of a lot less than the real ones. E.g. all about eyes is half the size of the real one, but buying two travel pack (total 24e) would get me the real size in total. So why would I cough up 43e for the product? Headband I found from H&M.

Tajuton tuuri no. 1: Näettekö Kanebon meikkivoiteen alla? Olin niin kovasti yrittänyt löytää sitä (Liquid Silk) ja kun löysin, niin harkitsin, pitäisikö ostaa myös Cliniquen matkapakkaus (silmänympärysvoide, meikinpuhdistusaine ja tehokosteuttaja pakkauksessa, tuotenimet yllä enkunkielisessä tekstissä). Ja kun siinä pähkäilin, myyjä antoi sen mulle kaupantekijäisiksi! Säästin 12e, mutta siis silti! Sen lisäksi latasivat kassin täyteen muita näytteitä (siis oikeita näytteitä). Ja ihan vain sivuhuomautuksena en tajua, miten Cliniquella on näitä erilaisia pikkukokoja, jotka maksavat helkkarin paljon vähemmän kuin aito tavaral. Esim. tässä silmänympärysvoide tulee maksamaan 12e ja on puolet oikeasta koosta. Jos siis ostan kaksi pussukkaa, se vastaa oikeaa kokoa ja maksaa 24e, eikö? Joten miksi pulittaisin 43e siitä täysikokoisesta (oikea hinta)? Pääpanta H&M.
This beauty is from Pimkie and cost 10e! // Kaunokainen Pinmkieltä hintaa 10e!

Sporty shirt from Freddy. The fashion mag I finally found ( in Switzerland they only have the UK edition but I prefer the US one). First from the front and then from the back. Just so you wouldn't miss my long-lasting addiction pattern for a certain mix of colour I also put some other pieces to the picture... Oh, I love this!
Sporttinen paita Freddyltä. Ja lehti, jonka vihdoin löysin (Sveitsissä ei ole kuin brittiversiota, mutta tykkään enemmän jenkkiversiosta tässä). Ensin paita edestä ja takaa. Ja jotta ette missaisi kaavamaista ja pitkään jatkunutta addiktiotani tiettyyn väriyhdistelmään, pistin myös pari muuta juttua kuvaan korostamaan sitä. Oih, rakkautta tämä paita!

I went to Phard and their sales thinking I must find something awesome here since I love their clothes but don't know if they sell any in Finland. And this is what I found. The price tag said 44,50e and the cashier hit the price in the machine for the worth of 32,50. I guickly shut my mouth, payed the lovely lady, said grazie arrivederci and walked out. THe colour is actually black with black studs.

Menin Phardiin ja niiden alennusmyyntiin ajatellen, että täältä on pakko löytää jotain mahtavaa, koska niiden vaatteet on niin ihania, mutta en tiedä, myyvätkö niitä SUomessa. Ja tämän löysin. Hintalappu sanoi 44,50e, mutta myyjä paukutti koneeseen 32,50. Tukin pikaisesti turpani, maksoin hurmaavalle neidille, sanoin grazie, arrivederci ja marssin ulos. Väri on oikeasti musta, samoin kuin nuo niitit.

This is something the Italians do with style: the shops are just so amazing! They really now the meaning of interior design. I was so pleased to walk in a shop every time. Even H&M was beautiful! This is how they decorate the fitting rooms 1. Pimkie fitting room with me in H&M drop-dead gorgeous see-through frill top, Zara jeans and Stockmann boots. 2. & 3. Phard on the inside 4. & 5. Phard fridge fitting room :D with me inside
Tämän italialaiset tekevät tyylillä: liikkeet ovat kerrassaan ällistyttäviä! Tosiaan tietävät, mitä sisustus on. Oli niin ihanaa kävellä liikkeeseen joka kerta. Jopa H&M oli kaunis! Tässä esimerkkiä miten he koristelevat sovituskoppinsa ja liikkeensä. 1. Pimkien sovituskoppi, minä H&M ihanassa röyhelötopissa, josta näkyy vähän läpi, Zaran farkuissa ja Stokkan saappaissa. 2&3. Phardin liike sisältä. 4&5. Phardin jääkaappisovituskoppi :D minä sisällä.






I had to shoot this.
No tästä oli sitten pakko ottaa kuva.

This I finally found from a drug store. L'oreal's pore reducing serum. I want to get the cream now, too, because this shit is awesome! It goes well under makeup and visibly really reduces pores (my rescue!). Could someone tell me if I can already get these in Finland?
Tämän löysin viimein apteekista. L'orealin ihohuokosia pienentävän seerumin. Haluan nyt myös sen rasvan, koska tää mömmö on loistavaa! Menee tosi hyvin meikin alle ja ihan selvästi vähentää ihohuokosten näkyvyyttä (pelastajani!). Voisko joku kertoa, saako tätä jo Suomesta?

Not to worry my friends! As it's vital for me to get a pair of shoes from every city I visit, I now got these from Bata. My sister'll probably hate them but I find them extremely comfy and lovely-looking!
Ja älkää huoliko ystäväiseni! Koska kenkien hankkiminen joka reissusta ja kaupungista on elinehtoni, löysin myös nämä liikkeestä nimeltä Bata. Siskoni luultavasti inhoaa näitä, mutta ovat ihanat ja mukavat.

THen I met this guy who spoke French on the next counter when I got myself a slice of pizza. Extremely pathetic look with a backpack and a woolly hat. I had been speaking English to the lady on the counter. The place was packed so he asked me the words on today's title. And I said I didn't. He takes off his hat and he is a looker! Curly, brown, slightly longer hair with some sun-coloured highlights. Brown eyes and a shadow (I love a shadow!). I almost dropped of my chair as he didn't look at all pathetic anymore. So we started talking and he tells me he's from New York (!) but now studying in Paris (!). I mean, COME ON! How lucky can a person be?! So we ended up chatting there for 1 hour (long enough for me to lose my R.P. accent), then taking a walk of 1 hour and then stopping to a cafe to talk for 1 & ½h. I told him where to get a place to spend the night and we talked and talked. I was so happy to be able to talk naturally and not slow down my speech at all. He invited me over to visit him in Paris but somehow I don't think I can afford it before spring's passed... (let alone what my siginficant other would think about this "Honey, do you mind if I go to Paris for a coupla days?" "Can I come with?" "No I'm staying with this friend. I met him randomly in Milan and he invited me over..." "He..?")

Sitten tapasin sen pojan, joka puhui ranskaa tiskillä, kun tilasin pitsaslaissia. Älyttömän reppanan näkönen rinkan kanssa ja villapipossaan. Olin puhunut Enkkua rouvalle siinä kassalla. Paikka oli täynnä, joten poika kysyin enkuksi, haittaisiko minua, jos istuisi samassa pöydässä. Minua ei haitannut. Ja se ottaa piponsa pois ja on ehkä kymppimiinus! Ruskeat, vähän pitemmät kiharat, joissa on auringon vaalentamia raitoja. Ruskeat silmät ja sänki (rakastan sänkeä!). Meinasin tippua tuolilta - kaveri ei enää ollutkaan niin reppana. Alettiin jutteleen ja jätkä oli New Yorkista (!) ja opiskeli vaihdossa Pariisisssa (!) oikeesti, kuinka onnekas voi yksi ihminen olla?! Loppujen lopuksi juttelimme pizzeriassa tunnin (kadotin brittiaksenttini), kävelimme ympäriinsä tunnin ja istuimme kahvilassa tunnin. Kerroin myös, mistä tod. näk. löytyy yöpaikka ja me puhuttiin ja puhuttiin. Oli niin huippua puhua kunnolla ja ilman sitä naurettavan hidasta tempoa. Poika kutsui mut Pariisiin, mutta jotenkin luulen, että mulla ei tänä keväänä enää ole varaa matkustaa sinne... (Puhumattakaan, mitä Housuboy pohtisi asiasta. "Kulta, haittaako jos käväsen pari päivää Pariisissa?" "saanko tulla mukaan?" "Et kun asun yhen jätkän luona, jonka tapasin sattumalta Milanossa ja se kutsui mut kylään." "Jätkän?..."

Finishing it how I started it. Milan Grand Central Station. So I think It's a tad nicer than the statues we have in Helsinki...
Ympyrä sulkeutuu. Milanon keskusasema. Olen vähän sitä mieltä, että tää on ihan himpun verran hienompi kuin Helsingin Rautatieasema...

Said she wants attention

After two days of Milan I got an OD of compliments. Only they're not the kinds of compliments I'd usually even want. Getting shouted "bella" or "belissima" is not my idea of intelligent behaviour let alone an intriguing pick-up line - especially when coming from someone old enough to be my father. If my father ever acted like that for the sake of boosting his ego and finding out if he still has it in him, I would die of embarrassment. Being the object of this admiration for two days really got me irritated. I have done my share of travelling and knew what I was getting myself into but still get vexed every time it happens. What I'd really like to know is does this really work on Italian women or where on earth do the men get their manners from? And yes, I'm well aware that it's their culture but don't really care - show some respect, seriously!

Kahden Milanon päivän jälkeen sain yliannostuksen kohteliaisuutta. Kohteliaisuudet eivät vain ole sitä tyyppiä, mitä yleensä olen vailla. "Bellan" tai "Belissiman" huutaminen eivät ole minun käsitykseni älykkäästä käytöksestä saatika kiehtovasta iskuyrityksestä - varsinkaan kun ne tulevat isäni ikäiseltä henkilöltä. Jos isäni joskus käyttäytyisi tuolla tavalla kohottaakseen egoaan tai nähdäkseen, pystyykö siihen, kuolisin häpeästä. Kaksi päivää tämän ihailun objektina oleminen sai minut todella ärsyyntymään. Olen matkustellut paljon ja tiesin, mitä odottaa, mutta silti se vaivaa minua joka kerta tapahtuessaan. Haluaisin tosiaan tietää, toimiiko tämä tosiaan italialaisnaisiin vai mistä ihmeestä nämä maneerit ovat tulleet? Ja kyllä, olen hyvin tietoinen, että tämä on heidän kulttuuriaan, mutta en juuri välitä - vähän kunnioitusta, oikeesti!I'll write this in two days because otherwise you'll OD on reading/looking at picture. These pictures are from Il Duomo -cathedral. Your cultivated, civilized Sho(e)paholic has proved she has some other interests than just nonsense-shopping.
Kirjoitan kahdesta päivästä erikseen, koska muuten te saatte yliannostuksen lukemisesta/kuvista. Kuvat Il Duomo -katedraalista, joten kultturelli, sivistynyt Sho(e)paholicinne on todistanut tehneensä muutakin kuin vain hömppää (a.k.a. shoppailua).

I spent the first day getting to know the most popular parts and streets of the city. I walked everywhere because the weather was fairly nice and the places weren't that far away. However, the march has clearly affected my legs and feet. I have few photos, because Milan just doesn't seem like the kind of city where you can safely rummage through your handbag, take some pictures and not be robbed in the process. The following ones I took from the same spot by twisting my torso just a bit.

Ensimmäinen päivä meni tutustuessa kaupungin olellisimpiin alueisiin ja katuihin. Kävelin kaikkialle, sillä sää oli suhteellisen kiva ja paikat eivät olleet liian kaukana. Tosin kävely tuntuu kahden päivän marssimisen jälkeen tosi kivasti jaloissa ja jalkapohjissa. Kuvia on vähän, koska Milano ei vain tunnu kaupungilta, jossa on turvallista kaivaa kameraa laukustaan joka paikassa, ottaa muutamia kuvia rauhassa tulematta ryöstetyksi. Seuraavat otin samalta paikalta vain kiertämällä vartaloa hieman..


Swarowski
Breaks my heart I was too afraid to stop and buy any of bags on the street. I bet they were either stolen or fake but all the same, I would have a loved a Vuitton tote...

Särki sydäntä, että en uskaltanut pysähtyä ostamaan laukkua katukauppiailta. Varmasti olivat joko piraatteja tai varastettuja, mutta silti olisin halunnut niin kovasti Vuittonin laukun...


My hotel room featuring something I found from their bookshelf :D All in all it was a horrible read with clumsy and too witty language, but it was so funny I could not help myself!

Hotellihuone avec tällanen hassu juttu, jonka löysin kirjahyllystä sieltä :D Kauheaa luettavaa ja liian nokkelaa kieltä kömpelöillä ilmaisuilla höystettynä, mutta olipa niin hauska juttu, että oli pakko lukea!

And what I'd found by the end of the day:

Ja päivän ostokset:
Jeans& belt with studs/ farkut ja niittivyö: Zara
Top & plain belt / toppi& perusvyö: Pimkie

Hard day's night

Huhhuh! Kerroinkin jo aiemmin, että oli perheessäni vanhemman pojan synttärit. Noh. Tänään tulivat hänen kaverinsa. Tämä oli rauhallisin hetki koko kolmen tunnin aikana. Meinasin potkaista sitä äitiä, joka haki kaikista rasittavimman pennun pois puoli tuntia myöhässä ja jäi vielä saakeli kahville. Kaikki muut tajus mennä kotiinsa heti. Ja sisäinen äitinihahmoni ei nostanut suloista päätään, kun karsein kakara tuli puoli tuntia itse turhaan räkimänsä ilmapallon minulle, että viitsisitkö jeesiä. Onneksi en tiedä, miten sanotaan ranskaksi Tukehdu sylkeesi, siltöplee. No joo mutta olin kiltti sille yhdelle fiksulle muksulle. Hei! Jo yhdeksän mekastavan, huutavan ja epäkunnioittavan moottoriturvan jälkeen joukkoon mahtuu yksi kivakin tapaus. Tai no oikeastaan perheeni omien muksujen lisäksi vain kaksi oli tosi rasittavia. En nyt viitsi sen kummemmin osoitta heitä kuvasta.



Mutta mukavempiin aiheisiin: Olen saanut kiskoa nahkatakkini takaisin käyttöön! Saattoi muutama naapurin täti katsoa kummissaan, kun eilen kiskaisin nahkatakin päälleni ja tanssin kouluun näissä kampeissa. Violetti on ehdottomasti mun toteemiväri. Kattokaa nyt tota ilmettä tossa toisessa! Jospa Hangon keksi palkkaisi mut kesälomittajaksi...



Päältäni ei löydy muuta kuin violetti ja mustaa. Paita Yes or No, saappaat pelastaneet koko reissuni, legginsit ja sortsit on kuvassa ja laukku Aleksi 13. Laitoin myös kuvan paidasta noin niin näkee noi hihat. Voisin tiitimäiseen tapaan keksiä tälle ilmeelle pari repliikkiäkin, kuten
a) Johan tässä on perkele oltukin pirteinä
b) näen kuvani samalla peilistä ja näin iloisia tuntemuksia se aiheuttaa
c) olisin iloisempi jos olisin poseerata niin, että käteni ei näyttäisi amputoidulta
d) hyväkroppaisena on helppo hymyillä. Muussa tapauksessa taas...


Perhe lähti heti synttäreiden jälkeen liikkeelle, koska heidät oli pyydetty syömään. Aurinko sattui tulemaan samaan aikaan esiin, joten minäpä siitä innoissaan lenkille. Sitten tulin kotiin ja söin kunnoin voimapäivällisen: Pikanttia härkää, Tropicanan oikeaa appelsiinimehua (life's little luxuries, ah!), Pinaatinlehtiä ja cashewpähkinöitä viinietikkasalaatinkastikkeella sekä jälkkäriksi vattuja. Täällä paikallinen tavaratalo on tajunnut, että jokaisen ihmisen lautasmalliin kuuluu kiinalainen ruoka. Hyvä niin. Olen nyt pari kertaa ostanut pikanttia härkää. Tiedättehän, että pikantti tulee ranskan sanasta 'piquant' ja tarkoittaa pistävää. Eli tulista. Ai ette? No nyt tiedätte. Ja kiinalainenhan on siis täysin kaloritonta ruokaa. Ainakin melkein. No ainakin siinä on pirusti rehuja.



Tänään olin näillä, koska piti olla oikein nättinä synttäreiden takia. Joten mekko ja neule. Yleensä toi neuletakki on mulla kiinni, mutta ei tänään.

Loppuun kerron teille huippuyllärin: Löysin kengät! Nouskaa nyt ylös takaisin tuoliinne ja kerätkää itsenne. Varsinkin isäni. Hän tippui silkasta toivottomuuden tunteesta, ei yllätyksestä. Olenkin miettinyt, että ehkä lähetän hänelle nenäliinoja Suomeen sitä varten, että hän joutuu lukemaan näitä juttuja blogistani. Ehkä laastarit olisivat parempia. Jos ei nimittäin vuodata jo sydänverta niin saattaa kohta kurkottaa kohti lusikoita ja alkaa viillellä ranteitaan tien poikki eikä pitkin.

Eikö ole ihanat?! 20e Hennes & Mauritz. Ja siis sinne en enää mene. Sen lupasin itselleni tämän reissun jälkeen.

If I had a little money

Neule: H&M
Bodykauluspaita: Yes or No
Vyö: Pieces
Farkut: MicMac

Ja oikeastihan olen paljon hoikempi kuin mitä kuva näyttää. Ja mulla on myös parempi iho, pitemmät jalat ja puhtaampi tukka livenä.

Milanosta: Matka hommattu ja maksoi aika vähän. Maksoin noin 100e meno-paluulipuista junalla ja yöstä hotellissa. Suomessa Juna ois ehkä ollut halvempi mutta hotelli todellakin kalliimpi. Matkaan lähden ma 23.2. klo 7:14 ja palaan ti 24.2. klo 21:25. Odotan jo nyt innolla ja olen varautunut a) tyhjentään puolet käyttötilistäni b) ottamaan paljon valokuvia c) suvereenisti varaamaan aikani shoppailulle muodin mekassa. Kyllä isä ois ylpeä ko tytär on näinkin hieno ja sivistynyt ihminen.

Rahasta: siis onhan mulla sitä, mutta otan silti tietysti matkakassaan lahjoituksia vastaan. Tilinumeron saa heti pyydettäessä ja lupaan laittaa kaikkien sponsoreitten nimet isoilla kirjaimilla blogini sivupalkkiin lahjoitetun summan kanssa. Viestiksi tunnus: "en halua, että tyttö syö kynsiään viimeisen kuukauden, vaikka onhan sillä vähän varaa laihtua." Joo joo, eilen kävin törsään parisataa vaatteisiin JA Milanon matkaan. Eli on siinä jotain järkevääkin siinä summassa. Ne vaatteet. Niistä laitan lisää kuvia lauantaina tai sunnuntaina.

Shoppailut: En. Enää. Ikinä. Mene. Täällä. Henkkamaukalle. Ja silti sinne piti jättää pari ihanuutta, koska raha ei kasva vieläkään puussa.

Koulusta: Tänään olin kuuntelemassa paikallisen lukion suullisia kokeita. Tai siis täällähän tämä ei ole lukio vaan yläaste-lukio. Joten siellä 3.luokka tarkoittaa n.16-17-vuotiaita. Joka tapauksessa oli tosi mielenkiintoista nähdä, että millaisia ovat suulliset kokeet ovat tuolla, kun Suomessa ei niitä ole. Onhan niistä kai aina silloin tällöin puhetta ollut. Itse olisin ihan mielellään ottanut osaa niihin koulussa, mutta en tiedä sitten. Nyt kun olen nähnyt maailman tasoa, olen aika lailla sitä mieltä, että suomalaiset pärjäävät ilmankin näitä suullisia. Se on pakko myöntää, että olin aika katkera siitä, että yliopistossa ei testattu suullista sujuvuutta millään lailla pääsykokeissa, vaikka siellä pitäisikin erottaa jyvät akanoista. Suomessa on joskus vähän liikaakin se ongelma ehkä kuitenkin, että painotetaan lausumista ja saadaan suomalaiset pelkäämään puhumista siten.

Vielä eräs asia: kyseisessä luokassa on henkilö, joka sairastaa skitsofrenian muotoa. Tässä suullisessa kokeessa piti puhua urheilusta ja sana adrenaline rush oli mainittu eräässä kysymyksessä. Ensin poika selitti urheilulajista ja sitten alkoi puhua sairaudestaan. Tuli tosi paha mieli kuunnella, mitä vasta niin nuori ihminen joutuu kestämään, kun mielen tasapaino järkkyy. Hän tietää, että näyt eivät ole todellisia, mutta joskus ei voi niille mitään. Kuitenkaan ei ole vaaraksi toisille eikä itselleen.

Päätetään teksti näyttämällä, että Sveitsiläiset tekevät hääkutsut tyylillä. Kutsu tuli tässä laatikossa, viesti oli viereisessä pullossa ja tekstissä lukee, kutsu matkalla... viesti meressä. Kaikille juhlaan kutsutuille lähetetään tällaiset. Kala on taiteltu ja tehty itse.

One down, two to go!

Eli kaksi kuukautta enää jäljellä :( Minä olen kyllä sellainen ihminen, että kiinnyn ihmisiin, paikkoihin, tapahtumiin jne. hyvin helposti. Joten lähtö tulee olemaan minulle vaikea. Tosin olen myös sitä mieltä, että parasta reissuissa on kotiinpaluu. Rakastan tulla kotiin matkalta, koska se tunne on niin ihana. Palata kotiin. Eikö tunnukin kivalta sanonnalta?

Koska rakastan listoja, olen listannut Suomen ja Sveitsin eroja. Yritän nyt keskittyä tällä kertaa vain positiivisiin asioihin, ja muut sitten jonain toisena aikana. Tarvin tänään hitusen positiivisuutta, sillä Suomesta kuului juuri ikäviä uutisia rakkaasta mummistani.

1. Täällä ollaan superkohteliaita: kadulla sanotaan päivää kaikille, aina sanotaan anteeksi, vaikka väistetäänkin, jos kuljetaan toisen kulkuväylälle ja kaikessa pyritään auttamaan. Minut otettiin koulussa sydämellisesti vastaan ja aina, kun kysyn jotain, saan kolme eri auttajaa. Osaisin tehdä asiat itsekin, mutta esim. suunnitellessani MIlanon reissua, koordinaattori kuuli siitä ja haki minulle netistä kaikki aikataulut viidessä minuutissa tietämättäni ja pyytämättäni. Toki osa on kulttuurissa automaattisesti tulevaa juttua, jota ei sen kummemmin edes ajatella eikä ajatella edes kohteliaisuutena, mutta on mukavaa, että kaupan kassa sanoo AINA päivää ja kiitos ja olkaa hyvä ja näkemiin ja hyvää päivän/iltapäivän/illan jatkoa. Paitsi henkkamaukalla. Ne on vissiin ottaneet myyjätkin Ruotsista. Ai että mie olen hauska.

2. Bisous eli poskipusu: Ihanaa, että on pakko aina ystäviä nähdessä suukottaa kolmesti poskille. Ensinhän minua ärsytti turhanpäiväinen ajantuhlaus, mutta toisaalta, olisi ihana, jos aina, kun nään ystäviäni, olisi pakko suorittaa tämä tapa. Aina tulisi vähän sellainen kosketus kavereihin :) Joo ja onhan sekin ihan kiva tässä jutussa, että aina, kun kaverini esittelee minut enemmän tai vähemmän komeille miehenpuolikkaille, niin etiketin mukaan niiden täytyy antaa mullekin ne poskipusut. Ja en ole unohtanut Housuboyta.

3. Mehet. Siis olen matkustanut todella paljon ja nähnyt miehiä eri kulttuureista ja tullut siihen tulokseen, että kyllä me suomalaiset naiset pidämme haasteista sitten niin pirusti! En keksi sille mitään muuta selitystä, että kun oma kulta kotona röhnää sohvan nurkassa ja jättää kalsarit tai sukat keskelle lattiaa tai jättää siivoamatta tai kokkaamatta ja täällä olisi mahdollisuus ottaa tuollainen kiva mies, joka puhuttelee aina tyttöään kullaksi tai rakkaaksi ja tulee aina väkijoukon keskelläkin vähintään ottamaan kädestä kiinni ja huolehtii, aukoo ovet ja hyysää, että silti se on se suomalainen mies, joka mullakin on kainalossa. Kait se on se saatananmoinen tyytyväisyys itseensä, kun kerran viikossa saa kiitoksen tehdystä työstä tai kuulee, että tuo paita ei muuten ole yhtään ruma sun päälläs (nyt voisitko mennä telkkarin eestä pois, että en ole turhaan ollut kiva?). Tulee jotenkin sellainen ansaittu palkkio siitä kaikesta raadannasta. Niinhän?

4. Siisteys: Täällä ei koulussa ole yhtään ainoaa roskaa lattialla, graffittia sisä- tai ulkoseinissä tai edes mustia kengänjälkiä. Kukaan ei rieku kaiteilta kuin apinat tai hypi seinille kuin ne olisivat pehmustettuja. Kaupungilla kulkee päivittäin siisteydestä huolehtivia työntekijöitä, mutta heitä ei mielestäni edes tarvita niin paljon kuin Suomessa.

5. Ilma: Olen aina kylmissäni Suomessa, mutta täällä olen huolettomasti vaihtanut jo kevättakkiin. Kuljen siis nahkarotsissani tai siinä uudessa mustassa takissani kaikki päivät ja pärjään vallan mainiosti. No problemo. Nauraan hykertelen hyvin mielipuolisesti ja vahingoniloisesti kaikille sveitsiläisille, jotka palelevat ja kerron avuliaasti, että Suomessa on -20. No okei ei nyt ihan just tällä hetkellä ole, mutta saavatpahan jotain puheenaihetta. No vois siellä ollakin!

6. Pikkukaupungin pikkuputiikkien kukoistus: Vaikka rakastan kauppakeskuksia ja ostareita ja esim. Stokkaa ja Sokosta, niin on ihanaa nähdä, että kaupungilta löytyy pieni jäätelöbaari, kymmeniä kahviloita ja leipomoita ja vaate- sekä kenkäputiikkeja, jotka eivät vielä ole kadonneet tavaratalojen alle. Olen ajatellut, että ensi viikolla otan kuvia kaupungilla, jotta näette, kuinka hurmaavaa on, kun kaupungissa kukoistavat nämä pienet kuppilat ja putiikit.

7. Keskieuroopan tuntu: tarkoitan sitä, että aamulla saa leipomosta tuoreen kroisantin, päivällä kahvilasta vastapaistetun lätyn hillolla tai suklaalla ja aina on aikaa ruoalle. Ruoka on (perhettäni lukuun ottamatta) tehty huolella ja se on herkkua! Lisäksi perheelle otetaan aika ja kiirettä harvoin näkyy olevan. Tosin täältä myös puuttuu se, mihin Italiassa ei pystytä: aikatauluista pidetään kiinni. Ja aina on aikaa nähdä ystäviä, käydä kahvilla heidän kanssaan vaikka edes tuntisen verran.

8. Junaverkosto on aivan helkutin hyvä samoten kuin bussit. Tosin en näe järkeä, että bussilla kuljetaan siksi joskus jopa 5 min. kävelymatkoja, mutta ei ole minun ongelma. Jos haluan sinne Milanoon, otan junan tuosta 20 min. kävelymatkan päästä Sionin asemalta ja menen ilman vaihtoja Milanon keskustan pysäkille asti. Simple as that. Jos täällä myöhästyy junasta seuraava tulee aina tunnin kuluttua. Siis jos asuu Oulussa, niin tämä ei todellakaan mene näin. Kerran tunnissa lähtee juna, mutta ei vältämättä oikeaan suuntaan.

9. Avoimuus: ihmiset ovat hyvin avoimia ja puhuvat helposti vaikeistakin asioista melko vieraassakin seurassa. Esim. jos minä kysyn asiaa tai asiaa sivuutetaan, siihen tartutaan hyvin helposti ja se selitetään minulle. Lisäksi esim. oppilaani ovat hyvin avoimia ja puhuvat minulle keskustelutunnilla hyvin aroistakin asioista ja kohtelevat minua hyvin kunnioittavasti, mutta hyvin ystävällisesti ja rennosti. Ihmiset puhuvat hyvin helposti odottaessaan esim. postin aukeamista keskipäivän tauon jälkeen muiden odottajien kanssa muustakin kuin säästä. Tänään esim. eräs nainen kehui tukkaani (ja minä hänen silmälasejaan...)

Tällaista tässä. Huomenna kirjoitan viikonlopun ja tulevan viikon tapahtumista, minulla alkaa tosiaan olla hauskaa täällä ja kohta jo liikaakiin hommaa kalenterissa :D!

Ei nimi miestä pahenna

Niin että jos en olisi Sho(e)paholic, niin olisiko tätä tapahtunut? Olen käynyt tällä ja viime viikolla kaupoissa etsimässä asioita ja löytämässä ihan muita. Ja isä, jos luet tätä, niin varoitan jo nyt, että tämä ei ole välttämättä mitään, mitä sinä haluaisit lukea. Ja tiedän, että kaikki minut tuntevat henkilöt huokailevat hyvin raskaasti tätä lukiessaan. Aloitammekin tänä iltana viikon teemakuvalla. Taidan laittaa kortin kuvakseni sitten tuohon oman naamakuvani tilalle vielä. En voinut vastustaa, katsokaa nyt mikä kortti! Tämä säilön tästä ikuisuuteen ja kehystän ja nauran sille.


Muissa asioissa sitten. Löysin itselleni takin. Olen etsinyt trenssiä, mutta tämä oli tarpeeksi ihana ja maksoi sitä paitsi 30 frangia vähemmän kuin se trenssi. Ja näytti ylläni paremmalta. Äitini on aina sanonut, että minulle ei sovi musta. Screw that, tämä takki on ihana! No disrespect to mama <3 Takki löytyi naapurimaamme toiseksi menestyneimmästä ketjusta. Puhutaan siis menkkahaukasta.


Sitten löysin pari sormusta. Nämä olivat halpoja ja koska minä tunari olen hukannut kaikki edelliseni (vuodatan edelleen verta siitä hyvästä, että hukkasin minulle Inarin hopeapajalla tehdyn sormuksen). Mutta allaolevat ovat kyllä ihan puhdasta halppiskampetta. Rakastuin tuohon vaalenpunaiseen tuossa toisessa. Sitä paitsi rakastan yksinkertaisia juttuja, joten nämä kaksi käyvät mulle todella hyvin.

Lisäksi olen hyvin iloinen saadessani ilmoittaa, että olen löytänyt helkatin edullisen ja kohtuutasoisen meikkifirman. Tässä allaolevassa kuvassa meikkivoide (4e), kynsilakan puhdistusaine (1,5e), meikinpuhdistuspyyhkeitä (3,5e) sekä kasvopaperia, siis sellaista, joka saa kiiltävän ihon taas mataksi (4,5e).

Alla olevassa kuvassa vielä kaikki viime päivien kosmetiikkaostokset. Tuo Cliniquen kolmesetti on hyvä ja hintava vaihtoehto minun iholleni. Tosin täällä oli edullsempi kuin Suomessa, sillä Suomessa hinta on yleensä min. 39e ja täällä sama frangihinta, eli tekee noin 26e. Sitten tuo DIorin miniputeli on testeri, jota koitan meikkivoiteekseni, sillä täältä ei piru vie löydy Kanebon Liquid Finishiä, joka on maailman paras meikkivoide (minun iholleni) ikinä. Ehkä kärvistelen tolla halppiskamalla Suomeen ja ostan heti Hki-Vantaa -lentokentältä sen unelmatuotteeni. Sitten kuvassa on vielä Nivean vähitellen päivettävä kasvorasva ja manikyyrisetti. Isäni saattaa tästä hyvästä heittää pari kärrynpyörää ilosta: mulla on kynnet! 21 vuoden jälkeen kyllästyin puremaan niitä ja tajusin, että on se aika hirveän näköistä oikeastaan. Ja jos purisin täällä luokan edessä kynsiä, niin oppilaat tajuaisivat, kuinka hermona olen. Joten satsasin itselleni tollasen setin, koska olen aina halunnut voida tehdä itelleni ranskalaisen manikyyrin. Näytän vielä myöhemmin todistusaineiston, koska vanhempani eivät usko kuitenkaan. Viimeisenä on Maybellinen aurinkopuuterivaahtomeikkivoide. Mulla on jännä tapa käyttää näitä vaahtomeikkijuttuja, kerron siitä ehkä myöhemmin.


Sitten ostin tämän ihanaisen Anne Geddes -kalenterin. Se oli puoleen hintaan ja rakastan näitä kuvia. Ei, minulla ei ole vauvakuumetta minkäänlaista, mutta kuvat ovat vain niin lutusia.


Tässä on vielä takki sitten niin, että jätin kaulahuivin pois ja napitin kauluksen ylös asti. Kumpi on sitten parempi, sanokaapa te? Naamasensuuri iski.


Niin ja löysin aivan mainion lahjan kummitytölleni, jonka lähetän hänelle ystävänpäivälahjaksi/ Sveitsin tuliaiseksi lähiaikoina. 2,5fr maksoi ja tämä on siis palapeli, jota saa värittää itse. Kyniä on vähän kehnosti, mutta tiedän, että Jääprinsessalla löytyy monia muita omasta takaa ja sattuu rakastamaan palapelejä.

Viikonloppuna pitäs taas lähteä bilettään, mutta taidan säästellä. Olen miettinyt, että alan kysellä hyvin uteliaasti, josko saisin koordinaattorin sukset lainaan ja koordinaattorin tyttären oppaaksi rinteeseen. Ai niin ja Kela on maksanut mulle opintotukea jonkin ihme vajaan määrän, vaikka olen perunut tukeni jo joulukuussa ja mulle on tullut vahvistus niiden perumisesta. Huolestuttaa, koska täällä ei opintopisteet juuri kartu ja siksi toisekseen CIMO voi vetää osan tuestani pois tästä syystä. Olen siis tänään kirjoitellut palautetta Kelalle.
Niin ja "varma" kesätyöpaikkani kaatui, kun yhtiö ilmoitti, että ei ota ketään tänä kesänä. Olen nyt kolme iltaa istunut koneella kirjoittelemassa kaiken maailman kaupan kassoille hakemuksia. Jeij.

Hiljaisuudesta

Olen aina rakastanut hiljaisuutta. Tunnustan, että innostuessani keskustelussa minulla on joskus tapana korottaa ääntäni tarpeettomasti, mutta yleensä vain, jos seurassa on pelkkiä tuttuja ja se ei ketään häiritse. Rakastan hiljaisuutta kaikin tavoin. Arvostan äärettömästi sitä, että saan istua tunnin matkan junassa rauhassa. Jos junassa tai bussissa on tarpeetonta melua (esim. kovaäänistä keskustelua, lapsi huuta tms.), laitan MP3-soittimen korvilleni. Jos minulla on kirja, olen äärettömän taitava keskittymään siihen ja sulkemaan kaiken tämä ylimääräisen ulkopuolelle. Hiljaisuuden kaipuuni ulottuu myös siihen, että hakeudun usein työpäivän tai koulupäivän (joskus sama asia) jälkeen kotiin ja olen vain ihan hiljaa kirjan kanssa. Tai että aina en viikonloppuna jaksa lähteä baariin hälinään.

Rakastan musiikkiakin. Minua on usein moitittu siitä, että en huudata musiikkia tarpeeksi lujalla. Vaikka minulle on sanottu vaikka mitä, rakkauteni musiikkiin ei ole riippuvainen sen voimakkuudesta. Joskus haluan musiikin todella kuuluvan täydellä teholla, täyttävän sieluni ja pursuavan joka paikasta. Mutta jos laitan soittimen korvilleni illalla ennen unen tuloa, minulle riittäisi vielä pienempi äänentaso, kuin minkä MP3-soittimeni sallii. Silloin käytän musiikkia rahoittumiseen. Suruunkin kuuntelen musiikkini yleensä aika hiljaisella, kuten haikeuteen. Rakastan musiikkia, mutta en voi sietää sen kuuntelua koko ajan. Tätä monikaan ei tajua, mutta minusta täytyy osata ottaa hiljaisuuskin vastaan. Ei minusta voi nauttia äänistä, jos niille ei ole vastakohtaa - samalla lailla kuin iloita ei voi ilman surua.

Olen jo elänyt kerran lapsuuteni ja meluisimmat aikani. Sijaisuuksia tehdessäni sanon hyvin herkästi työrauhasta oppilaille, jotka korottavat ääntään. Täällä Sveitsissä sanon hyvin herkästi perheen pojille äänen käytöstä. Eilen museokierroksella pojat nimittäin mm. innostuessaan huusivat todella paljon. Yritin selittää nuoremmalle, että en minä kiusallani sano hiljaisuudesta, eikä sitä kuulu alkaa itkemään vaan siksi, että hiljaisuus on toisten ihmisten kunnioittamista. Kaipaan sitä rauhaa, mikä meillä on ollut jo useamman vuoden kotona. Useimmiten kenenkään ei ole tarvinnut häiriintyä turhasta metelistä (tosin isälläni on paha tapa joskus tulla kotiin suoraan koulusta erittäin pahalla tuulella ja juuri kun olit saanut itsesi rentoutumaan sängylle hyvän kirjan tai lehden kanssa, tuli ihan turhanpäiväinen rikkinäinen levy -saarna kaikista hajanaisista tavaroista, mutta anyway). Kun olin koordinaattorin luona ennen ulos lähtöä lauantaina, tajusin kuinka nautin siitä rauhasta. Pakenen tämän sijaisperheeni elämän hälyä välillä lenkkipolulle ja välillä kaupungille tai kauppareissulle.

Eniten minua häiritsevät päällekkäiset äänet näin vieraassa maassa. Kuulen koko ajan vierasta kieltä, jota yritän kuunnella todella tarkasti. Ranskan tunneilla olen silti edelleen välillä todella eksyksissä. Tänään, kun kuuntelimme levyltä runosävellyksiä, (lausuntaa, jonka taustalla on musiikki), minua ahdisti kaikki ylimääräinen ähellys ja meteli, koska juuri kun riemuitsen siitä, että pysyn perässä ja ymmärrän, joku raukka yskäisee ja saa vihat niskaani. Älkää perhana yskikö, mie edistyn! Olen huomannut, että ilman häiriötekijöitä ranskani alkaa olla sillä tasolla, että ymmärrän kaiken. Baarireissu taas oli hyvin vaikea, kuten myös kaikuvat tilat tai keskustelut, joissa useampi puhuu yhtä aikaa. Tänään huomasin kadulla kävellessäni jopa, että tajusin melko kompleksin keskustelupätkän ventovieraan tyttöporukan suusta ohikävellessäni, koska he odottivat loppuun toistensa puhumista.

Odottelen siis, että meteli - pahin viholliseni - väistyy ymmärryksen tieltä tai että opin kuuntelemaan kerralla kaikki hälyä aiheuttavat puhujat. Siihen asti - rakastan edelleen hiljaisuutta.


p.s. saan kamalasti pyyntöjä, että kirjoittaisin myös enkuksi. En jaksaisi kumpaakin. Joten te blogittajaystäväni (Helmen ajoilta, tiedätte ketä olette), huolehdin ennen kaikkea teistä ;) Joten sanokaahan, saanko alkaa kirjoittaa pelkästään enkuksi? Jos en, niin alistun kohtalooni ja kirjoitan sitten kahta kieltä. Ja ranskaa en kyllä laita kaveriksi enää :D

Juuri pääsin sanomasta..

Juuri kun pääsin sanomasta äidilleni, että en osta uusia kenkiä, niin täydellinen nilkkuripari hyppäsi vastaani liikkeessä nimeltä Yendi hintaan39,90fr. Kiikutin ne kassalle, koska, like it or not, olen etsinyt härskejä punaisia nilkkureita iät ja ajat ja maksaisin noista Suomessa milloin tahansa 40e, joten maksan kyllä täällä 40fr (~28e). Kassalla tyttö sitten otti enarin ja ilmoitti hinnaksi 19,90fr ja katsoi näyttöä hammästyneenä. Ilmoitin nopeasti, että ei häiritse minua ja maksoin ostokset ja marssin ulos liikkeestä, ennen kuin tyttö ehtisi kysyä neuvoa keltään muulta ja hinta hiipisi takaisin ylöspäin. Siis sain nämä kaunokaiset hintaan 14e! (Mekko Seppälästä, hiuskoru H&M, leggingsit G&T).



Kuvat ovat pieniä, mutta napsikaa isommaksi. Kuvatilani on jo nyt liian täynnä. En käsitä, miten se on mahdollista, mutta tekniikan ihmelapsena en ole yllättynyt.


Opetuslehtiöni päällä komeilee Ainoa itse ostamani kaulakoru. Tai on mulla yksi toinen H&M:n hely, mutta yleensä kaikki koruni on ostanut joku muu. Tämä oli niin kaunis ja niin halpa (5 fr) että en voinut vastustaa.

Tässä on sitten se levy, minkä tein. Soittolista on seuraava (YouTUbesta löytyy, en jaksa kaikkia linkittää ja toinen levy on tulossa vielä):

1. Apocalyptica ft. Ville Valo & Lauri Ylönen - Bittersweet
2. Anna Abreu - Vinegar
3. Koop Arponen - Insomnia
4. Apulanta - Circles (Viivakoodit englanniksi)
5. Bitch Alert - Sandy
6. HIM - Wings of a Butterfly
7. Brightboy - Vanity Fair
8. Amorphis - House of Sleep
9. Kwan - Unconditional Love
10. Lovex - Guardian Angel
11. Nightwish - Sleeping Sun
12. Sonata Arctica - Tallulah
13. Sunrise Avenue - Fairytale gone bad
14. Bleak ft. Ana Johnsson - Fate
15. The 69Eyes - Betty Blue
16. Stratovarius - Forever
17. The Rasmus - The Funeral Song
18. Hanna Pakarinen - Go Go
19. Poets of the Fall - Carnival of Rust
20. Sentenced - You are the one
21. Semmarit - I don't mind


Vaatekaupasta ruokakauppaan ja sieltä tarttui mukaan vadelmia jälleen kerran. Ne ovat ainoita hedelmiä/ marjoja, jotka täällä ovat hyviä. Jotenkin hedelmät vaikuttavat täällä kovilta ja mauttomilta yleensä. Söin vattuni vaniljavanukkaan kanssa, namnam! Ihmettelen edelleen, että joitakin maitotuotteita siedän ulkomailla ja joitain en. Vaniljavanukkaalla ja minulla ei ole ollut vaikeuksia löytää yhteistä säveltä.

Näiden vattujen, tämän mukavuushupparin ja Glamourin kanssa käperryin sängylleni nauttimaan rauhaisesta illasta eilen. Tosin se ei ole ikinä rauhallinen, kun perheen pienin on paikalla. Olen alkanut huomata, että lapsen käytös ja huomionkipeys sekä kohtaukset vain pahenevat koko ajan.

Ai niin, ostin enkunkielistä kevyttä kenttälukemista. Mulla on kirja suomeksi, mutta kaduin niin kovasti, että en ottanut sitä tänne mukaan. Joten kun löysin sen enkuksi, niin ajattelin, että sitä minulla ei vielä olekaan ja kirjallisuuteen se raha ei koskaan mene hukkaan. Eihän? Joten olen totaalisesti koukussa ilta- siesta- ja viikonloppulukemiseeni. Glamourin hotkaisin heti, oli niin ihanaa löytää enkunkielinen lempparilehteni.



Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, Valais'n kanttoonissa näyttää tänä iltana tältä...