Minun ukkini on ollut halki elämäni tärkeimpiä henkilöitä. Hän opetti minulle lapsuudesta asti käyttäytymistä, sitä kuinka tärkeää on auttaa ja välittää, kuinka työnteko palkitaan ja kuinka englantia lausutaan - muutamia mainitakseni. Vietin lapsuudessani tolkuttomia määriä mummolassa, sillä se vaan oli kivempi paikka kuin esim. koulun iltapäiväkerho. Olen saattanut jopa pari kertaa suurennella kuumeoireitani, koska tiesin pääseväni mummolaan hoitoon (maailman parhaat herkut, piirretyt ja hoito).
Opintojen edistyessä ukki käytti tuntikausia kerratakseen kanssani englantia, opettaakseen minulle rakenteita, joita koulu ei enää meille opettanut ja korjatakseen lausumistani oikeaan brittienglannin suuntaan ;) Varsinkin varhaisessa vaiheessa tästä oli minulle huomattavasti etua ja tulokset puhuivat puolestaan. Ukki auttoi minua aina sairastumiseensa asti.
Lisäksi soitin viulua kuusivuotiaasta asti, jolloin ukki pelasti vanhempieni päivän useampaan otteesseen, kun jostain syystä ei minua olisi ehdittykään viedä soittamaan. Hän saattoi ilmestyä kovina pakkaspäivinä yhtäkkiä aamulla kotiovellemme ilmoittamaan, että vie meidät kouluun. Ukki kävi meillä autollaan harva se päivä aina sairastumiseensa asti. Kovin paikka ukille sairastumisessa olikin ajokyvyn menettäminen.
Ukki on ollut tukeni ja turvani aina (maailmani romahtamiseen) vuoteen 2003 asti, jolloin hän sai aivoinfarktin ja halvautui vasemmalta puoleltaan. Siitä lähtien ihminen, joka oli käyttänyt lähes kaiken aikansa muista huolehtimiseen alkoi olla se huolehdittava. Ja edelleen ukki opetti minua: hyväksymään fyysisen vamman, henkiset rasitteet, joita tilanne toi ja ymmärtämään paremmin invalidien tilannetta. Hän teki minusta ihmisen, joka palavalla raivolla puolusti vammaisten oikeuksia, puhumattakaan niistä kaupan invapaikoista, jotka oli vienyt aina joku, joka haki niin paljon kaljaa, että auto oli saatava lähelle. Liikennepoliisin taipumukset ovatkin varmaan tulleet suggestion kautta ukilta :D
Ennen kaikkea me kaikki opimme joustamaan, ymmärtämään, olemaan kärsivällisiä ja tukemaan toisiamme. Ukin tilanne opetti meidät tuntemaan mummin: mummi luotti paikkakuntansa lapsenlapsiin kuin kallioon ja olen onnellinen, että etäinen ja jokseenkin viileä, jopa pelottava mummi on nykyään myös minulle tärkeä ihminen. Eilen juuri olimme vierekkäin, kun mummi ei enää jaksanut seistä.
Vaikka ukkini eläisi vielä kymmenen vuotta, en ikinä tämän eliniän aikana voisi korvata hänen hyväntekeväisyyttään. En varsinkaan pysty siihen yhtä pyyteettömästi ja kärsivällisesti kuin ukkini on pystynyt. Kai suurin katumukseni onkin, että ukki ei tiennyt sitä laajuuttaa, jolla häntä arvostettiin silloin, kun hän oli vielä täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Ukki tuki vaimonsa leskeksi jäänyttä siskoa väsymättä, tuki vanhempiani lastenhoidossa, tuki meitä useampaan otteeseen rahallisesti ja henkisesti sekä auttoi Lions Clubin aikanaan mm. järjestämään kävelykyvyttömän venäläistytön leikkauksen (, joka tanssi pari vuotta myöhemmin jo balettia). Elämä ei aina kohtele meitä reilusti.
Olen ajatellut ukin tilan huonontuessa jopa niin, että ukin pitäisi jo saada mennä. Ukkia pelottaa olla sairaalassa, pelottaa, mitä tapahtuu, eikä hän enää ymmärrä koko tilannetta. Mummin poistuminen paikalta kauhistuttaa häntä kuten myös oma sairaus. Olen ottanut etäisyyttä tilanteeseen, koska ukki on ollut sairas jo niin kauan aikaa, että en uskonut tilanteen olevan niin paha kuin se on ja lisäksi siksi, että tilannetta on helpompi käsitellä. Eilen, kun näin sairaalassa rakkaan ukin niiden letkujen keskellä, kuihtuneena kuin varjo entisestään ja lohdutin itkevää mummia, tajusin silti sen hienouden, että minulla on ollut niin kauan ukki. Kuten myös sen upean elämän, jonka hän on elänyt mummin kanssa, mitä ukki on tehnyt ajallaan ja kuinka se perintö jää meille.
Tällä hetkellä siis tämä bloggaaja joko kirjoittaa suruunsa tai jättää kirjoittamatta - aika näyttää. Tällä hetkellä kuitenkin olo on aika maassa ja jaksaminen vähäistä. Kauhein tunne on pinnistellä sairaalassa muiden tukena, koska en tunne että minulla on oikeutta itkeä, kun muilla on varmasti vielä pahempi olla. Sairasvuoteelta ei malttaisi lähteä pois, mutta toisaalta paha olo puskee päälle niin valtavina aaltoina, että potilaan luonakin on vaikea olla. Takaraivossa on ymmärrys siitä, että ukin pitäisi saada mennä - on lupa antaa periksi. Sydämessä tuska on hirmuinen ja itsekkyys huutaa vastaan: pysy vielä täällä!
8. kesäkuuta 2010
2. kesäkuuta 2010
Hakusessa rehellinen työnantaja
Ensiksikin, tämä kirjoitus ei koske missään nimessä NYKYISTÄ työnantajaani, vaan lähes kaikkia muita.
Toisaalta toivoisin, että minulla olisi enemmänkin lukijoita, jolloin tarvittavaa keskustelua syntyisi enemmän, sillä tämä aihe saa aina sappeni kiehumaan eniten siitä turhautuksesta, että tiedän meidän olevan lähes voimattomia muuttamaan asioita. Mutta olen nyt kuunnellut siskoni Artesaanin työkulkua ja olen tavattoman pettynyt omassakin työhistoriassa moniinkin asioihin.
Ensiksikin, meillähän on vaitiolovelvollisuus työpaikkaa koskevista asoioista. Joo, ymmärrän, että omasta firmastani en saa sanoa edes, meneekö firmalla nyt hyvin vai huonosti. Mutta entä silloin, kun työnantaja suorastaan kusettaa palkallistaan? Onko meillä velvollisuus vain pitää naamamme kiinni, vaikka petos olisi selvä? Oma siskoni on esim. riitauttanut työsopimuksensa PAM:in kanssa, mutta asialle ei näytä siltikään tapahtuvan mitään.
Hän aloitti yli kolme vuotta sitten firmassa, jossa meni loistavasti ensimmäiset kaksi vuotta. Tykkäsi pomosta, työkavereista ja jopa työstään. Siinä vaiheessa, kun minäkin hyppäsin työpaikan remmiin, asiat olivat vielä ok. Sitten alkoi tulla erään työ"kaverin" toimesta juoruamista, joka kohdistui minuun tai siskooni ja varsinkin siskooni erittäin ikävällä tavalla. Tämä työntekijä soitteli meille aina vuorotellen vuoronvaihdoista, joilla olisi itse saanut vapaapäiviä. Suostuin näihin, kun tarvitsin itse rahaa, mutta vähitellen en enää jaksanut, kun vastapalveluksiin ei suostuttu.
Pomo meni tämän työntekijän puolelle siitä huolimatta, että pohjalla oli aiemman käytöksen perusteella hänellä mm. valituksia ja varoituksia (puhumattakaan melko epämärääisistä sairaspoissaoloista, kun ei saatukaan vuoroa vaihdettua). Puuttumatta siihen, kuinka rehellinen hän todellisuudessa oli tai ei, nyt hänen kertomansa juorut menivät läpi tosina - siskoni tappioksi. Kaikki eskaloitui lokakuussa siskoni nyrjäytettyä nilkkansa ja saatua 1,5 kuukauden sairasloman, jonka ansiosta pomo joutui itse tekemään kovia tunteja korvatakseen poissaolon. Sen jälkeen ei tullut tunteja, ei sairaspäiviltä korvauksia jne. Minuunkin suhtautuminen paheni koko ajan, vaikka tuolloin kiitettiinkiin siitä, että tein ylimääräisiä vuoroja. Siskoani ei ole sanottu irti edelleenkään, mutta tunteja ei tule enää sen jälkeen, kun otti yhteyttä PAM:iin ja ei juuri tullut sitä ennenkään. Näin ollen siskoni, joka oli 2 vuotta ihana työntekijä, jota käytiin meillä kotiovella jopa henk. koht. kehumassa, oli yhtäkkiä heittopussi ja pohjasakkaa.
Onhan tästäkin varmasti velvollisuus olla hiljaa, mutta miksi? Miksi pitää vaieta, että työnantaja kohtelee työntekijöitä väärin? Se, että kirjoitan asiasta julkisesti, saattaa aiheuttaa vaikeuksia, mutta tunnen tapauksen, jossa juoruaminenkin riitti:
Ensimmäinen pitkä työsuhteeni oli kaupan kassalla, jossa pomo ei noudattanut työntekijöiden sopimuksia. Kun viides pidetyistä kassatytöistä lähti heppoisin perustein omasta tahdostaan, asiakkaiden häviämistä ei enää voinut olla huomaamatta: puskaradio oli kiertänyt viestittäen karua sanomaa - tuonne emme halua viedä rahojamme. On toki totta, että kaikkiin tällainen asia ei vaikuta, mutta meillä näin kävi. Mies joutui vaikeuksiin ennen todella suositun firmansa kanssa ja tietääkseni vararikkoon. Minusta tämä on siinä mielessä positiivinen sanoma, että ihmiset edelleen välittävät siitä, mikä on oikein. (Tosin en soisi kenellekään kuitenkaan koko elinkeinon menettämistä.)
Seuraavaksi tekisi oikein mieli nimetä firma nimeltä, niin paljon ihmetyttää tämä toiminta. Siskoni toimi alusvaatemyyjänä. Periaate sama kuin esim. Tupperwarella, eli kutsutaan porukka koolle, katsellaan (, sovitetaan) ja ostetaan. Toiminnan aloitus vaati työntekijältä panostuksena 1400e mallistoon, jossa siis yhtiö ei tullut yhtään vastaan vaan mallisto menee työntekijälle. (Toki asiasta voi mainita verottajalle). Jokainen uusi mallisto markkinoilla oli myös ostettava näyttötarkoitukseen. Sen lisäksi vaatetangosta piti maksaa 150e, mikä on mielestäni aika arvokkaan kuuloinen summa. Kun itse palautin ekat rintsikkani takaisin sopimattomina, olin avannut pakkauspussin väärin (pitkittäissunnassa), niitä ei saanut enää palauttaa. Väitettiin, että ne olivat käytetyt, vaikka niissä oli kaikki paperitkin tallella. Siis mitä eroa sillä on, miten pussin avaa? Kustannukset menivät siskoni hoidettaviksi, sillä tämä kuulemma luki ohjeessa. Tämähän on ihan selvästi postimyyntilain vastaista. Lisäksi maksuaikaa on viikko, mikä on sekin vastoin lakia: Suomessa lain mukaan maksu on saatava 2 viikkoa ennen eräpäivää.
Omat kokemukseni ovat hyvin laajat. Voin sanoa rehellisesti, että ainoat täysin rehelliset työnantajani ovat olleet nykyinen ja kunta. Muuten kautta linjan jokainen pieni ja keskisuuri yritys on jollain tavalla ottanut vähän takaisin päin. Edelleen minusta on kaikista oudoin oli tämä eräs firma, joka lupasi palkanmaksun tiettynä päivänä perusteli palkan maksamatta jättämistä sillä, että maksaja oli kipeä. Ymmärrän, että pieni firma, mutta vaikka maksaja kuinka olisi kipeä, näistä on pidettävä kiinni. Työntekijällähän ei ole velvollisuutta mennä töihin, mikäli ei palkka ole tullut. Itse olin jo silloin työkomennuksella ulkomailla, joten tämä ei ollut vaihtoehto.
Sitten on vielä puhelinmyynti: nuoria ei oteta muuallekaan, joten nämä firmat, joista suurin osa ei maksa edes takuupalkkaa, pestaavat "epätoivoiset" nuoret heille ilmaan minkäänlaisia palkkatakuita saati joustoa esim. työaikaan.
Mitä mieltä te olette tästä asiasta? Pitäisikö vain olla hiljaa? Miten toimitaan tilanteessa, joissa oikeuksiaan pitäisi puolustaa, mutta se vaarantaa oleellisesti tarvittavan paikan? Miksi LAKEJA ei tarvitse työnantajan noudattaa, mutta työntekijän pitää, tai saa potkut? Millaisia kokemuksia teillä on? Minusta aihen tarvitsisi enemmän huomiota.
Toisaalta toivoisin, että minulla olisi enemmänkin lukijoita, jolloin tarvittavaa keskustelua syntyisi enemmän, sillä tämä aihe saa aina sappeni kiehumaan eniten siitä turhautuksesta, että tiedän meidän olevan lähes voimattomia muuttamaan asioita. Mutta olen nyt kuunnellut siskoni Artesaanin työkulkua ja olen tavattoman pettynyt omassakin työhistoriassa moniinkin asioihin.
Ensiksikin, meillähän on vaitiolovelvollisuus työpaikkaa koskevista asoioista. Joo, ymmärrän, että omasta firmastani en saa sanoa edes, meneekö firmalla nyt hyvin vai huonosti. Mutta entä silloin, kun työnantaja suorastaan kusettaa palkallistaan? Onko meillä velvollisuus vain pitää naamamme kiinni, vaikka petos olisi selvä? Oma siskoni on esim. riitauttanut työsopimuksensa PAM:in kanssa, mutta asialle ei näytä siltikään tapahtuvan mitään.
Hän aloitti yli kolme vuotta sitten firmassa, jossa meni loistavasti ensimmäiset kaksi vuotta. Tykkäsi pomosta, työkavereista ja jopa työstään. Siinä vaiheessa, kun minäkin hyppäsin työpaikan remmiin, asiat olivat vielä ok. Sitten alkoi tulla erään työ"kaverin" toimesta juoruamista, joka kohdistui minuun tai siskooni ja varsinkin siskooni erittäin ikävällä tavalla. Tämä työntekijä soitteli meille aina vuorotellen vuoronvaihdoista, joilla olisi itse saanut vapaapäiviä. Suostuin näihin, kun tarvitsin itse rahaa, mutta vähitellen en enää jaksanut, kun vastapalveluksiin ei suostuttu.
Pomo meni tämän työntekijän puolelle siitä huolimatta, että pohjalla oli aiemman käytöksen perusteella hänellä mm. valituksia ja varoituksia (puhumattakaan melko epämärääisistä sairaspoissaoloista, kun ei saatukaan vuoroa vaihdettua). Puuttumatta siihen, kuinka rehellinen hän todellisuudessa oli tai ei, nyt hänen kertomansa juorut menivät läpi tosina - siskoni tappioksi. Kaikki eskaloitui lokakuussa siskoni nyrjäytettyä nilkkansa ja saatua 1,5 kuukauden sairasloman, jonka ansiosta pomo joutui itse tekemään kovia tunteja korvatakseen poissaolon. Sen jälkeen ei tullut tunteja, ei sairaspäiviltä korvauksia jne. Minuunkin suhtautuminen paheni koko ajan, vaikka tuolloin kiitettiinkiin siitä, että tein ylimääräisiä vuoroja. Siskoani ei ole sanottu irti edelleenkään, mutta tunteja ei tule enää sen jälkeen, kun otti yhteyttä PAM:iin ja ei juuri tullut sitä ennenkään. Näin ollen siskoni, joka oli 2 vuotta ihana työntekijä, jota käytiin meillä kotiovella jopa henk. koht. kehumassa, oli yhtäkkiä heittopussi ja pohjasakkaa.
Onhan tästäkin varmasti velvollisuus olla hiljaa, mutta miksi? Miksi pitää vaieta, että työnantaja kohtelee työntekijöitä väärin? Se, että kirjoitan asiasta julkisesti, saattaa aiheuttaa vaikeuksia, mutta tunnen tapauksen, jossa juoruaminenkin riitti:
Ensimmäinen pitkä työsuhteeni oli kaupan kassalla, jossa pomo ei noudattanut työntekijöiden sopimuksia. Kun viides pidetyistä kassatytöistä lähti heppoisin perustein omasta tahdostaan, asiakkaiden häviämistä ei enää voinut olla huomaamatta: puskaradio oli kiertänyt viestittäen karua sanomaa - tuonne emme halua viedä rahojamme. On toki totta, että kaikkiin tällainen asia ei vaikuta, mutta meillä näin kävi. Mies joutui vaikeuksiin ennen todella suositun firmansa kanssa ja tietääkseni vararikkoon. Minusta tämä on siinä mielessä positiivinen sanoma, että ihmiset edelleen välittävät siitä, mikä on oikein. (Tosin en soisi kenellekään kuitenkaan koko elinkeinon menettämistä.)
Seuraavaksi tekisi oikein mieli nimetä firma nimeltä, niin paljon ihmetyttää tämä toiminta. Siskoni toimi alusvaatemyyjänä. Periaate sama kuin esim. Tupperwarella, eli kutsutaan porukka koolle, katsellaan (, sovitetaan) ja ostetaan. Toiminnan aloitus vaati työntekijältä panostuksena 1400e mallistoon, jossa siis yhtiö ei tullut yhtään vastaan vaan mallisto menee työntekijälle. (Toki asiasta voi mainita verottajalle). Jokainen uusi mallisto markkinoilla oli myös ostettava näyttötarkoitukseen. Sen lisäksi vaatetangosta piti maksaa 150e, mikä on mielestäni aika arvokkaan kuuloinen summa. Kun itse palautin ekat rintsikkani takaisin sopimattomina, olin avannut pakkauspussin väärin (pitkittäissunnassa), niitä ei saanut enää palauttaa. Väitettiin, että ne olivat käytetyt, vaikka niissä oli kaikki paperitkin tallella. Siis mitä eroa sillä on, miten pussin avaa? Kustannukset menivät siskoni hoidettaviksi, sillä tämä kuulemma luki ohjeessa. Tämähän on ihan selvästi postimyyntilain vastaista. Lisäksi maksuaikaa on viikko, mikä on sekin vastoin lakia: Suomessa lain mukaan maksu on saatava 2 viikkoa ennen eräpäivää.
Omat kokemukseni ovat hyvin laajat. Voin sanoa rehellisesti, että ainoat täysin rehelliset työnantajani ovat olleet nykyinen ja kunta. Muuten kautta linjan jokainen pieni ja keskisuuri yritys on jollain tavalla ottanut vähän takaisin päin. Edelleen minusta on kaikista oudoin oli tämä eräs firma, joka lupasi palkanmaksun tiettynä päivänä perusteli palkan maksamatta jättämistä sillä, että maksaja oli kipeä. Ymmärrän, että pieni firma, mutta vaikka maksaja kuinka olisi kipeä, näistä on pidettävä kiinni. Työntekijällähän ei ole velvollisuutta mennä töihin, mikäli ei palkka ole tullut. Itse olin jo silloin työkomennuksella ulkomailla, joten tämä ei ollut vaihtoehto.
Sitten on vielä puhelinmyynti: nuoria ei oteta muuallekaan, joten nämä firmat, joista suurin osa ei maksa edes takuupalkkaa, pestaavat "epätoivoiset" nuoret heille ilmaan minkäänlaisia palkkatakuita saati joustoa esim. työaikaan.
Mitä mieltä te olette tästä asiasta? Pitäisikö vain olla hiljaa? Miten toimitaan tilanteessa, joissa oikeuksiaan pitäisi puolustaa, mutta se vaarantaa oleellisesti tarvittavan paikan? Miksi LAKEJA ei tarvitse työnantajan noudattaa, mutta työntekijän pitää, tai saa potkut? Millaisia kokemuksia teillä on? Minusta aihen tarvitsisi enemmän huomiota.
Tunnisteet:
money,
obsession,
stop and stare,
you don't really wanna mess with me
1. kesäkuuta 2010
Se mikä ei tapa, sattuu niin perkeleesti
Sain eilen illalla kandini arvostelun ja menin jännityksellä katsomaan arvosanaehdotustani sähköpostista palautettuani toisen esseen, jonka luulin olevan kevään viimeinen. Tehtyäni tänä vuonna n. 80 op:n työn, olin jo toivonut a) lepoa ja b) sitä kuuluisaa lausetta, että lopussa kiitos seisoo.
Nyt onkin sitten tilalla
a)itsensä epäily
b) vakava mietintä alan vaihdosta
c) rankka eilisyö
d) melko raskas olotila
Kandini on saanut arvosanaksi alustavasti kakkosen. Eli että ei mene läpi käytännössä. Virheet liittyvät liiallisiin yhksityiskohtiin ja konvetioiden käyttöön. Tässä suuttumus on suurin, koska meillä ei ole minkäänlaista tutkimuskurssia, jossa olisi annettu alustavaa opetusta aiheesta. Ei mikään tekosyy, sillä esim. Päivänsäde on saanut nelosen (, mistä iloitsen hänen puolestaan aivan älyttömästi)!
Alkukesän kivat jutut (esim. Sinkkuelämää2 -ensi-ilta) saa luultavasti jäädä, kuten myös Whitney Houstonin keikkareissu jää luultavasti mahd. lyhyeksi. Minun koko vuoden kasvattama positiivinen asenne sai kyllä kovan kolauksen, sillä nyt on kaksi aikaa rakata kandityötäni rajusti. Eniten kauhua tuottaa se, että kuvittelin työtäni hyväksi ja nyt kyseenalaistan kaiken työni, oman taitoni ja osaamiseni.
Eilisyö meni itkiessä ja tänään pitäisi alkaa takaisin työhön tämän jo alkaneen oikean työn lisäksi: tätä rytmiä oli jatkunut jo kaksi viikkoa ja nyt valoa ei näykään tunnelin päässä. Eniten säälin Housboyta: hän kärsii kaiken vierestä - kiukkuni, itkuni, turhautumiseni ja suruni sekä sen purkamisen häneen.
Ei se auta, töihin on alettava ja toivottava edes kolmosta tämän rupeaman päätteeksi.
Nyt onkin sitten tilalla
a)itsensä epäily
b) vakava mietintä alan vaihdosta
c) rankka eilisyö
d) melko raskas olotila
Kandini on saanut arvosanaksi alustavasti kakkosen. Eli että ei mene läpi käytännössä. Virheet liittyvät liiallisiin yhksityiskohtiin ja konvetioiden käyttöön. Tässä suuttumus on suurin, koska meillä ei ole minkäänlaista tutkimuskurssia, jossa olisi annettu alustavaa opetusta aiheesta. Ei mikään tekosyy, sillä esim. Päivänsäde on saanut nelosen (, mistä iloitsen hänen puolestaan aivan älyttömästi)!
Alkukesän kivat jutut (esim. Sinkkuelämää2 -ensi-ilta) saa luultavasti jäädä, kuten myös Whitney Houstonin keikkareissu jää luultavasti mahd. lyhyeksi. Minun koko vuoden kasvattama positiivinen asenne sai kyllä kovan kolauksen, sillä nyt on kaksi aikaa rakata kandityötäni rajusti. Eniten kauhua tuottaa se, että kuvittelin työtäni hyväksi ja nyt kyseenalaistan kaiken työni, oman taitoni ja osaamiseni.
Eilisyö meni itkiessä ja tänään pitäisi alkaa takaisin työhön tämän jo alkaneen oikean työn lisäksi: tätä rytmiä oli jatkunut jo kaksi viikkoa ja nyt valoa ei näykään tunnelin päässä. Eniten säälin Housboyta: hän kärsii kaiken vierestä - kiukkuni, itkuni, turhautumiseni ja suruni sekä sen purkamisen häneen.
Ei se auta, töihin on alettava ja toivottava edes kolmosta tämän rupeaman päätteeksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)