Uudenvuodenlupauksia

- Painoni tippuu tämän vuoden aikana toiset mokomat 7 kiloa

- päätän tavoitella onnellisuutta enemmän ja tutkia niitä asioita, joilla itse estän itseäni olemasta onnellinen

- tasapainottelen ja erottelen paremmin työn, opiskelun ja vapaa-ajan

- olen ikionnellinen, kun pääsen Lontoosen parhaiden Ystävien kanssa ja nautin ajastani täysin siemauksin

- pyrin aina tekemään kaikessa parhaani - paitsi silloin, kun se ei ole todellakaan sen arvoista (ei kannata rasittaa itseään tavoittelemalla Hyväksytty/ Hylätty -arvostelun kursseista huippuarvosanoja,. kun niitä ei näkyviin saa)

- keksin vielä jonkin sellaisenkin paikan käydä, missä en ole vielä koskaan käynyt

- vietän vähintään yhden yön hotellissa - mieluiten siellä aiemmin käymättömässä paikassa

- palaan aktiivisemmin takaisin vaihto-oppilastoimintaan (= kulttuurienvälistä ajatustenvaihtoa, kielitaidon päivittäistä harjoittamista ja uusia, kansainvälisiä kontakteja samalla, kun juhlitaan)

- olen ilman KAIKKIA herkkuja vähintään 16.1. -12.3. -välisen ajan (ja lopetan viimeistään Lontoon reissuun 12.3.)

- juoksen puolimaratonin

- hiihdän Kalli-Korteniva -laturetken (50km).

- muistan loppuelämäni arvostaa sitä, kuinka ihanaa on, kun siskot ovat lähellä - ja toivottaa heidät avosylin kotiin, kun he vihdoin maailmalta saapuvat

Minä tein vain lupauksia, joiden uskon parantavan elämänlaatuani ja tekevän minusta onnellisemman. Teittekö te lupauksia?

Day 21 - a song that you listen to when you’re happy

Savage Garden - Affirmation

Saa nähdä, onko tämä oikea versio, mutta tätä kuuntelen onneeni. Se kertoo kaiken maailman faktoista roskaruoan vaikutuksista karman lakiin ja se summaa erittäin hyvin oikeudenmukaisuuden, ihmisten ajatusmaailman ongelmakohdat sekä elämän iloiset pikku totuudet.

Ihanaa alkuviikkoa kaikille!
t. Sho(e)paholic, joka tällä hetkellä inhoaa näitä pedagogisiin opitnoihin kuuluvia mukatieteitä, joissa pitää kirjoittaa turhanpäiväisiä kandityön laajuisia tutkielmia...

Ensin tästä eilisen tuloksesta..

Postaan Helsingin ihanasta reissusta vielä myöhemmin, kun kameralla on kivoja kuvia kivoista ostoksista. Mutta mutta.. Mihin hiivattiin tämä maa on menossa? Mun jopa parhaat kaveritkin jotkut innoissaan hehkuttavat äänestäneensä tätä Perussuomalaisten muutosvoimaa kannattaen. Siis mitä te äänestätte? Markkaa takaisin? EU:sta pois? (80% suomalaisista on muuten tyytyväisiä EU:hun) Vai kenties muukalaisvihan ja aborttikiellon puolesta? En voi sanoa muuta kuin että kansa sai edustajat, jotka kansa ansaitsee. Toivon, että tämä kausi antaa Persuille mahdollisuuden todistaa kansalle, kuinka yksinkertaistetut puheet eivät välttämättä tuo yksinkertaistettua politiikkaa ja jos tuovatkin, se ei välttämättä ole hyvä asia. Toivon siis persujen mahalaskua. Muistan edelleen liian elävästi ensimmäisen persujen julkkisedustajan vinkeet, muistatteko te? Onneksi kyseinen sairaslomilla suurimman osan kaudestaan viettänyt edustaja ei jäänyt sen enempää loisimaan yhteiskunnan rahoilla, kun heitti lusikkansa nurkkaan (tämähän on siis vain provosointia, loisiminen kun on persuille niin hengen asia, vai miten on, Tony Halmeen äänestäjät?).

Oma ehdokkaani ei siis Lapin vaalipiiristä mennyt läpi, pahoitteluni Ulla Karvo. Toisaalta harmittelen myös entisen luokkakaverini Katri Kulmunin (kesk) hieman vajaaksi jäänyttä äänisaldoa, sillä tuollainen nuori olisi ollut eduskunnalle varmasti hyväksi :). Joo, kyllä mie kannatin Kokoomusta, mutta en koe, että oikeistolaisuus menisi Kokoomuksella niin äärilaitoihin kuin Persuilla. Kokoomuksen vaaliohjelmassa ei kuitenkaan ole se, että potkitaan mamut takaisin kotiinsa. Tällä hetkellä toivon, että hallituksessa olisivat sitten demarit ja kokoomus, mutta kaipa nuo persut on pakko sinne tulosten perusteella päästää. Lisäksi tiedän, että moni mieltää Kokoomuksen eriarvoistajana. Toki kyseessä on porvaripuolue, mutta silti mielestäni arvopohja on kohdallaan ja esim. Stubb on esiintynyt mediassa edukseen. Minulle jäi myös muutostoivomuksen lisäksi sellainen kuva, että Kokoomus on kansan mielestä kuitenkin tehnyt jotain oikein, jos se voittaa vaalit edellishallituksen jäljiltä, kun taas Keskusta jäi tappiolle juuri vaalirahasotkujen takia (myös Maria Tiura tippui, mikä on minusta aivan oikein).

Eniten minua huolestuttaa näissä vaaleissa tämä nouseva muukalaisviha, jossa en halua ainakaan omien lapsieni kasvavan. Entä jos opettaisimme lapset siihen, että kaikki ovat ansainneet avun? Omaa yläasteen opettajaani lainaten (taksvärkkipäivän pep-talk): Koskaan ei saa olla omat asiat niin hyvin, että ei ole varaa auttaa muita. (BTW, Portugali on auttanut meitä Talvisodan jaloissa, ei näin mittavasti, mutta anyway). Toki hyysäämme mamuja enemmän kuin omia kansalaisiamme, mutta toisaalta suomalaiset osaavat vielä käyttää systeemiä hyväkseen enemmän. Ja miksihän ne mamut ovat ISS:än töissä? Siksi, että heitä voi siellä KUSETTAA. Ei kukaan suomalainen enää lähde niin huonoilla palkoilla (ja myös usein noissa firmoissa on mukana muutakin laittomuutta palkanmaksuissa) töihin. Pakolaisena tulleet ihmiset tekevät näitä töitä, joihin muut eivät suostu. (Toki se madaltaa alan palkkoja, että he hyväksyvät alhaisen palkan.) Eurohan on jo laskussa tuloksen ansiosta. Tämäkin minua suututtaa: persut ovat vedonneet "kansan syviin riveihin" eli niihin, jotka äänestävät enemmän fiilis- kuin tietopohjalta. Tältä minusta ainakin tuntuu. Kukaan ei tunnu tietävän, mitä Portugalin tukipaketista luopuminen tarkoittaisi käytännössä, mutta euroalueen talouden romahtaminen olisi meille kohtalokasta olemme sitten mukana Emussa tai emme. Kuinka moni on oikeasti haluamassa markan takaisin? Kuinka moni kuunteli, kun persut julistivat nykytaiteen tukemisen turhaksi ja vain kansallisaatetta tukevien taidemuotojen olevan tuettavissa? Natsi-Saksassahan poltettiin vääränlainen taide - sellainen, joka kuvasti muita kuin natsien ihanteita. Ja tuolloinkin suurin osa saksalaisista seisoi natsipopulismin takana hurmiossa. Harmittaa myös se, että Päivi Räsäsen homovihaan kansa reagoi, Soinin kommentteihin asiasta ei (ja huom. Soini ei edes yritä perustella suurta osaa näistä mielipiteistään mitenkään). Eikö teistä ole mitään epäilyttävää siinä, että ihminen, joka haluaa eroon EU:sta on silti täysin valmis ottamaan vastaan MEP:in pestin, kun palkkakin on niin kiva?

Lopuksi haluan sanoa, että sallin täällä asiallisen kommentoinnin, mutta estän blogini kommentoinnin, jos mielipiteet ilmaisevat selkeästi muukalaisvihaa, rasismia tai asiattomia sanakäänteitä.

Ja loppukevennys: Näin Lindexissä:

Short SHIT :DD (joo sori, nukuin viime yönä 4 tuntia :DD)

The Rut

Tällä hetkellä kaikki on oikeasti muuten hyvin, mutta painonpudotus ei etene. Toisaalta, onneksi se ei ole ottanut takapakkiakaan, sehän olisi kamalaa. Ja tiedän, mistä ongelmat johtuvat: en vain ole jaksanut pariin viikkoon yrittää niin paljon. Tämä viikko on alkanut hankalasti, koska en ole vielä tottunut töiden vaatimaan hyvin aikaiseen rytmiin ja siksi olenkin ollut ihan sippi. Eilen kauppareissulla olin niin väsynyt, että tuntui kuin henki ei kulkisi kunnolla. Olen silti onnellinen, että opeharjoitteluni on nyt virallisesti suoritettu ja nyt vaihdoin ympyröitä taas tähän melko vakituiseksi käyneeseen kesätyöpaikkaani jo näin huhtikuun puolella.

Olen päättänyt Helsingin jälkeen ottaa eteeni uuden haasteen: shoppailukiellon. Tarkoituksena olisi olla pääsiäisestä vappuun säästökuurilla sekä talouden tasapainottamiseksi että ostosten järkeistämisen takia. Haluaisin pari ekaa tiliä visusti talteen ja lisäksi olemme Housboyn kanssa sijoittamassa Nizzan matkaan. Tällä hetkellä lennot sinne maksaisivat Norwegianin kautta yhteensä vain noin 440e (tähän siis kuuluu liittymälennot Helsinkiin täältä pohjoisesta). Itse haluaisin edelleen eniten uuden Lontoon matkan, mutta toisaalta Nizzassa yhdistyisi halpamatkan edullisuus, rantaloma ja kaupunkiloma. Viikkoon saisi mahtumaan paljon nähtävää, tehtävää ja toisaalta lomailua ja löhöilyä. Lisäksi Etelä-Ranskan väestö on mielestäni keskimäärin paljon sydämellisempää ja mukavampaa kuin esim. Pariisin seudun ihmiset. Ja minähän puhun sujuvaa ranskaa, joten siitäkään ei ole kyse kanssakäymisessä.

Muissa aiheissa tuli vielä mieleen, että on ollut ihanaa huomata, että hiihtokelien hävetessä juoksu on alkanut minulta sujumaan. Jalkavaivat ovat väistyneet ja minä olen oppinut juoksemaan järkevästi. Etukäteenhän pelkäsin siksikin hiihtokauden loppumista, että välikauden aikana ei juuri voi rullaluistella pyöräteillä lojuvan märän ja soran takia. Nyt siis pystyinkin juoksemaan ja varmaan kymppikin kohta taittuisi. Tuntuu matkana pitkältä, mutta sunnuntaina Housuboyn kanssa taittui vahingossa 7,5 km. Nyt olen sitten antanut itselleni luvan rahallisesti jo satsata urheiluun ja on todella mukavaa treenata kivoissa urheiluvaatteissa eikä vain jättiteepaidoissa.

Ja torstaina on vuorossa Helsinkiin lähtö, jesjesjes! Me ajamme täältä Lapista yötä myöten siskoni, Housuboyn ja Rokkarin kanssa. Perjantaina menen hävittämään sitten rahani ja illalla Semmareiden klubikeikalle Virgin Oiliin (ah, ihanuutta!). Lauantaina ohjelmassa on HipHopin SM-kisat Barona-Areenalla. Odotan kuin kuuta nousevaa kahden nuoremman siskoni taidonnäytteitä! Illalla mennäänkin sitten jonnekin syömään Helsingin Serkun kanssa ja sunnuntaina nään kotimatkalla Jääprinsessan. Voi ihanuuksien ihanuus! Rankka viikonloppu edessä, mutta toisaalta pääsiäisen aikana voi taas rentoutua.

p.s. Haudon mielessäni blogiini arvontaa, sillä olen bloggaillut jo 4 vuotta! En vain oikein osaa keksiä palkintoja. Onko mielestänne itse tehty myssy kiva? Sellaisen ainakin osaan tehdä nätisti. Toki palkintoja täytyisi keksiä useampia :)

Life on the fast lane - and the slow one

Hui, anteeksi poissaoloni! Olen ollut (oikeesti) ensin tosi kiireinen ja sitten tosi tosi väsynyt. Joulun alla olin kaikista pahin ja siitä sitten alkoi olo pikku hiljaa paranemaan antamisen ilon ja muiden juttujen ansiosta.

Nuorin siskonikin pääsi täysi-ikäisyyteen ennen joulua ja sitä juhlittiin synttäreillä sekä tapsan tansseilla baarissa :) siskoni on siis varsinainen kaunotar ja sen kyllä huomaa näistä kuvista :)

Joka tapauksessa ennen joulua vietin todella paljon aikaa yksin tai Housuboyn kanssa kouluhommia ja joululahjoja tehden. Siskoni saivat kummatkin villasukat. Tässä on nuorimmaisen villasukat, mutta keskimmäisen sukat on tehty samalla kaavalla ja ainoastaan valkoisen tilalla on violetti väri, josta sitten kudoin hänelle vielä pipon.

Piposta ei ole harmi kyllä kuvaa, mutta se on perusmallinen joustoneulepipo, jossa silmukat olivat aika löysiä ja malli hiukan väljä. Tein siihen violeteilla paljeteilla isonmallisen kukan samanmalliseen kangaskuvioon, jonka sitten ompelin pipoon kiinni. Olin todella tyytyväinen tuotoksiini. Nyt joulun jälkeen tein sitten itsellenikin sukat, jotka ovat pääpiirteittäin samat, mutta varsi on pitkä ja valkoisen tilalla on viininpunainen väri. Osaan oikeasti tehdä muitakin kuvioita, mutta kahdella värillä tätä on kiva neuloa.  Pipo-ohje löytyykin sitten täältä.

Muihin asioihin: teen tällä hetkellä kevään opetusharjoitteluani, jonka jälkeen kaikkien pedagogisten opintojeni pitäisi olla pulkassa ja mulla pitäisi opeopintojen puolesta olla pätevyys. Mulle nämä pedagogiset ovat edenneet PALJON helpommin ja loogisemmin kuin omat pääaineopintoni. Mielestäni kasvatustieteessä on se kiva puoli, että se ei oikeastaan ole (mielestäni) tieteen ala, vaan hienosteltua maalaisjärkeä ja jargonia sekoitettuna :D Kaikki asiat voi melkein päätellä järjellä ja turhalla höpöttämisellä pääsee hyvin pitkälle (eli täysin minun alaani). Mutta on sekin fakta, että tentit ja luennot on järjestetty melko loogisesti kuten tekeminenkin. Ja kurssitehtävät ovat hyvin maanläheisiä ja tähtäävät teorian ja käytännön yhdistämiseen tässä opettajaksi kasvamisen prosessissa.

Rakastan opettamista! Olen niin innoissani, että kuvittelen muka vaikuttavani näihin nuoriin jotenkin. Ei se toki vielä ole kovinkaan totta, mutta idealistina vielä pysyn ja sillä hyvä :D mulle saa aiheesta pottuilla, koska tiedän kerjääväni sitä tällä kommentilla. Jotenkin silti tuntuu, että nuorilla on pahempi olla, he eivät jaksa kiinnostua asioista ja esim. lukion 2. luokan ihmiset (jotka ovat jo kohta täysi-ikäisiä) angstaavat paljon paljon enemmän kuin omana aikanani (ja siitä ei siis tosiaan ole kovin kauan - omasta mielestäni). Olen tosiaan yrittänyt miettiä kaikki syitä tähän, mutta taidan jättää pohdinnat toistaiseksi omaan tietooni.

Housuboyn kanssa muutettiin uuteen kämppään lokakuussa. Muuten kiva, mutta lämmitys ei olohuoneessa toimi, ja pohjoisessa on ollut vielä kylmempää kuin etelässä. Pikkuhiljaa olemme nyt investoineet pieniä juttuja kämpään ja sisustamme sitä, koska remontista saamme rahat vuokranantajalta rahat aina takaisin, joten se on kivaa. Itse suunnittelen kesäksi tapettien uusimista ja Housuboy nyökkäilee vieressä eikä ota kantaa :D

Olen nyt vieläpä polulla laihtumiseen ihan tosissaan: ostin vihdoin pitkästä aikaa sporttipassin ja olen käynyt tällä viikolla jumppaamassa ja tänään menen hiihtämään (on vapaapäiväni). Painohan ei ole vielä pudonnut, mutta siihen pitääkin tehdä oikeat jutut: syödä oikein ja mielellään sekä airobista että lihaskuntoliikuntaa yhteen. Kaikki olisi helpompaa, jos olisin koko ajan samassa paikassa (eli kotipaikkakunnalla), mutta Oulussa kaikki on vaikeampaa: hiihtoladulle on yli kilsan kävely (kotona tarvii vain mennä ovesta ulos), täällä on yliopistoliikunta, kotona on edullinen ja loistava kuntosali. Syöminen terveellisesti on paljon helpompaa taas Oulussa: täällä en viitsi vaivautua mussuttamaan herkkuja yksin, se on paljon kivempaa toisen ihmisen kanssa. Mutta herkuista on ollut siltikin helpompi vähentää asennoitumalla oikein. Kesästä lähtien olen laihtunut 2,5 kiloa. Olisin voinut laihtua enemmänkin - ja se on minulle oikeastaan rohkaiseva ajatus, sillä tuon eteen ei ole juuri tarvinnut tehdä mitään. Nyt kunnon elämäntapamuutos toisi minulle paljon enemmän iloa kuin kiikkuminen ylipainon rajalla.

Kirjoittelen lisää (toivon) kuluvina päivinä. Ei vain tee mieli postata samalla tavalla, kun ei ole kameraa täällä Oulussa, jolla laittaa kuvia piristämään pelkkää tekstiä.

Hauskaa alkavaa vuotta kaikille!

Se mikä ei tapa, sattuu niin perkeleesti

Sain eilen illalla kandini arvostelun ja menin jännityksellä katsomaan arvosanaehdotustani sähköpostista palautettuani toisen esseen, jonka luulin olevan kevään viimeinen. Tehtyäni tänä vuonna n. 80 op:n työn, olin jo toivonut a) lepoa ja b) sitä kuuluisaa lausetta, että lopussa kiitos seisoo.
Nyt onkin sitten tilalla
a)itsensä epäily
b) vakava mietintä alan vaihdosta
c) rankka eilisyö
d) melko raskas olotila

Kandini on saanut arvosanaksi alustavasti kakkosen. Eli että ei mene läpi käytännössä. Virheet liittyvät liiallisiin yhksityiskohtiin ja konvetioiden käyttöön. Tässä suuttumus on suurin, koska meillä ei ole minkäänlaista tutkimuskurssia, jossa olisi annettu alustavaa opetusta aiheesta. Ei mikään tekosyy, sillä esim. Päivänsäde on saanut nelosen (, mistä iloitsen hänen puolestaan aivan älyttömästi)!

Alkukesän kivat jutut (esim. Sinkkuelämää2 -ensi-ilta) saa luultavasti jäädä, kuten myös Whitney Houstonin keikkareissu jää luultavasti mahd. lyhyeksi. Minun koko vuoden kasvattama positiivinen asenne sai kyllä kovan kolauksen, sillä nyt on kaksi aikaa rakata kandityötäni rajusti. Eniten kauhua tuottaa se, että kuvittelin työtäni hyväksi ja nyt kyseenalaistan kaiken työni, oman taitoni ja osaamiseni.

Eilisyö meni itkiessä ja tänään pitäisi alkaa takaisin työhön tämän jo alkaneen oikean työn lisäksi: tätä rytmiä oli jatkunut jo kaksi viikkoa ja nyt valoa ei näykään tunnelin päässä. Eniten säälin Housboyta: hän kärsii kaiken vierestä - kiukkuni, itkuni, turhautumiseni ja suruni sekä sen purkamisen häneen.

Ei se auta, töihin on alettava ja toivottava edes kolmosta tämän rupeaman päätteeksi.

Haaveita ja toiveita sekä muutama haaste

No niin nyt on sitten pari toivetta toteutuksessa. ELi yritän olla ahkera tän kans. En lupaa MITÄÄN, enkä tule postaan edelleenkään varmaan joka päivä, mutta tässä on ne, mitä puhelin, että multa on pyydetty. Eli henkilö lempinimellä Jenski lähetteli minulle pyynnön sähköpostiini, että tekisin jutun hiukistani, joka meni suunnilleen näin:

"Olet useammin puhunut tukkasi paksuudesta yms. joten se näyttää kyllä hyvältä ponnarillakin, mutta olisiko mitään, jos kokeilist viikon muitakin tyylejä meidän muidenkin iloksi? Siinä olisi myös sisältöpyyntö blosgiisi. Tosiaan, tukkasi on mielestäni upea, joten kyseessä ei ole kritiikki. Olet viime aikoina postannut aika vähän, joten yritin vähän ehkä tuoda sulle inspistäkin tähän :)" -Jenski

Joten here we go. Eli pahoittelen naamani pahaa kuntoa, mutta toivottavasti iloinen ilme korvaa jotain. Olin myöhässä aamulla, kun mun piti ottaa se kuva hehkeänä ja meikin vielä ollessa freesi :D Sanon nyt alustukseksi, että kävin tosiaan viikko sitten laittaan tukkani uuteen kuosiin. Tein itse sen virheen, että annoin kampaajalle luvan keventää tukkaa vähän liikaakin. Tällä hetkellä hankinnassa myös hopeashampoo, sillä tukkani on mielestäni vähän turhan kellertävä. Se siitä. Tällaisella lookilla mentiin tänään ja laitan joka päivältä jonkin uuden sitten vaikka välipäiviä postauksessa oiskin:

tukkani kiva puoli nyt on VAIN puolen tunnin föönausaika. En silti tykkää föönata, joten teen aamusin niin, että meen 7 suihkuun ja takas sänkyyn ja nukun yheksään asti, kun mulla on 10 luento :D tää myös auttaa ihon hehkeyteen: tavallaan rasva naamaan ja se vaikuttaa sillä aikaa kun ottaa vähän lisää unta :) anyway, tukkani on luonnontaipusa, joten tehdään kiireaamuna niin, että kosteeseen tukkaan Goldwellin vahalakkaa ja puristellaan. Näin tulee kuohkea ja kiva lookki :) en siis tehnyt juuri muuta ja kivoja huolettomia laineita tuli mielestäni :) eli vaikka ikävä onkin mun "prinsessatukkaa", on kiva, että on vähän rajumpi lookki ja vähän ehkä särmää siinä.

Henk. kohta haaveissa, toiveissa ja haasteita on tekemistä. Olen ottanut aika paljon tekemistä tälle syksylle ja saa nähdä, kuinka käy. Toistaiseksi olen kuitenkin paremmin aikataulussa kuin yleensä. Olen onnellinen, että olen pitänyt itseni ruodussa. Tällä hetkellä parisuhteeni on ehkä kuitenkin suurin kannustimeni: vaikeina aikoina Housuboyn realismi ja tuki on pitänyt minua pystyssä ja olen onnekseni huomannut, että ihmiset tosiaan voivat muuttua - parempaan. Olen oikeastaan rakastunut uudelleen poikaystävääni ja se honey moon -vaihe, jota meillä ei koskaan ollut on alkanut nyt :D näinkin voi kai käydä.

Nyt alankin sitten pakertamaan vielä pariksi tunniksi kandin parissa venähtäneiden päikkäreiden takia. Shu Uemuran ripsaritaivutinvertailu tulossa varmaankin huomenna :) Olin itekin aika yllättynyt, kun näin ne konkreettisesti. Ei tarvi enää perustella törsäystäni. Lisäksi haaveilen esitteleväni uudet lemppari- ja pettymystuotteet listallani :)

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Voi aika joka katoaa käsistäni

Minä olen syyllinen blogini laiminlyömiseen surkeasti. Mutta nyt sain jo palautetta ja olen luvannut useammalle ihmiselle päivittää. Sorisorisori.

Kaikki alkoi jostain. En itsekään tiedä, mistä. Kaikki vain alkoi tuntua kaatuvan päälleni ja mikään ei ole oikein jaksanut kiinnostaa. Opiskelun ja työn sovittamien vaatii veronsa ja vapaa-aikani. Lisäksi olin uupunut sen pyrähdyksen jälkeen, jonka jouduin tekemään opinnoissani joulukuussa. Valoa ei juuri näkynyt tunnelin päässä ja se vei vain syvemmälle itsesääliin. Aloin inhota itseänikin, sillä en enää saanut juuri positiivisia ajatuksia ilmoille ja huomasin muutoksen joidenkin ystävieni suhtautumisessa minuun. Sitten vain päätin, että blogiini ei tule uutta päivitystä ennen kuin voin sanoa, että asiat alkavat parantua ja pystyn kertomaan asioista positiivisesti. Siinä se oli. Fair and square. Joten viimeisen kuukauden ajan olen pitänyt päiväkirjaa päiväni/ elämäni positiivisista asioista.

Mutta tässä päivä reissusta paikassa, joka seuraltaan ja miljööltään paransi mieltäni aika paljon.

On sääli, että Pariisi itsessään on nykyään jotenkin nokkava paikka. En voi kuvitellakaan tilannetta, jos en puhuisi ranskaa. Mutta jotenkin asiakaspalvelua ei saa missään muualla kuin Louis Vuittonilla (ja siellä en varmasti minä sitä saa). Suomessa ei tollainen meno vetelisi. Niimpä olenkin ajatellut muuttavani johonkin muuhun osaan Ranskaa, kun kasvan isommaksi ;) Sektorilla Riviera, Lille, Strasbourg :D (eli siis yltympäriinsä)
Mutta ranskan kieltä rakastan! Olen niin innoissani, että pystyn hoitamaan tilanteen kuin tilanteen ranskaksi. Olen jopa niinkin röyhkeä, että menen sanomaan, että olen hiukkasen ylpeä itsestäni. Törkeän itserakas ja itseriittoinen henkilö siis.

Lisäksi olen onnellinen eräästä muustakin jutusta, jota en voi julkisesti laittaa nettiin ennen kuin asia on varma, mutta se on poistanut suuren kiven sydämeltäni ja kohta tiedän, saanko tosiaan vielä isomman helpotuksen elämääni. Jos sen saan, olen luvannut itselleni arvostaa toista mahdollisuutta paljon enemmän ja hyödyntää sen kaikin mahdollisin keinoin.

Ainoa asia, joka tällä hetkellä varjostaa onneani on kandintyö. Huomenna pitäisi olla alustava aihe ja lähteet, mutta en vielä tiedä, mitä teen. Joten tänä iltana on vielä aivoriihi tiedossa. Se onkin se vaikein osuus. Kun saan homman alkuun, onkin jo paljon helpompaa. Haluan tehdä graduni kuitenkin samasta aiheesta laajentaen. Mutta tämän kevään jälkeen minulla pitäisi olla kandin paperit kuitenkin ja opinnot taas hieman pidemmällä. Tämä tavoitteiden asettelu on tosiaan auttanut minua tänä vuonna eteenpäin ;DD Joo olen ihan surkea opiskelija varsinkin vanhana kunnon hikipinkona, mutta kyllä se nyt tästä :)

Kaikki hyvätkin aikomukset kaatuvat joskus johonkin. Esim. kamerani jäi kotiin Housuboyn luo tullessani Ouluun. Joten en voi näyttää teille uutta lookiani. Tukastani lähti kyllä ihan liikaa paksuutta, mutta se oli ihan oma vikani, kun käskin kampaajani rapsia menemään. Tukka on kuitenkin selvästi minulle se kruununi. Omaa tukkaani ei oikein saa näyttämään huonolta, jollei se ole likainen. Paksuutensa ansiosta se näyttää aina aika kuohkealta. Nytkin paksuutta on edelleen päällä, joten tilanne ei ole niin paha. Ja kyllähän tuo kasvaa, niin sillä on tapana :) Suunnittelen jo uutta lookia, mutta olisi ollut kiva vilauttaa teille naamaani lasit päässä.

Olen myös onnistunut taistelemaan himojani vastaan: liikaa menoja = liian vähän rahaa shoppailuun = ei shoppailua. Tuhlasin joululahjoihin aika paljon sekä maksoin ekat silmälasini, joten nyt ei rahaa ole ollut, mutta en ole kaivanut MasterCardia esiin vaan jättänyt tyhmät ostokset kauppaan. Pariisistakin ostin vain kaksi paitaa ja muutamat meikit. Ai niin ja mulla on nyt VIHDOIN Shu Uemuran ripsentaivuttimet ja ne on niin parhaat! Ja onhan se vähän tyhmää, että opiskelija laittaa 35e tollasiin, mutta toisaalta noi on NIIIN laadukkaat ja ei tarvinnut kuin jättää ne yhdet Nellyn kengät ostamatta, niin raha on säästetty. (Ai miten niin mun logiikka joskus ontuu?)

Tänä viikonloppuna on minun rentoutumisviikonloppuni: ei töitä (tosin pelkään jo etukäteen, että joku sairastuu ja joudun taas töihin enkä taaskaan saa vapaata, mikä on työssäni ihan älytön stressikerroin), ystäväni tulee pitkästä aikaa visiitille ja tiedossa on vanhojen ystävien illanistujaiset, joita odotan ehkä kuin ensimmäisiä Manolojani. (Päätin muuten tossa yks päivä, että mulla pitää olla häissäni valkoiset Manolon korkkari, sellaiset jotka Carrie Bradshaw'lla Pariisissa vimppa jaksossa, jossa se saa koirankakkaa niihin. Haluan ne kengät kuitenki puhtaana. En niitä samoja.) Joten vapaa-aika + ystävät + opintotuen kilahtaminen tilille = onnea :) Ja yks yksinkertasiin yhtälöihin erikoistunut bloggari.

Hauskaa viikkoa kaikille!!


//Edit: Mietin tässä blogiini arvontaa ja toivepostaus tukastani on tulossa! Eli kiitos sille ihmiselle, joka rohkeni ehdottaa mulle postausta. Se on eka pyyntö, jonka olen ikinä saanut, joten alan kohta toteuttaa haastettasi :)

2009

Mitä olen tehnyt vuonna 2009:

- ostanut 16 paria kenkiä


(ja jättänyt noin 50 ihanuutta ostamatta)

- Asunut kolme kuukautta Sveitsissä ja kaksi viikkoa Jerseyssä



- käynyt kahdeksassa eri maassa (Ruotsi, Tanska, Latvia, Jersey tavallaan, Iso-Britannia, Sveitsi, Italia, Ranska)


- kokenut sen oudon tunteen, kun on kokenut jotain käsittämättömän mahtavaa, eikä kukaan Suomessa olevista ystävistäni ole jakanut sitä kanssani, eikä myöskään perheenjäsen tai poikaystävä. Eikä se heistä kertoessani ollut juurikaan kiinnostavaa tai läheskään niin tärkeää.

- saanut tavallaan toisen perheen ja ystäviä ympäri maailmaa


- oppinut puhumaan erittäin sujuvaa ranskaa

- ollut ensimmäistä kertaa työtön kesätöiden mentyä alta ja saanut toisen viime tingassa onneksi tilalle

- alkanut ostamaan vaatteita siksi, että rakastin niitä itse ja minä tykkäsin itse juuri siitä vaihtoehdosta, vaikka kaikki muut sanoivat sen toisen

- saanut silmälasit (ja mikä legendaarista, ne halvimmat miellytti mua eniten ulkonäöltään!)



- aloittanut opettajaopinnot ja viihtynyt ensimmäistä kertaa eläessäni aivan suunnattomasti yliopisto-opinnoissani

- ottanut tunnollisesti kiinni laiskoteltuja kursseja

- nähnyt elämäni ensimmäisen säkkipillin ja sen soittajan livenä



- saanut tähänastisen elämäni järkyttävimmät uutiset

- liikkunut aivan liian vähän

- saanut parisuhteeni toimimaan paljon paremmin

- lautaillut ja lasketellut Alpeilla



- ikävöinyt kummityttöäni Jääprinsessaa oikein kovasta (kuvaan ei ole lupaa)

- ymmärtänyt todella, kuinka tärkeä perheeni on minulle

- opetellut hoitamaan viinitilaa, saanut yksityiskiertueen viinitilalla ja maistiaiset siellä


- murehtinut edelleen asioista aivan liikaa

- viettänyt syntymäpäiväni kiertäen Sveitsin ympäri

- syönyt ekaa kertaa elämässäni juustofondueta ja pudottanut vain yhden palasen. Onneksi oli ravintola, jolloin ei tarvinnut tiskata

- tajunnut, että minussa on sisua kuin pienessä kylässä ja tulen jatkossakin selviämään elämän haasteista yksinkin ja oppinut puolustamaan itseäni

- oppinut, että joskus pieni hymy, muistaminen tai välittämisen ystävältä voi pelastaa päivän, viikon tai saada itkun muuttumaan iloksi



Ally McBealissa sanottiin kerran, että kun katselet vuottasi taaksepäin eikä se saa sinua itkemään ilosta tai surusta, on vuotesi mennyt hukkaan. Joten totean tässä, että kumpiakin kyyneliä olen vuodattanut ja vuosi oli ihan mahtava!

Toivon 2010 vuodelta, että saan edelleen olla terve ja onnellinen, sillä olen tähän asti saanut olla hyvin onnellinen

tentit ja pikkujoulut

Viikonlopuksi siirryn takaisin Ouluun. Nyt on jotenkin rentouttavaa ajatella opiskelua, koska olen ottanut töistä viime aikoina liikaa stressiä, koska olen joutunut ottamaan muutamia ekstravuoroja.

Harmikseni kasvatuspsykologia ei mennyt mulla läpi, joten joudun uusimaan sen. Olen hieman pettynyt, mutta toisaalta koko kurssi oli niin iso pettymys, että en ihmettele oman motivaatiopuutteeni heijastuneen tulokseen. Eniten petyin siihen, että kurssi, jota olin odottanut eniten floppasi myös pahiten. Erittäine päselvä luentosarja, joka ei ollut kouriintuntuva sisällöltään tai keskusteluiltaan eikä juuri liikkunut mielestäni käytännönläheisissä tai tulevaan ammattiini liittyvissä aiheissa. Lähetin juuri kurssin vetäjälle sähköpostia saadakseni tenttipalautteen. Lisäksi perjantaina on ohjelmassa Introduction to English Linguistics, jonka tentin olen jättänyt tekemättä liian kauan sitten. Kuitenkin minulla on jännä sellainen tunne, kun on saanut hommat hoitoonsa. Empowering on sana englanniksi, mutta taas on ongelmia suomenkielisen sanan kanssa.

Joululahjoista ei ole hajuakaan vieläkään. Meinasin ostaa hellulle Emporio Armanin Diamonds -tuoksun, mutta se oli aika arvokas minun budjettiini. Toki jos ostan sen pienemmän putelin, niin asia erikseen. Toki löysin itselleni ihanan laukun Aleksi 13:sta käydessäni eilen Rajalla Torniossa. Oli ihanaa saada auto ja käyttää aamu ihan rauhassa shoppailuun. Join rauhassa chai lattea shoppailujen välillä ja hengailin kauppakeskuksessa kaikessa rauhassa. Tosin loppujen lopuksi olin jo 12 aikaan niin rätti, että en jaksanut jäädä pitemmäksi vaan ajoin käymään vanhempieni luona kun vielä pysyin ratissa hereillä. Laukusta siis kuitenkin kuva varmaan viikonloppukuvien yhteydessä. Perjantaina on ohjelmassa heti aamusta lähtö Ouluun ja tentin jälkeen luultavasti iltadrinkit vielä vaihtareideni kanssa. Lauantaina pidetään tyttöjen kanssa omat pikkujoulut ja odotan iltaa oikein kovasti. Meinoteltiin jo, että baariin ei lähdetä, mutta saatan silti kyllä pyntätä itseni :)

p.s. kaverini on luvannut tehdä minulle sen bannerin ja olen toiveikas, että saisin siihen haluamani kuvat otettua ennen lauantaita, jolloin voisin pyytää hänen apuaan :)

My life on the fast lane

Have you seen the movie Click (starring Adam Sandler)? I absolutely feel like I need that remote control at the moment. Not to speed things up but to slow them down. Jersey, homecoming, workworkwork, University starting, teacher training starting ( a new place with new faces and I'm still loving it so far). At the moment I'm juggling my studies, my work, my relationship and my grandfather who seems to be losing his grip on reality. So I am really torn between my priorities and what to do with things. Especially as the only thing going well at the moment is the first one. I am extremely happy with the fact that I have been given a great leading teacher and mostly a great group (apart from a know-it-all-say-it-all thirty-something who feels she can criticize anyone and come and go how she wants).

I don't know what I am allowed to tell about Jersey and what you want to hear, but if I focus on the positive, then at least that should be allowed. I had 11 Finnish and 5 Norwegians in my responsibility group. Their age was from 14 to 18 years. They were all good girls, mostly great. I had a great host family with two boys of 8 and 12 (?) and their parents. The dad was a former cook and made the best vegetarian and seafood meals I have ever had eating in so far! The mum was an absolutely adorable person with a lovely sense of humour and they were such great parents! I heard yelling only once and the boys behaved so well! I stayed in the same room with a Swedish leader (this was something I was not told in advance) but she was the best and I have to say it was tough for me to say goodbye to her at the end of our stay. Paris was a great visit for me. I was only disappointed that I did not get to go to Disneyland but such is life.
Jersey was a lovely small, tax-free(!) island. The restaurants and coffee shops were not too cheap but lovely all the same. The shops were awesome and I spent a fortune on cosmetics (compare the Finnish 54e price of 125ml of Clinique Dramatically different moisturizer to the one in Jersey £24 = 28e).
The trip was great and so were the people, but I do not expect to be doing it again with that amount of money we were paid. Considering the recommendation for the daily salary for working abroad in the UK we get less than half of that with limited information on the reality of things, I think it is a bit too little considering the money I get replacing teachers in Finland. Also, the time to work is from 9 a.m. to 11 p.m. plus around the clock on-duty responsibility.



So here's what I have been doing (while I still had money and was in Jersey): Shopping! It is basically like banking money now the pound is so low! These are from New Look Jersey. And that's not all that is cheering me up: My mom and I just booked a trip to London for week43 with a prospect of seeing The Phantom of the Opera. My mom is checking out the places we could visit, I am checking out the racks we could wipe clean, even cut, right? I know this makes me sound like a brainless shopaholic (which I mostly am while shopping) but I am actually Humongously interested in seeing London, its culture and historic places. Oh, I am thrilled to go!


Oletteko nähneet Click-elokuvan (pääosassa Adam Sandler)? Mullakin on ollut hetken sellainen olo, että tarvitsisin sitä kaukosäädintä. Itse en kyllä hyppisi aikaa yli, vaan säätäisin elämääni hitaammalle. Säätäisin vuorokauteen pari tuntia lisää ja viikkoon oman ylimääräisen vapaapäivän. Vauhti on ollut hurja: Jersey, kotiintulo, työtätyötätyötä, yliopiston alkaminen, opettajaharjoittelun alkaminen (uusi koulu ja kuviot sekä ihmiset ja tähän asti rakastan tätä tosissaan). Tällä hetkellä tasapainoilen opiskelujen töiden, parisuhteen ja todellisuuden tajua menettämässä olevan ukkini välillä kaikkien pyöriessä mielessä koko ajan ja prioriteetteja on hankala valita, varsinkin kun ainoa hyvin menevä asia tällä hetkellä on tuo ensin mainittu. Olen erittäin tyytyväinene loistavaan ohjaavaan opettajaani ja suurimmaksi osaksi mahtavaan ryhmään (lukuunottamatta yhtä 30+ kaikkitietäväistä möläyttelijää, jonka mielestä kaikkea ja kaikkia saa kritisoida ja mitä tahansa saa möläytellä ja on kulkenut harjoittelun läpi täysin omalla aikataulullaan) .

En tiedä, kuinka paljon saan kertoa Jerseystä ja kuinka paljon haluatte kuulla, mutta ainakin positiivisten juttujen kertomisen pitäisi olla laillista. Ryhmässäni oli 11 suomalaista ja viisi norjalaista, joista olin vastuussa. Iältään he olivat 14-18 vuotiaita. He olivat kaikki kunnon tyttöjä, suurimmaksi osaksi loistavia. Minulla oli loistava isäntäperhe, johon kuului 12 ja 8 ikäiset pojat ja heidän vanhempansa. Perheen isä oli entinen kokki ja söin parhaat vegeruoat ja merenelävistä tehdyt ruoat, jotka olen kotioloissa syönyt ikinä! Perheen äiti oli ehdottoman loistava ja ihana henkilö mahtavalla huumorintajulla ja vanhemmat olivat todella hyviä hommassaan!Kuulin huutoa vain kerran ja pojat käyttäytyivät todella hyvin.Majoituin samassa huoneessa ruotsalaisjohtajan kanssa (tästä minulle ei kerrottu etukäteen) mutta tyttö oli ihan paras ja ja hyvästit reissun lopussa hänen kanssa oli aika rankka paikka mulle. Pariisi oli taas loistovisiitti ja olin pettynyt vain siihen, että en vieläkään päässyt Disneyyn, mutta sellaista elämä on. Jersey oli ihana verovapaa (!) saari. Ravitolat ja kahvilat eivät olleet järin halpoja, mutta kaupat mahtavia ja kosmetiikka törkeän halpaa: Suomessa maksan 54e 125ml:n pullosta Cliniquen Dramatically different moisturizeria ja siellä maksoin £24 eli n. 28e.
Matka ja ihmiset olivat mahtavia, mutta en usko tekeväni tuota työtä enää. Mielestäni se on vain tyntekijän aliarviointia, että maksetaan alle puolet ulkomaanpäivärahasta työstä, joka kestää aamu yhdeksästä ilta yhteentoista plus päälle ympäri kellon päivystysvelvollisuus puhelin päällä.


Joten tätä olen tehnyt (kun olin vielä Jerseyssä ja mulla oli vielä rahaa). Shoppaillut!Sehän on nyt kuin rahaa laittaisi pankkiin, kun puntakin on niin alhaalla... Nämä kaikki New Look Jerseystä (www.newlook.co.uk) eikä se ole ainoa asia, mikä minua piristää: äitini ja minä varasimme matkan viikolle 43 LONTOOSEEN ja mahdollisesti mennään katsomaan Oopperan kummitus. Äitini katselee, mitä nähtävyyksiä voisimme katsella ja minä katselen, missä/ mitä vaatetankoja voisimme tyhjentää. Tiedän, että saatan kuulostaa aivottomalta shoppailufriikiltä (mitä olenkin silloin, kun pääsen vauhtiin), mutta olen itse asiassa Valtavan kiinnostunut näkemään Lontoon, sen kulttuurin ja historialliset nähtävyydet. Voi että olen innoissani lähdöstä!

How I lost my faith in people (for the first time)

Eli kuinka menetin uskoni ihmisiin (ensimmäistä kertaa)

So the sherlock holmeses of Finland had finally figured out that reporting to our teacher if we're being bullied at school doesn't help the situation but might actually make it worse. Three hoorays to the geniuses of this country, where ever would we be without you?!

I started school over ten years ago but not much has changed, I hear. About a week after starting school I had learned the first lesson: there was something wrong with me. Apparently I talked too loud, was too nice or laughed too much for someone's liking. And at the beginning I had no one that would stand up for me. Being the idiot I was, I just had to go and tell my teacher. After a month, as she saw through my bully's behaviour as being that of someone seeking attention, she tried to help him on the process every time something happened to me. So she made me write a note to my parents to take home the point of this exercice being "what did I do to push his buttons?" It totally made sense. I convinced myself if only I had done better, if only I had shut up, I would have been left alone. So I did. And nothing changed. By this time I'd made a friend. And the bully targeted her as well. At this point I saw she was defenseless and I couldn't just stand there waiting with my arms folded while he was banging my dear friend's head on the wall. And I became louder, I spoke out every chance I got to defend my friend. Not to the teacher, though. To him. And I payed the price.

I remember I couldn't even continue a hobby I liked because he was there as well. I couldn't bring myself to see him in the evening as well. The school nurse came to talk to us about what bullying might do to kids showing us brutal photos about what had happened to some of the kids due to being pushed around. I had to leave the class halfway through and was being made fun of because I couldn't handle the pictures. The funny thing is, I didn't care about the pictures but was horrified by the fact they were giving him ideas about what to do to me next.

At some point I did think it was beneficial to me to be bullied: it made me strong as they say. I'm a strong person. But I had a change of heart. A 7-year-old having her confidence trampled to the ground and having to wait until she was 12 to get to pick up the pieces was brutal. I had the confidence I have today the first day I waved my mom goodbye and stepped out of the door. I would be stronger had it not been for that first person, then the second and then the entire group that attacked me. It's easy to see now how they needed to crush the succesful, talkative, open girl when it was something the bullies didn't have. But then it was excruciating to hear the most handsome boy in the class coming up with nicknames and laughing at your face. It was devastating to go to school every day fearing for the worst. Would they leave me alone this time? Also, having our grades be read aloud sometimes sweatened the deal: everyone could pick on me for doing so great at school. Yet I was the only one in our class that was doing well and given hard time for it.

My parents must have suffered even more. After a while I stopped telling my teacher and as I did that, I lost the right to tell my parents, too. Or that's what I thought. I spent countless nights worrying, having physical reactions to my mental ill-being and hundreds of days concealing what was happening. Until it came to a point where I slipped something out on a questionnaire that was too severe to be taken lightly and my teacher (who by then was another one) recognised my handwriting from an anonymous confession. The pain I saw in my parents' eyes when my teacher informed them about what was going on was indescribable.

The situation really didn't get that much better for good until I started on the 7th grade. By then I was separated from all the people I didn't need to be around with. And I came into a class where I was able to be myself 24/7. I was not foolish enough to not thank the universe and enjoy every minute of it, finally.

To have experienced everything from physical violence to verbal abuse and social exclusion, I have to say I've never seen a case where the situation has been handled properly. In my sister's class I saw one of these exclusive cases turned around - only for the previously excluded one to exploit her position by shutting some previous friends otuside the circle. But really, I wouldn't blame the teachers: they do the best they can with the time they have and let's face it: the sum they get paid doesn't actually encourage them to stay at school after hours to solve all of these problems. And this is not meant as a negative remark on teachers claiming them to value money over children's safety. In my case, the bullies' parents weren't willing to co-operate and so the school was more or less stripped out of arms. But woudl a tiny white lie hurt? I know a really close case where a junior-high teacher had threatened the bullies with a 10 000 euro law-suit and told them this was the worst that could happen. Money talks, and worked its magic that time around: bullying stopped, the teased boy included to the brotherhood and things well. I wish I had had someone with such authority and passion about the issue on my side.

"Forgive, sounds good. Forget, I'm not sure I could. They say time heals everything, but I'm still waiting."
- Dixie Chicks - Not ready to make nice


Niin nämä Suomen Sherlock Holmesit ovat vihdoin keksineet, että koulukiusaamisen raportointi opettajalle ei välttämättä auta tilannetta, vaan saattaa jopa pahentaa asiaa (linkki yllä englanninkielisessä tekstissä). Kolme hurraahuutoa maamme neropateille, mitä ihmettä me tekisimme ilman teitä?!

Aloitin kouluni yli kymmenen vuotta sitten, mutta näköjään juuri mikään ei ole muuttunut. Noin viikko koulun alkamisesta olin oppinut ensimmäisen asian: minussa oli jotain vikaa. Ilmeisesti olin liian kovaääninen, liian kiltti tai nauroin liian lujaa erään henkilön maulle. Ja alussa minulla ei ollut ketään puolustamassa. Idiootti kun olin, kerroin vaikeuksistani opettajalleni. Kuukauden jälkeen opettajani huomasi, että kiusaajani haki toiminnallaan huomiota ja yritti auttaa häntäkin joka kerta, kun minulle oli tapahtunut jotain. Joten hän pisti minut kirjoittamaan kotiin joka kerta, kun jotain tapahtui harjoituksen opetuksena "mitä minä tein ärsyttääkseni häntä tähän toimintaan?". Siinä oli todellakin järkeä. Vakuutin itselleni, että jos vain toimisin paremmin, jos vain olisin joskus hiljaa, minut olisi jätetty rauhaan. Joten tein niin. Mikään ei muuttunut. Tähän mennessä olin saanut ystävän ja kiusaaja oli ottanut hänetkin kohteekseen. Näin, kuinka puolustuskyvytön hän oli kiusaajan käsissä enkä enää voinut seisoa kädet puuskassa, kun rakkaan ystäväni päätä hakattiin seinään. Minusta tuli kovaäänisempi ja avasin suuni puolustaakseni ystävääni joka ikinen kerta. En tosin opettajalle. Vaan kiusaajalle. Ja maksoin siitä kovaa hintaa.

Muistan, että en voinut edes jatkaa harrastusta, josta pidin, koska hän oli siellä. En vain pystynyt näkemään sitä naama illallakin. Kouluterveydenhoitaja tuli puhuman meille kiusaamisesta rajuja kuvia mukanaan näyttääkseen, mitä töniminen ja väkivalta voisi tehdä. Minun piti lähteä luokasta puolivälissä ja kuunnella se iva, että en kestänyt kuvia. Hassua kyllä, minua eivät kuvottaneet ne kuvat vaan se, että kiusaajalleni annettiin lisää ideoita, mitä tehdä minulle seuraavaksi.

Jossain vaiheessa olin sitäkin mieltä, että kiusaamisesta oli hyötyäkin: se teki minusta vahvan, kuten ne sanovat minulle. Minä olen vahva persoona. Mutta muutin mieleni. 7-vuotias, jonka itsetunta poljetaan maahan ja joka joutuu odottamaan 12-vuotiaaksi saadakseen alkaa jälleenrakennustöihin, on liian raaka ajatus. Minulla oli samanlainen itseluottamus kuin tänään sinä päivänä, jona ensimmäisen kerran heilutin äidille heipat ja olisin vahvempi ilman sitä ensimmäistä, toista ja lopulta ryhmää, joka hyökkäsi minun kimppuuni. Nyt on helppo tajuta, että heidän oli muserrettava se puhelias, menestyvä ja avoin tyttö, koska heiltä puuttui niitä ominaisuuksia. Mutta silloin oli vain rusentavaa kuulla luokan komeimman pojan keksivän ivanimiä ja nauravan päin naamaa. Oli kauheaa mennä kouluun joka päivä peläten pahinta. Jätettäisiinkö minut tänään rauhaan? Myös arvosanojen lukeminen ääneen luokan kuullen sinetöi kohtaloni: kuka tahansa saattoi pilkata minua hyvistä tuloksistani. Mutta minä olin ainoa, jolla meni hyvin ja jota kiusattiin siitä hyvästä.

Vanhempieni on täytynyt kärsiä vielä enemmän kuin minun. Jonkin ajan jälkeen lakkasin kertomasta tapahtumista opettajalle ja menetin samalla oikeuden kertoa vanhemmilleni. Tai niin kuvittelin. Pelkäsin, että se oli kaikki omaa vikaani. Vietin lukemattomia öitä murehtien, sairastaen fyysisiä oireita henkisen pahoinvoinnin takia ja satoja päiviä peitellen, mitä oikeasti oli tekeillä. Kunnes eräänä päivänä lipsautin eräässä kyselyssä asian, joka oli liian vakava otettavaksi kevyesti ja opettajani (silloin jo toinen) tunnisti käsialani nimettömänä kirjoitetusta paljastuksesta. Tuska, jonka näin vanhempieni silmissä, kun he olivat kuulleet tapahtumista, oli sanoinkuvaamaton.

Tilanne ei lopullisesti parantunut ennen kuin aloitin seitsemännen luokan ja kiusaajani menivät kaikki eri luokalle. Ja pääsin luokkaan, jossa saatoin olla oma itseni 24/7. En ollut niin typerä, että en olisi kiittänyt maailmankaikkeutta onnestani ja nauttinut joka hetkestä, vihdoinkin.

Koettuani kaiken fyysisestä väkivallasta sanalliseen solvaukseen ja ulkopuoliseksi jättämiseen on sanottava, että en ole koskaan nähnyt tilannetta, jossa tapaus olisi hoidettu oikein. Siskoni luokassa ulkopuolelle jätetty tapaus kääntyi nurinkurin: kun ulkopuolelle jätetty otettiin mukaan, hän käytti hyväkseen tilannetta ja pullautti porukasta ulos seuraavat. Silti, en syytä opettajia. Heidän palkoillaan ei voi syyttää siitä, että ei jaksa jäädä koulun jälkeen useampana iltana selvittelemään asioita. He tekevät parhaansa sillä ajalla, mitä heillä on. Ja tämä ei nyt tarkoita, että pidän opettajia ahneina paskiaisina, joita kiinnostaisi raha enemmän kuin lasten hyvinvointi (olenhan itsekin tuleva opettaja). Minun tapauksessani kiusaajan/ kiusaajien vanhemmat eivät olleet yhteistyöhaluisia ja koulu oli aseeton. Mutta olisiko pienestä valkoisesta valheesta haittaa? Läheinen tapaus yläasteelta: eräässä luokassa luokanvalvoja oli kertonut kiusaajille, että jos he jatkaisivat tomintaansa, pahimmassa tapauksessa odottaisi 10 000 euron haaste raastupaan. Raha saa maapallon pyörimään ja tässä tapauksessa teki tehtävänsä: kiusaaminen loppu, poika otettu mukaan ja kaikki hyvin. Toivon, että minullakin olisi ollut opettaja samanlaisella auktoriteetilla ja suhtautumisella asiaan puolellani.

My very expensive getaway

I will be spending the next few days in the south of Finland on a road trip with my.... GRANDMA! Packed my bags yesterday and will be going to see my goddaughter the Ice Princess on Thursday. I will be back on Friday. Turns out my supposed-to-be-cheap trip turned out quite expensive today when I was offered a substitution for a teacher here. But, as I can't break the little girl's heart and I think the most important things cannot be mesured in money I'll leave anyway. So on Friday I'll show you what I didn't buy but how fun we had :D (hoping Karma won't strike me back and leave me unemployed for the next decade)



Vietän seuraavat pari päivää Etelä-Suomessa road tripillä MUMMIN kanssa :D! Pakkasin laukut eilen ja lähden katsomaan kummityttöäni Jääprinsessaa torstaina. Takas tulen perjantaina. Kävi ilmi, että halvasta reissustani tulikin aika kallis, koska oisin saanut tehdä vielä sijaisuuksia kotipaikkakunnan koululla. Mutta, koska en voi särkeä Jääprinsessan sydäntä ja uskon, että tärkeimpiä asioita ei voi mitata rahassa, lähden siitä huolimatta. Joten perjantaina en näytä, mitä ostelin vaan miten hauskaa meillä oli :D (toivoen, että Karma ei iske takaisin ja etten joudu seuraavan 10 vuoden ajaksi työttömäksi)

It's hard being modest when you're this good

Joten sain tänään nähdä palautteen, mitä opettajat ovat minusta kirjoittaneet ja se oli ihan huippua luettavaa. Kaikki olivat kirjoittaneet, että sain tosi hyvin kontaktin oppilaisiini, olin helposti lähestyttävä ja osasin todella hyvin ottaa esille tärkeät asiat vähemmän tärkeiden sijasta. Lisäksi olen ollut kuulemma energinen, innostava, inspiraatio opettajille ja paljon parempi harjoittelija kuin yksikään oman maan opettajaharjoitteluaan tekevä opiskelija ennen minua. Lisäksi olen jämpti ja sanon omat mielipiteeni selkeästi mutta kohteliaasti ja huomaavaisesti. Olen tuonut tunteihin vaihtelua ja opettjien opetuksen jatkoa ajatellen hyödyllisiä ideioita ja vinkkejä. Lisäksi lausumisen opetukseni sekä keskustelutuntini ovat olleet kuulemma iso apu oppilaille ja heidän kielen oppimiselleen. Oppilaatkin ovat kuulemma tuntieni jälkeen kehuneet minua kovasti ja sanoneet, että haluaisivat minun jäävän. Mahtavia oppilaita kyllä olikin!

Päätin sitten tuoda itseni maan pinnalle ja tehdä sanelun oppilaiden mukana ranskan tunnilla. Otin tietoisen riskin. Tein virheitä kuitenkin vain poikkeuksellisien sanojen kanssa, joiden lausuminen on ranskalaista mutta kirjoitustapa tulee esim. englannista. Mutta erittäin vaikeaa oli pysyä perässä. Silti, opettaja kertoi tarkistaessaan hyödyllisiä juttuja ja oli todella symppis. Ja rohkaisi todella paljon.

VOih, tätä onnen päivää. Niin harvoin saan hehkuttaa itseäni, mutta nyt kyllä hehkutan, sillä olen kyllä paiskinutkin töitä - minä kun käännän kaikki kappaleet ja tehtävät ennen tuntia ranskaksi itselleni ylös varoilta. Ainahan on parannettavaa ja niitäkin ideoita sain paljon ja paljon rakentavaa kritiikkiä, mistä olen oikein kiitollinen. Ennen kaikkea olen kiitollinen, että sain tehdä harjoitteluni juuri tuossa koulussa ja että minun läsnäolostani on myös ollut heille edes jotain hyötyä ja kokemus on ollut positiivinen.


//edit: olen tosi onnellinen näköjään, koska olen unohtanut tekstistä jopa kaiken sarkasmini. Ehkä te elätte ilman sitäkin.

Would you let me stay?

No niin CIMO:n hakemukseni sanoi, että haemme englanninopettajaharjoitteluun ranskan kielen osaavaa opiskelijaa. Eduksi katsotaan opettajan opinnot ja saksan osaaminen. Minähän innoissaan kokeilemaan. Noh, nyt on ensimmäinen jakso harjoittelusta takana ja rakastan työpaikkaani! Siis työ on todella vaihtelevaa, mielenkiintoista ja kollegat ihan huippuja. Joten olen tosi surullinen, että joudun lähtemään ensi viikon jälkeen. Siksi toisekseen, eilinen tapaaminen uuden koulun edustajien kanssa oli suuri pettymys. He eivät kyselleet minun kiinnostukseni kohteita missään asiassa ja sanelivat jukujärjestykseni suvereenisti. Minulla oli to-pe suhteen toiveena mennä kouluun vasta 9 aamulla, eikä minun muutenkaan tarvi saada kuin 20 viikkotuntia, joten ajattelin, että ei olisi ihan mahdoton toive, mutta heistä se oli vissiin loukkaus. Minulla on viikossa huikeat KAKSI tuntia englantia. Se siitä enkun open hommasta. Tämänhetkisen koulun rehtorini on sanonut, että olisin tervetullut jatkamaan vielä loman jälkeenkin (jolloin aloitan uudessa koulussa), mutta nyt olen kahden vaiheilla, että kehtaanko alkaa tätä vaatimaan/ pyytämään? Minusta tämänhetkinen kouluni vastaa paljon enemmän toiveitani ja on ollut mahtava työpaikka. Seuraavassa koulussa minua kohdellaan opiskelijana, ei vertaisena (teitittely). Joten olen todella vaikeassa tilanteessa. Tietenkin voin (kuten aina teenkin) niellä pahan mieleni ja tehdä kuten minulta odotetaan ja toki, näkisin näin toisenkin puolen koulumaailmasta nuorempien oppilaiden kanssa, mutta jotenkin minun on vaikea motivoitua tähän. Toki tarvisin tätä kokemusta ranskan parantumisen kannalta, mutta turha on yrittää mitään opetusta enää harrastaa ainakaan muiden kuin noiden kahden enkun tunnin osalta.

Osaakohan kukaan lukijoistani sanoa, että mitä kannattaisi tehdä? Minua asia vaivaa ja oisin todella tyytyväinen, jos saisin jäädä tuonne tämänhetkiseen työpaikkaan, mutta toisaalta koordinaattori on nähnyt aika ison vaivan kaikessa.

Ai niin! Näin tänään pikkubussillisen suomalaisturisteja ruokaostoksilla ja kyselivät, että tietäisinköhän paikkaa, mistä ostaa vahvempaa alkoholia. Oli pikkusen vaikeuksia purra kieltä ja olla nauramatta :D

Take a hike!

Oltiin siis tänään marssimassa ja kylpylässä. Päivän nimi oli Talviurheilupäivä ja se korvasi koulupäivän. Kumma kyllä, tämä päivä ei maksanut mitään! Olin aivan shokissa. Olisin voinut mennä laskettelupäivään mukaan, mutta se oli liian myöhäistä, kun kuulin asiasta vasta eilen, joten kävelyretki oli ainoa, johon pystyin osallistumaan. Olin aika yksinäinen reissun ajan, mutta kuitenkin asiahan on niin, että tällaisena sangen itseriittoisena ihmisenä olen jo melko pienenä osannut viihdyttää itse itseäni varsin hyvin. Minulle riitti, että sain kuunnella puhetta ja olen huomannut, että ymmärrän aika hyvin jo, mitä minulle sanotaan. Ykkösluokalla on tyttö, joka on ottanut minut sieluntoverikseen, koska ei itsekään ole natiivipuhuja. Tuntuu edelleen (vuoden jälkeen) olevan vähän ulkopuolinen, joten on vähän harmi hänelle.

Reissu alkoi nousulla vuoristoon bussissa. Mutka mutkan jälkeen. Ja onneksi totuin näihin v. 2002 ollessamme kaksi viikkoa Italiassa - silloin ei muuten vatsa vielä kestänyt menoa, mutta erään parkkipaikan kukat saivat ravinteita (ja ehkä happoa). Jatkoimme matkaa hyvinkin kivalla alkureitillä, mutta jatkoreitti oli aika tekaistu. Sitten tulimme umpikujaan, koska kävelyreittiä ei ollut aikaistu. Ja siitä matka jatkui - hiihtoladulla! Itsehän rakastan hiihtoa. Joka ikinen kerta, kun olen hiihdellyt kotimaisemissa latupohjalla ja ihanissa fiiliksissä, niin joku saatanan urpo tulee vastaan koiran kanssa kävellen siinä keskellä luistelupaanaa ja alkaa avautumaan koirastaan, säästä tai hiihtovauhdistani naama kuin hangon keksillä. Viimeksi sanoin muistaakseni, että täällä voi esim. linjoilla ulkoiluttaa noita koiria, mutta kävely ladulla pilaa ladun ja me hiihtäjät emme tiellä voi suksia. Arvatkaa kuinka äkkiä se hangon keksi katoaa? Eli siis pointtini: sata lasta keskellä latua, jonka käyttämisestä ihmiset täällä joutuvat joka kerta maksamaan. Oli pikkasen vihanen eräs mösjöö, joka otti meidät ladulla kiinni. Niin autotiehän olisi ollut vieressä, mutta piti noudattaa luonnossakävelyä...

Sitten syötiin eväitä puoli tuntia ja puoli tuntia odotettiin, että se matkanjohtaja sai aikaan tulla pois sieltä mökistä, missä syötiin (en tiiä, mitä se värkkäs). Joten oli aika kylmä kahden tunnin vaelluksen jälkeen, kun hiki kuivui, mutta onneksi oltiin pian perillä kylpylässä. Kylpylä oli aivan ihana! Sai mennä suihkuun ja tosi lämpimään altaaseen ja lisäksi siellä oli kaksi ulkoallasta. Siellä altaassa ei vain tahtonut nähdä mitään, koska se vesi höyrysi niin paljon. Minusta tuo oli vähän liian helppoa! Kun on käynyt Katinkullassa (Vuokatissa/ Sotkamossa Kajaanin lähellä) -30 pakkasessa ja +32 asteen vedessä, niin tuo oli helppo nakki, kun vesi oli +35 ja lämpötila ulkona +2. Joka tapauksessa lilluin siellä kaikessa rauhassa enkä edes yrittänyt olla sosiaalinen. Tapasin pojan, joka puhui muutamia sanoja ruotsia. Hauska kuulla ranskankielisen lukiolaisen puhuvan ruotsia ja vielä hyvin :D

Löysin Glamourlehden brittiversion kylpylän matkamuistomyymälästä ja voi että olin onnellinen! Join ohjaajani kanssa appelsiinimehun (tuorepuristettu, maksoi enemmän kuin se lehti ja oli tosi kitkerää) ja hän kahvin ennen lähtöä ja löysin pari niitä kuuluisia postikortteja, joita en lähetä kuin sukulaisille. Tämä ilta menee siis hömppää lueskellen (tipahdan varmaan paikallista aikaa klo 8). Ja sille, joka käski ottaa kuvia, unohdin kamerani :D! Mutta voin lohduksi sanoa, että oli niin paljon sumua, että metsässä ei nähnyt puita.

Kuumeyskäjakivut

Kun tulen kipeäksi, se on minulle melkein kuolema ensin. Joka ikistä paikkaa särkee, en jaksa olla jalkeilla ja tunnen oloni todella huonoksi. Kuten tänä aamuna. Olin suunnitellut itselleni ihan loistoasun, johon liittyi uusi fiksu bleiserini, jonka löysin H&M hintaan 18fr. Mutta ei. Olo oli yksinkertaisesti liian heikko. Joten sen asun näette myöhemmin, kun olen voinut viedä sen ihmisten ilmoille. Se näytti kuitenkin ihanalta :)
Lisäksi olen löytänyt itselleni hanskat, kengät ja söpön laukkusen sekä villamekon, kaikki yhteensä alle 50e. Ihan oikeesti. Kaikki tässä alla on menkkahaukalta.


Nämä ihanat kaunokaiset avokkaat taas löytyivät liikkeestä nimeltä Bata. Ihania niittiyksityiskohtia!

Ostin vielä yhden neulemekon, koska olen niin vallan ihastunut näihin mekko ja sukkikset plus saappaat -yhdistelmiin. Helppo elämä, yksinkertasta ja suht nättiä. Joo ja sori, on ihan niin huoleton kuva, että jotain häpeää pitäisi tuntea ja tunnenkin. En vain jaksa välittää tarpeeksi. Oisin silti ehkä voinut ees suoristaa tuon neuleen...




Puhuimme eilen puhelimessa Housuboyn kanssa pitkästä aikaa (sori, äiti! meni sun laskuun!) ja oli helpottavaa kuulla, että siellä on kaikki hyvin. Itsehän kannan täälläkin kaikki maailman huolet mukanani ja se, että Housuboy sanoi, että nyt pitää olla itsekäs ja hyödyntää tämä aika, oli helpotus. Mun kuvamuisti näyttää bloggerissa täyttyvän todella nopeasti. Pitääkö mun tosiaan ostaa lisätilaa? Kertokaa te pitempään olleet eli viisaammat? Apu olisi tarpeen, kiitos :)

Shoppailu täällä on ihanaa. Täällä on tosi paljon kauppoja siihen nähden, että täällä on ihmisiä n. 30 000. Täällä on todella paljon merkkiliikkeitä ja todella iso tavaratalo. Löysin myöskin ihanat punaiset nilkkurit (sellaisia mulla ei vielä olekaan :D), ihanat housut ja kerrassaan ihanan, mahtavan drop-dead-gorgeous violetin käsilaukun, joka oli minulle ihan liian kallis :( Mutta voih, se oli niin ihana!

Ruokakriisi

Sveitsissä rakastetaan kakkuja, keksejä, vaaleaa viljaa ja vaaleaa pastaa sekä valkoista riisiä. Hassua, kun pienenä nyrpisteli nenää, kun iskä pisti nenän alle sitä riisiä, missä on niitä ruisryynejä tai jottain mukana ja nyt se valkonen riisi ei vaan maistu oikein miltään. Perheeni pyytää siis minulta tällä hetkellä 200 frangia (n. 135e) kuussa ruoasta. Minusta tämä summa on melko kohtuuton. Tiedostan hintatason tuskallisen hyvin, mutta kotona olen tottunut siihen, että saan n.6e tehtyä ruoan kokojyväspagetista, paistijauhelihasta, herkkusienistä ja tomaattimurskasta. Syön tätä kolme päivää eli se tekee n.2e päivässä. Yliopistolla maksan ateriasta 2,05 ja siihen sisältyy myös salaatti. Hinta olisi minusta hyvin kohtuullinen, jos siihen sisältyisi jotain muutakin kuin epäterveellisiä valintoja. Kroppani hinkuu kuituja ja vatsani on jatkuvasti sekaisin. Haluaisin niin kovasti saada tuoreita vihanneksia ruoalla ja että ruoka olisi jotain muuta kuin sitä kermapastaa, jonka sisällä on jotain lihaa.

Täällä olisi niin helppo repsahtaa huonoihin ruokiin. Onnekseni löysin tänään Stokkan tapasen ruokapaikan, josta voi ostaa ihan mitä vaan itelleen. Aion tehdä tästä torstaista minun päiväni, koska täällä ei ole ketään keskellä päivää. Olen päättänyt tehdä ostokset keskiviikkona ja tällöin voin torstaina tehdä itselleni mitä tahansa ruokaa. Ostin tänään vadelmia ja banaaneita kaupasta ja aion kokeilla syödä taas omenaa. Rasvaan sitten naamaa vaikka vähän enemmän. (Kuivattaa naamaa, silmäluomia ja huuliani). En tunne ketään, joka ei haluaisi syödä tällä tavalla, jos siitä ei olisi mitään haittaa. Siis jos teidän energiatasonne pysyisi ylhäällä letuilla ja kekseillä ja se olisi yhä terveellistä kuin kaalikeitto, niin kait te söisitte niitä mieluummin? (Ja äiti-kulta, sinun ei tarvi sitten hihkaista mitään tähän kysymykseen tuonne kommenttiboksiin. Onneksi et varmaan osaiskaan.) Joten kai minun täytyy sallia itselleni jonkin verran näitä huonoja valintoja ja uskoa liikunnan parantavaan voimaan. Onneksi kyseessä on vain kolme kuukautta, joten jos täällä nyt lihookin pari kiloa, niin kyllähän tuo mammakulta sen ehtii piiskata minusta ulos kesän aikana :D

Olen käynyt nyt parina päivänä kaupungilla ja saanut selville, että voin saada opintolainan käymättä kertaakaan pankissa suoraan nettipankin kautta. Täällä alennusmyynnit saavat ihmiset todella hulluiksi, sillä kaikki on niin pirun kallista. AInoa luottopaikka on H&M! Täältä löytyy siis Vero Moda, H&M sekä.. wait for it.. MCDONALD'S! Kaiken ruokakulttuurin tuhoaja.. En ole käynyt. Huomenna näytän, mitä olen onnistunut ostamaan (halvalla) ja mitä oisin halunnut ostaa (joo vain yksi ei ole halpa), mutta mitä en uskalla ostaa toistaiseksi, koska äiti ja isäkin lukevat blogiani ;)

Lennän vielä yhdelle ranskan tunnille, joten huomisiin! Täällä on koulua aamusta 11.35 asti, sitten on paussi kahteen asti, jolloin syödään ja on "siesta". Tarkottaa, että koulupäivä loppuu normaalisti noin 16.35, mutta minulla ei ole tunteja niin paljon. Olen ajatellut laittaa ilmoituksen enkun tunneista, jos joku haluaa. Näin saisin vähän taskurahaa ja voisin tehdä jotain hyödyllistä näille opiskelijoille.

Laiskuuspäivä ja karman laki

Jos olisin tiennyt, että karma puree näin pahasti perseeseen siitä hyvästä, että vittuilin vanhemmalle ihmiselle, niin olisinpa jättänyt sen tekemättä. Nimittäin På Gränsenin avajaisissa Torniossa joku mummo etuili meitä muutenkin pitkässä Subwayn jonossa ja auoin turpaani aika lahjakkaasti siinä vaiheessa, kun mummo ei suostunut edes huomautettuamme asiasta kohteliaasti siirtymään jonon hännille. Yleensä en ikinä soita suutani vanhemmalle ihmiselle millään tapaa, mutta nyt kyllä piilopottuilin aika paljon. Joka tapauksessa ensin meni kamera, sitten tietokoneeseen tuli virus, jonka takia joudun asentamaan Windowsin uudestaan ja nyt hajosi digiboksi. Ja mikä päivä tänään on? Greyn Anatomia -päivä. Että pikkasen myötäsääliä olisin nyt vailla. Anyone? Naapurin poika (opiskelukaveri) lupasi, että lainaa mulle kaapelia, että nähdään onko se siitä kiinni, mutta epäilen, että boksi vain sammahti. Ei siinä mitään muuta, mutta kun telkkarista tulee juuri tuo GREYN ANATOMIA! Ehkäpä rakas kaverini ottaa minut myös luokseen tunniksi katsomaan hänen telkkariaan. Jos mulla löytys vielä naisellista vetovoimaa (tai jos ollaan realisteja ja lupaan pitsan sille siitä hyvästä). Eilen oli kuitenkin laiskuuspäivä, koska olin eilen niin yksinkertaisella päällä, että päälle eksyi vain nämä vaatteet. Tästä kuvasta myös näätte, miten ihminen saa itsestään vielä astetta pullukamman näköisen työntämällä vatsaa tökerösti eteenpäin. Eipä musta tulis huippumallia kuitenkaan tällä lyhyydellä. Hiukset jaksoin sentään laittaa ja heti tulia kaverilta kommenttia: "Ethän sä yleensä pidä hiuksias auki olleskaan, ethän?" Feeling guilty? me?

Neulemekko: b.young
Kiiltoleggingsit: GT
Nilkkurit: Bianco Footwear

Meikkiä ei riittänyt juuri nimeksikään muualle kuin pohjaan, sillä tuli kiire ja laiskuus. Mutta illalla paikkasin ja kävin reilun tunnin lenkin, jeij! Tänään sitten Menin muka vähän yrittämään jotain, kun siellä lipastolla oli abipäivätkin ja kaikki. Löysin ton paidan kaapista, enkä tosiaan edes muistanut, että mulla oli toi. Sisko sanoi joskus, että en saa pitää sitä, kun näytän lihavammalta. Nykyään se ei enää tee samaa efektiä (johtuiskohan siitä, että nyt se peittää ne ylimääräset, kun ennen se peitti sen, että olin hoikka?)

Hame: Mick's
Sukkikset: Lindex
Paita: H&M

Kengät: H&M (taas nää)

Ja toi on muuten oikeestikin pussi, joka tohon kankaaseen tuli tossa sivuprofiilissa... Meitsin lähtee nyt lukemaan tenttiin. Lainaan Jonnan sanoja: opiskelu häiritsee ankarasti vapaa-aikaani. Ja sitten ehkä illalla kylään, että saisin tän perkeleen tv-riippuvuuteni tyydytettyä. Miten hitossa pärjään kolme kuukautta Sveitsissä :D?!

P.S. Sveitsiin lähtö 6. - 9.1. ja siellä hiihtoloma (ah, ALPEILLE!) maaliskuun eka viikko. Koordinaattorilla on kaksi mun ikäistä tyttöä, joista toinen voi (hänen sanojensa mukaan) opastaa hiihtämisessä ja laskettelussa ja toinen yöelämässä :D jees jees. Äiti parka :D

Je suis tombée amoureuse pour nouveau!

Maanantai oli niin ihana päivä. Lintsasin surutta aamuluennon ja nukuin pitkään. Olin tullut bussilla puoli kahdeksan aikaan Ouluun, joten olisin ehtinyt ihan hyvin yhdeksän luennolle, mutta olin ilmeisen väsynyt. Mutta tällaiselle moottoriturvalle maanantai oli oikein ihana. Sitten olinkin niin poikki, että ei huvittanut puhua yhtään ja Housuboynkin pyysin meselle keskustelemaan. Maanantaisin minulla on siis ranskan tunnin mittainen keskustelutunti, jossa oli tällä kertaa ranskalaisia opiskelijoita vieraana, joten oli pakko puhua koko ajan ja ranskaksi. Monestihan me tyttöjen kanssa saatamme kääntyä sivuraiteelle ja tuntuu hassulta puhua ranskaa suomalaisten kanssa muutenkin. Sen lisäksi aiheet ovat usein vähän hankalia. Sen jälkeen suuntaan enkun lausumistunnille, jossa luetaan 1½ tuntia näytelmiä ja osasta riippuen suu kuivuu enemmän tai vähemmän. Tunnin pidin taukoa, kävin syömässä erään ranskanlukijan kanssa, joka on kerrassaan valloittava ihminen, mutta jota en ole tänä syksynä liiemmin nähnyt. Lisäksi meillä on kummallakin ulkomaanvaihto edessä ranskankielisessä maassa ensi keväänä. Itse saan tietää paikan kuun puolessa välissä!

Normaalimaanantaipäivän perään kokosin itseni ja liityin taas Café Linguaan. Tällä kertaa paikalle saapui ehkä maailman parhaan näköinen ranskalainen! Nimi on Alexis ja koetin hillitä itseni, jotta en käyttäytyisi idiootisti. Täydellisen ihana mies, käyttäytyy todella hyvin ja suostuu mielellään puhumaan jopa englantia. Tällä hetkellä olen ryhmämme vastaava ja sain kaikkien sähköpostiosoitteet. Kehittelen siispä epätoivoisesti tekosyytä alkaa vaihtamaan tämän namupalan kanssa ahkerammin viestejä ;) (miten niin kuka Housuboy?!) Vakavasti ottaen en kyllä aio tehdä asialle yhtään mitään. Ihailen vain silloin tällöin ulkomaalaisia herrasmiehiä, itse kun olen niin tottunut suomalaisiin juroihin juntteihin. Silti oma kulta on rakkain minulle maailmassa.

Koin myös aika paljon omantunnontuskia, kun kävin eilen ostamassa itselleni sen Biopur-naamion, joka toimii myös kuorintana. Sain tästä kaksi kertaa testata siitä kivasta pikkupurkista, jonka Stokkan kauneuskonsultti mulle niin kivasti ojensi. Ja mitä minä sitten tein? Marssin Pukumieheen ostamaan sen koko tuotteen. Mutta kun se Stokka oli niin täynnä niitä Hullujen Päivien keltaisella jätesäkillä peitettyjä kojuja, että mulla meni hermot! Ei siellä edes ollut sitä konsulttia! Joten ajattelin, että otan samalla bonukset talteen ja haen sen toiselta puolelta Rotuaaria. Näin käy joskus. Mutta konsultti oli kyllä tosi ihana ja tuote on samoin: se vie kyllä meikäläisen jalata alta sillä ihanalla viilentävällä tunteella, jonka siitä saa kasvoilleen - puoleksi tunniksi vielä käytön jälkeenkin! Tuote on kallis ja Jenkeissä se on paljon paljon halvempi (29e vrt. 21$)Anyway, mun iholle tuo tuntuu ihanalta ja olen kauan sitten huomannut, että tähän ihoon ei mikään Clearasil tehoa.

On vielä yksi asia, joka pomppasi naamakirjassa silmille: kohta on Halloween! Viime vuonna asuni oli niin onnistunut, että tänä vuonnakin on pakko keksiä jotain samalle tasolle yltävää! Olin kissanainen, joka oli myös penkkariasuni vuonna 2006. Sain paljon kehuja asusta, kaikki siskoni ansiota. Hän teki minulle tekonahkahousuista Sortsit, joiden alle tuli verkkosukkahousut. Loppuosasta housuja hän teki halterneck-topin, jonka takaosa oli mustaa tylliä. Halterneckin niskalenkki päällystettiin Turkiksella. Se oli upea! Lisäksi asuuni kuului turkissäärystimet ja turkishäntä sekä naamio. Halloweenina tein naamion sijasta kasvomaalauksen.Anteeksi, että ilme on hieman tympeä ja kuva huono. Tuolta kuiten näkyy häntä ja säärystimet. Toisessa kädessö oli musta hanska ja toisessa tuo ranneke. Alunperin asussa oli kummassakin kädessä hanskat, joissa oli kirkkaanpunaiset kynnet kiinni ja kummassakin oli ranneke. Mutta mitä minä tekisin tänä vuonna?! Jäi muuten kammo abivuodesta, kun menin kertomaan etukäteen mikä olen ja koulumme malli (siis tyttö teki mallin töitä) teetti heti sen jälkeen maagisesti kissanaisen asun. Se oli se alkuperäinen ja kunnon lateksiunelma ja näytti hiukan paremmalta hänen päällään kuin minulla. Kun ilmoitin loppumetreillä tekeväni ruoskaa, hän ilmoitti seuraavana päivänä kahvilla tehneensä itselleen ruoskan... Joten nykyään pidän ideani omana tietonani. Kuten asut myös esim. tatskat. Onneksi oma asuni oli kuitenkin paljon persoonallisempi ja minun nököiseni. Sitä paitsi se lateksiasu oli muuten ihan tuskaa koko päivän ja baarissa se oli ihan oma kokovartalosauna/helvetti. Näin tytöt lateksiasuissa kertoivat. Eli kaikessa on kuitenkin puolensa.