Näytetään tekstit, joissa on tunniste stop and stare. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste stop and stare. Näytä kaikki tekstit

14. elokuuta 2013

Polttariviikonloppu

Hellurei! Mulla on yllättäen vähän hoppua kaiken järjestelyn kanssa, mutta tässä vähän kuulumisia:
Lauantaina minut herätettiin klo 10 aamulla ja oli vartti aikaa nousta ja pukea ja olla valmis. Ei temppu eikä mikään! Minähän olen perfektoinut jo töihinkin tämän "kymmenessä minuutissa ovesta ulos" -taktiikan. Ekaksi kirjoitin alle tämän sopimuksen, jossa sitouduin olemaan täysillä mukana koko päivän marisematta. Passasi.


Tanssija esittelee sopimusta

Rasvaa naamaan

Tällainen löytyi puhelimestani automatkalta :D

Ajoimme noin puoli tuntia (Paras Ystävä teki ylimääräistä lenkkiä harhauttaakseen minua, mutta olin ihan kartalla) ja saavuimme mökkitien alkuun. Siitä sitten Paras Ystävä jatkoi matkaa ja siskoni Tanssija veti mulle aamureenin.


Nam! Aamupalaa ja all time favourites: croissantit (söin vaan yhden!)
   Sitten oli vuorossa morsiussauna omassa mökkisaunassa. Ihan parhautta! Tuo kyseinen paita on siis Surusilmän huomenlahja :D Ja minä istuin koivunoksien ja havunoksan päällä kiltisti. Sisko teki ihanan päähieronnan ja serkkuni Tyhmä teki käsihieronnan. Huomatkaa ranteessa iänikuinen sykemittari.



Kaikista ihaninta oli, että isä oli tehnyt meille vastan (vihdan)! Ihana :) Sillä sitten mua hakattiin ja näytti että kolmea lasta se lupasi, ihanaa! Sain sen vastan katolle lopuksi nakattua niin että avio-onnea pitäisi olla tiedossa kuulemma.

Sitten aloi kauhut:



toi L-merkki on oikeasti se ajoharjoittelijoiden autoissa oleva lätkä, joka myös liitetään polttareihin jostain syystä

Ja näin nöyryytetään asulla pullukkaa!
 Rehellisesti sanottuna tuo oli mulle todella kova paikka toi asu. Teemana oli tuo neonvärisportti, mutta harmi vaan kun en saanut pukea omia neonvärisiäni, joihin osaan laittaa omat parhaat puolet esiin, kuten allaolevasta kuvasta näkee, että muut olivat aika pitkälle sen voineet tehdä tai sitten ei ollutkaan mitään peiteltävää. Itkua nieleskellen siinä sitten olin good sport ja toimi lisämotivaationa tuo oma peilikuva jatkaa Bikini Challengessa entistä  enemmän!

tiimikuva
Hauskuutta päivään toi myös se, että  meille oli varattu Spaissari-tanssitunti. Oli ihan huippua! Vedettiin Wannabea ja posetreenejä ja kaikki oli täysillä mukana! Oli niin mukavaa! Jouduin sitten esiintymään lopussa yksin kaikille, mutta noh, tuo oli pientä :D



Tämän tanssitunnin jälkeen kävin mökkipolulla lukemassa sinne ripustetut mulle kirjoitetut kirjeet, jotka olivat niiiiin ihania! Etenkin sukulaiset ja pari ystävää olivat kirjoittaneet niin sydämensä pohjasta, että mulla tuli itku. Mutta olenkin aina ollut tällainen tunteilija! Oli niin ihanaa lukea rakkaittensa ajatuksia ja siitä, että he taitavat oikeasti tykätä minusta tämmöisenä kuin olen. Varsinkin työkaverini ja ystäväni Jalkapalloilijan kirje oli erittäin koskettava, koska hän on minulle muutenkin ollut melkein alusta asti kuin isosisko. Lisäksi siskojeni ja serkkujeni koskivat syvälle, kuin myös Parhaan Ystävän. Ja ihanaa oli myös rehelliset kirjeet Auskukaverilta (kesäkuun postauksen polttarisankari) ja Päivänsäteeltä. Bikini Challenge -ystäväni Nappisilmä oli myös sanonut juuri ne asiat, joista hän itsekin on minulle viime aikoina tullut tärkeäksi erityisesti urheilukaverina!

Baarissa ilta kääntyi lopulleen ja meillä oli siellä ohjelmassa vielä Tinakenkätyttö karaokessa, johon meidän 10 hengen seurue ei olisi edes niitä mikkejä tarvinnut.

Kaiken kohokohta illassa oli se, kun pääsin kotiin kahden päivän reissulta ja Surusilmä saapui kotiin myös. Hänellä puolestaan oli takanaan kahden päivän bileet, toisin kuin minulla, joka oli vain kotoa kaksi päivää poissa. Oli niin ihanaa jutella ja jakaa kokemuksia polttareista ja meillä oli kummallakin ollut niin mukava päivä. Valvottiin varmaan ainakin tunti ja juteltiin vain.

Dieetistä sen verran, että on ollut käynnistymisvaikeuksia, mutta siskoni kyllä silti koko ajan kaventaa häämekkoani (ja kiroaa sitä :D). Nyt kuitenkin otan itseä niskasta kiinni ja muistuttelen itseä noista viikonlopun kuvista ja kuinka nöyryyttävältä tuntui, kun joku baarissa tuli sanomaan, että "Ihailen kyllä tosi paljon että suostuit vetään tollasen makkarankuoren päälle etkä anna sen häiritä." Saatoin täräyttää takas jotain suuntaan: "Ihailen että osaat noin huonosti peittää ilkeilyn." Eli huomisesta (teille tästä päivästä ajastuksesta johtuen) lähtien olen taas kunnolla ruodussa!

Sormus on haettu, ja se on niiiiin ihana! Näytän kuvaa sitten kun olen rouva :)  Eniten oli hienoa se, että Ypyä (tekijä) oli saanut mahdutettua sormukseen myös alkuperäiset kaiverrukset uudelleen. Sormuksessa luki siis myös alkuperäisen sormuksen mukaan mummini nimi ja kihlapäivä. Olen niin onnellinen, että sain ukkini sormuksen tuohon. Mulla kävi sikäli myös ihan älytön tuuri, että olin maksanut kaksi 0.03 kokoista timanttia sormukseeni ja he olivat vahingossa laittaneet 0.05-koon, mutta antoivat samaan hintaan. Vitsi mikä tuuri siis! Ja oikeasti mulle oli vain tärkeintä se, että saan ukkini sormuksen siihen, kaikelle muulle ihan sama <3 ja="" kin="" kyynelt="" pari="" saatin="" siin="" tirauttaa...="">
Ihanaa viikkoa kaikille! Mulla se tulee olemaan kiireinen ja jännä!

1. helmikuuta 2012

Entäpä jos...

... Vihaisit vähemmän ja puhuisit asioista enemmän?

... keskustelisit enemmän ja suuttuisit vähemmän?

... päästäisit ihmisen lähellesi?

... luottaisit ystäviin?

... arvostaisit ystävän rehellisyyttä?

... jos nielisit ylpeytesi?

... antaisit pyydettäessä ystävälle anteeksi?

... kertoisit rakkaillesi arvostavasi heitä enemmän?

... käyttäytyisit kuten lapsi, mutta et lapsellisesti? Jospa me kaikki muistaisimme taas, mitä ekaluokalta asti on opetettu anteeksipyytämisen ja -antamisen toimimisesta?

... pyytäisit anteeksi?

... katkeruus syökin vain kantajansa?

... jos tänään on viimeinen päivä rakkaasi kanssa, olisiko se parempi käyttää ystävän anteeksiantoon vai kiukutteluun?

... tietäisit, että huomista ei tule?

18. huhtikuuta 2011

Ensin tästä eilisen tuloksesta..

Postaan Helsingin ihanasta reissusta vielä myöhemmin, kun kameralla on kivoja kuvia kivoista ostoksista. Mutta mutta.. Mihin hiivattiin tämä maa on menossa? Mun jopa parhaat kaveritkin jotkut innoissaan hehkuttavat äänestäneensä tätä Perussuomalaisten muutosvoimaa kannattaen. Siis mitä te äänestätte? Markkaa takaisin? EU:sta pois? (80% suomalaisista on muuten tyytyväisiä EU:hun) Vai kenties muukalaisvihan ja aborttikiellon puolesta? En voi sanoa muuta kuin että kansa sai edustajat, jotka kansa ansaitsee. Toivon, että tämä kausi antaa Persuille mahdollisuuden todistaa kansalle, kuinka yksinkertaistetut puheet eivät välttämättä tuo yksinkertaistettua politiikkaa ja jos tuovatkin, se ei välttämättä ole hyvä asia. Toivon siis persujen mahalaskua. Muistan edelleen liian elävästi ensimmäisen persujen julkkisedustajan vinkeet, muistatteko te? Onneksi kyseinen sairaslomilla suurimman osan kaudestaan viettänyt edustaja ei jäänyt sen enempää loisimaan yhteiskunnan rahoilla, kun heitti lusikkansa nurkkaan (tämähän on siis vain provosointia, loisiminen kun on persuille niin hengen asia, vai miten on, Tony Halmeen äänestäjät?).

Oma ehdokkaani ei siis Lapin vaalipiiristä mennyt läpi, pahoitteluni Ulla Karvo. Toisaalta harmittelen myös entisen luokkakaverini Katri Kulmunin (kesk) hieman vajaaksi jäänyttä äänisaldoa, sillä tuollainen nuori olisi ollut eduskunnalle varmasti hyväksi :). Joo, kyllä mie kannatin Kokoomusta, mutta en koe, että oikeistolaisuus menisi Kokoomuksella niin äärilaitoihin kuin Persuilla. Kokoomuksen vaaliohjelmassa ei kuitenkaan ole se, että potkitaan mamut takaisin kotiinsa. Tällä hetkellä toivon, että hallituksessa olisivat sitten demarit ja kokoomus, mutta kaipa nuo persut on pakko sinne tulosten perusteella päästää. Lisäksi tiedän, että moni mieltää Kokoomuksen eriarvoistajana. Toki kyseessä on porvaripuolue, mutta silti mielestäni arvopohja on kohdallaan ja esim. Stubb on esiintynyt mediassa edukseen. Minulle jäi myös muutostoivomuksen lisäksi sellainen kuva, että Kokoomus on kansan mielestä kuitenkin tehnyt jotain oikein, jos se voittaa vaalit edellishallituksen jäljiltä, kun taas Keskusta jäi tappiolle juuri vaalirahasotkujen takia (myös Maria Tiura tippui, mikä on minusta aivan oikein).

Eniten minua huolestuttaa näissä vaaleissa tämä nouseva muukalaisviha, jossa en halua ainakaan omien lapsieni kasvavan. Entä jos opettaisimme lapset siihen, että kaikki ovat ansainneet avun? Omaa yläasteen opettajaani lainaten (taksvärkkipäivän pep-talk): Koskaan ei saa olla omat asiat niin hyvin, että ei ole varaa auttaa muita. (BTW, Portugali on auttanut meitä Talvisodan jaloissa, ei näin mittavasti, mutta anyway). Toki hyysäämme mamuja enemmän kuin omia kansalaisiamme, mutta toisaalta suomalaiset osaavat vielä käyttää systeemiä hyväkseen enemmän. Ja miksihän ne mamut ovat ISS:än töissä? Siksi, että heitä voi siellä KUSETTAA. Ei kukaan suomalainen enää lähde niin huonoilla palkoilla (ja myös usein noissa firmoissa on mukana muutakin laittomuutta palkanmaksuissa) töihin. Pakolaisena tulleet ihmiset tekevät näitä töitä, joihin muut eivät suostu. (Toki se madaltaa alan palkkoja, että he hyväksyvät alhaisen palkan.) Eurohan on jo laskussa tuloksen ansiosta. Tämäkin minua suututtaa: persut ovat vedonneet "kansan syviin riveihin" eli niihin, jotka äänestävät enemmän fiilis- kuin tietopohjalta. Tältä minusta ainakin tuntuu. Kukaan ei tunnu tietävän, mitä Portugalin tukipaketista luopuminen tarkoittaisi käytännössä, mutta euroalueen talouden romahtaminen olisi meille kohtalokasta olemme sitten mukana Emussa tai emme. Kuinka moni on oikeasti haluamassa markan takaisin? Kuinka moni kuunteli, kun persut julistivat nykytaiteen tukemisen turhaksi ja vain kansallisaatetta tukevien taidemuotojen olevan tuettavissa? Natsi-Saksassahan poltettiin vääränlainen taide - sellainen, joka kuvasti muita kuin natsien ihanteita. Ja tuolloinkin suurin osa saksalaisista seisoi natsipopulismin takana hurmiossa. Harmittaa myös se, että Päivi Räsäsen homovihaan kansa reagoi, Soinin kommentteihin asiasta ei (ja huom. Soini ei edes yritä perustella suurta osaa näistä mielipiteistään mitenkään). Eikö teistä ole mitään epäilyttävää siinä, että ihminen, joka haluaa eroon EU:sta on silti täysin valmis ottamaan vastaan MEP:in pestin, kun palkkakin on niin kiva?

Lopuksi haluan sanoa, että sallin täällä asiallisen kommentoinnin, mutta estän blogini kommentoinnin, jos mielipiteet ilmaisevat selkeästi muukalaisvihaa, rasismia tai asiattomia sanakäänteitä.

Ja loppukevennys: Näin Lindexissä:


Short SHIT :DD (joo sori, nukuin viime yönä 4 tuntia :DD)

15. tammikuuta 2011

Mistä kunnioitus riippuu?

Olen tässä tehnyt havaintoja tuolta asiakaspalvelupuolelta. Olen itse kosmetiikan suurkuluttaja, mutta olen myös opiskelija. Tämä asettaa siis tiettyjä rajoitteita. Siitä huolimatta en osta kosmetiikkaa halvemmalla esim. Prismasta, koska en ole vielä löytänyt Prismaa, jossa kosmetiikkaosasto olisi niin hyvässä kunnossa, että sieltä jotain löytäisi (paitsi ehkä sen MaxFactorin ripsarin). Teen paljon ostoksia Stockmannilla syystä. Mieluummin ostelisin Pukumiehestä tai esim. emotionista, koska ne ovat a) edullisempia ja b) palauttavat rahaa S-tilin muodossa. Stockmann on silti palvelualttein näistä kolmesta. KICKS löytyy myös kotipaikkakuntani läheisyydestä. Siellä olen saanut aina palvelua, mutta valitettavasti suurin osa tuotteista on naurettavan kalliita verrattuna muihin liikkeisiin.

Noh, olen huomannut, että kaikissa näissä kauneusalan erikoisliikkeissä/ osastoilla saa PALJON aiemmin palvelua, jos tulee liikkeeseen laittautuneena. Ilman meikkiä (vaikka myönnänkin, että se on aika karmivan näköistä varmaan) en saa juuri koskaan huomiota. Ihminen, joka ei käytä juuri silloin meikkiä ei aio ostaa mitään? Kun olen liikkeellä pynttääntyneenä, saan katsella rauhassa tasan viisi sekuntia. Paitsi emotion-myymälässä, jossa pynttäytynyt äitini vei etusijan myyjän silmissä. Loppujen lopuksi kuitenkin äitini osti paljon vähemmän tuotteita kuin minä. (Tosin ei olisi pitänyt mennä ehkä tukemaan liikettä ollenkaan, mutta myyjä pahoitteli kyllä tekemisiään.)

Minusta kaikkien ei tarvitse meikata. Eikä minusta sen kuulu vaikuttaa siihen, miten meitä palvellaan. Joinakin päiviniä olen vain päättänyt lähteä hyvin vähissä meikeissä kaupungille viettämään aikaa ja tekemään mahdollisesti hankintoja. Vaikka rakastankin itse laittautumista ja pidän tästä hömpästä jopa blogia, ei sen minusta kuulu sanella elämää - puhumattakaan ihmisarvosta. Liikkeeseen tuleva au naturel -asiakas voi jopa olla hyvin arka ja kaivata apua elämänsä ensimmäisen meikkilaukun sisältöön? Siksi toisekseen en ole vielä rikas, mutta jossain vaiheessa minulla pitäisi olla keskisuuret tulot, joilla voin ostaa enemmänkin vähän arvokkaampaakin kosmetiikkaa. Tuolloin valitsen varmaan aika huolella, mihin rahani vien - aikaisempien kokemusten perusteella.

Eniten ehkä tämä mietityttää nyt, kun tuolla opetusharjoittelussa olen pyörinyt ja siellä jo lukioikäiset nuoret saattavat heittää hyvinkin ankaraa kritiikkiä ihmisen ulkonäöstä. Useinkin kyseessä on minusta ollut jopa tavallista kivemman näköinen ihminen tai vähintäänkin ihan kiva. Silti puututaan hyvinkin ilkeästi juuri ulkonäköön, vaikka siihen ei olisikaan syytä. Se syyhän kaivetaan sieltä. Housuboy on erittäin vihainen joskus, jos itse sorrun edes minkäänlaiseen ulkonäkökritiikkiin ketään muuta kuin itseäni kohtaa - ja on oikeassa. Ei meitä ole tehty arvostelemaan toisia tai olemaan ilkeitä. Olen melko varma, että kenenkään vanhemmat eivät olisi lukiolaisestaan ylpeitä, jos näkisivat heidät tositoimissa. Ja silti se asenne yleensä opitaan jostain muualta (sieltä vanhemmilta siis). Olen tehnyt yhden lupauksen tälle vuodelle: lupaan vähentää entistä enemmän muiden ihmisten arvostelua. Olen jo onnistunutkin: zumbassa maanantaina en enää katsellut, kuinka muut liikkuvat vaan keskityin visusti omaan tekemiseen ja hyvään oloon - ja paljon parempi se silloin olikin.

2. kesäkuuta 2010

Hakusessa rehellinen työnantaja

Ensiksikin, tämä kirjoitus ei koske missään nimessä NYKYISTÄ työnantajaani, vaan lähes kaikkia muita.



Toisaalta toivoisin, että minulla olisi enemmänkin lukijoita, jolloin tarvittavaa keskustelua syntyisi enemmän, sillä tämä aihe saa aina sappeni kiehumaan eniten siitä turhautuksesta, että tiedän meidän olevan lähes voimattomia muuttamaan asioita. Mutta olen nyt kuunnellut siskoni Artesaanin työkulkua ja olen tavattoman pettynyt omassakin työhistoriassa moniinkin asioihin.



Ensiksikin, meillähän on vaitiolovelvollisuus työpaikkaa koskevista asoioista. Joo, ymmärrän, että omasta firmastani en saa sanoa edes, meneekö firmalla nyt hyvin vai huonosti. Mutta entä silloin, kun työnantaja suorastaan kusettaa palkallistaan? Onko meillä velvollisuus vain pitää naamamme kiinni, vaikka petos olisi selvä? Oma siskoni on esim. riitauttanut työsopimuksensa PAM:in kanssa, mutta asialle ei näytä siltikään tapahtuvan mitään.

Hän aloitti yli kolme vuotta sitten firmassa, jossa meni loistavasti ensimmäiset kaksi vuotta. Tykkäsi pomosta, työkavereista ja jopa työstään. Siinä vaiheessa, kun minäkin hyppäsin työpaikan remmiin, asiat olivat vielä ok. Sitten alkoi tulla erään työ"kaverin" toimesta juoruamista, joka kohdistui minuun tai siskooni ja varsinkin siskooni erittäin ikävällä tavalla. Tämä työntekijä soitteli meille aina vuorotellen vuoronvaihdoista, joilla olisi itse saanut vapaapäiviä. Suostuin näihin, kun tarvitsin itse rahaa, mutta vähitellen en enää jaksanut, kun vastapalveluksiin ei suostuttu.

Pomo meni tämän työntekijän puolelle siitä huolimatta, että pohjalla oli aiemman käytöksen perusteella hänellä mm. valituksia ja varoituksia (puhumattakaan melko epämärääisistä sairaspoissaoloista, kun ei saatukaan vuoroa vaihdettua). Puuttumatta siihen, kuinka rehellinen hän todellisuudessa oli tai ei, nyt hänen kertomansa juorut menivät läpi tosina - siskoni tappioksi. Kaikki eskaloitui lokakuussa siskoni nyrjäytettyä nilkkansa ja saatua 1,5 kuukauden sairasloman, jonka ansiosta pomo joutui itse tekemään kovia tunteja korvatakseen poissaolon. Sen jälkeen ei tullut tunteja, ei sairaspäiviltä korvauksia jne. Minuunkin suhtautuminen paheni koko ajan, vaikka tuolloin kiitettiinkiin siitä, että tein ylimääräisiä vuoroja. Siskoani ei ole sanottu irti edelleenkään, mutta tunteja ei tule enää sen jälkeen, kun otti yhteyttä PAM:iin ja ei juuri tullut sitä ennenkään. Näin ollen siskoni, joka oli 2 vuotta ihana työntekijä, jota käytiin meillä kotiovella jopa henk. koht. kehumassa, oli yhtäkkiä heittopussi ja pohjasakkaa.

Onhan tästäkin varmasti velvollisuus olla hiljaa, mutta miksi? Miksi pitää vaieta, että työnantaja kohtelee työntekijöitä väärin? Se, että kirjoitan asiasta julkisesti, saattaa aiheuttaa vaikeuksia, mutta tunnen tapauksen, jossa juoruaminenkin riitti:


Ensimmäinen pitkä työsuhteeni oli kaupan kassalla, jossa pomo ei noudattanut työntekijöiden sopimuksia. Kun viides pidetyistä kassatytöistä lähti heppoisin perustein omasta tahdostaan, asiakkaiden häviämistä ei enää voinut olla huomaamatta: puskaradio oli kiertänyt viestittäen karua sanomaa - tuonne emme halua viedä rahojamme. On toki totta, että kaikkiin tällainen asia ei vaikuta, mutta meillä näin kävi. Mies joutui vaikeuksiin ennen todella suositun firmansa kanssa ja tietääkseni vararikkoon. Minusta tämä on siinä mielessä positiivinen sanoma, että ihmiset edelleen välittävät siitä, mikä on oikein. (Tosin en soisi kenellekään kuitenkaan koko elinkeinon menettämistä.)



Seuraavaksi tekisi oikein mieli nimetä firma nimeltä, niin paljon ihmetyttää tämä toiminta. Siskoni toimi alusvaatemyyjänä. Periaate sama kuin esim. Tupperwarella, eli kutsutaan porukka koolle, katsellaan (, sovitetaan) ja ostetaan. Toiminnan aloitus vaati työntekijältä panostuksena 1400e mallistoon, jossa siis yhtiö ei tullut yhtään vastaan vaan mallisto menee työntekijälle. (Toki asiasta voi mainita verottajalle). Jokainen uusi mallisto markkinoilla oli myös ostettava näyttötarkoitukseen. Sen lisäksi vaatetangosta piti maksaa 150e, mikä on mielestäni aika arvokkaan kuuloinen summa. Kun itse palautin ekat rintsikkani takaisin sopimattomina, olin avannut pakkauspussin väärin (pitkittäissunnassa), niitä ei saanut enää palauttaa. Väitettiin, että ne olivat käytetyt, vaikka niissä oli kaikki paperitkin tallella. Siis mitä eroa sillä on, miten pussin avaa? Kustannukset menivät siskoni hoidettaviksi, sillä tämä kuulemma luki ohjeessa. Tämähän on ihan selvästi postimyyntilain vastaista. Lisäksi maksuaikaa on viikko, mikä on sekin vastoin lakia: Suomessa lain mukaan maksu on saatava 2 viikkoa ennen eräpäivää.

Omat kokemukseni ovat hyvin laajat. Voin sanoa rehellisesti, että ainoat täysin rehelliset työnantajani ovat olleet nykyinen ja kunta. Muuten kautta linjan jokainen pieni ja keskisuuri yritys on jollain tavalla ottanut vähän takaisin päin. Edelleen minusta on kaikista oudoin oli tämä eräs firma, joka lupasi palkanmaksun tiettynä päivänä perusteli palkan maksamatta jättämistä sillä, että maksaja oli kipeä. Ymmärrän, että pieni firma, mutta vaikka maksaja kuinka olisi kipeä, näistä on pidettävä kiinni. Työntekijällähän ei ole velvollisuutta mennä töihin, mikäli ei palkka ole tullut. Itse olin jo silloin työkomennuksella ulkomailla, joten tämä ei ollut vaihtoehto.

Sitten on vielä puhelinmyynti: nuoria ei oteta muuallekaan, joten nämä firmat, joista suurin osa ei maksa edes takuupalkkaa, pestaavat "epätoivoiset" nuoret heille ilmaan minkäänlaisia palkkatakuita saati joustoa esim. työaikaan.

Mitä mieltä te olette tästä asiasta? Pitäisikö vain olla hiljaa? Miten toimitaan tilanteessa, joissa oikeuksiaan pitäisi puolustaa, mutta se vaarantaa oleellisesti tarvittavan paikan? Miksi LAKEJA ei tarvitse työnantajan noudattaa, mutta työntekijän pitää, tai saa potkut? Millaisia kokemuksia teillä on? Minusta aihen tarvitsisi enemmän huomiota.

1. kesäkuuta 2010

Se mikä ei tapa, sattuu niin perkeleesti

Sain eilen illalla kandini arvostelun ja menin jännityksellä katsomaan arvosanaehdotustani sähköpostista palautettuani toisen esseen, jonka luulin olevan kevään viimeinen. Tehtyäni tänä vuonna n. 80 op:n työn, olin jo toivonut a) lepoa ja b) sitä kuuluisaa lausetta, että lopussa kiitos seisoo.
Nyt onkin sitten tilalla
a)itsensä epäily
b) vakava mietintä alan vaihdosta
c) rankka eilisyö
d) melko raskas olotila

Kandini on saanut arvosanaksi alustavasti kakkosen. Eli että ei mene läpi käytännössä. Virheet liittyvät liiallisiin yhksityiskohtiin ja konvetioiden käyttöön. Tässä suuttumus on suurin, koska meillä ei ole minkäänlaista tutkimuskurssia, jossa olisi annettu alustavaa opetusta aiheesta. Ei mikään tekosyy, sillä esim. Päivänsäde on saanut nelosen (, mistä iloitsen hänen puolestaan aivan älyttömästi)!

Alkukesän kivat jutut (esim. Sinkkuelämää2 -ensi-ilta) saa luultavasti jäädä, kuten myös Whitney Houstonin keikkareissu jää luultavasti mahd. lyhyeksi. Minun koko vuoden kasvattama positiivinen asenne sai kyllä kovan kolauksen, sillä nyt on kaksi aikaa rakata kandityötäni rajusti. Eniten kauhua tuottaa se, että kuvittelin työtäni hyväksi ja nyt kyseenalaistan kaiken työni, oman taitoni ja osaamiseni.

Eilisyö meni itkiessä ja tänään pitäisi alkaa takaisin työhön tämän jo alkaneen oikean työn lisäksi: tätä rytmiä oli jatkunut jo kaksi viikkoa ja nyt valoa ei näykään tunnelin päässä. Eniten säälin Housboyta: hän kärsii kaiken vierestä - kiukkuni, itkuni, turhautumiseni ja suruni sekä sen purkamisen häneen.

Ei se auta, töihin on alettava ja toivottava edes kolmosta tämän rupeaman päätteeksi.

9. maaliskuuta 2010

Ne Isot Bileet

Kaiken tämän puurtamisen keskellä tiesin, että rytmini voi mennä silti sekaisin, joten saan katsoa Oscarit. Ja niin tein. Sen lisäksi teen kuin hullu kandia ja keskiviikkona suuntaamme kohti Saariselkää ja pitkästä aikaa minulle KUNNON tunturihiihtolomaa. Odotan aivan innoissani, sillä mukana vanhempani, siskoni helluineen ja minä ja Housuboy lähdemme liittymään joukkoon. Keskiviikkona (huomenna) Housuboyn päästyä töistä, nokka on kohti Rovaniemeä siskoani Keskimmäistä ja hänen poikaystäväänsä Rumpalia hakemaan. Siitä sitten ajelemme illan kohti Saariselkää ja luultavasti ehdimme vielä a) pulkkamäkeen ja saunaan tai b) kylpylään. Molempi kait parempi.

Asiaan kuitenkin siis: Minulla on tietysti omat mielipiteeni edellämainittujen bileiden parhaista paloista ja tässä parhausjärjestykseni - ideana paras kokonaisuus.
1. Queen Latifah. Yksinkertaisesti ihana kokonaisuus, mahtavasti sointuvat värit, mekon malli, kampaus, meikki, kengät. Siis voi että on kaunis ja elegantti! Jos joku tietää yhtään, miten tämä nainen on ruukannut pukeutua, niin ymmärrätte innostukseni. Ihana nähdä tällainen väri ja ihailla naisen tyyliä. Spanxia tai ei, nainen on saanut kurvit kohdalleen ja näyttää lumoavalta!

2. Vera Farmiga. En yleensä tykkää tällaisista ylilyönneistä, mutta tämän naisen puvun röyhelöt ja koristeet menivät täsmälleen oikein, kaartuivat ja kiertyivät vartalon kurvien mukaan ja korostivat naisen ihanaa kroppaa todella kauniisti. Ihana kermakakku kerrassaan.

3. Kestosuosikkini Penelopé Cruz. Siis niin kaunis nainen, mutta mekko oli ei liian tylsä eikä liian krumeluuri. Väri korosti hänen ihoaan ja kasvojaan ja hiuksiaan. Edelleen: se on helppoa, kun sen osaa (ja on tuollaiset lähtökohdat). Voin myös myöntää, että vaikka minua ällistyttää naisen järkyttävän huono englannin lausuminen niin monen jenkkivuoden jälkeen, niin hän on edelleen minulle jonkinlainen kauneusihanne ja lisäksi vaikuttaa todella kivalta ihmiseltä.

4. Carey Mulligan. Freesi kuin mikä, ihana, omalaatuinen tyyli, kauniit piirteet, mahtavan tyttömäinen ja samalla elegantti tyyli ja omalaatuinen puku olematta ylilyönti ja harvinaisen hyvin musta sopi tälle tyttöselle.


5. Anna Kendrik. Minusta tämä mekko, tyyli ja kampaus vain olivat kauniita tyttömäisellä ja naisellisella tavalla. Jotkut kommentit olivat siihen suuntaan, että liian kalpea vaikutelma - ei minusta. Minusta Anna onnistui hyvin. Minusta hänen ei kuulu olla vielä aikuinen nainen ja tämä tyyli korosti tarpeeksi sitä raikkautta, joka tuossa iässä kuuluukin asuvalinnasta huokua.

6. Kristen Stewart, joka oli yllättävän elegantti. Olisin kuvitellut naiset tulevan tuonnekin Converset jalassa, mutta olikin todella juhlava ja kaunis kokonaisuus. Kaipaisin hänen päälleen muutakin kuin mustaa, sillä tuolla tukan värillä ja kauniilla, vaalealle iholla voisin kuvitella muitakin värejä, jotka sopisivat hänelle ja saattaisivat jopa saada hänet näyttämään vielä kauniimmalta.

7. Jennifer Lopez, koska tällä kertaa J'Lo näytti kauniilta, elegantilta ja oikein pukeutuneelta. Ei lisättävää. (Amanda on kuvassa sattumalta, mutta eipä hänkään HUONOSTI pukeutunut. En vain ole varma, kannattaako noin vaalean ihmisen pukeutua kyseisen väriseen mekkoon)

8. Olisin halunnut antaa Sandra Bullockille korkeamman sijan, mutta NOI HUULET! Siis oli se yritys väriläiskään, fashion statement, yritys pysyä ajan hermolla fuksian värisillä huulilla tai mitä tahansa, se ei ollut oikea valinta. Nuden sävyiset huulet olisivat saaneet ihon hehkumaan paremmin. Päivettyneen näköinen iho olisi ollut parempi valinta tämän sairaan ihanan mekon kanssa, joka taas puolestaan oli 10.

9. Kaikkien aikojen lempparini Cameron Diaz. Ei siksi, että olisi mikään välttämättä tyyli-ikoni, mutta tykkään tuosta kestohymystä ja asenteesta. Kaunis, tyylikäs kokonaisuus.


10. Dame Helen Mirren. Katsokaa nyt tätä naista. Hän ei ole IKINÄ tehnyt virhettä Oscareissa. She's a lady.

Komein pari on sitten tässä. Minusta Robert Downey Jr. oli oikein veikeän ja tyylikkään näköinen ja pariskuntana olivat oikein edustava.

Ja sitten tämä Zoe Saldanan puku. Ihanat värit, ihana yläosa, kaunis meikki. Kengät oli vähän niin ja näin ja tuo helma? Voi strutsiparka.. Siis en osaa päättää, mitä olen tästä mieltä.

Pettymykseni:
1. Kate Winslet. Okei, se ei ole kämmännyt tässä. Tylsä puku, tylsä väri ja ei korostanut mitään eikä tuhonnut mitään. Viime vuosien voittokulkuun verrattuna liian vaisu suoritus.

2. Miley Cyrus. Siis mikä ryhti? Kuihtuneen näköinen tyär, joka vielä luuhistaa ja veikkaanpa, että näin kaunis ja tyylikäs puku olisi näyttänyt kauniilta, jos tämä vaatepuutakin rumempi malli olisi korjannut suoristamalla selkänsä.

3. ja pahin. Siis mitä HELVETTIÄ SJP ajatteli?! En edes pyydä anteeksi sanavalintaani. Siis ihana mekko, ei siinä mitään. MUTTA missä hiivatin solariumissa se on asunut kolme kuukautta ennen kolmea kerrosta suihkurusketusta? Ei mun on pakko lisätä tähän vielä sen naamakuva.

Hänhän ei näytä päivääkään vanhemmalta kuin 60-vuotiaat rusinamummot, jotka ottavat Rivieralla rajatonta kaiken auringonpaisteajan. Jos olisit värjännyt tukkasi kloritilla, vaikutelma olisi ollut täydellinen.

4. Ja Pahin kaikista. Charlize Theron. Kaikkien aikojen kaunein nainen. Ehkä. Yleensä tekee sen Sun-kissed Glow -lookin kaikkia muita paremmin. Ja nyt sitten näyttää kalpealta, vääränlainen meikki mekkoon nähden ja sitten toi mekko? Siis, mitä? Halusiko se, että kaikki huomaa, mihin huomio pitäisi kiinnittää? En ymmärrä.

No niin, näin täällä. Kuka muu kattoi ja haluatteko olla eri mieltä tai samaa mieltä?

10. joulukuuta 2009

tentit ja pikkujoulut

Viikonlopuksi siirryn takaisin Ouluun. Nyt on jotenkin rentouttavaa ajatella opiskelua, koska olen ottanut töistä viime aikoina liikaa stressiä, koska olen joutunut ottamaan muutamia ekstravuoroja.

Harmikseni kasvatuspsykologia ei mennyt mulla läpi, joten joudun uusimaan sen. Olen hieman pettynyt, mutta toisaalta koko kurssi oli niin iso pettymys, että en ihmettele oman motivaatiopuutteeni heijastuneen tulokseen. Eniten petyin siihen, että kurssi, jota olin odottanut eniten floppasi myös pahiten. Erittäine päselvä luentosarja, joka ei ollut kouriintuntuva sisällöltään tai keskusteluiltaan eikä juuri liikkunut mielestäni käytännönläheisissä tai tulevaan ammattiini liittyvissä aiheissa. Lähetin juuri kurssin vetäjälle sähköpostia saadakseni tenttipalautteen. Lisäksi perjantaina on ohjelmassa Introduction to English Linguistics, jonka tentin olen jättänyt tekemättä liian kauan sitten. Kuitenkin minulla on jännä sellainen tunne, kun on saanut hommat hoitoonsa. Empowering on sana englanniksi, mutta taas on ongelmia suomenkielisen sanan kanssa.

Joululahjoista ei ole hajuakaan vieläkään. Meinasin ostaa hellulle Emporio Armanin Diamonds -tuoksun, mutta se oli aika arvokas minun budjettiini. Toki jos ostan sen pienemmän putelin, niin asia erikseen. Toki löysin itselleni ihanan laukun Aleksi 13:sta käydessäni eilen Rajalla Torniossa. Oli ihanaa saada auto ja käyttää aamu ihan rauhassa shoppailuun. Join rauhassa chai lattea shoppailujen välillä ja hengailin kauppakeskuksessa kaikessa rauhassa. Tosin loppujen lopuksi olin jo 12 aikaan niin rätti, että en jaksanut jäädä pitemmäksi vaan ajoin käymään vanhempieni luona kun vielä pysyin ratissa hereillä. Laukusta siis kuitenkin kuva varmaan viikonloppukuvien yhteydessä. Perjantaina on ohjelmassa heti aamusta lähtö Ouluun ja tentin jälkeen luultavasti iltadrinkit vielä vaihtareideni kanssa. Lauantaina pidetään tyttöjen kanssa omat pikkujoulut ja odotan iltaa oikein kovasti. Meinoteltiin jo, että baariin ei lähdetä, mutta saatan silti kyllä pyntätä itseni :)

p.s. kaverini on luvannut tehdä minulle sen bannerin ja olen toiveikas, että saisin siihen haluamani kuvat otettua ennen lauantaita, jolloin voisin pyytää hänen apuaan :)

8. joulukuuta 2009

Ihmisyys

Koska linnajuhlat olivat pettymys ja en saanut niistä suuria inspiksiä - kaverini oottivat PMMP:tä kuin kuuta nousevaa ja siskoni kanssa julistettiin ne farssiksi jo ennen niiden saapumista ja niinhän ne osoittautuivat siskoni ja minun ylpeydeksi täydeksi katastrofiksi koko parivaljakko... Siis naiset: Iltapuku on puku, joka peittää nilkat ja ei, siihen ei kuulu leikata eteen puolen metrin reikää vaan siksi, että voi vouhottaa Minna Parikoillaan, vaikka ne ois kuinka hienot. Eikä se mummon veluuri-värienhelvetti-kolttu ollut ehkä ihan paras valinta niiden jumalaisten popojen pariksi - ja koska olen aloittanut blogini ihan muulla kuin tällä hömppäpohjalla, mille olen päätynyt, ajattelin kertoa tänään pari ajatusta, jotka sain katsoessani yön pimeinä tunteina Canal Plussalta An American Crime -elokuvaa (2007).

Elokuva perustuu Indianan rikoshistorian kauheimpiin rikoksiin, jossa äiti ja hänen perheensä pitivät "hoidossa" teinityttöä ja pahoinpitelivät tätä säännöllisesti kellarissaan 1960-luvulla. Naisen nimi oli Gertrude Baniszewski ja tuo tarina oli siis tosi. Oli ihan kauhea katsella, kuinka tuo tyttö oli tullut sinne naisen luo hoitoon, koska omat vanhemmat kiersivät sirkuksessa ja kuinka nopeasti se kierre väkivallassa ja rankaisemisessa eskaloitui karmivaksi. Jopa perheen nuorimmat lapset osallistuivat kidutukseen äidin salliessa sen ja jopa rohkaistessa siihen. Naapuruston lapsia tuotiin myös kellariin polttamaan tyttöä esim. tupakannatsoilla jne. Tytön kai tappoi loppujen lopuksi äidin tulikuumalla neulalla kaivertama teksti tytön vatsassa: I'm a prostitute and proud of it.

Eräs yliopistoni englanninkielisistä opettajista sanoi ensimmäisellä kirjallisuuden luennollamme, että ihmisen ja eläimen erottaa selvimmin oikeastaan toisistaan se, että ihmisellä on mielikuvitusta. Ihminen on käyttänyt tuota mielikuvitusta aikojen saatossa esim. keksiessään mitä moninaisempia kidutuskeinoja toisia ihmisiä kohtaan. Ihmisiä on aina kiehtonut toisten kärsimys ja siksi esim. gladiaattorishow't ja julkiset mestaukset keräsivät uteliasta kansaa paikalle. Antiikin Roomassa jopa väkijoukko hihkui innoissaan kuolemaa joillekin Colosseumin kehässä oleville. Sodankäynnin kuulusteluissa on käytetty sähköshokkeja, luunmurtamista, ihmisyyden häpäisyä, ihmisen pään pitämistä veden alla jne. Natsisaksa kokeili juutalaisilla lääketieteen toimimista ilman nukutusainetta, puudutusta tai muitakaan apukeinoja brutaaleissa leikkauksissa.

Elokuvan loppupuolella kerrottiin, kuinka perheen lapsille ja heidän ystävilleen oli käynyt. Suurin osa heistä tuomittiin vankeuteen, perheen nuorin poika oli Amerikan historian nuorin vankilaan joutunut rikollinen. Samaten vankilaan joutuivat perheen kaksi vanhinta tytärtä ja heidän ystäviään. Suurin osa heistä ei koskaan enää pystynyt normaaliin elämään, vaan väkivallan kierre jatkui tai he kärsivät muista mielen järkkymisen ongelmista. Lapset itse kertoivat, mitä olivat tehneet ja mitä äiti oli tehnyt oikeudessa. Äiti ei lukuisista muista tunnustuksista huolimatta tunnustanut mitään ennen kuin vasta kuolemaisillaan 20 vuoden jälkeen.

Minulla oli paljon puhetta tuosta väkivallasta perheessä lasten kasvatuksen yhteydessä tultuani Sveitsistä, koska perheen vanhemmat olivat mielestäni toisinaan liian fyysisiä lasten kurituksessa ja se hirvitti minua. Itse olen pari kertaa saanut luunapin, mutta en ole siitä traumatisoitunut. Silti lapsi, joka saa vanhempien puolesta lyödä muita, kokee olonsa turvattomammaksi, kuin lapsi, jolta lyöminen on kielletty. Elokuvassa lapset kertoivat lyöneensä, koska äiti oli sanonut, että niin saa tehdä. Lisäksi he olivat pelänneet äitiään, jos eivät olisi totelleet. Äiti raahasi lapsensa mukaan sellaiseen kierteeseen, josta kukaan heistä ei voinut nousta enää. Ainoastaan perheen vanhin tyttö (, joka istui myös linnassa) oli kertonut paikallisessa kirkossa, että kaikki ei ole hyvin.

Eikä elokuva ole kovin aiheen vierestä nykypäivänäkään. Asiakaspalveluammatissa näen edelleen jopa julkisella paikall vanhempia, jotka läpsivät lapsiaan rangaistukseksi. Lisäksi Afrikassa on kokonainen sotilaskansa, jotka on pakotettu tappamaan ennen kuin kukaan on saanut tilaisuutta oppia lukemaan tai päässyt edes toiselle kymmenelleen. Nämä lapset eivät koskaan opi ymmärtämään täysin, miksi tappavat tai kuinka vakavasta asiasta on kyse. He eivät tunne koskaan turvaa elämässään ja heidät kasvatetaan raa'oiksi tappajiksi aivopesulla ja pelolla.

Voih, voisin kai sanoa aiheesta vielä vaikka kuinka paljon niin tässä psykologisella tasolla kuin esimerkkitasolla, mutta tuo elokuva taas pitkästä aikaa vaikutti minuun syvästi.

17. marraskuuta 2009

London part 2

As of today I've decided that as much as I love the language, writing in English and Finnish makes me not want to go through all the trouble and not to update my blog. So if there is someone, who insists on me writing in English, please let me know. Otherwise, I will just stick to my mother tongue from here on :)

Tärkeimmät ensin: mulla on tälle syksylle jäljellä enää tenttejä, joita yritän tehdä tosi ahkerasti, koska kela uhkaa lakkauttaa opintotukeni helmikuusta alkaen. Osa omaa vikaani, osa sitä, että menin Sveitsiin tammikuussa, kun meillä oli vielä tentit pitämättä osasta kursseista, joita olin syksyllä suoritellut. Housuboy on tukenut mienua loistavasti ja olemme miettineet yhdessä, mitä teemme, jos ensi kevät jodutaan kituuttamaan ilman opintotukea. Luultavasti joudun luopumaan Oulun kämpästäni ja käymään Oulussa vain yhtenä päivänä viikossa junalla, jolloin päivä buukattaisiin ihan täyteen kursseja, joilla yritetään saada menetettyä aikaa kiinni.

Sitten ihaniin aiheisiin. MULLE ON TULOSSA KAHDET JIMMY CHOO KENGÄT!!! oih, kuinka ihminen voi olla onnellinen. Grand total 190e, mutta en tietty pidä kumpaakin. En luota tuohon nettikauppaan, joten tämä eka (lemppariparini) ei välttis tule. Mutta tuo sininen pari on ainakin tulossa. Näen sitten, kummat sopivat jalkaani paremmin :) (toinen kokoa 36, toinen 37). Ja pakkohan mun oli itseäni jotenkin piristää ja onhan tuo nyt yhdestä lempisuunnittelijoistani kymmenesosa hinnasta.

Koska en ole juuri tehnyt siskoni kanssa mitään viime aikoina, odotan innolla viikonloppua. Kun olen perjantaina saanut rykäistyä kasvatuspsykologian tentin läpi, menen kaupunkiin vastaan siskoani ja hänen parasta kaveriaan. Menemme leffaan katsomaan NEw Moonia. Olen miettinyt, että sen jälkeen pitäisi keksiä vielä jotain kivaa illalle meille tytöille :) Elämä kuitenkin hymyilee enimmäkseen.



Ja näin meni Lontoon toinen päivä, jolloin olimme äitini kanssa jaloillamme 14 TUNTIA ja syhkäsimme läpi niin paljon kuin kerkesimme. Tämä oli siis perjantai. Kaikki tulee epämääräisessä järjestyksessä ja kerron, jos muistan, asiasta lisää aina siihen jälkeen.

HMS Belfast
Eli hänen majesteettinsa jonkinlainen sotalaiva
Arkkitehtuuria


Tower Bridge




Tower of London


Trafalgar Square

Jälleen ihana englantilaspubi. Näissä käytiin äidin kanssa iltaisin aina olusilla tai viinilasillisella. Oli niin mahtavaa! Kertaakaan ei suostuttu mihinkään Mäkkiin meneen, kun oli olemassa paikallista ruokaa ja paikallisia vaihtoehtoja. (Jotka luultavasti olivat vielä paljon terveellisempiä)



Vahti ratsailla Downing Streetin liepeillä

Ja vahti jalkaisin

Downing Street. Käytiin katsomassa katua, jolla pääministeri asuu.

Winston Churchillin patsas Parlamenttitalon puistikossa. Pakko myöntää, että kyseessä on eräs minua kiehtovista henkilöistä. Jos en olisi lähtenyt lukemaan englantia, olisin valinnut historian. Ja eniten minua on kiinnostanut kouluaikoina toinen maailmansota sekä vastarintaliike.

Big Ben ja Houses of Parliament


Westminster Abbey
Munkki Buckinghamin Palatsin edessä (ei, minulla ei ollut lupaa)

Se miekkonen, joka otti munkista laillisesti kuvaa :D

Hevosvahtien vaihto
Buckinhamin palatsin vartija
The Buckinham Palace




Piccadilly Circus


Kaiken kaikkiaan päivä oli mahtava. Minä olen tosiaan sellainen innokas turisti, joka shoppailun lisäksi rakastaa historiaa ja maisemia sekä nähtävyyksiä. Toki meidän katsomisemme jäivät hyvin lyhyiksi, koska aikaa oli niiiiin vähän. Silti ainoa, mikä jäi harmittamaan, oli väärinkäsityksestä johtuvaa: olisimme äidin kanssa kummatkin halunneet mennä katsomaan London Toweria, mutta tajusin äidin väärin. Kerron vielä omasta mielestäni parhaasta kokemuksestani seuraavassa postauksessa. Siis se kaikista paras piirre Lontoossa ja mitä eniten rakastin.

Ai niin! Isä ja äiti ostivat perheelle joululahjaksi Pariisin pitkän viikonlopun. Oh happy day! Onhan Lontoo ihana, mutta kyllä Pariisi edelleen on ainakin Euroopan ihanin kaupunki. Plus, en ole koskaan ollut siellä perheeni kanssa <3