Näytetään tekstit, joissa on tunniste you don't really wanna mess with me. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste you don't really wanna mess with me. Näytä kaikki tekstit
28. toukokuuta 2011
Day 20 - a song that you listen to when you’re angry
Asennebiisi ärsytykseen - näitä kyllä löytyy: samalla listalla myös Anoukin Nobody's Wife, Alanis Morrissetten You Oughta Know.
Tänään on shoppauspäivä: etsin täydellistä asua siskon lakkiaisiin. Wish me luck!
18. huhtikuuta 2011
Ensin tästä eilisen tuloksesta..
Postaan Helsingin ihanasta reissusta vielä myöhemmin, kun kameralla on kivoja kuvia kivoista ostoksista. Mutta mutta.. Mihin hiivattiin tämä maa on menossa? Mun jopa parhaat kaveritkin jotkut innoissaan hehkuttavat äänestäneensä tätä Perussuomalaisten muutosvoimaa kannattaen. Siis mitä te äänestätte? Markkaa takaisin? EU:sta pois? (80% suomalaisista on muuten tyytyväisiä EU:hun) Vai kenties muukalaisvihan ja aborttikiellon puolesta? En voi sanoa muuta kuin että kansa sai edustajat, jotka kansa ansaitsee. Toivon, että tämä kausi antaa Persuille mahdollisuuden todistaa kansalle, kuinka yksinkertaistetut puheet eivät välttämättä tuo yksinkertaistettua politiikkaa ja jos tuovatkin, se ei välttämättä ole hyvä asia. Toivon siis persujen mahalaskua. Muistan edelleen liian elävästi ensimmäisen persujen julkkisedustajan vinkeet, muistatteko te? Onneksi kyseinen sairaslomilla suurimman osan kaudestaan viettänyt edustaja ei jäänyt sen enempää loisimaan yhteiskunnan rahoilla, kun heitti lusikkansa nurkkaan (tämähän on siis vain provosointia, loisiminen kun on persuille niin hengen asia, vai miten on, Tony Halmeen äänestäjät?).
Oma ehdokkaani ei siis Lapin vaalipiiristä mennyt läpi, pahoitteluni Ulla Karvo. Toisaalta harmittelen myös entisen luokkakaverini Katri Kulmunin (kesk) hieman vajaaksi jäänyttä äänisaldoa, sillä tuollainen nuori olisi ollut eduskunnalle varmasti hyväksi :). Joo, kyllä mie kannatin Kokoomusta, mutta en koe, että oikeistolaisuus menisi Kokoomuksella niin äärilaitoihin kuin Persuilla. Kokoomuksen vaaliohjelmassa ei kuitenkaan ole se, että potkitaan mamut takaisin kotiinsa. Tällä hetkellä toivon, että hallituksessa olisivat sitten demarit ja kokoomus, mutta kaipa nuo persut on pakko sinne tulosten perusteella päästää. Lisäksi tiedän, että moni mieltää Kokoomuksen eriarvoistajana. Toki kyseessä on porvaripuolue, mutta silti mielestäni arvopohja on kohdallaan ja esim. Stubb on esiintynyt mediassa edukseen. Minulle jäi myös muutostoivomuksen lisäksi sellainen kuva, että Kokoomus on kansan mielestä kuitenkin tehnyt jotain oikein, jos se voittaa vaalit edellishallituksen jäljiltä, kun taas Keskusta jäi tappiolle juuri vaalirahasotkujen takia (myös Maria Tiura tippui, mikä on minusta aivan oikein).
Eniten minua huolestuttaa näissä vaaleissa tämä nouseva muukalaisviha, jossa en halua ainakaan omien lapsieni kasvavan. Entä jos opettaisimme lapset siihen, että kaikki ovat ansainneet avun? Omaa yläasteen opettajaani lainaten (taksvärkkipäivän pep-talk): Koskaan ei saa olla omat asiat niin hyvin, että ei ole varaa auttaa muita. (BTW, Portugali on auttanut meitä Talvisodan jaloissa, ei näin mittavasti, mutta anyway). Toki hyysäämme mamuja enemmän kuin omia kansalaisiamme, mutta toisaalta suomalaiset osaavat vielä käyttää systeemiä hyväkseen enemmän. Ja miksihän ne mamut ovat ISS:än töissä? Siksi, että heitä voi siellä KUSETTAA. Ei kukaan suomalainen enää lähde niin huonoilla palkoilla (ja myös usein noissa firmoissa on mukana muutakin laittomuutta palkanmaksuissa) töihin. Pakolaisena tulleet ihmiset tekevät näitä töitä, joihin muut eivät suostu. (Toki se madaltaa alan palkkoja, että he hyväksyvät alhaisen palkan.) Eurohan on jo laskussa tuloksen ansiosta. Tämäkin minua suututtaa: persut ovat vedonneet "kansan syviin riveihin" eli niihin, jotka äänestävät enemmän fiilis- kuin tietopohjalta. Tältä minusta ainakin tuntuu. Kukaan ei tunnu tietävän, mitä Portugalin tukipaketista luopuminen tarkoittaisi käytännössä, mutta euroalueen talouden romahtaminen olisi meille kohtalokasta olemme sitten mukana Emussa tai emme. Kuinka moni on oikeasti haluamassa markan takaisin? Kuinka moni kuunteli, kun persut julistivat nykytaiteen tukemisen turhaksi ja vain kansallisaatetta tukevien taidemuotojen olevan tuettavissa? Natsi-Saksassahan poltettiin vääränlainen taide - sellainen, joka kuvasti muita kuin natsien ihanteita. Ja tuolloinkin suurin osa saksalaisista seisoi natsipopulismin takana hurmiossa. Harmittaa myös se, että Päivi Räsäsen homovihaan kansa reagoi, Soinin kommentteihin asiasta ei (ja huom. Soini ei edes yritä perustella suurta osaa näistä mielipiteistään mitenkään). Eikö teistä ole mitään epäilyttävää siinä, että ihminen, joka haluaa eroon EU:sta on silti täysin valmis ottamaan vastaan MEP:in pestin, kun palkkakin on niin kiva?
Lopuksi haluan sanoa, että sallin täällä asiallisen kommentoinnin, mutta estän blogini kommentoinnin, jos mielipiteet ilmaisevat selkeästi muukalaisvihaa, rasismia tai asiattomia sanakäänteitä.
Ja loppukevennys: Näin Lindexissä:
Short SHIT :DD (joo sori, nukuin viime yönä 4 tuntia :DD)
Oma ehdokkaani ei siis Lapin vaalipiiristä mennyt läpi, pahoitteluni Ulla Karvo. Toisaalta harmittelen myös entisen luokkakaverini Katri Kulmunin (kesk) hieman vajaaksi jäänyttä äänisaldoa, sillä tuollainen nuori olisi ollut eduskunnalle varmasti hyväksi :). Joo, kyllä mie kannatin Kokoomusta, mutta en koe, että oikeistolaisuus menisi Kokoomuksella niin äärilaitoihin kuin Persuilla. Kokoomuksen vaaliohjelmassa ei kuitenkaan ole se, että potkitaan mamut takaisin kotiinsa. Tällä hetkellä toivon, että hallituksessa olisivat sitten demarit ja kokoomus, mutta kaipa nuo persut on pakko sinne tulosten perusteella päästää. Lisäksi tiedän, että moni mieltää Kokoomuksen eriarvoistajana. Toki kyseessä on porvaripuolue, mutta silti mielestäni arvopohja on kohdallaan ja esim. Stubb on esiintynyt mediassa edukseen. Minulle jäi myös muutostoivomuksen lisäksi sellainen kuva, että Kokoomus on kansan mielestä kuitenkin tehnyt jotain oikein, jos se voittaa vaalit edellishallituksen jäljiltä, kun taas Keskusta jäi tappiolle juuri vaalirahasotkujen takia (myös Maria Tiura tippui, mikä on minusta aivan oikein).
Eniten minua huolestuttaa näissä vaaleissa tämä nouseva muukalaisviha, jossa en halua ainakaan omien lapsieni kasvavan. Entä jos opettaisimme lapset siihen, että kaikki ovat ansainneet avun? Omaa yläasteen opettajaani lainaten (taksvärkkipäivän pep-talk): Koskaan ei saa olla omat asiat niin hyvin, että ei ole varaa auttaa muita. (BTW, Portugali on auttanut meitä Talvisodan jaloissa, ei näin mittavasti, mutta anyway). Toki hyysäämme mamuja enemmän kuin omia kansalaisiamme, mutta toisaalta suomalaiset osaavat vielä käyttää systeemiä hyväkseen enemmän. Ja miksihän ne mamut ovat ISS:än töissä? Siksi, että heitä voi siellä KUSETTAA. Ei kukaan suomalainen enää lähde niin huonoilla palkoilla (ja myös usein noissa firmoissa on mukana muutakin laittomuutta palkanmaksuissa) töihin. Pakolaisena tulleet ihmiset tekevät näitä töitä, joihin muut eivät suostu. (Toki se madaltaa alan palkkoja, että he hyväksyvät alhaisen palkan.) Eurohan on jo laskussa tuloksen ansiosta. Tämäkin minua suututtaa: persut ovat vedonneet "kansan syviin riveihin" eli niihin, jotka äänestävät enemmän fiilis- kuin tietopohjalta. Tältä minusta ainakin tuntuu. Kukaan ei tunnu tietävän, mitä Portugalin tukipaketista luopuminen tarkoittaisi käytännössä, mutta euroalueen talouden romahtaminen olisi meille kohtalokasta olemme sitten mukana Emussa tai emme. Kuinka moni on oikeasti haluamassa markan takaisin? Kuinka moni kuunteli, kun persut julistivat nykytaiteen tukemisen turhaksi ja vain kansallisaatetta tukevien taidemuotojen olevan tuettavissa? Natsi-Saksassahan poltettiin vääränlainen taide - sellainen, joka kuvasti muita kuin natsien ihanteita. Ja tuolloinkin suurin osa saksalaisista seisoi natsipopulismin takana hurmiossa. Harmittaa myös se, että Päivi Räsäsen homovihaan kansa reagoi, Soinin kommentteihin asiasta ei (ja huom. Soini ei edes yritä perustella suurta osaa näistä mielipiteistään mitenkään). Eikö teistä ole mitään epäilyttävää siinä, että ihminen, joka haluaa eroon EU:sta on silti täysin valmis ottamaan vastaan MEP:in pestin, kun palkkakin on niin kiva?
Lopuksi haluan sanoa, että sallin täällä asiallisen kommentoinnin, mutta estän blogini kommentoinnin, jos mielipiteet ilmaisevat selkeästi muukalaisvihaa, rasismia tai asiattomia sanakäänteitä.
Ja loppukevennys: Näin Lindexissä:
Short SHIT :DD (joo sori, nukuin viime yönä 4 tuntia :DD)
2. kesäkuuta 2010
Hakusessa rehellinen työnantaja
Ensiksikin, tämä kirjoitus ei koske missään nimessä NYKYISTÄ työnantajaani, vaan lähes kaikkia muita.
Toisaalta toivoisin, että minulla olisi enemmänkin lukijoita, jolloin tarvittavaa keskustelua syntyisi enemmän, sillä tämä aihe saa aina sappeni kiehumaan eniten siitä turhautuksesta, että tiedän meidän olevan lähes voimattomia muuttamaan asioita. Mutta olen nyt kuunnellut siskoni Artesaanin työkulkua ja olen tavattoman pettynyt omassakin työhistoriassa moniinkin asioihin.
Ensiksikin, meillähän on vaitiolovelvollisuus työpaikkaa koskevista asoioista. Joo, ymmärrän, että omasta firmastani en saa sanoa edes, meneekö firmalla nyt hyvin vai huonosti. Mutta entä silloin, kun työnantaja suorastaan kusettaa palkallistaan? Onko meillä velvollisuus vain pitää naamamme kiinni, vaikka petos olisi selvä? Oma siskoni on esim. riitauttanut työsopimuksensa PAM:in kanssa, mutta asialle ei näytä siltikään tapahtuvan mitään.
Hän aloitti yli kolme vuotta sitten firmassa, jossa meni loistavasti ensimmäiset kaksi vuotta. Tykkäsi pomosta, työkavereista ja jopa työstään. Siinä vaiheessa, kun minäkin hyppäsin työpaikan remmiin, asiat olivat vielä ok. Sitten alkoi tulla erään työ"kaverin" toimesta juoruamista, joka kohdistui minuun tai siskooni ja varsinkin siskooni erittäin ikävällä tavalla. Tämä työntekijä soitteli meille aina vuorotellen vuoronvaihdoista, joilla olisi itse saanut vapaapäiviä. Suostuin näihin, kun tarvitsin itse rahaa, mutta vähitellen en enää jaksanut, kun vastapalveluksiin ei suostuttu.
Pomo meni tämän työntekijän puolelle siitä huolimatta, että pohjalla oli aiemman käytöksen perusteella hänellä mm. valituksia ja varoituksia (puhumattakaan melko epämärääisistä sairaspoissaoloista, kun ei saatukaan vuoroa vaihdettua). Puuttumatta siihen, kuinka rehellinen hän todellisuudessa oli tai ei, nyt hänen kertomansa juorut menivät läpi tosina - siskoni tappioksi. Kaikki eskaloitui lokakuussa siskoni nyrjäytettyä nilkkansa ja saatua 1,5 kuukauden sairasloman, jonka ansiosta pomo joutui itse tekemään kovia tunteja korvatakseen poissaolon. Sen jälkeen ei tullut tunteja, ei sairaspäiviltä korvauksia jne. Minuunkin suhtautuminen paheni koko ajan, vaikka tuolloin kiitettiinkiin siitä, että tein ylimääräisiä vuoroja. Siskoani ei ole sanottu irti edelleenkään, mutta tunteja ei tule enää sen jälkeen, kun otti yhteyttä PAM:iin ja ei juuri tullut sitä ennenkään. Näin ollen siskoni, joka oli 2 vuotta ihana työntekijä, jota käytiin meillä kotiovella jopa henk. koht. kehumassa, oli yhtäkkiä heittopussi ja pohjasakkaa.
Onhan tästäkin varmasti velvollisuus olla hiljaa, mutta miksi? Miksi pitää vaieta, että työnantaja kohtelee työntekijöitä väärin? Se, että kirjoitan asiasta julkisesti, saattaa aiheuttaa vaikeuksia, mutta tunnen tapauksen, jossa juoruaminenkin riitti:
Ensimmäinen pitkä työsuhteeni oli kaupan kassalla, jossa pomo ei noudattanut työntekijöiden sopimuksia. Kun viides pidetyistä kassatytöistä lähti heppoisin perustein omasta tahdostaan, asiakkaiden häviämistä ei enää voinut olla huomaamatta: puskaradio oli kiertänyt viestittäen karua sanomaa - tuonne emme halua viedä rahojamme. On toki totta, että kaikkiin tällainen asia ei vaikuta, mutta meillä näin kävi. Mies joutui vaikeuksiin ennen todella suositun firmansa kanssa ja tietääkseni vararikkoon. Minusta tämä on siinä mielessä positiivinen sanoma, että ihmiset edelleen välittävät siitä, mikä on oikein. (Tosin en soisi kenellekään kuitenkaan koko elinkeinon menettämistä.)
Seuraavaksi tekisi oikein mieli nimetä firma nimeltä, niin paljon ihmetyttää tämä toiminta. Siskoni toimi alusvaatemyyjänä. Periaate sama kuin esim. Tupperwarella, eli kutsutaan porukka koolle, katsellaan (, sovitetaan) ja ostetaan. Toiminnan aloitus vaati työntekijältä panostuksena 1400e mallistoon, jossa siis yhtiö ei tullut yhtään vastaan vaan mallisto menee työntekijälle. (Toki asiasta voi mainita verottajalle). Jokainen uusi mallisto markkinoilla oli myös ostettava näyttötarkoitukseen. Sen lisäksi vaatetangosta piti maksaa 150e, mikä on mielestäni aika arvokkaan kuuloinen summa. Kun itse palautin ekat rintsikkani takaisin sopimattomina, olin avannut pakkauspussin väärin (pitkittäissunnassa), niitä ei saanut enää palauttaa. Väitettiin, että ne olivat käytetyt, vaikka niissä oli kaikki paperitkin tallella. Siis mitä eroa sillä on, miten pussin avaa? Kustannukset menivät siskoni hoidettaviksi, sillä tämä kuulemma luki ohjeessa. Tämähän on ihan selvästi postimyyntilain vastaista. Lisäksi maksuaikaa on viikko, mikä on sekin vastoin lakia: Suomessa lain mukaan maksu on saatava 2 viikkoa ennen eräpäivää.
Omat kokemukseni ovat hyvin laajat. Voin sanoa rehellisesti, että ainoat täysin rehelliset työnantajani ovat olleet nykyinen ja kunta. Muuten kautta linjan jokainen pieni ja keskisuuri yritys on jollain tavalla ottanut vähän takaisin päin. Edelleen minusta on kaikista oudoin oli tämä eräs firma, joka lupasi palkanmaksun tiettynä päivänä perusteli palkan maksamatta jättämistä sillä, että maksaja oli kipeä. Ymmärrän, että pieni firma, mutta vaikka maksaja kuinka olisi kipeä, näistä on pidettävä kiinni. Työntekijällähän ei ole velvollisuutta mennä töihin, mikäli ei palkka ole tullut. Itse olin jo silloin työkomennuksella ulkomailla, joten tämä ei ollut vaihtoehto.
Sitten on vielä puhelinmyynti: nuoria ei oteta muuallekaan, joten nämä firmat, joista suurin osa ei maksa edes takuupalkkaa, pestaavat "epätoivoiset" nuoret heille ilmaan minkäänlaisia palkkatakuita saati joustoa esim. työaikaan.
Mitä mieltä te olette tästä asiasta? Pitäisikö vain olla hiljaa? Miten toimitaan tilanteessa, joissa oikeuksiaan pitäisi puolustaa, mutta se vaarantaa oleellisesti tarvittavan paikan? Miksi LAKEJA ei tarvitse työnantajan noudattaa, mutta työntekijän pitää, tai saa potkut? Millaisia kokemuksia teillä on? Minusta aihen tarvitsisi enemmän huomiota.
Toisaalta toivoisin, että minulla olisi enemmänkin lukijoita, jolloin tarvittavaa keskustelua syntyisi enemmän, sillä tämä aihe saa aina sappeni kiehumaan eniten siitä turhautuksesta, että tiedän meidän olevan lähes voimattomia muuttamaan asioita. Mutta olen nyt kuunnellut siskoni Artesaanin työkulkua ja olen tavattoman pettynyt omassakin työhistoriassa moniinkin asioihin.
Ensiksikin, meillähän on vaitiolovelvollisuus työpaikkaa koskevista asoioista. Joo, ymmärrän, että omasta firmastani en saa sanoa edes, meneekö firmalla nyt hyvin vai huonosti. Mutta entä silloin, kun työnantaja suorastaan kusettaa palkallistaan? Onko meillä velvollisuus vain pitää naamamme kiinni, vaikka petos olisi selvä? Oma siskoni on esim. riitauttanut työsopimuksensa PAM:in kanssa, mutta asialle ei näytä siltikään tapahtuvan mitään.
Hän aloitti yli kolme vuotta sitten firmassa, jossa meni loistavasti ensimmäiset kaksi vuotta. Tykkäsi pomosta, työkavereista ja jopa työstään. Siinä vaiheessa, kun minäkin hyppäsin työpaikan remmiin, asiat olivat vielä ok. Sitten alkoi tulla erään työ"kaverin" toimesta juoruamista, joka kohdistui minuun tai siskooni ja varsinkin siskooni erittäin ikävällä tavalla. Tämä työntekijä soitteli meille aina vuorotellen vuoronvaihdoista, joilla olisi itse saanut vapaapäiviä. Suostuin näihin, kun tarvitsin itse rahaa, mutta vähitellen en enää jaksanut, kun vastapalveluksiin ei suostuttu.
Pomo meni tämän työntekijän puolelle siitä huolimatta, että pohjalla oli aiemman käytöksen perusteella hänellä mm. valituksia ja varoituksia (puhumattakaan melko epämärääisistä sairaspoissaoloista, kun ei saatukaan vuoroa vaihdettua). Puuttumatta siihen, kuinka rehellinen hän todellisuudessa oli tai ei, nyt hänen kertomansa juorut menivät läpi tosina - siskoni tappioksi. Kaikki eskaloitui lokakuussa siskoni nyrjäytettyä nilkkansa ja saatua 1,5 kuukauden sairasloman, jonka ansiosta pomo joutui itse tekemään kovia tunteja korvatakseen poissaolon. Sen jälkeen ei tullut tunteja, ei sairaspäiviltä korvauksia jne. Minuunkin suhtautuminen paheni koko ajan, vaikka tuolloin kiitettiinkiin siitä, että tein ylimääräisiä vuoroja. Siskoani ei ole sanottu irti edelleenkään, mutta tunteja ei tule enää sen jälkeen, kun otti yhteyttä PAM:iin ja ei juuri tullut sitä ennenkään. Näin ollen siskoni, joka oli 2 vuotta ihana työntekijä, jota käytiin meillä kotiovella jopa henk. koht. kehumassa, oli yhtäkkiä heittopussi ja pohjasakkaa.
Onhan tästäkin varmasti velvollisuus olla hiljaa, mutta miksi? Miksi pitää vaieta, että työnantaja kohtelee työntekijöitä väärin? Se, että kirjoitan asiasta julkisesti, saattaa aiheuttaa vaikeuksia, mutta tunnen tapauksen, jossa juoruaminenkin riitti:
Ensimmäinen pitkä työsuhteeni oli kaupan kassalla, jossa pomo ei noudattanut työntekijöiden sopimuksia. Kun viides pidetyistä kassatytöistä lähti heppoisin perustein omasta tahdostaan, asiakkaiden häviämistä ei enää voinut olla huomaamatta: puskaradio oli kiertänyt viestittäen karua sanomaa - tuonne emme halua viedä rahojamme. On toki totta, että kaikkiin tällainen asia ei vaikuta, mutta meillä näin kävi. Mies joutui vaikeuksiin ennen todella suositun firmansa kanssa ja tietääkseni vararikkoon. Minusta tämä on siinä mielessä positiivinen sanoma, että ihmiset edelleen välittävät siitä, mikä on oikein. (Tosin en soisi kenellekään kuitenkaan koko elinkeinon menettämistä.)
Seuraavaksi tekisi oikein mieli nimetä firma nimeltä, niin paljon ihmetyttää tämä toiminta. Siskoni toimi alusvaatemyyjänä. Periaate sama kuin esim. Tupperwarella, eli kutsutaan porukka koolle, katsellaan (, sovitetaan) ja ostetaan. Toiminnan aloitus vaati työntekijältä panostuksena 1400e mallistoon, jossa siis yhtiö ei tullut yhtään vastaan vaan mallisto menee työntekijälle. (Toki asiasta voi mainita verottajalle). Jokainen uusi mallisto markkinoilla oli myös ostettava näyttötarkoitukseen. Sen lisäksi vaatetangosta piti maksaa 150e, mikä on mielestäni aika arvokkaan kuuloinen summa. Kun itse palautin ekat rintsikkani takaisin sopimattomina, olin avannut pakkauspussin väärin (pitkittäissunnassa), niitä ei saanut enää palauttaa. Väitettiin, että ne olivat käytetyt, vaikka niissä oli kaikki paperitkin tallella. Siis mitä eroa sillä on, miten pussin avaa? Kustannukset menivät siskoni hoidettaviksi, sillä tämä kuulemma luki ohjeessa. Tämähän on ihan selvästi postimyyntilain vastaista. Lisäksi maksuaikaa on viikko, mikä on sekin vastoin lakia: Suomessa lain mukaan maksu on saatava 2 viikkoa ennen eräpäivää.
Omat kokemukseni ovat hyvin laajat. Voin sanoa rehellisesti, että ainoat täysin rehelliset työnantajani ovat olleet nykyinen ja kunta. Muuten kautta linjan jokainen pieni ja keskisuuri yritys on jollain tavalla ottanut vähän takaisin päin. Edelleen minusta on kaikista oudoin oli tämä eräs firma, joka lupasi palkanmaksun tiettynä päivänä perusteli palkan maksamatta jättämistä sillä, että maksaja oli kipeä. Ymmärrän, että pieni firma, mutta vaikka maksaja kuinka olisi kipeä, näistä on pidettävä kiinni. Työntekijällähän ei ole velvollisuutta mennä töihin, mikäli ei palkka ole tullut. Itse olin jo silloin työkomennuksella ulkomailla, joten tämä ei ollut vaihtoehto.
Sitten on vielä puhelinmyynti: nuoria ei oteta muuallekaan, joten nämä firmat, joista suurin osa ei maksa edes takuupalkkaa, pestaavat "epätoivoiset" nuoret heille ilmaan minkäänlaisia palkkatakuita saati joustoa esim. työaikaan.
Mitä mieltä te olette tästä asiasta? Pitäisikö vain olla hiljaa? Miten toimitaan tilanteessa, joissa oikeuksiaan pitäisi puolustaa, mutta se vaarantaa oleellisesti tarvittavan paikan? Miksi LAKEJA ei tarvitse työnantajan noudattaa, mutta työntekijän pitää, tai saa potkut? Millaisia kokemuksia teillä on? Minusta aihen tarvitsisi enemmän huomiota.
1. kesäkuuta 2010
Se mikä ei tapa, sattuu niin perkeleesti
Sain eilen illalla kandini arvostelun ja menin jännityksellä katsomaan arvosanaehdotustani sähköpostista palautettuani toisen esseen, jonka luulin olevan kevään viimeinen. Tehtyäni tänä vuonna n. 80 op:n työn, olin jo toivonut a) lepoa ja b) sitä kuuluisaa lausetta, että lopussa kiitos seisoo.
Nyt onkin sitten tilalla
a)itsensä epäily
b) vakava mietintä alan vaihdosta
c) rankka eilisyö
d) melko raskas olotila
Kandini on saanut arvosanaksi alustavasti kakkosen. Eli että ei mene läpi käytännössä. Virheet liittyvät liiallisiin yhksityiskohtiin ja konvetioiden käyttöön. Tässä suuttumus on suurin, koska meillä ei ole minkäänlaista tutkimuskurssia, jossa olisi annettu alustavaa opetusta aiheesta. Ei mikään tekosyy, sillä esim. Päivänsäde on saanut nelosen (, mistä iloitsen hänen puolestaan aivan älyttömästi)!
Alkukesän kivat jutut (esim. Sinkkuelämää2 -ensi-ilta) saa luultavasti jäädä, kuten myös Whitney Houstonin keikkareissu jää luultavasti mahd. lyhyeksi. Minun koko vuoden kasvattama positiivinen asenne sai kyllä kovan kolauksen, sillä nyt on kaksi aikaa rakata kandityötäni rajusti. Eniten kauhua tuottaa se, että kuvittelin työtäni hyväksi ja nyt kyseenalaistan kaiken työni, oman taitoni ja osaamiseni.
Eilisyö meni itkiessä ja tänään pitäisi alkaa takaisin työhön tämän jo alkaneen oikean työn lisäksi: tätä rytmiä oli jatkunut jo kaksi viikkoa ja nyt valoa ei näykään tunnelin päässä. Eniten säälin Housboyta: hän kärsii kaiken vierestä - kiukkuni, itkuni, turhautumiseni ja suruni sekä sen purkamisen häneen.
Ei se auta, töihin on alettava ja toivottava edes kolmosta tämän rupeaman päätteeksi.
Nyt onkin sitten tilalla
a)itsensä epäily
b) vakava mietintä alan vaihdosta
c) rankka eilisyö
d) melko raskas olotila
Kandini on saanut arvosanaksi alustavasti kakkosen. Eli että ei mene läpi käytännössä. Virheet liittyvät liiallisiin yhksityiskohtiin ja konvetioiden käyttöön. Tässä suuttumus on suurin, koska meillä ei ole minkäänlaista tutkimuskurssia, jossa olisi annettu alustavaa opetusta aiheesta. Ei mikään tekosyy, sillä esim. Päivänsäde on saanut nelosen (, mistä iloitsen hänen puolestaan aivan älyttömästi)!
Alkukesän kivat jutut (esim. Sinkkuelämää2 -ensi-ilta) saa luultavasti jäädä, kuten myös Whitney Houstonin keikkareissu jää luultavasti mahd. lyhyeksi. Minun koko vuoden kasvattama positiivinen asenne sai kyllä kovan kolauksen, sillä nyt on kaksi aikaa rakata kandityötäni rajusti. Eniten kauhua tuottaa se, että kuvittelin työtäni hyväksi ja nyt kyseenalaistan kaiken työni, oman taitoni ja osaamiseni.
Eilisyö meni itkiessä ja tänään pitäisi alkaa takaisin työhön tämän jo alkaneen oikean työn lisäksi: tätä rytmiä oli jatkunut jo kaksi viikkoa ja nyt valoa ei näykään tunnelin päässä. Eniten säälin Housboyta: hän kärsii kaiken vierestä - kiukkuni, itkuni, turhautumiseni ja suruni sekä sen purkamisen häneen.
Ei se auta, töihin on alettava ja toivottava edes kolmosta tämän rupeaman päätteeksi.
28. syyskuuta 2009
Outfit of the month..
So the reason I am not posting any new outfits is the fact I'm only wearing this great tunic with leggings and boots. Throw in some jewellery and voilà:
Take 700-800g of minced meat (I use the low fat option)
Taco spicemix bag (gives this a great taste without the need of any other spices)
Tomato purée (regular or the chili one by rainbow in case you need more spicyness)
Two cartons Valio's tomato and goat cheese food cream
Lasagne sheets that cook in 30 min.
at least 300g of grated cheese
Fry the minced meat, then throw in the spicemix with a tad of water, add the purée then the cream. Start the layering by pouring in some of the meat mix, then a layer of grated cheese and the lasagne sheets. Do as many layers as you like/can. Finish the last layer with a load of cheese. Baked in the oven for about 30 min. in 200 degrees celsius. BTW, I would not add onion to this mix even though you usually would.
Toinen juttu: kummitätini mies lahjoitti loistavan lasagnereseptin viikonloppuna kyläillessäni ja resepti on HERKULLINEN, HEEEELPPO ja NOPEA.
Tarvitaan
700-800g jauhelihaa (käytän paistijauhelihaa aina)
tomaattimurskaa (jos tarvit tulisemman vaihtoehdon, käyttäisin rainbow'n chilitomaattimurskaa)
Taco-maustemix -pussi (mahtava mausteisuus ilman muun mausteen tarvetta)
2 purkkia Valion tomaatti-vuohenjuusto -ruokakermaa
lasagnelevyjä, jotka paistuvat 30 min. sisään
ainakin 300g juustoraastetta
Paista liha, heitä sekaan mausteseos ja tilkka vettä. Anna liian nesteen haihtua. Lisää tomaattimurska ja sitten ruokakermat. Kasaa kerrokset laittamalla sekaan eka liha, sitten juustoraastetta ja levyt. Viimeiseen kerrokseen ei tule tietty enää niitä levyjä, mutta mahd. paljon juustoa. Paistetaan n. 30 min. 200-asteisessa uunissa. En muuten lisäisi sipulia tähän respetiin, vaikka normaalisti se lasagneen kuuluukin.
En ole laittanut tuoreita asukuvia, koska kuljen vain tässä loistotunikassa, leggingseissä ja saappaissa. Heitetään sekaan pari hilua ja voilà:
On another thought, my godmother's husband gave me this great lasagne recipe when I was visiting them over the weekend. It is E-E-A-S-Y, QUICK, and TASTY.
Take 700-800g of minced meat (I use the low fat option)
Taco spicemix bag (gives this a great taste without the need of any other spices)
Tomato purée (regular or the chili one by rainbow in case you need more spicyness)
Two cartons Valio's tomato and goat cheese food cream
Lasagne sheets that cook in 30 min.
at least 300g of grated cheese
Fry the minced meat, then throw in the spicemix with a tad of water, add the purée then the cream. Start the layering by pouring in some of the meat mix, then a layer of grated cheese and the lasagne sheets. Do as many layers as you like/can. Finish the last layer with a load of cheese. Baked in the oven for about 30 min. in 200 degrees celsius. BTW, I would not add onion to this mix even though you usually would.
Toinen juttu: kummitätini mies lahjoitti loistavan lasagnereseptin viikonloppuna kyläillessäni ja resepti on HERKULLINEN, HEEEELPPO ja NOPEA.
Tarvitaan
700-800g jauhelihaa (käytän paistijauhelihaa aina)
tomaattimurskaa (jos tarvit tulisemman vaihtoehdon, käyttäisin rainbow'n chilitomaattimurskaa)
Taco-maustemix -pussi (mahtava mausteisuus ilman muun mausteen tarvetta)
2 purkkia Valion tomaatti-vuohenjuusto -ruokakermaa
lasagnelevyjä, jotka paistuvat 30 min. sisään
ainakin 300g juustoraastetta
Paista liha, heitä sekaan mausteseos ja tilkka vettä. Anna liian nesteen haihtua. Lisää tomaattimurska ja sitten ruokakermat. Kasaa kerrokset laittamalla sekaan eka liha, sitten juustoraastetta ja levyt. Viimeiseen kerrokseen ei tule tietty enää niitä levyjä, mutta mahd. paljon juustoa. Paistetaan n. 30 min. 200-asteisessa uunissa. En muuten lisäisi sipulia tähän respetiin, vaikka normaalisti se lasagneen kuuluukin.
12. toukokuuta 2009
How I lost my faith in people (for the first time)
Eli kuinka menetin uskoni ihmisiin (ensimmäistä kertaa)
So the sherlock holmeses of Finland had finally figured out that reporting to our teacher if we're being bullied at school doesn't help the situation but might actually make it worse. Three hoorays to the geniuses of this country, where ever would we be without you?!
I started school over ten years ago but not much has changed, I hear. About a week after starting school I had learned the first lesson: there was something wrong with me. Apparently I talked too loud, was too nice or laughed too much for someone's liking. And at the beginning I had no one that would stand up for me. Being the idiot I was, I just had to go and tell my teacher. After a month, as she saw through my bully's behaviour as being that of someone seeking attention, she tried to help him on the process every time something happened to me. So she made me write a note to my parents to take home the point of this exercice being "what did I do to push his buttons?" It totally made sense. I convinced myself if only I had done better, if only I had shut up, I would have been left alone. So I did. And nothing changed. By this time I'd made a friend. And the bully targeted her as well. At this point I saw she was defenseless and I couldn't just stand there waiting with my arms folded while he was banging my dear friend's head on the wall. And I became louder, I spoke out every chance I got to defend my friend. Not to the teacher, though. To him. And I payed the price.
I remember I couldn't even continue a hobby I liked because he was there as well. I couldn't bring myself to see him in the evening as well. The school nurse came to talk to us about what bullying might do to kids showing us brutal photos about what had happened to some of the kids due to being pushed around. I had to leave the class halfway through and was being made fun of because I couldn't handle the pictures. The funny thing is, I didn't care about the pictures but was horrified by the fact they were giving him ideas about what to do to me next.
At some point I did think it was beneficial to me to be bullied: it made me strong as they say. I'm a strong person. But I had a change of heart. A 7-year-old having her confidence trampled to the ground and having to wait until she was 12 to get to pick up the pieces was brutal. I had the confidence I have today the first day I waved my mom goodbye and stepped out of the door. I would be stronger had it not been for that first person, then the second and then the entire group that attacked me. It's easy to see now how they needed to crush the succesful, talkative, open girl when it was something the bullies didn't have. But then it was excruciating to hear the most handsome boy in the class coming up with nicknames and laughing at your face. It was devastating to go to school every day fearing for the worst. Would they leave me alone this time? Also, having our grades be read aloud sometimes sweatened the deal: everyone could pick on me for doing so great at school. Yet I was the only one in our class that was doing well and given hard time for it.
My parents must have suffered even more. After a while I stopped telling my teacher and as I did that, I lost the right to tell my parents, too. Or that's what I thought. I spent countless nights worrying, having physical reactions to my mental ill-being and hundreds of days concealing what was happening. Until it came to a point where I slipped something out on a questionnaire that was too severe to be taken lightly and my teacher (who by then was another one) recognised my handwriting from an anonymous confession. The pain I saw in my parents' eyes when my teacher informed them about what was going on was indescribable.
The situation really didn't get that much better for good until I started on the 7th grade. By then I was separated from all the people I didn't need to be around with. And I came into a class where I was able to be myself 24/7. I was not foolish enough to not thank the universe and enjoy every minute of it, finally.
To have experienced everything from physical violence to verbal abuse and social exclusion, I have to say I've never seen a case where the situation has been handled properly. In my sister's class I saw one of these exclusive cases turned around - only for the previously excluded one to exploit her position by shutting some previous friends otuside the circle. But really, I wouldn't blame the teachers: they do the best they can with the time they have and let's face it: the sum they get paid doesn't actually encourage them to stay at school after hours to solve all of these problems. And this is not meant as a negative remark on teachers claiming them to value money over children's safety. In my case, the bullies' parents weren't willing to co-operate and so the school was more or less stripped out of arms. But woudl a tiny white lie hurt? I know a really close case where a junior-high teacher had threatened the bullies with a 10 000 euro law-suit and told them this was the worst that could happen. Money talks, and worked its magic that time around: bullying stopped, the teased boy included to the brotherhood and things well. I wish I had had someone with such authority and passion about the issue on my side.
"Forgive, sounds good. Forget, I'm not sure I could. They say time heals everything, but I'm still waiting."
- Dixie Chicks - Not ready to make nice
Niin nämä Suomen Sherlock Holmesit ovat vihdoin keksineet, että koulukiusaamisen raportointi opettajalle ei välttämättä auta tilannetta, vaan saattaa jopa pahentaa asiaa (linkki yllä englanninkielisessä tekstissä). Kolme hurraahuutoa maamme neropateille, mitä ihmettä me tekisimme ilman teitä?!
Aloitin kouluni yli kymmenen vuotta sitten, mutta näköjään juuri mikään ei ole muuttunut. Noin viikko koulun alkamisesta olin oppinut ensimmäisen asian: minussa oli jotain vikaa. Ilmeisesti olin liian kovaääninen, liian kiltti tai nauroin liian lujaa erään henkilön maulle. Ja alussa minulla ei ollut ketään puolustamassa. Idiootti kun olin, kerroin vaikeuksistani opettajalleni. Kuukauden jälkeen opettajani huomasi, että kiusaajani haki toiminnallaan huomiota ja yritti auttaa häntäkin joka kerta, kun minulle oli tapahtunut jotain. Joten hän pisti minut kirjoittamaan kotiin joka kerta, kun jotain tapahtui harjoituksen opetuksena "mitä minä tein ärsyttääkseni häntä tähän toimintaan?". Siinä oli todellakin järkeä. Vakuutin itselleni, että jos vain toimisin paremmin, jos vain olisin joskus hiljaa, minut olisi jätetty rauhaan. Joten tein niin. Mikään ei muuttunut. Tähän mennessä olin saanut ystävän ja kiusaaja oli ottanut hänetkin kohteekseen. Näin, kuinka puolustuskyvytön hän oli kiusaajan käsissä enkä enää voinut seisoa kädet puuskassa, kun rakkaan ystäväni päätä hakattiin seinään. Minusta tuli kovaäänisempi ja avasin suuni puolustaakseni ystävääni joka ikinen kerta. En tosin opettajalle. Vaan kiusaajalle. Ja maksoin siitä kovaa hintaa.
Muistan, että en voinut edes jatkaa harrastusta, josta pidin, koska hän oli siellä. En vain pystynyt näkemään sitä naama illallakin. Kouluterveydenhoitaja tuli puhuman meille kiusaamisesta rajuja kuvia mukanaan näyttääkseen, mitä töniminen ja väkivalta voisi tehdä. Minun piti lähteä luokasta puolivälissä ja kuunnella se iva, että en kestänyt kuvia. Hassua kyllä, minua eivät kuvottaneet ne kuvat vaan se, että kiusaajalleni annettiin lisää ideoita, mitä tehdä minulle seuraavaksi.
Jossain vaiheessa olin sitäkin mieltä, että kiusaamisesta oli hyötyäkin: se teki minusta vahvan, kuten ne sanovat minulle. Minä olen vahva persoona. Mutta muutin mieleni. 7-vuotias, jonka itsetunta poljetaan maahan ja joka joutuu odottamaan 12-vuotiaaksi saadakseen alkaa jälleenrakennustöihin, on liian raaka ajatus. Minulla oli samanlainen itseluottamus kuin tänään sinä päivänä, jona ensimmäisen kerran heilutin äidille heipat ja olisin vahvempi ilman sitä ensimmäistä, toista ja lopulta ryhmää, joka hyökkäsi minun kimppuuni. Nyt on helppo tajuta, että heidän oli muserrettava se puhelias, menestyvä ja avoin tyttö, koska heiltä puuttui niitä ominaisuuksia. Mutta silloin oli vain rusentavaa kuulla luokan komeimman pojan keksivän ivanimiä ja nauravan päin naamaa. Oli kauheaa mennä kouluun joka päivä peläten pahinta. Jätettäisiinkö minut tänään rauhaan? Myös arvosanojen lukeminen ääneen luokan kuullen sinetöi kohtaloni: kuka tahansa saattoi pilkata minua hyvistä tuloksistani. Mutta minä olin ainoa, jolla meni hyvin ja jota kiusattiin siitä hyvästä.
Vanhempieni on täytynyt kärsiä vielä enemmän kuin minun. Jonkin ajan jälkeen lakkasin kertomasta tapahtumista opettajalle ja menetin samalla oikeuden kertoa vanhemmilleni. Tai niin kuvittelin. Pelkäsin, että se oli kaikki omaa vikaani. Vietin lukemattomia öitä murehtien, sairastaen fyysisiä oireita henkisen pahoinvoinnin takia ja satoja päiviä peitellen, mitä oikeasti oli tekeillä. Kunnes eräänä päivänä lipsautin eräässä kyselyssä asian, joka oli liian vakava otettavaksi kevyesti ja opettajani (silloin jo toinen) tunnisti käsialani nimettömänä kirjoitetusta paljastuksesta. Tuska, jonka näin vanhempieni silmissä, kun he olivat kuulleet tapahtumista, oli sanoinkuvaamaton.
Tilanne ei lopullisesti parantunut ennen kuin aloitin seitsemännen luokan ja kiusaajani menivät kaikki eri luokalle. Ja pääsin luokkaan, jossa saatoin olla oma itseni 24/7. En ollut niin typerä, että en olisi kiittänyt maailmankaikkeutta onnestani ja nauttinut joka hetkestä, vihdoinkin.
Koettuani kaiken fyysisestä väkivallasta sanalliseen solvaukseen ja ulkopuoliseksi jättämiseen on sanottava, että en ole koskaan nähnyt tilannetta, jossa tapaus olisi hoidettu oikein. Siskoni luokassa ulkopuolelle jätetty tapaus kääntyi nurinkurin: kun ulkopuolelle jätetty otettiin mukaan, hän käytti hyväkseen tilannetta ja pullautti porukasta ulos seuraavat. Silti, en syytä opettajia. Heidän palkoillaan ei voi syyttää siitä, että ei jaksa jäädä koulun jälkeen useampana iltana selvittelemään asioita. He tekevät parhaansa sillä ajalla, mitä heillä on. Ja tämä ei nyt tarkoita, että pidän opettajia ahneina paskiaisina, joita kiinnostaisi raha enemmän kuin lasten hyvinvointi (olenhan itsekin tuleva opettaja). Minun tapauksessani kiusaajan/ kiusaajien vanhemmat eivät olleet yhteistyöhaluisia ja koulu oli aseeton. Mutta olisiko pienestä valkoisesta valheesta haittaa? Läheinen tapaus yläasteelta: eräässä luokassa luokanvalvoja oli kertonut kiusaajille, että jos he jatkaisivat tomintaansa, pahimmassa tapauksessa odottaisi 10 000 euron haaste raastupaan. Raha saa maapallon pyörimään ja tässä tapauksessa teki tehtävänsä: kiusaaminen loppu, poika otettu mukaan ja kaikki hyvin. Toivon, että minullakin olisi ollut opettaja samanlaisella auktoriteetilla ja suhtautumisella asiaan puolellani.
So the sherlock holmeses of Finland had finally figured out that reporting to our teacher if we're being bullied at school doesn't help the situation but might actually make it worse. Three hoorays to the geniuses of this country, where ever would we be without you?!
I started school over ten years ago but not much has changed, I hear. About a week after starting school I had learned the first lesson: there was something wrong with me. Apparently I talked too loud, was too nice or laughed too much for someone's liking. And at the beginning I had no one that would stand up for me. Being the idiot I was, I just had to go and tell my teacher. After a month, as she saw through my bully's behaviour as being that of someone seeking attention, she tried to help him on the process every time something happened to me. So she made me write a note to my parents to take home the point of this exercice being "what did I do to push his buttons?" It totally made sense. I convinced myself if only I had done better, if only I had shut up, I would have been left alone. So I did. And nothing changed. By this time I'd made a friend. And the bully targeted her as well. At this point I saw she was defenseless and I couldn't just stand there waiting with my arms folded while he was banging my dear friend's head on the wall. And I became louder, I spoke out every chance I got to defend my friend. Not to the teacher, though. To him. And I payed the price.
I remember I couldn't even continue a hobby I liked because he was there as well. I couldn't bring myself to see him in the evening as well. The school nurse came to talk to us about what bullying might do to kids showing us brutal photos about what had happened to some of the kids due to being pushed around. I had to leave the class halfway through and was being made fun of because I couldn't handle the pictures. The funny thing is, I didn't care about the pictures but was horrified by the fact they were giving him ideas about what to do to me next.
At some point I did think it was beneficial to me to be bullied: it made me strong as they say. I'm a strong person. But I had a change of heart. A 7-year-old having her confidence trampled to the ground and having to wait until she was 12 to get to pick up the pieces was brutal. I had the confidence I have today the first day I waved my mom goodbye and stepped out of the door. I would be stronger had it not been for that first person, then the second and then the entire group that attacked me. It's easy to see now how they needed to crush the succesful, talkative, open girl when it was something the bullies didn't have. But then it was excruciating to hear the most handsome boy in the class coming up with nicknames and laughing at your face. It was devastating to go to school every day fearing for the worst. Would they leave me alone this time? Also, having our grades be read aloud sometimes sweatened the deal: everyone could pick on me for doing so great at school. Yet I was the only one in our class that was doing well and given hard time for it.
My parents must have suffered even more. After a while I stopped telling my teacher and as I did that, I lost the right to tell my parents, too. Or that's what I thought. I spent countless nights worrying, having physical reactions to my mental ill-being and hundreds of days concealing what was happening. Until it came to a point where I slipped something out on a questionnaire that was too severe to be taken lightly and my teacher (who by then was another one) recognised my handwriting from an anonymous confession. The pain I saw in my parents' eyes when my teacher informed them about what was going on was indescribable.
The situation really didn't get that much better for good until I started on the 7th grade. By then I was separated from all the people I didn't need to be around with. And I came into a class where I was able to be myself 24/7. I was not foolish enough to not thank the universe and enjoy every minute of it, finally.
To have experienced everything from physical violence to verbal abuse and social exclusion, I have to say I've never seen a case where the situation has been handled properly. In my sister's class I saw one of these exclusive cases turned around - only for the previously excluded one to exploit her position by shutting some previous friends otuside the circle. But really, I wouldn't blame the teachers: they do the best they can with the time they have and let's face it: the sum they get paid doesn't actually encourage them to stay at school after hours to solve all of these problems. And this is not meant as a negative remark on teachers claiming them to value money over children's safety. In my case, the bullies' parents weren't willing to co-operate and so the school was more or less stripped out of arms. But woudl a tiny white lie hurt? I know a really close case where a junior-high teacher had threatened the bullies with a 10 000 euro law-suit and told them this was the worst that could happen. Money talks, and worked its magic that time around: bullying stopped, the teased boy included to the brotherhood and things well. I wish I had had someone with such authority and passion about the issue on my side.
"Forgive, sounds good. Forget, I'm not sure I could. They say time heals everything, but I'm still waiting."
- Dixie Chicks - Not ready to make nice
Niin nämä Suomen Sherlock Holmesit ovat vihdoin keksineet, että koulukiusaamisen raportointi opettajalle ei välttämättä auta tilannetta, vaan saattaa jopa pahentaa asiaa (linkki yllä englanninkielisessä tekstissä). Kolme hurraahuutoa maamme neropateille, mitä ihmettä me tekisimme ilman teitä?!
Aloitin kouluni yli kymmenen vuotta sitten, mutta näköjään juuri mikään ei ole muuttunut. Noin viikko koulun alkamisesta olin oppinut ensimmäisen asian: minussa oli jotain vikaa. Ilmeisesti olin liian kovaääninen, liian kiltti tai nauroin liian lujaa erään henkilön maulle. Ja alussa minulla ei ollut ketään puolustamassa. Idiootti kun olin, kerroin vaikeuksistani opettajalleni. Kuukauden jälkeen opettajani huomasi, että kiusaajani haki toiminnallaan huomiota ja yritti auttaa häntäkin joka kerta, kun minulle oli tapahtunut jotain. Joten hän pisti minut kirjoittamaan kotiin joka kerta, kun jotain tapahtui harjoituksen opetuksena "mitä minä tein ärsyttääkseni häntä tähän toimintaan?". Siinä oli todellakin järkeä. Vakuutin itselleni, että jos vain toimisin paremmin, jos vain olisin joskus hiljaa, minut olisi jätetty rauhaan. Joten tein niin. Mikään ei muuttunut. Tähän mennessä olin saanut ystävän ja kiusaaja oli ottanut hänetkin kohteekseen. Näin, kuinka puolustuskyvytön hän oli kiusaajan käsissä enkä enää voinut seisoa kädet puuskassa, kun rakkaan ystäväni päätä hakattiin seinään. Minusta tuli kovaäänisempi ja avasin suuni puolustaakseni ystävääni joka ikinen kerta. En tosin opettajalle. Vaan kiusaajalle. Ja maksoin siitä kovaa hintaa.
Muistan, että en voinut edes jatkaa harrastusta, josta pidin, koska hän oli siellä. En vain pystynyt näkemään sitä naama illallakin. Kouluterveydenhoitaja tuli puhuman meille kiusaamisesta rajuja kuvia mukanaan näyttääkseen, mitä töniminen ja väkivalta voisi tehdä. Minun piti lähteä luokasta puolivälissä ja kuunnella se iva, että en kestänyt kuvia. Hassua kyllä, minua eivät kuvottaneet ne kuvat vaan se, että kiusaajalleni annettiin lisää ideoita, mitä tehdä minulle seuraavaksi.
Jossain vaiheessa olin sitäkin mieltä, että kiusaamisesta oli hyötyäkin: se teki minusta vahvan, kuten ne sanovat minulle. Minä olen vahva persoona. Mutta muutin mieleni. 7-vuotias, jonka itsetunta poljetaan maahan ja joka joutuu odottamaan 12-vuotiaaksi saadakseen alkaa jälleenrakennustöihin, on liian raaka ajatus. Minulla oli samanlainen itseluottamus kuin tänään sinä päivänä, jona ensimmäisen kerran heilutin äidille heipat ja olisin vahvempi ilman sitä ensimmäistä, toista ja lopulta ryhmää, joka hyökkäsi minun kimppuuni. Nyt on helppo tajuta, että heidän oli muserrettava se puhelias, menestyvä ja avoin tyttö, koska heiltä puuttui niitä ominaisuuksia. Mutta silloin oli vain rusentavaa kuulla luokan komeimman pojan keksivän ivanimiä ja nauravan päin naamaa. Oli kauheaa mennä kouluun joka päivä peläten pahinta. Jätettäisiinkö minut tänään rauhaan? Myös arvosanojen lukeminen ääneen luokan kuullen sinetöi kohtaloni: kuka tahansa saattoi pilkata minua hyvistä tuloksistani. Mutta minä olin ainoa, jolla meni hyvin ja jota kiusattiin siitä hyvästä.
Vanhempieni on täytynyt kärsiä vielä enemmän kuin minun. Jonkin ajan jälkeen lakkasin kertomasta tapahtumista opettajalle ja menetin samalla oikeuden kertoa vanhemmilleni. Tai niin kuvittelin. Pelkäsin, että se oli kaikki omaa vikaani. Vietin lukemattomia öitä murehtien, sairastaen fyysisiä oireita henkisen pahoinvoinnin takia ja satoja päiviä peitellen, mitä oikeasti oli tekeillä. Kunnes eräänä päivänä lipsautin eräässä kyselyssä asian, joka oli liian vakava otettavaksi kevyesti ja opettajani (silloin jo toinen) tunnisti käsialani nimettömänä kirjoitetusta paljastuksesta. Tuska, jonka näin vanhempieni silmissä, kun he olivat kuulleet tapahtumista, oli sanoinkuvaamaton.
Tilanne ei lopullisesti parantunut ennen kuin aloitin seitsemännen luokan ja kiusaajani menivät kaikki eri luokalle. Ja pääsin luokkaan, jossa saatoin olla oma itseni 24/7. En ollut niin typerä, että en olisi kiittänyt maailmankaikkeutta onnestani ja nauttinut joka hetkestä, vihdoinkin.
Koettuani kaiken fyysisestä väkivallasta sanalliseen solvaukseen ja ulkopuoliseksi jättämiseen on sanottava, että en ole koskaan nähnyt tilannetta, jossa tapaus olisi hoidettu oikein. Siskoni luokassa ulkopuolelle jätetty tapaus kääntyi nurinkurin: kun ulkopuolelle jätetty otettiin mukaan, hän käytti hyväkseen tilannetta ja pullautti porukasta ulos seuraavat. Silti, en syytä opettajia. Heidän palkoillaan ei voi syyttää siitä, että ei jaksa jäädä koulun jälkeen useampana iltana selvittelemään asioita. He tekevät parhaansa sillä ajalla, mitä heillä on. Ja tämä ei nyt tarkoita, että pidän opettajia ahneina paskiaisina, joita kiinnostaisi raha enemmän kuin lasten hyvinvointi (olenhan itsekin tuleva opettaja). Minun tapauksessani kiusaajan/ kiusaajien vanhemmat eivät olleet yhteistyöhaluisia ja koulu oli aseeton. Mutta olisiko pienestä valkoisesta valheesta haittaa? Läheinen tapaus yläasteelta: eräässä luokassa luokanvalvoja oli kertonut kiusaajille, että jos he jatkaisivat tomintaansa, pahimmassa tapauksessa odottaisi 10 000 euron haaste raastupaan. Raha saa maapallon pyörimään ja tässä tapauksessa teki tehtävänsä: kiusaaminen loppu, poika otettu mukaan ja kaikki hyvin. Toivon, että minullakin olisi ollut opettaja samanlaisella auktoriteetilla ja suhtautumisella asiaan puolellani.
7. toukokuuta 2009
Huono päivä
I'm sorry I haven't written but I had some things to take care of. But then again I had some things happen to me that I wanted to talk about. Vappu was a catastrophe so I don't want to go into that, let's just say that I hate parties where you can't have a nice conversation because some people think we need to here their voice all the time. Oh, and my boyfriend also recommends not jumping in the elevator at 10.30 p.m. It may piss you girlfriend off to wait for the elevator-guy to let you out for half an hour. But (above and below) this is how she'll look before that, though, 'cause she's had some alcohol.
Olen pahoillani, että en ole kirjoitellut, mutta piti hoitaa asioita. Ja taas toisaalta mulle sattui pari asiaa, joista haluan puhua. Vappu oli katastrofi, joten en halua puhua siitä, sanotaan vaan, että en tykkää bileistä, joissa ei saada kunnon keskustelua rauhassa aikaan, kun joku luulee, että sille keskustelulle on olennaista, että heidän äänensä kuuluu koko ajan. Niin ja Housuboy pyysi lisäämään, että ei suosittele hississä hyppimistä puol 11 yöllä. Se puolen tunnin odotus, että hissihuolto tulee päästään ulos saattaa ottaa tyttöystävää aivolohkoon jonkin verran. Mutta onhan se ensin sentään näyttänyt tältä (yllä ja alla), kun se on saanut vähän alkoholia.
So the thing I wanted to talk to you about was my butt. Who cares about my butt? Apparently many people do from what I've seen going out. At this point I'd like to underline the fact that it's mine and it doesn't say "pinch me". It also doesn't say "squeeze me", "hold me", "can you feel me?" or "gimme some a-loving". It isn't exposed and it isn't yours. But pretty soon it will say "I'm American and my dad's a high-profile lawyer" or "would I touch your PlayStation/ Xbox?" or "would I kick you in the nuts?". And those are just because any threats ( I feel like saying) like "touch mine and you'll die" would be just as effective as saying "take a whack at it" or "I dare you". I mean, what can we do? The bouncers don't give a rat's ass if you try to tell them to kick someone out because they're groping you and they know too well they can sue you if you kick them in the nuts - and win (based on excessive use of force). What do we need to do to make them understand how much of an insult it is to us? Oh, I'm sorry, I forgot, it's our fault because we were begging for it.. And also writing this makes me an angry, pathetic feminist blogger.
Niin haluaisin puhua mun takamuksestani. Ketäs se kiinnostaa? Ilmeisesti aika monia, mitä olen huomannut baarireissuillani. Tässä vaiheessa haluaisin alleviivata, että se on minun ja siinä ei luke "nipistä". Siinä ei myöskään lue "purista", "pitele", "kokeile" tai "anna vähän rakkautta". Se ei ole näytillä ja se ei ole sinun. Mutta kohta siinä lukee "olen jenkeistä ja isäni on huippuluokan juristi" tai "koskisinko minä sinun pleikkariin/ Xboxiin?" tai "potkaisisinko minä sinua kasseille?". Ja nuo replat vain siksi, että jos siinä lukisi (,mitä oikeasti ajattelen) "koskepa ja kuolet" olisivat yhtä tehokkaita kuin "kokeile vaan" tai "et uskalla". Mitä me oikeasti voimme asialle? Portsarit eivät lotkauta korvaansakaan, jos yrittää saada kyseisiä henkilöitä ulos baarista kourimisen perusteella ja nämä hipelöijät tietävät liian hyvin, että voivat haastaa oikeuteen, jos potkaisemme kiitokseksi kasseille - ja voittaisivat (, koska meidän puoleltamme kyseessä olisi liiallinen voimankäyttö). Millä ihmeen ilveellä he tajuaisivat, kuinka suuri loukkaus se on. Anteeksi siis, sehän on meidän vikamme, kun kerjäsimme sitä.. Ja tämän kirjoittaminen tekee minusta säälittävän vihaisen feministibloggarin.
Fucking Finnish Ice hockey team...
Vitun Leijonat...
3. huhtikuuta 2009
My first demotivating experience
Thursday I had to replace one of the teachers that I usually work with. So far I've only assisted the teachers or given a part of the lesson in the secondary school. It has been apparent to me in the secondary school that school is really obligatory whereas the upper secondary school is optional and people who go there (usually more or less) want to be there. But what I went through Thursday was so horrible. I've never experienced such a lack of respect from the pupils nor a feeling of complete helplessness from my part. Usually I have a certain authority that I've noticed when I'm giving a lesson. I can make the class be quiet. Today the first lesson I gave, I did terribly. I was so frustrated with myself and with the class. I was on the verge of tears but this was not because of something they did but just out of anger for myself that I couldn't handle them. Luckily the other two lessons went better. I would really like to have a perspective to this because I come from the north of Finland. So is my idea of kids unreal because we don't have that lack of respect as much as in the south or are they really worse here?
Torstaina jouduin tekemään sijaisuuden eräälle opettajalle, jonka kanssa olen yleensä täällä työskennellyt. Tähän asti olen vain avustanut tai opettanut osan tunnista tuolla yläasteella. Tuolla on ollut ilmiselvää se, että koulu on pakollista kun taas lukio on vapaaehtoista ja ne, jotka menevät sinne (yleensä enemmän tai vähemmän) haluavat olla siellä. Mutta mitä koin torstaina oli jotain niin kamalaa. En ole koskaan kokenut tuollaista kunnioituksen puutetta oppilailta tai täydellistä avuttomuuden tunnetta omista avuistani. Yleensä minulla on tietynlainen auktoriteetti, jonka olen huomannut pitäessäni tunteja. Saan luokan hiljaiseksi. Tänään ensimmäinen tunti jonka pidin, olin ihan surkea. Olin niin turhautnut itseeni ja luokkaani. Purskahdin melkein itkuun, mutta en suinkaan heidän ansiostaan vaan suuttumuksesta itselleni, että en saanut pidettyä heitä kurissa. Onneksi toinen tunti meni paremmin. Haluaisin todella tähän perspektiiviä, koska tulen Pohjois-Suomesta. Onko käsitykseni epärealistinen, koska pohjoisessa ei esiinny niin paljon kurittomuutta kuin etelässä, vai ovatko het tosiaan pahempia täällä?
Torstaina jouduin tekemään sijaisuuden eräälle opettajalle, jonka kanssa olen yleensä täällä työskennellyt. Tähän asti olen vain avustanut tai opettanut osan tunnista tuolla yläasteella. Tuolla on ollut ilmiselvää se, että koulu on pakollista kun taas lukio on vapaaehtoista ja ne, jotka menevät sinne (yleensä enemmän tai vähemmän) haluavat olla siellä. Mutta mitä koin torstaina oli jotain niin kamalaa. En ole koskaan kokenut tuollaista kunnioituksen puutetta oppilailta tai täydellistä avuttomuuden tunnetta omista avuistani. Yleensä minulla on tietynlainen auktoriteetti, jonka olen huomannut pitäessäni tunteja. Saan luokan hiljaiseksi. Tänään ensimmäinen tunti jonka pidin, olin ihan surkea. Olin niin turhautnut itseeni ja luokkaani. Purskahdin melkein itkuun, mutta en suinkaan heidän ansiostaan vaan suuttumuksesta itselleni, että en saanut pidettyä heitä kurissa. Onneksi toinen tunti meni paremmin. Haluaisin todella tähän perspektiiviä, koska tulen Pohjois-Suomesta. Onko käsitykseni epärealistinen, koska pohjoisessa ei esiinny niin paljon kurittomuutta kuin etelässä, vai ovatko het tosiaan pahempia täällä?
26. helmikuuta 2009
Said she wants attention
After two days of Milan I got an OD of compliments. Only they're not the kinds of compliments I'd usually even want. Getting shouted "bella" or "belissima" is not my idea of intelligent behaviour let alone an intriguing pick-up line - especially when coming from someone old enough to be my father. If my father ever acted like that for the sake of boosting his ego and finding out if he still has it in him, I would die of embarrassment. Being the object of this admiration for two days really got me irritated. I have done my share of travelling and knew what I was getting myself into but still get vexed every time it happens. What I'd really like to know is does this really work on Italian women or where on earth do the men get their manners from? And yes, I'm well aware that it's their culture but don't really care - show some respect, seriously!
Kahden Milanon päivän jälkeen sain yliannostuksen kohteliaisuutta. Kohteliaisuudet eivät vain ole sitä tyyppiä, mitä yleensä olen vailla. "Bellan" tai "Belissiman" huutaminen eivät ole minun käsitykseni älykkäästä käytöksestä saatika kiehtovasta iskuyrityksestä - varsinkaan kun ne tulevat isäni ikäiseltä henkilöltä. Jos isäni joskus käyttäytyisi tuolla tavalla kohottaakseen egoaan tai nähdäkseen, pystyykö siihen, kuolisin häpeästä. Kaksi päivää tämän ihailun objektina oleminen sai minut todella ärsyyntymään. Olen matkustellut paljon ja tiesin, mitä odottaa, mutta silti se vaivaa minua joka kerta tapahtuessaan. Haluaisin tosiaan tietää, toimiiko tämä tosiaan italialaisnaisiin vai mistä ihmeestä nämä maneerit ovat tulleet? Ja kyllä, olen hyvin tietoinen, että tämä on heidän kulttuuriaan, mutta en juuri välitä - vähän kunnioitusta, oikeesti!
I'll write this in two days because otherwise you'll OD on reading/looking at picture. These pictures are from Il Duomo -cathedral. Your cultivated, civilized Sho(e)paholic has proved she has some other interests than just nonsense-shopping.Kirjoitan kahdesta päivästä erikseen, koska muuten te saatte yliannostuksen lukemisesta/kuvista. Kuvat Il Duomo -katedraalista, joten kultturelli, sivistynyt Sho(e)paholicinne on todistanut tehneensä muutakin kuin vain hömppää (a.k.a. shoppailua).
I spent the first day getting to know the most popular parts and streets of the city. I walked everywhere because the weather was fairly nice and the places weren't that far away. However, the march has clearly affected my legs and feet. I have few photos, because Milan just doesn't seem like the kind of city where you can safely rummage through your handbag, take some pictures and not be robbed in the process. The following ones I took from the same spot by twisting my torso just a bit.Ensimmäinen päivä meni tutustuessa kaupungin olellisimpiin alueisiin ja katuihin. Kävelin kaikkialle, sillä sää oli suhteellisen kiva ja paikat eivät olleet liian kaukana. Tosin kävely tuntuu kahden päivän marssimisen jälkeen tosi kivasti jaloissa ja jalkapohjissa. Kuvia on vähän, koska Milano ei vain tunnu kaupungilta, jossa on turvallista kaivaa kameraa laukustaan joka paikassa, ottaa muutamia kuvia rauhassa tulematta ryöstetyksi. Seuraavat otin samalta paikalta vain kiertämällä vartaloa hieman..
Swarowski
Breaks my heart I was too afraid to stop and buy any of bags on the street. I bet they were either stolen or fake but all the same, I would have a loved a Vuitton tote...Särki sydäntä, että en uskaltanut pysähtyä ostamaan laukkua katukauppiailta. Varmasti olivat joko piraatteja tai varastettuja, mutta silti olisin halunnut niin kovasti Vuittonin laukun...
My hotel room featuring something I found from their bookshelf :D All in all it was a horrible read with clumsy and too witty language, but it was so funny I could not help myself!
Hotellihuone avec tällanen hassu juttu, jonka löysin kirjahyllystä sieltä :D Kauheaa luettavaa ja liian nokkelaa kieltä kömpelöillä ilmaisuilla höystettynä, mutta olipa niin hauska juttu, että oli pakko lukea!
And what I'd found by the end of the day:Ja päivän ostokset:
Jeans& belt with studs/ farkut ja niittivyö: Zara
Top & plain belt / toppi& perusvyö: Pimkie
Jeans& belt with studs/ farkut ja niittivyö: Zara
Top & plain belt / toppi& perusvyö: Pimkie
2. helmikuuta 2009
Hiljaisuudesta
Olen aina rakastanut hiljaisuutta. Tunnustan, että innostuessani keskustelussa minulla on joskus tapana korottaa ääntäni tarpeettomasti, mutta yleensä vain, jos seurassa on pelkkiä tuttuja ja se ei ketään häiritse. Rakastan hiljaisuutta kaikin tavoin. Arvostan äärettömästi sitä, että saan istua tunnin matkan junassa rauhassa. Jos junassa tai bussissa on tarpeetonta melua (esim. kovaäänistä keskustelua, lapsi huuta tms.), laitan MP3-soittimen korvilleni. Jos minulla on kirja, olen äärettömän taitava keskittymään siihen ja sulkemaan kaiken tämä ylimääräisen ulkopuolelle. Hiljaisuuden kaipuuni ulottuu myös siihen, että hakeudun usein työpäivän tai koulupäivän (joskus sama asia) jälkeen kotiin ja olen vain ihan hiljaa kirjan kanssa. Tai että aina en viikonloppuna jaksa lähteä baariin hälinään.
Rakastan musiikkiakin. Minua on usein moitittu siitä, että en huudata musiikkia tarpeeksi lujalla. Vaikka minulle on sanottu vaikka mitä, rakkauteni musiikkiin ei ole riippuvainen sen voimakkuudesta. Joskus haluan musiikin todella kuuluvan täydellä teholla, täyttävän sieluni ja pursuavan joka paikasta. Mutta jos laitan soittimen korvilleni illalla ennen unen tuloa, minulle riittäisi vielä pienempi äänentaso, kuin minkä MP3-soittimeni sallii. Silloin käytän musiikkia rahoittumiseen. Suruunkin kuuntelen musiikkini yleensä aika hiljaisella, kuten haikeuteen. Rakastan musiikkia, mutta en voi sietää sen kuuntelua koko ajan. Tätä monikaan ei tajua, mutta minusta täytyy osata ottaa hiljaisuuskin vastaan. Ei minusta voi nauttia äänistä, jos niille ei ole vastakohtaa - samalla lailla kuin iloita ei voi ilman surua.
Olen jo elänyt kerran lapsuuteni ja meluisimmat aikani. Sijaisuuksia tehdessäni sanon hyvin herkästi työrauhasta oppilaille, jotka korottavat ääntään. Täällä Sveitsissä sanon hyvin herkästi perheen pojille äänen käytöstä. Eilen museokierroksella pojat nimittäin mm. innostuessaan huusivat todella paljon. Yritin selittää nuoremmalle, että en minä kiusallani sano hiljaisuudesta, eikä sitä kuulu alkaa itkemään vaan siksi, että hiljaisuus on toisten ihmisten kunnioittamista. Kaipaan sitä rauhaa, mikä meillä on ollut jo useamman vuoden kotona. Useimmiten kenenkään ei ole tarvinnut häiriintyä turhasta metelistä (tosin isälläni on paha tapa joskus tulla kotiin suoraan koulusta erittäin pahalla tuulella ja juuri kun olit saanut itsesi rentoutumaan sängylle hyvän kirjan tai lehden kanssa, tuli ihan turhanpäiväinen rikkinäinen levy -saarna kaikista hajanaisista tavaroista, mutta anyway). Kun olin koordinaattorin luona ennen ulos lähtöä lauantaina, tajusin kuinka nautin siitä rauhasta. Pakenen tämän sijaisperheeni elämän hälyä välillä lenkkipolulle ja välillä kaupungille tai kauppareissulle.
Eniten minua häiritsevät päällekkäiset äänet näin vieraassa maassa. Kuulen koko ajan vierasta kieltä, jota yritän kuunnella todella tarkasti. Ranskan tunneilla olen silti edelleen välillä todella eksyksissä. Tänään, kun kuuntelimme levyltä runosävellyksiä, (lausuntaa, jonka taustalla on musiikki), minua ahdisti kaikki ylimääräinen ähellys ja meteli, koska juuri kun riemuitsen siitä, että pysyn perässä ja ymmärrän, joku raukka yskäisee ja saa vihat niskaani. Älkää perhana yskikö, mie edistyn! Olen huomannut, että ilman häiriötekijöitä ranskani alkaa olla sillä tasolla, että ymmärrän kaiken. Baarireissu taas oli hyvin vaikea, kuten myös kaikuvat tilat tai keskustelut, joissa useampi puhuu yhtä aikaa. Tänään huomasin kadulla kävellessäni jopa, että tajusin melko kompleksin keskustelupätkän ventovieraan tyttöporukan suusta ohikävellessäni, koska he odottivat loppuun toistensa puhumista.
Odottelen siis, että meteli - pahin viholliseni - väistyy ymmärryksen tieltä tai että opin kuuntelemaan kerralla kaikki hälyä aiheuttavat puhujat. Siihen asti - rakastan edelleen hiljaisuutta.
p.s. saan kamalasti pyyntöjä, että kirjoittaisin myös enkuksi. En jaksaisi kumpaakin. Joten te blogittajaystäväni (Helmen ajoilta, tiedätte ketä olette), huolehdin ennen kaikkea teistä ;) Joten sanokaahan, saanko alkaa kirjoittaa pelkästään enkuksi? Jos en, niin alistun kohtalooni ja kirjoitan sitten kahta kieltä. Ja ranskaa en kyllä laita kaveriksi enää :D
Rakastan musiikkiakin. Minua on usein moitittu siitä, että en huudata musiikkia tarpeeksi lujalla. Vaikka minulle on sanottu vaikka mitä, rakkauteni musiikkiin ei ole riippuvainen sen voimakkuudesta. Joskus haluan musiikin todella kuuluvan täydellä teholla, täyttävän sieluni ja pursuavan joka paikasta. Mutta jos laitan soittimen korvilleni illalla ennen unen tuloa, minulle riittäisi vielä pienempi äänentaso, kuin minkä MP3-soittimeni sallii. Silloin käytän musiikkia rahoittumiseen. Suruunkin kuuntelen musiikkini yleensä aika hiljaisella, kuten haikeuteen. Rakastan musiikkia, mutta en voi sietää sen kuuntelua koko ajan. Tätä monikaan ei tajua, mutta minusta täytyy osata ottaa hiljaisuuskin vastaan. Ei minusta voi nauttia äänistä, jos niille ei ole vastakohtaa - samalla lailla kuin iloita ei voi ilman surua.
Olen jo elänyt kerran lapsuuteni ja meluisimmat aikani. Sijaisuuksia tehdessäni sanon hyvin herkästi työrauhasta oppilaille, jotka korottavat ääntään. Täällä Sveitsissä sanon hyvin herkästi perheen pojille äänen käytöstä. Eilen museokierroksella pojat nimittäin mm. innostuessaan huusivat todella paljon. Yritin selittää nuoremmalle, että en minä kiusallani sano hiljaisuudesta, eikä sitä kuulu alkaa itkemään vaan siksi, että hiljaisuus on toisten ihmisten kunnioittamista. Kaipaan sitä rauhaa, mikä meillä on ollut jo useamman vuoden kotona. Useimmiten kenenkään ei ole tarvinnut häiriintyä turhasta metelistä (tosin isälläni on paha tapa joskus tulla kotiin suoraan koulusta erittäin pahalla tuulella ja juuri kun olit saanut itsesi rentoutumaan sängylle hyvän kirjan tai lehden kanssa, tuli ihan turhanpäiväinen rikkinäinen levy -saarna kaikista hajanaisista tavaroista, mutta anyway). Kun olin koordinaattorin luona ennen ulos lähtöä lauantaina, tajusin kuinka nautin siitä rauhasta. Pakenen tämän sijaisperheeni elämän hälyä välillä lenkkipolulle ja välillä kaupungille tai kauppareissulle.
Eniten minua häiritsevät päällekkäiset äänet näin vieraassa maassa. Kuulen koko ajan vierasta kieltä, jota yritän kuunnella todella tarkasti. Ranskan tunneilla olen silti edelleen välillä todella eksyksissä. Tänään, kun kuuntelimme levyltä runosävellyksiä, (lausuntaa, jonka taustalla on musiikki), minua ahdisti kaikki ylimääräinen ähellys ja meteli, koska juuri kun riemuitsen siitä, että pysyn perässä ja ymmärrän, joku raukka yskäisee ja saa vihat niskaani. Älkää perhana yskikö, mie edistyn! Olen huomannut, että ilman häiriötekijöitä ranskani alkaa olla sillä tasolla, että ymmärrän kaiken. Baarireissu taas oli hyvin vaikea, kuten myös kaikuvat tilat tai keskustelut, joissa useampi puhuu yhtä aikaa. Tänään huomasin kadulla kävellessäni jopa, että tajusin melko kompleksin keskustelupätkän ventovieraan tyttöporukan suusta ohikävellessäni, koska he odottivat loppuun toistensa puhumista.
Odottelen siis, että meteli - pahin viholliseni - väistyy ymmärryksen tieltä tai että opin kuuntelemaan kerralla kaikki hälyä aiheuttavat puhujat. Siihen asti - rakastan edelleen hiljaisuutta.
p.s. saan kamalasti pyyntöjä, että kirjoittaisin myös enkuksi. En jaksaisi kumpaakin. Joten te blogittajaystäväni (Helmen ajoilta, tiedätte ketä olette), huolehdin ennen kaikkea teistä ;) Joten sanokaahan, saanko alkaa kirjoittaa pelkästään enkuksi? Jos en, niin alistun kohtalooni ja kirjoitan sitten kahta kieltä. Ja ranskaa en kyllä laita kaveriksi enää :D
24. tammikuuta 2009
Hygieniasta
Okei, ensin kerron kaikille, että olen naiseksi ihan kauhea sottapytty. Vanhempani voivat vahvistaa tämän nyökyttelemällä päätään yhtä tarmokkaasti ja yhtä vähän hillitysti kuin minä nyökyttelisin, jos Manolo Blahnik kysyisi minulta, haluaisinko valita kolme paria hänen suunnittelemiaan kenkiä ilmaiseksi. Joten uskokaa kun sanon, että en ole mikään siivousfriikki.
Mutta täällä ei näytetä edes pestävän käsiä kovin usein. Minua kammottaa ihan suunnattomasti, että vaihdetaan lapselta vaipat ja seuraavaksi syödään käsin jotain. Käsin syöminen on yleistä varsinkin silloin, jos ruokaa on tippunut pöydälle tai lattialle, mistä se poimitaan käsin ja syödään. Tai ainakin se minulla on mielikuva tällä hetkellä. Jotenkin tällainen asia ei näytä olevan kovin tärkeää täällä. Itse olen siitä syystä paniikinomaisesti alkanut pesemään käsiäni. Koko ajan tekee mieli pitää luento siitä, kuinka paljon bakteereita ja pöpöjä kädet sisältävät. Olen myös huomannut, että lapset eivät pese käsiään vessasta tullessaan, joten välttelen lasten koskettelua melko paljon. Sitten en tajua, miksi perheen isä ei aina vedä vessaa. Tuntuu, että se on ihan tahallista, eikä mikään unohdus. Joka tapauksessa täällä ei olla niin tarkkoja.
Siivous ei ole niin justiinsa. Kun Oulussa ja Housuboyn luona imuroin kerran viikossa tai vähintään kerran kahdessa viikossa (ja tiedän, että kerran kahdessa viikossa on hyvin usealle liian harvoin), niin täällä sekään ei ole niin tärkeää, kuten ei järjestyskään. Minua tämä ei sikäli vaivaa, että saan olla hieman vapaammin tavaroideni kanssa. Silti oma huoneeni on oikeastaan siistein koko kämpässä (olen törkeän itseriittoisen ylpeä itsestäni!). äidilleni saattaa tulla tippa silmään onnesta tässä vaiheessa. Ja te nauratte ehkä, koska luulette, että tuo oli vitsi. Omasta mielestäni siivoamisen kanssa ei kannatakaan olla kauhean stressissä. En vain usko stressaamiseen siivouksesta. On olemassa paljon vakavampiakin asioita, kuin pieni sotku. Se löytyy kyllä paikaltaan huomennakin. Perheelläni käy kerran kahdessa viikossa siivooja, joka hoitaa luutuamisen jne. Tämä johtuu heidän omasta ajan puutteestaan. Tästä täytyykin vielä puhua, koska ajankäyttö on täällä tosiaan taiteen laji.
Tänään kävin myös kaupassa ja olen huomannut, että kun täällä on lunta, lasten annetaan syödä sitä jopa keskellä kaupunkia. Onhan lumi mukavaa, mutta ei sen tarvi järkeä sumentaa. Tottahan toki lasten vastustuskyvylle tämä voi olla hyväksi, mutta sieltä lumesta voi tulla hyvin ikäviä tauteja, jotka ovat tarttuvia ja tulevat lasten kautta aikuisille. Aikuisten vastustuskyky kun ei juuri enää kehity suuntaan tai toiseen.
Olen kehittynyt selvästi ranskani kanssa. Harmittaa kyllä ihan vietävästi, että näköjään en enää opi niin nopeasti kuin ennen, enkä ole niin ennakkoluuloton ja peloton aloittamaan keskustelua kuin ennen. Eilen seurasin koko illan ranskankielistä illalliskeskutelua hyvällä menestyksellä (ymmärsin jopa vitsejä) ja olen siitä kovin rohkaistunut. Harmi, että kotona tapahtuvat asiat edelleen vähän painavat mieltä. Housuboy on jopa ehdottanut lähtevänsä Kolariin töihin, jollei keksi muuta. Minä en sattuneesta syystä ole kovin innoissani.
Mutta täällä ei näytetä edes pestävän käsiä kovin usein. Minua kammottaa ihan suunnattomasti, että vaihdetaan lapselta vaipat ja seuraavaksi syödään käsin jotain. Käsin syöminen on yleistä varsinkin silloin, jos ruokaa on tippunut pöydälle tai lattialle, mistä se poimitaan käsin ja syödään. Tai ainakin se minulla on mielikuva tällä hetkellä. Jotenkin tällainen asia ei näytä olevan kovin tärkeää täällä. Itse olen siitä syystä paniikinomaisesti alkanut pesemään käsiäni. Koko ajan tekee mieli pitää luento siitä, kuinka paljon bakteereita ja pöpöjä kädet sisältävät. Olen myös huomannut, että lapset eivät pese käsiään vessasta tullessaan, joten välttelen lasten koskettelua melko paljon. Sitten en tajua, miksi perheen isä ei aina vedä vessaa. Tuntuu, että se on ihan tahallista, eikä mikään unohdus. Joka tapauksessa täällä ei olla niin tarkkoja.
Siivous ei ole niin justiinsa. Kun Oulussa ja Housuboyn luona imuroin kerran viikossa tai vähintään kerran kahdessa viikossa (ja tiedän, että kerran kahdessa viikossa on hyvin usealle liian harvoin), niin täällä sekään ei ole niin tärkeää, kuten ei järjestyskään. Minua tämä ei sikäli vaivaa, että saan olla hieman vapaammin tavaroideni kanssa. Silti oma huoneeni on oikeastaan siistein koko kämpässä (olen törkeän itseriittoisen ylpeä itsestäni!). äidilleni saattaa tulla tippa silmään onnesta tässä vaiheessa. Ja te nauratte ehkä, koska luulette, että tuo oli vitsi. Omasta mielestäni siivoamisen kanssa ei kannatakaan olla kauhean stressissä. En vain usko stressaamiseen siivouksesta. On olemassa paljon vakavampiakin asioita, kuin pieni sotku. Se löytyy kyllä paikaltaan huomennakin. Perheelläni käy kerran kahdessa viikossa siivooja, joka hoitaa luutuamisen jne. Tämä johtuu heidän omasta ajan puutteestaan. Tästä täytyykin vielä puhua, koska ajankäyttö on täällä tosiaan taiteen laji.
Tänään kävin myös kaupassa ja olen huomannut, että kun täällä on lunta, lasten annetaan syödä sitä jopa keskellä kaupunkia. Onhan lumi mukavaa, mutta ei sen tarvi järkeä sumentaa. Tottahan toki lasten vastustuskyvylle tämä voi olla hyväksi, mutta sieltä lumesta voi tulla hyvin ikäviä tauteja, jotka ovat tarttuvia ja tulevat lasten kautta aikuisille. Aikuisten vastustuskyky kun ei juuri enää kehity suuntaan tai toiseen.
Olen kehittynyt selvästi ranskani kanssa. Harmittaa kyllä ihan vietävästi, että näköjään en enää opi niin nopeasti kuin ennen, enkä ole niin ennakkoluuloton ja peloton aloittamaan keskustelua kuin ennen. Eilen seurasin koko illan ranskankielistä illalliskeskutelua hyvällä menestyksellä (ymmärsin jopa vitsejä) ja olen siitä kovin rohkaistunut. Harmi, että kotona tapahtuvat asiat edelleen vähän painavat mieltä. Housuboy on jopa ehdottanut lähtevänsä Kolariin töihin, jollei keksi muuta. Minä en sattuneesta syystä ole kovin innoissani.
23. tammikuuta 2009
Lumen alta
Minulla on tällä hetkellä todella paha olla. Kotona on tapahtunut asioita, joiden ansiosta haluaisin mieluummin olla nyt Suomessa kuin täällä, koska huolet ovat niin kovia. Harmittaa, että kerrankin, kun tein itsekkäästi ja lähdin toteuttamaan omaa unelmaa, niin tapahtuu asioita, jotka vähentävät intoani olla täällä. Eniten olen kuitenkin vihainen itselleni siitä, että en pysty nauttimaan ja että taas huolehdin asioista, joille en voi mitään. Kotiin en kuitenkaan voi mennä. En antaisi sitä itselleni anteeksi eikä minulla olisi siihen varaakaan :D
Sveitsissä on ollut harmaampi viikko. Tänään on satanut lunta koko ajan. Talonmies luo lumet kerran tunnissa ja se on juuri ja juuri riittävän paljon. Tiet ovat ihan tukossa ja se aiheuttaa tiettyjä toimenpiteitä kouluun mennessä. Tänään olin eka kertaa natiivipuhujan englannin tunnilla ja olen innoissaan. Nainen tulee Kanadasta ja on asunut Sveitsissä nyt 20 vuotta. Tunti on oikein mielenkiintoinen ja siellä vältellään paljon ranskan kieltä, koska tälle naiselle on luontevampaa englanti. Minun täytyy vielä mennä iltapäiväksi tunneille, joten matka on pitkä tänään, koska kaikki tiet ovat metrin lumen alla :D mutta se on ihanaa! Kaikki täällä valittavat ilmaa, minä rakastan tätä! Ja kaikki nauravat minulle, koska olen niin innoissaan ja kutsuvat minua hulluksi suomalaiseksi ja ovat ajat sitten tajunneet, että tämä on kuin kotonani.
Täällä pidetään keskellä päivää koulusta tauko. Puol 12 loppuu koulu ja kahdelta jatketaan taas. Tämä tarkoittaa, että koulupäivät ovat todella pitkiä. Minua ei ainakaan ihmetytä yhtään, että viisivuotias perheen poika on lopen uupunut viikon jälkeen, kun pääsee koulustakin vasta 16.20.
Nyt olen mys ehtinyt tutustumaan ruokakauppojen tarjontaan ja ostin eilen itselleni vadelmia ja fetasalaattitarvikkeet. Juusto ostetaan palvelutiskistä ja olin kauhuissani, kun se mukava täti sieltä toivotti "Bonjour, Madame!" Ja silti selvisin kunnialla :D Fetasalaatti oli tervetullut ravintolisä. Sitten vadelmat söin osan paljaaltaan ja osan vaniljavanukkaan kanssa. Olen laihtunut, jopa itse huomaan sen, mutta toivoisin, että tämä kuntoni nyt paranisi, jotta jaksaisin taas normaalisti kävellä ja juosta. Pahin mahdollinen köhä on juuri tällainen, joka saa hengästymään pienestäkin ponnistelusta.
Sveitsissä on ollut harmaampi viikko. Tänään on satanut lunta koko ajan. Talonmies luo lumet kerran tunnissa ja se on juuri ja juuri riittävän paljon. Tiet ovat ihan tukossa ja se aiheuttaa tiettyjä toimenpiteitä kouluun mennessä. Tänään olin eka kertaa natiivipuhujan englannin tunnilla ja olen innoissaan. Nainen tulee Kanadasta ja on asunut Sveitsissä nyt 20 vuotta. Tunti on oikein mielenkiintoinen ja siellä vältellään paljon ranskan kieltä, koska tälle naiselle on luontevampaa englanti. Minun täytyy vielä mennä iltapäiväksi tunneille, joten matka on pitkä tänään, koska kaikki tiet ovat metrin lumen alla :D mutta se on ihanaa! Kaikki täällä valittavat ilmaa, minä rakastan tätä! Ja kaikki nauravat minulle, koska olen niin innoissaan ja kutsuvat minua hulluksi suomalaiseksi ja ovat ajat sitten tajunneet, että tämä on kuin kotonani.
Täällä pidetään keskellä päivää koulusta tauko. Puol 12 loppuu koulu ja kahdelta jatketaan taas. Tämä tarkoittaa, että koulupäivät ovat todella pitkiä. Minua ei ainakaan ihmetytä yhtään, että viisivuotias perheen poika on lopen uupunut viikon jälkeen, kun pääsee koulustakin vasta 16.20.
Nyt olen mys ehtinyt tutustumaan ruokakauppojen tarjontaan ja ostin eilen itselleni vadelmia ja fetasalaattitarvikkeet. Juusto ostetaan palvelutiskistä ja olin kauhuissani, kun se mukava täti sieltä toivotti "Bonjour, Madame!" Ja silti selvisin kunnialla :D Fetasalaatti oli tervetullut ravintolisä. Sitten vadelmat söin osan paljaaltaan ja osan vaniljavanukkaan kanssa. Olen laihtunut, jopa itse huomaan sen, mutta toivoisin, että tämä kuntoni nyt paranisi, jotta jaksaisin taas normaalisti kävellä ja juosta. Pahin mahdollinen köhä on juuri tällainen, joka saa hengästymään pienestäkin ponnistelusta.
13. joulukuuta 2008
Life goes on
Nyt saan ihan vähän vielä nillittää: HOusuboy tuli luokseni Ouluun, mistä lentääkin huomenna Kanarian saarille. Minä vien. Hän nukkuu edelleen, joten minä sain tässä kuumeessa (, joka nousi leikkauksen seurauksena ihan odotettavasti) juosta apteekkiin omasta ja hänenkin puolestaan. Miten musta tuntuu, että tää ei ihan mennyt oikein? Nukuin yöni sohvalla, koska en enää mahtunut edes omaan sänkyyni ja kun olin kaksi (tahatonta) huitasua saanut tarpeeksi lähelle poskeani nukkuessani, niin päätin, että nyt saa riittää. Kiikuin tikkaat alas ja tulin sohvalle nukkumaan.
Parhaat ystäväni mustikkakeitto, vadelma-ruusunmarja -Piltti ja pinaattikeitto sekä jäätelö ovat tehneet oikein hyvää linjoilleni - voinnilleni eivät. Pelkään syödä vielä ja hoipertelen ympäriinsä kuin nukkuneen rukous :D Kaverini pelotteli, että poskeni on aamulla kuin golfpallo, mutta ilmeisesti olen onnistunut välttämään tämän ilmiön riittävällä kylmällä, puremalla vanutuppoa riittävän paljon (koko loppupäivän vaihtaen välillä taitosta) sekä syömällä ahkerasti kipulääkkeitä. Olen kyllä edelleen katkera, että sain vain 500mg Panadolia, kun kaverit on saaneet 800mg buranaa tai jopa panacodia. Oisin tarvinnut viimeistä itekin. Joka tapauksessa tänään olen optimistinen sen suhteen, että hampaat paranevat ja saatan ehkä jos syödä pureskeltavaa ruokaa, jeij!
Eli huomenna loppuu valitus. Tänään ohjelmassa kantapaikassa El Clásico (Barcelona - Real Madrid).
Parhaat ystäväni mustikkakeitto, vadelma-ruusunmarja -Piltti ja pinaattikeitto sekä jäätelö ovat tehneet oikein hyvää linjoilleni - voinnilleni eivät. Pelkään syödä vielä ja hoipertelen ympäriinsä kuin nukkuneen rukous :D Kaverini pelotteli, että poskeni on aamulla kuin golfpallo, mutta ilmeisesti olen onnistunut välttämään tämän ilmiön riittävällä kylmällä, puremalla vanutuppoa riittävän paljon (koko loppupäivän vaihtaen välillä taitosta) sekä syömällä ahkerasti kipulääkkeitä. Olen kyllä edelleen katkera, että sain vain 500mg Panadolia, kun kaverit on saaneet 800mg buranaa tai jopa panacodia. Oisin tarvinnut viimeistä itekin. Joka tapauksessa tänään olen optimistinen sen suhteen, että hampaat paranevat ja saatan ehkä jos syödä pureskeltavaa ruokaa, jeij!
Eli huomenna loppuu valitus. Tänään ohjelmassa kantapaikassa El Clásico (Barcelona - Real Madrid).
10. joulukuuta 2008
Naiset, nyt te voitte ottaa oppia!
Ei vitsi, mie olen niin fiksu! Siis niin saakelin fiksu! Missä syy törkeään itseriittoisuuteeni? Minäpä kerron teille, koska te tulette olemaan niin ylpeitä!
Olemme vääntäneet Housuboyn kanssa kättä nyt noin kaksi vuotta siitä, kannattaako tupakkaa polttaa. Otin myös esille tuossa pari viikkoa sitten sen, että hän käyttää yhteisestä budjetistamme törkeän paljon rahaa siihen, että hän polttaa ne taivaan tuuliin. Noh, hänen mielestään olen väärässä ja ne ovat hänen omia rahojaan (totta) jne. Viime viikolla I did the math: kolme askia viikossa sinistä keskikokosta L&M:ää = 12e tämä kuukaudessa =48e ja tämä vuodessa on n. 600e. Voin surutta sanoa 600 vaikka pyöristelinkin kuukausisummaa ylöspäin, sillä kolme askia on optimistinen arvio. Täräytin sunnuntaina toiselle, kun se pahaa-aavistamatta pelasi XBoxia (tuota jumaluuden ilmentymää miehelleni), että:
Minä: "Siehän käytät noin 3 askia tupakkaa viikossa?"
Housuboy: "Ainaki."
M: "Eli se tekee noin 12e viikossa."
H: "Niin?" (äänessä ärtymystä)
M: "Eli en millään nalkutuksella sano tätä, mutta se on 48e kuukaudessa."
H: *muutama ärräpää* "Niin no se on jo puhuttu sata kertaa läpi ja se ei ole sinun rahaa, joka siinä menee enkä sais niitä kuitenkaan säästöön, että turha sun on siinä nalkuttaa!"
M: (niellen tulevaa nalkutus- ja äyskimispuuskaa pyhän asian nimessä) "Ei kun aattelin vaan, että tästä lähen mie ostan joka kuukausi 50e kengät tai vastaavasti käytän sen summan vuodessa kenkiin ja sie et valita kertaakaan" *enkelin hymy*
H: *hyvin ällistynyt ja alistunut ilme* "PERKELE! Sie olet oikeassa!" (ja muutama ällistynyt ärräpää lisää
M: *liitelee olohuoneeseen hypähdellen onnellisena ja itsetyytyväisenä*
Muita asioita, löysin vihdoin miesten ylisuuren kauluspaidan CM:stä hintaan 5e kiitos!
Tiistain pub night, yhden aussin hyvästelyt ja kampaajareissu hoidettu näissä:
Leggingsit: GT
Kello: Esprit
Kaulakoru ja kengät: H&M
Sortsit: One Way
Paita: CityMarket
Liivi: Vero Moda
Kampaaja leikkas mun hiuksia ihan liikaa, nyyh! Mutta pakko ne oli lyhentää, ne oli ihan kuolleet :( Se oli outo, kun leikkas ilman, että kasteli tai suoristi tukkaani. Olen vähän huolissani siitä, mitä tuolta löytyy, kun suoristan nuo, kun jos hiukset leikkaa kiharana niin ne ei välttämättä näytä ihan yhtä hienolta suorana... Vaan nyt lähden kaupungille jouluostoksille. Hauskaa loppuviikkoa kaikille!
P.S. Serkkuni täytti viime viikonloppuna 18 ja bileet olivat vallan mahtavat, vaikka itse sanonkin ;) Aion laittaa vielä kuvia siitä viikonlopusta, kunhan kaverit laittavat ne tulemaan :)
Olemme vääntäneet Housuboyn kanssa kättä nyt noin kaksi vuotta siitä, kannattaako tupakkaa polttaa. Otin myös esille tuossa pari viikkoa sitten sen, että hän käyttää yhteisestä budjetistamme törkeän paljon rahaa siihen, että hän polttaa ne taivaan tuuliin. Noh, hänen mielestään olen väärässä ja ne ovat hänen omia rahojaan (totta) jne. Viime viikolla I did the math: kolme askia viikossa sinistä keskikokosta L&M:ää = 12e tämä kuukaudessa =48e ja tämä vuodessa on n. 600e. Voin surutta sanoa 600 vaikka pyöristelinkin kuukausisummaa ylöspäin, sillä kolme askia on optimistinen arvio. Täräytin sunnuntaina toiselle, kun se pahaa-aavistamatta pelasi XBoxia (tuota jumaluuden ilmentymää miehelleni), että:
Minä: "Siehän käytät noin 3 askia tupakkaa viikossa?"
Housuboy: "Ainaki."
M: "Eli se tekee noin 12e viikossa."
H: "Niin?" (äänessä ärtymystä)
M: "Eli en millään nalkutuksella sano tätä, mutta se on 48e kuukaudessa."
H: *muutama ärräpää* "Niin no se on jo puhuttu sata kertaa läpi ja se ei ole sinun rahaa, joka siinä menee enkä sais niitä kuitenkaan säästöön, että turha sun on siinä nalkuttaa!"
M: (niellen tulevaa nalkutus- ja äyskimispuuskaa pyhän asian nimessä) "Ei kun aattelin vaan, että tästä lähen mie ostan joka kuukausi 50e kengät tai vastaavasti käytän sen summan vuodessa kenkiin ja sie et valita kertaakaan" *enkelin hymy*
H: *hyvin ällistynyt ja alistunut ilme* "PERKELE! Sie olet oikeassa!" (ja muutama ällistynyt ärräpää lisää
M: *liitelee olohuoneeseen hypähdellen onnellisena ja itsetyytyväisenä*
Muita asioita, löysin vihdoin miesten ylisuuren kauluspaidan CM:stä hintaan 5e kiitos!
Tiistain pub night, yhden aussin hyvästelyt ja kampaajareissu hoidettu näissä:
Leggingsit: GT
Kello: Esprit
Kaulakoru ja kengät: H&M
Sortsit: One Way
Paita: CityMarket
Liivi: Vero Moda
Kampaaja leikkas mun hiuksia ihan liikaa, nyyh! Mutta pakko ne oli lyhentää, ne oli ihan kuolleet :( Se oli outo, kun leikkas ilman, että kasteli tai suoristi tukkaani. Olen vähän huolissani siitä, mitä tuolta löytyy, kun suoristan nuo, kun jos hiukset leikkaa kiharana niin ne ei välttämättä näytä ihan yhtä hienolta suorana... Vaan nyt lähden kaupungille jouluostoksille. Hauskaa loppuviikkoa kaikille!
P.S. Serkkuni täytti viime viikonloppuna 18 ja bileet olivat vallan mahtavat, vaikka itse sanonkin ;) Aion laittaa vielä kuvia siitä viikonlopusta, kunhan kaverit laittavat ne tulemaan :)
2. joulukuuta 2008
Stylista ja leipäcracker
Siis nyt ottaa niin päähän! Katson tosi paljon ohjelmaa neloselta: Sairaala, Greyn Anatomia, Täydelliset Naiset, Ruma Betty jne. Ja joka kerta sieltä tulee se saamarin Stylistan mainos joka väliin. Ensinnäkin taustalla soi maailmankaikkeuden ärsyttävin ja turhin biisi, eli Britneyn Womanizer. Se riittäisi jo yksin siihen, että kiipeän seinille, kun kuulen sen kolme kertaa päivässä. Ja aina se sama kohta. Lisäksi mainoksessa on niin aitoja tyyppejä että - varsinkin tämä Anne Slowey, jonka puhetapa on niin järkky. Joo joo eihän se sille mitään voi. MUTTA siltikin minua ärsyttää eniten se loppukommentti. Se nainen, joka julistaa tämän ohjelman /stylista/ksi. Mikä oli? Jos te perhana pidätte sen ohjelman nimen englannin kielisenä niin, se lausutaan stailist(ö) tietääkseni. Vaan ei. Ja tästä me muuten nillitämme ihan porukalla.
Sen lisäksi Jyväshyvä mainostaa maistuvaa leipäkräkkeriä ja eräällä työpaikalla tarjotaan asiakkaille söörvissiä. Huoh. Suomi suomena ja enkku enkkuna.
Sen lisäksi Jyväshyvä mainostaa maistuvaa leipäkräkkeriä ja eräällä työpaikalla tarjotaan asiakkaille söörvissiä. Huoh. Suomi suomena ja enkku enkkuna.
18. marraskuuta 2008
Lentolippu hankittu.
Nyt saan luvalla kehittää matkakuumetta, sillä lentolippu on hankittu ja isäntäperheeseen on otettu yhteyttä. Silti kaikki pyörii nyt niin pahasti päässä, että olen innoissani oikeastaan vasta, kun olen Sveitsissä. Matkani lähtee kotoa kohti Tamperetta ja Helsinkiä luultavasti loppiaisena. Tampereella käyn visiitillä kummitytön luona ja Helsingissä luultavasti baarikierroksella serkkuni kanssa, jos ehdin. Sveitsissä Zürichissä minä olen klo 12.00 9.1.2009. Sen jälkeen tämä shoe-p-aholic on pääsisäiseen asti bloggaaja Sveitsissä. Junalla siirryn siitä sitten 2h 40 min matkan jälkeen tulevaan kotikaupunkiini isäntäperheeseen, johon kuuluu kaksi pientä poikaa. Minusta on jännä kokea poikaperhe, koska minulla on aina ollut vain siskoja ja vain muutama poikaserkkukaan.
Vakavampiin asioihin: olen ollut koko syksyn vähän allapäin. Ajatus tästä rumbasta ja sen alkamisesta uudestaan on vain jotenkin niin uuvuttavaa. Minä olen suhteessamme se, joka kulkee kaikki viikonloput, koska minun kämppäni on opiskelijakämppä, johon ei saisi tuoda ylimääräisiä vieraita. Toisekseen me näemme nopeammin, koska minun viikonloppuni alkaa jo torstaina. Tämä uupumus on vain pahentunut siksi, että olin aivan koko kesän töissä ilman pienintäkään lomaa. Kaikki tekeminen on tänä vuonna tuntunut ylivoimaiselta ja vaihtaessani blogipaikkaa en enää kokenut olevani littlemisssunshine. Nyt kuitenkin helpotukseksi näkyy taas valoa tunnelin päässä. Toissa viikonloppuna oli todella paha romahdus riidan yhteydessä ja Housuboy järkyttyi, koska ei ollut tiennyt tilanteesta mitään. Ystävistä osa on huomannut asian, mutta veikkaan, että he syyttävät tilanteesta vähän toista juttua keskustelumme perusteella. Kun sain kaiken ulos, asia helpotti. Ei se mitenkään parantanut tilannetta, mutta oloani kyllä. Viime viikolla aloin todella ponnistella ja päätin, että himoliikunta alkaa taas. Jos liikunta auttoi minut yli pahemmankin murskaantumisen, niin kyllä se tässäkin auttaa varmasti. Se on vain jäänyt liiaksi pois. Tämä viikko on onneksi aikaa, joten rentoutuakin ehtii. Olen juuri lähdössä kaupungille, jos ne täydelliset äijäfarkut vaikka olisivat mulle sopivat ja raaskin ne ostaa :)
Vakavampiin asioihin: olen ollut koko syksyn vähän allapäin. Ajatus tästä rumbasta ja sen alkamisesta uudestaan on vain jotenkin niin uuvuttavaa. Minä olen suhteessamme se, joka kulkee kaikki viikonloput, koska minun kämppäni on opiskelijakämppä, johon ei saisi tuoda ylimääräisiä vieraita. Toisekseen me näemme nopeammin, koska minun viikonloppuni alkaa jo torstaina. Tämä uupumus on vain pahentunut siksi, että olin aivan koko kesän töissä ilman pienintäkään lomaa. Kaikki tekeminen on tänä vuonna tuntunut ylivoimaiselta ja vaihtaessani blogipaikkaa en enää kokenut olevani littlemisssunshine. Nyt kuitenkin helpotukseksi näkyy taas valoa tunnelin päässä. Toissa viikonloppuna oli todella paha romahdus riidan yhteydessä ja Housuboy järkyttyi, koska ei ollut tiennyt tilanteesta mitään. Ystävistä osa on huomannut asian, mutta veikkaan, että he syyttävät tilanteesta vähän toista juttua keskustelumme perusteella. Kun sain kaiken ulos, asia helpotti. Ei se mitenkään parantanut tilannetta, mutta oloani kyllä. Viime viikolla aloin todella ponnistella ja päätin, että himoliikunta alkaa taas. Jos liikunta auttoi minut yli pahemmankin murskaantumisen, niin kyllä se tässäkin auttaa varmasti. Se on vain jäänyt liiaksi pois. Tämä viikko on onneksi aikaa, joten rentoutuakin ehtii. Olen juuri lähdössä kaupungille, jos ne täydelliset äijäfarkut vaikka olisivat mulle sopivat ja raaskin ne ostaa :)
12. marraskuuta 2008
Laiskuuspäivä ja karman laki
Jos olisin tiennyt, että karma puree näin pahasti perseeseen siitä hyvästä, että vittuilin vanhemmalle ihmiselle, niin olisinpa jättänyt sen tekemättä. Nimittäin På Gränsenin avajaisissa Torniossa joku mummo etuili meitä muutenkin pitkässä Subwayn jonossa ja auoin turpaani aika lahjakkaasti siinä vaiheessa, kun mummo ei suostunut edes huomautettuamme asiasta kohteliaasti siirtymään jonon hännille. Yleensä en ikinä soita suutani vanhemmalle ihmiselle millään tapaa, mutta nyt kyllä piilopottuilin aika paljon. Joka tapauksessa ensin meni kamera, sitten tietokoneeseen tuli virus, jonka takia joudun asentamaan Windowsin uudestaan ja nyt hajosi digiboksi. Ja mikä päivä tänään on? Greyn Anatomia -päivä. Että pikkasen myötäsääliä olisin nyt vailla. Anyone? Naapurin poika (opiskelukaveri) lupasi, että lainaa mulle kaapelia, että nähdään onko se siitä kiinni, mutta epäilen, että boksi vain sammahti. Ei siinä mitään muuta, mutta kun telkkarista tulee juuri tuo GREYN ANATOMIA! Ehkäpä rakas kaverini ottaa minut myös luokseen tunniksi katsomaan hänen telkkariaan. Jos mulla löytys vielä naisellista vetovoimaa (tai jos ollaan realisteja ja lupaan pitsan sille siitä hyvästä). Eilen oli kuitenkin laiskuuspäivä, koska olin eilen niin yksinkertaisella päällä, että päälle eksyi vain nämä vaatteet. Tästä kuvasta myös näätte, miten ihminen saa itsestään vielä astetta pullukamman näköisen työntämällä vatsaa tökerösti eteenpäin. Eipä musta tulis huippumallia kuitenkaan tällä lyhyydellä. Hiukset jaksoin sentään laittaa ja heti tulia kaverilta kommenttia: "Ethän sä yleensä pidä hiuksias auki olleskaan, ethän?" Feeling guilty? me?
Neulemekko: b.young
Kiiltoleggingsit: GT
Nilkkurit: Bianco Footwear
Meikkiä ei riittänyt juuri nimeksikään muualle kuin pohjaan, sillä tuli kiire ja laiskuus. Mutta illalla paikkasin ja kävin reilun tunnin lenkin, jeij! Tänään sitten Menin muka vähän yrittämään jotain, kun siellä lipastolla oli abipäivätkin ja kaikki. Löysin ton paidan kaapista, enkä tosiaan edes muistanut, että mulla oli toi. Sisko sanoi joskus, että en saa pitää sitä, kun näytän lihavammalta. Nykyään se ei enää tee samaa efektiä (johtuiskohan siitä, että nyt se peittää ne ylimääräset, kun ennen se peitti sen, että olin hoikka?)
Hame: Mick's
Sukkikset: Lindex
Paita: H&M
Neulemekko: b.young
Kiiltoleggingsit: GT
Nilkkurit: Bianco Footwear
Meikkiä ei riittänyt juuri nimeksikään muualle kuin pohjaan, sillä tuli kiire ja laiskuus. Mutta illalla paikkasin ja kävin reilun tunnin lenkin, jeij! Tänään sitten Menin muka vähän yrittämään jotain, kun siellä lipastolla oli abipäivätkin ja kaikki. Löysin ton paidan kaapista, enkä tosiaan edes muistanut, että mulla oli toi. Sisko sanoi joskus, että en saa pitää sitä, kun näytän lihavammalta. Nykyään se ei enää tee samaa efektiä (johtuiskohan siitä, että nyt se peittää ne ylimääräset, kun ennen se peitti sen, että olin hoikka?)
Hame: Mick's
Sukkikset: Lindex
Paita: H&M
Kengät: H&M (taas nää)
Ja toi on muuten oikeestikin pussi, joka tohon kankaaseen tuli tossa sivuprofiilissa... Meitsin lähtee nyt lukemaan tenttiin. Lainaan Jonnan sanoja: opiskelu häiritsee ankarasti vapaa-aikaani. Ja sitten ehkä illalla kylään, että saisin tän perkeleen tv-riippuvuuteni tyydytettyä. Miten hitossa pärjään kolme kuukautta Sveitsissä :D?!
P.S. Sveitsiin lähtö 6. - 9.1. ja siellä hiihtoloma (ah, ALPEILLE!) maaliskuun eka viikko. Koordinaattorilla on kaksi mun ikäistä tyttöä, joista toinen voi (hänen sanojensa mukaan) opastaa hiihtämisessä ja laskettelussa ja toinen yöelämässä :D jees jees. Äiti parka :D
P.S. Sveitsiin lähtö 6. - 9.1. ja siellä hiihtoloma (ah, ALPEILLE!) maaliskuun eka viikko. Koordinaattorilla on kaksi mun ikäistä tyttöä, joista toinen voi (hänen sanojensa mukaan) opastaa hiihtämisessä ja laskettelussa ja toinen yöelämässä :D jees jees. Äiti parka :D
20. syyskuuta 2008
Pubi-ilta ja Ookko nää Nauranu?
Torstaina siis olin pubi-illassa ja siitä asusta ei ole kuvaa, koska kameraa ei vielä silloin ollut, mutta hauskaa siellä oli senkin edestä. Kaksi aussia, kaksi meksikolaista ja saksalainen, kanadalainen ja belgialainen saapuivat paikalle :) Oli todella mukava ilta: pelattiin bilistä, syötiin ja juotiin pari drinksua ja juteltiin vain siitä, miten on mennyt. Sitten on yksi asia, josta aion nostaa metelin tuolla lipastolla maanantaina nimittäin: bilsan lukijoiden kurssilistat ovat jo toista vuotta päivittämättä netissä ja koordinaattori ei vastaa sähköpostitiedusteluihin etukäteen. Tästä syystä heidät "huijataan" Suomeen lukemaan kursseja, joita ei ole. Minun vaihtarini, joka koki tämän vääryyden, ei onneksi tule Saksaa kauempaa, mutta tosiaan, jotkut ovat tulleet paljon kauempaa lukemaan uniikkikurssia, jota ei ole järjestetty nyt pariin vuoteen! Yleensä varoisin, mitä oman pärstäni taakse kirjoitan, mutta tämä on pöyristyttävää! Kyllähän nuo vaihtarit nielevät tilanteen jne. mutta mielestäni se on täysin epäreilua ja vaikuttaa tahalliselta. Pubi-illassa myös ehdotin kahta asiaa: 1)menemme käymään mökeillämme pohjoisessa tuntureilla ennen joulua ja vaihtareiden (sekä minun) lähtöä Suomesta sekä
2) menemme tänään Sarjakuvasankarin luo saunomaan.
Perjantainahan olimme Sarjakuvasankarin, hänen valittavan ystävänsä ja Sarjakuvasankarin veljen ja veljen tyttökaverin kanssa katsomassa Ookko nää Nauranu? -stand up komediaa. Esiintyjinä Jukka Lindström, Teemu Vesterinen ja Jason Rouse. Mulla oli niin hauskaa! Nauroin ensimmäisille kahdelle ihan vedet silmissä ja tänään tuntuu jopa vatsalihaksissa se, tai sitten Sarjakuvasankarin tarakalla istuminen (hyi meitä!). Viimeinen pääesiintyjä oli lievästi sanottuna pettymys. Siis kaveri jauhoi varmaan reilun puoli tuntia seksistä ja siihen liittyvistä perversioista ja minusta se ei ollut hauskaa enää. Jotenkin vain en halua kuulla niin ronskeja "vitsejä" lapsipornosta, insestistä tai raiskauksista. Toki, minähän nyt lyön tähän sitä kuuluisaa Lapin lisää, mutta lupaan teille, rakkaat lukijat, että minä en ole niitä, jotka säikkyvät ensimmäisenä härskejä juttuja normaalisti. En säikkynyt nytkään - läppä vain oli... väsynyttä.
Onneksi kuitenkin pääsin ulkoiluttamaan uusia kenkiäni:
ja kaveriksi asuun tuli ihana iso rannerenkaani
Kummatkin Spirit Storesta. Kengät 39e ja rannerengas 9e. Lisäksi korvissa killuivat 5e korvikset samasta lafkasta, joiden oletan hajoavan osiin viimeistään kolmannella käytöllä :D
Ja tässä on vielä kokonaisuus:
anteeksi, että asento on outo ja kammottava, mutta eka kertaa otin kuvaa Oulun kämpässä :D Tuo jälkimmäinen on siksi, että näkyisi paita myös edestä.
2) menemme tänään Sarjakuvasankarin luo saunomaan.
Perjantainahan olimme Sarjakuvasankarin, hänen valittavan ystävänsä ja Sarjakuvasankarin veljen ja veljen tyttökaverin kanssa katsomassa Ookko nää Nauranu? -stand up komediaa. Esiintyjinä Jukka Lindström, Teemu Vesterinen ja Jason Rouse. Mulla oli niin hauskaa! Nauroin ensimmäisille kahdelle ihan vedet silmissä ja tänään tuntuu jopa vatsalihaksissa se, tai sitten Sarjakuvasankarin tarakalla istuminen (hyi meitä!). Viimeinen pääesiintyjä oli lievästi sanottuna pettymys. Siis kaveri jauhoi varmaan reilun puoli tuntia seksistä ja siihen liittyvistä perversioista ja minusta se ei ollut hauskaa enää. Jotenkin vain en halua kuulla niin ronskeja "vitsejä" lapsipornosta, insestistä tai raiskauksista. Toki, minähän nyt lyön tähän sitä kuuluisaa Lapin lisää, mutta lupaan teille, rakkaat lukijat, että minä en ole niitä, jotka säikkyvät ensimmäisenä härskejä juttuja normaalisti. En säikkynyt nytkään - läppä vain oli... väsynyttä.
Onneksi kuitenkin pääsin ulkoiluttamaan uusia kenkiäni:
ja kaveriksi asuun tuli ihana iso rannerenkaani
Kummatkin Spirit Storesta. Kengät 39e ja rannerengas 9e. Lisäksi korvissa killuivat 5e korvikset samasta lafkasta, joiden oletan hajoavan osiin viimeistään kolmannella käytöllä :D
Ja tässä on vielä kokonaisuus:
anteeksi, että asento on outo ja kammottava, mutta eka kertaa otin kuvaa Oulun kämpässä :D Tuo jälkimmäinen on siksi, että näkyisi paita myös edestä.
Paita Vero Moda, 20e (sauma rikki -ale)
legginsit Vero Moda, 5e
legginsit Vero Moda, 5e
shortsit One Way, 24,90e
Ja sitten tuo paita ei oikein näy kunnolla, mutta siinä on sellaiset metalliset ohuet ketjut, jotka roikkuvat takana. Mulla on noihin joskus B-kuppiaikana ostetut menkkahaukan rintsikat, jotka ovat takaa silikonista, joten niitä voi pitää. Tai no, minähän pidän, vaikka tissini menevät sinne hyvin heikosti... Olen ihastunut avonaisiin paitoihin, sillä niissä näkyy tuo tatskani. Aina en halua sitä kuitenkaan näkyviin ja silloin se on helppo peittää :) Laitan muuten tatskastani kuvan myöhemmin. Tässä on vielä meikki, jonka tein Diorin luomivärillä.
Perjantaina näin myös äitikultaa täällä ja shoppailimme oikein urakalla. Tai noh, äiti shoppaili, minä katselin vierestä, ettei kaupan täti tyrkytä mitään mummokuteita. Äidilläni on kyllä mielestäni aika pettämätön maku. Aleksi 13:n myyjä vissiin veti herneen nenuseen, kun tyrmäsin yhden nilkkurit suoralta kädeltä ja äiti vielä myötäili, että "tyttö kyllä tuntee kengät. Jos se sanoo, että et pidä noita, niin sitten en pidä". Minä hihittelin. Se myyjärassu varmaan luuli, että olen joku lellipentu. Äiskä testamenttasi mulle yhden ostamansa paidan, koska ei tarvinnutkaan sitä. Sellainen perusruskea. Tarvitsin peruspaitoja, koska eräs ihana poikaystävä ei voinut tuoda mulle paria paitaa matkallaan Turkuun (huikea kolmen kilsan koukkaus varmaan tekee sen). Äiti myös toi mulle kameran!
Minut muuten hyväksyttiin sinne Sveitsiin! Tammikuussa nokka kohti etelää siis. Olettaen, että enkun laitos hyväksyy sen enkunkieliseksi vaihdoksi, sillä työkieli olisi ehdottomasti englanti. Mutta jos ei hyväksy, niin sitten katsomme uudestaan. Tänään saunomaan ja juhlimaan. Hauskaa viikonloppua kaikille!
Perjantaina näin myös äitikultaa täällä ja shoppailimme oikein urakalla. Tai noh, äiti shoppaili, minä katselin vierestä, ettei kaupan täti tyrkytä mitään mummokuteita. Äidilläni on kyllä mielestäni aika pettämätön maku. Aleksi 13:n myyjä vissiin veti herneen nenuseen, kun tyrmäsin yhden nilkkurit suoralta kädeltä ja äiti vielä myötäili, että "tyttö kyllä tuntee kengät. Jos se sanoo, että et pidä noita, niin sitten en pidä". Minä hihittelin. Se myyjärassu varmaan luuli, että olen joku lellipentu. Äiskä testamenttasi mulle yhden ostamansa paidan, koska ei tarvinnutkaan sitä. Sellainen perusruskea. Tarvitsin peruspaitoja, koska eräs ihana poikaystävä ei voinut tuoda mulle paria paitaa matkallaan Turkuun (huikea kolmen kilsan koukkaus varmaan tekee sen). Äiti myös toi mulle kameran!
Minut muuten hyväksyttiin sinne Sveitsiin! Tammikuussa nokka kohti etelää siis. Olettaen, että enkun laitos hyväksyy sen enkunkieliseksi vaihdoksi, sillä työkieli olisi ehdottomasti englanti. Mutta jos ei hyväksy, niin sitten katsomme uudestaan. Tänään saunomaan ja juhlimaan. Hauskaa viikonloppua kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)