Ihmisyys

Koska linnajuhlat olivat pettymys ja en saanut niistä suuria inspiksiä - kaverini oottivat PMMP:tä kuin kuuta nousevaa ja siskoni kanssa julistettiin ne farssiksi jo ennen niiden saapumista ja niinhän ne osoittautuivat siskoni ja minun ylpeydeksi täydeksi katastrofiksi koko parivaljakko... Siis naiset: Iltapuku on puku, joka peittää nilkat ja ei, siihen ei kuulu leikata eteen puolen metrin reikää vaan siksi, että voi vouhottaa Minna Parikoillaan, vaikka ne ois kuinka hienot. Eikä se mummon veluuri-värienhelvetti-kolttu ollut ehkä ihan paras valinta niiden jumalaisten popojen pariksi - ja koska olen aloittanut blogini ihan muulla kuin tällä hömppäpohjalla, mille olen päätynyt, ajattelin kertoa tänään pari ajatusta, jotka sain katsoessani yön pimeinä tunteina Canal Plussalta An American Crime -elokuvaa (2007).

Elokuva perustuu Indianan rikoshistorian kauheimpiin rikoksiin, jossa äiti ja hänen perheensä pitivät "hoidossa" teinityttöä ja pahoinpitelivät tätä säännöllisesti kellarissaan 1960-luvulla. Naisen nimi oli Gertrude Baniszewski ja tuo tarina oli siis tosi. Oli ihan kauhea katsella, kuinka tuo tyttö oli tullut sinne naisen luo hoitoon, koska omat vanhemmat kiersivät sirkuksessa ja kuinka nopeasti se kierre väkivallassa ja rankaisemisessa eskaloitui karmivaksi. Jopa perheen nuorimmat lapset osallistuivat kidutukseen äidin salliessa sen ja jopa rohkaistessa siihen. Naapuruston lapsia tuotiin myös kellariin polttamaan tyttöä esim. tupakannatsoilla jne. Tytön kai tappoi loppujen lopuksi äidin tulikuumalla neulalla kaivertama teksti tytön vatsassa: I'm a prostitute and proud of it.

Eräs yliopistoni englanninkielisistä opettajista sanoi ensimmäisellä kirjallisuuden luennollamme, että ihmisen ja eläimen erottaa selvimmin oikeastaan toisistaan se, että ihmisellä on mielikuvitusta. Ihminen on käyttänyt tuota mielikuvitusta aikojen saatossa esim. keksiessään mitä moninaisempia kidutuskeinoja toisia ihmisiä kohtaan. Ihmisiä on aina kiehtonut toisten kärsimys ja siksi esim. gladiaattorishow't ja julkiset mestaukset keräsivät uteliasta kansaa paikalle. Antiikin Roomassa jopa väkijoukko hihkui innoissaan kuolemaa joillekin Colosseumin kehässä oleville. Sodankäynnin kuulusteluissa on käytetty sähköshokkeja, luunmurtamista, ihmisyyden häpäisyä, ihmisen pään pitämistä veden alla jne. Natsisaksa kokeili juutalaisilla lääketieteen toimimista ilman nukutusainetta, puudutusta tai muitakaan apukeinoja brutaaleissa leikkauksissa.

Elokuvan loppupuolella kerrottiin, kuinka perheen lapsille ja heidän ystävilleen oli käynyt. Suurin osa heistä tuomittiin vankeuteen, perheen nuorin poika oli Amerikan historian nuorin vankilaan joutunut rikollinen. Samaten vankilaan joutuivat perheen kaksi vanhinta tytärtä ja heidän ystäviään. Suurin osa heistä ei koskaan enää pystynyt normaaliin elämään, vaan väkivallan kierre jatkui tai he kärsivät muista mielen järkkymisen ongelmista. Lapset itse kertoivat, mitä olivat tehneet ja mitä äiti oli tehnyt oikeudessa. Äiti ei lukuisista muista tunnustuksista huolimatta tunnustanut mitään ennen kuin vasta kuolemaisillaan 20 vuoden jälkeen.

Minulla oli paljon puhetta tuosta väkivallasta perheessä lasten kasvatuksen yhteydessä tultuani Sveitsistä, koska perheen vanhemmat olivat mielestäni toisinaan liian fyysisiä lasten kurituksessa ja se hirvitti minua. Itse olen pari kertaa saanut luunapin, mutta en ole siitä traumatisoitunut. Silti lapsi, joka saa vanhempien puolesta lyödä muita, kokee olonsa turvattomammaksi, kuin lapsi, jolta lyöminen on kielletty. Elokuvassa lapset kertoivat lyöneensä, koska äiti oli sanonut, että niin saa tehdä. Lisäksi he olivat pelänneet äitiään, jos eivät olisi totelleet. Äiti raahasi lapsensa mukaan sellaiseen kierteeseen, josta kukaan heistä ei voinut nousta enää. Ainoastaan perheen vanhin tyttö (, joka istui myös linnassa) oli kertonut paikallisessa kirkossa, että kaikki ei ole hyvin.

Eikä elokuva ole kovin aiheen vierestä nykypäivänäkään. Asiakaspalveluammatissa näen edelleen jopa julkisella paikall vanhempia, jotka läpsivät lapsiaan rangaistukseksi. Lisäksi Afrikassa on kokonainen sotilaskansa, jotka on pakotettu tappamaan ennen kuin kukaan on saanut tilaisuutta oppia lukemaan tai päässyt edes toiselle kymmenelleen. Nämä lapset eivät koskaan opi ymmärtämään täysin, miksi tappavat tai kuinka vakavasta asiasta on kyse. He eivät tunne koskaan turvaa elämässään ja heidät kasvatetaan raa'oiksi tappajiksi aivopesulla ja pelolla.

Voih, voisin kai sanoa aiheesta vielä vaikka kuinka paljon niin tässä psykologisella tasolla kuin esimerkkitasolla, mutta tuo elokuva taas pitkästä aikaa vaikutti minuun syvästi.