18. syyskuuta 2008

Wednesday rut

No niin, tänään istuin kummatkin luennot kunnolla ja rauhassa sekä tein todella tunnollisesti muistiinpanot. Nyt olisi vielä tehtävä ranskan compte-rendu, eli lyhennelmä. Oikeasti tuntuu jotenkin järjettömältä, että koko hiton kurssi on vain sitä, että tehdään vuosi tiivistelmiä. Mikä järki tässä siis on? Pitäis varmaan purnata yliopiston ranskan kielen opiskelijoiden palautepäivillä... Eka luento oli siis tänään Grammar 2 ja siellä oli hauska opettaja, joka muistutti, että huomenna on vanhan perinteen mukaan EKL Pub Night ravintola Caiossa. Ideana on, että henkilökunta ja opiskelijat kerääntyvät yhteen. Ensin kokoan vaihtarini sinne yhteen ja käyn läpi perusasioita, minulla on nimittäin aivan ihana porukka, jossa viihdyn muustakin kuin velvollisuuden tunnosta :)

Tänään en siis lähtenyt minnekään. Kävin jo pankissa hoitamassa raha-asiani, mutta sitten kun piti lähteä Mick'sin kanta-asiakasiltaan, tuli ongelmatilanne. Pyöräni etukumi on nimittäin puhki, joten se on korjattava. Päätin siis vain mennä alakerran punttikselle ja purkaa shoppausturhautumaa :D No, enhän minä olisi muutenkaan halunnut mitään uusia vaatteita eikä mulla olisi ollut varaa ja olisi vaan käynyt tuohon päähän, jos ei olisi voinut ostaa. Joten kieliopin ja World Englishes -luennon jälkeen heittäydyin tylsäksi ja katselin Cockneyn murteen slangisanoja (huomenna. hankin. sitten. elämän.) Ja äiskä tuo mulle perjantaiaamuna kameran!

Asiaan siis, koska olen herkässä tilassa tässä vaiheessa iltaa. Kävin kävelyllä siellä pankissa ja satuin poikkeamaan yliopiston päärakennuksen ohi, missä nuoret vaahteran olivat kauneimmissa väreissään.
Illalla kävin uudelleen kävelyllä ihan omaksi ilokseni ja mietin asioita. Tällä kertaa oli tarkoitus vain tuulettaa mieltä, eikä mitenkään kuntoilla, joten mukaan tarttui hempeilysoittolista ja lenkille. Koska kuulin Trio Niskalaukauksen Lintu -kappaleen, aloin miettimään asioita todella paljon. Paras Ystävä oli luullut, että taannoin blogitekstini asioiden muuttamisesta koskisi ystävieni hylkäämistä, joten aloin miettimään, että kuinka moni ystävistä on todella jäänyt elon tiellä. Heitä ei ole paljon, mutta kaikkia olen surrut. Kuunnelkaa tuo kappale, sillä ilman sitä tämä teksti ei tule teille avautumaan.

"En kadu ketään heistä joita syliini suljin, heitä sentään rakastin.
Itken kaikki niitä, joiden ohitse kuljin, joita väistin ja pakenin.
Sillä aina, kun ihmisen lähelle päästin, löysin lähelle itsekin,
mutta jos itseäni varjelin ja säästelin, heti eksyin ja palelin."




Itselläni on ollut suunnaton onni, sillä minun elämässäni on ollut paljon ihmisiä, joita olen saanut rakastaa ja jotka ovat rakastaneet minua. Minulle tässä on jo elämän tarkoitus täytettynä: oma elämäni ei olisi koskaan ollut minkään arvoista ilman rakkautta, sillä tiedän, mitä rakkaus on. Jokainen rakkaistani on antanut minulle jotain tai saanut minulta jotain ja joskus kai ihminen katoaa, koska se tarkoitus on täytetty. Joten niin paljon kuin surenkin niitä, jotka jäivät kyydistä, iloitsen siitä, että he edes joskus nousivat rattaille - vaikka vain sulostuttaakseen elämääni edes hetken. Jotkut opettivat minulle, surullista kyllä, katkeruutta tai itsekkyyttä, toiset taas pitämään puoliani ja jotkut ottamaan rennommin. Esimerkiksi Hevostyttö oli minun tukeni ja turvani sekä sieluntoverini ala-asteen, kun olin kaikista haavoittuvaisimmillani. Hänen ystävyytensä vakuutti minut myöhemmin siitä, että ei ole minun vikani, vaikka minua kiusataan koulussa paljon - he eivät vain tunne minua.



Jalkapalloilija oli mielestäni eniten sieluntoverini. Olimme aina samalla aaltopituudella ja hänelle oli hyvin vaikeaa puhua tunteistaan ja hän piti kauhean paljon asiaa sisällään. Halusin olla siinä joka kerta, kun hänellä oli paha olla, mutta aina en ollut sen arvoinen. Jotenkin kai kummatkin tiedämme, että minulle oli vaikeaa, että hän ei sanonut välittävänsä ja hänelle oli vaikeaa sanoa se. Jalkapalloilija silti tietää, että rakastin häntä ja hän luultavasti tietää, että minäkin opin sen tietämään sanomattakin. Eniten minulle tulee ikävä häntä yksinäisinä viikonloppuiltoina.
Paras Ystävä on opettanut minulle niin paljon. Kuinka keskustellaan, kuinka vain ollaan ja kuinka asioista voi tuntea niin kovaa intohimoa ja omistautumista. Kuinka tärkeitä ystävät ovat ja kuinka vain todellisen ystävän syliin voi romahtaa aivan täysin. Ja kuinka yksikään mies ei ole minkään riidan arvoinen (puolin ja toisin olemme tätä opetelleet). Kaikista eniten Paras Ystävä on vain ollut siinä ja sitä olen aina tarvinnut, koska sitä me kaikki tarvitsemme. Lisäksi minun täytyy tietää, että Paras Ystävä voi milloin tahansa soittaa minulle ongelmatilanteessa, kuten kaksi muutakin suloisinta ystävää: Pieni ja Pippurinen sekä Suklaasilmä. Pieni ja Pippurinen on ottanut huumorini eniten vastaan. Hän ei minua tuomitse ja on ensimmäisenä räkättämässä sille, mitä möläytän suustani. Vaikka tästä turvasta ensimmäisenä hörähtää noin kolmekymmentä kirosanaa, niin oikeasti en ole niin vahvaa mieltä asiasta. Suklaasilmä ottaa taas asiat eniten puheeksi ja eniten oikealla tavalla. Hän ei kaipaa konflikteja eikä riitoja ja haluaa, että kaikki on hyvin, joten hän onkin porukan steriilein mutta myös ehdottomasti seesteisin jäsen. Vaikka porukassa olisi joskus ollut riita, hän ei olisi ollut siinä mukana :) Suklaasilmä saattaa katsella todella kauan asioita sivusta ja sitten miettiä, miten asia kannattaa esittää. Minun rinnallani tämä on aivan loistava vastakohdat täydetävät -tilanne.




Jokainen tyttö tarvii rinnalleen miehen, joka ei ole kiinnostunut romanttisessa mielessä ja minulla näitä on kaksi läheistä. Toinen on Partiopoika ja toinen Sarjakuvasankari. Aivan eri maata! Partiopoika ja minä menemme naimisiin 40-vuotiaana, jos kumpikaan ei ole löytänyt Sitä Oikeaa ja naimisissa siihen mennessä :D olemme asioista usein hyvin samaa mieltä, mutta Partiopoika ei ilmaise mielipiteitään julkisesti korriktiuttaan ja toisaalta haluaa olla kaikkien kaveri. Tästä kielii jopa se, että ei ota puolia missään, mutta rivien välistä voi usein lukea ahdistusta esim. tytöstä, joka kutsuu itse itsensä hänen poikien saunailtaansa. Sitten Partiopoika kyselee epätoivoissaan muitakin tyttöjä mukaan, ettei tämä yksi tunne oloaan yksinäiseksi <3 onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhYHUW0H_9fvsS9xZ93Q2VAZZNZGcAbsOxOvZZJKCs4pzHmKwqqAUIpDpAeIkjdQnb5bM09ukiREf8C2uJdUe-qQVS_pEzJzCMBpylJCFsQL77HnGjbiUK-eNqkPzMb8vXHHiriRAPbrmQ/s1600-h/goodbye+farewell.jpg">

Joten kyllä, minä olen raa'asti tiputtanut kavereita kuormasta. Osa on tosin lähtenyt vapaaehtoisesti, sillä en mielelläni ota kaikki syitä omille niskoilleni. Toivon, että joskus asiat olisivat menneet toisin, mutta asiat eivät menneet ja minulla ei aina ollut energiaa auttaa sitä tyttöä, joka ripustautui minuun uhkaamalla itsemurhalla ja sillä joka ei ollut koskaan missään väärässä. Eikä ole muuten edelleenkään. Eikä minulla ole voimia olla aina eri mieltä tai pistää vastaan. Eniten silti kaipaan sitä, että hänen kanssaan oli niin paljon yhteistä. Samaten kuin Partiotytöllä ja minulla oli kunnes annoin oman tyhmyyteni ansiosta ystävyyden kadota ja myöhemmin muiden mielipiteet vaikuttivat päätöksiini. Silti tällaisina iltoina haluaisi soittaa kaikille ja sanoa, kuinka he ovat tai olivat rakkaita ja tärkeitä. Ja sitten jos se tilaisuus tulisi, niin käyttäisinkö sen? Ennen kaikkea: osaisinko antaa anteeksi?

2 kommenttia:

sateenkaari kirjoitti...

kavin lueskelemassa juttujai. mukavasti ja pitkia juttuja oletkin kirjoitellut. tassa viimeisessa niin kaunista ja herkkaa tekstia.
nautinnollista huomista.

sho(e)paholic kirjoitti...

Kiitos sateenkaari, minä vakoilen teitä koko ajan :) huomasitkin varmaan, että olet listallani :) ja kiitos samoin sinne, ihanaa viikonloppua! :)