Paremmat päivät ja huonommat

Viikonloppu oli kyllä melkoinen vuoristorata! Ensinnäkin lauantai oli ihan mahtava päivä! Olimme lukioaikaisen ystäväni maisterijuhlassa ja oli todella mukavaa. Oli ihana tavata näitä silloisia ystäviä ja huomata kuinka ihanaa oli vaihtaa kuulumisia ja juttu jatkui! Nostan hattua ystävälleni erityisesti syytä, että hän oli uskaltanut kutsua sellaisiakin ihmisiä, joiden kanssa yhteys ei varsinaisesti ollut katkennut, mutta oli ollut harvemmassa. Päätinkin nyt itse yrittää vielä lujemmin vaalia näitä yhteyksiä mahdollisuuksien mukaan.
Oli oikein luksusta myös se, että kävin suihkulla aamussa ja Surusilmän avulla kerkesin föönata, kihartaa ja punoa tukkani, sekä meikata ja pukea. Ainoa haaste meidän juhliin lähdössä on se, että haluan syöttää O:n mahdollisimman lähellä lähtöhetkeä ja sitä ennen meistä ei kumpikaan uskalla Surusilmän kanssa pukea vaatteita ylle, koska O edelleen pulauttelee paljon. Tällä kertaa katastrofeilta säästyttiin! (Ja onhan meillä oikeasti siis pesukonekin.)

Oleskelemme tosiaan tällä hetkellä Keminmaassa vanhempieni talovahtina, mikä on ollut aivan mahtavaa. Meillä näin Surusilmän kanssa asuntokuume kiihtyy! Minä päästän Jörön ulos pihalle, missä koira touhuaa omiaan (lue: puree keppiä) ja tekee asiansa. Näin minun ja O:n ei tarvitse olla paniikilla menossa ulos. Tämä minun rentoutumiseni on vaikuttanut O:hon myös positiivisesti, puhumattakaan äidin hermoista! Rytmi lapselle alkaa myös pikkuhiljaa hahmottua, mikä on myös ihanaa. Edelleen yösyöttöjä on, mutta ainakin yöt nukutaan! Yleensä O menee edelleen nukkumaan vasta klo 22 aikaan, mutta tämä ei minua haittaa, sillä olen itsekin niin iltavirkku.

Superiskä ja sen vauva

Meille alkaa jo kuviot selkiytyä Surusilmän kanssa. Edelleen apu ei välttämättä aina tule automaattisesti, mutta ainakin sitä tulee! :)

Kuvassa erittäin syyllinen labbis (löysin sen sängyltä)

Jotenkin olen huomannut, että helppoa päivää seuraa melkein aina vaikea päivä tai yö ja toisin päin. Se tietous helpottaa: tämä päivä saattaa olla raskas, mutta silloin yleensä vauvallekin on ollut raskasta ja kohta helpottaa ja unta taas riittää. Vastaavasti minusta on tullut aika varovainen hehkuttamaan niitä helppoja päiviä, koska jotenkin pelkään, että "kiroan" ne ja tulee taas sitten hirveä päivä siitä palkaksi.

Vaunuilemassa!

Kallinjärven uusi ja ehompi ilme

Kaikista vaikempana koen tällä hetkellä sen, että joidenkin mielestä minun pitäisi pystyä parempaan. On hirveää todeta, että omasta lähipiiristä ei löydy sympatiaa väsymykselle. Esimerkiksi siskoni Tanssija vertaa minun väsymystilaani siihen, että ei hänelläkään ole vapaa-aikaa, koska käy töissä 6h päivässä ja joskus 6 päivää viikossa. Mutta tiedän, että jos joku kaunis päivä minusta tulisi täti, hänkin saattaisi ymmärtää.

Pahinta on, että en voi enää vastata avunpyyntöihin muilta samalla tavoin kuin ennen. Olen joutunut myöntämään nyt noin kolmen kuukauden ajan, että minusta ei ole siihen. Otimme muun muassa tästä siskoni kanssa yhteen, sillä hänen mielestään keksin tekosyitä olla tekemättä asioita ja sälytän ne muiden vastuulle ja muilla on aivan yhtä rankkaa. Nämä ovat näkemyseroja. Silti olen jotenkin ollut tänä iltana surullinen siitä, että itselle niin tärkeä ihminen, jota olen auttanut aiemmin paljon, on niin pettynyt minuun. Lisäksi mielestäni kenenkään uuden äidin ei tarvitsisi miettiä omaa riittämättömyyttään vauva-arjen haasteiden kanssa. Nyt Surusilmä on ollut tässä uskomaton tuki: rohkaisee ja kehuu ja kertoo, kuinka hienoa työtä teen O:n kanssa.

Pieni vauva vain ei pärjää hetkeäkään omillaan. Nukkuessaan päivällä on minulla hetki aikaa, mutta usein O ei nuku kuin puoli tuntia kerrallaan ja melko usein. Sinä aikana ei kuitenkaan juuri kerkeä mihinkään. AInoastaan vaunuissa tai autossa uni on taattu, kun ne liikkuvat. Meitä on lisäksi helpottanut se, että O pärjää jonkin aikaa ihan loistavassa sitterissämme, sillä hän viihtyy siinä hyvin. Tällöin äiti saa syödä, kunhan vain muistaa samalla huomioida lapsen ja jutella!

Minä ehdin muuten luulla, että hyttyset kuolivat yhden todella kylmän jakson ansiosta, mutta EI! Ne ovat tulleet takaisin. Niitä on miljoonia ja esimerkiksi meidän matkarattaiden hyttysverkko ei toimi riittävän hyvin niitä vastaan. Jörökään ei välttynyt, raukka!

Perhanan hyttyset!

Tämä sunnuntai meni sitten toipuessa loppuviikosta. Kävin mummolassani O:n kanssa vaunuin, missä mummi oli taas tehnyt herkkuruokia ja söin, kun tarjottiin! Kanttarellikeittoa, kanakastiketta ja riisiä. Mistä se johtuukaan, että mummin ruoka on aina hyvää? (Varmaan voista ja kermasta, mutta on minun mummillani kyllä sellainen ylimääräinen taitokin!)

 Tänään myös sattui eka kerran minulle oikeasti moka, kun lähdin kylään ilman vaihtovaippoja. Surusilmä sitten ajoi lyhyen matkan mummolaan perässäni vaipan kanssa, kun tarve tuli. Onneksi ehkä opin jotain ja matka oli vain noin lyhyt!

Näin meillä nyt siis mennään. Toivon, että arjen pyöritys helpottuu koko ajan, kun opin enemmän ja enemmän uutta ja ajankäyttöä. Lisäksi rutiinien löytyminen auttaa sekä minua että Surusilmää sikäli, että stressi siitä, mitä pitää saada tehtyä vähenee. Tässä minulla on vielä paljon opittavaa isältäni, jonka asennetta näihin hommiin ihailen: jos se on tehtävä, se on parempi ja helpompi vain tehdä pois alta valittamatta!

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!