Ristiäisten jälkeen sunnuntaina me olimme siskoni, hänen poikaystävänsä ja Surusilmän kanssa grillaamassa vanhempieni luona. Oli ihana kesäpäivä ja hyvät ruoat. Koirilla oli mahtavaa aikaa!
Mummi ja meidän pikku kesämies viettivät laatuaikaa ja äiti sai haukata grillamisia!
Siskonikin osallistui. O:lla on kyllä mahtavat tädit! O:n hattu on muuten UV-suojattu, mutta auringolta suojautuminen on minusta ollut tavattoman hankalaa! Nyt meillä on aurinkorasvat kunnon kertoimilla, UV-suojainen uikkari, aurinkolasit ja UV-suojattu hattu.
Tässä lempikuvani O:sta, niin suloinen!
Kukkuu! |
kesämies |
Meillä on käyty paljon keskusteluja minun jaksamisestani Surusilmän kanssa. Hän ei näe asioita ihan samalla tavalla kuin minä. Koska hän käy töissä, siinä menee kahdeksan tuntia päivästä. Olen yrittänyt sanoa, että minä olen ollut kuukauden töissä oikeastaan 24/7. Nyt jo pidempään. Olen siis yrittänyt ehdottaa, että kerran päivässä minulle järjestyisi hetki itselleni. Pikku hiljaa sinnekin päästään.
8 kommenttia:
Ihana kesämies ja kaunis äiti <3
Kyllä se oma aika on tärkeätä, meidän äitien elämään mahtuu muutakin kuin lapsia. Voit surusilmälle vihjasta, että jos kaikki energia menee pikkuiseen, ei itselle, eikä myöskään surusilmälle jää mitään ;)
Onko jossain erityisesti vauvoille aurinkorasvoja..? Ei oo pistäny itselle simään muuta kuin tekstit ettei alle 2v suositella lainkaan aurinkorasvojen käyttöä..
Tsemppiä ja jaksamista! Toivottavasti pääsette miehen kanssa yhteisymmärrykseen ajankäytöstä. Miehen on varmaan vaikea ymmärtää, kuinka kuluttavaa lapsen kanssa kotona olo voi olla.
Pienenä hoxina, että oletko tarkistanut sopiiko auringonsuojavoide vauvalle? Muistelisin, että joskus ollut suositus, että alle puoli vuotiaalle ei aurinkovoiteita suositeltaisi? Nykyisin en kyllä ole varma mitä asiasta sanotaan :)
Tanja: Kiitos paljon :) Surusilmä kyllä tietää sen, että hänelle ei aikaa jää, mutta valitettavasti se näyttää hänelle sopivan paremmin kuin hyvin :( Mutta toivotaan, että apua tähän tilanteeseen löytyisi pian.
Anonyymit: juu en ole itse taas nähnyt noita varoituksia ja neuvolassakin kyllä sanoin, että ostin aurinkorasvaa vauvalle... En tiiä sitten. Sitä ei kyllä meillä ole vielä kätetty, että vahinkoa ei luultavasti ole tapahtunut sikäli :D Kiitti vinkeistä, varmistan vielä asian!
Toivon todellakin, että miehen kanssa päästäisiin lähemmäs toistemme toiveita. Ehkä siitä on jo pieniä merkkejä.
Tuskin niistä mitän haittaa on jos joskus silloin tällöin käyttää. Kaikkihan on suosituksia. Ajattelin vain että onko markkinoille tullut ihan jotain vasittua vauvoille.
Tuosta aurinkovoide asiasta kun näytti olevan puhetta näissä kommenteissa, niin jos käyttää alle kaksi vuotiaalla niin mielummin fysikaalisen suojan antavia kuin kemikaalisen. Ainakin apteekeissa myydään näitä. Noin pieni on onneksi helppo pitää varjossa :) Me käytiin viime kesänä reilu puolivuotiaana kanssa ulkomailla ja ei kyllä tarvittu voidetta kun ei suorassa auringossa niin pitkiä aikoja niin pientä pidetty :)
Anonyymi: Joo kysyin nyt neuvolan tädiltä, että miten on, niin hänkin sanoi, että ei saa käyttää. Mietin siinä sitten ääneen, että taas paskamutsi säätää :D Hän sanoi, että ei ole mitään haittaa, jos olet kerran tai pari käyttänyt ja älä sure, et ole mokannut jne. Tämä on siis se neuvolantäti, joka tuuraa varsinaista tätiä. Mutta siis nyt meillä mieheni kanssa käytetään tää kesä lasten aurinkorasvaa, ettei mee hukkaan :D
Ninni: joo helpollahan hänet pitää auringosta poissa, totta. Olin vaan aatellut, että olisi turvallisempaa lippiksen lisäksi käyttää varoilta vielä kasvoilla rasvaa. Olin väärässä, mutta onneksi ei ole tapahtunut isoa vahinkoa! Kiitti apteekkivinkistä :)
Vuosi sitten apteekeissa myytiin jotain aurinko rasvaa, jota suositeltiin oisko ollut 3kk tai 6kk eteenpäin?? jA merkki oli ehkä aco? :D Hyvin täsmällisiä vinkkejä :D
Lähetä kommentti