Selviytymistarinoita

Minä olen ottanut asiakseni listata juttuja, joilla minä selviä vauva-arjesta päivästä toiseen. Naurettavaa sikäli, että tiedän meillä olevan helppoa. Vauva on hyväntuulinen, rauhallinen ja hymyilevä. Koliikki helpotti meillä maitohappobakteeri- D-vitamiini -yhdistelmän poistolla. Nyt meillä syödään vitamiinit eri muodossa ja O on tyytyväinen ja äiti takaisin järjissään (tai, noh, ollaanpa rehellisiä, ennallaan).

Minulla on parikin kaveria, jotka edelleen miettivät, haluavatko edes lapsia. Ennen neuvoin heitä, että hankkikaa vain, kyllä elämä kantaa. Nyt olen sanonut, että en suosittele. Oma kälyni on kuunnellut itkua ja huutoa kokonaista kolme vuotta kaikkien viiden lapsen kanssa ja koen suurta epäonnistumista, että minä turhauduin siinä eka kuukauden aikana. Niin turhaa valittamista. MUTTA opin siitä sen, että jokaisen äidin ja perheen hätä on yksilöllistä ja en ainakaan ikinä itse sano kellekään kärsivälle, että "kyllä se siitä" tai "semmosta se kuule on".

1. Koita ajatella niin, että kyllä lapsi jossain vaiheessa nukahtaa

Minua helpotti tämä ajatus. Jossain vaiheessa lapsi nukkuu, ja minä voin nukkua silloin myös. Ja tähän liittyen: Älä stressaa, jos nukut päivällä. Sitä varten äitiysloma on.

2. Pidä oma pääsi

Minä en ole tähän kyennyt. Esimerkiksi muuten ihanaakin ihanammat sukulaiset vetivät herneitä nenään puolella ja toisella, jos visiitille ei päässyt a) heti b) aina kun itse haluaa c) mieheni ei mennyt apuun miesten hommiin. Niinpä minä kömmin ylös sängystä edustamaan kahden tunnin yöunella vaikka toivuin leikkauksesta, koska anopilla piti olla samat oikeudet kuin siskollani edellispäivänä. Joskus taas visiitistä oli hyötyä, kun joku tädeistä tuli kylään ja otti lapsen syliin siksi aikaa, että äiti sai syödä. Jos heistä kuitenkin on enemmän vaivaa kuin hyötyä tilanteessanne, hyväksy se, että tällä hetkellä on oltava itsekäs.

3. Ota vastaan apua

Neuvojat eivät tarkoita yleensä pahaa, mutta jos neuvot ovat sinusta huonoja, hymyile, kiitä ja tee kuten itse haluat. Jos joku haluaa lapsen syliin, käytä tilaisuus hyväksesi ja syö. Myönnä, että apu on tarpeen. Vierailijoille voi sanoa rehellisesti, että jos haluatte pullaa, tuokaa sitä mukananne. Näin minä tein. Toivottavasti perhe osaa tukea vauva-arkea tavallaan. Kaikki he varmasti yrittävät parhaansa.
 

Jalkapallohullun äidin vauvanvarustelua

4. Yritä ajatella niin, että lapsi tulee mukaan elämäänne

Tietysti lähtöön menee enemmän aikaa nyt, mutta silti kaikki on sen arvoista. Itselleni oli ainakin helpompi lähteä tekemään juttuja lapsen kanssa kuin ilman häntä. Haasteita riittää, mutta yleensä meillä ainakin vaivannäkö on kannattanut ja positiivinen asenne siihen auttaa vielä lisää. Ja jos sinä et jaksa vaunulenkille juuri nyt, niin sitten te ette mene. Silloin lepo on tärkeämpää.

Eka "kallis" upouusi ostoksemme ovat olleet matkarattaat.

5. Lepää aina kun mahdollista, jos sinua väsyttää

Mikä on sinulle parasta? Kaipaatko raitista ilmaa, hetken yksin vai oikeasti unta? Koita toteuttaa se, mikä tuo eniten nautintoa. Koin huonoa omatuntoa kaikista näistä hetkittäin, jos lapsi ei ollut mukana. Nyt olen huomannut, että jaksan vain yksinkertaisesti PALJON paremmin leikkiä O:n kanssa, kun olen levännyt. Ja silloin olen parempi äiti.

Hetki Jörön kanssa puistossa

Uiminen on huippua!

6. Muista, että olet lapsellesi paras vanhempi

Mulla meinasi välissä usko loppua neuvolantädin kanssa, muiden vihjeiden kanssa jne. Mutta Minä olen paras äiti lapselleni niin kauan, kuin rakastan ja yritän. Kiipeäisin kuuhun O:n takia. Kyllä, O on varmaan syönyt välissä koirankarvan tai pari tähän ikään mennessä, mutta varmasti tietää jo nyt olevansa rakas, toivottu ja ihailtu lapsi ja että häntä ei ikinä hylättäisi eikä äiti ole koskaan kaukana, kun syliin on tarve päästä.

Muista, että eka hymy ja kaikki sen jälkeen, ovat ihmeitä, jotka tekevät kaikesta vaivan arvoista.

Nauti hetkistä, jotka tuovat nautintoa

7. Nauti eniten silloin, kun tapahtuu jotain, mitä olet odottanut

Lapsi oppii jotain uutta päivittäin. Yritä nauttia näistä hetkistä.

Eka lattialla tehty etunoja ja sairaan ylpeä äiti!

Eka hymy kameralle!

Vihdoin matkalla!

Kesäpäivän uuvuttama!

Ihana kesämies

8. Ota omaa aikaa ja nauti siitä

Heti kun aloin vaatia itselleni omia hetkiä, vointini parani. Oli kyseessä sitten puolen tunnin reissu kauppaan tai kävelylenkki vain koiran kanssa, mielenterveys koheni näiden ansiosta. Eka reissu kuntosalille oli pala taivasta! Ensin oli huono omatunto näistäkin, mutta sitten sitä hoksaa, että olen yleensä lapseni kanssa 23 tuntia vuorokaudesta. Toisina päivinä koko vuorokauden. Oma aika on kullanarvoista ja auttaa muistamaan sekä sen kuinka tärkeä omasta itsestä huolehtiminen on että kuinka ihana vauva kotona odottaakaan.
 

 

9. Ole pirun ylpeä itsestäsi

Minusta tämä on hassu tapakin, mutta sain voimaa siitä, että olin pirun ylpeä itsestäni. Aina, kun joku juttu onnistui, taputin itseäni selkään. Surusilmä ei edelleenkään lähde ovesta yksin koiran ja pojan kanssa noin vain. Minä lähden. Olen ovesta ulos ja ulkoilemassa oman itseni, lapsen ja koiran ruokinnasta sekä pukemisista huolimatta alle tunnissa heräämisestä. BAM! Superwoman! Ainakin omassa mielessäni :D
Sain lapseni rytmin käännettyä ja nykyään yöt nukutaan. Otan törkeästi tästäkin pojot itselleni. Kuin myös siitä, että imetys sujuu ja arki rullaa. Kuulen yhtenään kehua siitä, että en stressaa yhtä paljon kuin keskivertoäiti esikoisensa hoidosta. En tiedä, onko se kehu, mutta otan sen niin. En tiedä, kehen verrataan ja onko se edes oleellista. Silti kerron itselleni, että siksi lapsenikin on niin rauhallinen, kun minä olen pysynyt rauhallisena :D
Lapseni myös hymyilee leveästi, paljon ja usein, joten oletan, että hänelle on annettu siihen aihetta.
Ennen kaikkea selvisin yksin ne yöhuudot, hyssytykset, kantamiset ym. lapsi sylissä. Olin puhki, rätti ja loppu. En kertaakaan sanonut rumasti miehelleni, vaikka syytä olisi ollut ja vaikka hän päästi sammakoita suustaan. En tehnyt asioista henkilökohtaisia, vaan pyytelin vain apua nätisti. Jaksoin kerta toisensa jälkeen kuunnella mieheni valitukset ja huutamisen vauvan päälle ja sen ansiosta miehenikin on rauhoittunut, alkanut auttaa ja ollut täten ihana apu vauvan kanssa. Kipupisteitä on edelleen, mutta päivä kerrallaan solmuja auotaan. Vauva ei ole mennyt rikki ja jaksoin kahden minuutin taukoja lukuun ottamatta kärsivällisesti kantaa itkijää sylissä.  Ja silti tuntea sääliä enemmän kuin turhautumista. Ja joka kerta, kun joku sanoi minulle, että ei tuo ole oikeasti vielä mitään, minä heitin takaisin vain hymyn ja kerroin edelleen törkeän itseriittoisesti itselleni, että olen supermutsi :D