Tissitakiainen eli imetyspohdintaa

Sosiaalisessa mediassa on viime aikoina puhuttu paljon julkkiksien ihanista imetyskuvista. Minusta ykköspaikan vei ehdottomasti Jaime King ja hänen ihana kuvansa. Vielä tärkeämpi oli sanoma: imetys on ihana asia, mutta myös pulloruokinta voi olla ihanaa. Itse olin aina sitä mieltä, että imetän, jos pystyn ja osaan. Synnärillä meinasin jo eka kerran luovuttaa. Imuotteesta tehtiin heti alussa kauhea numero, vaikka minua ei sattunut eivätkä nännit olleet rikki. Rintaraivareihin ei annettu käytännön neuvoja eikä imetysasentoja autettu kuin sitä makuullaan kyljellään tehtävää.

Joka kerta, kun pyysin apua, olin jo saanut yrittää yksin (ja huudattaa lasta) vartin. Sen jälkeen katsottiin pitkään, kun kysyin, että voitaisiinko vain antaa sitä lisämaitoa, kun lapsi huutaa. Sektiossa maito yleensä nousee muutenkin hitaammin. Tiesin kuitenkin, että maito alkoi nousta ja että sitä oli. Maidon pumppaaminen lauantaina (O syntyi keskiviikkona) varmisti minulle tuon oman hiljaisen tietoni jo. Odotin oikeastaan jo perjantaina innolla, että saisimme lähteä kotiin harjoittelemaan ihan kahdestaan.

Kotiin tultuani aloimme harjoitella kaksin. Minua jännitti aivan hirveästi, mutta yritin ajatella positiivisesti, että stressini ei heijastuisi lapseen. Ja kappas! Kuten olin arvellutkin, kaikki meni hienosti. Rinnasta tuli O:lle tutti, turva ja rakkaus. Toisella neuvolakäynnillä neuvolantäti totesi, että runsaasta pulauttelusta huolimatta paino nousee huimaa vauhtia ja voin olla aivan huoletta. Tuossa vaiheessa tiesin jo, että maitoa riitti kyllä. Olen liittynyt myös Imetystukiryhmään Facebookissa ja olen kiitollinen, että liityin siihen vasta myöhässä, kun oma imetyksemme oli jo hyvässä vauhdissa. En tiennyt ennen ryhmään liittymistä, että minulla oli ongelmia sen kanssa. Ryhmä on varmasti suuri apu niille, joilla on imetyksen kanssa ongelmia, mutta edelleen hakeutuisin itse tukiryhmään ihan livenä tai soittaisin puhelimeen. Esimerkiksi eräs äiti sanoi yösyöttöjen jatkuvan neljän tunnin ajan. Neuvona oli vain, että anna syödä ja niin sen kuuluukin mennä, vaikka äiti oli aivan puhki omien sanojensa mukaan. Mielestäni äidin jaksaminen on tärkeintä ja jos joku uskaltaa sanoa, että minä en jaksa, niin silloin täytyy keksiä jokin muukin ratkaisu - edes hetkeksi tai edes kerran, että äiti taas jaksaisi. Silloin on myös parempi äiti taas lapselleen, kun jaksaa hymyillä ja touhuta.

Minä olen vain tehnyt päätöksen, että minä en ole enää tutti. O kasvaa puoli kiloa viikossa siitä huolimatta, että olin alkanut neuvolantädin neuvosta rajoittamaan syöttämistä. Lapseni ei myöskään syö tuttia, mutta päätin, että rinnasta ei tule ainoaa lohtua. Lapseni saa olla aina sylissä, kun on paha mieli, mutta en näe mitään järkeä siinä, että imetän imettämistäni ja sitten odotan koko seuraavaan imetyskertaan asti, että lapsi puklaa kuin viimeistä päivää, koska oli rinnalla syömässä vain suruunsa. Syöttämisen rajoittaminen rajoitti myös puklaamista, kun lapsi ei enää syönyt yli kylkiensä. Myös itkut vähenivät, kun ähkyyn ei annettu lohduksi lisää rintaa. Tässä on siis vaihtoehtoinen ehdotus asiaan. Ja kyllä, minulla on täysimetyksellä kasvava lapsi synnärin alusta huolimatta. Jos ei olisi, hän kasvaisi korvikkeella. Meille rintamaito on sopinut paremmin, korvikkeesta tuli vatsavaivoja sen ainoan kerran, kun serkkuni lapsenvahtina antoi varmuuden vuoksi korviketta, kun luuli, että O:lla on nälkä. Suurin osa ihmisistä varmasti rintamaitoa mielellään antaa, jos pystyy. Haluaisin kuitenkin myös muistuttaa, että kaikille se ei ole paras ratkaisu. Osa lapsista on maitoproteiinille allergisia ja huutavat koliikkia yötä päivää. Lähipiirissäni on eräs erittäin ihana vauva, jonka olemus muuttui kuin yöstä päivään, kun koliikki lakkasi vaivaamasta maidottoman korvikkeen myötä.

Sen jälkeen olen miettinyt imettämistäni paljon. Minä imetän aika mutkattomasti ja melkein miten päin vain. Kehun O:ta hänen taitavuudestaan syödä ja silittelen pojan päätä. Toisinaan tämä paskamutsi selaa älypuhelimella facebookia samalla, toisinaan luen lehteä tai kirjaa. O kyllä osaa itse hoitaa homman. Öisin onnistuu makuullaan imetys niin, että äitikin saa vielä levähtää samalla.

Olen aika aktiivinen äiti menojeni takia, enkä ole halunnut niitä kauheasti lapsen takia rajoittaa. Ainoa, mikä menoa tässä vaiheessa rajoittaa on imetys. Julki-imetys ei olisi minulle ongelma. Mukanani on yleensä kätevät vaatteet (olisipa vain niitä enemmän, joilla voi julkisilla paikoilla näyttää hyvältä JA imettää!) ja imetyshuivi. En oikeastaan välitä, jos jotain vilahtaakin. Välitän oikeastaan enemmän, tuleeko jollekin muulle siitä kiusaantunut olo. Naurettavaa, mutta totta. Olen aina ollut aika sujut oman kroppani ja alastomuuden kanssa ja huomaan edelleenkin miettiväni todella paljon, voiko näin tai noin oikeasti tehdä.

Somessa suurimman kohun nosti tämä ihana kuva. Kyllä, se on kaunis. Kyllä, se edistää imetystä. Ihmettelen vain suuresti, miksi kuvan mallin täytyy olla alasti? Eikö se tee imetyksestä kuvan myötä myös seksikästä? Ei vaikuta kovin realistiselta, en minä ainakaan imetä tämän näköisenä kotona :D tukka on sekaisin, likainen, housut on vähintään jalassa ja yleensä vähintään imetystoppi päällä. Mielestäni imetys on ihana tapa ja olen saanut siitä itselleni todella paljon, mutta voi olla jopa haitallista tehdä siitä mediaseksikästä, olenkohan ihan väärässä tässä arviossani?

Tämä kuva taas on mielestän ihan täysi ylilyönti. Imetetään Striptease-elokuvan tyylisessä asennossa (superepämukava) ja alasti. Koittakaapa itse viikon verran imettää joka kerta tuossa asennossa. Auts, voin kertoa.

Ihanimpia hetkiä olen kokenut imettäessäni, kun lapsi nukahtaa rinnalle, hymisee tyytyväisenä, silittää kylkeäni tai rintaani tahattomasti tai takertuu käteeni syödessään. Lisäksi on ihanaa, kuinka lapsi aamuisin heräillessään ensin syö ja sitten kääntyy katsomaan minua ja hymyilee. Tai sekin on ihanaa, kun syöminen unohtuu mielenkiintoisen ympäristön takia ja alkaakin juttelu. Olen onnellinen, että meillä tämä onnistui niin hyvin. Jos ei olisi onnistunut, ainoa harminaihe itselleni olisi ollut rahanmeno, suoraan sanottuna. Minusta on hyvä muistaa, että imettäminen tai sen "epäonnistuminen" ei tee meistä parempia tai huonompia äitejä.

Tsemppiä kaikille asian kanssa painiville! Tehkää parhaanne ja uskokaa itseenne ja vauvaanne, siitä oli meille hurjasti apua. Apua on myös tarjolla imetystukilinjalla ja facebookin ryhmässä sekä paikallisella synnärillä ja neuvolassa. Toivoisin, että kaikki saisivat kaiken tarvitsemansa tuen valitsemallaan tiellä.