Tissitakiainen eli imetyspohdintaa

Sosiaalisessa mediassa on viime aikoina puhuttu paljon julkkiksien ihanista imetyskuvista. Minusta ykköspaikan vei ehdottomasti Jaime King ja hänen ihana kuvansa. Vielä tärkeämpi oli sanoma: imetys on ihana asia, mutta myös pulloruokinta voi olla ihanaa. Itse olin aina sitä mieltä, että imetän, jos pystyn ja osaan. Synnärillä meinasin jo eka kerran luovuttaa. Imuotteesta tehtiin heti alussa kauhea numero, vaikka minua ei sattunut eivätkä nännit olleet rikki. Rintaraivareihin ei annettu käytännön neuvoja eikä imetysasentoja autettu kuin sitä makuullaan kyljellään tehtävää.

Joka kerta, kun pyysin apua, olin jo saanut yrittää yksin (ja huudattaa lasta) vartin. Sen jälkeen katsottiin pitkään, kun kysyin, että voitaisiinko vain antaa sitä lisämaitoa, kun lapsi huutaa. Sektiossa maito yleensä nousee muutenkin hitaammin. Tiesin kuitenkin, että maito alkoi nousta ja että sitä oli. Maidon pumppaaminen lauantaina (O syntyi keskiviikkona) varmisti minulle tuon oman hiljaisen tietoni jo. Odotin oikeastaan jo perjantaina innolla, että saisimme lähteä kotiin harjoittelemaan ihan kahdestaan.

Kotiin tultuani aloimme harjoitella kaksin. Minua jännitti aivan hirveästi, mutta yritin ajatella positiivisesti, että stressini ei heijastuisi lapseen. Ja kappas! Kuten olin arvellutkin, kaikki meni hienosti. Rinnasta tuli O:lle tutti, turva ja rakkaus. Toisella neuvolakäynnillä neuvolantäti totesi, että runsaasta pulauttelusta huolimatta paino nousee huimaa vauhtia ja voin olla aivan huoletta. Tuossa vaiheessa tiesin jo, että maitoa riitti kyllä. Olen liittynyt myös Imetystukiryhmään Facebookissa ja olen kiitollinen, että liityin siihen vasta myöhässä, kun oma imetyksemme oli jo hyvässä vauhdissa. En tiennyt ennen ryhmään liittymistä, että minulla oli ongelmia sen kanssa. Ryhmä on varmasti suuri apu niille, joilla on imetyksen kanssa ongelmia, mutta edelleen hakeutuisin itse tukiryhmään ihan livenä tai soittaisin puhelimeen. Esimerkiksi eräs äiti sanoi yösyöttöjen jatkuvan neljän tunnin ajan. Neuvona oli vain, että anna syödä ja niin sen kuuluukin mennä, vaikka äiti oli aivan puhki omien sanojensa mukaan. Mielestäni äidin jaksaminen on tärkeintä ja jos joku uskaltaa sanoa, että minä en jaksa, niin silloin täytyy keksiä jokin muukin ratkaisu - edes hetkeksi tai edes kerran, että äiti taas jaksaisi. Silloin on myös parempi äiti taas lapselleen, kun jaksaa hymyillä ja touhuta.

Minä olen vain tehnyt päätöksen, että minä en ole enää tutti. O kasvaa puoli kiloa viikossa siitä huolimatta, että olin alkanut neuvolantädin neuvosta rajoittamaan syöttämistä. Lapseni ei myöskään syö tuttia, mutta päätin, että rinnasta ei tule ainoaa lohtua. Lapseni saa olla aina sylissä, kun on paha mieli, mutta en näe mitään järkeä siinä, että imetän imettämistäni ja sitten odotan koko seuraavaan imetyskertaan asti, että lapsi puklaa kuin viimeistä päivää, koska oli rinnalla syömässä vain suruunsa. Syöttämisen rajoittaminen rajoitti myös puklaamista, kun lapsi ei enää syönyt yli kylkiensä. Myös itkut vähenivät, kun ähkyyn ei annettu lohduksi lisää rintaa. Tässä on siis vaihtoehtoinen ehdotus asiaan. Ja kyllä, minulla on täysimetyksellä kasvava lapsi synnärin alusta huolimatta. Jos ei olisi, hän kasvaisi korvikkeella. Meille rintamaito on sopinut paremmin, korvikkeesta tuli vatsavaivoja sen ainoan kerran, kun serkkuni lapsenvahtina antoi varmuuden vuoksi korviketta, kun luuli, että O:lla on nälkä. Suurin osa ihmisistä varmasti rintamaitoa mielellään antaa, jos pystyy. Haluaisin kuitenkin myös muistuttaa, että kaikille se ei ole paras ratkaisu. Osa lapsista on maitoproteiinille allergisia ja huutavat koliikkia yötä päivää. Lähipiirissäni on eräs erittäin ihana vauva, jonka olemus muuttui kuin yöstä päivään, kun koliikki lakkasi vaivaamasta maidottoman korvikkeen myötä.

Sen jälkeen olen miettinyt imettämistäni paljon. Minä imetän aika mutkattomasti ja melkein miten päin vain. Kehun O:ta hänen taitavuudestaan syödä ja silittelen pojan päätä. Toisinaan tämä paskamutsi selaa älypuhelimella facebookia samalla, toisinaan luen lehteä tai kirjaa. O kyllä osaa itse hoitaa homman. Öisin onnistuu makuullaan imetys niin, että äitikin saa vielä levähtää samalla.

Olen aika aktiivinen äiti menojeni takia, enkä ole halunnut niitä kauheasti lapsen takia rajoittaa. Ainoa, mikä menoa tässä vaiheessa rajoittaa on imetys. Julki-imetys ei olisi minulle ongelma. Mukanani on yleensä kätevät vaatteet (olisipa vain niitä enemmän, joilla voi julkisilla paikoilla näyttää hyvältä JA imettää!) ja imetyshuivi. En oikeastaan välitä, jos jotain vilahtaakin. Välitän oikeastaan enemmän, tuleeko jollekin muulle siitä kiusaantunut olo. Naurettavaa, mutta totta. Olen aina ollut aika sujut oman kroppani ja alastomuuden kanssa ja huomaan edelleenkin miettiväni todella paljon, voiko näin tai noin oikeasti tehdä.

Somessa suurimman kohun nosti tämä ihana kuva. Kyllä, se on kaunis. Kyllä, se edistää imetystä. Ihmettelen vain suuresti, miksi kuvan mallin täytyy olla alasti? Eikö se tee imetyksestä kuvan myötä myös seksikästä? Ei vaikuta kovin realistiselta, en minä ainakaan imetä tämän näköisenä kotona :D tukka on sekaisin, likainen, housut on vähintään jalassa ja yleensä vähintään imetystoppi päällä. Mielestäni imetys on ihana tapa ja olen saanut siitä itselleni todella paljon, mutta voi olla jopa haitallista tehdä siitä mediaseksikästä, olenkohan ihan väärässä tässä arviossani?

Tämä kuva taas on mielestän ihan täysi ylilyönti. Imetetään Striptease-elokuvan tyylisessä asennossa (superepämukava) ja alasti. Koittakaapa itse viikon verran imettää joka kerta tuossa asennossa. Auts, voin kertoa.

Ihanimpia hetkiä olen kokenut imettäessäni, kun lapsi nukahtaa rinnalle, hymisee tyytyväisenä, silittää kylkeäni tai rintaani tahattomasti tai takertuu käteeni syödessään. Lisäksi on ihanaa, kuinka lapsi aamuisin heräillessään ensin syö ja sitten kääntyy katsomaan minua ja hymyilee. Tai sekin on ihanaa, kun syöminen unohtuu mielenkiintoisen ympäristön takia ja alkaakin juttelu. Olen onnellinen, että meillä tämä onnistui niin hyvin. Jos ei olisi onnistunut, ainoa harminaihe itselleni olisi ollut rahanmeno, suoraan sanottuna. Minusta on hyvä muistaa, että imettäminen tai sen "epäonnistuminen" ei tee meistä parempia tai huonompia äitejä.

Tsemppiä kaikille asian kanssa painiville! Tehkää parhaanne ja uskokaa itseenne ja vauvaanne, siitä oli meille hurjasti apua. Apua on myös tarjolla imetystukilinjalla ja facebookin ryhmässä sekä paikallisella synnärillä ja neuvolassa. Toivoisin, että kaikki saisivat kaiken tarvitsemansa tuen valitsemallaan tiellä.

Selviytymistarinoita

Minä olen ottanut asiakseni listata juttuja, joilla minä selviä vauva-arjesta päivästä toiseen. Naurettavaa sikäli, että tiedän meillä olevan helppoa. Vauva on hyväntuulinen, rauhallinen ja hymyilevä. Koliikki helpotti meillä maitohappobakteeri- D-vitamiini -yhdistelmän poistolla. Nyt meillä syödään vitamiinit eri muodossa ja O on tyytyväinen ja äiti takaisin järjissään (tai, noh, ollaanpa rehellisiä, ennallaan).

Minulla on parikin kaveria, jotka edelleen miettivät, haluavatko edes lapsia. Ennen neuvoin heitä, että hankkikaa vain, kyllä elämä kantaa. Nyt olen sanonut, että en suosittele. Oma kälyni on kuunnellut itkua ja huutoa kokonaista kolme vuotta kaikkien viiden lapsen kanssa ja koen suurta epäonnistumista, että minä turhauduin siinä eka kuukauden aikana. Niin turhaa valittamista. MUTTA opin siitä sen, että jokaisen äidin ja perheen hätä on yksilöllistä ja en ainakaan ikinä itse sano kellekään kärsivälle, että "kyllä se siitä" tai "semmosta se kuule on".

1. Koita ajatella niin, että kyllä lapsi jossain vaiheessa nukahtaa

Minua helpotti tämä ajatus. Jossain vaiheessa lapsi nukkuu, ja minä voin nukkua silloin myös. Ja tähän liittyen: Älä stressaa, jos nukut päivällä. Sitä varten äitiysloma on.

2. Pidä oma pääsi

Minä en ole tähän kyennyt. Esimerkiksi muuten ihanaakin ihanammat sukulaiset vetivät herneitä nenään puolella ja toisella, jos visiitille ei päässyt a) heti b) aina kun itse haluaa c) mieheni ei mennyt apuun miesten hommiin. Niinpä minä kömmin ylös sängystä edustamaan kahden tunnin yöunella vaikka toivuin leikkauksesta, koska anopilla piti olla samat oikeudet kuin siskollani edellispäivänä. Joskus taas visiitistä oli hyötyä, kun joku tädeistä tuli kylään ja otti lapsen syliin siksi aikaa, että äiti sai syödä. Jos heistä kuitenkin on enemmän vaivaa kuin hyötyä tilanteessanne, hyväksy se, että tällä hetkellä on oltava itsekäs.

3. Ota vastaan apua

Neuvojat eivät tarkoita yleensä pahaa, mutta jos neuvot ovat sinusta huonoja, hymyile, kiitä ja tee kuten itse haluat. Jos joku haluaa lapsen syliin, käytä tilaisuus hyväksesi ja syö. Myönnä, että apu on tarpeen. Vierailijoille voi sanoa rehellisesti, että jos haluatte pullaa, tuokaa sitä mukananne. Näin minä tein. Toivottavasti perhe osaa tukea vauva-arkea tavallaan. Kaikki he varmasti yrittävät parhaansa.
 

Jalkapallohullun äidin vauvanvarustelua

4. Yritä ajatella niin, että lapsi tulee mukaan elämäänne

Tietysti lähtöön menee enemmän aikaa nyt, mutta silti kaikki on sen arvoista. Itselleni oli ainakin helpompi lähteä tekemään juttuja lapsen kanssa kuin ilman häntä. Haasteita riittää, mutta yleensä meillä ainakin vaivannäkö on kannattanut ja positiivinen asenne siihen auttaa vielä lisää. Ja jos sinä et jaksa vaunulenkille juuri nyt, niin sitten te ette mene. Silloin lepo on tärkeämpää.

Eka "kallis" upouusi ostoksemme ovat olleet matkarattaat.

5. Lepää aina kun mahdollista, jos sinua väsyttää

Mikä on sinulle parasta? Kaipaatko raitista ilmaa, hetken yksin vai oikeasti unta? Koita toteuttaa se, mikä tuo eniten nautintoa. Koin huonoa omatuntoa kaikista näistä hetkittäin, jos lapsi ei ollut mukana. Nyt olen huomannut, että jaksan vain yksinkertaisesti PALJON paremmin leikkiä O:n kanssa, kun olen levännyt. Ja silloin olen parempi äiti.

Hetki Jörön kanssa puistossa

Uiminen on huippua!

6. Muista, että olet lapsellesi paras vanhempi

Mulla meinasi välissä usko loppua neuvolantädin kanssa, muiden vihjeiden kanssa jne. Mutta Minä olen paras äiti lapselleni niin kauan, kuin rakastan ja yritän. Kiipeäisin kuuhun O:n takia. Kyllä, O on varmaan syönyt välissä koirankarvan tai pari tähän ikään mennessä, mutta varmasti tietää jo nyt olevansa rakas, toivottu ja ihailtu lapsi ja että häntä ei ikinä hylättäisi eikä äiti ole koskaan kaukana, kun syliin on tarve päästä.

Muista, että eka hymy ja kaikki sen jälkeen, ovat ihmeitä, jotka tekevät kaikesta vaivan arvoista.

Nauti hetkistä, jotka tuovat nautintoa

7. Nauti eniten silloin, kun tapahtuu jotain, mitä olet odottanut

Lapsi oppii jotain uutta päivittäin. Yritä nauttia näistä hetkistä.

Eka lattialla tehty etunoja ja sairaan ylpeä äiti!

Eka hymy kameralle!

Vihdoin matkalla!

Kesäpäivän uuvuttama!

Ihana kesämies

8. Ota omaa aikaa ja nauti siitä

Heti kun aloin vaatia itselleni omia hetkiä, vointini parani. Oli kyseessä sitten puolen tunnin reissu kauppaan tai kävelylenkki vain koiran kanssa, mielenterveys koheni näiden ansiosta. Eka reissu kuntosalille oli pala taivasta! Ensin oli huono omatunto näistäkin, mutta sitten sitä hoksaa, että olen yleensä lapseni kanssa 23 tuntia vuorokaudesta. Toisina päivinä koko vuorokauden. Oma aika on kullanarvoista ja auttaa muistamaan sekä sen kuinka tärkeä omasta itsestä huolehtiminen on että kuinka ihana vauva kotona odottaakaan.
 

 

9. Ole pirun ylpeä itsestäsi

Minusta tämä on hassu tapakin, mutta sain voimaa siitä, että olin pirun ylpeä itsestäni. Aina, kun joku juttu onnistui, taputin itseäni selkään. Surusilmä ei edelleenkään lähde ovesta yksin koiran ja pojan kanssa noin vain. Minä lähden. Olen ovesta ulos ja ulkoilemassa oman itseni, lapsen ja koiran ruokinnasta sekä pukemisista huolimatta alle tunnissa heräämisestä. BAM! Superwoman! Ainakin omassa mielessäni :D
Sain lapseni rytmin käännettyä ja nykyään yöt nukutaan. Otan törkeästi tästäkin pojot itselleni. Kuin myös siitä, että imetys sujuu ja arki rullaa. Kuulen yhtenään kehua siitä, että en stressaa yhtä paljon kuin keskivertoäiti esikoisensa hoidosta. En tiedä, onko se kehu, mutta otan sen niin. En tiedä, kehen verrataan ja onko se edes oleellista. Silti kerron itselleni, että siksi lapsenikin on niin rauhallinen, kun minä olen pysynyt rauhallisena :D
Lapseni myös hymyilee leveästi, paljon ja usein, joten oletan, että hänelle on annettu siihen aihetta.
Ennen kaikkea selvisin yksin ne yöhuudot, hyssytykset, kantamiset ym. lapsi sylissä. Olin puhki, rätti ja loppu. En kertaakaan sanonut rumasti miehelleni, vaikka syytä olisi ollut ja vaikka hän päästi sammakoita suustaan. En tehnyt asioista henkilökohtaisia, vaan pyytelin vain apua nätisti. Jaksoin kerta toisensa jälkeen kuunnella mieheni valitukset ja huutamisen vauvan päälle ja sen ansiosta miehenikin on rauhoittunut, alkanut auttaa ja ollut täten ihana apu vauvan kanssa. Kipupisteitä on edelleen, mutta päivä kerrallaan solmuja auotaan. Vauva ei ole mennyt rikki ja jaksoin kahden minuutin taukoja lukuun ottamatta kärsivällisesti kantaa itkijää sylissä.  Ja silti tuntea sääliä enemmän kuin turhautumista. Ja joka kerta, kun joku sanoi minulle, että ei tuo ole oikeasti vielä mitään, minä heitin takaisin vain hymyn ja kerroin edelleen törkeän itseriittoisesti itselleni, että olen supermutsi :D

Akkujen lataamista

Tämä vauva-aika siis tosiaan koittelee, mutta tässä nyt omaksi piristykseni otin kuvan, kun kerrankin näytin ihmiseltä.

Ristiäisten jälkeen sunnuntaina me olimme siskoni, hänen poikaystävänsä ja Surusilmän kanssa grillaamassa vanhempieni luona. Oli ihana kesäpäivä ja hyvät ruoat. Koirilla oli mahtavaa aikaa!

Mummi ja meidän pikku kesämies viettivät laatuaikaa ja äiti sai haukata grillamisia!

Siskonikin osallistui. O:lla on kyllä mahtavat tädit! O:n hattu on muuten UV-suojattu, mutta auringolta suojautuminen on minusta ollut tavattoman hankalaa! Nyt meillä on aurinkorasvat kunnon kertoimilla, UV-suojainen uikkari, aurinkolasit ja UV-suojattu hattu.

Tässä lempikuvani O:sta, niin suloinen!

Kukkuu!

kesämies

Meillä on käyty paljon keskusteluja minun jaksamisestani Surusilmän kanssa. Hän ei näe asioita ihan samalla tavalla kuin minä. Koska hän käy töissä, siinä menee kahdeksan tuntia päivästä. Olen yrittänyt sanoa, että minä olen ollut kuukauden töissä oikeastaan 24/7. Nyt jo pidempään. Olen siis yrittänyt ehdottaa, että kerran päivässä minulle järjestyisi hetki itselleni. Pikku hiljaa sinnekin päästään.

Ristiäiset

Ristiäiset pidettiin meillä 24.5. mutta en ole ehtinyt kirjoittaa. Hui, kuinka paljon ihmisellä meneekään aikaa kaikkeen muuhun kuin itseensä vauva-aikana. Olen saanut kyllä viime viikolla ladata akkuja, mutta kirjoittaminen on vaikeaa.

Tiistain neuvolassa romahdin täysin. Puhuin äitiysneuvolan tädille kaikista huolistani, itku tuli silmään ja väsy ei antanut tilaa välittää tarpeeksi siitä, että kulisseja pitäisi pitää pystyssä ja aina pitää jaksaa hymyillä.
Sen seurauksena sain yhden neuvon: soita vanhemmillesi. Minä soitin. Torstaina menin vanhempien luo yöksi O:n kanssa. (Tosiaan, se nimikin nyt on! Ihanaa!)

Ja tältä näyttää mummi ja ukki ekan lapsenlapsensa kanssa, O on kyllä hurmannut perheeni ihan täysin ja ihania hoitajia on aina kyläreissulla.

Minun piti mennä auttamaan äitiäni, mutta loppujen lopuksi äiti auttoi minua.
Oli ihanaa kertoa hänelle kaikki. En halunnut millään puhua Surusilmästä pahaa, mutta sanoin vain, että ajatuksemme vanhemmuudesta ja odotukset siitä eivät kohtaa. Minun oma isäni on ollut omassa lapsuudessani niin vahvasti mukana, että on vaikea tajuta, millaisia erilaisia näkemyksiä asioista voi olla.

Lauantaina sitten juhlittiin ristiäisiä!

Isä ja poika

Jörö oli aivan innoissaan, kun sai olla vanhempieni luona lomalla. Siellä on oma piha, josta koirani ei onneksi juokse tielle (ainakaan toistaiseksi). Siellä koira saikin hengailla ristiäisten ajan.

O ei arvostanut ristiäisasuaan

O ja vanhemmat sisaruksineen

Kummien kanssa

Isovanhemmat ja isoisovanhemmat

Ja pappi

Nyt on meidän perheen uusimmalla tulokkaalla nimikin. Kaikki meni hyvin ja juhla oli mukava. Yksi valituksen aihe: äiti tajusi aamulla, että mikään mekko ei mahdu päälle! Siis imettämisen takia, you know. Siinä sitten paniikissa tämä ex-fashion freak vetäs kasaan tällasen asun... En malttaisi odottaa, että saisin taas palata sellaisiin vaatteisiin, joita haluan pitää, mutta imetys aiheuttaa ensinnäkin haluttomuutta pukeutua tiettyihin vaatteisiin niiden hankaluuden vuoksi ja toisekseen rintojen koko on toinen haaste. Tämä on taas näitä TÄYSIN turhia valituksen aiheita :D Ainakin tästä tietää, että ongelma on hyvin lyhytkestoinen, ellei itse ala paisua lisää!

Helsingin reissu

Mietin tosi kauan, että vieläkö bloggaan. Jotenkin ärsyttää itseäkin, että tuntuu kuin mitään positiivista sanottavaa ei olisi ja vauva on vienyt yllättäen minulta kaikki voimat. Hävettää itseäkin, kuinka kädetön olen väsyneenä. Äitini on opettanut, että jos ei ole mitään positiivista sanottavaa, ole hiljaa. Siksi blogini on ollut hiljaa.

Sitten tuli pitkä viikonloppu ja Helsingin reissu. Moni kauhisteli lähtöäni vauvan kanssa, mutta minä olin tyyni ja päättäväinen: minä olen lapseni äiti ja teen päätökset hänen elämästään ja seison niiden takana. Sitten luin teidän ihanat kommentit ja itkin ilosta ja sisuunnuin taas! Ja kappas, kun saa pari yötä vähän enemmän unta, niin taas jaksaa a) hymyillä lapselle b) hyssyttää lasta c) hengittää ja ennen kaikkea d) antaa asioiden mennä toisesta korvasta samaa myötä ulos. Koska olen jo ennestään herkästi provosoituva henkilö, väsyneenä on todella vaikeaa antaa vain kaikkien kommenttien olla.  Esimerkiksi niiden, jotka kertovat oman väsytarinasi perään, kuinka heillä oli niin helppoa ja nukuttiin 10h pätkissä öitä. Nyt olen jo edennyt siihen, että annan neuvolatädin kommenttienkin olla, koska tiedän itse, että minä todellakin teen parhaani lapseni eteen ja rakastan häntä enemmän kuin mitään muuta.

Jaksoin jopa Jörön kanssa lenkille! Oli huippua!

Tällä hetkellä odotan kovasti äitiysneuvolan ja lääkärin jälkitarkastusta. Rintatulehdukseen sairastuin myös ja tuskaa on ollut, mutta siltikin on ollut jotenkin helpompaa.

Kävelylenkit ovat myös olleet henkireikä ja päivän piteneminen auttaa huimasti!

Ja kappas: sormuksetkin mahtuvat taas käteen! Olen tästä ihan kohtuuttoman innoissaan, bye bye turvotus! Lisäksi Helsingistä löytyi unelmieni (rihkama)kello ja olen siitä tosi onnellinen myös.

Kello Glitteristä

Helsingin reissun satoa! Ihana Dora-koira kaverina, vauva ihastui häneen enemmän kuin omaamme!

 Tässä oli syy reissuun: Justin Timberlake, joka on siis ollut minun idoli jopa 'NSyncin aikaan, mutta tietysti enemmän soolouransa myötä. Vietettiin viikonloppu Espoossa serkkuni Sählärin luona ja oli ihan huippua! Serkkuni E oli myös mukana ja mahdollisti minun keikkareissun. Toimimalla lapsenlikkana. Oli muuten ihan jäätävän kauheaa olla lapsen luota pois 4 tuntia! Tässä on vielä harjoittelemista minulla, mutta toisaalta olen aika tyytyväinen, että saan tehdä juttuja lapsen kanssa ja siksi siis olin tosi onnellinen, että lapsi lähti mukaan reissuun. Imettäminen olisi muuten varmaan loppunut tuohon reissuun.

Reissu oli ihan mahtava, keikka oli ihan mahtava ja oli ihana nähdä serkkujani ja serkun miestä ja  viettää tyttöjen laatuaikaa ja saada mukaan Paras Ystävä, serkku ja siskoni Tanssija. Aiheutti sen, että päivisin oli kilpailua siitä, kuka saa pitää poitsua sylissä ja minä sain aina syödä rauhassa :) Oi, onnea!

Paras keikka ja Paras Ystävä

Elämäni ekan äitienpäivän selfie

Tätin sylissä ABC Hirvaskankaalla ruokakoomassa

Minun serkkuni Sähläri-täti, jonka sylissä viihdyttiin niin paljon

Yksi väsynyt matkustaja

Reissu meni ihan mainiosti! Rytmi alkoi kääntyä, kun matka takaisin taittui yötä myöten, auto hurisi ja uni maistui. Ensin imetin aina jossain piilossa, koska halusin yksityisyyttä, mutta sitten mietin, että äh, onhan mulla se imetyshuivi mukana juuri tätä varten ja sain samalla itse jutella matkaseuralaisten kanssa ja hakeuduttiin vain aina vähän yksityisempään pöytään huoltsikoilla. Pysähtyä on muutenkin hyvä noin parin tunnin välein ja se oli juuri hyvä, että poikakin pääsi silloin pois turvakaukalosta. Alkoi tulla itsellekin autokaipuu ihan vain siksi, että sinne kyllä hiljennytään! Mutta toisaalta vatsavaivat eivät enää ole niin pahoja onneksi ja meillä on aikomus mennä vyöhyketerapiaan ja koliikkikeinulainakin on hieman auttanut. Tosin nyt alkaa näyttää siltä, että poika valvoo, jos ei saa olla sylissä :D Välissä tuntuu, että enkö saa hetkeksi käsiä itselleni, mutta sitten taas toisaalta on se vain niin hellyttävää, että toinen aina nukahtaa juuri minun tai isän käsivarsille.

p.s. Jätän kommentit nyt vastaamatta, koska kaikki vinkit yms. olivat hyviä ja en yksinkertaisesti kerkeä! Mutta KIITOS niistä, arvostan todella!

Empatiaa ei tarjolla

Huoleen tai ahdistukseen ei auta se, että joku täräyttää jotain tyyliin "kuule, kun luuliks, että se on helppoa" tai "semmosta se kuule on vauva-arki" tai "ei tuo vielä mitään", mikä vain vähättelee omaa huolta/ väsymystä/ tapaa yrittää selvitä. Jos on jo kuukauden ikäisen lapsen kanssa oppinut, että hädässä olisi rehellisen avunhuudon sijaan kannattanut pitää paha olo sisällään ja kärsiä hiljaa, niin ketä se rohkaisee hakemaan esim. apua, kun hätä on todellinen? Ai niin, kun eihän se ole, vaan kyllä kaikki muut on ennenki pärjänny (itse vain olet se paska yksilö).

Tämä lohduton ajatus tuli minulle mieleen useammin kuin kerran tässä vauva-arjessa ja siksi en ole kirjoittanut. Pelkään, miten ihmiset suhtautuvat siihen, että myönnän olevani uupunut. Neuvolassa ollaan yritetty jutella, että koliikki vaivaa, mutta sillehän ei voi mitään. Surusilmän äiti, a.k.a. anoppini totesi vauvamme sylissään "hyvä, että et päästä äitiä liian vähällä!". Suurin saavutukseni oli, etten purskahtanut itkuun. Olen melko ihmeissäni, että niin monet vauva-arjen läpikäyneet tuntuvat olevan mielissään siitä, että joku muukin joutuu kärsimään. Kun meillä ei nukuta öisin ja naapuri aloittaa kaakeliremontin piikkaamalla seinän takana aamulla, kun minä vihdoin saan vauvan uneen ja voisin itsekin nukahtaa, sanoo facebookissa ainakin yksi kaveri "empatiana" siihen, että "kuule, tervetuloa vauva-arkeen!". 

Mutta päivät menevät eteenpäin. Minä tunsin ensin kauheita omantunnon tuskia, että kämppä on sekaisin ja en saa mitään aikaan päivisin. Kämppämme on edelleen sekaisin, mutta nyt unet menevät kaiken edelle, kun olen puhki. Verenpaineeni on edelleen hieman koholla, mikä tosiaan vaikuttaa asiaan, mutta ainakin olen jaksanut ulkoilla koiran ja vauvan kanssa, mistä on minullekin hyötyä. Meidän vauva-arjessa ei herätä ennen kuutta. Meillä laitetaan silloin nukkumaan. Ainoa varma nukkuma-aika tällä hetkellä on klo 6-11. Siinäkin välillä on yksi syöttö. 

 

Pikku hiljaa kuitenkin kaikki helpottaa: äitini auttaa meitä lämmittämällä saunan, vahtimalla poikaa sen aikaa, että me pääsemme heidän luonaan siellä käymään ja kokkaa meille herkullista ruokaa, jonka kerkeämme syömään rauhassa. Rytmi on edelleen sekaisin, mutta meillä sitten vaunuillaan klo 13 tai 14. Ainakin ulkoillaan. Ystäväni Hönty tulee käymään ja kertoo, että ymmärtää väsymykseni täysin. Yksi yö menee nukkuen syöttöjä lukuunottamatta, toinen yö menee huonommin huutaessa. Seuraavana päivänä saa taas nukkua. Pikku hiljaa kaikki helpottaa.

Kauhean yön jälkeen vauva mönkii mahani päällä ja kannattelee jo hiukan päätään. Tarttuu rintaan päättäväisesti ja hivelee samalla rintakehän ihoa. Katsoo minua ja hymyilee. Nukahtaa syliin ja hymisee tyytyväisenä. Komentaa isäänsä tulemaan takaisin viihdyttämään häntä ollessaan sitterissä. Tarttuu ensimmäistä kertaa leluunsa. Seuraa neuvolassa katseellaan.

Sisko tulee kylään ja pitää vauvaa sylissään, että äiti saa syödä. Lähtee kanssani lenkille mukaan tueksi. Surusilmän bestman kantaa minulle vaunut alakertaa, kun Surusilmä on sen unohtanut töihin lähtiessään ja käy minun ja vauvan kanssa lenkillä kuunnellen minua. Pääsen lenkille ystävän ja hänen vauvansa kanssa. Vietän vappua brunssilla mummolassa, missä sisko ottaa vauvan syliinsä tunniksi, jolloin äiti saa vain olla.

Isäni tekee pojalle ihka oman kehdon.

Me pääsemme koirapuistoon vaunujen kanssa, Jörö on innoissaan.

 

Poika nukahtaa isänsä syliin. 

Ja silloin sitä tajuaa: minä en ole täydellinen tässä. Joskus tulee itku itselläkin. Joskus joudun laskemaan vauvan sänkyynsä, jossa hän huutaa hetken yksin. Minä käyn karjaisemassa tyynyyn ja palaan takaisin ottamaan vauvan syliin. Ensimmäistä kertaa elämässäni minä en ole loistava jossain, vaikka kuinka yritän. Mutta tämä on silti unelmieni täyttymys. On hetkiä, jolloin ajattelen, että en ikinä halua toista lasta, kun tämäkin on niin vaikeaa. On toisia, jolloin mietin, että vannomatta paras ja haluaisin kuitenkin ison perheen.

Silti toivoisin, että empatiaa ja tukea olisi tarjolla enemmän. Kyllähän minä tiedän, että itse halusin lapsen. En silti halunnut lapselleni koliikkia, joka estää häntä nukkumasta. Ystäväni kyllä yritti sanoa minulle, että oman lapsen itku on kaikista kauheinta, mutta sitä ei tajua ennen kuin se on oma lapsi, joka itkee. Jos oma lapsi itkee kivusta, on se kaikista kauheinta. Raskausaikana pelkoihin vastattiin sanomalla, että aina saa apua, mutta kun lapsi on maailmassa, se apu onkin haettava omasta turvaverkosta. Onneksi minulla sellainen on, sillä ilman sitä en ikinä pärjäisi. Onneksi heihin on voinut luottaa enemmän kuin muihin lupauksiin. Onneksi suurimmalla osalla ystävistä on sen verran aivoja, että he eivät murtumispisteen hetkellä syyttele, ivaile tai kuittaile. Avunhuutoon ei saisi vastata sanomalla "kyllä se siitä" vaan "voinko auttaa?" tai edes "olen pahoillani, yrittäkää jaksaa". Joskus se kuunteleva korva voi oikeasti olla älyttömän tärkeä ja merkitä todella paljon, ainakin minulle. Toiselle purkaminen voi tuoda taas mielettömiä voimavaroja jaksaa seuraavakin yö hyssyttelyä ja kävelyä vauva sylissä.

Sitten huuto lakkaa, vauva hiljenee ja nukkuu kolmen tunnin pätkän. Vauva rauhoittuu äidin ihokaistaleelle ja takertuu siihen sormillaan. Huomenna minä menen kampaajalle yksin ja jätän perheen miehet keskenään. Ihana vauvani ei ehkä ole aina helppo tapaus, mutta ainakin hän on meille tärkeintä maailmassa joka ikinen hetki.

Kysymyshaaste

Sain Limpsin Lampsin -blogin Annilta haasteen, jossa vastaillaan ensin kysymyksiin ja sitten haastetaan viisi muuta omilla kysymyksillä. Kiitos paljon Anni haasteesta! Here goes, pitkästä aikaa kun kerkesin päivittämään! Oikeita asioita sitten vielä vähän myöhemmin.

1. Millaisia luonteenpiirteitä sinulla on?

 

Ennen kaikkea taidan olla perfektionisti. Se vaikuttaa tekemisiini sekä hyvässä, että pahassa. Pyrin olemaan täydellinen vaimo, äiti, sisko, lapsi, opiskelija, ystävä, emäntä koiralle, emäntä vieraille jne. Haluan myös olla kaikkien kaveri ja kaikkien tykkäämä. Siihen en kuitenkaan pysty toisen luonteenpiirteen takia.

 

Olen häpeämätön. Seison sanojeni takana, puhun suuni puhtaaksi kun kohtaan vääryyttä, ja uskon enemmän siihen, että sanoo sanottavansa kuin että jättää sanomatta ja katuu sitä. En halua olla ilkeä koskaan, mutta joskus jos kohtaan vääryyttä, sanon suoraan, mitä olen asiasta mieltä. En myöskään (hyvässä tai pahassa) häpeä tekemisiäni tai sanomisiani, sillä elämä on liian lyhyt. On mielestäni parempi ostaa kallis pari kenkiä ja syödä loppukuu kaurahiutaleita kuin miettiä kaksi kuukautta myöhemmin, että miksi en ostanut, kun ne niin kovasti halusin :D samalla tavalla mieluummin teen ex tempore -juttuja, kehun ventovieraan ihanaa hiustyyliä ja sanon yliopiston opettajalle, että koin kohteluni epäreiluna.

 

Minulla on taipumus sääliä itseäni liian helposti. Etsin aina ensin syytä muista, vaikka oikeasti olisin itsekin voinut asiaan vaikuttaa paljon enemmän, kuin ensin myönnän.  Viime aikoina olen tiedostanut asian todella hyvin ja alkanut työstämään asiaa tosi paljon. Siksi minusta on erityisen vaikeaa hyväksyä samaa piirrettä muissa :D Muutenkin haluaisin sanoa, että nyt minä pystyn olemaan melko realisti itselleni.

 

Olen omasta mielestäni älytön optimisti ja erityisen joustava ihminen rakkaideni kanssa. Annan mieluummin periksi kuin alan tapella. Lisäksi haluan aina uskoa, että päivä nousee huomennakin ja aamulla kaikki näyttää valoisammalta. Olen raivoisan kova puolustamaan siskojani, ystäviäni ja läheisiäni. Koska minua kiusattiin koulussa, nousin kuin pullataikina siskoni puolesta, kun hän kohtasi samaa.Optimismini on piirre, johon Surusilmä ensin rakastui. Nauran paljon, mutta myös itken paljon, enkä häpeile niistä kumpaakaan. Olen tunteellinen ihminen.

Olen erityisen empaattinen ja se on joskus jopa vaikeaa. Saatan sääliä ihmisiä ja eläimiä niin, että voin pahoin heidän puolestaan. Minusta ei ikinä tästä syystä olisi tullut hoitoalan ihmistä.

 

 2. Millaisen toivoisit elämäsi olevan viiden vuoden kuluttua?

 

Toivoisin niiiin sen idyllin: omakotitalo (tai paritalo) taajama-alueella tai maalla, toinen lapsi (ehkä, kait?! :D ), auto ja enkunopen tutkinto sekä virka. Ai niin, ja 30 ikävuoden kohdalla haluaisin läheisimpien ystävieni kanssa New Yorkin matkalle.

 

 

3. Mikä saa sinut suuttumaan?

 

Ennen kaikkea epäoikeudenmukaisuus. Julmuus ja ilkeys. Se, etät jotkut haluavat ehdoin tahdoin osoittaa toisille, että he eivät ole minkään arvoisia.

Se, että kysytään, miten jaksat ja sitten jos toinen ei jaksakaan, kohautetaan olkia ja vähätellään toisen huolia.

 

4. Mitä haluaisit tehdä tulevana kesänä?

 

Haluaisin lähteä isäni ja äitini 30-vuotishäämatkalle mukaan Pojun kanssa. He menevät Sveitsiin. Needless to say, en ole oikeasti menossa :D Jos mietitään realistisesti: mahtua mun viime kesän sortseihin, juhlia mun hääpäivää Surusilmän kanssa, syödä mansikoita ja vadelmia vaniljajäätelöllä ja lätyillä ja viettää aikaa poikani kanssa. Paljon. Ai niin ja jatkaa sitä graduani. Tai siis en haluais sitä tehdä, mutta se on ainoa keino saada se  valmiiksi.

 

5. Miten teidän perheessä jaetaan kotityöt?

 

Ei mitenkään :D me ollaan maailman huonoimmat kotitöiden tekijät. Siis oikeasti. Meillä on siistiä tasan siivouspäivänä. Siivouspäivä on kerran kuussa. Imuria meillä käytetään useammin, koska labbis. Yleensä minä hoidan tiskikoneen lopputäytön ja purkamisen, Surusilmä on parempi täyttämään sitä pikku hiljaa. Minä laitan pyykit koneeseen ja pesemään, Surusilmä purkaa ne. Imurointi on yleensä minun homma, kuten myös ruoanlaitto. Minä käyn kaupassa. Vauva-arjessa se tekee, joka kerkeää, yleensä Surusilmä. Minä en saa paljoa tehdäkään.

Minä haastan näillä kysymyksillä:

 

1. Mikä on mielestäsi suurin saavutuksesi?

2. Mitkä ovat sinulle tärkeimmät arvot?

3. Mainitse muutama kappale, jotka ovat tehneet sinuun vaikutuksen ja miksi?

4. Mitä luonteenpiirteitä sinulla on?

5. Mitä unelmia haluaisit vielä saavuttaa elämässäsi?

 1. Mariannan Vuonon Kimallus

 2. Niinan Bridezilla

 3. Sylvian 8 tassua

 4. Miss Occhi Blue

 5. Voimariini