Hui, mikä viikonloppu!

Meillä ei ollut oikein kiva viikonloppu. Minulla on siis tässä loppuraskaudesta ollut raskausmyrkytyksen oireita. Olen aina ennen ollut verenpaineeni kanssa terve ihminen. Paine on aina ollut alle 80/120. Nyt sitten mentiin tiistaina neuvolaan ja paine oli todella kova, 98/144. Pissa oli plussalla, mutta onneks vaan yhellä. Naureskelen nyt itsellekin, että kirjottelen tämmösiä juttuja tänne julkisesti. Huhhuh, tässä tämä prinsessa kertoilee näitä itsestään! Noh, neuvolan täti huolestui ja tätä tätiä ei siis pienestä hetkauteta. Jyrähti Surusilmälle, että nyt se rouva ei saa tehdä mitään, vuodelepoon ja sinä hoidat kaiken. Ja Surusilmähän teki työtä käskettyä. Paitsi, että minä en. Eihän se niin paha voi olla, jos vähän ulkoilen koiran kanssa...

Torstaina menimme käymään sitten lääkärin vastaanotolla ja pissa oli jo kahdella plussalla ja paine hyvin korkealla. Hän teki minusta päivystyslähetteen Länskään ja me haimme synnärikassin mukaan. Olihan mahdollista myös, että käynnistävät nyt, kun viikkoja oli 38+3. Minut otettiin osastolle lepäilemään, mittailtiin paineita, käyriä ja seurattiin vauvan liikkeitä. Mutta itku tuli minulla siinä vaiheessa, kun kerrottiin, että ei käynnistetä vielä, mutta minun on jäätävä yöksi. Yksin. Tässä minä olen todella todella NYNNY. Vietän erittäin harvoin aikaa erillään Surusilmästä, se tuntuu jotenkin todella vaikealta nukkua yksin ja varsinkin, kun piti tsempata niin paljon. Olin todella onnessani, että Surusilmän työnantaja ymmärsi tilanteen heti ja antoi hänelle vapaapäivän olla kanssani sairaalassa.

Surusilmä käväisi kotona ja toi minulle kirjan, joka oli jäänyt synnärikassin kyydistä. Minähän olen maailman suurin hätähousu, joten siinä minä juttelin masulle, että sieltä voi nyt sitten tulla ulos. Hopihopi :D O Sairaalaruoka oli yllättävän hyvää ja siinä vaiheessa, kun pääsin olemana hetken yksin ja levähtämään, tajusin, kuinka väsynyt oikeasti olinkaan ollut. Itku tuli oikeastaan puhtaasti helpotuksesta: minun on PAKKO levätä. Perjantaina kaikkien tutkimusten tulos oli, että yksi lepopäivä oli jo tehnyt tehtävänsä. Vauvalla nyt ei missään vaiheessa ollutkaan varsinaisesti hätää, sillä liikkuu erittäin hyvin. Mutta minullakaan ei näyttänyt enää olevan: paineet laskivat ja näytteet olivat paremmat. Minulle annettiin uusi aika tulla takaisin sunnuntaina. Annettiin ymmärtää, että todennäköisesti minut otettaisiin silloin osastolle ja käynnisteltäisiin. Vannotettiin, että saan mennä kotiin vain, jos vierailijoita ei ole, enkä kehitä mitään tekemistäkään. Surusilmä oli myös aika huojentunut ja otti kunnia-asiakseen, että minä en suunnilleen liikahda ollenkaan sohvasta.

Tänään käytiin sitten "turha" reissu uudelleen sikäli, että paineet olivat pikemminkin normaalit ja minulle oli annettu ymmärtää, että tulen käynnistykseen, mutta tästä tulikin vain ylimääräinen lasku, sillä ei meillä oikeastaan mitään virkaa ollut tuolla käydä tarkastamassa asioita. Minä tiesin jo nuo verenpaineet oman mittauksen perusteella ja samaten pissanäytteen tuloksen. MUTTA se tässä oli positiivista, että kohdunsuu on nyt hiukan auennut, noin 2,5cm on jo tultu ja kohdunkaula on lähes kokonaan hävinnyt! Jännän äärellä ollaan siis. Saimme uuden tarkastusajan torstaille, mikäli synnytys ei siis ennen sitä käynnisty. Ja nyt olen oikeastaan toiveikas, että jospa se sitten käynnistyisi! Jos lapsi olisi äitiinsä tullut, olisi kuunnellut käskyjäni ja tullut ulos vauhdilla, mutta isänsä vauvana varmaan hidastelee ja otti nokkiinsa hoppuutuksesta :D Tämä on hyvää opetusta minulle jo tulevaisuuttakin ajatellen. Kaikkea ei voi (varsinkaan lasten kanssa) aikatauluttaa ja saada juuri sillä sekunnilla, kun haluaa.

Saldona silti ihanat keskustelut maailman ihanimman kätilön kanssa ja kätilöiden ihailut siitä, miten hyvin osasin ottaa kivun ja suhtautua siihen huumorillakin, että olen sen kanssa vähän nynny. Kohti uutta viikkoa siis ja toivottavasti se olisi myös vauvan maailmaansaapumisviikko! :)