1. Olen aina ollut sitä mieltä, että olen pirun onnekas ihminen. Sama päti raskauteeni. Itse en ole joutunut kärsimään lapsettomuuspiinasta, hedelmöityshoidoista, polyrakkulaisuudesta tai epävarmuudesta. Me jätimme ehkäisyn pois ja tulimme raskaaksi, Kiss kiss bang bang! Silti en hyväksy sitä, että minulle tultiin edelleen enenevässä määrin sanomaan, että mulla on liian helppo elämä enkä osaa arvostaa mitään, kun vain liihottelen kaiken läpi. Minulle oli ihan yhtä itsestään selvää tämänkin asian suhteen, että tämä oli ihmeellistä ja olen poikkeuksellisen onnekas, että Surusilmä ja minä saamme heti lapsen. Pelkään jopa hieman, että kohtalo kostaa tämän helppouden synnytyksessä/ lapsen terveydessä tmv. Se on vain ihmismielen ajattelutapa, pitää aina pelätä, että jos joku menee sittenkin vikaan.
2. Olen pelännyt erittäin paljon. Omalla kohdallani olen aina luottanut elämän kantamiseen. Nyt olen vastuussa toisesta ihmisestä ja tämän suurempaa asiaa ei tule. Ja yhtäkkiä omalla itsellä ei ole enää juurikaan väliä, kunhan vain elämä kantaa häntä.
3. Minun kroppani oli sittenkin aika vahvassa kunnossa. Selkäni kipuili jo aika varhaisessa vaiheessa, mutta se johtuikin pääkalloliukkaista eikä huonosta lihaskunnosta. Tälläkin hetkellä, RV 37+1, ainoat kremppani ovat hartiat (liian isot rinnat?), tunnoton kohta vatsalihasten yläosassa ja tunnottomuuden tunne käsissä. Painoni ei noussut alussa juuri ollenkaan, se jopa laski. Jaksoin käydä salilla viikolle 22 asti. Juoksin vielä varttimaratoonin raskausviikolla 8. Väsymys ei ole lannistanut minua liikaa ja koiran kanssa ulkoilen edelleen vähintään puoli tuntia päivässä kävellen. Olen jopa tosi ylpeä itsestäni tässä suhteessa, eka kertaa eläessäni.
4. Närästys on jäätävää näin loppuajasta. Joku tukkii mulle polttavaa rautatankoa kurkusta alas ja ymmärrän englantilaisten sanan "heartburn". En ole koskaan ennen juuri kärsinyt närästyksestä.
5. Haluaisin jo nähdä vauvani sylissäni. Osittain se johtuu olostani, joka on aika tukala. Osittain haluaisin jo päästä "tositoimiin". Toisaalta se jännittää niin paljon, että toistaiseksi en vielä ole alkanut synnytystä kotikeinoin jouduttamaan.
6. En ole lukenut yhtään vauvafoorumia. En kaipaa holhoavia tai tuomitsevia ja ehdottomia neuvoja. Uskon vain käsitteeseen "riittävän hyvä vanhempi" ja pyrin siihen.
7. Parisuhteesta on tullut minulle entistä tärkeämpi tuki ja henkireikä tässä kaikessa. Surusilmä on ahkerasti kuunnellut viime aikoina kaikki valitukseni ihan pienistäkin ja hoitanut asiat, kun minä olen tarvinnut lepoa (lue: nukahtanut yhtäkkiä kesken lauseen pariksi tunniksi sohvalle). Kovan paikan tullen sitä tajuaa, kuka vierelle jää.
8. Ne mielihalut:
- kaakao ja suklaa (en pidä suklaasta normaaliolosuhteissa juurikaan)
- ranskalaiset, Orient-dressing ja sipuli (to die for!!!)
- pepsi
- yoghurtti splash -karkit
- maksalaatikko (nyyh, rakastan muutenkin, mutta kun sitä ei saa syödä!)
- appelsiini
- piimä (johtunee avusta närästykseen)
- hetken mielijohteet (lättykestit yhdeltä yöllä)
- jäätelö
- ihan vaalea höttöleipä
- pihvi, mitä raaempi sen parempi :D (en silti uskalla syödä mediumia raaempaa)
-pirkan kermapasta
- kaikki mitä ei saisi syödä, enkä siis syö (kylmäsavuporo, suolaiset, siian mäti, inkivääri, punaviini)
9. Ällötykset (joita rakastin ennen)
- pitsa
- vadelmat
- maitorahka
- paahtoleipä
- kananmuna
10. Kuinka vähän mulla on ollut hormonimyrskyjä:
johtuukohan tämä siitä, että lopetin pillerit ja tulin heti raskaaksi ja koin pillerit minun kropalle ja mielelle jo todella myrkkynä? Oli miten oli, minun luonne on jotenkin omasta mielestäni jopa tasaantunut raskauden myötä. En itkeskele läheskään niin paljoa, en provosoidu ihan niiiin helposti ja yritän laittaa asioita tärkeysjärjestykseen sekä perspektiiviin.
11. Kilpavarustelu meinasi yllättää minutkin. Sitten tajusin, että meille hankitaan tähän pieneen kämppään vain se, mitä tarvitaan, ei sitä, mitä muillakin on. Asumme kaksiossa ja alussa se ahdisti vietävästi. Nyt pyrin tilaa säästäviin ratkaisuihin ja vastaan kaikille (joka ikinen tuttuni on tainnut tätä kysyä) utelijoille, että ei, me emme tässä vaiheessa muuta. Minä haluan ensin opintoni valmiiksi, sitten haluan marssia pankkiin ja pyytää lainaa. Siihen asti meidän todella edullinen saunallinen keskustakaksiomme saa palvella meitä. Neuvolasta sanottiin, että meitä ei siitä hyvästä sosiaalityöntekijä tule ahdistelemaan. Yhden vauvan kanssa pärjää tässä, meillä on oma parvekekin, jossa vauva voi nukkua. Haaveilen kyllä isommasta, mutta sen aika ei vain ole vielä.
Käytän rahani mieluummin järkevästi ja saan jotakin ehkä säästöönkin täten.
Sitä paitsi todella moni myy käyttämätöntä tavaraa kirppareilla eteenpäin tarpeettomana, mutta se oli pakko saada. Olenkin siis (tapojeni vastaisesti) pyrkinyt pois kilpavarustelusta ja shoppailuhysteriasta ja miettinyt aina
kertaallen, tarvinko jotain, vai en? Aina, kun meinaa ahdistus iskeä, kysyn itseltäni, tuleeko tunne tarpeesta vai ulkopuolelta. Olen aika ylpeä itsestäni, että kykenen tällaiseen järkiajatteluun ja kaikille hankinnoillemme on suunnilleen olemassa perustelu.
12. Otan aika rennosti ja luotan, että vauvan kanssa mennään sitten päivä kerrallaan, eikä sitä etukäteen voisikaan kauheasti ennustaa.
4 kommenttia:
Mekin asumme kaksiossa, jossa tilanpuute on ongelma, mutta olemme päättäneet pärjätä tämän kanssa nyt jonkin aikaa ja säästää omaa taloa varten. Alusta alkaen olen kyllä pyrkinyt ajattelemaan järkevästi, tilasta riippumatta, tavarahankintojen kanssa, mutta välillä tulee mieleen että "voi kun tuo on ihana, voisinko ostaa tuollaisen?" kun sitten järki sanoo, että varmasti pärjäät sillä halvemmalla versiolla tai kokonaan ilman.
Esimerkkinä tripp trapp syöttötuoli. Alusta asti olin päättänyt, että sellaisen hankin ja yritän etsiä tuolin käytettynä. Sopivaa väriä ei vain käytettynä ole tullut vastaan, joten päätin, että sen verran voin investoida että ostan uutena. Nyt kun aikaa on kulunut ja tavarahankintoja on tullut ja vielä on hankkimattakin, olen ajatellut että vauva varmasti pärjää ihan basic-syöttötuolillakin. Onhan se hullua periaatteessa "vähä varaisena" laittaa syöttötuoliin 200€, kun lapsi varmasti pärjää ilman, että tuolista saa taaperopenkin sitten isompana :D Ei sillä jos joku haluaa ja on valmis investoimaan ko. syöttötuoliin (suurimmalla osalla kavereita on tuo tuoli), mutta kun omalle kohdalle ajattelen, niin omiin arvoihin ei sovi laittaa tuoliin niin paljon rahaa, kun sillä rahalla voi saada niin paljon kaikkea muutakin. Ja lapsi varmasti pärjää ihan hyvin ilmankin.
Käytettynä olen ostanut oikeastaan kaikki tavarat ja rahaa on kulunut ehkä 500€, mikä on mielestäni vähän. Ekologisuus on se suurin syy miksi käytettyjä tavaroita olen ostanut ja mielestäni monista lasten tarvikkeista nyt vain pyydetään ihan naurettavia summia vain sen vuoksi että "äidit tahtovat lapsilleen vain parasta".
Hei, ja onnittelut tulevasta pienokaisesta :) olen jo pitkään seurannut blogiasi, ja ihan mahtavaa kuulla tämmöisiä uutisia! Meillä kärsittiin vuosien lapsettomuudesta, hoitoihin emme lähteneet ja nyt meidän pieni poikamme on viiden kuukauden ikäinen <3 Yhtään ei kannata tuntea huonoa omaatuntoa siitä että on ollut "helppo raskaus ja raskautuminen", onnekas olet :) Äidiksi tulemisen " huono puoli" on se että raskauden alusta saakka on huoli pienestä ja se tunne ei katoa ikinä. Mutta itsekkin pitkän lapsettomuuden ja vaikean raskauden jälkeen olen samaa mieltä kanssasi, päivä kerrallaan ja riittää kun parhaansa yrittää. Tsemppiä vielä loppuodotukseen, vaikka tukalaa se kyllä on. Ja tietenkin myös synnytykseen ja jatkoon!
-Entinen luokkakaveri ;)
Ärsyttää...
En nää oonko lukija ja en saa lisättyä itteeni lukijaks :/
Hei Anonyymi! Olen ihan samaa mieltä siitä, että mulle tulisi kans huono omatunto, jos törsäisin hulluna. Tää johtuu varmasti osittain siitäkin, että tiedostan miehen olevan kohta se pääasiallinen tulonlähde meillä, joten yritän oppia elämään nuukasti ja epäitsekkäästi. Olen jo totutellut siihen, että kohta ei liiemmin shoppailla ja that's fine. Ekologisuus ei ole koskaan ollut vahvimpia puoliani, mutta säästäväisyyttä osaan, kun vain haluan.
Silti olen viime aikoina alkanut miettiä, tarviiko kaiken olla sitä kertakäyttökulttuuria? Päässä soi Palefacen Helsinki -Shangri-La "Hurahuhhahei, heitä pois ja osta uusi, Visa, pikavippi, karhukirje, maksuhäiriö." Minusta on hienoa oppia säästäväiseksi tällä tavalla ja hyödyntää sitä, että joku ei tarvi enää toimivaa, niin voin hyötyä siitä. Sille en aio lotkauttaa korvaanikaan, jos joku väittää, että teen tätä siksi, että omasta mielestäni lapseni ei ansaitsisi parasta. Ihan varmasti ansaitsee. Mutta aika moni niistä parhaista kestää käyttöä useamman lapsen verran.
Meillä on sama homma, säästämme omaa varten nyt tässä nuukaillen tässä kämpässä. Sen ensiasunnon ostajan edut saa kuitenkin vain kerran eläessään ja se voi tarkoittaa rahassa jo huomattavia summia.
Anonyymi 2: Kiva kuulla sinusta! Hmmm. Jäi tosi paljon mietityttään nyt, kuka mun entinen luokkakaveri! :) Muistan kyllä onneksi kaikki vanhat luokkakaverit, joten tietäisin kyllä heti! Seuraan tälläkin hetkellä vierestä erästä raskautumistaistelua ja kuuntelen ystäväni huolta asiasta. Sydämeen pistää vain se, että minulle näitä juttuja kerrottiin alussa paljon, nyt vähenevässä määrin, mitä enemmän heillä "toivo hiipuu". Silti ymmärrän sen toisaalta.
Itse en ole varmastikaan ollut niin varovainen, kuin monet kauan yrittäneet. Olen aktiivisesti itse asiassa yrittänyt päästä turhista peloista ja tehnyt asioita, joista nautin. Varsinkin viikolla 13 rohkaistuin kunnolla, kun se "spontaanin keskemenon riski" oli ohi.
Anette, kyllä sie näyt minun lukijoissa :) Kiva kun liityit, tervetuloa!
Lähetä kommentti