26. marraskuuta 2008

tyttö, joka rakastui jääkiekkoon

Ja tyttö, jonka toinen puolisko olisi hyvin vihainen, jos tietäisi, että hänen iki-ihana kenkäfriikkinsä välttelee muuttopakkaamista muuton aattona katsomalla Greyn Anatomiaa JA paukuttamalla blogimerkintää.

Ja ihan minun mielikseni, vilkaiskaa tätä kenkää! Jos tässä pörssissä ois nyt sellaiset 150e ylimääräistä, niin tuollaiset ostaisin. Topshopista siis. Nuo olisivat minun unelmakengät. Itse asiassa näin nuo Brittien Glamourissa, mutta taisivat olla vieläpä kiilotnahkaa ja vain 65£, joten en usko, että tuo on ihan sama kenkä, mutta lähes sama, jotta saatte kuvan siitä täydellisestä :D

Tanssitreenit ovat osaltani menettäneet merkityksensä. En enää rakasta tanssia, koska tanssi ei enää ole hiphopia. Paikalle on tuotu periaatteessa kiva tyttö, jolla ei ole mitään hajua kyseisestä tanssisuunnasta. Harmittaa, sillä perusteita ei ole rahojen palautukseen ja kurssi maksoi aika paljon :(


Otsikkoon viitaten taas, kävin katsomassa Kärpät-SaiPa eilen. On inhottavaa katsoa oman lempparijoukkueensa alennustilaa. Tällä kertaa voittivat 2-1, mutta viime vuoden joukkue olisi peitonut SaiPan sata nolla. Pelissä olo tuntui mahtavalta ja olo myös. Kiva tehdä asioita, joista oikeasti pidän. Tulin kotiin Subwayn kautta Kana Teriyaki kotipaketissa, namnam! Olen ihan koukussa niihin patonkeihin! Normaalisti menen peliin colour-coordinated: Keltanen pitkähihanen ja pitkähelmanen paita ja mustat farkut, saappaat, musta huivi, takki ja Kärppäpipo. Tällä kertaa ne mustat housut olivat Kemissä, joten ette saa kuvaa siitä.

Ja mies soitti, että se tulee kotiin pitserian kautta. Äkkiä blogi kiinni :D!

6 kommenttia:

Sateenkaari kirjoitti...

vau!miten upeat kengat. mutta minulle ei ikina tuon koron takia. selka sanoisi sopimuksensa heti irti.taidat olla oikea jaakiekkofani. mina olen koripallo-ja jalkapallofaneihin lukeutuva.taalla turkissa kuuulun galatasarayn kannattajiin.

Katti kirjoitti...

Kyllä likat voi olla yhtä hyvin lätkässä kiekkoon!!!(Heh)
Minäkin tykkään katsoa pelejä.Olenhan minä"virkani puolesta"seissyt monta monituista vuotta hallissa jos toisessakin.
Onpaa muutama fanituotekkin tullut kaupiteltua ison seuran junnuorganisaation puitteissa.
Hyvä laiji.Vauhtia ja vaarallisia tilanteita.Joskin joskus vähän liikaakin
Mitä tulee Kärppien ahdinkoon ja konttaamiseen,niin kaikki joukkueet käyvät välillä konttauskoulun läpi.Onhan Kärpät olleet niin kauan voittajina,ettei se voi millään loputtomasti jatkua.(ehkä olet sitä mieltä,että valitettavasti!)
Toisaaltahan se lisää mielenkiintoa kun tulee uusia voittajakandidaatteja Blues,Jyp.
No niin minä ajattelen,en sitten tiedä...!!!

sho(e)paholic kirjoitti...

sateenkaari: ymmärrän, että eivät ole kovin selkäystävälliset. Minä olen aika pahasti haksahtanut jääkiekkoon, mutta kyllä täällä Suomessa seuraan aina sunnuntaisin kaikki Espanjan liigan pelitkin, se on meidän yhteinen iltahetkemme viikon päätteeksi Housuboyn kanssa. Siksi en usein edes katso BB:n häätölähetystä :D

katti: Niin voivat! Meillä on ystäväporukassani yhteinen rakkaus kiekkoon ja mehän olimme katsomassa kaikki yhdessä sen finaalipelin viime vuonnakin ja mahtavaa oli! Olen ihan samaa mieltä tosin siitä, että homma pysyy mielenkiintoisempana, jos Kärpät ei voita koko ajan niin suvereenisti, kuin hallitsivat viime vuonna. Viime vuosi teki myös sen, että oli enemmän kuin koskaan tämä Kärpät vastaan muu Suomi -asetelma.

Anonyymi kirjoitti...

Täälläkin on yksi hieman alennustilasta harmissaan oleva Kärppäfani. ; ) Varsinkin, kun meidän perheen toinen puolisko kannattaa HIFKiä. Tosin olen onnistunut manipuloimaan lapset Kärppien puolelle! : )

Nuo kengät ovat aivan upeat! Korko on minulle liian korkea, mutta kiinnostus sopivakorkoisiin kenkiin on huolestuttavasti kasvanut viimeisen vuoden sisällä... Väsynyt Lanssari ei vieläkään tiedä tarkalleen, paljonko saappaani maksoivat... ; )

Anonyymi kirjoitti...

Hassua. Nimittäin mulla on käynyt täällä tanssitunnilla juuri toisin päin. Eli en enää jaksa käydä muutamien opettajien tunneilla, koska he sekoittavat käsitteet hip hop ja jazz. Täällä kaikki "uusi tanssi" on jazzia, eli lyyrisen jazzin ja broadwaytyylin (joita rakastan) lisäksi tunnilla tehdään usein myös hip hoppia. Nykyään oon sitten ihan balettifriikki, kun niillä tunneilla ei ainakaan koskaan pety. Eilen tosin venäytin nilkkani ja täytyy yrittää pitää loppuviikko lepoa. Mutta toivottavasti jo ensi viikolla taas treenaamaan.

sho(e)paholic kirjoitti...

Verna, mun serkku on myös kerhon fani, mutta aina, kun kerho tippuu ja Kärpät jatkaa (eli aina) ;D niin se kääntää takkinsa pohjoisen puolelle, kun on itekin täältä lähtösin. On ollut havaittavissa jopa sellaisia piirteitä, että kääntäisi takkia koko kaudeksi.

Itse en enää kerro Housuboylle, mitä kenkäni maksoivat tai että ylipäänsä ostin sellaiset :D meillä toi toinen osapuoli tupakoi, joten niin kauan, kun se voi polttaa rahaa taivaan tuuliin, niin mie saan käyttää sitä turhuuksiin. Mun taktiikka on piilottaa kengät pariksi viikoksi ja väittää käyttöön ottaessa, että ne on jo vanhat ;D

Hyppy: en tykkää itse, jos tyylejä sekoitellaan mun mielestä "väärin" ja tämä sekoittaa kaikki poppingista ja loggingista hiphopiin ja balettiin. Lisäksi nainen ei osaa tehdä punnerruksia oikeassa asennossa, vaikka on tanssinut yli kymmenen vuotta. Huoh. :D valivali. Toivottavasti nilkkasi paranee! Tanssitunnit toisella mantereella ja toisessa kulttuurissa kuulostavat kyllä mahtavan kiehtovilta :)