Olen positiivisen varma, että tänään oli jotain vikaa asuvalinnassa. Sisko otti kameransa takaisin, joten en voi nyt teille näyttää, mutta päälläni oli vaaleanpunainen T-paita, jonka olen näyttänyt vasta, sekä tämä harmaa kaunokainen henkselihame (Mick's)
ja kaviokenkäni, jotka olen myös jo näyttänyt. Ja voi että ihmiset tuijottivat! Ehkä ne oli ne vaaleanharmaat sukkikset, joissa jalkani näyttivät ihan pikkasen kalpeilta. Tai sitten olen syönyt jonkun eväät (sorry). Katselen itsekin tosi paljon muiden asuja, mutta pyrin tekemään sen niin, että kellekään ei jää epäselväksi, että teen sen ihailusta. No siltikin, ihailen toisten pukeutumista todella paljon. Varsinkin muotiblogien lukeminen ja muotilehdet ovat avartaneet kauneuskäsitystäni, sillä itse olen aika tylsä ja konservatiivinen. Joka tapauksessa on minusta inhottavaa olla liikkeellä yksin ja kaiken huipuksi sietää niitä katseita. Kaksi teiniä katsoi mua Hesellä sen verran pitkään, että aloin toivoa, että pidättäisivät myös hengitystään. No onhan se toki outoa mennä yksin mihinkään ruokapaikkaan, mutta oli pakko saada se pehmis turkinpippureilla.
Löysin Biancon sivulta ehkä maailman ihanimmat saappaat! Ja minä haluaisin juuri nuo violetit, mutta eipä niitä Oulusta löydy ja onneksi ei. Alkaisin muuten vakavasti harkitsemaan tuhlausta. Tässä on kuva sitten niistä omista ihanista kengistäni, joita en ole vielä saanut kuvattavaksi. Olihan minulla ne jo kerran jalassa, mutta unohdin kuvata. Joten siinä on kuva. Ja täältä löytyvät muutkin värit. Haluaisin niin ostaa nuo kaikki värit!
Tässon vielä se ihailemani saapas.Noilla ois sitten hintaa 129e... miksei ne voineet olla vaikka 29e?!
Ja voi taivas ON muuten maan päällä. Kerron teille siitä heti ens viikonloppuna, kun saan siskoltani Lapin reissun kuvat <3 haluan koko ajan takaisin ja olisin halunnut jäädä paljon pitemmäksi aikaa. Rakastan tuota Pallasta - aivan kuin toinen kotini.
5 kommenttia:
Jännä juttu nuo digikamerat. Minäkään en aiemmin tarvinnut sellaista oikein mihinkään... Mies (nyt jo ex) osti kameran, ja yhdessä harjoittelimme sitä käyttämään... Ja kun ero tuli, Mies otti luonnollisesti kameransa itselleen.
Ensimmäinen hankintani oli digikamera eron jälkeen :) Tarve kameraan oli syntynyt, kun olin tottunut näpsäisemään luontokuvia mökkeillessä... kun halusin esitellä toisella paikkakunnalla asuvalle siskolleni uusia kenkiäni (napsaisin kuvan, siirsin koneelle ja meilasin)... kun kaipasin siskoltani vinkkejä eteiseni sisustusuudistuksen toteuttamiseen (otin kuvan entisestä eteisestä ja mm. remontin etenemisestä)... etc. etc.
Onneksi "idioottivarma" pokkari-digikamera ei vallan omaisuuksia maksanut, ihan parilla sadalla eurolla sain varsin käypäisen fotoapparaatin.
AAH! Minkä värinen saapas!<3:O
nerikah, tuo on juuri se juttu: on niin tottunut. Ennen kännykässäni oli MMS-ominaisuus, joten pystyin jopa lähettämään shoppailureissulta kännykkäkuvan siskolleni, joka on virallinen makutuomari :D nytkin kaipaan kameraa, sillä luvassa olisi illanviettoa vaihtareitten kanssa ja olen pettynyt, kun en saa illasta kuvia. Paitsi onhan noilla vaihtareilla kameroita.
Moumou, I know! Kuten sanoin: onneksi niitä ei saa Oulusta :D
Näin myös nuo korkkarit, ja ne olivat punaiset. Ei niille kyllä ole käyttöä mulla.. :( eikä kokojakaan ollut.. mikäs ihme siinä on, että kaikki korkkarit mitä siitä kaupasta löytyi oli joko 38 eli liian suuret ja jos löytyi 37, niin kantapää oli liian löysä, että kengät lähtisivät jalasta heti ekoilla askelilla... enkä löytänyt ainuttakaan 36 kokoa. :( Tämä sun korkkari-innostus alkaa tarttua muhunkin.. :D
Ice, ostin eilen sellaisen topin (kuva tulee kohta) joka oli aivan unelma noiden korkkareiden liilan värivaihtoehdon kanssa <3 ja uskon, että kaikissa naisissa asuu pieni kenkäfriikki, jos sille vain antaa tilausuuden tulla ulos ;D en vain usko, että kannattaa antaa se tilaisuus, koska itselläni se on ainakin jo ongelma :D (olen siis jo myöntänyt asian...)
Lähetä kommentti