Huihui :)

Iiikiik! Tein juuri äitiysraha-hakemuksen, vanhempainavustuspakettihakemuksen ja kävin shoppaan vaatteita pari täyttä pussia äideiltä, joiden vauvanvaatteet ovat jääneet pieniksi. Oli kyllä kerrassaan ihanaa löytää itselle uusia vaatteita. Nyt niitä onkin jo ihan hurja määrä! Meillä ei enää kyllä tarvita kuin yöpukuja!

Jöröä kiinnostaa ihan mielettömästi meidän lahjoituksena saamamme lelulaatikko. Pari kertaa sieltä on jo pupujussi lähtenyt suussa kuljetukseen.

Tämä Henkkamaukan haalari löytyi äitin kanssa ostoksilla, ja äiti/ mummi osti sen :)

P.s. Älkää sanoko mitään tuosta törkystä tuolla pöydällä, se on mun vika! Ihan siks että mun mies on vammanen tällä hetkellä ja mun pittää kuskata kaikki roskiin senki eestä ja nyt oli vaan laiskuus!

Aarteita!

Mulla on tosi orpo olo siitä, että ei saatu ajoissa noita perhevalmennusaikoja. Inhottaa, kun menossa on itsellä RV 28 niin valmennuksen ois pitänyt alkaa jo 16-20 -viikoilla ja me aloitetaan vasta helmikuussa, kun mulla on RV 31 (jos laskin oikein). Ei ole tällaiselle ressaavalla yksilölle hyvästä, voin kertoa. Pitäs tietää kaikki hyvissä ajoin, tosi ajoissa.

Kävin eilen sokerirasitustestissä ja siis hyi helkatti! Ensinnäki, oon tottunut jo siihen, että nousen viimeistään viiden aikaan aamulla syömään voileivän, omenan tai jukurtin, ettei tule huono olo nälästä. Nyt en voinut. En voinut myöskään juoda vettä ja se oli ihan kauheaa! Ja sitte se litku, mitä joutuu lipittämään, oli ihan kauheeta, närästys meni potenssiin kymmenen ja lapsi sai myös vissiin masussa pikku sokerihumalat siitä, sellaiset bileet alkoi siellä! Kaikki meni suht koht ok siihen asti, että ne verikokeet alkoivat. Toisen kohdalla nimittäin suoni ei antanut verta ja hoitaja alkoi kaivaa sitä sieltä ulos! Siis ei herranjestas, mie olin sanonut, että mulle on tosi paha paikka noi neulat, sano ennen kuin pistät jne. Niin sitten se alkoi tonkimaan sitä verta sieltä. Siinä vaiheessa kerkesin sanoa, että voitko lopettaa hetkeksi ennen kuin pökräsin. Hyvä minä! Mutta siis tämä on jo mulle edistystä, ennen en selvinnyt tilanteesta ilman Emlaa ja rauhottavia. Nyt olen jo vähän miehistynyt, ja menenkin sinne syvään hengittäen ja miettien, että "ole nyt reipas ja get it overwith". Ja nyt niitä pistoja tuli kolme ja selvisin!
Tähän kaikkeen kyllä, myönnettäköön, toi perspektiiviä se, että Surusilmä oli leikkauksessa samaan aikaan. Nyt meillä on toinen puolisko aivan reppana kipuinensa, toimenpide oli aika radikaali ja kipulääkkeet eivät tahdo oikein riittää. Minä teen parhaani, mutta myönnän kyllä, että laiskottelen jonkin verran. On vaikeaa olla ihan yksin kaikessa siivouksesta koiranhoitoon ja kauppareissuihin. Ei muuten yhtään auta tuo "lievähkö" pakkanen tuolla ulkona! Eilen luistin hyvän vaimon pestistä hakemalla pitsaa. Huoh, huono ihminen ja äiti jo valmiiksi.

Anonyymi kyseli kommenteissa minulta opinnoistani. Juuh, inhoan tuota kysymystä. Ja se johtuu siis vain yksinomaan laiskottelustani. Kaikessa rehellisyydessä vauvan kanssa tärppäsi vähän aiemmin kuin kumpikaan meistä osasi arvata ja siksipä mulla on hirveä kiire valmistua! Yritän kyllä kovasti saada sen siis aikaan :)! Motivaatio on alhaalla etenkin ranskan kielen sivuaineen suhteen, josta opintopisteet ovat niin tiukassa niin suurella työllä. MUTTA yritys on kova, saa nähdä mihin se riittää :D Motivaatio ois kova saada kaikki valmiiksi ennen pikkukaverin syntymää, että vauva-ajasta voisi nauttia "laiskotellen". En siis oikeesti kuvittele, että oon muka laiskottelemassa silloin, mutta vaaviin haluaisin keskittyä täysin rinnoin!

Viikonloppuhelmiä

Vaikka viikonloppu oli jo meni niin tässä ois tunnelmia!

Tässä on meän talon nykyinen "isäntä". Tosin katse oikealta isännältä riittää ja koira siirtyy kiltisti omalle paikalleen :D On se silti vaan niin suloinen ja joskus on pakko piettää pokkaa, kun pitäs olla auktoriteetti komentamisessa kohdillaan.

Mutta asiaan! Lähdin lauantaina Rajalle-kauppakeskukseen viettämään laatuaikaa itseni kanssa ja sattumalta siskoni ja meidän Hääkuvaaja olivat siellä myös! Pääasialliasena tavoitteena mulla oli löytää kankaat, jotta minä ja siskoni Tanssija voisimme ommella tulokkaalle peiton, jota kuljettaa reissuissa mukana ja jonka päällä lapsi voi sitten myös kotona leikkiä. Olin jo kauan sitten ihastunut tuohon kankaaseen Eurokankaassa ja nyt kannoin tilkun kotiin hymy korvissa. Vielä etsinnät jatkuvat sellaisen matkailuaiheisen tai kansainvälisyyteen viittaavan kankaan hankinnassa. Siinä saisi tietenkin olla vähän väriäkin. Tämä ihana idea tuli Annin blogista, kuten myös idea siitä, että haluan etsystä imetysliivin. Se on pakko saada! Kun minä haluan. Niin kerta.

Kansainvälisyydestä puheen ollen, mietin tosissaan, että alanko puhua lapselle suomea vai englantia? Englannin kanssa pitäisi olla todella johdonmukainen ja siksi se vähän arveluttaa. Toisaalta, jos nyt saan olla itserakas ja vähän kehaista itseäni, niin jopa Newcastlessa kuulin jatkuvasti sitä, kuinka englantini oli parempi kuin heillä natiiveilla. Tämä ei ollut nyt sellainen itsekehujuttu vaan ihan vain sitä, että kun kerran osaan, niin pitäisikö vain ottaa se vauvan kanssa kieleksi?

Viikonloppuna meille tuli myös vaunut, kantokoppa ja ja telakka -yhdistelmä. Oli niin ihanaa tuuria, että joku myi facebookin Myydään, Ostetaan, Annetaan -palstalla ko. settiä. Olin niin kiitollinen, että saatiin koko sarja niin edullisesti kuin saatiin. Toki olisi ihana ostaa ihan kaikki uutena, mutta siihen ei yksinkertaisesti tule olemaan varaa, kun meillä onni potkaisikin tuon yrittämisen kanssa hieman luultua aiemmin. Mutta siitä en siis valita! Kaikkeen löytyy kyllä edullisempiakin ratkaisuja ja meidän täytyy vain välissä tyytyä niihin.

Vrum vrum!

Koska mikään reissu Rajalle ei ole onnistunut ilman turhaa hömppää, niin tässäpä Henkkamaukan saalista. Hihansuukin muuten kuuluu uudelle paidalleni. Onneksi sain myös uudet farkut! Inhottavaa, kun on niin vähän housuja, jotka laittaa päälle. Äitini on ollut ihana ostellessaan minulle vaatteita, jotka ovat joko raskautta varten tai sopivat raskauden ajaksi. Mulle on ollut tosi vaikeaa kiertää vaatekaupat kaukaa, kun en sieltä enää mitään voi ostaa - ei ole järkeä investoida vaatteisiin, jotka eivät mene päälle kuin raskausaikana. Yritän saada tämän illan Lions-klubimme kuukausikokouksesta kuvan itsestäni, niin koko asu näkyy, ostin sen siis ihan vain tätä raskausaikaa varten.

Oon AINA halunnut tollasen käärmesormuksen ja nyt sen löysin! Jeeeee!
Kuvasta voi myös bongata mun joululahjakellon Surusilmältä :)

Kärmessormuksen kanssa samassa paketissa tuli myös tämä huulisormus. Huippu.
Siniset kynsilakat nähtyäni oli pakko saada se paketti! Toim. huom. ostin nekin henkkamaukalta, en yhtä putelia OPIlta Kicksistä, jonka arvo olisi ollut 18e.

Viikonloppuna meillä syötiin "mummolassa" tortilloja. Ja tämä oli minun ja siskojeni joululahja: suklaaputous! Ei ehkä ihan minun juttuni, muuten kuin pieninä määrinä. Dipattiin tässä vaahtokarkkeja, banaania ja mandariinia ja nuo hedelmät oli minun lemppareita, kun varsinkaan mandariinien kanssa suklaa ei maistunut niin makealta. Mutta olihan tuo hauska lelu! Tämä siis tapahtui sunnuntaipäivänä ja tän herkuttelun jälkeen oli niin mahtavaa siirtyä vanhempieni parvelle katsomaan, kun Suomen nuoret pojat veivät maailmanmestaruuden! Meinattiin lähteä käymään Haaparannalla, mutta ei sitten viitsitty. Siitä on niin vähän aikaa, kun viimeksi 2011 oltiin siellä juhlimassa, että mulle riitti vielä se muisto.

Tällä viikolla on taas neuvola-aika ja odotan niitä aina kovin innolla :) Onneksi kaikki menee edelleen niin hyvin, että ei tarvitse murehtia tässä raskauden aikana turhista! Mukavaa viikkoa kaikille!

Ruokailuista, joulusta ja väsymyksestä

Olen alkanut miettimään todella paljon omia ruokailujani suhteessa vauvaan. Tämä johtuu siitä, että makeantuskani on aivan järkyttävä koko ajan! En edes ole ennen tykännyt suklaasta ja nyt söisin levyn appelsiinikrokanttia ja pussin dumlea ja huuhtelisin sen 1,5l Pepsiä alas. Olenkin joutunut alkamaan laskemaan rahoja ja miettimään tämän kaiken järkevyyttä - tiedän: not much.

Mutta siitä innostuneena tein minulle ja Surusilmälle uutena vuotena tortillojen kaveriksi kotitekoisen salsan sen kaupasta ostettavan sokeripommin sijaan (join silti pepsiä :D)
 Ja näin se tehtiin ja se oli IHAN HUIPPUA!

4 tomaattia (voi kaltata, mutta itse tein sellaisinaan)
2 pientä punasipulia
2 valkosipulin kynttä
ruukku tuoretta korianteria
1 limen mehu
1-2 punainen tai vihreä chili (punaista on Suomessa helpompi löytää, vihreä tuo väriä kivemmin)
suolaa ja pippuria

Kuutioin kaikki mahdollisimman pieniksi ja valkosipulit murskasin. Tein kaksi versiota, joista toiseen jätin siemenet chileissä, mikä tuo potkua paljon enemmän. Korianteri on ihan ehdoton lisä, tuo ihanaa makua silputtuna. Valkosipuli ei ole se pakollinen/ ortodoksinen tapa tehdä salsaa, mutta minä siitä tykkään, niin laitoin sekaan. NAM!

Meillä joulu meni vallan mainiosti. Tässä taas isäntä hvyäksikäyttää lemmikkinsä kuuliaisuutta :D Olihan se pakko vähän leikkiä! Oli ihanaa olla sukulaisten kanssa jouluna ja juhlia yhdessäoloa. Ensi jouluna olemme Surusilmän kanssa päättäneet, että emme tee mitään lupauksia menoistamme, vaan teemme sen, mitä jaksamme. Silti sillä ehdolla, että vauvan on saatava joulu.

Meillä on ollut jo monta vuotta perinteenä aamulahjat. Nämä on sellainen malttamattomien "lasten" juttu. Meillähän siis aloitettiin tää perinne, kun nuorin oli kait 16 :D maksimina annetaan toisillemme n. 10e lahja, joka on joku sellainen pieni juttu. Itse sain kaikkea pientä tilpehööriä, ne on aina kivoja aamuisin :)

Meillä oli juhlinnassa mukana myös siskoni koiran Nupun 8-osainen koirapentue. Ne ovat niin suloisia! Kuvassa poseeraava "Mini" on ainoa, jolla ei ole vielä kotia :( Ja se on lempparini! Aloin kutsumaan sitä Minioniksi, koska se on pieni ja olin vasta katsonut Itse Ilkimys 2 -elokuvan :D Tämä on kunnon huomionhakuinen, seikkaileva ja leikkisin pentueessa.

Olen ollut valitettavan väsynyt viime päivinä. Nukkuisin kaikki päivät JA yöt. Onneksi Jörö pitää minua hieman liikkeessä. Kaipailen jotenkin tosi paljon vertaistukea jo tässä vaiheessa ja harmittelen tätä Kemiä asuinpaikkana sikäli, että ei esim. ole mitään äitiysjumpparyhmiä. Lisäksi meidän neuvolantäti on unohtanut ennen kuukauden lomaansa lisätä meidät  perheneuvontaryhmäämme ja en ole saanut sitäkään kautta vielä tiedotteita enkä tiedä yhteyshenkilöä, johon voisi asiasta olla yhteydessä. Koitan kuitenkin keskittyä positiivisiin, mutta myönnän, että pesänrakennusvietti alkaa luultavasti vaikuttaa.

Liian pienet vaatteet, liian iso masu ja jouluvalmistelut

Olen eka kertaa alkanut kärsiä siitä, että maha kasvaa. Varsinkin alussa painoni junnasi kauan paikallaan ja jopa putosi alussa. Nyt kun se on hieman noussut, olen varma, että näytän pian rantautuvalta valaalta. Surusilmä on ollut kyllä ihana jankatessaan, että näin ei suinkaan ole. Mutta, en ole koskaan ollut näin iso ja se alkaa aiheuttaa ongelmia: vauhti hidastuu, housujen on oltava legginsit, raskaushousut ja auki vetskarista. Ja kyllä, koska se on minusta liian kapea valinta, niin pidän normaalifarkkujani auki vetskarista ja pidempää paitamallia siinä päällä. Alussa olin aivan innoissani ja sitä mieltä, että täytyyhän minun kropan olla terve, että yrittämättä tulin raskaaksi. Mutta sittemmin se ei enää riitä itsetunnon kohotukseen. Hirvittää, paljonko tuo maha tuosta vielä isonee. On myös inhottavaa, kun ei enää näe sen vatsakummun toiselle puolelle, olen aina nähnyt makuultaan koko vatsani :D

Do I look fat in this?

Eniten ehkä harmittaa muiden kommentit siitä, että olen nyt niin "Lihava". No enhän ole, olen raskaana. Siskoni Tanssija mainitsee aina, että olen valtava. Tsii, tänks. Sitten alkaa ärsyttää, että harmistun näistä. Muuten olen kyllä selvinnyt ilman suurempia tunnekuohuja - "avuliaiden" ihmisten mielipiteistä huolimatta. Sen sijaan minua taas ei yhtään ärsytä, että joku koskee vatsaani. Ehkä se on tämä esikoisodottamisen auvo, mutta minusta se on kiva, kun mahaani silitellään ja vointia kysellään. Ihmiset ovat onnellisia puolestani. Ventovieraat eivät sentään vielä ahdistele, sillä minulla on erittäin väljä talvitakki. Muut takit, esim. toppaliivi taas eivät enää mene päälle :(

Terve vaan!

Onneksi jaksan vielä ulkoilla ja liikkua kävellen. Selkä taas alkaa pettää, kun salitreeni on jäänyt. Pitäisi palata takaisin ruotuun, mutta jotenkin se on ollut niin vaikeaa. Kaikki syyt kuitenkin ovat vain tekosyitä. Ulkoillessa täällä sielu lepää näissä maisemissa!

Me käytiin Surusilmän kanssa viikonloppuna Treffeillä. Aika paljon kuulee yhteisestä ajasta ja sen vaalimisesta ja meillä varsinkin se jäi aika lyhyeksi häiden jälkeen, kun oli jo pulla uunissa. Siksi yritän kovasti keksiä yhteistä tekemistä. Surusilmä huokailee, mutta toistaiseksi vielä kulkee mukana ja vissiin se ihan vielä mun seurasta kuiten tykkääkin, vaikka näille mun ideoille se joskus kauhusta haukkookin henkeään :D onneksi se on vielä jaksanut mukana. Sekin on toinen juttu, missä hormoonit jyllää: jos tulee vastaväitteitä turhista asioista tai mukinoita, niin meikäläinenhän flippaa ihan täysin. Siitä on järki kaukana. Myönnän.

Viikonloppuna myös teimme meidän perheen perinteen mukaan piparkakkutalon. Tänä vuonna oli vuorossa Muumitalo. Olemme tehneet tämän ennenkin, mutta tänä vuonna kuvaan tuli mukaan Nuuskamuikkusen teltta (, joka on tilan vuoksi väärässä paikkaa - tiedetään). Lumilyhty on kyllä nyt kuistin kokoinen, mutta sille ei voi mitään. Tästä meidän mielipuolten näpertelyoppaasta tulee aina vitsi jossain vaiheessa. Meillä neljällä naisella (nyt myös apuna siskoni poikaystävän tyttö) lähtee homma niin sanotusti Laukalle ja sitten viiden tunnin huolellisen mittailun, suunnittelun ja käsityön jälkeen sorrumme virheisiin, epätoivoisten hysteeriseen kikatteluun ja "ihan sama" -ajatteluun.

Kaikesta valituksesta huolimatta kaikki on oikeasti hyvin. Muistan keskittyä niihin olennaisiin ja kiittää onnea joka päivä siitä, että vaaveli potkii ja minun täytyykin keskittyä positiivisiin asioihin ja pitää itsestäni huolta. Joka viikko luetaan raskausoppaasta sen raskausviikon tapahtumat isälle ja äidille suunnatusta oppaasta yhdessä Surusilmän kanssa. Huoliakin on, mutta niille ei saa antaa liikaa valtaa :)

Odotusaika

Olen pohtinut pääni puhki, että milloin uskallan asiasta kertoa, milloin on sopiva hetki jne. mutta nyt se taitaa selittelyt ja tekosyyt riittää.

Eli todellisuudessa olen siis saanut liikkua, mutta en laihtua. Koska vauvaa odottaessa kellekään ei sitä suositella, että laihtuisi, koska silloin äidin kroppa on kovemmilla kuin pitäisi ja elimistössä rasvoihin on varastoituneet ympäristömyrkyt, jotka saattavat lähteä liikeelle rasvojen liikkeellelähdön myötä. Liikunta kuitenkin mulla on jäänyt luvattoman vähälle ja ennen kaikkea salilla minun pitäisi käydä enemmän. Äitiyspolilla kuitenkin eilen sentään kehuttiin notkeuttani vielä nousta ihan itse rakenneultran tuolista ylös, eli ei oo mamma vielä ihan menettänyt vatsansa ponnistusvoimaa.

Jännä homma, että mulla meni niin kauan kertoa asiasta "julkisesti", vaikka se on ainoa asia, mihin elämä kiinnittyi viime aikoina. Yhtäkkiä, kun tieto raskaudesta tuli, siitä tuli minulle kaikki kaikessa. Koko elämän keskipiste muuttui kaikkineen ja fokus siirtyi ennen kaikkea lapseen. Ainoa asia, jonka halusin kertoa kaikille, elämäni onnellisin asia, piti kuitenkin pitää salassa aika pitkään. Siksikin mietin paljon tätä blogin kirjoittamista, että toivottavasti se negatiivisuus, mitä tuolla (julkaisemattomissa) kommenteissa ilmenee, ei siirry nyt syntymättömään viattomaan ihmisenalkuun - sitäkin on nimittäin näissä blogosfääreissä nähty.

Niinpä minä siis odottelin. Ensin, että viikon 12 niskaturvokekontrolli menisi hyvin. Noh, se meni. Ei sillä, että sillä oli meille mitään väliä, minä menin tutkimukseen vain siksi, että näin sen ihmisenalun eka kertaa. Enkä vieläkään uskaltanut kertoa. Nyt ollaan sitten viikolla 22 ja vasta eilen tuli varmistus, että kaikki rakenneultrassakin hyvin ja nyt uskallan kertoa asiasta kaikille. En voi vieläkään tajuta, että vuodesta 2011 alkanut henkilökohtainen terveyden kanssa kokemani helvetti ja toivottomuus ovat johtaneet siihen, että vain kaksi vuotta myöhemmin minulla on kaikki, mitä olen elämässä ikinä tohtinut pyytää ja toivoa. Ehkä siksikin se pelottaa, että olen niin onnellinen. Jossain takaraivossa jyskyttää koko ajan, että missähän välissä se tulee joku negatiivinen asia pilaamaan tätä onnea?

Kuva otettiin meidän Helsingin reissulta viime viikonlopulta. Surusilmän kaveri teki oharit hänelle heidän sopimalleen Volbeatin keikkareissulle ja siinä vaiheessa ryhdyttiin korvaaviin toimenpiteisiin. Minä isiltä autoa pyyteleen lainaan ja Surusilmä kyselemään  Metsäläistä (serkkuni Sählärin avopuoliso) mukaan keikalle. Onneksi pojilla oli oikeinkin hauskaa ja meillä tyttöjen kanssa. Yövyimme siis samaisen serkkuni luona ja siellä ihailimme meidän hauvavauvaa kuukauden edellä iässä olevaa yksilöä, joka on espanjan vesikoira rodultaan. Minä ajoin koko matkan ja voin kertoa, että olin aivan puhki! Se onkin tässä ollut oudointa raskaudessani, että olen ennen ollut niin energinen ja pystynyt pakottamaan itseni liikkeelle. Nyt en pysty mihinkään, jos kunnon väsy iskee. Onneksi Jörö-koira pitää minua liikkeessä noin neljä kertaa päivässä tehtävien pikku lenkkien ansiosta, jolloin menen ulos raittiiseen ilmaan kävelemään koiran niin vaatiessa.
Kävimme kahden serkkuni kanssa syömässä Virgin Oilissa torstaina poikien rokatessa keikalla ja perjantaina oli vuorossa shoppailu ja Surusilmän veljen perheen luona kyläily. Ah, mitä ihanuutta!

Minähän olen aika lailla sellainen jouluihminen, että 12. kuukauden häämöttäessä alkaa pikkuhiljaa keulimaan ja tilanne pahenee ja pahenee kohti joulua. Rakastan joulua ennen kaikkea meidän perheen ansiosta ja siksi olenkin niin onnellinen, että ensi vuonna mukana on minun oma lapseni. Voin kertoa, että vanhempanikin ovat aika innoissaan ensimmäisestä lapsenlapsesta. Siihen liittyen ylläolevaa kuvaa katselin ja olin hyvin pettynyt, että kyseistä "himmeliä" ei itsessään löydy Ikeasta. Nyt toivonkin, että keskivertoa kätevämpi Isäni nikkaroisin minulle tuon vapaa-ajallaan koulunsa käsityöluokassa :D Sitten saisin ostaa lisempää joulupalloja. Kuusta en ole uskaltanut vielä pystyttää erään koirariiviön ansiosta.

Kuvassa on meidän Jörö-koira käyttölinjaisen kaverinsa Simon kanssa. Olivatpa mainio pari! Kuvaan ei valitettavasti mahdu, kuinka huipusti Simon kopasta seurattiin täysin synkassa maailman menoa päiden kääntyessä samaan tahtiin :D

Tällaista täällä. Tää paskamutsi yrittää vielä raahata ittensä takasin salille a) palautumisen b) selän vahvistamisen takia. Ihanaa viikkoa kaikille!

Kuulumisia ja viimeinen valmennukseni Fitfarmilla

Halusin ensiksi kertoa, mikä minun mieltäni on painanut viimeisen pari päivää. Olen siis ollut mukana Bikini Challenge -ryhmässä, johon kuului myös Facebook-ryhmä, jonka Fitfarm oli meille luvannut, ja jota ihana Noora piti yllä kyseisen firman ohjeiden mukaan. Tämän viikon alussa kuitenkin alkoi tapahtua. Me naiset olimme porukassa - jossa oli siis 844 dieetille osallistujaa - jutelleet myös hieman negatiivisemmista asioista. Näistä kiellettiin jo Satun toimesta juttelemasta jo aika alussa, jolloin Satu kertoi poistaneensa negatiivisia juttuja. Itse en ollut silloinkaan niitä huomannut. Minusta dieettiryhmään kuului se, että sai vertaistukea, kun oli ollut vaikea päivä. Sitä paitsi erittäin harva oli hakenut hyväksyntää esim. retkahduksilleen, vaan oli kertonut vaikeasta päivästään, josta oli kaikesta huolimatta selvinnyt! Repsahduksista luin harvoin ja mielestäni silloinkin oli hyvä, että ihminen kertoi asiasta, selitti että näin on käynyt ja sai tukea palata ruotuun. 10 viikon rupeama, voi joskus olla haastava, ja ryhmän tuki oli tässä korvaamatonta.

Itse en sattuneista syistä siis enää reenannut, mutta porukka oli upea ja otin ohjeita talteen - halusin aloittaa jossain vaiheessa myöhemmin. Tuo päätös kuitenkin karisi parin viime päivän tapahtumien myötä. Meillä oli ollut systeemi, jossa Facebook-ryhmää ylläpitivät ihanan Nooran lisäksi Satu ja itse rouva Gustafsson. Olen aina ollut älytön Jutan fani ja SD:n perusteella tuntui, että homma tosissaan toimi! Toki kritisoin jo silloin sitä, että oma painoni ei kyllä pudonnut yhtään kuudessa viikossa, mutta kiinteydyin sentään reilusti. Foorumilta tullut palaute oli mahtavaa tsemppiä, vaikka mitään muuta kuin aamulenkkejä ja salitreeniä ei pidetty hyvänä liikuntamuotona - Fitfarm tukee vain lihaskasvua ja lihastreeniä - muihin liikuntamuotoihin ei heiltä löydy asiantuntemusta. Fitafarm oli kuitenkin myös somessa mukana valvomassa ryhmäämme alusta saakka. Sitten paljastui, että ne videot, joita olimme jakaneet Facebookin suljettuun ryhmäämme, olivat laitonta jakamista. Itse en ollut niitä videoita edes huomannut, sillä katsoin tekniikat aina foorumilta. Mutta alusta alkaen myös Satu ja Jutta pystyivät ne siis näkemään siellä. He vetosivat siihen, että me jaoimme heidän ammattitaitoaan ja edelleen vetoavat siihen, että yli 800 ihmistä joutuu vielä käräjille ja korvausvastuuseen, vaikka ryhmässä olleet ihmiset tarkastettiin kaikki sekä foorumilta että Facebookin kautta. Meitä oli kuulemma myös ylimääräisiä ryhmässä ja maksamattomia asiakkaita, joita oli pistokokeissa paljastunut. Kukaan ei kuitenkaan tietääksemme ole saanut tällaisia viestejä tai ketään ei ole poistettu, vaikka ylläpito (eli Fitfarmin henkilökunta) olisi voinut näin tehdä. Se on varma, että kukaan meidän ryhmässämme ei ehdoin tahdoin haluaisi jakaa ilmaiseksi eteenpäin maksamaamme ohjelmaa.

Kun sitten näitä syytöksiä alkoi tulla Fitfarmilta, olin erittäin pettynyt. Meitä on uhkailtu käräjillä, lakimiehellä jne. vain sen takia, että ryhmässä on kuulemma ollut ylimääräisiä, joista kukaan meistä ei tiennyt mitään ja heille on nyt tietovuoto tapahtunut meidän syystämme. Lisäksi mainittiin, kun kysyimme lisätietoa yms. että eivät olleet voineet tietää meidän tekevän tällaista, kun aina kaikki aiemmat ryhmät ovat olleet ongelmattomia. Jutta nimesi 844 asiakkaan ryhmän kaikki jäsenet paskanjauhajiksi ja uhkaili käräjillä, vaikka meistä suurin osa ainakaan ei VOI olla huijareita, vaan maksavia asiakkaita. Tänään meille oli tullut häneltä anteeksipyyntö, joka kyllä oli asiallinen, mutta edelleen mainitsi sen, että kenenkään muun kanssa ei ole ikinä ollut tällaisia ongelmia ja että asianomaiset huolehditaan vastuuseen. Harmi vain, että ensin mentiin tunteella ja vihalla ja syyttelyllä asiakkaita kohti, sitten vasta nukuttiin yön yli. Meitä oli kymmeniä, jotka harkitsivat jatkoa Fitfarmilla, useampi mietti PT:tä Fitfarmilta aivan innoissaan ja porukan motivaatio oli huipussaan: tuloksia oli tullut ja ne olivat huimia! Me olimme kuitenkin järkyttyneitä kritiikistä ja syytöksistä, joita saimme. Eihän tässä näin pitänyt käydä? Jutan suurena fanina olin yllättynyt, että häntä ei aluksi kiinnostanut yhtään, jos osa meistä on turhanvalittajia ja negatiivisia, koska kaikkia ei voi miellyttää. Hän myös mainitsi, että tästä lähtien kaikki asiakaspalaute käsitellään henk.kohtaisesti, mutta ongelma minusta olikin tässä se, että meiltä se tuli suoraan julkisena heitä kohtaan ja se oli kestämätöntä.

Ymmärrän täysin Fitfarmin kannan siitä, että sisältö on heidän treeneihinsä ja ohjelmiinsa salaista! Ne, jotka olivat suljettuun ryhmään sisältöä lisänneet, olivat luulleet, että tieto on luotettavissa ja oikeissa käsissä. Kukaan ei tahallaan ole tätä tietoa jakanut ulkopuolisille. Sitä paitsi jos esimerkiksi näyttäisin omalle siskolleni ohjelmiani paperilta, ei sitä kukaan voi tietää tai minua haastaa oikeuteen. Mutta nyt minuakin on tämän ryhmän jäsenyyden puolesta uhkailtu jutulla, vaikka en ole jakanut foorumillakaan mitään - kannustanut vain muita. Itse suosittelen ehdottomasti edelleen firmaa, jos haluaa tuloksia suht. helposti ja edullisesti verrattuna omaan personal traineriin ja jos ei ole kiinnostunut muusta kuin kuntosaliliikunnasta. Mikäli taas haluaa ohjelman, jossa harrastetaan muutakin kuin salia, kannattaa kääntyä muun tahon puoleen. En kyseenalaista ammattitaitoaan enkä -salaisuuksiensa oikeellisuutta, sillä uskon vakaasti, että Juttakaan ei olisi missä on, jos olisi aina ollut niin kiltti kuin miltä vaikuttaa ja oppinut tällä tavalla vetämään rajoja. Edelleenkin haluan uskoa, että oman yrityksen ja elinkeinon ansiosta hänenkin verensä kuohahti noin vahvasti. Olisin vain toivonut, että asiallinen kritiikki otettaisiin vastaan yhtä asiallisesti syyllistämättä asiakasta siitä.

Onneksi tiedän nyt kuitenkin, millä eväin voin pudottaa painoani taas, kun sen saan tehdä ja minulla on siihen eväät, kiitos siitä kuuluu kuitenkin Fitfarmille. Tiedän myös, että vaikka se onkin helpompaa VHH-ruokavaliolla, en siihen kykene, vaan otan terveelliset hiilarit käyttöön, salitreenaminen jää vähemmälle kuin 5 kertaa viikossa ja talvella aion kyllä taas hiihtää. Toki kuntosalin jälkipoltto on varteenotettava vaihtoehto, mutta jälkipoltto kolmen tunnin hiihtolenkillä 163 keskisykkeellä on vain paljon kovempi, puhumattakaan treenin aikaisesta poltosta ja siitä, että rakastan hiihtoa! Olen huomannut, että syyspimeällä ja märälläkin minuun vetoaa enemmän reipas juoksulenkki raikkaassa ilmassa kuin kuntosalilla hikoilu - toki tiedän, että sielläkin on käytävä ja siellä jatkan edelleen käymistäni, mutta tällä hetkellä vain ylläpidon, ei painonpudotuksen merkeissä. Ai niin! Ja hassu homma: nyt kun en "saisi" laihtua ja kielto siitä tuli, stressi laihtumiseen katosi ja paino tippui kilon viikossa. Tähän ei toki pyritä jatkossa, mutta stressittömämpään asenteeseen kyllä!

MUTTA positiivisemmissa asioissa: tällaista on ollut meidän eka viikko Jörö-pennun kanssa! Täällä on yksi uupunut emäntä, mutta onpa ollut sen arvoista: koira on fiksu, oppivainen, itsenäinen, reipas ja utelias. Rakastaa ihmisiä ihan selvästi, mutta ei ole heistä aivan riippuvainen koko ajan. Minähän en ole koskaan ollut koiraihminen aiemmin, rakastan siskoni ja ystäväni Nappisilmän koiria, mutta harvemmin muita koiria kovinkaan paljon ja nyt olen omastani aivan myyty! Olen hieman epävarma vielä käytännön asioissa, mutta omasta mielestäni ainakin johdonmukainen, oikealla tavalla jämy ja periksiantamaton. Koira osaa jo hyvin käskyt istua, tulla luo ja jättää joku, mistä olen ylpeä, koska olen itse saanut ne niin hyvin opetettua. Minä, joka en ole koskaan ollut eläinten kanssa missään tekemisissä. Kaikista ihaninta on kuitenkin se, kun koira tajuaa käskun "Tule!" ja piipertää luo. Toisaalta tiukkana kakkosena tulee se, kun koira ensin nukkuu omillaan ja sitten etsiikin paremman asennon minun kyljestä ja käpertyy siihen <3 nbsp="" p="">
Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille!

Tumman veden päällä

Olipa vain ihanaa viettää ihan vain tyttöjen iltaa viime lauantaina! Olimme sopineet Nappisilmän ja Parhaan Ystävän kanssa tärskyt vietnamilaiseen ravintolaan. Ruoka oli ihan hyvää, mutta en vain vieläkään ole löytänyt Tornion Golden Floweria parempaa :D Tästä on monta mielipidettä, mutta minä vaan rakastan!

Sen jälkeen kulku suuntautui elokuviin. Kävimme katsomassa elokuvan Tumman veden päällä. On niin ihanaa nähdä elokuva, jossa oma kotipaikkakunta on niin vahvasti läsnä! Elokuva oli kerrassaan mahtava. Aihe on kamala, mutta päin vastoin kuin yleensä suomalaisleffoissa, joissa aina kaiken on pakko mennä päin seiniä, tässä elokuvassa oli ihania toivonpilkahduksia! Peter Franzenin vaaria näyttelevä Ismo Kallio tekee aivan mahtavan roolisuorituksen ja joka ikisessä hetkessä, jossa isovanhemmat ovat läsnä on vain niin mieletöntä toivoa!

Kaikista ihaninta olivat kohtaukset Isohaaralla, missä itsekin olen seissyt pienenä tuntikausia tuijotellen "tyrskyjä".

Oli aivan ihana leffailta ja kiva nähdä pitkästä aikaa Nappisilmää muissa asioissa kuin salillakin, tahtoo olla, että aina vain siellä keretään näkemään, mikä on hassua, kun asutaan niin lähekkäin :D

Muissa asioissa tässä on kuva meille tulevasta veijarista. Haemme hänet kotiin torstaina, siskoni Tanssijan kanssa <3 hankinnatkin="" ja="" jo="" koira="" on="" p="" saa="" tehty="" tulla="">