Back in the loop

Teksti alla suomeksi.

So I got home, unfortunately and luckily. I don't who came up with that famous phrase about the journey being the most important part of your trip, but I strongly disagree. This is just a report of what happened on my way home and what's going on now without pictures (not my computer).

Pääsin siis kotiin, valitettavasti ja onneksi. En tiedä, kuka keksi sen typerän lauseen, että matka oleminen on tärkein osa reissua, mutta olen vahvasti eri mieltä. Tässä vain pieni raportti kotimatkani tapahtumista ja mitä tällä hetkellä tapahtuu ilman valokuvia (en ole omalla koneellani).

Geneva was beautiful. The only thing I regret is not having that McDonald's' free meal I had one in Swiss McDonald's Monopoly (long story). I saw the UN building and then came back to the airport. It was a terror heaving up my luggage to be weighed. As the lady kindly announced I had 20kg of surplus I was nearly choking. That would be 158fr. After a couple of heart throbbing moments and some twists to the story, I ended up paying the woman only 38fr (25e) which, I found, was quite reasonable :D Plus I had a plan for Helsinki-Vantaa airport and its check-in.

Geneve oli kaunis. Ainoa asia, jota kadun, on että en käyttänyt Mäkistä voittamaani ilmaisateriaa hyväkseni (Sveitsin Monopoli-kilpailu, pitkä juttu :D). Näin YK-rakennuksen ja sitten tulin takaisin lentokentälle. Oli kauhistuttavaa heivata matkatavarani punnittavaksi. Kun neiti kohteliaasti ilmoitti, minulla oli 20kg ylimääräistä painoa, minä olin tukehtumassa. Se tekisi 158fr. Muutaman sydäntävihlovan hetken ja asiankäänteen jälkeen, Maksoin naiselle vain 38fr painosta (25e), mikä, mielestäni, oli ihan kohtuullista :D Plus, mulla oli suunnitelma Helsinki-Vantaan lentokentän Check-iniin.

I had plenty of time at the airport and would have done some serious shopping, but was terrified of the next check-in and the overweight of my luggage there so I skipped it (just adimiring the cheeses and the wines and the chocolate from afar). I made some last minute calls to use up my prepaid card and then got on the plane. And, btw, got to sit next to a spoilt Swedish teenager who apparently didn't know the word sorry or just didn't care (talking about swedes, I'm guessing the latter). My flight to Copenhagen was a bit ahead of time and then I just changed the plain in Copenhagen and the flight from there left early. I totally took advantage of the fact that they served REAL rhy bread on the plane and enjoyed every bit of it (though kicked the smoked "cheese" out of the combination).

Minulla oli hyvin aikaa lentokentällä ja olisin tosissaan shoppaillut, mutta olin järkyttynyt ja peloissani seuraavan check-inin puolesta, joten jätin kaiken sen välistä (ihaillen vain kaukaa niitä juustoja, viinejä ja suklaita). Soittelin pari puhelua tuhlatakseni prepaid-liittymäni saldon ja hyppäsin koneeseen. Ja sain muuten viereeni lellityn ruotsalaisteinin, joka ei näyttänut osaavan sanoa anteeksi tai ei vain välittänyt siitä (ruotsalaiset tuntien jälkimmäinen vaihtoehto tuntuu todennäköiseltä). Lento Kööpenhaminaan oli etuaassa ja sitten vain vaihdoin siellä ja lento lähtikin etuajassa. Hyödynsin täysin Blue1:n ruisleipätarjottavan ja nautin joka palasta (heivattuani sen savustetun juuston sieltä välistä).

My flight was ahead of schedule and I now had 4h to kill before my next check-in counter would open at 5.30. I took a cab to cousin's place and we entertained each other until 4.50 and then I took the bus back to the airport. The first encounter with a Finnish party animal happened then. Someone spending their Little Saturday catted us up in a non-matter-of-factly way and in a very non-funny-but-trying-too-desperately kinda way. That was the first time I realised I was in Finland, I think. Doing my check-in at 5.30 a.m. really gave me a lot of options. I left my other (hand luggage, 14 kg - 6 too much) bag innocently behind a stand and only checked in the bag that was going to the cargo. And anyway, the plane was half empty.

Lentoni oli etuajassa Helsingissä ja minulla oli nyt 4 tuntia aikaa tapettavanani ennen check-inin aukeamista 5.30. Menin taksilla serkkuni luo ja viihdytimme toisiamme klo 4.50 asti ja sitten menin bussilla takaisin lentokentälle. Siinä odotellessamme sain ensipuraisun suomalaiseen juhlakulttuuriin, kun miespuolinen pikkulauantain viettäjä saapui lievässä 6 promillen humalassa kertomaan meille hyvin hauskoja ja originellejä juttuja. Se oli eka kerta, kun tajusin tosiaan olevani Suomessa. Kun tekee check-inin 5.30, niin jää tosi paljon vaihtoehtoja, miten sen tekee. Itse jätin käsimatkalaukkuni viattomasti tolpan taa (14kg - vain kuusi ylimääräistä) ja ilmoitin vain ruumaan menevän laukkuni. Sitä paitsi se kone oli puoliks tyhjä.

My plain home did not touch the ground on time and every minute seemed like an eternity. I had been up for almost 24h and was fighting back tears and emotions that I got for not being in Switzerland anymore and not being home either. It was such a relief to get to hug my parents. As it was amazing to see my little sister smile at me when we got home.

Koneeni ei koskettanut maankamaraa ajoissa ja jokainen ylimääräinen minuutti tuntui ikuisuudelta. Olin ollut hereillä lähes 24h ja taistellut kyyneliä ja tunteita vastaan, kun en enää ollutkaan Sveitsissä enkä myöskään kotona. Oli niin iso helpotus halata vanhempiani. Ja oli mahtavaa nähdä pikkusisko Sirppanan hymy, kun tulin kotiin.

Thursday saw me going shopping with my sister and my mum, having smoked white fish and grilled eals (a form of them that is popular where I live) and just having a normal everyday talk with my family. I also got to see my boyfriend and it was not as easy as I had thought. But now we're doing great considering the circumstances. Friday I finally saw my friends at a party I had thrown for my homecoming and was fighting back tears of joy several times. I did get a few sarcastic remarks on me talking too much about Switzerland, but I actually think I wasn't that bad. I would have been more subtle without alcohol. This is one thing that French taught me: even though I was residing in a culture that appreciated small talk and nonsense chit-chat, I grew less talkative. I really had to think about how to express things so I did not open my mouth unless I knew it wasn't too complicated for me or the others. And here I've taken on some of that reflective mood. I have to write about some things I've gone through and I have to tell you coming home had some serious revelations to me that I had been saved from being far from home that all crashed on me with a full speed and all in one. So I'll try to write as I'm digesting all that's happening and cursing the fact I'm not writing anonymously (so I could let some of this out).

Torstai koostui shoppailureissusta äitin ja siskon kanssa, savusiian ja nahkiaisten syömisestä perheen kanssa sekä normaalista arkisesta perhekeskustelusta. Näin myös Housuboyn ja jälleennäkeminen ei ollut niin helppoa, kuin olin kuvitellut, mutta asiat menevät nyt hienosti olosuhteet huomioon ottaen. Perjantaina näin vihdoin ystäväni bileissä, jotka olin järjestänyt kotiinpaluuni kunniaksi ja taistelin onnen kyyneliä vastaan useammassa otteessa. Tuli noita sarkastisia kommentteja siitä, että puhun liikaa Sveitsistä pari, mutta oikeastaan en ollut mielestäni edes niin paha. Suurin osa löpinöistäni johtui alkoholista. Tämä on yksi asia, mikä vieraan kielen kulttuuri opetti minulle: vaikka olin kulttuurissa, jossa höpötys ja small talk ovat erittäin arvostettuja, minusta tuli hiljaisempi. Piti tosissaan miettiä aina ennen suunsa avaamista, oliko asian ilmaiseminen minulle tai kuulijalle liian vaikeaa. Suomessa olen pitänyt osan tästä. Että onko minun pakko aina sanoa joka asiaan jotain. Mun on vielä kirjoitettava parista asiasta, jotka koin ja sekin on sanottava, että kotiintulo toi mukanaan muutamia paljastuksia, jotka ovat olleet erittäin rankkoja minulle, joilta minua oli säästetty ollessani reissussa ja jotka tulivat täydellä voimalla ja yhtenä ryöppynä niskaani palattuani. Joten yritän kirjoittaa samalla kun sulattelen asioita ja kiroan sitä, että en enää kirjoita anonyymisti (, että voisin purkaa osan näistä tunteista julki)