I love birthdays, especially my own

Hiphei! Olen ollut vähän koomassa, mutta yritänpä nyt sitten kuitenkin olla jonakin. Surusilmä vei minut Naistenpäivän kunniaksi syömään. Me olemme naureskelleet viime aikoina todella paljon julkisesti liikkuessa tuolle, että Surusilmällä on sormus sormessa ja minulla ei. Se saattaa tuntemattomille näyttää vähän hassulta... Mutta mulle ei yksinkertasesti nuo sormukset ennää mahdu. Ne onkin pakattu synnärilaukkuun, koska vaikka en oikein koruihminen  ole, niin sormuksiani mulla on ikävä. Kuvat on kännykkäkuvia, siksi huonolaatuisia.

Alkuviikosta saimme peruutusajan synnytystapa-arvioon. Kaikki näytti olevan hyvin, vauva on laskeutunut ja pitäsi mahtua tulemaan hyvin. Ihmettelen edellen LPSHP:n toimintaa sen käynnin perusteella. Ensinnäkin ajat myöhässä, hoitajatkaan eivät tiedä puheidensa perusteella, missä lääkärit ovat ja voin vain toivoa, että meidän synnytyshetkellä puntissa on vähän enemmän vauhtia. Kun minut tutkittiin siinä tutkimuspöydällä ja se teki jos siinä todella kipeää, niin kätilö sanoi kerran, että koita painaa peppua alas ja toisella kertaa toisti saman ohjeen ja käski rentoutua, mutta erittäin kärsimättömällä äänellä. Siinä vaiheessa täräytin takaisin "Joo, joo!" Mulle on ennenkin annettu näitä samoja ohjeita, eivätkä ne sillon toisenlaisesessakaan tilanteessa juuri auttaneet. Harmittaa vain niin vietävästi, että heillä menee hermo niin helposti siihen, että toiseen sattuu. Ei sympatiasta tietoakaan. Lääkäri taas puolestaan jätti käsittelyn vähän vähemmälle ja yritti toimia minun parhaakseni. Yleensä hoitajat ovat olleet minulle tosi ihania tuollakin osastolla.
Tutkimuksen jälkeen keskustelin vielä lääkärin kanssa vierailusta kipupolille. Siellä oli puhetta hoitajan kanssa, että vielä tämän tutkimuksen yhteydessä keskusteltaisiin lääkärin kanssa vaihtoehdoista, mutta nyt kyllä lääkäri vain totesi minulle, että "alat nyt henkisesti valmistautua alasynnytykseen", mikä ei minusta kyllä keskustelua ole, vaan sanelua. Kerroin, että eniten pelkään siksi, että saan jatkuvasti täälläkin kuulla äänensävystä tai sanoista, että en kestä kipua tarpeeksi, heikommin kuin muut jne. Sanoin ihan suoraan, että kuten tästäkin tutkimuksesta huomataan, olen ilmeisesti keskivertoa heikompi yksilö. Lääkäri vain totesi, että ainakin asenne on kohdallaan, kun tiedostaa ongelman. Itse en vain tajua, miten se tässä auttaa? Pelkään vain enemmän, koska olen jo keskivertoa heikompi kestämään kipua, että kuinka kärsimättömiä minun kanssa ollaan sitten siellä synnytystilanteessa ja kuinka heikko olen sen kivun edessä, jos nämä pikkujutut jo ovat näin sairaan hankalia. Ei minun käytöksessä kyllä ollut asenteesta tietoakaan :D Ja kaikki painottaa, kuinka sitten pitäisi pystyä vaatimaan itselleen kaikkea, mutta jos minua paheksutaan siellä synnytyssalissa heikkoudesta, niin olen kyllä tosi hyvä marttyyrikin sen suhteen, että en sitten pyydä mitään, koska en halua olla vaivaksi. Eli tuo vierailu taas pahensi pelkoa ennestään. Kaikki kuitenkin vauvalla on hyvin, se on pääasia ja hän näyttää kuulemma olevan valmis tulemaan pian, saapa nähdä kuinka käy!

Onneksi Surusilmän kanssa olen voinut jutella ja hän on luvannut olla jämynä synnärillä, uskon että hänen tukensa on korvaamaton. Surusilmästä alkaa kuoriutua tässä kovan paikan tullen muutenkin aivan ihanneaviomies! Kiltisti se ulkoiluttaa koiraa, kun minua väsyttää. Käy kaupassa, kantaa ostoksia, yrittää olla avuksi, hieroo selkää. Olen ollut viime päivinä niin kiitollinen tuosta siipasta, että ei mitään järkeä.

Viikonloppuna juhlin synttäreitäni!Sain ihania kuvia, kuulin paljon onnitteluja ja vietin iltaa ystävien kanssa. Edellisiltana tapahtui se, mitä ei ole vielä raskaana ollessa kauheasti ole käynyt: mielihalu! Kello 01.18 pe-la yöllä, nousin paistamaan lättyjä ja pakkaaman synnärilaukkua. Sitten söin yhden ja olin aivan mielissään, se riitti.

Meillä oli ystävysten kesken oikein mukava ilta ja myös koirakaverukset Jörö ja Mymmeli saivat pitää kaverusillan, ovat nykyään ylimmät ystävät.

Surusilmä juoni itselleen perjantaina Jörön lenkitysvuoron, vei koiran oikeasti anoppini luo ja kävi hakemassa nämä. Ne sitten saapuivat minulle sänkyyn aamulla synttärilahjana! Olipa vain ihana! Olimme sopineet, että varsinaista lahjaa ei nyt vielä osteta, koska säästämme tosissamme rahaa, että saisimme pitää hyvillä mielin yhteistäkin aikaa vauvan saapuessa.

Muina ihanina lahjoina sain Nappisilmältä ihanan vauvakirjan, siskoiltani Emotionin lahjakortin, vanhemmiltani vaateliikkeen (Vero Moda, Vila, Only, Object) lahjakortin ja Taiteilijalta tuon ihanan vauvan T-paidan. Se oli niin ihanasti ajateltu! Tuo Ohana siis tarkoittaa 'perhe' ja se löytyy jo tekstinä minulta ja siskoiltani ihosta.

 

Surusilmä palaa tiistaina töihin ja meidän yhteinen arkilöysäily loppuu. Sitten on minunkin taas jaksettava vielä hetki nousta aamulenkeille, mutta onpahan sitten turvotukseenkin hillintä kohdillaan. Pikkuhiljaa malttamattomuus nähdä pikkukaveri nousee, kunhan nyt vain kaikki menisi hyvin ja ennen kaikkea vauvelilla! Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Mammalomalainen

Hiphei ja pahoittelen taukoa!
Minä oon siis nyt virallisesti mammalomalainen!
Viime viikko meni Kummitytön kanssa suhatessa. Voin kertoa, että kummitäti oli aika puhki. Mutta onneksi tyttö on jo sen verran vanhempi, että tajusi kun kummitäti tartti päikkäreitä ja keksi itselleen tekemistä hetkeksi. Me kerettiin tehdä vaikka ja mitä! Käytiin Lumilinnassa, elokuvissa (Risto Räppääjä), lenkkeiltiin koiran kanssa ja pentukurssilla touhuttiin. Tämä oli tosi jännä kokeilu siksi, että Kummityttö asuu siis Tampereella. Surusilmä potkittiin olkkariin nukkumaan sohvalle viikoksi ja minä ja tyttö nukuttiin sängyssä :D Tämä siis vaan siksi että näin saatiin iltaa jatkaa Surusilmän kanssa vielä olkkarissa, kun Kummityttö alkoi nukkua makkarissa jo.

Täti oli välissä aika väsynyt kysymykseen 'miksi?', mutta ihailtavan hyvin Surusilmä jaksoi tätä leikkiä. Jonkin verran minä rajasin kyselyä, koska tiedän äitinsäkin sanoneen, että 11-vuotiaan ei tarvitse huolehtia asioista, joista aikuiset huolehtivat. Junareissunkin suhteen sattui sikäli onnekas juttu, että Kummitytön kanssa junaan sattui hänen eskari- ja jumppakaverinsa etelästä, joten matkalla oli kaveri. Minusta oli hienoa, että tyttö uskaltautui tänne asti ja vielä kivempaa oli se, että tuntui viihtyvän! Toivottavasti kuvitelma on edes jotenkin päin oikea.

Neuvolan täti oli siis jo aiemmin ottanut esille sen, että minun pitäisi nyt hiljentää ja miettiä vähän enemmän itseäni. Oli hyvä, että Surusilmä kuuli tämän kommentin, koska otti kyllä sen onkeensa. Nyt sitten valitettavasti tässä RV 35+ huomaa, että verenpainetta on vähän, turvotusta on melkoisesti ja tunnottomuuden tunnetta käsissä aika ikävästi. Jotenkin sitä vain tuntee itsensä välissä epäonnistuneeksi, kun näitä tuntemuksia tulee. Vauva kuitenkin onneksi liikkuu hyvin ja raskausmyrkytystä ei ole vielä syytä pelätä.

Toissa päivänä kävästiin tutustumassa synnärille. Valitettavasti ei päästy näkemään synnytyssalia, vain sektiosali. Meillä synnytystapa-arvio on maanantaina 17.3. ja silloin nähdään, miten mennään. Vauva on ainakin jo pari viimeistä viikko ollut aina pää alaspäin jo kohdussa eikä mielestäni ole sieltä muljahtanut eli kyse on enemmän sitten vauvan koosta suhteessa lantiooni. Surusilmä oli tosi ihana synnärillä, hieroi alaselkää kun jouduin seisomaan aika kauan ja huolehti olostani. Kyllä siitä on aika kiva puoliso kuoriutumassa tätä myöten kun tilanteet vakavoituu, tai siis on ihana huomata, että häneen voi luottaa silloinkin, kun itse ei ole se normaali ja energinen oma itsensä.

Täällä mietitään myös todella paljon kummijuttuja ja viime hetken hankintoja näin mammaloman alun kynnyksellä. Niistä voisin vielä kirjoittaa myöhemminkin. Mutta onhan tämä jännään, että MINÄ olen äitiyslomalla. Jotenkin niin ihmeellinen tunne, että nyt se on tällainen elämänvaihe eka kertaa elämässä edessä, ihana ja hurja homma! :)

Uus tukka ja äitiyspakkaus!

Siskoni Tanssija on siis myös tuleva kampaaja ja taikoi tukkani taas takaisin loistoonsa. Olen tosi tyytyväinen tällä hetkellä tähän vähän tummempaan ja punertavampaan sävyyn, jotenkin en mielestäni näytä niin kalpealta kuin ihan blondissa värissä. Tässä siis kaksi upeaa selfietä :D

Meillä on ollut parikin mukavaa talvipäivää täällä ja eritoten viime viikolla oli todella mukava ilma käydä kaupassa. Nyt kuitenkin kauppareissulla on alkanut ilmenemään (meillä ei ole autoa, joten ostokset kulkevat mulla repussa), että minun kädet on alkaneet puutua todella helposti hartiajumien takia. Jos tästä ei mitään muuta saa irti, niin ainakin on huomannut toden teolla sen, mitkä ylipainon haitat minulle olisivat. Jalkapohjat, hartiat, selkä ja niskat kipeytyvät, sormet ja varpaat turpoavat, olo on väsyneempi ja kumartuminen, kenkien jalkaanlaitto ym. on kaikki vaikeaa. Motivaatio saada itsensä siis kuntoon raskauden jälkeen on kova. Onneksi haaveissa siintää Levin Ruskamaratonin puolikas, joten onpa sitten jokin tähtäinkin.

Ystävänpäivää juhlimme Surusilmän kanssa siksi, että meillä tuli myös heti sen jälkeen puoli vuotta naimisissaoloaikaa täyteen. Aika on mennyt kuin siivillä! Tuntuu, että kesästä ja siitä kaikesta suunnittelusta on ikuisuus! Kyseiset kukat eivät kuitenkaan tulleet Surusilmältä vaan Surusilmän yksi parhaista kavereista tuli meille katsomaan jääkiekkoa ja toi minulle kukkia, kun kielsimme muut tuomiset.
Minun ja Surusilmän hääpäivän juhliminen meni siten, että käytiin Tornion kiinalaisessa ravintolassa Golden Flowerissa syömässä ja olihan se hyvää! Sen lisäksi käytiin Rajalla-Kauppakeskuksessa kahvilla ja jätskillä ja katsomassa sopivaa kangasta tekemääni tilkkupeittoon. Vieläkään ei ole löytynyt sitä sopivaa toista kuviotakangasta!

Raskausviikkoja on nyt siis 33+ ja me kävimme neuvolassa tiistaina. Sen jälkeen kävimme hakemassa postista vanhempainpakkauksen! Iiks! Ihanuutta :)! Meille oli itsestäänselvyys, että ensimmäisen kohdalla otetaan pakkaus ainakin. Sitä sitten Surusilmä kanteli autoon, kun isi ja äiti olivat sitä meille lainanneet.

Neuvolassa kävi ilmi, että verenpaineeni on noussut. Sokerirasitus taas näytti kuulemma ihannetulosta ja pissanäyte on kunnossa, joten menen ensi viikolla samaan aikaan vielä katselemaan, mitä verenpaine sanoo. Suola on pannassa.

Väsyttääkö? ;)

Aarteita sisällä!

Meillä katsotaan tällä hetkellä olympialaisia tosi tiiviisti ja oli niiiiiin huippu päivä urheiluhullulle eilen! Kaiken alottivat naiset parisprintissä, sitten miehet jatkoivat ja Leijonat viimeistelivät. Oli niin mahtavaa! Mie katoin eilen vielä uuelleen sen miesten hiihdon ja vähän (näissä hormoonimyrskyissä vissiin) pidättelin ilon kyyneleitä :D Ihanaa, että pohjoisen Musti sai vihdoin palkinnon pitkälle uralleen juuri ennen sen loppua!

Tällä viikolla meillä onkin sitten jännät paikat, kun kummityttöni saapuu viettämään meille hiihtolomansa! Jännittää kovasti, mitä kaikkea keksitään ja millaista se on, kun lapsi on talossa. Toisaalta on kiva, että minulla on kaveri, jonka kanssa käydä lenkillä ja ulkoilla. Suunnittelemme myös reissua Lumilinnaan. Ai niin ja perjantaina alkaa meidän koiruuden pentukurssi, tekemistä siis riittää! :)

Pelkopolia ja perhevalmennusta

Ensinnäkään en ole kauheasti huudellut synnytyspelosta tänne(kään), mutta sellaista koen. Pelkään täällä kuulevani samoja kommentteja kuin muut kanssaäidit ovat kuulleet ja itse olen lukenut verkosta. Miksi sitten hankkiutua raskaaksi, jos pelkää synnytystä, mitä järkeä siinä on?
Itselle kuitenkin toive omasta perheestä on paljon voimakkaampi ja tiesin, että minun luonteella mennään läpi vaikka harmaan kiven, jotta pelosta päästäisiin yli. Tiistaina oli minulla siis aika pelkopolille. Sain siis ylimääräisen ajan, koska varsinaiset olivat jo menneet. Kätilö sanoikin, että en todellakaan ole ainoa. Minulle jäi erittäin positiivinen olo käynnistä ja onneksi sain käydä! Minua auttoi myös se, että kerrottiin realistisesti, että aina se kivunlievityskään ei onnistu toivotulla tavalla, jos vauvalla on joku huonosti ja lievitystä ei voida antaa. Sain nähdä jo nyt synnärin, vaikka meillä on vielä sinne tutustuminen edessä. Jännä homma oli myös se, että tällä kertaa kun näin myös leikkaussalin, niin aloin jopa ehkä pelkäämään leikkausta enemmän, mikä on ennen ollut se minulle toivottavampi vaihtoehto jostain syystä. Ajattelin vain jotenkin, että minua on ennenkin leikattu, joten se ei olisi niin paha ja kipua ei luultavasti tarvisi tuntea - paitsi tietysti jälkeenpäin.

Otatin Surusilmällä kuvan (jonka ohjeistus oli "ota koko kropasta ja kaikista vaatteista, kröhöm!) ja se ei nyt tästä näy, mutta sain synnärillä kovasti kehuja hehkeydestä. Kätilö sanoi, että ei ole nähnyt noin hehkuvaa äitiä ennen, että on jaksettu niin nätisti pukeutua, meikata ja laittaa hiuksia. Tässä kuvassa tosin paistaa aika paljon tuo minun uupumus kyseiseen päivään, nukkuminen oli vastustanut edellisyönä. Tämä sivuhuomiona siis siksi, että siskoni Tanssija on vaahdonnut mulle koko raskausajan, että en saa rupsahtaa, jopa paineistamiseen asti. Limpsin Lampsin -blogin Anni on siskoni lapsuudenystävä ja aina niin viimeisen päälle tyylikäs, kaunis ja hehkeä ja siskoni vertaa meitä aina :D Niin, että siskollekin tiedoksi: olen kyllä edustanut! :D

Samaisena tiistaina aloitimme perhevalmennuksen. Meille eka kerta oli vähän turha, koska olemme (varsinkin mies) tosi tarkkoja suun terveydestä ja liikuntaa on meillä harrastettu aina ja fyssari ja suuhygienisti olivat esittelemässä meille juttuja. Tänään taas sitten käytiin tutustumassa synnytyksen eri vaiheisiin ja se oli erittäin hyödyllinen kerta, varsinkin Surusilmälle. Häntä kiinnosti erityisesti video, jossa näytettiin synnytyksen kulku erään esimerkin kautta. Itse olin huojentunut, että Surusilmäkin sanoi avoimesti, että tämä oli hyödyllinen kerta.

Itselleni on hyvin taas kirkastunut se, kuinka hankalaa minulla on luottaa muihin. Ahdistaa jopa se, että synnärillä on oltava muiden nähden alasti (ei sillä, että heillä oikeasti varmaan kiinnostaa ja tiedän sen). Mutta ennen kaikkea pelkään, että joudun pyörtyvän Surusilmän tueksi, pitäisi luottaa vieraisiin ihmisiin koko prosessin ajan ja pelkään vain, että jään prosessissa yksin. Olen todella huono tässä. Sitä olenkin tässä illan mutustellut mielessäni. Surusilmään on opittava luottamaan ja siihen, että hänestä tulee superiskä :D Ja se onkin minun seuraava haaste taas opetella luottamaan muihin.

Tässä vaiheessa on myös myönnettävä, että liikkumaan olisi kovasti mieli. Haluaisin jo salille, juoksemaan ja sählyyn. Mutta ei, tiedän, että sinne menee vielä aikaa.

Sillä aikaa pysyttelen tässä Jörön kanssa lenkkeilyssä. Pari kertaa olen luistanut ja puistossa on hauskaa. Eka kerta, kun meidän koira hieman arasteli oli tämän valtaisan ja ihanan tanskandogin kanssa. Meidän koira on alin :D

Oli pakko laittaa tämä kuva tänne, koska minähän olen itse harvinainen nainen siinä mielessä, että rakastan jalkapalloa ja erityisesti Valioliigaa. Lemppariseura on Arsenal. Useampi kaveri taas kannattaa Liverpoolia, koska Hyypiä on pelannut siellä ja seuralla on myös pitkät perinteet. Tuttuni eräässä oulaislaisessa koulussa oli kuvannut abiturienttien sisustamaa koulua ja laittanut facebookiin oheisen kuvan. Mielestäni se oli tosi hauska, sanokaa, mitä sanotte!

Tässä kuvassa ovat nykyään ylimmät ystävykset Jörö ja Mymmeli. Mymskä on siskoni Tanssijan koira ja ahkeraan meillä hoidossa tällä hetkellä. Tällä tavalla lunastamme itsellemme koiranhoitovelkaa siihen, kun me joudumme synnärille! Mymskä on aika terhakka tapaus ja ihana karvapallo. Koira oli aluksi tosi arka, mutta nyt jo tulee tervehtimään meitä innoissaan ja Surusilmää Mymskä rakastaa. Mymskä on kova komentamaan, toisin kuin Jörö, joka yleensä ei edes hauku. Tässä koirat ovat päässeet taas hetkeksi tilanteeseen, jossa ei vaan jaksa riehua (thank goodness!). Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

Levollisuus

Nyt on alkanut pikku hiljaa sellainen taju laskeutua mieleen, että vauva on kohta täällä ja hyvä niin. Vähä vähältä se oma valmius tuntuu enemmän ja enemmän varmemmalta ja itsevarmuus omasta osaamisesta kasvaa. Mietin todella paljon jo nyt kasvattamista ja pelkään ehkä eniten, että omat voimavarat, äly ja ahkeruus eivät riitä pitämään lapsesta tarpeeksi hyvää huolta. Sitten kuitenkin muistan, että alussa lapsi tarvii vain sylini (ja maitobaarin :D). Imetystä jännitän jonkin verran, sillä itselläni on paha laktoosi-intoleranssi. Toisaalta miehellä taas on teräsmiehen suolisto ja voi syödä ihan mitä vain, joten vauvan kanssa voi mennä kummin päin tahansa. Olen yrittänyt koko raskauden ajan siedättää itseäni hieman maitotuotteille, että lapsi ei sitten perisi tätä. En tiedä, onko sillä mitään väliä. Ruoansulatuksen hidastumisen myötä olen kyllä tosi paljon nauttinut siitä, että mun herkkä maha on sietänyt vaikka ja mitä ruokakokeiluja. Oikeastaan tällaisena ainaisena vatsavaivaisena raskaus on helpottanut minun oloa todella paljon.

Keskiviikkona käväisin kampaajalla. Oli niin ihanaa istua lempparikampaajani tuoliin. Tässä onkin pieni dilemma: rakastan Kemissä CrazyHairin omistajakampaajan tapaa leikata hiukseni, jutella kanssani mukavia ja tapaa, jolla laittaa hiukseni (alla oleva kuva on siis TOSI lässähtänyt versio huonossa valossa, pöyhäsemällä niistä ois jo saanut tosi hienot, miltä ne näytti lähtiessäni). Lisäksi on siskoni Tanssija, joka myös kohta valmistuu kampaajaksi. Hänen onkin tarkoitus värikäsitellä hiukseni piakkoin. Mutta miten sitten valitsen, kun on siskokin? Varmaan silti siskolle mentävä on, rahan ja perhesuhteiden takia :D

Tässä on muuten yksi syy, miksi Surusilmän on toisinaan hieman vaikea kuvata: kun mulla käy tuo suu koko ajan niin kuvat on tosiaan mitä on...

Kampaajalta tultuani odotti kotona paketti äitini serkulta, joka oli laittanut tuulemaan ja kutonut tämän ihanan villapuvun lapselle!Siihen kuuluivat myös tossut ja kaksi pipoa, joista toinen on hieman isompi. Tuli tippa linssiin tästä yllättävästä ystävällisyydestä. Ei sillä, että hänen ystävällisyytensä oli yllättävää, ihana ihminen on kyseessä, mutta en oikein vieläkään osaa suhtautua siihen, kun joku on aidosti sydämestään sellainen, että haluaa auttaa tällä tavoin! Olen aina hämilläni, en omasta mielestäni "ansaitse" tätä yhtään!

Keskiviikkoiltana pääsin yhden lempiharrastukseni pariin. Nimittäin olen kuulunut nyt noin vuoden Lions Club Neidonkenkään ja olen viihtynyt suunnattomasti. Klubin keski-ikä on Lapin nuorin melkein oikeastaan minun ansiostani :D Kyseessä on hyväntekeväisyysjärjestö, mutta meillä on niin ihana porukka kasassa, että kuukausikokouksissa on aivan ihana käydä ja kaikki siellä elävät niin ihanasti mukana tätä minun raskausaikaani. On ihana aloittaa kokous aina halaamalla kaikki läpi! Tässä kuussa olimme Ammattiopisto Lappian Pränni-ravintolassa, joka on suunniteltu kodaksi. Siellä saimme herkullisen kolmen ruokalajin illallisen. Ensin söimme riekko-riistavelliä, sitten pääruoaksi loimulohta ja paahdettuja juureksia tilli-sitruunakastikkeella....

Ja jälkkäriksi äkäsiä, eli jaloviinalla liekitettyjä lettuja, itse tehdyllä vaniljakermajäätelöllä sekä marjoilla (mansikka, karhunvatukka ja vadelma). Alkoholi siis palaa liekityksessä pois, joten uskalsin syödä :) NAM!

Olen vähän harmissani tällä viikolla edelleen meidän neuvolan tavasta "hoitaa" asioita. Olen nimittäni puhunut pelkopoliklinikan tarpeesta kohdallani alusta alkaen, siis siitä ekasta neuvolareissusta lähtien, mikä tehtiin elokuussa. Ja tässä lääkärineuvolan yhteydessä mainitsin siitä TAAS. Ja tähän asti minulle oli sanottu, että kyllä sen kerkeää, ei hätiä, älä ressaa jne. Noh, nyt sitten tuli sairaalasta puhelu, että "jos me tehdään sulle ylimääräinen aika ensi viikon tiistaille, niin sitten pääsisit, muussa tapauksessa eka aika on maaliskuun lopulla. Sehän voi silloin olla jo liian myöhäistä. Että tuletko ensi tiistaina?". Ilomielin tulen. Ihana, että saa jutella aiheesta, jotta osa ehkä turhastakin pelosta karsiutuu. Mutta miksi tuo piti sitten jättää niin viime tinkaan? Miksei tuota voitu hoitaa ajoissa, kun olin usein huolissaan asiasta ja mainitsin siitä sekä lääkäreille että neuvolantätille? Tiedän, että kaikesta ei kannata stressata, mutta olisi silti hyvä tarttua pelkoihin ajoissa. Nyt on siis iso paino pudonnut sydämeltä, kun mulla vihdoin on se aika konkreettisesti tiedossa!

Loppuun vielä kuva koirapuistosta! Meidän koira on tuo, jolla on turkoosi panta. Löysi tänään puistossa leikkikaveriksi puolet nuoremman sakemannin pennun, joka oli ylisuloinen ja reipas! Minun vauhti kun hidastuu, niin yritän keksiä koiralle tapoja purkaa energiaa, jotta ei turhautuisi. Puisto on toistaiseksi hyvä paikka. Vien kyllä koiran pois, jos siellä menee meno liian aggressiiviseksi, kun meidän koira on onneksi vielä niin lauhkea, haukkumaton ja iloisen leikkisä eikä lähde rähinöihin. Pari kertaa olemme lähteneet "kesken" pois.

Lääkärineuvolan kuulumisia

Mulla harmittaa ihan sikana, että en ota enempää kuvia, mutta tässä kunnossa pyörin lääkärineuvolaan viime viikolla. Muutenkin kuvat jää aivan liian vähälle - muidenkin asioiden suhteen.

Neuvolassa oli taas kiva käydä, koska kaikki on hyvin. Juteltiin vähän voimavarakyselystä, mutta huomasin, että lääkäri vähän kysyi asiasta tyyliin "eihän tästä enää tarvi jutella" ja skippasi ne asiat, mitkä voisi kuvitella olevan vähän vaikeampia keskustelunaiheita. Onneksi neuvolantäti on niin mukava ja hänen kanssa on helppo jutella. On tottunut juttelemaan vaikeammistakin asioista.

Mun paino oli edellisellä visiitillä ollut hieman nousukiidossa, mutta nyt se oli taittunut se nousu taas, eli oltaisiin taas siinä "ihannekäyrällä", mikä on kiva, sillä en ole kovin innostunut tiputtelemaan ylimääräisiä ei-raskauskiloja vain siksi, että en viitsinyt syödä oikein.

 Olen miettinyt tosi paljon, että on niin hyvä, että me hankittiin koira. Tällä hetkellä minun on pakko lähteä tuosta ovesta ulos koiruuden kanssa, tuli vettä, räntää tai mummoja taivaalta. Ja se on hyvä. Ei vaan tuudittaudu siihen, että sohvallakin voi maata, koska kyllähän siinä voisi. Oikeastaan välissä se lähtö on tosi vaikeaa, mutta aina se vain pienikin ulkoilulenkki piristää kummasti!

Viikonloppuna käytiin siskoni Tanssijan ja hänen poikaystävänsä kanssa lounaalla. Tämä perjantaina. Kuva on lainattu netistä, koska en kuvannut sielläkään. Ruoka oli hyvää kyllä. Me yritetään Surusilmän kanssa tehdä juttuja nyt vielä, kun ollaan kaksin ja siihen on paremmat mahdollisuudet. Sitä on aika monet mulle suositelleetkin.

Viikonloppuna haettiin myös lisää second hand -vauvanvaatteita ja käytiin ajelulla siinä samalla. Meillä oli myös ihania viikonloppuvieraita, kun kaveriperheen pieni E-vauva tuli vanhempiensa kanssa kylään. E on nyt reilun 3 kuukauden ikäinen ja vauvan tuoksuhan on tunnetusti huumaava :)
On ihana seurata toisten vauva-arkea edes hetki ja kuinka muut pärjäilevät siinä. Tulee kummasti uskoa siihen, että itsekin pärjää!


Siitä puheen ollen näin tänään yliopistolla Voimariinia (joka on vanha tuttu, mutta nykyään jotenki mun idolikin) ja sitten kun mun facebookiin lävähti hänen kommentti, jossa mainitsi, että ens kerralla kun nähdään, saatan olla kahtena kappaleena, niin alkoi taas perhoset lenteleen :) Jännää, kohtahan se masuasukki on jo sylissä! :)

Maanantaina kävin ammattikoululla hoidattamassa hiukseni, koska he tarvitsivat englanninkieliseen näyttöön asiakasta. Tuli niin mahtavan silkkiset hiukset! En silti ottanut kuvaa, koska tällä hetkellä mun väri on ihan karsee välimalli + juurikasvu potenssiin sata ja kauhee halju väri. Mutta huomenna se onneksi korjaantuu sekin! :)







Myös muita ystäviä ehdin nähdä tänään. Toinen ystäväni, jonka olen tuntenut siitä asti, kun hän tuli Suomeen vaihtoon vuonna 2008 Meksikosta, pyysi mua lounaalle. Ja koska mulla oli aikaa ennen junan lähtöä, niin käytiin intialaisessa. Tää oli siis mun eka kerta, kun söin intialaista ja voin kertoa, että ei oo mun juttu. Jännä sikäli, koska rakastan mausteista ruokaa, thai-makuja ja kiinalaista. Tuo intialainen ei vaan muhun iske. MUTTA käytiin Caron kanssa siitä sen jälkeen myös vähän pyörimässä kaupungilla ja bongattiin ihanuuksia. Tää naurettavuus, aka kultainen tutti Stokkalla pompsahti silmille :D

En tiiä teistä, mutta muhun vetoaa ihan hulluna kaikki poikien vaatteet, jotka on tarkotettu näyttään "liian vanhoilta" niitten päällä, kuten esim. puvut, villatakit, slipooverit jne :D ja vastaavasti tyttöjen vaatteissa ne söpöimmät on mun mielestä ne oikein tyttömäiset värit ja mitä söötimpi sen parempi :D

Täällä siis kaikki more or less menee hyvin ja kaikki on mallillaan. Kipuja on jo jonkin verran selässä ja ylävatsan alue on ikävästi alkanut puutumaan. Nukkuminen on hankaloitunut, mutta mitään ylitsepääsemätöntä ei ole tiedossa. Vauveli liikkuu tosi paljon ja se on oikeastaan minusta kivaa :) öisin on kiva tunnustella masua ja miettiä sen asukkia, köllötellä ja olla :)

Mukavaa loppuviikkoa kaikille! :)

Kritiikkiäkö?

Kaikki, jotka minun blogia on pidempään seuranneet tietää, että otan kritiikin aina aika huonosti. Tänään olin tulossa päivittämään blogia ihan muissa asioissa, mutta tämä valvontakommentti hyökkäsi vastaan:

Anonyymi:

Hei! Minua on vähän askarruttanut se, että tunnut olevan niin aidosti ihmeissäsi siitä, että tulit raskaaksi, se vaan jotenkin kuulostaa koomiselta. Tai siis, jos jättää ehkäisyn pois ja harrastaa seksiä, niin yleensä seurauksena on se, että nainen tulee raskaaksi. Toki on totta, että aina ei onnistu ensimmäisellä yrittämällä, mutta ainahan se mahdollisuus on olemassa, joten miten kuulostaa siltä, että ette ole ottaneet sitä huomioon? (Kuten itsekin sanoit, perheen perustaminen elämäntilanteessa, jossa omat opinnot ovat vielä kesken, ei välttämättä ole se kaikkein helpoin vaihtoehto.) Eri asia tietenkin, jos on ollut tiedossa, että raskaaksi tuleminen on kovan työn takana, niin sittenhän on hyvä aloittaa yrittäminen varhaisessa vaiheessa, mutta olen ymmärtänyt, että teidän kohdalla tilanne ei olisi sellainen (?). 

Tosiaan ei nyt ole tarkoitus arvostella teidän valintoja, ihan vain mielenkiinnosta kysyn. :)

Olen ihmeissäni, että tulin HETI raskaaksi. Koska lääkäri varoitteli sairauteni hoidon jälkeen, että näin ei välttämättä kävisi ja suositteli, että jos se on haaveena, on syytä alkaa yrittää. En tiedä, kauanko olet lukenut. Sairauttani en täällä halua julistaa, koska kaikki eivät halua pelkkää hyvää, mutta olen kyllä asian nostanut esiin useammassa kirjoituksessani. Olin myös ikionnellinen uutisesta ja olen edelleen. Ihmeissänikin olen vieläkin, sillä minusta vauva on aina pieni ihme. Suuri oikeastaan.

Miksi se kuulostaa siltä, että emme ole ottaneet asiaa huomioon? Haluaisin kovasti tietää. Minä olen kyllä omasta mielestäni todellakin ottanut asian huomioon. Olen jopa miettinyt, että ehdin siitä huolimatta valmistua, meillä on loistava tilanne sikäli, että vauva syntyy juuri ennen kesää ja minä saan olla sen ajan, minkä olisin työttömänä kotona tulevana opettajana ja valmistuneena opiskelijana sen sijaan äitinä kotona. Ei minua haittaa, että en tehnyt ensin töitä, saanut enemmän äitiyspäivärahaa ja hankkinut ensin talolainaa. Omasta mielestäni meillä on hyvät valmiudet olla riittävän hyvät vanhemmat lapselle. Meillä on koti, rakastavat vanhemmat tulokkaalle, kiltti koira ja ihana tukiverkko. Perhe on minulle elämän tärkein asia ja sellaisen oman ehdottomasti halusin. Se on pieni hinta siitä, että valmistumiseni saattaa myöhästyä. Toisin päin taas jos ajattelee, että olisin tehnyt lääkärin ohjeen vastaisesti ja ensin hankkinut tutkinnon ja vakipaikan ja siksi en olisi enää saanut lapsia, sairaus olisi uusinut pahempana jne, olisin ollut todella murtunut.

Toki, mainitsen, että tämä on haastavaa. Onko se sen arvoista? Abso-fuckin-lutely. Aika harva asia elämässä on sekä helppoa että palkitsevaa. 

Ja jos ei tosiaan halua arvostella, vaan mielenkiinnosta kysyy, niin ei kannata sisällyttää kysymykseensä lauseita kuten: 
- se, että tunnut olevan niin aidosti ihmeissäsi siitä, että tulit raskaaksi, se vaan jotenkin kuulostaa koomiselta
- Tai siis, jos jättää ehkäisyn pois ja harrastaa seksiä, niin yleensä seurauksena on se, että nainen tulee raskaaksi. Toki on totta, että aina ei onnistu ensimmäisellä yrittämällä, mutta ainahan se mahdollisuus on olemassa, joten miten kuulostaa siltä, että ette ole ottaneet sitä huomioon?

Minun reaktioni on taas tietysti tähänkin kysymykseen liioiteltu, mutta toisaalta toivoisi, että täällä naiset tukisivat toisiaan silloin, kun asiat tuntuvat haastavilta, eivätkä tavallaan lisäisi vettä myllyyn. Raskaana olevan hormoonimyrskyisen naisen myllyyn. Toivon kuitenkin, että saan rehellisesti blogissani mietiskellä asioita, joita raskauteen liittyy, joskus ne ovat pelkoja, joskus iloja.


Toisaalta tämä tuli erittäin huonoon saumaan siksikin, että tällä kuluneella viikolla olen joutunut hoitamaan kotona kaiken yksin koiran ulkoiluttamisesta uusien vauvantarvikkeiden hankintaan ja roudaamiseen, siivoamiseen ja ruoanlaittoon. Sitä ei oikeasti tajua, kuinka kiva on, että mies on kaverina ennen kuin se tuki katoaa. Sairastin myös samalla kuumeen ja silti oli koira vietävä ulos. Ja haettava ne vauvakamat, kun ne olivat vielä niin superedulliset ja nopein hakija sai. MUTTA tässä siis oikeasti niitä viikon kuulumisia :)

Olen ihan järkyttävän kova Anne Geddes -fani. Vaikka tiesin, että tällainen kirja oisi otollinen jättää lahjatoiveeksi, niin oli vain pakko ostaa, koska halusin JUURI tämän.

Tulevat isovanhemmat olivat reissullaan isolle kirkolle hieman innostuneet ja sain WhatsAppiin tällaisen kuvan :D On kyllä ihanaa, että minun vanhempanikin saavat ensimmäisen lapsenlapsen. Totta kai se täytyy sitten heti olla aivopesemässä oman lempilajin pariin... Surusilmä on sitä mieltä, että lapselle ostetaan hokkarit ja nyrkkeilyhanskat. Siskoni Tanssija on sitä mieltä, että balettitossut. Minä kannatan hiihtomonoja ja nappuloita :D Nojoo, oikeasti, kuten isänikin sanoi, toivottavasti on aktiivinen ja kokeilee mahdollisimman paljon kaikkea. Itse olin ainakin aikas aktiivinen urheilija pienenä ja lisäksi siihen mahtui myös viulutunnit ja partio.

Viikon piristys oli meidän koiran nukkumistyyli aamulla, kun lähdin väsyneenä kohti Oulua. Jännä homma, että koira onnistuu aina piristämään, kun on paha mieli!

Oulun reissusta mukaan tarttui...

 Ratkaisin ongelmani vaatteiden ostelusta: kenkiä voin vielä ostaa! ;) No joo siis oikeesti homma meni niin, että SpiritStoressa oli 50% - 70% ja lisäale 30%. Nämä ihanuudet sain 20e, joten raaskin ostaa. Suurimman osan kuitenkin käytän nyt vauvaan (lue: kaiken muun ylimääräisen).

Tämä ihanuus on unohtunut esitellä! Sain tämän äidiltäni joululahjaksi. En oikein vielä tiedä, mitä teen sillä, mutta se on vaan niin ihana! :) Haaveilen, että joku päivä tämä on siellä omassa kodissamme ajopuutikapuiden pienalla roikkumassa :)

Pingu-imetystyyny ja rättejä, sekä helistimiä vaunuihin. Sain tämän semmoisessa paketissa, minkä hain Facebookin kautta palstalta, jossa myytiin lastenvaatteita.

Pakettiin kuului myös matkahoitopöytä, hoitopöytä, hoitopöydän pingupehmuste ja itkuhälyt. Sain kaupan päälle minulta puuttuvan kypärälakin. Ja...

Pinnasängyn pehmuste oli myös kaupanpäällisissä :)

Lisäksi paketissa oli mukana sitteri, joka oli odottamaton kaupantekijäinen. Minusta on niin ihanaa, että ihmiset antavat omistaan käytetyistä niin avokätisesti! Niin harva haluaa rikastua näillä. Osa tietysti minusta myy tavaraa ylihintaan, koska kaikki ei oikeasti ole niin käyttämättömän näköistä kuin väitetään ja niistä pyydetään ainakin puolet alkuperäisestä hinnasta. Itse pyydän kirpparillakin omista käyttämättömistäkin vaatteista maksimissaan puolet. Mutta nämä ihanat äidit, jotka minua ovat auttaneet, ovat kyllä myyneet erittäin edullisesti ja halunneet auttaa vielä muutenkin, jos vain pystyvät. Jotenkin se on on niin ihana tunne tässä raskauden aikana, että ihmiset ovat niin kilttejä. Ei ihme ollenkaan, sitä en sano. Mutta ihanaa :)

Meillä on vähän haastava pari viikkoa ollut, kun Surusilmä kävi leikkauksessa jalkateräänsä ja minä huolehdin kaiken tällä hetkellä. Nyt haava alkaa jo parantua ja liikkuminen onnistuu jonkin verran. Alku oli hankala meille molemmille. Surusilmä purki turhautumistaan minuun ja minä itkin jaksamispulassa. Erään kuumeisen iltalenkin jälkeen vain romahdin eteisen lattialle ja purskahdin itkuun. Siihen ne sitten jäi ne itkut ja paineet eteisen lattialle ja olo alkoi helpottaa. Kunnon itsesäälikohtaus toimii aina :D Nyt on tullut jo rutiini touhuun ja kun Surusilmä kiittää touhuistani, minäkin toista autan todella paljon mieluummin. Saattaa tulla aika, jolloin tarvin minäkin apua :D

 Näihin kuviin ja tunnelmiin sitten, meillä on huomenna lääkärineuvola, sitä jo innolla odottelen :) Mukavaa viikkoa kaikille!