10. marraskuuta 2008

Sveitsiin!

Olin juuri tulossa tänään kirjoittamaan, että ei taida Sveitsistä tulla mitään, kun on kaikki niin epävarmaa, mutta satuinpa vilkaseen sähköpostini eka - ja siellä se oli! My dream come true: olen ensin 1,5kk Genevestä noin kahden tunnin matkan päässä ja opetan yläasteella ja lukiossa englantia ja ranskaa. Sen jälkeen siirryn kouluun, jossa opetan näiden lisäksi saksaa, joka mua hiukan pelottaa, sillä saksa ei ole meitsin forté. Uskon kuitenkin, että minulla on aikaa oppia. Menen perheeseen, jossa on kaksi pikkupoikaa ja maksan tästä ylläpidosta 500 frangia (= 330e) kuussa ja siihen ei sisälly kuin aamupala. Siellä aamupala on kyllä niin heikkoa, että se ei ole paljoa. En viitsi liikaa hehkuttaa ja tiedätte varmaan muutenkin, että olen noin kymmenennessä taivaassa!

Huonoja uutisia on vain vähän. Ensinnä: koneessani on troijalainen ja Windows on asennettava uudestaan. Menetän kaikki tiedostot, mutta ei se kyllä maailmaani kaada. Saanpa kaiken puhdistettua. Housuboy on suurempi huolenaiheeni. Kävimme viikonloppuna sanavaihtoa siitä, miten mahdollinen miljoonien lottovoitto käytettäisiin ja herra ei ostaisi mulle kuulemma siitä mahdollisesta voittorahastaan yhtään paria kenkiä! Ei siis YHTÄÄN! Mitä hittoa tuo on? Eli siis, needless to say, meidän suhteessamme on joku pahemmanlaatuinen vika.

No niin, parempiin asioihin, eli tyttöihin. Viikonloppuna oli meidän ihkaoma, onnistunut tyttöjen ilta. Illasta ei ole kuvia, koska kamerani oli tuolloin vielä rikki. Isähän kuitenkin korjasi sen eilen sählytreenien jälkeen. Me saunoimme, otimme pari siideriä tai drinkkiä ja laitoimme toisemme kuntoon. Tuli pikku alemmuuskompleksi tämän ihoni kanssa, mutta eipä ole uutta. Minun ystäväni ovat sellaista drop-dead-gorgeous -luokkaa. Ja juorusimme ihan oikein olan takaa - omista asioistamme. Jotenkin se on niin ihana tunne, kun saa olla täysin oma itsensä tuossa seurassa. He tietävät, että minä hengaan saunan jälkeen säädyllisyyden rajamaaston alapuolella ja hyväksyvät sen ja minä tiedän pari muuta faktaa heistä, jotka eivät ole kovin imartelevia, mutta rakastan niitäkin juttuja :D tanssittiin paljon ja oli oikein ihastuttava ilta. Kemissä olimme baarissa nimeltä Hullu Pohjola ja DJ Kappa on lempi DJ:ni tällä hetkellä. TUli kyllä liikaa karaokea välissä, mutta kyseinen DJ on pelastanut koko baarin. Tai sitten heillä on vain alkanut noususuhdanne samalla, kun poika tuli takas töihin. Tuossa lafkassa ei ole muuta vikaa kuin huono asiakaspalvelu ja se, että asiallistakaan asiakaspalautetta ei oteta mitenkään huomioon. Heillä on eräs työntekijä, joka kuvittelee, että asikkaille saa haistatella.

Ai niin ja nyt dissaan Oulun Stockmannia olan takaa, sillä mielestäni huono asiakaspalvelu on aina kostettava (katkera vanha ämmä puhuu). Eli heillä on hyllyssä yksi ainoa kenkä tätä mallia ja kokoa 36. Se on ollut hyllyssä AINOA kenkä jo syyskuun alussa. Menin ihailemaan sitä, koska se sopisi täydellisesti toppiini, jossa on ihana rusetti. Ai miten niin mulla on jo tuo kenkä mustana?! No tarinan opetus: menin kysymään, että milloin tosta saa alennusta, kun se on ainoa kenkä koko mallistosta. Ei kuulemma saa. Piste. No sitten näytin, että kanta on lytyssä ja siinä korossa on sellaisia mustanharmaita likapisteitä. Myyjä tokaisi, että kanta menee noin siinä pakkauksessa. Minä sitten, että ei mene, ainakaan jos ostaa sen Biancon liikkeestä, mistä minulla on samanlainen erivärinen kenkä. Ei tule alennusta. Blah. Ja siellä taas joku tokaisee anonyyminä, että uskomatonta nillitystä. Niin minustakin. Ja sanon sen silti.

5. marraskuuta 2008

Ei kiitos, The Mekko, The Laukku ja Greyn Anatomian paluu

Tänään olin liikkeellä Partiopojan kanssa ja kävimme subeilla. Sen kunniaksi, että minulla ei ole kameraa, tein täydellisen kauniin ja onnistuneen arkimeikin ja valitsin kauniin asun päälleni sekä laitoin hiukseni kivasti. Ja se on paljon se, sillä minähän kuulun niihin harvinaislaatuisiin naisiin, jotka eivät ole tyytyväisiä ulkonäköönsä...

Luin lauantaina Parhaalta Ystävältä pöllimäni Anna-Leena Härkösen Ei kiitos -kirjan.
Kerrankin saan kehua hänen kirjaansa! Tämä kirja oli parasta Häräntappoaseen jälkeen Härköseltä. Jotenkin tunsin koko kirjan ajan tämän päähenkilön turhautumisen tilanteeseen ja toisaalta tajuaa tilanteen vaikeuden ja toisen henkilön vaikean olon ja masennuksen. Lisäksi Härkösen kirjoitustapa on välissä ihan loistavan sarkastista. Ahmaisin kirjan illan aikana ja palautin sen jo sunnuntaina takaisin.


Sitten kaikista lempparimpaan asiaani: Tässä on se mekko, jota olen himoinnut siitä asti, kun se ilmestyi GT:n mainoksiin katujen kulmissa. Nelliinakin hankki sen ja kaikista Gina Tricot'n liikkeistä koot olivat jo loppu, joten toivoin ja toivoin, että mekko löytyisi Torniosta. Minä olin onnekas! Hyppelin innoissani ympäri kämppää tässä mekossa ja noissa täydellisesti yhteensopivissa korkkareissani ja mietin, että missä hitossa minä tätä käytän?!


Noh, onhan sieltä pikkujouluja tulossa...

Ja sitten se ihkulaukku, joka sopii takkiini kuin ketsuppi ranskalaisiin. Ja olin muuten juuri herännyt päikkäreiltä ennen kuin aloin räpsiin näitä kuvia :)


Paita GT
takki Vero Moda
laukku Aleksi 13
housut MicMac

Ja nyt, rakkaat lukijat, haen ämpärillisien Ben& Jerry'siä, pussillisen munkkeja ja yhden Frödingen Mud Caken ja LIHON katsellessani Greyn Anatomiaa!

Ai niin! Polka Dotsilla ja Buttermilk Bisquitsilla on ihanat arvonnat! Linkit oikealla :)

4. marraskuuta 2008

Tekniikan ihmelapsi

Huonot uutiset ensin: kamerani on rikki. Kaikki meni näin: aloin ronkkimaan muistikorttia, tungin sen takaisin väärinpäin ja hajotin kortinlukijan. Isä yrittää ehkä korjata sen viikonloppuna. Kuitenkin tämän hiljaiselon jälkeen minulla on teille paljon asiaa ja ne kaikki muut ovat kivoja juttuja :)

Ensinnäkin torstain Halloween/synttäribileet menivät hilpeissä merkeissä. Olen niin elementissäni näiden avoimien opiskelijoiden kanssa. Mukana oli ausseja, italiaanoja, saksalaisia ja jenkkejä sekä yksi irkku ja ranskalainen plus pari belgialaista ja kanadalainen. Tässä olen synttärisankarin kanssa. Se sika oli raiskannut maailman täydellisimman punaisen nahkatakin, jonka oli löytänyt kirpparilta viidellä eurolla, ja silponut takin selkämyksen naamioonsa! Minä pidättelin itkua...Minun asuni siis on tällainen:nenä on vähän kärsinyt ja tupeeraus lässähtänyt. Meikki on tehty Sinooperin maskeerausmaaleilla.

ja näin leikitään kameralla..Tässä näkyy säärystimet, häntä ja sortsit, jotka on tehty tekonahasta, kuten yläosakin. Myöhemmin laitoin käteen vielä hanskat ja karvaiset "rannekkeet", jotka asuun kuuluvat. Artesaani-siskoni on tehnyt asuni penkkareihin ja se sai tuolloin erittäin paljon kehuja, mutta tämä on säälittävä kyhäelmä siitä versiosta, jonka olen tuolloin leikannut saksilla päältäni :D

Oli ihanaa puhua enkkua normaalitilanteessa ja luontevasti. Sain tosi paljon kritiikkiä brittiaksentistani, mutta tokihan se on aivan odotettavaa, kun keskustelukumppaneina on äidinkielenään englantia puhuvia oppilaita, joiden aksentti ei tule briteistä ja kuitenkin kaikki tapahtui hyvässä hengessä. Seurueessa oli eräs vanhempi aussityttö, jonka käytös oli vähintään pelottavaa. En ollut koskaan ennen nähnyt tätä lissua, mutta heti alkoi piiskaamaan mua perseelle ja kehumaan, kuinka seksikkäät sortsini ovat. Takamus hellänä kävelin kotia enkä voinut ymmärtää, mistä oli kyse. Oli kyllä aika nolo tilanne silti.

En halua tehdä maratonpostausta, joten laitan huomenna kuvan täydellisestä mekostani ja asusta, jonka aion laittaa pikkujouluihin - ne ovat ihania! Ja löysin myös ihanimman laukun ikinä. Kuulin myös, että violettin on tyylitajuttomien väri ja allekirjoitan omalta osaltani. Siskoni artesaani lohdutti minua sillä, että violetti sopii minulle. :) Tässä asu vielä loppuviikolta.
Housut ONLY
Kengät H&M
Violetti toppi One Way
Valkoinen toppi GLAM.
Neuletakki H&M

30. lokakuuta 2008

Halloween Rush

Olen ollut todella kiireinen, mutta nyt se on ohi! Tein keskiviikon vastaisena yönä esseetä neljä tuntia kirjasta, jonka sain luettua vasta yhdeltä ja sitten neljä tuntia väänsin sitä esseetä, eli viideltä menin nukkumaan. Heräsin luennolle kahdelta turhaan, sillä en löytänyt luokkaa, koska se oli vaihdettu. Tulin kotiin, hoidin pari kouluhommaa ja vastasin ystävällisesti Kelalle, miksi opintoni eivät etene tarpeeksi nopeasti (yrittäkääpä itse saada Oulussa englantilaisesta filologiasta tai ranskasta pisteitä...). Nyt päätin ottaa huomisen kielioppitentin rennosti, mennä kokeilemaan ja jos se ei onnistu, menen kahden viikon pääsät uusimaan. Eilen oli kieltenlukijoiden bileet Kaarlenholvissa ja menimme sinne kavereideni kanssa saunaillan jälkeen. Olin miimikko ja asun ajatushan oli se, että se on ilmainen. En voinut olla enää Catwoman, koska olin sillä asulla viime vuonna. Meet Sarjakuvasankari ja meksikolainen vaihtari, joka on myös kummiryhmässäni:
Kengät: Bianco Footwear
kaikki muu: esitelty tai lainattu

Tänään on tiedossa uudet bileet, joista sain ilmoituksen vartti sitten. Taidan mennä kissanaisena, sillä palautin jo Sarjakuvasankarin antamat reksvisiitat (eli hatun, henkselit ja hanskat). Tässä on muuten meidän versio halloweenikurpitsasta:kuvassa sininen jumppapallo..

Näillä mentiin tänään lipastolle suht hyvässä kuosissa. Esitelmäni oli tänään, joten vaikka eilen menikin myöhään, huolehdin tarkkaan, että en ota liikaa.

Kengät: Andiamo
Sukkikset: Lindex
Housut: Vero Moda
Poolo: H&M
Jakku: Vila

Huomenna lähden kohti kotia ja lähden Parhaan Ystävän kanssa katselemaan miltä näyttää Tornio-Haaparantaan noussut Rajalla/På Gränsen -kauppakeskus. Odotan innolla!

p.s. Helmessä tulleista hyvin ikävistä kommenteista, jotka poistin näkyvistä, oli yhteen väliin paljon puhetta siellä puolen. Eräs näistä henkilöistä esiintyi mtv3:n omalla sähköpostiosoitteella, eli luukun osoitteella. Laitoin palautetta aiheesta ja kysyin, voiko asialle tehdä mitään. Mielipiteitäänhän saa sanoa, mutta solvauksesta en pidä vähääkään. Joten nyt ylläpito vastasi, että he näkevät kaikista viesteistä IP-osoitteen ja ovat laittaneet asian poliisitutkintaan, eli onko niissä aihetta kanteeseen kunnianloukkauksesta. Minä en olisi tuota halunnut, mutta minuun kuulemma otetaan yhteyttä, jos tekijät saadaan selville ja sitten saan päättää, haluanko nostaa syytten. En kyllä ihan noin vakavasti asiaa tarkoittanut, mutta olisi kyllä ihan hauska tietää (varmasti), ketkä noiden tekstien takana olivat. Itse olin kyllä unohtanut jo koko palautteen ja asian.

27. lokakuuta 2008

Viikonlopun jälki, lupaus ja ongelma

Viikonloppu meni loppujen lopuksi oikein hienosti, sillä Pieni ja Pippurinen vastasi puhelimeen, kutsui minut kylään ja tarjosi mansikoita vaniljavaahdolla minulle ja Suklaasilmälle. Olen oikein tyytyväinen rentoon oleskeluun. Tosin tällä kertaa oli liian negatiiviset aiheet (ja suurin osa siitä on minun vikaani). Sivuhuomio: mansikat ovat paljon parempaa vaniljavaahdon tai jäätelön kanssa kuin kermavaahdon. Kermavaahto on täysin yliarvostettua! Ugh. Olen puhunut.

Joka tapauksessa Suklaasilmä lähti ensin kotiin ja sitten me kaksi muuta tyttöä odottelimme, että saan puhelun, että vien pojat baariin. Sitä ei tullut vaikka ehdimme jo lähteä ajelulle. Soitin Housuboylle ja hän kehotti meitä tulemaan seuraan. Kaikki muut menivät baariin paitsi paikan isäntä, juhlakalu ja Housuboy. Joten loppujen lopuksi tuli mukava ilta kahdessa kylässä ja oikein hauska kotimatka ja ilta Housuboyn kanssa. Siellä oli suhdesolmuja siellä juhlien jälkimainingeissa ja me olimme hyvin kiitollisia toisistamme ja suhteestamme kotiin palatessamme.

Sitten ikävämpiin asioihin: keskiviikkona on naamiaiset, mulla ei ole asua ja budjetti on pyöreät nolla euroa. Olen elänyt yli varojeni. Sitä paitsi olen ottanut uuden politiikan: elä osta heti. Toki, joustan, jos kyseessä on viimeinen koko ja tuote on jotain, mitä haluan välttämättä ja tarvitsenkin. Mutta nyt toteutan sitä periaatetta, että tuote jää kauppaan aina ensin ja jos se ei sen jälkeen vaivaa tarpeeksi, en tarvi sitä. Olen jo kieltäytynyt useammasta vaatteesta! Että terveiset täältä, täällä tuulee kovempaa - meaning on my high horse... Joten tarkoituksenani oli lainata kaverini valmista asua, joka olisi ollut ihan loistava, mutta unohdin pyytää koko juttua ja nyt se on myöhäistä, kun olen jo Oulussa. On siis vain pari toteutettavaa ideaa: miimikko, merirosvo ja oma itseni. En ihan hirveästi fanita ideaa tylsyydestäni.Fanitan Keira Knightleytä Pirates of The Caribbeanissa aivan terveyden rajamailla. Ultimate-ihanin rusketusmeikki ikinä. Jaah, on se laiha, mutta on se pirun kaunis. saa nyt nähdä. Ehdotuksia :D? Se Cruella deVil ei siis onnistu :/ Mutta tässä on muuten mukavuusneuleeni tälle päivälle, sillä tänään matkustin Ouluun hyvin kyseenalaisen kuskin kyydissä Veljekset Salmela OY:n hyvin kyseenalaisissa autoissa (80-luvulta, aina myöhässä ja täysiä romuja). Kuski näytti nuokkuvan ratissa ja ilmoittikin jo linja-autoasemalla, että kahden aikaan aamulla aloitti vuoronsa eikä ole nukkunut yöllä (Tsiisus. En halua tietää!)
Asiaan! Ihana GT:n neule, jonka rakastakin rakkaampi kummityttöni löysi minulle ollessaan "shoppailuapulaisenani", kuten äitinsä hänet nimitti. En edes nähnyt tota väriä ensin, mutta tämä Jääprinsessa (harrastaa taitoluistelua, ei ole kylmä naisenalku olleskaan) hoksasi värin minulle. Ja rakastan tätä paitaa. (Ja olen ylpeä, että se tyttö ottaa minusta - ja ehkä hieman äidistäänkin - vaikutteita jo nyt, mutta säälin vanhempia myös siitä syystä ;)


Ai niin! Isi tuli tänään Jyväskylästä äidin luota ja poikkesi matkallaan hakemaan äidille ne kengät. Siis äitini kuolaa noita bannerini kenkiä niin paljon, että alkaa loppumaan ämpärit kesken. Joten kiitos Garnetice nyt se marina loppuu! :D Ja arvatkaa, mitä iskä teki? Se korjas mun pyörän renkaan! Vihdoin. Oli mun siis ite pitänyt se tehdä... ja ehkä suklaa laihduttaa ja huomenna sodat loppuu. Jos jotain olen muuten joskus toivonut, niin olen toivonut, että löytäisin miehen, joka on yhtä reipas kuin isäni. Isä osa korjata lähes kaiken ja tarttuu hommiin heti. Kun hän tarttuu toimeen, se tapahtuu valittamatta, ripeästi ja sujuvasti. Ja isän sinnikkyyttä voi verrata minuun täydellisten kenkien haussa. (ei siis ihan helposti luovuteta) Isältäni olen oppinut tarmoni tarttua toimeen ja haluni tehdä asiat kunnolla ja omatoimisesti. Tässä upea pyöräni nyt kunnossa. Se on muuten tuollainen vuosikertapyörä. Nuorehko, kolmekymmentä vuotta vasta ;D



P.S. Kuka ei rakastanut SJP:tä Project Runwayssä? *huokaus*

25. lokakuuta 2008

Asu, jossa kävin äidin luona ja asu, jossa melkein lähdin ulos

Tänään kävimme maistelemassa äidin lihamureketta, perunamuusia ja korvapuusteja sekä siskon tekemää salaattia, namnam :) Koolla oli koko perhe isää lukuun ottamatta. Housuboy oli ainoa vävyehdokas, joka oli mukana. Himohiihtäjä (kuopuksen hellu) saapui lounaan jälkeen. Näissä vaatteissa saavuin äiskän luo.
Mekko: Zefora
sukkikset: Lindex

Tuo mekko on lemppareitani, jota pidän hyvin harvoin. Se on paras lohtushoppaukseni ikinä, sillä se on ostettu Rovaniemeltä, kun olin kummitätin ja serkkujen kotona paossa särkynyttä sydäntä. Mekko istui silloinkin, vaikka olin tuolloin muutaman kilon painavampi.

Lounaalta suunnistin salille tunniksi kun taas Housuboy meni parhaan kaverinsa luo kahville. Ja kappas, sillä aikaa oli paljastunut, että yhteinen tuttumme on lähdössä pois ja läksiäiset ovat tänä iltana. Minua ei edes pyydetty mukaan. Menin kotiin, laitoin itseni pikaisesti lähtövalmiiksi vain kuullakseni, että kyseessä on poikien ilta. Joten tunnin varoitusajalla jäin viettämään lauantai-iltani yksin. Kaikista inhottavinta tässä on se, että itse asiassa naiset oli kielletty erään huippuomistavan ja huippuvalittavan tyttöystävän takia ja moni pojista siellä olisi ihan hyvin voinut katsella minua siellä, kunhan tuo yksi tyttö ei tule. Mutta minusta tuntui, että Housuboy ei halunnut minua paikalle, joten en tunkenut mukaan. Näissä olin siis menossa (feat. Housuboyn muovipussiin tyhjentämän 12-packin kuoret):
Paita ja toppi GT
Housut Vero Moda
Noissa housuissa on hauska vetoketju ja ovat uskomattoman mukavat ja kivan väriset. Tuossa paidassa on tollaset hiat, joiden nimeä en sen kummemmin tiedä. Kutsun tätä läskiteltakseni. Eli silloin, kun on läski/turvonnut olo, tuo peittää sen.


Ei, en suunnittele pommia ja sen sytytintä, tuo on Ikeeean lampun johto ja katkasija.

Hauskaa viikonloppua teille kaikille :)! Minä täällä luen yksin kirjaa, joka pitääkin lukea loppuun ennen maanantaita ja josta joudun vielä tekemään esitelmän. Ehkä minäkin vielä pyörähdän kavereideni kanssa baarissa matkallani, kun vien tämän toisen puoliskon baariin. Olisin pyytänyt mukaan Pienen ja Pippurisen , mutta hän ei vastannut puhelimeen. Jalkapalloilija ei halua samaan paikkaan kuin minä (ja käski minun sen sijaan päivittää blogiani, koska häntä ei kiinnosta pakkaamiset ;) Kaikesta huolimatta, ehkä menen vielä sinne pari kiekkaa tanssahtamaan. Ihan hirveä ikävä tällaisina hetkinä Parasta Ystävää, mutta Paras Ystävä on reissussa :(

Terv. Se, joka kerrankin tekee koulunsa eteen töitä ja katsoo sitten rauhassa ainakin yhden jakson One Tree Hilliä :)

24. lokakuuta 2008

Näin pakataan laukku reissuun - take it from an expert

Koska moni on näköjään lähdössä reissuun, minä ajattelin auttaa teitä asiassa, jonka todella osaan: pakkaamisessa. Trust me - kävin Barcelonassa viikon polvenkorkuisen lentolaukun kanssa ja toin siinä vielä tuliaisia takaisin. Ohjeet siis koskevat vain lyhyitä lomia, eivät välttämättä nimittäin päde vaihto-oppilasvuoteen rapakon takana.

How is it done?
Ensinnäkin: mieti aina järkevästi. Älä ota mukaan mitään mikä ei ole järkevää ja yhdisteltävää. Ei ole järkevää lähteä lokakuiselle kaupunkilomalle mukanaan kolmetoista pikkutoppia. Ja tiedän, mitä te ajattelette, mutta ei, te ette oikeasti tarvi niitä kaikki, joten valitkaa yksi niistä. Ota kaikkea mukaan vain yksi tai kaksi kappaletta ja sovita kaikki vaatteet yhteen. Ei ole järkevää ottaa mukaan takkia, joka ei sovi siihen mekkoon, jonka välttämättä haluat mukaan. Kun ottaa mukaansa vain yhdisteltäviä vaatteita, ei tarvitse ottaa mukaan useita asukokonaisuuksia. Tässä vaatteita, jotka ehdottomasti kannattaa ottaa mukaan.

1. Mekko
Jos kyseessä on rantaloma, ota kevyt mekko, joka sopii sekä kävelylle rannalle että klubille. Jos menet kaupunkilomalle talvella, ota mekko, jonka alle voi laittaa paidan tai joka on pitkähihainen. Edelleen suosittelen mekkoa, joka sopisi myös mahdolliselle juhlintakierrokselle tai iltapäivädrinkeille. Tässä ovat täydellinen rantamekkoni ja kaupunkimekkoni. Rantamekko on helppo ja hyvän värinen sekä joustavaa trikoota halterneck-mallissa, joka on todella imarteleva vartalolle. Siihen on helppo yhdistää neule, takki tai kengät. Kaupunkimekon alle menee poolo, t-paita tai pitkähihainen ja se on helppo yhdisteltävä myöskin.
Mekko Unkarista
Mekko ONLY

2. Neule/takki
Eli siis kumpaa tarvitset? Vai kumpaakin? Rantalomalle ei tarvitse takkia ja kaupunkilomalla voi pärjätä pelkällä trenssillä. Yhdistä valitsemasi neule tai takki mekkoon, housuihin ja paitoihin. Suosittelen siis värejä ja malleja, jotka sopivat kaikkiin muihinkin mukana oleviin vaatteisiin.
Neule Vila (alla Caprit Vero Moda)

3. Housut
Tämä on varmaan problemaattisin vaatekappale. Jotkut eivät halua käyttää housuja ollenkaan, jolloin turvautuisin legginseihin/sukkahousuihin ja hameeseen. Kuitenkin, jos menet lentäen, täysipitkät housut on hyvä olla jalassa koneessa. Housujen ei ole pakko olla farkut, mutta kannattaa ajatella niiden käytännöllisyyttä ja yhteensopivuutta edelleen. Jos et ole housujen ystävä ja otat mieluummin legginsit tai sukkikset, ota mukaasi se iso paita, jota haluat pitää leggareiden kanssa tai sovita legginsit mekkoosi. Itse suosittelen hyviä perusfarkkuja tai vastaavasti hyvin istuvia suoria housuja - riippuen kunkin tyylistä. Jos tuntuu, että otat mieluiten mukaasi sortsit ja kaveriksi legginsit tai sukkahousut, sekin on ok, kunhan ne sopivat muihin vaatteisiin.

4. Paidat
Peruspaidat, joita voit yhdistellä mihin vaan ovat ainoat, jotka saavat lähteä mukaan. Ota mukaan perustoppi, t-paita ja pitkähihainen t-paita. Viimeistä ei välttämättä tarvitse rantalomalla. Topin on oltava sellainen, jota voit käyttää muiden paitojen alla sekä tarpeen tullen sellaisenaan. Sama koskee t-paitaa. Ajattele erityisesti mukaan ottamaasi mekkoa, jos kyseessä on kaupunkiloma. Jos otit mukaasi legginsit housujen sijaan, ota mukaasi pitkä paita legginsien kaveriksi.

5. Rintsikat
Ota mukaan mahdollisimman lähellä ihonväriäsi olevat rintsikat, joiden olkaimia voi muutella ja jotka käyvät sellaisenaan t-paitojen ja toppien alle. Tämä tietysti ei ole hyvä neuvo lemmenlomalle ;)

6. Kengät
Itse suosittelen sieviä ballerinoja, koska ne voi laittaa jalkaan shoppailemaan, kävelylle ja klubille. Kahdet kengät ovat ihan maksimi: tässä tapauksessa ne, joilla kävelet ja ne, joilla menet juhlimaan. Tietysti, jos sinulla on saappaat tai korkkarit, joilla kävely on yhtä miellyttävää kuin kävelykengillä (esim. Nelliinan täydelliset Minna Parikan saappaat ;), niin ota ne ja muista, että kenkiesi täytyy sopia niihin mekkoihin, housuihin jne.

7. Muu krääsä
Luuletko tosissaan, että suoristelet tukkaasi rantalomalla? Hotelleissa on yleensä kuitenkin fööni, joten harja kaveriksi riittää. Lisäksi kannattaa unohtaa kaikki turhat meikit, joita et tarvi kuitenkaan. Shampoot ja hoitoaineet voi siirtää pienempiin puteleihin, koska esim. viikon reissulla ei tarvi 200ml pulloja. Ei kannata ottaa mukaan turhaa tavaraa, mutta silti kannattaa ottaa mukaan esim. after sun-voidetta rantalomalle jne. Koruja ei kannata ottaa liiaksi vaan sen verran, että ne sopivat kyytiin ja asuihin - sama koskee esim. huiveja tai hattuja.

Ja muista, että pitkänä viikonloppuna et ehdi kuitenkaan käyttää kuin korkeintaan kahdeksaa eri vaatetta ja stressaat paljon vähemmän, jos olet jo lähtiessä tehnyt ne järkevät valinnat. Tähän listaani mahtuu pari ylimääräistä juttua lähtiessä ja näin jää paljon tilaa vielä kotiin tuotaville. Pakkaa tavara mahdollisimman litteästi. Hauskaa reissua!

Tässä muuten keskiviikon asu. Tein ultimatemuotimokan ja laitoin sukkikset peep-toe -kenkien kanssa! Ja mulla on muuten kynsilakka samanvärisenä kuin tuo herkullinen toppi :)!

Toppi Vero Moda
jakku Vila
Kengät Bianco Footwear
sukkahousut Lindex
sortsit One Way

P.S. nauroin kippurassa tälle Tiitin jutulle