Minun lottovoittoni

Mitä enemmän kuuntelen opettajien keskustelua Staff roomissa, sitä enemmän olen taipuvainen uskomaan, että olen tosiaan voittanut lotossa syntyessäni Suomeen. Tänään eräs opettajista kertoi, että maksaa kolmesta lapsestaan ja heidän ruokailustaan koulussa vuodessa n. 2400 puntaa! Ei ole epäilystäkään, etteikö minun lounaani olisi ollut siinä tapauksessa kotoa... Hassua oli mielestäni se, että kun kerroin kuinka kouluruokailu saattaa olla jopa joidenkin lasten pelastus, jos tulevat heikommista olosuhteista ja aina ei ole varaa ruokaan. Tämänkin osa opettajista otti sikäli oudosti, että he tulkitsivat sen niin, että vanhemmat pääsevät helpommalla, kun heidän ei tarvitse huolehtia lastensa syömisestä. En ehkä itse ajatellut asiaa niin, mutta tyydyin vain aukomaan suutani kuin kala kuivalla maalla. Joskus - hyvin harvoin kylläkin - minut saa hyvin hiljaiseksi.

Jotkin asiat Briteissä toki ovat halvempia. Esimerkiksi ravintolaruokaa saa paljon halvemmallakin kuin Suomessa, sillä kilpailu näyttää olevan kovaa. Monet asiat näyttävät toimivan mutkattomammin kuin Suomessa. Täällä sain toimivan mokkulan käyttööni vuorokaudessa. Suomessa en ole nähnyt koskaan noin nopeaa toimintaa. Lisäksi ihailen sitä, miten liiketoimintaa näyttää olevan selvästi enemmän kuin Suomessa. Esimerkiksi joka ikisessä lähiössä on keskusta, jossa on jonkin verran (näköjään ihan kelvollisesti pärjääviä) yrityksiä, kuten pari pubia, ravintolaa ja ruokakauppaa. Oman kokemukseni mukaan, ja varsinkin Lapissa, pienyrittäjyys alkaa olla häviävä kansanperinne, eikä se taida juuri kannattaakaan. Siinä mielessä en pidä siitä, että Prismat ja Citymarketit valtaavat niin paljon alaa, tai että jokainen vaatekauppa on H&M, GinaTricot, Vero Moda tai Jack& Jones. Toki ihan samalla tavalla Briteissäkin on paljon ketjutettuja vaateliikkeitä.

Muissa asioissa olen ollut alkuviikosta kiireinen. Maanantaina podin vielä pääkipua helvetistä, sillä kroppani taitaa olla hieman stressaantunut kunnon hikiliikunnan puutteesta (tilanne korjattu kunnon rääkillä tänään). Eilen kävimme muiden Comeniusopettajaharjottelijoiden kanssa syömässä illallista edullisessa italialaisravintolassa nimeltä Marco Polo kaupungin keskustassa. Ruoan hinta-laatusuhde oli aivan mahtava ja kaikki olimme tyytyväisiä ruokaamme. Lauantaina aiomme lähteä ulos sen kunniaksi, että toinen seurueemme ranskalaistytöistä täyttää vuosia. Suunnitelmissa on illallinen ChinaTownissa, drinkit muutamassa pubissa ja tanssit yökerhossa. Itse olen viime aikoina ollut vähän huono baareilemaan, mutta yritän parhaani jaksaa vanhuksena menossa (olen porukan vanhin). Huomenna menemme tyttöjen kanssa katsomaan jalkapalloa: Eurooppaliigan ottelussa kohtaavan Newcastle ja Bordeaux (Ranska). Liput maksoivat vain 15 puntaa, joten olin innolla mukana, kun kuulin. Perjantaina aion mennä tsekkiläistytön kanssa lounaalle ja museoon. Toinen itävaltalaistyttö on tulossa mukaamme ja toinen itävaltalaistyttö haluaisi mennä illalla vielä elokuviin, mutta sinne en todennäköisesti ole nyt menossa. Haluan jatkaa lenkkeilyäni, sillä pääsin tänään niin hyviin tuloksiin ja sitä ei voi harrastaa, jos ei toisinaan järjestä harrastukselleen aikaa.

Olen huomannut, että päivässä on huomattavan paljon aikaa, kun ei ole mitään tekemistä... Siksi yritän täyttää päiviäni tekemisellä viimeiseen asti. Silti minulla on mukavasti aikaa lueskella, kuljeskella kiireettä, tehdä ruokaa, ostoksia, kierrellä paikkoja ja tutustua paikkoihin. Huomisen seikkailuni aiheena on päästä yhtä pysäkkiä kauempaa kotiin (tämä on siis yhden kauemmas siitä, minne normaalisti jään). Pointtina tässä on se, että otan aikaa, kumpaan kävelymatkaan käytän enemmän aikaa. Lisäksi se pysäkki, jota en nyt juuri koskaan käytä tarjoaa palvelut paljon monipuolisemmin kuin käyttämäni pysäkki ja tällä tavalla voisin aina koulusta tullessani hoitaa näppärästi ruokaostokseni (kunhan vain siin nyt tämän ekan kerran karttaa vilkaistuani opettelen reitin kävellen perille kotiin).

Tällaista täällä tällä kertaa, oikein mukavaa loppuviikkoa kaikille!