- lapsia rohkaistaan yksilollisesti paljon paljon enemman kuin Suomessa. Esim. kehut ovat ylitsevuotavia minun korviini. Hienosta yrityksesta mainitaan koko luokalle ja hienosti vastaava saa "merit"-tarran, joka kiinnitetaan koulupuvun rintamukseen. Mielestani tama on ongelmallista siksi, etta kun 17 oppilasta viittaa, yksi saa vuoron ja osaa asian, hanta ylistetaan ja han saa kunniamaininnan, vaikka 16 muuta olisi saattanut vastata aivan yhta hienosti. Myos paivan paras kayttaytyja nostetaan esiin ja han saa olla seuraavana paivan "tahtioppilas", jolla on erikoisvastuita ja hanta ylistetaan tasta hyvasta paivan mittaan. En tieda, aiheuttaako tama kiusausta koulussa, aion tarkkailla asiaa viela jatkossa. Itse inhosin sita, jos omaa osaamistani korostettiin julkisesti, silla se johti lahes aina kiusaamiseen. Meille annettiin esim. leimoja vihkoon sen mukaan, kuinka hyvin laksyt oli tehty, silla opettaja naki siina kaikkien vastaukset ja kaikilla oli mahdollisuus saada sama kunniamaininta. Olen miettinyt paljon, johtaako tama ehka liikaa jotenkin itsekkyyteen, kun lasten harvemmin tarvii puhaltaa yhteen hiileen ja jokainen taistelee meriiteistaan muiden silmissa. En tieda yhtaan. Lisaksi ne kehut jotenkin sarisevat sikali korviini, etta minusta yksi sana normaalilla aanenpainolla riittaa, koska tama on se, mita lasten kuuluukin tehda. Ei tosielamassa tule kehuja siita, etta tekee tyonsa, sita odotetaan, jotta ei saa potkuja. Ja ei, en ole enaa tanaan siis ollut siella kolmevuotiaiden luokassa, en ole niin julma. Sinne se viela mielestani sopi kohtuullisissa maarin.
- erikoistarpeet jaavat mielestani enemman taustalle kuin mita olen Suomessa nahnyt. Eras poika, jolla on CP-vamma, jaa liian usein luokan tekemisten ulkopuolelle, koska pyoratuolia on vaikea liikutella niihin aktiviteetteihin, joita muu luokka suorittaa. Toisaalta oli myos surullista huomata, etta kyseinen lapsi ei saa tarpeeksi fysioterapiaa. Koulunkayntiavustajat kertoivat minulle, etta poika on pystynyt fyysisesti ennen parempaan kuin nykyaan, koska vanhemmat ovat viela aiemmin pitaneet poikansa fysioterapiaharjoituksista huolta toisin kuin enaa. Eras toinen poika on selvasti keskittymishairioinen, mutta kukaan ei tajua puuttua siihen, etta han ei seuraa, tajua, tai tee muutenkaan koskaan sita, mita kuuluisi tehda.
- Lapset ovat suloisia aivan sama minne maailmassa menee
Muissa asioissa kavin tanaan eka kertaa Newcastlen keskustassa, koska sain kuukausikortin metroon koululta. Tuhlasin paljon rahaa vaatteisiin, koska minulla ei ollut sopivia vaatteita kouluun. Ostin fiksuja hameita, neuleita ja mekkoja. Primark pelasti budjettini. Illalla kavimme kolleegani kanssa drinkilla. Oli todella mukava jutella hanen kanssaan ja on ihana, etta on samanikainen tytto, jolle puhua. Han on todella kupliva persoona ja oikein minun tyyliseni. Oli hienoa nahda, etta Newcastlen silta oli ala-asennossa ja valaistu illaksi. Kolleegani sanoi, etta tata ei tapahdu kovin usein. Hillitsin tanaan itseni ja en ostanut Costa Coffeen vadelma-valkosuklaamuffinssia, yey me! Ruoaksi koulussa oli tanaan kukkakaali-parsakaaliruukkua tai jotain muuta, joka oli siis liharuokaa. Se naytti tosi allolta. Otin kaalta juustoruukussa ja se olisi ollut hyvaa, jos siina olisi ollut hieman vahemman rasvaa ja juustoa. Sita paitsi huomasin, etta vatsani ei kesta englantilaista(kaan) maitoa.
Tanaan olemme myos Surusilman kanssa suunnitelleet hanen matkaansa tanne ja olen siita aivan innoissaan! Tunnelmaa hiukan latisti se, etta £19 prepaid-liittyman senhetkinen tilanne oli, kun aloitimme 10 min puhelun ja sen jalkeen minulla oli rahaa kolme puntaa. Rahaa meni siis £16 ja se on noin 25€. Ihanan kallista.
Okei, mukavaa taittuvaa viikkoa. Kirjoitan viela huomenna, kun minun viikonloppuni alkaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti