Viikonloppuna osallistuin siis elämäni ensimmäiseen juoksutapahtumaan, eli Torniossa järjestettyyn Naisten Pinkasuun. Matkana oli vain 6,5km, mutta luulin juoksemaan lähtiessä, että matka olisi 8km. Olin lähtöpäivänä aika täpinöissäni ja lisäksi tunsin oloni hieman kipeäksi, mutta tiesin, että jos luovuttaisin siihen, luovuttaisin koko juoksuharrastuksenikin. Juoksin erittäin kevyesti hölkäten kummitätini kanssa matkan ja syke huiteli koko ajan silti 160 paremmalla puolella, mikä vahvisti epäilyäni jännityksestä tai flunssan alusta. Maaliin päästyäni sain kuvan Ellenin kanssa, joka oli ilahduttanut kummisetäni kehumalla tätä nuoreksi ja komeaksi hirvaaksi (kummisetäni täyttää vielä tämän kesän aikana 50).
Täytyy sanoa, että Ellen on todella todella kaunis luonnossa. Telkkarissa hänet minusta laitetaan liian vahvalla maskilla ja liian viimeistellyllä hiustyylillä lavalle, nyt oli ihanan kesäisen kevyt tyyli.Huomatkaa muikea ilmeeni meikittömässä naamassa...
Ilta jatkui maailman parhaalla kiinalaisella (Tornion Golden Flower), kummitätin luona saunomalla ja hieman viiniä maistellen. Illalla palasimme takaisin kaupungin puolelle Twin City -festivaaleille. Itse siirryin melko varhaisessa vaiheessa pois "vanhusten" seurasta omien kavereideni saapuessa ja suuntasimme Kaija Koon keikkalavaa kohti. Samaisella lavalla ihailtiin myös myöhemmin Juha Tapiota.
Ilta oli kerrassaan niin ihana! Kuntoilua, hyvää ruokaa, saunaa, hyvää juomaa, ennen kaikkea hyvää seuraa ja ihania ihmisiä, sekä hyvää musiikkia ja illan päälle lähdettiin baareilemaan Kemiin, missä sitten vedettiin jalalla koreasti niin innoissaan, että emme tajunneet valomerkin aikaa ennen kuin diskojytän tilalla alkoivat Tuntematton Potilaan ensiplinkutukset. Ja voin muuten kertoa, että niillä kehuilla, mitä illan aikana sain ja sillä hauskanpidolla ja fiiliksellä, minkä sain illasta irti, elän varmasti vielä viisi vuotta lisää!
3 kommenttia:
Kuulostipa mukavalta juoksutapahtumalta.
Lampimat terveiset Antalyasta.
Hola Saila!
I'm now a follower ^_^
Sateenkaari: Kiitos paljon, siellä vissiin lämpöä riittääkin vähän turhankin kanssa? Ystävät tulivat juuri sieltä Turkista kotiin ja sanoivat, että lämpöä riitti tauotta! Täälläkin kuitenkin paistaa, joten lähetämpä aurinkoiset terveiset sinulle takaisin!
Caro: Right back at you! ^^
Lähetä kommentti