23. kesäkuuta 2011

Juhlahumua

 Meidän perheestä katosi yksi jäsen maailmalle - onhan se muidenkin oikeus kuin allekirjoittaneen, mutta ennen sitä kerkesimme juhlia Kuopuksen ylioppilaslakkia. Meidän abirenttu juhli sivistyneesti ja oli minusta oikein edustava juhlakalu. (Tässä saattaa olla se syy, että mulla on joskus jonkinlaisia ulkonäkökomplekseja/ alemmuudentunnetta aiheesta ;)


Siskoni mekko on tilattu Kiinasta mittatilaustyönä. Mekon itsensä malli oli valmiina nettikapuassa, mutta sinne mitat syötettyään sai oikein näppärästi kolmessa viikossa mekon kotiovelle toimitettuna haluamansa näköisenä. Mekon väri oli upea ja helmaa "litistettiin" sitten vielä vähän vähemmän pöyhkeäksi kotioloissa Keskimmäisen eli Artesaanin toimesta. Ja hienolta näytti!


Meistä ei ole ikinä juuri kunnon kuvia ja kameran ollessa käsillä, käytin törkeästi tilaisuuden hyväksi ja pakotin Housuboyn pariin kuvaan.
Toppi: Dorothy Perkins
Bolero: lainassa äitiltä
Hame: Esprit
Korvikset: CityMarket/ Ibero
hiuskoru: Lindexin kaulakoru
kengät: TopShop



Tässä on sitten juhlahumuisen perheen potretti. Etsimme äitini kanssa yläosaa ko. Your Facen hameeseen kissojen ja koirien kanssa ja lopulta jotain löytyi. Keskimmäinen taas tuunasi H&M:n rantamekon kivoilla kanttinauhoilla (ja kuumaliimapyssyllä :D) sekä lisäsi sekoitukseen juhlavat kengät ja boleron. Itse en ikinä jaksa vaatteideni kanssa väkertää, mutta siskoni väkertää jo ammattinsakin puolesta kaikki omista vaatteista tanssijoukkueensa esiintymisasuihin. Siskollani on tarvittavaa kärsivällisyyttä ja taitoa tuollaiseen näpertelyyn. Itse olen enemmän askartelija ja kutominen käyttää minulta taas hyvin.

Juhlat olivat oikein onnistuneet. Jatkoimme Artesaanin kanssa mukana bileissä nuorison kanssa ja hauskaa oli paikallisessa. Päivä oli tapahtumarikas ja vieraita kävi paljon. Olin ylpeä, että tekemäni vadelmajuustokakut olivat suurmenestys juhlapöydässä, kuten myös Meksiko-teeman innoittamat texmexruoat. Äitini ja ystävänsä onnistuivat taas järkkäämään onnistuneet juhlat ja omasta mielestäni kivoimpia ovat juhlat, joissa perhe voi itsekin nauttia vieraiden seurasta, mikä meillä onnistui loistavasti.

Näihin kuviin jäänkin juhannuslomalle, jonka aikana/ jälkeen postaan tämän hetken suosikeistani. Olen työstänyt aihetta jo jonkin aikaa ja olen innoissani tästä, vaikka se ei iso juttu olekaan oikeasti :) Ihanaa keskikesän juhlaa kaikille! Ei anneta sään lannistaa!

1 kommentti:

Sateenkaari kirjoitti...

Onpa kaunis puku siskollasi.
Ja ihanat kuvat.
Hyvahan tuo kuva on sinusta ja Housuboysta.
Oikein mukavaa Juhannuksen aikaa sinulle ja perheellesi.
Terveiset kuumasta Antalyasta.