Takana ihan aktiiviloma Saariselän talvisissa maisemissa. Tosin Holiday Clubiin jouduttiin taas pettymään. Meillä on siis viikko-osake, johon on taas luvattu kymmenen asiaa, joita ei ole toimitettu. Kummiskin meistä oli oikein kivaa olla yhdessä ja siellä pelailtiin mm. Party Aliasta. Olen muuten maailman kilpailuhenkisin ihminen tuossa Alias-pelissä. Lisäksi yksi päivä vietettiin rinteessä ja toisen päivän ilta Suomen pisimmässä (?) pulkkamäessä. Huippua kerrassaan tulla 1300 metriä pulkalla Housuboyn kanss. Pikkuinen taantuminen 23. synttäripäivän aattona.
Ja ajoin kotimatkalla iloisesti 20km/h ylinopeutta linnunpönttöön ja näytin todella iloiselta varmaan siinä kuvassa tajutessani räpsähdyksen kohdalla, etten ollut huomannut 80 km/h vaihtumista 60km/h. Eli elämän eka sakko tienattu. Ei mennyt kuin viisi vuotta perhana! Eli nyt säästellään. JOS oisin tajunnut, että siinä mutkan takana alkaa Muurolan kylä, olisin tajunnut ilman sitä rajoituskylttiä (jota en sitten tosiaan nähnyt), että nopeusrajoitus on ilman muuta matalampi. Harmittaa siksikin, että kysymys ei ollut välinpitämättömyydestä eikä tahallisesta kaahaamisesta. Olin ajanut koko matkan siihen asti 81 km/h vakionopeussäätimen näytössä. Eli että näinkin hauska 23. synttäripäivä mulla :D No, olihan sen lehmän hännän pakko laskea, kun ajatellaan, että 20. synttärini vietin Apulannan keikalla Oulussa, 21. Rihannan keikalla Helsingissä maailman parhaalla Road Tripillä Keskimmäisen ja Parhaan Ystävän kanssa ja 22. synttärini Sveitsin ympärikiertueella Hurmurin kanssa ja illan fonduella ravintolassa. Tänä vuonna otin sitten rapsut ja lisäksi menen VIISUREIDEN POISTOON :D Uskon karmaan, joten nyt on pakko alkaa jotain parantamaan.
Hiihtoloman jäljiltä käteen jäi meiltä Spa-myymälästä alennuksessa ollut hierontaöljy, jolla Housuboy on luvannut käsitella selkäni ja hartiani tänään päivän kunniaksi. Aah, life is sweet :)
Ai niin: vaikka turhamainen olenkin, ette arvaa, kuinka ihanaa oli olla kollegehousuissa ja toppapuvussa pari päivää kevyessä meikissä ja baarissakin käytiin vain ihan semi-kivassa asussa. Suosittelen kaikille prinsessoille lämpimästi :) On kiva olla välissä ihan räjähtänyt!
2 kommenttia:
Hyvää syntymäpäivää kaunokainen! : )
Lammin Onnentoivotus 23 vuotiaalle.
Olipa pituutta pulkkamaella.
Olen elamani aikana ollut noitten viikko-osakkeitten esittelytilaisuudessa yhden kerran Suomessa,kaksi kertaa Espanjassa ja yhden kerran portugalissa.
Lähetä kommentti