Kuva on tällä hetkellä lähempänä mielialaani kuin päivän asua. En oikein enää koe tätä blogin kirjoittelua mielekkääksi touhuksi. Aloitin kirjoittamisen omasta tahdostani sekä siksi, että se oli kanava purkaa ajatuksia ja siksi, että se oli kiva henkireikä. Ystävien aito kiinnostus blogiani kohtaan nosti mielialaani ja sai minut kirjoittamaan. Lisäksi koin haasteena mielenkiintoisen tavan kirjoittaa ja parantaa ehkä kielellistä ilmaisuani (uskokaa tai älkää, joskus mietin kielioppia tai harkitsen ehkä jopa, miten asiani ilmaisen). Olen vähän tympääntynyt tähän lukijoiden kalasteluun, mitä varsinkin bloggerin puolella näkee nykyään tosi paljon. Toki haluaisin itsekin ilmaislahjan tai pari siitä hyvästä (varsinkin Tigin törkeän kalliita luksustuotteita), mutta jotenkin siitä on tullut liian kaupallista. Naamalla kirjoittaminen on vienyt osan blogini rehellisyydestä. Se on hälyyttävää, että en uskalla sanoa kaikkea, eikä täällä kai kuulukaan tietyistä asioista kertoa edes anonyyminä, mutta silti koen, että oli helpompaa kirjoittaa Helmen puolella. Lisäksi olen huomannut (ristiriitaisesti), että oma blogini kaipaisi lisää lukijoita. En halua, että minusta tulee seuraava MouMou, mutta haluaisin tuntea, että edes jollain kiinnostaa. Ja nyt äitini laittaa sata viestiä naamakirjan kautta että rakas lapsi sulla on niin kiva ja mukava blogi. Kiva. Mukava. Jeij. Itse mietin aina kovin kauan, mitä sanon ja miten ja mistä haluan kertoa, mikä voisi olla kiinnostavaa, mutta sekään ei vaikuta periaattessa, sillä eihän tätä kukaan lue kuitenkaan :D Juuri kävin läpi blogilistanikin ja poistin ne, mitkä eivät enää tuntuneet niin mielekkäiltä minulle.Aion edelleen kertoa kuulumisia täältä (sikäli kuin niitä on ja onhan niitä), mutta olen miettinyt, että lopettaisinko kokonaan viimeistään Suomessa. Matkabloginhan pitäisi olla vielä kiinnostavampi kuin perusblogin, joten Suomeen palatessani olen viimeistään menettänyt kaikki lukijani :D Joten saattaa olla, että tämä taakaksi koitunut harrastus saattaa vähän jäädä. Parannusehdotuksia otetaan vastaan :D
The picture is closer to my mood than the day's outfit. I don't find my writing a blog too worthwhile anymore. I started writing to channel my thoughts and improve my writing. (Yes, I actually sometimes consider what I should and shouldn't write.) I'm somewhat bored of this fishing for readers that goes on on blogger at the moment. Sure, I'd like to get some byproducts as well (esp. those outrageously expensive lux items of Tigi), but somehow this has all become too commercial. Also, I missed the days when I wrote on Helmi incognito, it was easier and more honest (which is alarming). Now I think about what I should and shouldn't let out too much. In addition ( and in a conflict to the previous note) is the fact that I'd like more readers. Not to be the next MouMou but at least someone who's interested. And now my mom's going to post 100 msgs on facebook to her dear beloved child that my blog is so nice and good. Nice. Good. Yey. I tend to think about what I write and how for quite some time to make it as interesting as possible, but what does it matter if no one reads it. Just ploughed through my bloglist as well to see what I really need and am interested in reading an got rid of some that I don't like.
I'm still going to keep on telling how things are going here sometimes, but a little less as it's coming a task. A travel blog should be even more interesting than the usual everyday life, so I don't suppose I have many readers left when I return home :D If someone has any ideas on how to improve my blog, fire at will.
19 kommenttia:
No täällä on sellainen jo hiukan kypsemmän täti-ihmisen mielipide asiaan.Kun aloittaa kirjoittelemisen on hyvä pohtia kuinka paljon on valmis avaamaan elämäänsä.Minäkin olen joskus pohtinut omia kuvia ja henkilökohtaisempia juttuja,mutta,mutta en sittenkään ole valmis kertomaan "kaikkea"
Sinun päiväkirjasi on kivaa luettavaa,mutta on hyvä välillä stopata miettimään.Antaa vain se mikä tuntuu luentavalta,ei pakolta tai kalastelulta.En tietenkään tarkoita että olisit halunnut kalastella.Ymmärsitkö mitä ajan takaa?
Pidä tauko jos siltä tuntuu ja jatka sitten kun intoa taas löytyy. Ite oon pitäny monta taukoa, pari putkeenkin kun oli samoja fiiliksiä meikäläisellä...ja nyt sitä intoa taas löytyy.. (mut kuinka kauan :DD?)
ihan ensimmaiseksi virtuaalihalaus. aina valilla tulee sellainen tunne,ettei jaksa kirjoittaa.mutta kun ei ota mitaan tavoitetta.kunhan vaan kirjoittelee.niin taas löytyy intoa. lukijoita saattaa olla paljonkin,mutta eivat kommentoi. sinulla on minun mielestani ollut mielenkiintoinen blogi. sellainen just "sinun naköisesi". kaunis kuva sinusta tuo sivuprofiili.minakin aloitin toisen blogin taalla bloggarissa,mutta edelleen enemman kirjoitan maikkarilla. bloggariin saa kylla kaikkea kivaa rekvisiittaa enemman.mutta silti.
katti: nauratti tuo sinun kypsempi täti-ihminen määritelmä, kun en koskaa osaa ajatella sua sillä tavalla :D Ja itse asiassa ongelma on siinä, että tuntuu turhalta antaa itsestään ja nähdä vaivaa, kun ketä se kuitenkaan kiinnostaa :D? Ja nämä asiat, joita pidättelen nykyään, ovat mielipiteeni, koska olen nähnyt, minkälaisen huutoryöpyn siitä saa aikaan.
Calin: pitäisi pitääkin, mutta en täällä oikein halua sitäkään vielä tehdä. Koska kaikille on helpoin kertoa sitä kautta, mitä täällä tapahtuu :)
sateenkaari: kiitos kaunis. En vain koe itse itseäni kovin kiinnostavaksi :D ja tauko saattaisi tehdä terää, mutta kun haluan kuitenkin kertoa kotiväelle ja muille, mitä kuuluu ja mitä teen. Mutta kyllä se tästä. Ei saisi ajatella, mutta liikaa kyllä esim. suodatan omasta mielestäni mielipiteitäni jne nykyään miellyttämisen tarpeessa. Bloggeri on siitä paljon kivempi, että yleensä toimii paljon paremmin kuin helmi ja saan kivoja kuvia tänne paremmin :)
Täällä ilmoittautuu yksi nimetön lukija, joka ei yleensä kommentoi :D Olen lukenut blogiasi jo helmessä. Blogisi on mielenkiintoinen ja "pienet" mielipiteistä aiheutuvat huutoryöpyt vain lisäävät mielenkiintoa. Olen kyllä huomannut että olet muuttanut kirjoitustyyliäsi helmen ajoilta ehkä juuri noiden mielipiteidesi osalta. Tuo mielipiteesi rohkeasti esille ja jos joku ottaa niistä nokkiinsa niin eiköhän se ole sen ongelma :D
:) Jokainen on kiinnostava, älä siis mieti kiinnostaako ketään kuuri tällaiset minun juttuni..Itse aloitin blogin kirjoittamisen parisen vuotta sitten..aluksi ilman lukijoita, kunne se meni siihen että blogilistalla blogini keikkui siinä kymmenen luetuimman kärjessä..minua alkoi enemmänkin tuo suuri lukijamäärä ahdistamaan ja mietin että ketkä kaikki blogiani oikein lukevatkaan.
Huonojen kommenttejen ja ahdistuksen kautta juuri blogien muuttumista kohtaan, päätin sitten siirtyä salasanaan. Erilaistahan se on kuin ennen..välillä mietin aivan samanlaisia juttuja että kannattaako blogia yleensä pitää jne.mutta aina olen päätynyt jatkamaan..:)
Tsemppiä vain ja itse ainakin tykkään paljon blogistasi..:) Pääseekö tuota sinun vanhaa helmen blogiasi vielä jostain lukemaan?
Anonyymi, kiitos rohkaisusta :) joku onkin joskus sanonut, että hauskinta minussa ovat räiskyvät mielipiteeni. Joidenkin mielestä se on jopa surkuhupaisaa, koska en ennen ajatelut vähääkään, mitä sanoin. Tai no siis silleen.
J: en itsekään haluaisi olla megasuosittu. Minähän olen kirjoittanut jo kohta kolme vuotta, joten sitä ei luultavasti ole tulossakaan sitä supersuosiota ;D mutta se ei haittaakaan. Jotenkin kyllä tiedän, että en oikein voi enää lopettaakaan. Joskus tämä ahdistaa ja joskus se on taakka, mutta kuten Housuboy mulle kerran sanoikin, niin ei ehkä kannata jättää asiaa, jota rakastaa. Mutta täällä ollessani en siksi halua vielä lopettaa, että oikeasti on helpompi kertoa kuulumiset blogissa kerran ja kunnolla kuin selittää kaikille erikseen viisitoista kertaa eikä jaksa enää lopussa selittää mitään :D
Siitä syystä minäkin pidän nyt blogia, että sukulaiset ja ystävät saavat kaikki kerralla tietoa, mitä on tapahtunut.
Blogini on erilainen kuin ennen (siis Helmen aikaan), sillä se on henkilökohtaisempi ja päivitän sitä vain harvoin.
Vaikken kirjoita nimillä, silti ajattelen kirjoittaessani niitä ihmisiä, joille blogini varsinaisesti on tarkoitettu.
Olen ollut aistivinani samanlaista sinun blogissasi: olet enemmän kohdentanut sitä. Emme ole niin anonyymejä enää (vaikken minä kirjoita kuvalla). Itseeni ainakin ajatus vaikuttaa ja se heijastuu kirjoituksiini.
Kun lähdin Helmestä, olin totaalisen kyllästynyt bloggailuun. Tuntui, että se vei ensinnä liikaa aikaa, toisekseen... ne negatiiviset ilmiöt...
Mietin todella tarkkaan ennen kuin avasin uuden blogin ja halusin heti tehdä selväksi, että pidän sitä vain hetken ja häviän taas.
Vaikka omat kirjoitukset eivät vie aikaa niin kovin, muiden blogeissa tulee silloin vierailtua (kun itse bloggailee) myös. Muutenhan en blogeissa käy, en myöskään tulevaisuudessa.
Jokainen joka haluaa yhteyttä pitää, on jo Helmen blogeissa saanut osoitteeni ja kirjoitin silloin, että voitte pitää yhteyttä.
On mukavampi hoitaa yhteyksiä kirjeitse, kun voi kirjoittaa mitä huvittaa (mitä blogeissa en tee).
Harkitse mitä haluat, miksi blogia pidät ja jos plussat ovat miinuksia suuremmat, sittenhän kannattaa jatkaa :-). Itse koen tämän maailman tavallaan rasittavaksi. Voi kuulostaa kamalalta, mutta näin sen koen.
On ollut mukava tutustua sinuunkin Sun (ja muihin blogituttuihin) ja saada lukea kokemuksistasi ja elämästäsi. Tykkäsin sinusta Helmessä ja tykkään edelleen lukea juttujasi.
Sinä ja Ice olette sellaisia "minun lapsosiani" Helmen ajoilta.
Halit.
uutena blogisi seuraajana kommentoin että kyllä sen huomaa että mietit mitä kirjotat, nerokkaita ilmaisuja! :) mä alotin tuon mun blogin oikeastaan vaan siks että kaverit vois lueskella mitä mä täällä ruotsissa puuhastelen, mutta toisaalta välillä miettii että lukeeko sitä edes kukaan kun kukaan ei kommentoi, mutta toisaalta kirjottaminen myös selventää omia ajatuksia ja oon miettiny että sitä on sitte kiva lukea jälkeenpäin että kuinka innoissaan sitä on joistaki asioista ollu ja mikä taas on ärsyttäny. noniin kirjotinpas romaanin tänne, mutta pointti oli kuitenki se että jatka kirjottamista! :)
Natjale: oikeasti mietin sinua pari kertaa, kun tuli ajatus lopettamisesta. Joten se, mitä sanot, on ihan asiaa eikä minusta yhtään rankan kuuloista. Minusta ei vain tunnu ehkä vielä niin raskaasti tuolta kuin sinusta. En muuten tiennyt, että sinuun sai ottaa yhteyttä enää blogimaailman jälkeen, kun sanoit, että sinua ahdistaa kaikki ja jätät sen maailman taaksesi joten minulla ei ole sinun yhteystietojasi ja sen takia en niitä pyytänyt. En olettanut, että oisit niin paljon minusta kiinnostunut ;) Ja silti se vihjaisi niin paljon, kun lähdit, koska minulle olit myöskin äitihahmo silloin :)
Elina: mulle ei ikinä kaverit kommentoi tänne vaan ihan livenä sitten, mutta huomaa, että aina lukevat. Sanovat leikkisästi, että eihän mun kanssa tarvi soitella, kun lukee blogia niin tietää :D ja eräs kaverini sanoi, kun siirsin blogin tänne ja aloin laittaan kuvia, että ei tarvi nähäkään enää :D
Olen vähän sitämieltä,ettei tätä kirjoittelua kannata ottaa niin vakavasti.Eihän sen tarvitse olla työlästä tai aikaa vievää jos sitä ei sellaiseksi mittasuhteiltaan päästä/tee.Itsestähän se on kiinni,eikö!
Minulla ainakin on sellainen elämänrytmi,että voin olla huoleti kirjoittamatta useamman päivän.
Enkä tarkoituksellakaan kirjoita "kaikkea"mitä tapahtuu.
Minulla ei ole mistään ikävistä lieveilmiöistä minkänlaista kokemusta.
Noh,eihän niitä lukijoitakaan vissiin montaa ole!!
Tämä sinun blogisi on kivaa luettavaa niin kotona kuin reissusakin tapahtuvista jutuista.
Katti: sanopa minulle, että älä ota jotain aloittamaasi asiaa vakavasti tai sano vauvalle, että älä itke nälkääsi, yhtä hukkaan menevät :D En osaa olla näkemättä vaivaa tai miettimättä ja haluaisin aina olla kaikessa paras. Olen niin perfektionisti. Aina nuo ilkeät kommentit kuitenkin jossain vihlaisevat. Niitä ei tosin ole enää bloggerin puolella juuri tullut. Tiedän, ketkä kommentteja lähettivät, joten kyseessä on henkilöitä, joita tunnen ja jotka ovat joko kateellisia tai muuten vihastuneita minulle elämässään. Kiitos kuitenkin rohkaisevista sanoistasi :)
Minun pointtini tuossa vakavuusasiassa olikin se,että ei anna kirjoittelun määrätä elämäänsä eikä näinollen siitä tule liian suurta osaa siitä.Sillätavalla ettei se stressaa ja tunnu siltä,että "pakko"kirjoittaa kuulumisiaan.Niin kuin olisi sen velkaa jollekin.
Minä en ainakaan ole pakosta "mukana" enkä asiaa koe niin.
Tottakai ilkeät kommentit satuttavat sehän selvä.Kateellisia on joka maailmankolkalla valitettavasti.onneksi se on sen ihmisen ongelma joka kadehtii,pikkusieluisuus ei ole hyvästä ja se turmelee...
Kaikkia ei voi miellyttää sekin on taivahan tosi :D
Sun, ajattelin, että jokaiselle oli jäänyt spostini kommenteistani... ja emmekös muutaman spostin silloin aikoinamme heittäneetkin? Sanoinkin, että saa ottaa yhteyttä, mutta koska kirjoitin päivittäin silloin, se jäi varmaan huomaamatta.
Täytyisi ehkä hieman selittää... mutta kun en kaikkea voi. Syyt, miksi olin Helmessä ja kirjoitin siellä, mitkä ajatukset minua sitoivat, en koskaan sanonut kaikkea, mitä ajattelin... Ja katti (vastaan sinullekin tässä), se aiheutti sen tietyn vakavuuden ja ahdistuksen.
Kävin viime kesänä syöpätutkimuksissa, sekin oli osaltaan niin rankka kokemus, etteivät voimani riittäneet. Olen aina rakastanut kirjoittamista, se ei ahdista minua... mutta jotkut ihmiset kyllä.
Nyt olen kamalan rehellinen, mutta minulla oli Helmessä sellainen olo, että oli pakko kommentoida kaikille tasapuolisesti, otin siitäkin stressiä. Joskus mietin, että miksi helekutissa minun pitäisi aina lukea kaikki, mitä muut kirjoittavat, eihän kaikki lukeneet minunkaan tekstejäni :D, mutta olen sellainen suorittaja, ylitunnollinen.
Että siinä mielessä katti on oikeassa, miten tämän ottaa...
Toisaalta, eikö meillä jokaisella ole useampi blogi, mitä seurata? Kyllä siihen menee aikaa, kun ne lukee päivittäin läpi ja joskus heittää kommentinkin.
Minun kohdallani oli helpompi siis sanoa, että jään kokonaan pois, enkä käy edes vilkuilemassa. Nämä blogit ovat sellaisia koukuttajia ;-).
Mutta tosiaan, elämäntilanteeni oli silloin viime kesänä sellainen, etteivät voimat vain riittäneet enää pitää kaikkiin blogeihin yhteyttä ja en vain voinut kirjoittaa omaani ja olla huomioimatta muita. Se ei ole tyyliäni.
Olen kamalan herkkä. Niin aavistamaan asioita, joita sanojen takana itse asiassa sanotaan, kuin muutenkin. Uskallan täällä sinun blogissasi tämän sanoa, sinulle sekä katille, koska en tarkoita teitä kumpaakaan, mutta en luota kaikkiin blogeissa. Ja kun en koskaan voinut sanoa täysin mielipidettäni jostain asioista, asiat tuppasivat joskus patoutumaan.
Jos olisinkin vain vetänyt sitä omaa juttuani ja viis välittänyt muusta, olisin päässyt helpommalla ;-).
Kiinnyn ihmisiin aika helposti. Olin huolissani monista, mietin vapaa-ajallakin muiden ongelmia joskus. En vain osaa sulkea konetta ja unohtaa. Jos kaikki olisi ollut ok tuolloin, eikä takana olisi ollut rankkoja kokemuksia, olisin ehkä voinut jatkaakin. Vaikkei ehkä siltä vaikuttanut, pahoitin silloin tällöin mieleni oikeasti joidenkin jutuista. Joidenkin ihan meille kaikille tuttujenkin jutuista. En enää tiennyt, kuka haluaa olla oikeasti ystävällinen ja kuka haluaa vain lukijoita blogilleen.
Blogimaailma sai hyvin äkkiä ikäviä piirteitä. Ihmisten sulkemista omaan piiriin... ja vaikka kuuluin itse siihen "piiriin", yritin käydä moikkaamassa aika montaa uuttakin, saada heidät tuntemaan itsensä tervetulleiksi, osoittaa, että sitä jokainen on tervetullut ja jokaisen kirjoitus on arvokasta.
Lopulta en enää muistanut, kenenltä olin kysynyt mitäkin, ja varmasti jäi monta juttua kesken, kun en enää löytänyt koko blogia.
Huomaatte varmaan nytkin Helmassä, että ne tietyt blogit pyörivät siellä. Olen käynnyt lukemassa muutamaa uutta upeata blogia siellä nyt ja niissä ei ole yhdenkään vanhan jäsenen kommenttia.
No, se siitä.
Halusin vain sanoa, etten sinänsä ollut kyllästynyt blogeihin, mutta se vain verotti aikaani ja voimiani siinä tilanteessa liikaa. Ehkä muistatte, etten halunnut puhua siitä rintasyöpäepäilystä edes nimellä.
Minulle saa aina kirjoittaa, ilahdun jokaisesta kirjeestä, mitä saan.
Sun, olet ollut rohkea, kun tulit omalla kuvallasi tänne. Toivoin, että olisin voinut tehdä samoin. On kuitenkin syitä, miksi en tee niin, ja yksi on eksä, toinen pari "ystävää" ja kolmas se, että sukunimemme on ainoa Suomessa. Ja tuosta päästiinkin noihin kahteen ensimmäiseen ;-).
Vielä haluan sanoa tähän keskusteluun oman näkemykseni tuohon kommentointiin yleensä blogeiss( minulla ei ole kokemusta kuin omasta Helmen blogistani)Siellä on ihan selkeästi omat pikku yhteisöt.Tavallaanhan se on aika"söpöä"mutta taas toisaalta minä ainakin tunnen aika useinkin itseni ulkopuoliseksi.Ehkä se onkin suurin syy,miksi en avaa enempää "maailmaani"Enkä nyt tarkoita sitä kun olemme eri-ikäisiä siellä,ei sehän on rikkaus!
Natjalelle vielä,vaikka et sille sairausepäilylle nimeä julkisesti antanutkaan niin aavistelin sen suuntaista.Jos pystyt siitä keskustelusta mitään muistamaan stressisi vuoksi niin kerroin oman samanmoisen tarinan siihen sinun juttusi kommenteihin.Itse olen aivan satavrma jos sairastuisin vakavasti niin tuskinpa sitä alkaisin jakamaan vaikka ihania ihmisiä siellä olenkin tavannut.Siis halusin sanoa,että ymmärrän täysin sen,että siltäkin osin alkoi kirjoittelu tuntua liian työläältä.
Tähän nyt tuli samojakin asioita kuin Natjale on kirjoittanut,mutta mielipiteenä ovat omiani.Luin tekstin hutasemalla ja huomasin vasta uudestaan lukiessani,että juu sehän asia tulikin jo selväksi,mutta ei se haittaa!
Natjale: lähetin sinulle vastauksen sähköpostiisi ja toivon, että se tuli perille.
Katti: oikeassa olet jälleen. Kaikki on luettu ja ymmärretty, mutta en enää osaa vastata oikein mitään. Ja ei tarkota, että oisin mistään ottanut nokkiini tai mitään :D
HEP!
:D... noihan se piti vastata?
Laitoin vastauskirjeen jo tulemaan.
Nyt kun viimein ehdin rauhassa tulla lukemaan kuulumisiasi, niin ennen kuin jatkan eteenpäin, pysähdyn hetkeksi tähän. Minä olen jäänyt koukkuun sinun blogiisi jo helmen ajoiltasi ja tykästynyt kovasti valloittavaan persoonaasi. Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka uskaltavat olla omia itsiään ja ilmaista itseään rohkeasti. Sen ei tarvitse tarkoittaa, että paljastaisi kaiken. Emmehän tee sitä livehenkilöinäkään. Kirjoittaminen on terapeuttista ja sen kautta voi jopa tiedostamattaan jäsentää omaa elämäänsä ja löytää siihen uusia näkökulmia. Sitä kautta oppii myös tutustumaan itseensä.
Mitään ei saa tehdä pakosta. Ei ole pakko kirjoittaa joka päivä, jos ei tunnu siltä. Eikä ole pakko kirjoittaa laisinkaan. Henkilökohtaisesti toivon, että jatkat kirjoittamista. Ei sen väliä, vaikka pitäisit hieman taukoakin, mutta jotenkin uskon, että sinulla on meille ja ennen kaikkea itsellesi vielä paljon annettavaa kirjoittamisen saralla. Vaikka sinulla olisi vain yksi uskollinen lukija, niin se riittää. ; )
(((((ISO HALI))))))
Lähetä kommentti