London part 2

As of today I've decided that as much as I love the language, writing in English and Finnish makes me not want to go through all the trouble and not to update my blog. So if there is someone, who insists on me writing in English, please let me know. Otherwise, I will just stick to my mother tongue from here on :)

Tärkeimmät ensin: mulla on tälle syksylle jäljellä enää tenttejä, joita yritän tehdä tosi ahkerasti, koska kela uhkaa lakkauttaa opintotukeni helmikuusta alkaen. Osa omaa vikaani, osa sitä, että menin Sveitsiin tammikuussa, kun meillä oli vielä tentit pitämättä osasta kursseista, joita olin syksyllä suoritellut. Housuboy on tukenut mienua loistavasti ja olemme miettineet yhdessä, mitä teemme, jos ensi kevät jodutaan kituuttamaan ilman opintotukea. Luultavasti joudun luopumaan Oulun kämpästäni ja käymään Oulussa vain yhtenä päivänä viikossa junalla, jolloin päivä buukattaisiin ihan täyteen kursseja, joilla yritetään saada menetettyä aikaa kiinni.

Sitten ihaniin aiheisiin. MULLE ON TULOSSA KAHDET JIMMY CHOO KENGÄT!!! oih, kuinka ihminen voi olla onnellinen. Grand total 190e, mutta en tietty pidä kumpaakin. En luota tuohon nettikauppaan, joten tämä eka (lemppariparini) ei välttis tule. Mutta tuo sininen pari on ainakin tulossa. Näen sitten, kummat sopivat jalkaani paremmin :) (toinen kokoa 36, toinen 37). Ja pakkohan mun oli itseäni jotenkin piristää ja onhan tuo nyt yhdestä lempisuunnittelijoistani kymmenesosa hinnasta.

Koska en ole juuri tehnyt siskoni kanssa mitään viime aikoina, odotan innolla viikonloppua. Kun olen perjantaina saanut rykäistyä kasvatuspsykologian tentin läpi, menen kaupunkiin vastaan siskoani ja hänen parasta kaveriaan. Menemme leffaan katsomaan NEw Moonia. Olen miettinyt, että sen jälkeen pitäisi keksiä vielä jotain kivaa illalle meille tytöille :) Elämä kuitenkin hymyilee enimmäkseen.



Ja näin meni Lontoon toinen päivä, jolloin olimme äitini kanssa jaloillamme 14 TUNTIA ja syhkäsimme läpi niin paljon kuin kerkesimme. Tämä oli siis perjantai. Kaikki tulee epämääräisessä järjestyksessä ja kerron, jos muistan, asiasta lisää aina siihen jälkeen.

HMS Belfast
Eli hänen majesteettinsa jonkinlainen sotalaiva
Arkkitehtuuria


Tower Bridge




Tower of London


Trafalgar Square

Jälleen ihana englantilaspubi. Näissä käytiin äidin kanssa iltaisin aina olusilla tai viinilasillisella. Oli niin mahtavaa! Kertaakaan ei suostuttu mihinkään Mäkkiin meneen, kun oli olemassa paikallista ruokaa ja paikallisia vaihtoehtoja. (Jotka luultavasti olivat vielä paljon terveellisempiä)



Vahti ratsailla Downing Streetin liepeillä

Ja vahti jalkaisin

Downing Street. Käytiin katsomassa katua, jolla pääministeri asuu.

Winston Churchillin patsas Parlamenttitalon puistikossa. Pakko myöntää, että kyseessä on eräs minua kiehtovista henkilöistä. Jos en olisi lähtenyt lukemaan englantia, olisin valinnut historian. Ja eniten minua on kiinnostanut kouluaikoina toinen maailmansota sekä vastarintaliike.

Big Ben ja Houses of Parliament


Westminster Abbey
Munkki Buckinghamin Palatsin edessä (ei, minulla ei ollut lupaa)

Se miekkonen, joka otti munkista laillisesti kuvaa :D

Hevosvahtien vaihto
Buckinhamin palatsin vartija
The Buckinham Palace




Piccadilly Circus

Kaiken kaikkiaan päivä oli mahtava. Minä olen tosiaan sellainen innokas turisti, joka shoppailun lisäksi rakastaa historiaa ja maisemia sekä nähtävyyksiä. Toki meidän katsomisemme jäivät hyvin lyhyiksi, koska aikaa oli niiiiin vähän. Silti ainoa, mikä jäi harmittamaan, oli väärinkäsityksestä johtuvaa: olisimme äidin kanssa kummatkin halunneet mennä katsomaan London Toweria, mutta tajusin äidin väärin. Kerron vielä omasta mielestäni parhaasta kokemuksestani seuraavassa postauksessa. Siis se kaikista paras piirre Lontoossa ja mitä eniten rakastin.

Ai niin! Isä ja äiti ostivat perheelle joululahjaksi Pariisin pitkän viikonlopun. Oh happy day! Onhan Lontoo ihana, mutta kyllä Pariisi edelleen on ainakin Euroopan ihanin kaupunki. Plus, en ole koskaan ollut siellä perheeni kanssa <3

Guilty blogger reports for duty (still high on London)

London part I (more to come)

Lontoo osa I (lisää tulossa)

yes, I do!

My Stitch backpack on the background :D // Stitch-reppuni taustalla

Hello Lover!! A pocket mirror. I thought this was kind of my style... *sigh*

Hei rakkaani! Taskupeili, joka on tavallaan aikalailla mun tyylinen. Ehkä.. *huokaus*

A mermaid on display on a shop window//

Merenneito näyteikkunassa

Steel Bubbles...

Teräskuplia..

Me and mum in a bubble

Minä ja äiti kuplassa
River Island, A shopping centre near our hostel (that's hotel Orlando, a great place in Hammersmith/ Shepherd's Bush)

River ISland, iso ostoskeskus omaa hostelliamme (hotelli Orlando, loistopaikka Hammersmithissä/Shepher's Bushissa)

Primark: Jeans x2, A shirt and the cuff, total cost £20 = cirka 25€

Farkut x2, paita ja rannerengas, yhteensä £20 eli noin 25€



The world's loveliest boots! (Dorothy Perkins)

Maailman ihanimmat saappaat!

LONDON CALLING

So for the remaining week I will be in LONDON. I'm Sorry you won't be hearing from me (actually, I'm not that much, really). Also, I will be taking an exam book with me and having some effective reading time on the train. See you all next week and I promise I'll show you what I've done (and spent my money on).

Loppuviikkoni vietän LONTOOSSA. Olen pahoillani, että ette kuule minusta (tai no en oikeastaan kovin paljon). Lisäksi otan tenttikirjan mukaan ja luen tehokkaasti junassa. Seukki kerralla lupaan tarinaa siitä, mitä olen ehny ja mihin olen rahani tuhlannut.

Manners, people

I just love the To be Continued -clips that they show on the Finnish channel Nelonen. I just think it is amazing how people need to be told to do this stuff but I have noticed whoever came up with these ideas is pretty much annoyed with the same stuff than this blogger.

My favourite reminder is the one where two people stop to talk at the upper end of an escalator. I mean what is with that? The same applies to people who park themselves in front of doors (entrance or exit). Well, I suppose I just have to understand these people. After all, me first, screw the others and considerate manners. And it is a bit of a strain to take those two extra steps to avoid blocking the way. Anyway, I think it is funny that we have to be taught how to be polite and how we should act normally. E.g. If you MUST sit on an alley seat on the bus, make room for people to sit beside the window. And your bag is NOT a passenger and should not be considered one in case there are no seats left for actual people no longer.

A happier note: Here's what I did during the weekend as my dear boyfriend had a birthday and is a football freak. It only took me about six hours :D The top of the cake is made out of marzipan and the black strings are made out of liquorice and the squares out of liquorice fudge. Have a happy week, people!



Rakastan Nelosen uusia Jatkuu-tunnuksia. Ällistyttävää, että ihmisille pitää nykyään kertoa, miten toimia, mutta ainakin näiden juttujen keksijä on ihan yhtä ärsyyntynyt ihan samoihin asioihin kuin allekirjoittanut.

Lempimuistutukseni käyttäytymisestä on se, missä kaksi tyyppiä jumittuu juttelemaan liukuportaiden yläpäähän. Sama pätee ihmisiin, jotka parkkeeraa ulko-ovien eteen kaupoissa. Mitä hittoa ne ajattelee, oikeasti?! Tai siis, onhan se nyt ylivoimaista ajatella muitakin ja ottaa pari askelta sivulle. Minä eka, mulle ensin, hitot muista. Musta on kuitenkin naurettavaa, että nykyään pitää ihan huomautella ihmisille näistä asioista: miten käyttäydytään ja huomioidaan muut. Jos olet esim. bussissa ja haluat välttämättä istua käytäväpaikalle, niin päästä joku toinen ikkunapaikalle. Ja laukkusi ei ole matkustajan veroinen, eikä sitä kuuluisi kohdella sellaisena varsinkaan, jos niillä ihmisillä kyydissä ei ole istumapaikkaa. Nostakaa se laukku syliinne, kiitos.

Positiviivisemmassa asiassa tässä yläpuolella kakku, jota tein Housuboyn synttäreiden kunniaksi noin kuusi tuntia. Kakun kuori on marsipaania ja mustat narut lakumatosta ja kulmiot lakutoffeesta. Hopeatoffee tai Kick-patukat ois varmaan käyneet tohon paremmin. Hassua viikkoa kaikille!

Outfit of the month..

So the reason I am not posting any new outfits is the fact I'm only wearing this great tunic with leggings and boots. Throw in some jewellery and voilà:

En ole laittanut tuoreita asukuvia, koska kuljen vain tässä loistotunikassa, leggingseissä ja saappaissa. Heitetään sekaan pari hilua ja voilà:

On another thought, my godmother's husband gave me this great lasagne recipe when I was visiting them over the weekend. It is E-E-A-S-Y, QUICK, and TASTY.

Take 700-800g of minced meat (I use the low fat option)
Taco spicemix bag (gives this a great taste without the need of any other spices)
Tomato purée (regular or the chili one by rainbow in case you need more spicyness)
Two cartons Valio's tomato and goat cheese food cream
Lasagne sheets that cook in 30 min.
at least 300g of grated cheese

Fry the minced meat, then throw in the spicemix with a tad of water, add the purée then the cream. Start the layering by pouring in some of the meat mix, then a layer of grated cheese and the lasagne sheets. Do as many layers as you like/can. Finish the last layer with a load of cheese. Baked in the oven for about 30 min. in 200 degrees celsius. BTW, I would not add onion to this mix even though you usually would.



Toinen juttu: kummitätini mies lahjoitti loistavan lasagnereseptin viikonloppuna kyläillessäni ja resepti on HERKULLINEN, HEEEELPPO ja NOPEA.

Tarvitaan
700-800g jauhelihaa (käytän paistijauhelihaa aina)
tomaattimurskaa (jos tarvit tulisemman vaihtoehdon, käyttäisin rainbow'n chilitomaattimurskaa)
Taco-maustemix -pussi (mahtava mausteisuus ilman muun mausteen tarvetta)
2 purkkia Valion tomaatti-vuohenjuusto -ruokakermaa
lasagnelevyjä, jotka paistuvat 30 min. sisään
ainakin 300g juustoraastetta

Paista liha, heitä sekaan mausteseos ja tilkka vettä. Anna liian nesteen haihtua. Lisää tomaattimurska ja sitten ruokakermat. Kasaa kerrokset laittamalla sekaan eka liha, sitten juustoraastetta ja levyt. Viimeiseen kerrokseen ei tule tietty enää niitä levyjä, mutta mahd. paljon juustoa. Paistetaan n. 30 min. 200-asteisessa uunissa. En muuten lisäisi sipulia tähän respetiin, vaikka normaalisti se lasagneen kuuluukin.

You are the one

This one goes out to the ones I love and need right now in all this darkness:

Silence is gold

So today I went to my first pedagogic seminar and lecture of education. I got to thinking while on the lectures about how some people are natural leaders and some people are natural followers. I've always been the first kind and I don't think anyone would disagree. Whether or not my leadership is the best possible kind can be questioned on several occasion, I suppose, but the fact remains I rather speak up and take the reigns than watch other people sit quiet and do nothing. Sometimes, of course, I come across people who are exactly the same. I am also fine with that. I actually like kicking back and letting someone else take the stress and. unfortunately, most of the times, the critique.

See, it's easy to sit on the background and let other people do the job for you. It's also then easy to criticize how some people took care of things while you never contributed to it. My motto is, I'll say what I think in order to avoid the feeling of not having a say. I feel I can pose criticism on others only if I have opened my loud bloody mouth. On the other hand, I have grown to realize the fact that some people might feel too threatened to open theirs when faced with my authority and frankness.

All in all I've noticed most teachers-to-be language students have no problems opening up or discussing a topic even when in a big lecture hall. I don't particularly care if somebody thinks I should just zip it. The problem about speaking up is just that - there are bound to be people who disagree with you or just think you're plain stupid. However, I hate the fact that only politics was able to really spark up some opinions even though we were asked to voice them quite a few times. I would love to be able to shut up sometimes, but by speaking up I sometimes even try to provoke people to try to make them talk.

The backside of the people who don't talk are the people who then moan about everything. I am not just talking about lectures (after which people secretly whisper about that one blond girl with a ponytail who obviously did not know anything she was talking about) or group work, I am talking about everything. There are those who lead and those who follow, but the question is, can you accept the role you've adopted to? Which is better and does it make people happier to speak up or to hold it in? If someone made a decision that concerns you while you just sat back, can you stay quiet, or should you have said something?

Kävin tänään ensimmäisessä pedagogisessa seminaarissa ja kasvatustieteen luennolla. Luennolla aloin ajatella, kuinka jotkut ihmiset ovat luonnollisia johtajia ja jotkut ihmiset seuraajia. Itse olen aina ollut ensimmäistä sorttia, enkä usko kenenkään olevan eri mieltä. Voidaan tietenkin kyseenalaistaa johtajuuteni ja onko se parasta mahdollista tyyppiä useassakin tilanteessa, luulisin, mutta totuus on, että mieluummin avaan suuni ja otan ohjat, kuin katselen muita ihmisiä heidän istuessaan hiljaa tekemättä mitään. Joskust tietysti kohtaan ihmisiä, jotka ovat kanssani täysin samanlaisia. Minusta sekin on mahtavaa. Itse asiassa potkaisen mielelläni jalat pöydälle, nojaan taakse ja annan jonkun muun stressata ja, valitettavasti, useimmiten myös kritiikin.

Katsokaas on helppoa olla taustalla ja antaa muiden ihmisten tehdä työ puolestasi. On myös sen jälkeen helppo kritisoida muiden ihmisten tapaa hoitaa asiat, kun ei itse ole koskaan osallistunut. Mottoni on, että sanon, mitä ajattelen välttääkseni tunteen siitä, että minulla ei ole sanavaltaa. Omasta mielestäni minulla on oikeus kritisoida muita vain, jos olen avannut oman suuvärkkini. Toisaalta olen oppinut, että jotkut ihmiset tuntevat olonsa uhatuiksi tai pelkäävät avata suunsa, jos ovat kasvotusten auktoriteettisen suoran ihmisen kanssa. Kaiken kaikkiaan olen huomannut, että useimmilla tulevilla kieltenopettajilla ei ole ongelmia lausua mielipiteitään tai keskustella aiheesta edes isossa luentosalissa. En jaksa suuremmin välittää, jos joku ajattelee, että minun pitäisi vain pistää suu suppuun. Ongelma ääneen puhumisessa on juuri siinä - aina on oltava ihmisiä, jotka ovat eri mieltä tai pitävät puhujaa yksinkertaisesti tyhmänä. Joka tapauksessa minua ärsytti tänään se, että vain politiikka aiheena synnytti edes vähän mielipiteitä, vaikka niitä oli pyydetty jo aika monta kertaa aiemminkin. Haluaisin joskus pystyä pitämään suuni kiinni, mutta puhumalla yritän jopa joskus provosoida ihmisiä yrittämään puhua.

Puhumattomien ihmisten kääntöpuoli, ovat ne, jotka silti valittavat kaikesta. En puhu ainoastaan luennoista (joiden jälkeen ihmiset kuiskivat salaa siitä blondista poninhäntäisestä tytöstä, joka ei selvästikään tiennyt aiheesta mitään) tai ryhmätyöstä, puhun kaikesta. On johtajia ja seuraajia, mutta kysymys kuuluu, pystytkö hyväksymään roolin, johon olet itsesi asettanut? Kumpi on parempi ja ovatko ihmiset onnellisempia puhuessaan vai vaietessaan? Jos joku tekisi päätöksen, joka koskee sinua istuessani hiljaa, pystytkö pitämään suusi kiinni vai olisiko pitänyt sanoa jotain?