See, it's easy to sit on the background and let other people do the job for you. It's also then easy to criticize how some people took care of things while you never contributed to it. My motto is, I'll say what I think in order to avoid the feeling of not having a say. I feel I can pose criticism on others only if I have opened my loud bloody mouth. On the other hand, I have grown to realize the fact that some people might feel too threatened to open theirs when faced with my authority and frankness.
All in all I've noticed most teachers-to-be language students have no problems opening up or discussing a topic even when in a big lecture hall. I don't particularly care if somebody thinks I should just zip it. The problem about speaking up is just that - there are bound to be people who disagree with you or just think you're plain stupid. However, I hate the fact that only politics was able to really spark up some opinions even though we were asked to voice them quite a few times. I would love to be able to shut up sometimes, but by speaking up I sometimes even try to provoke people to try to make them talk.
The backside of the people who don't talk are the people who then moan about everything. I am not just talking about lectures (after which people secretly whisper about that one blond girl with a ponytail who obviously did not know anything she was talking about) or group work, I am talking about everything. There are those who lead and those who follow, but the question is, can you accept the role you've adopted to? Which is better and does it make people happier to speak up or to hold it in? If someone made a decision that concerns you while you just sat back, can you stay quiet, or should you have said something?
Kävin tänään ensimmäisessä pedagogisessa seminaarissa ja kasvatustieteen luennolla. Luennolla aloin ajatella, kuinka jotkut ihmiset ovat luonnollisia johtajia ja jotkut ihmiset seuraajia. Itse olen aina ollut ensimmäistä sorttia, enkä usko kenenkään olevan eri mieltä. Voidaan tietenkin kyseenalaistaa johtajuuteni ja onko se parasta mahdollista tyyppiä useassakin tilanteessa, luulisin, mutta totuus on, että mieluummin avaan suuni ja otan ohjat, kuin katselen muita ihmisiä heidän istuessaan hiljaa tekemättä mitään. Joskust tietysti kohtaan ihmisiä, jotka ovat kanssani täysin samanlaisia. Minusta sekin on mahtavaa. Itse asiassa potkaisen mielelläni jalat pöydälle, nojaan taakse ja annan jonkun muun stressata ja, valitettavasti, useimmiten myös kritiikin.
Katsokaas on helppoa olla taustalla ja antaa muiden ihmisten tehdä työ puolestasi. On myös sen jälkeen helppo kritisoida muiden ihmisten tapaa hoitaa asiat, kun ei itse ole koskaan osallistunut. Mottoni on, että sanon, mitä ajattelen välttääkseni tunteen siitä, että minulla ei ole sanavaltaa. Omasta mielestäni minulla on oikeus kritisoida muita vain, jos olen avannut oman suuvärkkini. Toisaalta olen oppinut, että jotkut ihmiset tuntevat olonsa uhatuiksi tai pelkäävät avata suunsa, jos ovat kasvotusten auktoriteettisen suoran ihmisen kanssa. Kaiken kaikkiaan olen huomannut, että useimmilla tulevilla kieltenopettajilla ei ole ongelmia lausua mielipiteitään tai keskustella aiheesta edes isossa luentosalissa. En jaksa suuremmin välittää, jos joku ajattelee, että minun pitäisi vain pistää suu suppuun. Ongelma ääneen puhumisessa on juuri siinä - aina on oltava ihmisiä, jotka ovat eri mieltä tai pitävät puhujaa yksinkertaisesti tyhmänä. Joka tapauksessa minua ärsytti tänään se, että vain politiikka aiheena synnytti edes vähän mielipiteitä, vaikka niitä oli pyydetty jo aika monta kertaa aiemminkin. Haluaisin joskus pystyä pitämään suuni kiinni, mutta puhumalla yritän jopa joskus provosoida ihmisiä yrittämään puhua.
Puhumattomien ihmisten kääntöpuoli, ovat ne, jotka silti valittavat kaikesta. En puhu ainoastaan luennoista (joiden jälkeen ihmiset kuiskivat salaa siitä blondista poninhäntäisestä tytöstä, joka ei selvästikään tiennyt aiheesta mitään) tai ryhmätyöstä, puhun kaikesta. On johtajia ja seuraajia, mutta kysymys kuuluu, pystytkö hyväksymään roolin, johon olet itsesi asettanut? Kumpi on parempi ja ovatko ihmiset onnellisempia puhuessaan vai vaietessaan? Jos joku tekisi päätöksen, joka koskee sinua istuessani hiljaa, pystytkö pitämään suusi kiinni vai olisiko pitänyt sanoa jotain?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti