On ehkä ihaninta ikinä, että kyselette perääni piiitkän tauon jälkeen. Mutta tässä tätä nyt tulisi.
Meidän vauvavuosi vetelee viimeisiään ja valitettavasti välissä myös äidin jaksaminen. Mutta nyt siihen osaa suhtautua. Muistaa, että vain viikonloppuun tarvii jaksaa, silloin mieheni ja vanhempani puuttuvat peliin ja antavat minunkin hengähtää. Olemme itse asiassa Höntyn kanssa lähdössä ihan äitien voimavaraviikonloppua viettämään ensi viikonloppuna. Mieheni kanssa kävimme tammikuun lopussa parisuhteen voimavarat -leirillä ja O oli eka kertaa kaksi yötä hoidossa. Hienosti oli mennyt!
|
Uteliaisuus on ehkä parhaiten havaittavissa oleva luonteenpiirre |
|
RUOKAA! |
|
O ja E
|
Lisäksi mieheni otti itseään niskasta kiinni ja tajusi tilanteen vakavuuden (ei hetkeäkään liian myöhään)! Meillä tässä auttoi myös kirkon perhetyöntekijän apu. Mehän ei olla kauhean uskonnollisia, mutta päätös mennä seurakunnan puolelta avun piiriin oli oikea: auttaja on mahtava, pätevä ja ihana, mutta haluaa vain tehdä työtään ilman byrokratiaa (näin meidänkään ei esim. tarvitse siinä paperisodassa olla osallisena.) Minulle sanotaan edelleenkin, että meillä ei asiat ole todellakaan niin huonosti. Eikä olekaan. Asiat ovat saaneet PALJON perspektiiviä, kun pahin väsymys hellittää. Mutta, HUOM! se vaati sen, että
sain apua ja väsymys hellitti. Ennen sitä minulle oli aivan turha yrittää sanoa mitään lohdun sanoja. Ja olen edelleen sitä mieltä, että tein oikein vaatiessani apua. Saimme sekä perhetyöntekijän että neuvolan taaksemme. Tai siis ensin minä olin yksin.
Miehen vetovastuun lisäännyttyä olen saanut tuulettaa omaa pääkoppaa sekä henkisesti että fyysisesti. Osaan aika hyvin jo olla syyllistymättä siitä, että käytin mahdollisen saliaikapaikan nukkumiseen. Huomaan aika hyvin, milloin kannattaa lähteä salille, milloin päikkäreille, milloin ulos koiran kanssa, milloin tuulettamaan vaatetankoja kaupungille.
|
Siskokset Semmareiden keikalla |
|
Se ensimmäinen perheeni + Semmareiden Hannu @Oulun Madetoja-sali |
|
Parhaan ystävän kanssa Apulannan keikalla |
|
Kova oli meininki! |
|
Vaateostoksilla
|
O lähti 7 kuukauden iässä nousemaan tukia vasten ja jouluna oltiin jo koko ajan kävelemässä paikkoihin tukia vasten. Kymmenen kuukauden iässä me saimme hänet houkuteltua toistemme sylin turvasta kävellen itsenäisesti toiseen syliin. Nyt 11 kuukauden iässä mennään jo aika hienosti omin askelin tepsuttaen ja jutellen. Puhe ei vielä ole ymmärettävää. Surusilmän kanssa seurataan sitä aika paljon vierestä toisiimme tuijoitellen onnesta soikeina. Eniten onnea minulle tuo se, kuinka isä nyt touhuaa poikansa kanssa - hänestä on kuoriutunut superisi, malliesimerkki ja heillä on pojan kanssa hieno suhde.
|
Ensipopot |
|
Joulutonttu |
|
O:n eka hoitopäivä mummolassa |
|
They see me rolling.... |
|
parhautta |
|
Lapset ja niiden erittäin vauhdikkaat leikit |
|
Epäilemättä tietää saavansa ruokaa |
|
O, täti ja isomummi jouluna |
|
Sydän sulaa -tilanteet (tai "Vauva tilaa yhden") |
|
Meidän päivänsäde |
|
Tunneli! |
|
Ammattimies purkuhommissa |
|
Iso poika jo, äitin tekemässä kevätlakissa |
|
Karhunpoika sairastaa |
|
Posetus ensimmäisissä Reinoissa |
|
Eka kerta ulkoillen omilla jaloilla (vielä ei luota kenkiinsä kauheasti) |
|
"Ai äiti, sanopa se salasana uuelleen!" |
Vauvavuosi on ollut ihana, raastava, kuluttava, haastava, palkitseva, hellyyttävä, opettava ja kaikkea niiden väliltä. En voi sanoa, etten vaihtaisi päivääkään pois. En voi sanoa, että joka päivä olisi mennyt putkeen. En voi sanoa, että olisin aina jaksanut olla yhtä innokas, energinen ja toimelias äiti kuin olisin halunnut. Kateellisena seuraan niitä äitejä, joiden energia kuluu kaikkea mahdollista puuhatessa, kun omat hormonienergiat kuluivat pystyssä pysymiseen ja selviytymiseen huonoina päivinä.
Mutta sitten katson tuota meidän pikkumiestä. Hän on täydellinen. Olkoonkin, että nukkua hän ei vieläkään osaa, muuten hän on meidän päivänsäde kaikin puolin.
2 kommenttia:
Kiva kun palasit! :) Olin jo poistamassa blogiasi listaltani, koska et ole kirjoittanut, mutta olin todella positiivisesti yllättynyt kun oli uusi postaus :)
Vauvavuosi on kyllä rankkaa parisuhteelle... Sitä huomaa toisessa sellaisia piirteitä ( ja itsessä myös), mitä ei tiennyt olevankaan. Väsymys, voi väsymys mitä se voi tehdä... Ei sitä ihminen ole oma itsensä. Meillä on riidelty ja tiuskittu nyt vauvavuoden aikana enemmän kuin muulloin koskaan. Vaikka meillä ei lähelläkään eroa olla ja riidat johtuvat vain ja ainoistaan väsymyksestä, mietin joskus, että olisi parisuhteen ennaltaehkäisyn kannalta hyvä mennä johonkin parisuhde kurssille. Osaisi sitten käsitellä hankalia asioita rakentavasti. Hienoa, että sinä uskalsit hakea apua ja että siitä on ollut apua! :) Joskus olen kuullut vanhalta terkkarilta sanonnan, että avio/avoerot pitäisi kieltää lailla, silloin kun lapsi/lmapset ovat alle 3 vuotiaita. Minusta se kuvaa hyvin sitä, että pikkulapsi aika on rankka paikka parisuhteelle.
Ihana kuulla teistä :) ja mahtavia kuvia, hih. Poika voi ilmeisen hyvin ja näyttää hyvin onnelliselta pikkukaverilta :D
Olen iloinen että olet saanut apuja ja olet osannut kuunnella itseäsi. Sehän se on tärkeintä, että jaksaa.
Halit!
Lähetä kommentti