Pelkopolia ja perhevalmennusta

Ensinnäkään en ole kauheasti huudellut synnytyspelosta tänne(kään), mutta sellaista koen. Pelkään täällä kuulevani samoja kommentteja kuin muut kanssaäidit ovat kuulleet ja itse olen lukenut verkosta. Miksi sitten hankkiutua raskaaksi, jos pelkää synnytystä, mitä järkeä siinä on?
Itselle kuitenkin toive omasta perheestä on paljon voimakkaampi ja tiesin, että minun luonteella mennään läpi vaikka harmaan kiven, jotta pelosta päästäisiin yli. Tiistaina oli minulla siis aika pelkopolille. Sain siis ylimääräisen ajan, koska varsinaiset olivat jo menneet. Kätilö sanoikin, että en todellakaan ole ainoa. Minulle jäi erittäin positiivinen olo käynnistä ja onneksi sain käydä! Minua auttoi myös se, että kerrottiin realistisesti, että aina se kivunlievityskään ei onnistu toivotulla tavalla, jos vauvalla on joku huonosti ja lievitystä ei voida antaa. Sain nähdä jo nyt synnärin, vaikka meillä on vielä sinne tutustuminen edessä. Jännä homma oli myös se, että tällä kertaa kun näin myös leikkaussalin, niin aloin jopa ehkä pelkäämään leikkausta enemmän, mikä on ennen ollut se minulle toivottavampi vaihtoehto jostain syystä. Ajattelin vain jotenkin, että minua on ennenkin leikattu, joten se ei olisi niin paha ja kipua ei luultavasti tarvisi tuntea - paitsi tietysti jälkeenpäin.

Otatin Surusilmällä kuvan (jonka ohjeistus oli "ota koko kropasta ja kaikista vaatteista, kröhöm!) ja se ei nyt tästä näy, mutta sain synnärillä kovasti kehuja hehkeydestä. Kätilö sanoi, että ei ole nähnyt noin hehkuvaa äitiä ennen, että on jaksettu niin nätisti pukeutua, meikata ja laittaa hiuksia. Tässä kuvassa tosin paistaa aika paljon tuo minun uupumus kyseiseen päivään, nukkuminen oli vastustanut edellisyönä. Tämä sivuhuomiona siis siksi, että siskoni Tanssija on vaahdonnut mulle koko raskausajan, että en saa rupsahtaa, jopa paineistamiseen asti. Limpsin Lampsin -blogin Anni on siskoni lapsuudenystävä ja aina niin viimeisen päälle tyylikäs, kaunis ja hehkeä ja siskoni vertaa meitä aina :D Niin, että siskollekin tiedoksi: olen kyllä edustanut! :D

Samaisena tiistaina aloitimme perhevalmennuksen. Meille eka kerta oli vähän turha, koska olemme (varsinkin mies) tosi tarkkoja suun terveydestä ja liikuntaa on meillä harrastettu aina ja fyssari ja suuhygienisti olivat esittelemässä meille juttuja. Tänään taas sitten käytiin tutustumassa synnytyksen eri vaiheisiin ja se oli erittäin hyödyllinen kerta, varsinkin Surusilmälle. Häntä kiinnosti erityisesti video, jossa näytettiin synnytyksen kulku erään esimerkin kautta. Itse olin huojentunut, että Surusilmäkin sanoi avoimesti, että tämä oli hyödyllinen kerta.

Itselleni on hyvin taas kirkastunut se, kuinka hankalaa minulla on luottaa muihin. Ahdistaa jopa se, että synnärillä on oltava muiden nähden alasti (ei sillä, että heillä oikeasti varmaan kiinnostaa ja tiedän sen). Mutta ennen kaikkea pelkään, että joudun pyörtyvän Surusilmän tueksi, pitäisi luottaa vieraisiin ihmisiin koko prosessin ajan ja pelkään vain, että jään prosessissa yksin. Olen todella huono tässä. Sitä olenkin tässä illan mutustellut mielessäni. Surusilmään on opittava luottamaan ja siihen, että hänestä tulee superiskä :D Ja se onkin minun seuraava haaste taas opetella luottamaan muihin.

Tässä vaiheessa on myös myönnettävä, että liikkumaan olisi kovasti mieli. Haluaisin jo salille, juoksemaan ja sählyyn. Mutta ei, tiedän, että sinne menee vielä aikaa.

Sillä aikaa pysyttelen tässä Jörön kanssa lenkkeilyssä. Pari kertaa olen luistanut ja puistossa on hauskaa. Eka kerta, kun meidän koira hieman arasteli oli tämän valtaisan ja ihanan tanskandogin kanssa. Meidän koira on alin :D

Oli pakko laittaa tämä kuva tänne, koska minähän olen itse harvinainen nainen siinä mielessä, että rakastan jalkapalloa ja erityisesti Valioliigaa. Lemppariseura on Arsenal. Useampi kaveri taas kannattaa Liverpoolia, koska Hyypiä on pelannut siellä ja seuralla on myös pitkät perinteet. Tuttuni eräässä oulaislaisessa koulussa oli kuvannut abiturienttien sisustamaa koulua ja laittanut facebookiin oheisen kuvan. Mielestäni se oli tosi hauska, sanokaa, mitä sanotte!

Tässä kuvassa ovat nykyään ylimmät ystävykset Jörö ja Mymmeli. Mymskä on siskoni Tanssijan koira ja ahkeraan meillä hoidossa tällä hetkellä. Tällä tavalla lunastamme itsellemme koiranhoitovelkaa siihen, kun me joudumme synnärille! Mymskä on aika terhakka tapaus ja ihana karvapallo. Koira oli aluksi tosi arka, mutta nyt jo tulee tervehtimään meitä innoissaan ja Surusilmää Mymskä rakastaa. Mymskä on kova komentamaan, toisin kuin Jörö, joka yleensä ei edes hauku. Tässä koirat ovat päässeet taas hetkeksi tilanteeseen, jossa ei vaan jaksa riehua (thank goodness!). Mukavaa loppuviikkoa kaikille!