4. syyskuuta 2013

Jänniä juttuja!

Tänään minun virallinen syksyni alkaa, koska menen pitkästä aikaa oman Lions Clubin kuukausikokoukseen. Kyseessä on varmaan monen mielestä ihan tyhmä juttu, mutta saan tästä klubista ja sen porukasta ihan hirveästi positiivista energiaa! Tänään on ohjelmassa autotallivierailu sellaisella Cruisers-kerholla.

Muissa asioissa lääkäri on kieltänyt nyt laihduttamisen, mutta ei liikuntaa. Selitän myöhemmin paremmin erikseen. Eli siis kun on ollut vähän vaivoja, niin omaa kroppaa kuunnellen mennään eteenpäin. Surusilmä on aivan innoissaan, kun syön hänen kanssaan normaalia kotiruokaa enkä omia eväitä. Tosin Bikini Challengen ohjeet on tallessa, että sitten kun vihreä valo taas syttyy, saan taas aloittaa. Tästä kun ilmoitin tuolla meidän omalla suljetulla FB-sivulla, niin muilta ryhmäläisiltä tuli aivan uskomaton tuki, ventovierailta kannustusta, ihan ihmeellistä! Ja kun kuitenkaan liikuntaa ei ole kielletty, niin viikonloppuna lähden naisseurueessa ruskamaratoonille Leville. En tosin juokse maratoonia vaan vartin (rapia 10km) ja tavoitteena päästä juosten koko matka. Eiköhän se siitä. Myös sählykausi on taas avattu ja onhan se makia laji! Itse en edes tajua vetäväni hullunkiilto silmissä, mutta sitä se kova kilpailuvietti teettää.

Lisäksi olemme varanneet Surusilmän kanssa itsellemme uuden perheenjäsenen syyskuun lopussa luovutettavista pennuista. Pentue on ruskeita labbiksia ja hauvavauva siis saapuu meille 27.9., en malttaisi oottaa! Nyt saan sitten sen pitkään haaveilemani lenkkikaverin, mikä on ihan parhautta! Mikä parasta, pennut ovat ihan läheltä, joten voimme käydä niitä vielä katsomassa ennen lopullista valintaa.








Pentujen emo
Tämmösissä tunnelmissa minun viikko menee! Ensi viikolla pitäisi palata takaisin yliopisto-opintojen pariin, kun ylimääräinen kahden viikon lisätyökomennus on ohi.

3 kommenttia:

Serafia kirjoitti...

Onneksi olkoon naimisiinmenosta! Olit kaunis morsian.

Meillä oli labbis, mutta ei siitä kovin hyvää lenkkikaveria saanut. Jos siis juosta halusi. Joka ikinen kivi ja oksa piti nuuskia ja kulki nenä maassa. :D Pitkiäkin lenkkiä tehtiin, mutta ne kestikin sitten useamman tunnin kun vauhti oli niin hidas. :D

Sylvia kirjoitti...

Voi ei ku söpö :) Onnee siihen :) ja harmi että BC jää pois... NÅÅ, tallennat vain kaikki ja sit vaan aloitat alusta! Mä pidän varmaan 1 kk taukoo ja sit aloitan taas alusta koska on skolioosi niin sali treenit menee vähän huonomin ku pitää keskittyy niin paljon syviin vatsalihaksiin:D TSEMPPIIIII!!!

sho(e)paholic kirjoitti...

Serafia: Kiitos paljon!
Juu meillä on kaverilla kaksi labbista ja ne on koulutettu lenkkikavereiksi, se on varmasti myös mihin koiran opettaa (luulisin, ehkä :D), saa nähdä mitä on todellisuus ja kuinka käy :)

Sylvia: Eikö ooki! :) Tsemppiä skolioosin selättämiseen! Itse otinkin kaikki ohjeet talteen ja tosiaan aloitan sitten, kun kerkeän taasen keskittyä asiaan :)