New me! Ihanaa, kun kilot karisee! Saatan kohta pystyä ostaan rintsikat ihan halvemmistakin liikkeistä, M-koon hame näyttää tosi kivalta ja tähän siis törmäsin eilen pienellä ex tempore -shoppausreissulla. Helsinkiä ootan silti kuin kuuta nousevaa. Tää hame on siis Vero Modasta ja tuo iki-ihana tuubihuivi, josta en raski ikinä varmaan luopua, on Ginasta (toki joudun siitä luopumaan varmaan jo puolen vuoden päästä, kun se on osasina tuosta yleisestä laadun tasosta päätellen..)
Nyt, kun minulla on taas lupa ostaa pienempää kokoa, olen ostanut sitä jonkin verran. Toisaalta, olen niin innostunut uusista muodoista, että taidan jatkaa vielä valitsemallani tiellä - tavoitteeni on siis alun perinkin ollut päästä takaisin S-kokoon. Minulla on taipumus keskivartalolihavuuteen, joka on tunnetusti se kaikista vaarallisin tyyppi, joten nyt kun tämä on vielä kivaa, niin täysillä mennään :)
Olen jaksanut opetusharjoittelun ja elämänrytmini mukana vain ja ainoastaan liikunnan avulla. Pohjoisen Tyttö on ollut minulle korvaamaton tuki sekä liikunnassa että auskultoinnissa. Elämä maistuu tällä hetkellä mahtavalle! Olen saanut uutta puhtia elämääni, koska en enää nuku päikkäreitä ja telkkarinkin olen jättänyt kiinni paljon useammin. Aamu starttaa kaurapuurolla ja mehukeitolla ja päivärytmi on säännöllinen. En myöskään kuku yömyöhään. Ulkoilu on mahtavaa hiihtosuksilla, mutta pelkään hieman lumien sulamista, sillä juoksija minä en ole.
Viikonloppuna meillä oli ilo käydä Apulannan keikalla. Siinä sitten Toni Wirtanen tuli kysyneeksi, kuka yleisöstä on ollut ainakin puolet elämästään fani, ja pakkohan se oli myöntää - kauhunsekaisin tuntein. Olen siis jo 24!! Synttärit meni pari viikkoa sitten ja niitä juhlittiin Jennin keikalla. Ensi vuodeksi mietimme jo täyttä häkää viiskymppisiä Parhaan Ystävän kanssa (Lontoon reissu on mainittu! Ihanuutta ajatuskin!!) Paras Ystäväni sai kuitenkin paremmat bileet Apiksen keikalla, sillä herrat soittivat lähes kahden tunnin keikan. Toivon samaa myös Semmareiden klubikeikalta Virgin Oilissa parin viikon päästä.
Moni on kysynyt, mitä nyt teen eri tavalla, kun olen alkanut saada tuloksia laihdutuksella. Yksinkertaisesti liikun enemmän ja syön vähemmän roskaa. Kyllästyin olemaan ikuinen laihduttaja lopullisesti, kun ystäväni Muotibloggaajan kanssa käymämme keskustelu meni näin:
Muotibloggari: "Mun kaveri meni naimisiin Kemin Lumilinnassa. Se oli siistiä. Kaikilla vaan oli jotku kelkkahaalrit päällä, mutta oli tosi niiden näköset häät."
Minä (vilkaisten Housuboyta): "No hyi, mikä junttien riemuvoitto jokku kelkkahaalarit! Me ainaki mennään naimisiin jossain Balilla, missä kukaan ei tosiaan tarvi muuta ko bikinit päälleen korkeintaan, eikä tarvi palella!"
Muotibloggari: "No sitten sun pittää olla kymmenen vuotta laiharilla ennen sitä!"
Tajusin heti, että ystäväni tarkoitti enemmänkin ikuisuusprojektiani kuin sitä, että pitäisi minua valtavana. En tosiaankaan suuttunut vaan sisuunnuin itselleni. Lisäksi tajusin, että valitin painostani aivan liikaa ja tein aivan liian vähän. En minä ollut mikään olosuhteiden uhri, olin itseni uhri. Olikin kaksi vaihtoehtoa: lopeta valitus tai tee asialle jotain. Ja koska tiesin, etten voi olla onnellinen siinä koossa, piti alkaa tosissaan tehdä jotain. Simple as that.
Ja sitten vielä: huomenna pidän viimeisin auskultointituntini ja jännitän sitä ihan hirveästi, koska olen kasannut itselleni paineet maailmanhistorian upeimman tunnin pitämisestä. Olen niin perfektionisti kyllä, että käytän varmaan kaikki kesälomanikin opettajana kerätäkseni mahtavia ideoita tunnilleni! Wish me luck!
Ihanaa loppuviikkoa toivottelee,
Sho(e)paholic
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti