Minäkin olen ollut maahanmuuttaja kahdesti: toisella kertaa Sveitsiin ja toisella Englantiin. Kumpaankaan minulla ei ollut suurta tarvetta mennä, mutta jälkimmäinen oli pakollinen opintojeni etenemistä ajatellen, sillä vaihtokausi englanninkielisessä maassa on valmistumiseni edellytys. Anoin tähän apurahaa ja sainkin kiitettävän summan kansainvälisen työn keskukselta CIMO:lta. Näillä rahoilla tuin vaihtoaikanani englantilaista vaatekauppaa enemmän kuin haluaisin muistella. Minulla ei siis ollut hätää, vain haave mahtavasta kokemuksesta. Silti toisinaan jopa pyysin ihmisiltä apua ja sain sitä.
Englannissa ollessani sain kuulla usein, että olen varmaan venäläinen tai puolalainen, tätä yleensä säestettiin "huomaamattomalla" silmienpyöräytyksellä tai tuhahduksella. Rohkeimmat jopa totesivat, että "kaikki tuollaiset ovat varkaita". Ihanimmat tapaukset taas totesivat, kuinka mahtavaa on, että he saivat heille ilmaisen työntekijän rikastuttamaan koulukulttuuria ja avaamaan uusia ajatusmalleja (vaikka englantilaiset hyvin harvoin edelleenkään myöntävät, että heidän systeeminsä mitään uudistuksia tai neuvoja kaipaisi), joka osaa puhua englantia paremmin kuin suurin osa väestöstä itse. Tein työni tunnollisesti, mutta vaadin, että en tee enempää, kuin mistä minulle maksettiin (työehtosopimuksen mukaan vain 4pv/vk). Pitkät viikonloppuni hyödynsin matkustellen ympäri maata.
Kaikista kauhein kokemus oli paritalossa asuessani alakerran naapuri, joka saapui kerran ovelleni yhtäkkiä vieläpä siskoni ollessa kylässä Lontoosta. Tämä herra oli suuttunut siitä, että KÄVELIN LIIAN ÄÄNEKKÄÄSTI ja säesti tätä toteamalla, että ei ymmärrä "mitä sinunkaltaiset edes tekevät täällä, te ette tee edes tee töitä". Olisin saanut Englannin lain mukaan soittaa paikalle poliisit jo tuosta hyvästä, mutta en soittanut. Sisko sanoi taustalta, että tuota ei tarvitse kuunnella ja kommentti tähän oli "kuka se siellä räksyttää?"
Tuolloin olisi pitänyt pyytää paikalle poliisit, jotta olisin voinut selittää miehelle, että olen itse asiassa heille ilmaista työvoimaa ja käyn töissä, mutta kuluneella viikolla oli kouluissa ollut loma. Ja tiedättekö mitä? Minä rakastuin Englantiin siellä ollessani paljon syvemmin, kuin olisin voinut kuvitella, mutta tuo kokemus on mielessäni niin selvänä edelleen. Se itku, mikä tuli heti tuon saarnan jälkeen, se kuinka epäkohteliaasti minua kohdeltiin ja kuinka pahalta se tuntui. SIKSI minä en usko kaikkea, mitä kuulen. Siksi haluan antaa mahdollisuuden ihmisille, joita kohtaan ennen kuin tuomitsen heidät. Siksi haluan kohdata ihmiset yksilöinä ja olla mieluummin naiivi ja ystävällinen ja pettyä kuin perustaa käytökseni ennakkoluuloihin. Siksi haluan uskoa, että suurin osa englantilaisista oikeasti on mahtavaa porukkaa, vaikka osa osaakin olla ennakkoluuloisia ja ilkeitä. Koska se 25-vuotias Saila oli yksin suuressa maailmassa, maassa jota rakasti ja joka ei aina rakastanut takaisin, vain sen takia, että olin kuitenkin joillekin "varasteleva venäläinen tai puolalainen". Kohtasin muuten siellä puolalaisia ja venäläisiäkin. Kukaan ei minulta mitään varastanut, paitsi yksi brittimies ja ne lukuisat muut kommentit, jotka uskoivat oman maansa ja kansansa ylivertaisuuteen niin paljon, että murensivat uskoani Englannin mahtavuudesta.
