It's hard being modest when you're this good

Joten sain tänään nähdä palautteen, mitä opettajat ovat minusta kirjoittaneet ja se oli ihan huippua luettavaa. Kaikki olivat kirjoittaneet, että sain tosi hyvin kontaktin oppilaisiini, olin helposti lähestyttävä ja osasin todella hyvin ottaa esille tärkeät asiat vähemmän tärkeiden sijasta. Lisäksi olen ollut kuulemma energinen, innostava, inspiraatio opettajille ja paljon parempi harjoittelija kuin yksikään oman maan opettajaharjoitteluaan tekevä opiskelija ennen minua. Lisäksi olen jämpti ja sanon omat mielipiteeni selkeästi mutta kohteliaasti ja huomaavaisesti. Olen tuonut tunteihin vaihtelua ja opettjien opetuksen jatkoa ajatellen hyödyllisiä ideioita ja vinkkejä. Lisäksi lausumisen opetukseni sekä keskustelutuntini ovat olleet kuulemma iso apu oppilaille ja heidän kielen oppimiselleen. Oppilaatkin ovat kuulemma tuntieni jälkeen kehuneet minua kovasti ja sanoneet, että haluaisivat minun jäävän. Mahtavia oppilaita kyllä olikin!

Päätin sitten tuoda itseni maan pinnalle ja tehdä sanelun oppilaiden mukana ranskan tunnilla. Otin tietoisen riskin. Tein virheitä kuitenkin vain poikkeuksellisien sanojen kanssa, joiden lausuminen on ranskalaista mutta kirjoitustapa tulee esim. englannista. Mutta erittäin vaikeaa oli pysyä perässä. Silti, opettaja kertoi tarkistaessaan hyödyllisiä juttuja ja oli todella symppis. Ja rohkaisi todella paljon.

VOih, tätä onnen päivää. Niin harvoin saan hehkuttaa itseäni, mutta nyt kyllä hehkutan, sillä olen kyllä paiskinutkin töitä - minä kun käännän kaikki kappaleet ja tehtävät ennen tuntia ranskaksi itselleni ylös varoilta. Ainahan on parannettavaa ja niitäkin ideoita sain paljon ja paljon rakentavaa kritiikkiä, mistä olen oikein kiitollinen. Ennen kaikkea olen kiitollinen, että sain tehdä harjoitteluni juuri tuossa koulussa ja että minun läsnäolostani on myös ollut heille edes jotain hyötyä ja kokemus on ollut positiivinen.


//edit: olen tosi onnellinen näköjään, koska olen unohtanut tekstistä jopa kaiken sarkasmini. Ehkä te elätte ilman sitäkin.

Hard day's night

Huhhuh! Kerroinkin jo aiemmin, että oli perheessäni vanhemman pojan synttärit. Noh. Tänään tulivat hänen kaverinsa. Tämä oli rauhallisin hetki koko kolmen tunnin aikana. Meinasin potkaista sitä äitiä, joka haki kaikista rasittavimman pennun pois puoli tuntia myöhässä ja jäi vielä saakeli kahville. Kaikki muut tajus mennä kotiinsa heti. Ja sisäinen äitinihahmoni ei nostanut suloista päätään, kun karsein kakara tuli puoli tuntia itse turhaan räkimänsä ilmapallon minulle, että viitsisitkö jeesiä. Onneksi en tiedä, miten sanotaan ranskaksi Tukehdu sylkeesi, siltöplee. No joo mutta olin kiltti sille yhdelle fiksulle muksulle. Hei! Jo yhdeksän mekastavan, huutavan ja epäkunnioittavan moottoriturvan jälkeen joukkoon mahtuu yksi kivakin tapaus. Tai no oikeastaan perheeni omien muksujen lisäksi vain kaksi oli tosi rasittavia. En nyt viitsi sen kummemmin osoitta heitä kuvasta.



Mutta mukavempiin aiheisiin: Olen saanut kiskoa nahkatakkini takaisin käyttöön! Saattoi muutama naapurin täti katsoa kummissaan, kun eilen kiskaisin nahkatakin päälleni ja tanssin kouluun näissä kampeissa. Violetti on ehdottomasti mun toteemiväri. Kattokaa nyt tota ilmettä tossa toisessa! Jospa Hangon keksi palkkaisi mut kesälomittajaksi...



Päältäni ei löydy muuta kuin violetti ja mustaa. Paita Yes or No, saappaat pelastaneet koko reissuni, legginsit ja sortsit on kuvassa ja laukku Aleksi 13. Laitoin myös kuvan paidasta noin niin näkee noi hihat. Voisin tiitimäiseen tapaan keksiä tälle ilmeelle pari repliikkiäkin, kuten
a) Johan tässä on perkele oltukin pirteinä
b) näen kuvani samalla peilistä ja näin iloisia tuntemuksia se aiheuttaa
c) olisin iloisempi jos olisin poseerata niin, että käteni ei näyttäisi amputoidulta
d) hyväkroppaisena on helppo hymyillä. Muussa tapauksessa taas...


Perhe lähti heti synttäreiden jälkeen liikkeelle, koska heidät oli pyydetty syömään. Aurinko sattui tulemaan samaan aikaan esiin, joten minäpä siitä innoissaan lenkille. Sitten tulin kotiin ja söin kunnoin voimapäivällisen: Pikanttia härkää, Tropicanan oikeaa appelsiinimehua (life's little luxuries, ah!), Pinaatinlehtiä ja cashewpähkinöitä viinietikkasalaatinkastikkeella sekä jälkkäriksi vattuja. Täällä paikallinen tavaratalo on tajunnut, että jokaisen ihmisen lautasmalliin kuuluu kiinalainen ruoka. Hyvä niin. Olen nyt pari kertaa ostanut pikanttia härkää. Tiedättehän, että pikantti tulee ranskan sanasta 'piquant' ja tarkoittaa pistävää. Eli tulista. Ai ette? No nyt tiedätte. Ja kiinalainenhan on siis täysin kaloritonta ruokaa. Ainakin melkein. No ainakin siinä on pirusti rehuja.



Tänään olin näillä, koska piti olla oikein nättinä synttäreiden takia. Joten mekko ja neule. Yleensä toi neuletakki on mulla kiinni, mutta ei tänään.

Loppuun kerron teille huippuyllärin: Löysin kengät! Nouskaa nyt ylös takaisin tuoliinne ja kerätkää itsenne. Varsinkin isäni. Hän tippui silkasta toivottomuuden tunteesta, ei yllätyksestä. Olenkin miettinyt, että ehkä lähetän hänelle nenäliinoja Suomeen sitä varten, että hän joutuu lukemaan näitä juttuja blogistani. Ehkä laastarit olisivat parempia. Jos ei nimittäin vuodata jo sydänverta niin saattaa kohta kurkottaa kohti lusikoita ja alkaa viillellä ranteitaan tien poikki eikä pitkin.

Eikö ole ihanat?! 20e Hennes & Mauritz. Ja siis sinne en enää mene. Sen lupasin itselleni tämän reissun jälkeen.

Uusi ulkoasu!

Mitäs pidätte? Halusin vähän rekvisiittaa Sveitsistä banneriin :D Olkaa raakoja, mitä pidätte? Itse tykkään selkeydestä ja uusi väri toi sitä :) opinpa käyttään Paintiakin kunnolla samalla :)

Ja sitten se laski kuin lehmän häntä

Oli niin ihana viikonloppu! Perjantaina menin illalliselle erään kollegani ja vaimonsa luo ja siellä oli tarjolla kunnon tuore vegemenu (plus joo italian herkkua jälkiruoaksi), mutta pääasia oli vihannekset! Niin ja sain pari lasillista hyvää viiniä hyvässä seurassa. Puhuttiin Suomesta ja Skandinaviasta ja kuunneltiin polttamaani suomalaista levyä. Suunniteltiin myös matka jäätikölle. On outoa huomata, että asun perheessä, joka on usein majoittanut muitakin opiskelijoita, mutta silti kaikki muut ovat innokkaampia lähtemään kanssani reissuun tai järjestämään jotain. Näillä näkymin tämä kollegani vie minut 28.2. jäätiköille ja laskettelemaan. Ihan mahtavaa, että joku tarjoutuu tekemään kanssani jotain. Lähdin kotiin vasta puoli kahdentoista aikaan ja herrasmiehenä kolleegani saattoi minut puoliväliin (matkaa noin 3oo m :D).

Aamu valkeni hiljalleen. Lauantaina oli ohjelmassa perheen vanhemman pojan synttärikemut perheelle. Perheen äidillä on ehkä maailmanhistorian söpöin velipoika, joka on (kappas!) minun ikäiseni. Harmi. Yhtä harmi kuin se, että elokuvassa The strange story of Benjamin Button -leffaan on otettu Brad Pitt siihen alastonkohtaukseen. Rehellisesti sanottuna kyllä en ole unohtanut Housuboyta, mutta ystäväni Suklaasilmä olisi saattanut kadottaa jalat altaan. On hänen tyyppiiän: ruskeat nappisilmät ja musta vähän pitempi ja kihara tukka. Kuitenkin tämä poika on älyttömän mukavaa oman ikäistä seuraa ja oli ainoa, joka tajusi ehdottaa, että tulisin heidän mukanaan leffaan. Olin aivan innoissani. Tiesin, että kyseessä on Bolt (täällä Volt), tarina koirasta, joka luulee omaavansa supervoimat. Enhän minä kaikkea ymmärrä, mutta oli kiva tehdä jotain erikoista ja tarinan tajusin. Siksi toisekseen poika tarjoutui mukaani Milanoon (menisi serkkunsa luo yöksi), koska osaa hieman italiaa ja on lomalla seuraavan kuukauden (ja varoitin shoppailusta etukäteen, mutta on kuulemma tottunut). Joten olen saamassa seuraa seikkailuihini, jippii! Olen aina ollut sitä mieltä, että kaikista parhaat kokemukset on jakanut jonkun toisen ihmisen kanssa. Lisäksi käytiin perheen voimin lopuksi drinkeillä ja mehuilla iltapäivällä. Synttärit olivat oikein hauskat ja oli kiva olla mukana isoissa perhekemuissa. Isäntäperheeni äidin äiti on ranskasta ja puhui aivan ihanan selvästi.

Lauantai-ilta meni loppujen lopuksi kirja-addiktioni parissa (LOTR) ja mukavasti jutellen Housuboyn kanssa. Hän siis kuunteli ja minä juttelin. Noin kolme minuuttia. Sitten hän väsähti ja meni raukka sänkyyn. Oli vienyt työ miehestä mehut :)

Sunnuntaina tapahtui taas näitä jänniä juttuja. Heräsin, kävin suihkussa ja puin vaatteet ja söin aamupalan hiljalleen ja huomasin, että perhe on lähdössä johonkin. Juuri ennen poistumista ovesta ulos ilmoittavat, että lähtevät laskettelemaan, uimaan ja piknikille. Jaa että kiitos. Olisin ehkä ehtinyt kaksi kertaa mukaan, jos oisitte sanoneet tai pyytäneet. Noh. Kävin lenkillä hienossa ilmassa. Ja sitten tulivat takaisin, sysäsivät skidit mulle ja sanoivat menevänsä kahville. Että näin. Sitten tuli Housuboy meselle kertomaan mulle, että olen itsekäs, kun puhun kuinka hauska Milanon reissu mulla tulee olemaan ja että aion shoppailla siellä, kun hänellä ei ole rahaa. Ja olen kuulemma muutenkin sairaan itsekäs enkä koskaan ajattele, mitä suustani päästän. (Jälkimmäinen on hyvin pitkälle totta.) Joten tämän koko illan tapeltuani ja itkettyäni tämä itsekäs pikku surkimus menee nukkumaan ja toivoo, että huomenna ois parempi päivä. Ei ollut minun päivä tänään. Huoh. Ja huomenna aion esitellä shoppailuni. Se olisi pitänyt tehdä tänään, mutta en jaksanut kiskoa noita kaunokaisia päälle ja räpsiä kuvia. Enkä ehtinytkään, kun piti tapella. Jospa se nyt ois pahimmat höyryt puhallettu.

If I had a little money

Neule: H&M
Bodykauluspaita: Yes or No
Vyö: Pieces
Farkut: MicMac

Ja oikeastihan olen paljon hoikempi kuin mitä kuva näyttää. Ja mulla on myös parempi iho, pitemmät jalat ja puhtaampi tukka livenä.

Milanosta: Matka hommattu ja maksoi aika vähän. Maksoin noin 100e meno-paluulipuista junalla ja yöstä hotellissa. Suomessa Juna ois ehkä ollut halvempi mutta hotelli todellakin kalliimpi. Matkaan lähden ma 23.2. klo 7:14 ja palaan ti 24.2. klo 21:25. Odotan jo nyt innolla ja olen varautunut a) tyhjentään puolet käyttötilistäni b) ottamaan paljon valokuvia c) suvereenisti varaamaan aikani shoppailulle muodin mekassa. Kyllä isä ois ylpeä ko tytär on näinkin hieno ja sivistynyt ihminen.

Rahasta: siis onhan mulla sitä, mutta otan silti tietysti matkakassaan lahjoituksia vastaan. Tilinumeron saa heti pyydettäessä ja lupaan laittaa kaikkien sponsoreitten nimet isoilla kirjaimilla blogini sivupalkkiin lahjoitetun summan kanssa. Viestiksi tunnus: "en halua, että tyttö syö kynsiään viimeisen kuukauden, vaikka onhan sillä vähän varaa laihtua." Joo joo, eilen kävin törsään parisataa vaatteisiin JA Milanon matkaan. Eli on siinä jotain järkevääkin siinä summassa. Ne vaatteet. Niistä laitan lisää kuvia lauantaina tai sunnuntaina.

Shoppailut: En. Enää. Ikinä. Mene. Täällä. Henkkamaukalle. Ja silti sinne piti jättää pari ihanuutta, koska raha ei kasva vieläkään puussa.

Koulusta: Tänään olin kuuntelemassa paikallisen lukion suullisia kokeita. Tai siis täällähän tämä ei ole lukio vaan yläaste-lukio. Joten siellä 3.luokka tarkoittaa n.16-17-vuotiaita. Joka tapauksessa oli tosi mielenkiintoista nähdä, että millaisia ovat suulliset kokeet ovat tuolla, kun Suomessa ei niitä ole. Onhan niistä kai aina silloin tällöin puhetta ollut. Itse olisin ihan mielellään ottanut osaa niihin koulussa, mutta en tiedä sitten. Nyt kun olen nähnyt maailman tasoa, olen aika lailla sitä mieltä, että suomalaiset pärjäävät ilmankin näitä suullisia. Se on pakko myöntää, että olin aika katkera siitä, että yliopistossa ei testattu suullista sujuvuutta millään lailla pääsykokeissa, vaikka siellä pitäisikin erottaa jyvät akanoista. Suomessa on joskus vähän liikaakin se ongelma ehkä kuitenkin, että painotetaan lausumista ja saadaan suomalaiset pelkäämään puhumista siten.

Vielä eräs asia: kyseisessä luokassa on henkilö, joka sairastaa skitsofrenian muotoa. Tässä suullisessa kokeessa piti puhua urheilusta ja sana adrenaline rush oli mainittu eräässä kysymyksessä. Ensin poika selitti urheilulajista ja sitten alkoi puhua sairaudestaan. Tuli tosi paha mieli kuunnella, mitä vasta niin nuori ihminen joutuu kestämään, kun mielen tasapaino järkkyy. Hän tietää, että näyt eivät ole todellisia, mutta joskus ei voi niille mitään. Kuitenkaan ei ole vaaraksi toisille eikä itselleen.

Päätetään teksti näyttämällä, että Sveitsiläiset tekevät hääkutsut tyylillä. Kutsu tuli tässä laatikossa, viesti oli viereisessä pullossa ja tekstissä lukee, kutsu matkalla... viesti meressä. Kaikille juhlaan kutsutuille lähetetään tällaiset. Kala on taiteltu ja tehty itse.

Would you let me stay?

No niin CIMO:n hakemukseni sanoi, että haemme englanninopettajaharjoitteluun ranskan kielen osaavaa opiskelijaa. Eduksi katsotaan opettajan opinnot ja saksan osaaminen. Minähän innoissaan kokeilemaan. Noh, nyt on ensimmäinen jakso harjoittelusta takana ja rakastan työpaikkaani! Siis työ on todella vaihtelevaa, mielenkiintoista ja kollegat ihan huippuja. Joten olen tosi surullinen, että joudun lähtemään ensi viikon jälkeen. Siksi toisekseen, eilinen tapaaminen uuden koulun edustajien kanssa oli suuri pettymys. He eivät kyselleet minun kiinnostukseni kohteita missään asiassa ja sanelivat jukujärjestykseni suvereenisti. Minulla oli to-pe suhteen toiveena mennä kouluun vasta 9 aamulla, eikä minun muutenkaan tarvi saada kuin 20 viikkotuntia, joten ajattelin, että ei olisi ihan mahdoton toive, mutta heistä se oli vissiin loukkaus. Minulla on viikossa huikeat KAKSI tuntia englantia. Se siitä enkun open hommasta. Tämänhetkisen koulun rehtorini on sanonut, että olisin tervetullut jatkamaan vielä loman jälkeenkin (jolloin aloitan uudessa koulussa), mutta nyt olen kahden vaiheilla, että kehtaanko alkaa tätä vaatimaan/ pyytämään? Minusta tämänhetkinen kouluni vastaa paljon enemmän toiveitani ja on ollut mahtava työpaikka. Seuraavassa koulussa minua kohdellaan opiskelijana, ei vertaisena (teitittely). Joten olen todella vaikeassa tilanteessa. Tietenkin voin (kuten aina teenkin) niellä pahan mieleni ja tehdä kuten minulta odotetaan ja toki, näkisin näin toisenkin puolen koulumaailmasta nuorempien oppilaiden kanssa, mutta jotenkin minun on vaikea motivoitua tähän. Toki tarvisin tätä kokemusta ranskan parantumisen kannalta, mutta turha on yrittää mitään opetusta enää harrastaa ainakaan muiden kuin noiden kahden enkun tunnin osalta.

Osaakohan kukaan lukijoistani sanoa, että mitä kannattaisi tehdä? Minua asia vaivaa ja oisin todella tyytyväinen, jos saisin jäädä tuonne tämänhetkiseen työpaikkaan, mutta toisaalta koordinaattori on nähnyt aika ison vaivan kaikessa.

Ai niin! Näin tänään pikkubussillisen suomalaisturisteja ruokaostoksilla ja kyselivät, että tietäisinköhän paikkaa, mistä ostaa vahvempaa alkoholia. Oli pikkusen vaikeuksia purra kieltä ja olla nauramatta :D

One down, two to go!

Eli kaksi kuukautta enää jäljellä :( Minä olen kyllä sellainen ihminen, että kiinnyn ihmisiin, paikkoihin, tapahtumiin jne. hyvin helposti. Joten lähtö tulee olemaan minulle vaikea. Tosin olen myös sitä mieltä, että parasta reissuissa on kotiinpaluu. Rakastan tulla kotiin matkalta, koska se tunne on niin ihana. Palata kotiin. Eikö tunnukin kivalta sanonnalta?

Koska rakastan listoja, olen listannut Suomen ja Sveitsin eroja. Yritän nyt keskittyä tällä kertaa vain positiivisiin asioihin, ja muut sitten jonain toisena aikana. Tarvin tänään hitusen positiivisuutta, sillä Suomesta kuului juuri ikäviä uutisia rakkaasta mummistani.

1. Täällä ollaan superkohteliaita: kadulla sanotaan päivää kaikille, aina sanotaan anteeksi, vaikka väistetäänkin, jos kuljetaan toisen kulkuväylälle ja kaikessa pyritään auttamaan. Minut otettiin koulussa sydämellisesti vastaan ja aina, kun kysyn jotain, saan kolme eri auttajaa. Osaisin tehdä asiat itsekin, mutta esim. suunnitellessani MIlanon reissua, koordinaattori kuuli siitä ja haki minulle netistä kaikki aikataulut viidessä minuutissa tietämättäni ja pyytämättäni. Toki osa on kulttuurissa automaattisesti tulevaa juttua, jota ei sen kummemmin edes ajatella eikä ajatella edes kohteliaisuutena, mutta on mukavaa, että kaupan kassa sanoo AINA päivää ja kiitos ja olkaa hyvä ja näkemiin ja hyvää päivän/iltapäivän/illan jatkoa. Paitsi henkkamaukalla. Ne on vissiin ottaneet myyjätkin Ruotsista. Ai että mie olen hauska.

2. Bisous eli poskipusu: Ihanaa, että on pakko aina ystäviä nähdessä suukottaa kolmesti poskille. Ensinhän minua ärsytti turhanpäiväinen ajantuhlaus, mutta toisaalta, olisi ihana, jos aina, kun nään ystäviäni, olisi pakko suorittaa tämä tapa. Aina tulisi vähän sellainen kosketus kavereihin :) Joo ja onhan sekin ihan kiva tässä jutussa, että aina, kun kaverini esittelee minut enemmän tai vähemmän komeille miehenpuolikkaille, niin etiketin mukaan niiden täytyy antaa mullekin ne poskipusut. Ja en ole unohtanut Housuboyta.

3. Mehet. Siis olen matkustanut todella paljon ja nähnyt miehiä eri kulttuureista ja tullut siihen tulokseen, että kyllä me suomalaiset naiset pidämme haasteista sitten niin pirusti! En keksi sille mitään muuta selitystä, että kun oma kulta kotona röhnää sohvan nurkassa ja jättää kalsarit tai sukat keskelle lattiaa tai jättää siivoamatta tai kokkaamatta ja täällä olisi mahdollisuus ottaa tuollainen kiva mies, joka puhuttelee aina tyttöään kullaksi tai rakkaaksi ja tulee aina väkijoukon keskelläkin vähintään ottamaan kädestä kiinni ja huolehtii, aukoo ovet ja hyysää, että silti se on se suomalainen mies, joka mullakin on kainalossa. Kait se on se saatananmoinen tyytyväisyys itseensä, kun kerran viikossa saa kiitoksen tehdystä työstä tai kuulee, että tuo paita ei muuten ole yhtään ruma sun päälläs (nyt voisitko mennä telkkarin eestä pois, että en ole turhaan ollut kiva?). Tulee jotenkin sellainen ansaittu palkkio siitä kaikesta raadannasta. Niinhän?

4. Siisteys: Täällä ei koulussa ole yhtään ainoaa roskaa lattialla, graffittia sisä- tai ulkoseinissä tai edes mustia kengänjälkiä. Kukaan ei rieku kaiteilta kuin apinat tai hypi seinille kuin ne olisivat pehmustettuja. Kaupungilla kulkee päivittäin siisteydestä huolehtivia työntekijöitä, mutta heitä ei mielestäni edes tarvita niin paljon kuin Suomessa.

5. Ilma: Olen aina kylmissäni Suomessa, mutta täällä olen huolettomasti vaihtanut jo kevättakkiin. Kuljen siis nahkarotsissani tai siinä uudessa mustassa takissani kaikki päivät ja pärjään vallan mainiosti. No problemo. Nauraan hykertelen hyvin mielipuolisesti ja vahingoniloisesti kaikille sveitsiläisille, jotka palelevat ja kerron avuliaasti, että Suomessa on -20. No okei ei nyt ihan just tällä hetkellä ole, mutta saavatpahan jotain puheenaihetta. No vois siellä ollakin!

6. Pikkukaupungin pikkuputiikkien kukoistus: Vaikka rakastan kauppakeskuksia ja ostareita ja esim. Stokkaa ja Sokosta, niin on ihanaa nähdä, että kaupungilta löytyy pieni jäätelöbaari, kymmeniä kahviloita ja leipomoita ja vaate- sekä kenkäputiikkeja, jotka eivät vielä ole kadonneet tavaratalojen alle. Olen ajatellut, että ensi viikolla otan kuvia kaupungilla, jotta näette, kuinka hurmaavaa on, kun kaupungissa kukoistavat nämä pienet kuppilat ja putiikit.

7. Keskieuroopan tuntu: tarkoitan sitä, että aamulla saa leipomosta tuoreen kroisantin, päivällä kahvilasta vastapaistetun lätyn hillolla tai suklaalla ja aina on aikaa ruoalle. Ruoka on (perhettäni lukuun ottamatta) tehty huolella ja se on herkkua! Lisäksi perheelle otetaan aika ja kiirettä harvoin näkyy olevan. Tosin täältä myös puuttuu se, mihin Italiassa ei pystytä: aikatauluista pidetään kiinni. Ja aina on aikaa nähdä ystäviä, käydä kahvilla heidän kanssaan vaikka edes tuntisen verran.

8. Junaverkosto on aivan helkutin hyvä samoten kuin bussit. Tosin en näe järkeä, että bussilla kuljetaan siksi joskus jopa 5 min. kävelymatkoja, mutta ei ole minun ongelma. Jos haluan sinne Milanoon, otan junan tuosta 20 min. kävelymatkan päästä Sionin asemalta ja menen ilman vaihtoja Milanon keskustan pysäkille asti. Simple as that. Jos täällä myöhästyy junasta seuraava tulee aina tunnin kuluttua. Siis jos asuu Oulussa, niin tämä ei todellakaan mene näin. Kerran tunnissa lähtee juna, mutta ei vältämättä oikeaan suuntaan.

9. Avoimuus: ihmiset ovat hyvin avoimia ja puhuvat helposti vaikeistakin asioista melko vieraassakin seurassa. Esim. jos minä kysyn asiaa tai asiaa sivuutetaan, siihen tartutaan hyvin helposti ja se selitetään minulle. Lisäksi esim. oppilaani ovat hyvin avoimia ja puhuvat minulle keskustelutunnilla hyvin aroistakin asioista ja kohtelevat minua hyvin kunnioittavasti, mutta hyvin ystävällisesti ja rennosti. Ihmiset puhuvat hyvin helposti odottaessaan esim. postin aukeamista keskipäivän tauon jälkeen muiden odottajien kanssa muustakin kuin säästä. Tänään esim. eräs nainen kehui tukkaani (ja minä hänen silmälasejaan...)

Tällaista tässä. Huomenna kirjoitan viikonlopun ja tulevan viikon tapahtumista, minulla alkaa tosiaan olla hauskaa täällä ja kohta jo liikaakiin hommaa kalenterissa :D!