My way

Tänään alkoi suuri seikkailuni kotoa Suureen maailmaan. Tai itse asiassa junaan hyppäsin jo eilen, mutta aamulla olinkin Tampereella ja aamulla suuntani on Edinburgh ja siitä Newcastle. Siskoani Tanssijaa menen katsomaan ensi viikon viikonloppuna Lontooseen ja siitäkin olen onnellinen, että näen siskoni. Tänään on vietetty normaali arkea Jääprinsessan perheessä: hieman on kiukuteltu, enemmän on kuitenkin pidetty hauskaa Ideaparkissa ja elokuvissa (Madagascar 3 oli huippu).

Ostin tuliaiset Englantiin ja toivon niiden olevan kivoja.

Ai niin, suuri matkani alkaa ilman kummempaa kameraa, sillä se jäi kultani luo. Ja niin taisi jäädä sydänkin, mutta yritän nyt kuitenkin kaikesta huolimatta nauttia ajasta - olenhan aina haaveillut lyhyestä jaksosta elämää Enkuissa.

Kesä on ohi

Tänään päättyy sitten (huom! teksti ajastettu!) klo 12 aikaan tämäkin kesäni. Minun kesäni päättyy aina siihen, kun kesätyöni tehtaalla loppuvat. Surusilmä aikoo hakea minut ruokatunnin aikoihin ja sitten menemme tekemään jotain kivaa.

Viime viikonloppuna juhlimme perjantaina pienen työporukkamme muiden lomittajien kanssa kesän päättymistä käymällä Tornion kiinalaisessa ravintolassa. Golden Flower on ollut lempiravintolani lukiosta lähtien. En yleensä edes pidä kiinalaisesta ruoasta ihan hirveän paljon, mutta rakastan tätä paikkaa! Ruoka on aina vaan niiiiiin hyvää! Sisustus uusittiin reilu vuosi sitten ja se on kerrassaan ihana. Ruoka ei taaskaan meitä pettänyt, vaan söimme urheasti kaikki suihimme vilkkaan keskustelun säestämänä. Meillä oli taas jälleen kerran erittäin hyvä tiimi kesätöissä kasassa. Olen tosin hieman ikävöinyt aikaisempaa yhteisöllisyyttämme, jossa kaikki saman osaston kesälomittajat olivat hyvää pataa keskenään, tänä kesänä se ei valitettavasti enää ollut mahdollista.

Koska meillä oli myös tarkoitus juhlistaa pitkän kaavan mukaan, olimme varanneet pöydän myös Pannukakkutalosta, joka tuli ihan hiljattain Tornioon. Olen käynyt kyseisessä ravintolassa jo kerran Oulussa, ja siellä rakastuin aivan täysin. Minun lempparini on edelleen valkosuklaa-mansikka -pannari. Pannukakuthan eivät ole itse asiassa kuten normaalit pannukakut Suomessa, vaan pikemminkin paksumpia lättyjä. Älysin ottaa tällä kertaa lasten koon, sillä aikuisten koot ovat valtavia. Söin mansikkaa ja vaniljajäätelöä sisältävän pannarin. Olen erittäin tyytyväinen Pannukakkutalon tarjontaan, mutta mielestäni itse palvelu voisi olla kivempaakin. Olen hieman ihmeissäni, että nimenomaan asiakaspalvelutyöhön etutiskille asiakkaita vastaanottamaan on valittu juuri se henkilö, jolle asiakkaiden vastaanottaminen on kaikista hankalinta. Muut tarjoilijat olivat huippumukavia, mutta tämä yksi henkilö ei kyllä viettänyt ilmeisesti parasta päiväänsä. Tässä vaiheessa kannattaa varmaan mainita, että olen itse tehnyt töitä hymy suussa klo 4.30 aamuyöstä sekä perjantaisin eronneiden ja karanneiden grillimyyjänä  kuin lauantain älyttömässä baariryysiksessä valittamatta asiakkaille kertaakaan. Eli kyllä, minun on helppo sanoa. En oikein suvaitse sitä, että huono päivä puretaan ystävällisiinkin asiakkaisiin.

Pannari oli kuitenkin tosi hyvää ja meidän keskustelu soljui siinä lomassa. Puhuimme melko paljon syvällisiäkin ja on mukava jälleen huomata, että on saanut seuraansa hyviä tyyppejä, joiden kanssa tulee loistavasti toimeen.

Viikonloppumme meni loistavassa seurassa Venetsialaisia juhlien. Surusilmän kotiin saapui seuraksemme pari hänen ystäväänsä. Ilta loppui meidän osaltamme varsin lyhyeen, mutta oli silti todella mukava. Juhlimme lisäksi samalla Surusilmän vakinaistamista, jonka mukana palkankorotuskin alkaa jo kohta vastata työn vaativuutta ja hänen tekemänsä työn arvostamista (Surusilmä on erittäin ahkera erittäin raskaassa fyysisessä työssä). Sunnuntait ovat meille parhautta, sillä silloin kumpikaan ei varmasti mene töihin. Löhöämme, herkuttelemme hieman ja nautimme toistemme seurasta. Ennen minua alkoi ahdistaa tällainen laiskottelu, mutta nykyään nautin siitä täysin siemauksin! Ja varsinkin seurasta. Minulla on vihdoin rinnallani mies, jonka kanssa voin nähdä tulevaisuuden, sekä haaveilla siitä yhdessä hänen kanssaa niin luontevasti. Kumpikaan ei malta pitää toisesta näppejään erossa, vaan suukottelemme ja halailemme koko ajan ja kerromme toisillemme koko ajan, kuinka paljon arvostamme ja välitämme. Siirappista ja ällöä, mutta minut tämä tekee äärettömän onnelliseksi. Serkkuni Häslääjän sanoin: "sie ihan hehkut onnesta! Ihana!"

Tänään siis kuitenkin aloitan oman pienoisen lomani ja suljen taas kohta puolin yhden kappaleen elämästäni: toivon todella, että elämäni jatkuisi syksyn myötä paljon valoisampana kuin viime syksy ja tämä vuosi on ylipäätään ollut. Toivoisin alkavalta syksyltä voimia jaksaa huomiseen, mikäli terveyteni ei kohene. Toivoisin, että Surusilmä pääsisi käymään luonani Newcastlessa. Toivoisin, että minulla olisi enemmän aikaa ystävilleni ennen lähtöäni ja että joku heistä eksyisi luokseni vaihtoni aikana. Toivoisin, että heillä olisi enemmän aikaa minulle. Rukoilen, että tänä vuonna en joutuisi sanomaan hyvästejä kenellekään - ihmissuhteen päättymisen tai lopullisten hyvästien merkeissä. Toivoisin elämän kantavan tätä ikuista optimistia parempaan suuntaan nyt, kun olen jaksanut niin urheasti hymyillä läpi kyynelten koko vuoden ajan ja uskoa parempaan huomiseen.

Näillä mielillä aloitan minä lomani. Oikein ihanaa jatkuvaa viikkoa kaikille!

Minulle sopiva haaste

1) Viimeisimmät ostoksesi, mistä?

Viimeisimmät kenkäni ovat Primarkin tällaiset versiot kultaisena ja beigenä. Lisäksi minulla on samanlaiset HM:ltä punaisena. Ostin ne lähes kaikki samaan aikaan. Yhteishintaan 12e/ kolme paria.

2) Lempiparisi, väri, koko?

Lempiparini on täälläkin esittelemäni Aldon tummanpinkit satiinipinnotteiset parit. Rakastuin niihin heti, ne ovat oma synttärilahja itselleni ja rakastan niitä!

On eri asia, mitkä kengät ovat hienot ja millä voi oikeasti kävellä :D

3) Onko jokin kenkämalli, jota inhoat?

Crocsit! Mielestäni ne ovat hyväksyttävät vain lapsilla (alle 18-vuotiaat). Ja pikkulapsilla ne ovat ihan söpöjä niillä Hello Kitty -lisäosilla, mutta muuten ehdoton EI. Siis MIKSI te ihmiset haluatte käyttää niitä ja näyttää a) persjalkaisilta b) junteilta c) tyhmiltä :D?! Joo joo, saa niillä lähikauppaan ja kasvimaalle tepsuttaa (tai mökillä), mutta minusta ne eivät ole kaupunkisandaalit, huvipuistosandaalit tai shoppailupopot. Ugh, olen puhunut.

4) Kuinka paljon olet valmis maksamaan uusista kengistä?

En ole vielä saavuttanut muuta kipurajaa kuin lompakon pohjan :D Mutta siis luin tuossa noin vuosi sitten kirjan Huimaavat Korot, joka avasi silmäni tälle kulutuskulttuurille. En haluaisi ikinä tuhlata _turhaan_ rahaa designerkenkiin vain siksi, että ne ovat merkkikengät. En enää näe siinä järkeä. Laatu on kuitenkin ihan samaa, mitä muissakin kengissä.

5) Kuinka kauan käytät yhtä kenkäparia?

Sehän riippuu rakkaussuhteesta. Mun violetit sulkaballeriinat on tällä hetkellä kolmesti liimattu pohjastaan takaisin kiinni kuumaliimalla. Ne on mun ruumiinosa ;) Mutta toiset saavat kenkää, kun vetskari pettää armotta.

6) Voisitko ostaa samanlaiset kengät kuin kaverillasi on?

Voisin ja ostaisin. Ja eritoten samanlaiset kuin pikkusiskollani :D

7) Millaisilla kengillä käveleminen on mukavinta?

Eniten viihdyn kesällä ballerinoissa ja talvella matalakantaisissa perustyylikkäissä saappaissa. Saappaat, jotka ovat ajattoman tyylikkäät, vetoavat minuun kaikista eniten ulkonäkönsä puolesta, ballerinat taas söpöytensä ja helppoutensa puolesta. Varsinkin tänä kesänä kulkiessani edestakaisin oman kodin ja Surusilmän kodin väliä, on kivaa omistaa kenkiä, jotka mahtuvat käsilaukkuunkin.

8) Oletko kesäisin ilman sukkia ja kenkiä?

Olen melkein aina. Vain lenkkarit kuuluvat sukkien kanssa pidettäviksi, ja tietenkin tennarit. En kuitenkaan mielellään haudo jalkoja kovin raskaissa kengissä kesäisin, joten ballerinatkin pidän ilman sukkia. Ilman kenkiä en muista olleeni kesäisin pitkiin pitkiin aikoihin, mikä on sääli.

9) Jos saisit ilmaiseksi millaiset kengät tahansa, mitkä ottaisit?

Ne olisivat jotkut näistä allaolevista. Ensimmäistä puoltaa se, että ne ovat todella minun tyyliseni, överit, lilat korkkarit. Ihanat Nicholas Kirkwoodin bileglitterikengät, aaah! Silloin saisin ilmaiseksi kengät, joihin en ikinä uskaltaisi panostaa, koska niiden käyttö on haastavaa, tai käyttötilaisuudet ovat rajalliset.

 Nämä seuraavat taas valitsin siksi, että tarvisin kestävät, punaiset, tyylikkäät korkkarit. Ja Louboutin tekee sellaisia. Eri asia, kuinka näillä käveltäisiin. Taas esimerkki kengästä, johon voisi panostaa, mutta ei tule koskaan panostettua omilla rahoilla.

Nämä Louboutinin Spiked Heels -kengät ovat lemppareitani. Siksi ne olisivat täydellinen ilmaislahja minulle! :D

Oikeasti olen haaveillut näistä YSL:n klassikkosaappaista koko ikäni. Ne eivät välttämättä edes näyttäisi päälläni kovin hyvältä, mutta jos saisin ne ilmaiseksi (oikean huimaavan hinnan sijaan), niin todennäköisesti ottaisin juuri nimenomaan nämä kengät, jotka ovat mielestäni täydelliset ja silti hieman epätavalliset - täydellinen yhdistelmä, jos saa mitkä tahansa kengät ilmaiseksi.

Festariviikonloppu

On vaikea tajuta, mihin kaikki päivät katoavat. Suunta on kuitenkin eteen päin ja vauhdilla. Olemme Surusilmän kanssa kumpikin jo salaa peloissamme minun 13 viikon vaihdostani. Toisalta luotamme toisiimme ja rakkauteemme jo nyt todella paljon eikä kumpaakaan kiinnosta "katsella", mitä tulee, vaan olemme päättäneet selvitä tästä (ja tässä vaiheessa taas huokaisen onnesta kirjoittaessani). Aika kuitenkin lentää kuin siivillä.

Kohta on myös puolimaratonin aika käsillä. Hurjaa, mutta siihen on enää reilu kuukausi aikaa. Sain suostuteltua isäni juoksukaveriksi. tarkoituksena on tempaista aamusta Leville (meiltä n. 3 tunnin ajomatka), käydä juoksemassa (lähtö klo 14) ja ajaa illaksi kotiin. Itse asiassa haaveilen, että kun pääsemme n. viiden aikaan lähtemään takaisin, ehtisin vielä illalla kotipaikkakunnalla juhlimaan vähän suoritustani.

Viikonloppumme sujui erittäin ihanasti kaksin QStockissa Oulussa. Perjantaina starttasimme kolmen jälkeen matkaan ja neljän aikoihin olimme Oulussa ottamassa vastaan hotellihuonetta. Holiday Inn oli erittäin hyvä valinta, vaikka kävikin melko kalliiksi. Toisaalta kaikki hotellit olivat Oulussa viikonlopun aikana törkeissä hinnoissa. Harmittavaa sikäli, että tuollaisena viikonloppuna otetaan kaikki rahat pois festareilta, joissa ei ole leirintäaluemahdollisuutta. Huokaisimme vain hetken, vaihdoimme vaatteet, otimme juomat mukaan laukkuun, veimme auton parkkihalliin ja lähdimme syömään. Viikonloppu meni vähemmän laadukkaalla ruoalla ja perjantai myös hieman railakkaasti juomien suhteen, mutta lauantaina en enää nauttinut alkoholia. Festarialueelle pääsimme juuri kun Sonata Arctica alkoi soittaa. Kotipaikkakuntamme pojat vetivät todella hyvin ja keikka oli todella onnistunut. Muistin taas, miksi heistä pidän livenä todella paljon.
Seuraavana ohjelmassa oli Rantalavan (öh, olutteltan) paikantaminen ja Kotiteollisuus. Kotiteollisuus ei kyllä minuun enää iske samalla tavalla kuin aiemmin. Jotenkin kaikki biisit kuulostavat samalta ja esiintyminen ei saa minua syttymään kuten monet muut bändit livenä tekevät. Viimeisenä meidän illassamme oli ohjelmassa Apocalyptica, joka oli mahtava kokemus. En ollut ennen kuullut poikia livenä ja musiikki oli mahtavaa. Illan esiintyjiin olisi vielä kuulunut PMMP, jota olisin voinut jäädäkin kuuntelemaan, mutta meillä oli liian vähän vaatetta mukana, joten matkasimme hotellille Cafe KULuMA:n kautta. Kyseinen baari on ehdoton lempparini Oulussa tunnelman, tuoksujen, asiakaskunnan, henkilökunnan ja erikoisuuksien ansiosta. Lempidrinkkini baarissa on makea mangodrinkki, joka on todella tyttöjen paukku, mutta toimii.

Hotellissa uni maistui ja lauantai aukeni kauniina. Kävimme Surusilmän kanssa hotellin aamupalalla (ah, ihanuutta!) ja nautittuani sen kävimme huoneessa vielä pötkähtämässä ja pakkasimme kimpsut a) autoon menevään laukkuun ja b) festarilaukkuun. Chekkasimme itsemme ulos ja lähdimme kaupungille.

Minä löysin itselleni ko. Henkkamaukan bandeau-bikinitopin. En halunnut alaosaa tällä kertaa ollenkaan, sillä en aio tätäkään varsinaisesti bikineinä käyttää. Lisäksi ostin halppisarskat, koska niiden hukkaaminen ei haittaa niin paljon ja hukkaan aina aurinkolasini. Näimme kaupungilla ystävääni Taiteilijaa ja kävimme syömässä. Sitten suuntasimme Leeveriin Kuusisaaren edustalle istuskelemaan päivää. Minä join makuvichyä, Surusilmä pari olutta ja nautimme auringosta ja toistemme seurasta. Alueelle siirryimme viiden aikaan.

Ohjelmassa oli ensin ruotsalaisyhtye Sparzanzan kuuntelu, sitten Apulanta. Ensimmäinen oli positiivinen yllätys, toinen taas jälleen kerran positiivinen kokemus. Rakastan edelleen orkesteria. Matka jatkui telttaan, missä katselimme Amaranthen keikan. Se oli erittäin positiivinen yllätys. Bändin naislaulaja oli kerrassaan upean mahtava äänensä kanssa! Tässä vaiheessa kävimme syömässä hieman lisää, istuskelimme alueen ulkopuolella ja palasimme takaisin hyvissä ajoin ennen Roxetten keikkaa. Roxette sitten olikin minulle se kohokohta sikäli, että heitä en varmaan koskaan enää tule näkemään uudestaan ja kyseessä on kuitenkin erittäin iso kuuluisuus. Biisit olivat niin tuttuja ja aina, kun luuli, että tätä en ole kuullut, niin pian tiesinkin jo, mitä laulaa. Energia oli mahtava ja ilta huikea.

Jännästi kuitenkin kaikista parasta koko illassa oli se, kun otin Surusilmää kädestä, kuiskasin lähdetäänkö kotiin ja kuljimme yhdessä kohtin autoa iltahämyssä ja matkasimme kotiin. Iin Shellillä pysähdyimme virkistäytymään ja Surusilmän mukaan ottama kahvi tuoksui nenässä lohdullisesti. Tuo automatka, tunne siitä, kun tulimme Surusilmän luo "kotiin" ja se tunne, että me olimme nauttineet ihan kahdestaan viikosta niin paljon, toi minulle niin hyvän tunteen. Lisäksi automatka kaksin hiljaa jutellen yöhämyssä oli myös tunnelmaltaan omanlainen kokemuksensa. Minä olen aina rakastanut ajamistä - öisin, varsinkin hämärässä. Nyt siihen jälleen yhdistyi hyvä seura ja keskustelu ja tunnelma.

Näillä voimilla alkavaan viikkoon, joka koostuu treenistä, treenistä ja treenistä.

In with the new (the old's still here...)

Kävin ostoksilla...

Nettishoppailu on muuten ihan liian helppoa! Klikataan vaan ihan kaikkea, mitä halutaan. Sitten katsotaan, paljonko on loppusumma. Sitten kärsitään se, paljonko ottaa sydämestä ja vatsasta. Podetaan närästystä. Ja närkästystä, kun ei olekaan varaa 20 vaatekappaleeseen. Huokaistaan. Aloitetaan karsinnat. Karsitaan, kunnes luottokortin/ pankkikortin kate riittää. Mietitään, kuinka paljon oikeasti tarvii loppukuussa ruokaa ja mittaillaan puurohiutaleita purkista arvioiden, kuinka kauan niillä voi vielä elää.

Toissapäivänä mukaan tarttui asos.comin alennuksesta nämä kaksi mekkoa ja ne olivat herkullisen edullisia! Oletteko huomanneet, että naisten pitää aina perustella ostostaan sillä, että ne olivat edullisia?

Ensinnäkin tämä ihanaakin ihanampi maksimekko, jonka toivon mahtuvan päälleni koossa UK 10. Siis tuo väri on ihan mieletön!

Tästä mekosta minulla on nyt puutteellinen kuva, koska tuo etupaneeli on pinkki siinä mekossa, minkä itse tilasin. Pelkkää pikkumustaa en tilannut kuitenkaan.

Tänä iltana sitten tyhjennänkin kaappejani, kuvaan urakalla myytäviä vaatteita ja heitän roskiin/ pelastusarmeijalle loput. Minun kaappieni on yksinkertaisesti pakko tyhjentyä! Ja sen sisältöä on pakko järkeistää. Siksipä nämä kaksi mekkoa saavat luvan tulla sinne, koska nehän ovat siis ihan huippujärkeviä. Siis mähän voin pitää tuota toista aina kun on kiva kesäsää. Ja talvella villatakin kanssa. Ja toi mustahan on nyt ihan takuuvarma baarimekko. Ja sitten toinen käyttövaihtoehtohan on se, jos joku järjestää hautajaiset diskoteemalla, sinne varmaan voin kans laittaa sen...

Perjantaina lähdetään ajamaan Ouluun melkein heti töistä kattomaan Surusilmän odottamaa The Dark Knight Rises -elokuvaa ja syömään porukalla. On ihan kivaa taas olla tekemistä. Odotan viikonloppua aivan innolla! Lauantaina tosin on vähän ikäviä velvollisuuksia tiedossa kun täytyy siirtää vielä loput tavarat varastoinnista pois ja mahduttaa ne johonkin, mutta Paras Ystävä ja nuorin siskoni ovat luvanneet tulla apuun, joten olen optimistinen asian onnistumisen suhteen. Ja kun sen hoitaa pois alta, loppupäivän saa rentoutua yhdessä Surusilmän kanssa, kunhan hän pääsee töistä. Ihanaa torstaita kaikille!

Onnen huokauksia ja jännityskipristelyä

Minä en yleensä ole mustan ystävä, mutta tämä pikkumusta tarttui ONLYstä mukaan, koska se vain yksinkertaisesti imarteli kroppaani. Kuvasta ei näy (kännykällä otettu), mutta siinä myös kiva laskostus ja vetoketju lantion sivustalla. Kengät ovat rakkauteni nro 1, Lontoosta itse itselleni ostamat aniliininpinkit kiiltävää kangasta olevat peruskorkkarit erittäin korkealla korolla (Aldosta). True love at first sight. Älkääkä kiinnittäkö huomiota taustaan, se on vain otettu minuutti ennen ovesta ulos astumista. Ja tosiaan, joskus melkein muistan ottaa tuon minun fashion statement no ykkösen poiskin (not), tadaa, se on Polarin sykemittari FT60. 

Tämä tyttö ehkä sädehtii taas niin eri tavalla kuin vielä vuosi tai puoli sitten. Serkkuni Häslääjä ja Kaunotar kävivät luonamme ja totesivat, että hehkun. Ja niin minä taidan tehdä. Viikonloppu meni rauhassa, tämä on edelliseltä viikonlopulta, kun käytiin katsomassa Batman, juhlimassa sekä perjantaina että lauantaina ja  nautittiin muutenkin elämästä ja toisistamme. Nyt sitten ollaan todettu, että on tosi ihana olla toisen seurassa. Ostin Surusilmälle synttärilahjaksi liput Batmanin ensi-iltaan Ouluun, joten teemme sinne reissun perjantaina. Odotan jo nyt mukavaa viikonloppua. Työpäivät kyllä kuluvat siitä huolimatta ihan siivillä, koska olen todella energinen siitä huolimatta, että univelkaa on kertynyt.

Joo tämmöstä ällöttävää ;) Suunnitelmat Englantiin lähdöstä etenevät ja aiheuttavat jännitystä.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

Elämä uusiksi

Hei kaikki! Olen todella pahoillani, että blogini ei ole ilmestynyt ilmoille pitkiin aikoihin yhdenkään tekstin kanssa. Huomasin juuri, että en ole hiiskunut sanaakaan Lontoon matkasta (joka oli elämäni mahtavimpia reissuja ikinä), senjälkeisestä Rovaniemen reissusta Parhaan Ystävän luo tai sen jälkeen tapahtuneista asioista.

Haluaisin vieläkin kirjoittaa jotain Lontoosta, mutta se jää ehkä vain kauniiksi muistoksi omaan sydämeeni. Se reissu kuitenkin on kantanut minua koko kevään niinä hetkinä, jolloin mikään muu ei ole tuntunut kestävän. Rakkaat ystäväni olivat mukanani viiden päivän ja yön ajan ja tekivät syntymäpäivästäni ja matkastani ikimuistoisen. Toki, he tekevät siitä ikimuistoisen enemmän ja enemmän päivä päivältä jakamalla tämän elämän mittaisen matkan kanssani.

Sain tietää myös huhtikuussa, että olen päässyt vaihtoon Englantiin. Ensi syyskuun vietän Newcastlessa ja olen innoissani tästä opetusharjoittelupaikastani.

Sen jälkeen elämässä onkin sattunut todella ikäviä asioita. Olen saanut tietää, että minulla on hieman vakavampi tilanne terveyteni suhteen. Tämä tieto alkoi kummitella jo minulle itse asiassa syyskuussa, mutta se ei silloin näyttänyt vielä niin vakavalta, kuin tilanne nyt tuntuu. Tällä hetkellä puhutaan jo vakavammista asioista. Haluaisin kertoa tilanteestani jopa ehkä täällä avoimemmin, mutta tiedän, että kaikki täällä kävijät eivät tilannettani katsoisi säälillä. Esimiehelleni olen kuitenkin jo joutunut asiasta työpaikalla kertomaan, vaikka työntekooni asia ei vielä toistaiseksi onneksi vaikuta. Toivon, että selviäisin tästä tilanteesta säikähdyksellä ja mahdollisimman pienin toimenpitein, mutta nyt olen jo alkanut varautua pahempaan. Toivon, että positiivinen asenteeni kantaisi minua eteen päin ja hyvä peruskunto auttaisi kroppaani taistelussa.

Aprillipäivänä myös minä ja Housuboy päätimme lähteä eri suuntiin. Aika oli tässä vaiheessa minulle kypsä. Minun oma haaveeni saada ensimmäinen lapseni ennen kuin täytän 25 konkretisoitui turhaksi maaliskuussa, jolloin aloin todella miettiä, mitä haluan elämänkumppaniltani ja mistä olen valmis luopumaan. Oli käynyt selvemmäksi ja selvemmäksi, että minulle valehdeltiin tai minua vedätettiin tietyissä asioissa omien itsekkäiden tarkoitusperien vuoksi eikä minulle oltu sallimassa tässä parisuhteessa lapsia tai avioliittoa. Olin jo jäänyt liian pitkäksi aikaa odottamaan sitä, että toinen muuttuisi, haluaisi sitoutua pysyvämmin ja perustaa perheen joskus, mutta kun viiden vuoden jälkeenkään sitoutumishaluista ei ollut vielä varmuutta, minun henkinen jaksamiseni oli täynnä. Olin koko ajan ajatellut, että minun täytyy vain sietää läheisyyden puute, toisen menemiset ja tulemiset, epäystävällisyys. Olin ajatellut, että jos vain olisin kiltimpi, ystävällisempi, kärsivällisempi, urheilullisempi ja kauniimpi, toinen hyväksyisi minut paremmin ja kohtelisi minua kauniimmin. Ajattelin, että minua ei varmasti halua kukaan enää koskaan, joten miksi lähteä. Mutta lopulta tilalle tuli vain ajatus siitä, että lähden, vaikka kukaan ei enää koskaan huolisi minua. Ja se oli minun pohjani, mistä ponnistaa. Viiden vuoden torjumisten, ylenkatsomisen ja laiminlyöntien jälkeen lähdimme eri suuntiin. Tiedostaen täysin, että tämä oli rankka ero, mutta kertaakaan emme ole katsoneet kumpikaan taaksemme. Olimme kumpikin täydellisiä ihmisiä - mutta emme toisillemme. Erosimme ystävinä ilman kaunoja ja edelleenkin ajattelen, että Housuboy on eräs hienoimmista ystävistä, joita tiedän. Parisuhteessa se ei vain minulle riittänyt, ja koska en ollut ystävä, minua ei kohdeltu aina yhtä hyvin kuin heitä kohdeltiin.

Jäin erossa melko lailla tyhjän päälle: melkein kaikki ystävät asuivat toisella paikkakunnalla ja minulla oli vain edessäni kotiinmuutto ja lenkkeilyn lisääminen. Aloin kuitenkin ottaa uusia haasteita vastaan: sanoin kyllä enemmän ja ei vähemmän. Huomasin, että naurunikin hersyy taas ihan eri tavalla. Tajusin, että osaan edelleen juhlia, pitää hauskaa ja nauraa ystävien seurassa. Vappuna jo hengitin vapaammin ja vatsanpohjassa kutitteli pieni vappuihastus. Silloin sainkin elämäni takaisin ensimmäistä kertaa: minä olen edelleen nuori ja nätti nainen ja selviän kyllä yksinkin.

Vapun jälkeen minut tuotiin jälleen takaisin todellisuuteen rakkaan ukkini poismenona. Ukki oli minun elämäni kannalta sanoinkuvaamattoman tärkeä ihminen ja hänen poismenonsa oli minulle sekä helpotus että järkytys. Ukki oli niin väsynyt, että tiesin hänen vihdoin päässeen lepoon. Toisaalta ukki oli niin tärkeä, että on vaikeaa päästää irti. Kuoleman myötä kuitenkin taas muistin elämäni isot voimavarat: rakkaan sukuni, joka on erittäin tiivis, serkkuporukkamme, joka lohduttaa toinen toistaan ja on keskenään ystäviä. Loppu toukokuusta meni kuin siivillä, mutta sumussa.

Koulujen päättäjäisviikonloppu aloitti kohdallani ihan taianomaisen tapahtumasarjan. "Pikkuveljeni" (nuorimman siskoni entinen poikaystävä) lakkiaisista matka jatkui kaupungin yöelämään, jossa jäin suustani kiinni erään jo aiemmin tutun pojan kanssa. Olimme jutelleet pari kertaa aiemminkin baarissa ja pidin poikaa mukavana, mutta hautajaisviikonloppuna nähtyäni hänet vain vilaukselta huomasin yhtäkkiä harmittelevani, että hän ei nähnyt minua enkä saanut jutella kanssaan. Mutta tämä päättäjäisviikonloppu korvasi kaiken. Juttelimme lähes koko illan, poika halusi viedä minut tanssilattialle vielä sen päätteeksi ja aamulla sain kivan viestin puhelimeeni. Parin mutkan kautta onnistuimme vihdoin pääsemään ensimmäisille treffeille ja siitä alkoi meidän tarinamme. Toisaalta en uskaltaisi kertoa minun ja Surusilmän tarinaa liikaa, sillä pelkään, että se särkyy, jos innostun liikaa. Toisaalta taas olen niin onnellinen, että kumpikin meistä toivoo niin samoja asioita, tahtoo parisuhteen, ei halua pelata pelejä tai haaskata aikaa liikaan jarrutteluun, kun tunteet ovat kuitenkin jo nyt niin vahvoja. Olen löytänyt ihmisen, joka on kanssani monella tapaa hyvin erilainen (mikä välissä pelottaa minua), mutta toisaalta toimii niin samalla tavoin kanssani, että yhdessäolo on todella helppoa. Olen leijaillut kesäkuun pilvissä ja pelännyt, että herään unesta. Onneksi ystäväni ja rakkaani tukevat tässäkin ja hokevat minulle, kuinka vihdoinkin on minun vuoroni. Olen siis yrittänyt vain sulkea silmäni ja nauttia kerrankin elämästä ja sen minulle tuomasta ihmisestä. Todellista onneani varjostaa nyt sairauteni, mutta edes se ei vielä pysty sammuttamaan onneani tästä asiasta. Ajattelen ehkä jopa niin, että mikäli täydellistä onnea ei voi saavuttaa, on minulla mieluummin sairaus ja Surusilmä, kuin ei kumpaakaan. Olen silti edellisestä suhteestani ja sen jälkimainingeista oppineena jatkanut elämäni ihmettelemistä ja tilaisuuksiin tarttumista: haluan pitää nämä mahdollisuudet ja muistaa sen, että elämä kantaa, elämä tarjotaa mielettömiä mahdollisuuksia ottajalleen ja välissä saakin väsyä ja uupua. Mielessä kuiskii pieni, ujon varovainen ääni: olisihan nyt minun vuoroni olla onnellinen, olisihan?