9. elokuuta 2012

Minulle sopiva haaste

1) Viimeisimmät ostoksesi, mistä?

Viimeisimmät kenkäni ovat Primarkin tällaiset versiot kultaisena ja beigenä. Lisäksi minulla on samanlaiset HM:ltä punaisena. Ostin ne lähes kaikki samaan aikaan. Yhteishintaan 12e/ kolme paria.

2) Lempiparisi, väri, koko?


Lempiparini on täälläkin esittelemäni Aldon tummanpinkit satiinipinnotteiset parit. Rakastuin niihin heti, ne ovat oma synttärilahja itselleni ja rakastan niitä!
On eri asia, mitkä kengät ovat hienot ja millä voi oikeasti kävellä :D



3) Onko jokin kenkämalli, jota inhoat?

Crocsit! Mielestäni ne ovat hyväksyttävät vain lapsilla (alle 18-vuotiaat). Ja pikkulapsilla ne ovat ihan söpöjä niillä Hello Kitty -lisäosilla, mutta muuten ehdoton EI. Siis MIKSI te ihmiset haluatte käyttää niitä ja näyttää a) persjalkaisilta b) junteilta c) tyhmiltä :D?! Joo joo, saa niillä lähikauppaan ja kasvimaalle tepsuttaa (tai mökillä), mutta minusta ne eivät ole kaupunkisandaalit, huvipuistosandaalit tai shoppailupopot. Ugh, olen puhunut.


4) Kuinka paljon olet valmis maksamaan uusista kengistä?

En ole vielä saavuttanut muuta kipurajaa kuin lompakon pohjan :D Mutta siis luin tuossa noin vuosi sitten kirjan Huimaavat Korot, joka avasi silmäni tälle kulutuskulttuurille. En haluaisi ikinä tuhlata _turhaan_ rahaa designerkenkiin vain siksi, että ne ovat merkkikengät. En enää näe siinä järkeä. Laatu on kuitenkin ihan samaa, mitä muissakin kengissä.

5) Kuinka kauan käytät yhtä kenkäparia?

Sehän riippuu rakkaussuhteesta. Mun violetit sulkaballeriinat on tällä hetkellä kolmesti liimattu pohjastaan takaisin kiinni kuumaliimalla. Ne on mun ruumiinosa ;) Mutta toiset saavat kenkää, kun vetskari pettää armotta.

6) 
Voisitko ostaa samanlaiset kengät kuin kaverillasi on?

Voisin ja ostaisin. Ja eritoten samanlaiset kuin pikkusiskollani :D

7) Millaisilla kengillä käveleminen on mukavinta?

Eniten viihdyn kesällä ballerinoissa ja talvella matalakantaisissa perustyylikkäissä saappaissa. Saappaat, jotka ovat ajattoman tyylikkäät, vetoavat minuun kaikista eniten ulkonäkönsä puolesta, ballerinat taas söpöytensä ja helppoutensa puolesta. Varsinkin tänä kesänä kulkiessani edestakaisin oman kodin ja Surusilmän kodin väliä, on kivaa omistaa kenkiä, jotka mahtuvat käsilaukkuunkin.

8) Oletko kesäisin ilman sukkia ja kenkiä?
Olen melkein aina. Vain lenkkarit kuuluvat sukkien kanssa pidettäviksi, ja tietenkin tennarit. En kuitenkaan mielellään haudo jalkoja kovin raskaissa kengissä kesäisin, joten ballerinatkin pidän ilman sukkia. Ilman kenkiä en muista olleeni kesäisin pitkiin pitkiin aikoihin, mikä on sääli.


9) Jos saisit ilmaiseksi millaiset kengät tahansa, mitkä ottaisit?

Ne olisivat jotkut näistä allaolevista. Ensimmäistä puoltaa se, että ne ovat todella minun tyyliseni, överit, lilat korkkarit. Ihanat Nicholas Kirkwoodin bileglitterikengät, aaah! Silloin saisin ilmaiseksi kengät, joihin en ikinä uskaltaisi panostaa, koska niiden käyttö on haastavaa, tai käyttötilaisuudet ovat rajalliset.
 Nämä seuraavat taas valitsin siksi, että tarvisin kestävät, punaiset, tyylikkäät korkkarit. Ja Louboutin tekee sellaisia. Eri asia, kuinka näillä käveltäisiin. Taas esimerkki kengästä, johon voisi panostaa, mutta ei tule koskaan panostettua omilla rahoilla.

Nämä Louboutinin Spiked Heels -kengät ovat lemppareitani. Siksi ne olisivat täydellinen ilmaislahja minulle! :D

Oikeasti olen haaveillut näistä YSL:n klassikkosaappaista koko ikäni. Ne eivät välttämättä edes näyttäisi päälläni kovin hyvältä, mutta jos saisin ne ilmaiseksi (oikean huimaavan hinnan sijaan), niin todennäköisesti ottaisin juuri nimenomaan nämä kengät, jotka ovat mielestäni täydelliset ja silti hieman epätavalliset - täydellinen yhdistelmä, jos saa mitkä tahansa kengät ilmaiseksi.


4 kommenttia:

Carolina kirjoitti...

Hehe I don't like crocs either. I think they are fine for the garden =) but not to wear them at work or out haha =D

sho(e)paholic kirjoitti...

Amen, sister! :D

Anonyymi kirjoitti...

Päivityksiä kaipaillaan.. Uusi elämäsi vaikuttaa mukavalta :)

sho(e)paholic kirjoitti...

Kiitos Anonyymi palautteesta, se oli aiheellinen potku pehvalle ;)!