If I had a little money

Neule: H&M
Bodykauluspaita: Yes or No
Vyö: Pieces
Farkut: MicMac

Ja oikeastihan olen paljon hoikempi kuin mitä kuva näyttää. Ja mulla on myös parempi iho, pitemmät jalat ja puhtaampi tukka livenä.

Milanosta: Matka hommattu ja maksoi aika vähän. Maksoin noin 100e meno-paluulipuista junalla ja yöstä hotellissa. Suomessa Juna ois ehkä ollut halvempi mutta hotelli todellakin kalliimpi. Matkaan lähden ma 23.2. klo 7:14 ja palaan ti 24.2. klo 21:25. Odotan jo nyt innolla ja olen varautunut a) tyhjentään puolet käyttötilistäni b) ottamaan paljon valokuvia c) suvereenisti varaamaan aikani shoppailulle muodin mekassa. Kyllä isä ois ylpeä ko tytär on näinkin hieno ja sivistynyt ihminen.

Rahasta: siis onhan mulla sitä, mutta otan silti tietysti matkakassaan lahjoituksia vastaan. Tilinumeron saa heti pyydettäessä ja lupaan laittaa kaikkien sponsoreitten nimet isoilla kirjaimilla blogini sivupalkkiin lahjoitetun summan kanssa. Viestiksi tunnus: "en halua, että tyttö syö kynsiään viimeisen kuukauden, vaikka onhan sillä vähän varaa laihtua." Joo joo, eilen kävin törsään parisataa vaatteisiin JA Milanon matkaan. Eli on siinä jotain järkevääkin siinä summassa. Ne vaatteet. Niistä laitan lisää kuvia lauantaina tai sunnuntaina.

Shoppailut: En. Enää. Ikinä. Mene. Täällä. Henkkamaukalle. Ja silti sinne piti jättää pari ihanuutta, koska raha ei kasva vieläkään puussa.

Koulusta: Tänään olin kuuntelemassa paikallisen lukion suullisia kokeita. Tai siis täällähän tämä ei ole lukio vaan yläaste-lukio. Joten siellä 3.luokka tarkoittaa n.16-17-vuotiaita. Joka tapauksessa oli tosi mielenkiintoista nähdä, että millaisia ovat suulliset kokeet ovat tuolla, kun Suomessa ei niitä ole. Onhan niistä kai aina silloin tällöin puhetta ollut. Itse olisin ihan mielellään ottanut osaa niihin koulussa, mutta en tiedä sitten. Nyt kun olen nähnyt maailman tasoa, olen aika lailla sitä mieltä, että suomalaiset pärjäävät ilmankin näitä suullisia. Se on pakko myöntää, että olin aika katkera siitä, että yliopistossa ei testattu suullista sujuvuutta millään lailla pääsykokeissa, vaikka siellä pitäisikin erottaa jyvät akanoista. Suomessa on joskus vähän liikaakin se ongelma ehkä kuitenkin, että painotetaan lausumista ja saadaan suomalaiset pelkäämään puhumista siten.

Vielä eräs asia: kyseisessä luokassa on henkilö, joka sairastaa skitsofrenian muotoa. Tässä suullisessa kokeessa piti puhua urheilusta ja sana adrenaline rush oli mainittu eräässä kysymyksessä. Ensin poika selitti urheilulajista ja sitten alkoi puhua sairaudestaan. Tuli tosi paha mieli kuunnella, mitä vasta niin nuori ihminen joutuu kestämään, kun mielen tasapaino järkkyy. Hän tietää, että näyt eivät ole todellisia, mutta joskus ei voi niille mitään. Kuitenkaan ei ole vaaraksi toisille eikä itselleen.

Päätetään teksti näyttämällä, että Sveitsiläiset tekevät hääkutsut tyylillä. Kutsu tuli tässä laatikossa, viesti oli viereisessä pullossa ja tekstissä lukee, kutsu matkalla... viesti meressä. Kaikille juhlaan kutsutuille lähetetään tällaiset. Kala on taiteltu ja tehty itse.

Would you let me stay?

No niin CIMO:n hakemukseni sanoi, että haemme englanninopettajaharjoitteluun ranskan kielen osaavaa opiskelijaa. Eduksi katsotaan opettajan opinnot ja saksan osaaminen. Minähän innoissaan kokeilemaan. Noh, nyt on ensimmäinen jakso harjoittelusta takana ja rakastan työpaikkaani! Siis työ on todella vaihtelevaa, mielenkiintoista ja kollegat ihan huippuja. Joten olen tosi surullinen, että joudun lähtemään ensi viikon jälkeen. Siksi toisekseen, eilinen tapaaminen uuden koulun edustajien kanssa oli suuri pettymys. He eivät kyselleet minun kiinnostukseni kohteita missään asiassa ja sanelivat jukujärjestykseni suvereenisti. Minulla oli to-pe suhteen toiveena mennä kouluun vasta 9 aamulla, eikä minun muutenkaan tarvi saada kuin 20 viikkotuntia, joten ajattelin, että ei olisi ihan mahdoton toive, mutta heistä se oli vissiin loukkaus. Minulla on viikossa huikeat KAKSI tuntia englantia. Se siitä enkun open hommasta. Tämänhetkisen koulun rehtorini on sanonut, että olisin tervetullut jatkamaan vielä loman jälkeenkin (jolloin aloitan uudessa koulussa), mutta nyt olen kahden vaiheilla, että kehtaanko alkaa tätä vaatimaan/ pyytämään? Minusta tämänhetkinen kouluni vastaa paljon enemmän toiveitani ja on ollut mahtava työpaikka. Seuraavassa koulussa minua kohdellaan opiskelijana, ei vertaisena (teitittely). Joten olen todella vaikeassa tilanteessa. Tietenkin voin (kuten aina teenkin) niellä pahan mieleni ja tehdä kuten minulta odotetaan ja toki, näkisin näin toisenkin puolen koulumaailmasta nuorempien oppilaiden kanssa, mutta jotenkin minun on vaikea motivoitua tähän. Toki tarvisin tätä kokemusta ranskan parantumisen kannalta, mutta turha on yrittää mitään opetusta enää harrastaa ainakaan muiden kuin noiden kahden enkun tunnin osalta.

Osaakohan kukaan lukijoistani sanoa, että mitä kannattaisi tehdä? Minua asia vaivaa ja oisin todella tyytyväinen, jos saisin jäädä tuonne tämänhetkiseen työpaikkaan, mutta toisaalta koordinaattori on nähnyt aika ison vaivan kaikessa.

Ai niin! Näin tänään pikkubussillisen suomalaisturisteja ruokaostoksilla ja kyselivät, että tietäisinköhän paikkaa, mistä ostaa vahvempaa alkoholia. Oli pikkusen vaikeuksia purra kieltä ja olla nauramatta :D

One down, two to go!

Eli kaksi kuukautta enää jäljellä :( Minä olen kyllä sellainen ihminen, että kiinnyn ihmisiin, paikkoihin, tapahtumiin jne. hyvin helposti. Joten lähtö tulee olemaan minulle vaikea. Tosin olen myös sitä mieltä, että parasta reissuissa on kotiinpaluu. Rakastan tulla kotiin matkalta, koska se tunne on niin ihana. Palata kotiin. Eikö tunnukin kivalta sanonnalta?

Koska rakastan listoja, olen listannut Suomen ja Sveitsin eroja. Yritän nyt keskittyä tällä kertaa vain positiivisiin asioihin, ja muut sitten jonain toisena aikana. Tarvin tänään hitusen positiivisuutta, sillä Suomesta kuului juuri ikäviä uutisia rakkaasta mummistani.

1. Täällä ollaan superkohteliaita: kadulla sanotaan päivää kaikille, aina sanotaan anteeksi, vaikka väistetäänkin, jos kuljetaan toisen kulkuväylälle ja kaikessa pyritään auttamaan. Minut otettiin koulussa sydämellisesti vastaan ja aina, kun kysyn jotain, saan kolme eri auttajaa. Osaisin tehdä asiat itsekin, mutta esim. suunnitellessani MIlanon reissua, koordinaattori kuuli siitä ja haki minulle netistä kaikki aikataulut viidessä minuutissa tietämättäni ja pyytämättäni. Toki osa on kulttuurissa automaattisesti tulevaa juttua, jota ei sen kummemmin edes ajatella eikä ajatella edes kohteliaisuutena, mutta on mukavaa, että kaupan kassa sanoo AINA päivää ja kiitos ja olkaa hyvä ja näkemiin ja hyvää päivän/iltapäivän/illan jatkoa. Paitsi henkkamaukalla. Ne on vissiin ottaneet myyjätkin Ruotsista. Ai että mie olen hauska.

2. Bisous eli poskipusu: Ihanaa, että on pakko aina ystäviä nähdessä suukottaa kolmesti poskille. Ensinhän minua ärsytti turhanpäiväinen ajantuhlaus, mutta toisaalta, olisi ihana, jos aina, kun nään ystäviäni, olisi pakko suorittaa tämä tapa. Aina tulisi vähän sellainen kosketus kavereihin :) Joo ja onhan sekin ihan kiva tässä jutussa, että aina, kun kaverini esittelee minut enemmän tai vähemmän komeille miehenpuolikkaille, niin etiketin mukaan niiden täytyy antaa mullekin ne poskipusut. Ja en ole unohtanut Housuboyta.

3. Mehet. Siis olen matkustanut todella paljon ja nähnyt miehiä eri kulttuureista ja tullut siihen tulokseen, että kyllä me suomalaiset naiset pidämme haasteista sitten niin pirusti! En keksi sille mitään muuta selitystä, että kun oma kulta kotona röhnää sohvan nurkassa ja jättää kalsarit tai sukat keskelle lattiaa tai jättää siivoamatta tai kokkaamatta ja täällä olisi mahdollisuus ottaa tuollainen kiva mies, joka puhuttelee aina tyttöään kullaksi tai rakkaaksi ja tulee aina väkijoukon keskelläkin vähintään ottamaan kädestä kiinni ja huolehtii, aukoo ovet ja hyysää, että silti se on se suomalainen mies, joka mullakin on kainalossa. Kait se on se saatananmoinen tyytyväisyys itseensä, kun kerran viikossa saa kiitoksen tehdystä työstä tai kuulee, että tuo paita ei muuten ole yhtään ruma sun päälläs (nyt voisitko mennä telkkarin eestä pois, että en ole turhaan ollut kiva?). Tulee jotenkin sellainen ansaittu palkkio siitä kaikesta raadannasta. Niinhän?

4. Siisteys: Täällä ei koulussa ole yhtään ainoaa roskaa lattialla, graffittia sisä- tai ulkoseinissä tai edes mustia kengänjälkiä. Kukaan ei rieku kaiteilta kuin apinat tai hypi seinille kuin ne olisivat pehmustettuja. Kaupungilla kulkee päivittäin siisteydestä huolehtivia työntekijöitä, mutta heitä ei mielestäni edes tarvita niin paljon kuin Suomessa.

5. Ilma: Olen aina kylmissäni Suomessa, mutta täällä olen huolettomasti vaihtanut jo kevättakkiin. Kuljen siis nahkarotsissani tai siinä uudessa mustassa takissani kaikki päivät ja pärjään vallan mainiosti. No problemo. Nauraan hykertelen hyvin mielipuolisesti ja vahingoniloisesti kaikille sveitsiläisille, jotka palelevat ja kerron avuliaasti, että Suomessa on -20. No okei ei nyt ihan just tällä hetkellä ole, mutta saavatpahan jotain puheenaihetta. No vois siellä ollakin!

6. Pikkukaupungin pikkuputiikkien kukoistus: Vaikka rakastan kauppakeskuksia ja ostareita ja esim. Stokkaa ja Sokosta, niin on ihanaa nähdä, että kaupungilta löytyy pieni jäätelöbaari, kymmeniä kahviloita ja leipomoita ja vaate- sekä kenkäputiikkeja, jotka eivät vielä ole kadonneet tavaratalojen alle. Olen ajatellut, että ensi viikolla otan kuvia kaupungilla, jotta näette, kuinka hurmaavaa on, kun kaupungissa kukoistavat nämä pienet kuppilat ja putiikit.

7. Keskieuroopan tuntu: tarkoitan sitä, että aamulla saa leipomosta tuoreen kroisantin, päivällä kahvilasta vastapaistetun lätyn hillolla tai suklaalla ja aina on aikaa ruoalle. Ruoka on (perhettäni lukuun ottamatta) tehty huolella ja se on herkkua! Lisäksi perheelle otetaan aika ja kiirettä harvoin näkyy olevan. Tosin täältä myös puuttuu se, mihin Italiassa ei pystytä: aikatauluista pidetään kiinni. Ja aina on aikaa nähdä ystäviä, käydä kahvilla heidän kanssaan vaikka edes tuntisen verran.

8. Junaverkosto on aivan helkutin hyvä samoten kuin bussit. Tosin en näe järkeä, että bussilla kuljetaan siksi joskus jopa 5 min. kävelymatkoja, mutta ei ole minun ongelma. Jos haluan sinne Milanoon, otan junan tuosta 20 min. kävelymatkan päästä Sionin asemalta ja menen ilman vaihtoja Milanon keskustan pysäkille asti. Simple as that. Jos täällä myöhästyy junasta seuraava tulee aina tunnin kuluttua. Siis jos asuu Oulussa, niin tämä ei todellakaan mene näin. Kerran tunnissa lähtee juna, mutta ei vältämättä oikeaan suuntaan.

9. Avoimuus: ihmiset ovat hyvin avoimia ja puhuvat helposti vaikeistakin asioista melko vieraassakin seurassa. Esim. jos minä kysyn asiaa tai asiaa sivuutetaan, siihen tartutaan hyvin helposti ja se selitetään minulle. Lisäksi esim. oppilaani ovat hyvin avoimia ja puhuvat minulle keskustelutunnilla hyvin aroistakin asioista ja kohtelevat minua hyvin kunnioittavasti, mutta hyvin ystävällisesti ja rennosti. Ihmiset puhuvat hyvin helposti odottaessaan esim. postin aukeamista keskipäivän tauon jälkeen muiden odottajien kanssa muustakin kuin säästä. Tänään esim. eräs nainen kehui tukkaani (ja minä hänen silmälasejaan...)

Tällaista tässä. Huomenna kirjoitan viikonlopun ja tulevan viikon tapahtumista, minulla alkaa tosiaan olla hauskaa täällä ja kohta jo liikaakiin hommaa kalenterissa :D!

Ei nimi miestä pahenna

Niin että jos en olisi Sho(e)paholic, niin olisiko tätä tapahtunut? Olen käynyt tällä ja viime viikolla kaupoissa etsimässä asioita ja löytämässä ihan muita. Ja isä, jos luet tätä, niin varoitan jo nyt, että tämä ei ole välttämättä mitään, mitä sinä haluaisit lukea. Ja tiedän, että kaikki minut tuntevat henkilöt huokailevat hyvin raskaasti tätä lukiessaan. Aloitammekin tänä iltana viikon teemakuvalla. Taidan laittaa kortin kuvakseni sitten tuohon oman naamakuvani tilalle vielä. En voinut vastustaa, katsokaa nyt mikä kortti! Tämä säilön tästä ikuisuuteen ja kehystän ja nauran sille.


Muissa asioissa sitten. Löysin itselleni takin. Olen etsinyt trenssiä, mutta tämä oli tarpeeksi ihana ja maksoi sitä paitsi 30 frangia vähemmän kuin se trenssi. Ja näytti ylläni paremmalta. Äitini on aina sanonut, että minulle ei sovi musta. Screw that, tämä takki on ihana! No disrespect to mama <3 Takki löytyi naapurimaamme toiseksi menestyneimmästä ketjusta. Puhutaan siis menkkahaukasta.


Sitten löysin pari sormusta. Nämä olivat halpoja ja koska minä tunari olen hukannut kaikki edelliseni (vuodatan edelleen verta siitä hyvästä, että hukkasin minulle Inarin hopeapajalla tehdyn sormuksen). Mutta allaolevat ovat kyllä ihan puhdasta halppiskampetta. Rakastuin tuohon vaalenpunaiseen tuossa toisessa. Sitä paitsi rakastan yksinkertaisia juttuja, joten nämä kaksi käyvät mulle todella hyvin.

Lisäksi olen hyvin iloinen saadessani ilmoittaa, että olen löytänyt helkatin edullisen ja kohtuutasoisen meikkifirman. Tässä allaolevassa kuvassa meikkivoide (4e), kynsilakan puhdistusaine (1,5e), meikinpuhdistuspyyhkeitä (3,5e) sekä kasvopaperia, siis sellaista, joka saa kiiltävän ihon taas mataksi (4,5e).

Alla olevassa kuvassa vielä kaikki viime päivien kosmetiikkaostokset. Tuo Cliniquen kolmesetti on hyvä ja hintava vaihtoehto minun iholleni. Tosin täällä oli edullsempi kuin Suomessa, sillä Suomessa hinta on yleensä min. 39e ja täällä sama frangihinta, eli tekee noin 26e. Sitten tuo DIorin miniputeli on testeri, jota koitan meikkivoiteekseni, sillä täältä ei piru vie löydy Kanebon Liquid Finishiä, joka on maailman paras meikkivoide (minun iholleni) ikinä. Ehkä kärvistelen tolla halppiskamalla Suomeen ja ostan heti Hki-Vantaa -lentokentältä sen unelmatuotteeni. Sitten kuvassa on vielä Nivean vähitellen päivettävä kasvorasva ja manikyyrisetti. Isäni saattaa tästä hyvästä heittää pari kärrynpyörää ilosta: mulla on kynnet! 21 vuoden jälkeen kyllästyin puremaan niitä ja tajusin, että on se aika hirveän näköistä oikeastaan. Ja jos purisin täällä luokan edessä kynsiä, niin oppilaat tajuaisivat, kuinka hermona olen. Joten satsasin itselleni tollasen setin, koska olen aina halunnut voida tehdä itelleni ranskalaisen manikyyrin. Näytän vielä myöhemmin todistusaineiston, koska vanhempani eivät usko kuitenkaan. Viimeisenä on Maybellinen aurinkopuuterivaahtomeikkivoide. Mulla on jännä tapa käyttää näitä vaahtomeikkijuttuja, kerron siitä ehkä myöhemmin.


Sitten ostin tämän ihanaisen Anne Geddes -kalenterin. Se oli puoleen hintaan ja rakastan näitä kuvia. Ei, minulla ei ole vauvakuumetta minkäänlaista, mutta kuvat ovat vain niin lutusia.


Tässä on vielä takki sitten niin, että jätin kaulahuivin pois ja napitin kauluksen ylös asti. Kumpi on sitten parempi, sanokaapa te? Naamasensuuri iski.


Niin ja löysin aivan mainion lahjan kummitytölleni, jonka lähetän hänelle ystävänpäivälahjaksi/ Sveitsin tuliaiseksi lähiaikoina. 2,5fr maksoi ja tämä on siis palapeli, jota saa värittää itse. Kyniä on vähän kehnosti, mutta tiedän, että Jääprinsessalla löytyy monia muita omasta takaa ja sattuu rakastamaan palapelejä.

Viikonloppuna pitäs taas lähteä bilettään, mutta taidan säästellä. Olen miettinyt, että alan kysellä hyvin uteliaasti, josko saisin koordinaattorin sukset lainaan ja koordinaattorin tyttären oppaaksi rinteeseen. Ai niin ja Kela on maksanut mulle opintotukea jonkin ihme vajaan määrän, vaikka olen perunut tukeni jo joulukuussa ja mulle on tullut vahvistus niiden perumisesta. Huolestuttaa, koska täällä ei opintopisteet juuri kartu ja siksi toisekseen CIMO voi vetää osan tuestani pois tästä syystä. Olen siis tänään kirjoitellut palautetta Kelalle.
Niin ja "varma" kesätyöpaikkani kaatui, kun yhtiö ilmoitti, että ei ota ketään tänä kesänä. Olen nyt kolme iltaa istunut koneella kirjoittelemassa kaiken maailman kaupan kassoille hakemuksia. Jeij.

Haaste

Garneticeltä tuli haaste. Eli neljännestä kuvakansiosta neljäs kuva ja selvennys. Pitäisi haastaa lisää porukkaa, joten haaste lentää seuraavaksi Vernalle, sateenkaarelle, ja katille.


Kyseessä on Rollorock 2006 ja lavalla maailmakaikkeuden paras bändi Apulanta. Okei, kuuntelen mie muutakin ja eihän nämä välttis kaikkein musiikillisesti taidokkainta tavaraa ole tehneet varsinkaan Plastikin jälkeen, mutta minä tykkään ja tämä oli niin hyvä keikka, että Parhaalla Ystävällä meni jalat alta ;) no joo silloin ei naurattanut. Edelleen paras live-esiintyjä, jonka olen koskaannähnyt Semmareiden rinnalla.

Kirjoitan illalla viikon kuulumisia!

Hiljaisuudesta

Olen aina rakastanut hiljaisuutta. Tunnustan, että innostuessani keskustelussa minulla on joskus tapana korottaa ääntäni tarpeettomasti, mutta yleensä vain, jos seurassa on pelkkiä tuttuja ja se ei ketään häiritse. Rakastan hiljaisuutta kaikin tavoin. Arvostan äärettömästi sitä, että saan istua tunnin matkan junassa rauhassa. Jos junassa tai bussissa on tarpeetonta melua (esim. kovaäänistä keskustelua, lapsi huuta tms.), laitan MP3-soittimen korvilleni. Jos minulla on kirja, olen äärettömän taitava keskittymään siihen ja sulkemaan kaiken tämä ylimääräisen ulkopuolelle. Hiljaisuuden kaipuuni ulottuu myös siihen, että hakeudun usein työpäivän tai koulupäivän (joskus sama asia) jälkeen kotiin ja olen vain ihan hiljaa kirjan kanssa. Tai että aina en viikonloppuna jaksa lähteä baariin hälinään.

Rakastan musiikkiakin. Minua on usein moitittu siitä, että en huudata musiikkia tarpeeksi lujalla. Vaikka minulle on sanottu vaikka mitä, rakkauteni musiikkiin ei ole riippuvainen sen voimakkuudesta. Joskus haluan musiikin todella kuuluvan täydellä teholla, täyttävän sieluni ja pursuavan joka paikasta. Mutta jos laitan soittimen korvilleni illalla ennen unen tuloa, minulle riittäisi vielä pienempi äänentaso, kuin minkä MP3-soittimeni sallii. Silloin käytän musiikkia rahoittumiseen. Suruunkin kuuntelen musiikkini yleensä aika hiljaisella, kuten haikeuteen. Rakastan musiikkia, mutta en voi sietää sen kuuntelua koko ajan. Tätä monikaan ei tajua, mutta minusta täytyy osata ottaa hiljaisuuskin vastaan. Ei minusta voi nauttia äänistä, jos niille ei ole vastakohtaa - samalla lailla kuin iloita ei voi ilman surua.

Olen jo elänyt kerran lapsuuteni ja meluisimmat aikani. Sijaisuuksia tehdessäni sanon hyvin herkästi työrauhasta oppilaille, jotka korottavat ääntään. Täällä Sveitsissä sanon hyvin herkästi perheen pojille äänen käytöstä. Eilen museokierroksella pojat nimittäin mm. innostuessaan huusivat todella paljon. Yritin selittää nuoremmalle, että en minä kiusallani sano hiljaisuudesta, eikä sitä kuulu alkaa itkemään vaan siksi, että hiljaisuus on toisten ihmisten kunnioittamista. Kaipaan sitä rauhaa, mikä meillä on ollut jo useamman vuoden kotona. Useimmiten kenenkään ei ole tarvinnut häiriintyä turhasta metelistä (tosin isälläni on paha tapa joskus tulla kotiin suoraan koulusta erittäin pahalla tuulella ja juuri kun olit saanut itsesi rentoutumaan sängylle hyvän kirjan tai lehden kanssa, tuli ihan turhanpäiväinen rikkinäinen levy -saarna kaikista hajanaisista tavaroista, mutta anyway). Kun olin koordinaattorin luona ennen ulos lähtöä lauantaina, tajusin kuinka nautin siitä rauhasta. Pakenen tämän sijaisperheeni elämän hälyä välillä lenkkipolulle ja välillä kaupungille tai kauppareissulle.

Eniten minua häiritsevät päällekkäiset äänet näin vieraassa maassa. Kuulen koko ajan vierasta kieltä, jota yritän kuunnella todella tarkasti. Ranskan tunneilla olen silti edelleen välillä todella eksyksissä. Tänään, kun kuuntelimme levyltä runosävellyksiä, (lausuntaa, jonka taustalla on musiikki), minua ahdisti kaikki ylimääräinen ähellys ja meteli, koska juuri kun riemuitsen siitä, että pysyn perässä ja ymmärrän, joku raukka yskäisee ja saa vihat niskaani. Älkää perhana yskikö, mie edistyn! Olen huomannut, että ilman häiriötekijöitä ranskani alkaa olla sillä tasolla, että ymmärrän kaiken. Baarireissu taas oli hyvin vaikea, kuten myös kaikuvat tilat tai keskustelut, joissa useampi puhuu yhtä aikaa. Tänään huomasin kadulla kävellessäni jopa, että tajusin melko kompleksin keskustelupätkän ventovieraan tyttöporukan suusta ohikävellessäni, koska he odottivat loppuun toistensa puhumista.

Odottelen siis, että meteli - pahin viholliseni - väistyy ymmärryksen tieltä tai että opin kuuntelemaan kerralla kaikki hälyä aiheuttavat puhujat. Siihen asti - rakastan edelleen hiljaisuutta.


p.s. saan kamalasti pyyntöjä, että kirjoittaisin myös enkuksi. En jaksaisi kumpaakin. Joten te blogittajaystäväni (Helmen ajoilta, tiedätte ketä olette), huolehdin ennen kaikkea teistä ;) Joten sanokaahan, saanko alkaa kirjoittaa pelkästään enkuksi? Jos en, niin alistun kohtalooni ja kirjoitan sitten kahta kieltä. Ja ranskaa en kyllä laita kaveriksi enää :D

Prinsessa Ruusu linnassa

Heipähei! Olen laiminlyönyt hieman tätä, mutta yrittäkää ymmärtää, että mitä enemmän viihdyn, sitä vähemmän viihdyn koneella, joten olkaa iloisia puolestani. Joo joo olen ihan koukussa siihen LOTR:iin ja käytän oikeasti kaiken vapaa-aikani siihen. Että näin täällä glamouristi.

Tässä on kuva siitä, miten meinasin lähteä liikkeelle eilen. Loppujen lopuksi vaihdoin paidan punaiseen (yllättäen taas), jotta saatoin laittaa jalkaan uudet nilkkurini. Laukuksi otin vastikään esittelemäni henkkamaukan laukun. Hiukset suoristin ensimmäistä kertaa joulukuun jälkeen. Tunsin itseni oikein nätiksi. Ai niin, mulla ei ole tässä vielä meikkiä, sori siitä ja ilmeestä. Näytän hieman kiinnostuneelta...

Mulla on tuossa tosiaan sukkikset (Lindex), sortsit (One Way), bleiseri (H&M) ja toppi (Vero Moda), mutta ei vissiin erotu kunnolla sortsit. Ilta oli aivan huippu seuran kannalta. Porukka oli tosi mukavaa, mutta aina välillä huomaan jääväni haaveilemaan, koska musiikki on niin kovalla, etten kuule puhetta. Mutta minut on kutsuttu kuitenkin jatkossakin illanistujaisiin ja baarikierroksille, joten olen ainakin ollut siedettävä. Ehkä. Ensin mentiin paikkaan nimeltä Soleil (aurinko) ja sitten irlantilaiseen pubiin nimeltä St James. Sveitsiläisten pubien tarjonta ei yllä viiniin eikä siideriin. Irkkupubissa join huikean kahden sentin Bailey'sin jäillä. En pääse ainakaan alkoholisoitumaan. Kahviloissa kyllä saa lasin viiniä, mutta ei pubissa. Kuka tämän logiikan keksi? Joka tapauksessa baarimeininki on melko sama kuin Suomessa. Ei lisättävää.


Tänä aamuna suuntasimme katsomaan kaupungin ainoaa nähtävyyttä. Linnoja. En ehtinyt nähdä kuin toisen, mutta maaliskuun eka sunnuntai on seuraavan kerran ilmainen sisäänpääsy, joten odottelen sitä.


Tältä näytti toisen linnan muuri. Sisällä olikin sitten aika kova kontrasti modernin ja simppelin arkkitehtuurin ja ikivanhan tavaran kesken. Koska tässä varmaan nyt pitäisi sanoa jotain fiksuakin, niin otin muutamia kuvia, joita aion tässä nyt kommentoida ylevästi ja lennokkaasti (as if). Tässä alla on siis kolttuja. Henk. koht. sanoisin, että tuo ensimmäinen mekko on kaulukseltaan aika antava, mutta kaipa ne piti alusmekkoja ja korsetteja. No ei mutta olivathan nuo kauniita.


Eniten kuitenkin minut vakuutti nämä herrojen päähineet. Ja herroilla oli muutenkin näköjään enemmän ja vahvempaa kangasta käytettävissä.

Minusta oli vallan hurmaava tämä sisustus.


Luonto-osastolla silmille hyppäsi tällainen simpukka. Olin aivan ihastuksissani. Tämähän on aivan kuin se, minkä Niiskuneiti löytää Muumeissa. Katsoin sitä aina silmät pyöreinä. Näkinkenkiähän ne Muumit kaiveli, mutta kerran löysivät väriltään juuri tällaisen.


Minulle iski tämä taulu. Olen aina rakastanut historiaa ja ollut äärimmäisen kiinnostunut siitä. Jotenkin tuo kaunis kirjoitus kuitenkin aina vetoaa vielä enemmän. Katsokaa nyt kuinka kaunista ranska on kirjoitettuna. Verratkaa nyt vaikka tuohon saksankieliseen versioon. Wouldn't you agree?
Ja sitten otin kuvan Sionin kaupungista.


Huomenna on ensimmäinen itsenäinen opetustuntini varsinaisesti. Ei pelota yhtään, olen vain innoissani, kun pääsen tekemään jotain. Lisäksi minulla on palaveri erään enkunopettajan kanssa, koska tiistaina olen hänen sijaisenaan iltapäivän. Näin tänä viikonloppuna.