14. helmikuuta 2014

Pelkopolia ja perhevalmennusta

Ensinnäkään en ole kauheasti huudellut synnytyspelosta tänne(kään), mutta sellaista koen. Pelkään täällä kuulevani samoja kommentteja kuin muut kanssaäidit ovat kuulleet ja itse olen lukenut verkosta. Miksi sitten hankkiutua raskaaksi, jos pelkää synnytystä, mitä järkeä siinä on?
Itselle kuitenkin toive omasta perheestä on paljon voimakkaampi ja tiesin, että minun luonteella mennään läpi vaikka harmaan kiven, jotta pelosta päästäisiin yli. Tiistaina oli minulla siis aika pelkopolille. Sain siis ylimääräisen ajan, koska varsinaiset olivat jo menneet. Kätilö sanoikin, että en todellakaan ole ainoa. Minulle jäi erittäin positiivinen olo käynnistä ja onneksi sain käydä! Minua auttoi myös se, että kerrottiin realistisesti, että aina se kivunlievityskään ei onnistu toivotulla tavalla, jos vauvalla on joku huonosti ja lievitystä ei voida antaa. Sain nähdä jo nyt synnärin, vaikka meillä on vielä sinne tutustuminen edessä. Jännä homma oli myös se, että tällä kertaa kun näin myös leikkaussalin, niin aloin jopa ehkä pelkäämään leikkausta enemmän, mikä on ennen ollut se minulle toivottavampi vaihtoehto jostain syystä. Ajattelin vain jotenkin, että minua on ennenkin leikattu, joten se ei olisi niin paha ja kipua ei luultavasti tarvisi tuntea - paitsi tietysti jälkeenpäin.




Otatin Surusilmällä kuvan (jonka ohjeistus oli "ota koko kropasta ja kaikista vaatteista, kröhöm!) ja se ei nyt tästä näy, mutta sain synnärillä kovasti kehuja hehkeydestä. Kätilö sanoi, että ei ole nähnyt noin hehkuvaa äitiä ennen, että on jaksettu niin nätisti pukeutua, meikata ja laittaa hiuksia. Tässä kuvassa tosin paistaa aika paljon tuo minun uupumus kyseiseen päivään, nukkuminen oli vastustanut edellisyönä. Tämä sivuhuomiona siis siksi, että siskoni Tanssija on vaahdonnut mulle koko raskausajan, että en saa rupsahtaa, jopa paineistamiseen asti. Limpsin Lampsin -blogin Anni on siskoni lapsuudenystävä ja aina niin viimeisen päälle tyylikäs, kaunis ja hehkeä ja siskoni vertaa meitä aina :D Niin, että siskollekin tiedoksi: olen kyllä edustanut! :D

Samaisena tiistaina aloitimme perhevalmennuksen. Meille eka kerta oli vähän turha, koska olemme (varsinkin mies) tosi tarkkoja suun terveydestä ja liikuntaa on meillä harrastettu aina ja fyssari ja suuhygienisti olivat esittelemässä meille juttuja. Tänään taas sitten käytiin tutustumassa synnytyksen eri vaiheisiin ja se oli erittäin hyödyllinen kerta, varsinkin Surusilmälle. Häntä kiinnosti erityisesti video, jossa näytettiin synnytyksen kulku erään esimerkin kautta. Itse olin huojentunut, että Surusilmäkin sanoi avoimesti, että tämä oli hyödyllinen kerta.
Itselleni on hyvin taas kirkastunut se, kuinka hankalaa minulla on luottaa muihin. Ahdistaa jopa se, että synnärillä on oltava muiden nähden alasti (ei sillä, että heillä oikeasti varmaan kiinnostaa ja tiedän sen). Mutta ennen kaikkea pelkään, että joudun pyörtyvän Surusilmän tueksi, pitäisi luottaa vieraisiin ihmisiin koko prosessin ajan ja pelkään vain, että jään prosessissa yksin. Olen todella huono tässä. Sitä olenkin tässä illan mutustellut mielessäni. Surusilmään on opittava luottamaan ja siihen, että hänestä tulee superiskä :D Ja se onkin minun seuraava haaste taas opetella luottamaan muihin.


Tässä vaiheessa on myös myönnettävä, että liikkumaan olisi kovasti mieli. Haluaisin jo salille, juoksemaan ja sählyyn. Mutta ei, tiedän, että sinne menee vielä aikaa.
Sillä aikaa pysyttelen tässä Jörön kanssa lenkkeilyssä. Pari kertaa olen luistanut ja puistossa on hauskaa. Eka kerta, kun meidän koira hieman arasteli oli tämän valtaisan ja ihanan tanskandogin kanssa. Meidän koira on alin :D



Oli pakko laittaa tämä kuva tänne, koska minähän olen itse harvinainen nainen siinä mielessä, että rakastan jalkapalloa ja erityisesti Valioliigaa. Lemppariseura on Arsenal. Useampi kaveri taas kannattaa Liverpoolia, koska Hyypiä on pelannut siellä ja seuralla on myös pitkät perinteet. Tuttuni eräässä oulaislaisessa koulussa oli kuvannut abiturienttien sisustamaa koulua ja laittanut facebookiin oheisen kuvan. Mielestäni se oli tosi hauska, sanokaa, mitä sanotte!



Tässä kuvassa ovat nykyään ylimmät ystävykset Jörö ja Mymmeli. Mymskä on siskoni Tanssijan koira ja ahkeraan meillä hoidossa tällä hetkellä. Tällä tavalla lunastamme itsellemme koiranhoitovelkaa siihen, kun me joudumme synnärille! Mymskä on aika terhakka tapaus ja ihana karvapallo. Koira oli aluksi tosi arka, mutta nyt jo tulee tervehtimään meitä innoissaan ja Surusilmää Mymskä rakastaa. Mymskä on kova komentamaan, toisin kuin Jörö, joka yleensä ei edes hauku. Tässä koirat ovat päässeet taas hetkeksi tilanteeseen, jossa ei vaan jaksa riehua (thank goodness!). Mukavaa loppuviikkoa kaikille!


4 kommenttia:

Katti kirjoitti...

On hyvä,että olet saanut jeesiä pelkotiloihisi ja varsinkin jos niistä tuntuu olevan iloa.
Turhaan mietit "alastomuutta" juu ei ne lasarettien vaatteet ketään kaunista,mutta ei siellä nyt ihan nakuna tartte olla(paitsi suihkussa).Itse en ainakaan ole ollut.
Mitä tulee miehesi mahdolliseen pyörtyilyyn se et ole sinä joka häntä hoivaat..leikillisesti voisi sanoa,että isä työnnetään sängyn alle pois tieltä tilanteessa jossa fokus 0n 100% äidissä ja syntyvässä pienokaisessa.

Tsemppiä <3

Anni kirjoitti...

Hahaa, repesin xD En minäkään todellakaan aina ole pyntättynä.. Helppohan se tuolla blogissa on sellaista esittää ;) Ja sitä paitsi, nyt saa tulla katsomaan minun hehkeää pullamahaa :D Sinä olet oikeasti oikein hehkeänä kuvassa!

Muuten, toiseksi viimeisessä Vauva-lehdessä oli tosi hyvä juttu synnytyksen helposta puolesta ja siitä, kuinka se voi olla myös tosi positiivinen kokemus. Ajattelin sitä lukiessani, että tuossa olisi sinulle kanssa vähän rohkaisua :) Ja pakko sanoa myös oma vinkkini tulevaan: opettele oikeasti hengittämään tooosi pitkään ja syvästi, se auttoi ainakin minua hirmuisesti! Ensin keuhkot suu kiinni täyteen ilmaa ja sitten hitaasti puhalletaan ulos. Voi kuulostaa yksinkertaiselta ohjeelta, mutta siinä mielentilassa ei välttämättä muista.. Mutta jos muistaa, niin supistukset ovat tosi paljon helpompia kestää.

Liisa // Fredriika Y kirjoitti...

Hei! Synnytyspelko on minusta hyvin luonnollinen juttu uuden edessä ja on tosi hyvä, että olet hankkinut apua ja päässyt käymään siellä tapahtumapaikalla. ;) Varsinkin eka kerralla se toisten armoilla oleminen on aika hämmentävää. Alastomuuteen tottuu kyllä pian: siellä se ei tunnu yhtään oudolta! Eikä siellä ihan kokonaan alasti ollakaan yleensä. ;) Varmaan aika monelle tulevalle isälle käy niin, että vauvan kanssa yhtä aikaa syntyy myös isä. :) Ainakin meillä mies mielestäni kunnolla ymmärsi asian sitten, kun nyytti oli sylissä. Siitä lähtien onkin ollut isä henkeen ja vereen. Kaikki on varmasti uutta ja outoa, mutta hienoa, kun pohdit asioita syvällisesti ja paljon. Minä menen aikanaan vähän turhankin rennolla otteella tulta päin, mutta kaikesta on selvitty! :)

sho(e)paholic kirjoitti...

Katti: tiedän, että mietin aika montaakin asiaa melko turhaan :D tämmönen olen ja annan sen jo itelleni aika pitkälti anteeksi ja yritän päästä turhimmista kouhotuksista yli. Hassu homma, koska yleensä minua ei edes kiinnosta, paljonko paljasta pintaa lääkärissä näytän :D

Anni: kiitos kehuista paljon! :) Juu meille sie olet vain semmonen esikuva ollut kyllä kummallekin, että kyllä pitää vähän yrittää, kun toinenkin jaksaa ja mulla ei ole kans mitään tekosyytä repsahtaa, kun kaikki mennyt niin hyvin :D Kiitos tosi paljon vinkeistä, mie meen hakeen sen lehden kirjaston lukusalista ! :)

Liisa: Voi mulla taas on semmonen olo, että en ressaa tarpeeksi kuitenkaan, kun aina joku kysyy jostain jotain ja mie olen ihan puulla päähän lyöty, että mitä hitsin rinnanlämmittimiä ja kaikkia pitäs ostaa ja olla :D
Mutta luotto kyllä on omankin puolison vanhemmanviettiin kova. Vaikein paikka hänelle tulee varmasti olemaan minun mahdollinen kipu. Yritänkin paljon olla silti panikoimatta liikaa tulevaa esim. miten lasta kasvatetaan tai edes että entä jos joku menee synnärillä pieleen, koska taipumus miettiä asioita liikaa on kova. Tai ei ehkä liikaa, mutta keskivertoihmiselle tää mietiskely ei aiheuttaisi samanlaisia paniikkeja ja paineita, kuin minulle. Aina tahtoo panikoida liikaa etukäteen :D