Lääkärineuvolan kuulumisia

Mulla harmittaa ihan sikana, että en ota enempää kuvia, mutta tässä kunnossa pyörin lääkärineuvolaan viime viikolla. Muutenkin kuvat jää aivan liian vähälle - muidenkin asioiden suhteen.

Neuvolassa oli taas kiva käydä, koska kaikki on hyvin. Juteltiin vähän voimavarakyselystä, mutta huomasin, että lääkäri vähän kysyi asiasta tyyliin "eihän tästä enää tarvi jutella" ja skippasi ne asiat, mitkä voisi kuvitella olevan vähän vaikeampia keskustelunaiheita. Onneksi neuvolantäti on niin mukava ja hänen kanssa on helppo jutella. On tottunut juttelemaan vaikeammistakin asioista.

Mun paino oli edellisellä visiitillä ollut hieman nousukiidossa, mutta nyt se oli taittunut se nousu taas, eli oltaisiin taas siinä "ihannekäyrällä", mikä on kiva, sillä en ole kovin innostunut tiputtelemaan ylimääräisiä ei-raskauskiloja vain siksi, että en viitsinyt syödä oikein.

 Olen miettinyt tosi paljon, että on niin hyvä, että me hankittiin koira. Tällä hetkellä minun on pakko lähteä tuosta ovesta ulos koiruuden kanssa, tuli vettä, räntää tai mummoja taivaalta. Ja se on hyvä. Ei vaan tuudittaudu siihen, että sohvallakin voi maata, koska kyllähän siinä voisi. Oikeastaan välissä se lähtö on tosi vaikeaa, mutta aina se vain pienikin ulkoilulenkki piristää kummasti!

Viikonloppuna käytiin siskoni Tanssijan ja hänen poikaystävänsä kanssa lounaalla. Tämä perjantaina. Kuva on lainattu netistä, koska en kuvannut sielläkään. Ruoka oli hyvää kyllä. Me yritetään Surusilmän kanssa tehdä juttuja nyt vielä, kun ollaan kaksin ja siihen on paremmat mahdollisuudet. Sitä on aika monet mulle suositelleetkin.

Viikonloppuna haettiin myös lisää second hand -vauvanvaatteita ja käytiin ajelulla siinä samalla. Meillä oli myös ihania viikonloppuvieraita, kun kaveriperheen pieni E-vauva tuli vanhempiensa kanssa kylään. E on nyt reilun 3 kuukauden ikäinen ja vauvan tuoksuhan on tunnetusti huumaava :)
On ihana seurata toisten vauva-arkea edes hetki ja kuinka muut pärjäilevät siinä. Tulee kummasti uskoa siihen, että itsekin pärjää!


Siitä puheen ollen näin tänään yliopistolla Voimariinia (joka on vanha tuttu, mutta nykyään jotenki mun idolikin) ja sitten kun mun facebookiin lävähti hänen kommentti, jossa mainitsi, että ens kerralla kun nähdään, saatan olla kahtena kappaleena, niin alkoi taas perhoset lenteleen :) Jännää, kohtahan se masuasukki on jo sylissä! :)

Maanantaina kävin ammattikoululla hoidattamassa hiukseni, koska he tarvitsivat englanninkieliseen näyttöön asiakasta. Tuli niin mahtavan silkkiset hiukset! En silti ottanut kuvaa, koska tällä hetkellä mun väri on ihan karsee välimalli + juurikasvu potenssiin sata ja kauhee halju väri. Mutta huomenna se onneksi korjaantuu sekin! :)







Myös muita ystäviä ehdin nähdä tänään. Toinen ystäväni, jonka olen tuntenut siitä asti, kun hän tuli Suomeen vaihtoon vuonna 2008 Meksikosta, pyysi mua lounaalle. Ja koska mulla oli aikaa ennen junan lähtöä, niin käytiin intialaisessa. Tää oli siis mun eka kerta, kun söin intialaista ja voin kertoa, että ei oo mun juttu. Jännä sikäli, koska rakastan mausteista ruokaa, thai-makuja ja kiinalaista. Tuo intialainen ei vaan muhun iske. MUTTA käytiin Caron kanssa siitä sen jälkeen myös vähän pyörimässä kaupungilla ja bongattiin ihanuuksia. Tää naurettavuus, aka kultainen tutti Stokkalla pompsahti silmille :D

En tiiä teistä, mutta muhun vetoaa ihan hulluna kaikki poikien vaatteet, jotka on tarkotettu näyttään "liian vanhoilta" niitten päällä, kuten esim. puvut, villatakit, slipooverit jne :D ja vastaavasti tyttöjen vaatteissa ne söpöimmät on mun mielestä ne oikein tyttömäiset värit ja mitä söötimpi sen parempi :D

Täällä siis kaikki more or less menee hyvin ja kaikki on mallillaan. Kipuja on jo jonkin verran selässä ja ylävatsan alue on ikävästi alkanut puutumaan. Nukkuminen on hankaloitunut, mutta mitään ylitsepääsemätöntä ei ole tiedossa. Vauveli liikkuu tosi paljon ja se on oikeastaan minusta kivaa :) öisin on kiva tunnustella masua ja miettiä sen asukkia, köllötellä ja olla :)

Mukavaa loppuviikkoa kaikille! :)

Kritiikkiäkö?

Kaikki, jotka minun blogia on pidempään seuranneet tietää, että otan kritiikin aina aika huonosti. Tänään olin tulossa päivittämään blogia ihan muissa asioissa, mutta tämä valvontakommentti hyökkäsi vastaan:

Anonyymi:

Hei! Minua on vähän askarruttanut se, että tunnut olevan niin aidosti ihmeissäsi siitä, että tulit raskaaksi, se vaan jotenkin kuulostaa koomiselta. Tai siis, jos jättää ehkäisyn pois ja harrastaa seksiä, niin yleensä seurauksena on se, että nainen tulee raskaaksi. Toki on totta, että aina ei onnistu ensimmäisellä yrittämällä, mutta ainahan se mahdollisuus on olemassa, joten miten kuulostaa siltä, että ette ole ottaneet sitä huomioon? (Kuten itsekin sanoit, perheen perustaminen elämäntilanteessa, jossa omat opinnot ovat vielä kesken, ei välttämättä ole se kaikkein helpoin vaihtoehto.) Eri asia tietenkin, jos on ollut tiedossa, että raskaaksi tuleminen on kovan työn takana, niin sittenhän on hyvä aloittaa yrittäminen varhaisessa vaiheessa, mutta olen ymmärtänyt, että teidän kohdalla tilanne ei olisi sellainen (?). 

Tosiaan ei nyt ole tarkoitus arvostella teidän valintoja, ihan vain mielenkiinnosta kysyn. :)

Olen ihmeissäni, että tulin HETI raskaaksi. Koska lääkäri varoitteli sairauteni hoidon jälkeen, että näin ei välttämättä kävisi ja suositteli, että jos se on haaveena, on syytä alkaa yrittää. En tiedä, kauanko olet lukenut. Sairauttani en täällä halua julistaa, koska kaikki eivät halua pelkkää hyvää, mutta olen kyllä asian nostanut esiin useammassa kirjoituksessani. Olin myös ikionnellinen uutisesta ja olen edelleen. Ihmeissänikin olen vieläkin, sillä minusta vauva on aina pieni ihme. Suuri oikeastaan.

Miksi se kuulostaa siltä, että emme ole ottaneet asiaa huomioon? Haluaisin kovasti tietää. Minä olen kyllä omasta mielestäni todellakin ottanut asian huomioon. Olen jopa miettinyt, että ehdin siitä huolimatta valmistua, meillä on loistava tilanne sikäli, että vauva syntyy juuri ennen kesää ja minä saan olla sen ajan, minkä olisin työttömänä kotona tulevana opettajana ja valmistuneena opiskelijana sen sijaan äitinä kotona. Ei minua haittaa, että en tehnyt ensin töitä, saanut enemmän äitiyspäivärahaa ja hankkinut ensin talolainaa. Omasta mielestäni meillä on hyvät valmiudet olla riittävän hyvät vanhemmat lapselle. Meillä on koti, rakastavat vanhemmat tulokkaalle, kiltti koira ja ihana tukiverkko. Perhe on minulle elämän tärkein asia ja sellaisen oman ehdottomasti halusin. Se on pieni hinta siitä, että valmistumiseni saattaa myöhästyä. Toisin päin taas jos ajattelee, että olisin tehnyt lääkärin ohjeen vastaisesti ja ensin hankkinut tutkinnon ja vakipaikan ja siksi en olisi enää saanut lapsia, sairaus olisi uusinut pahempana jne, olisin ollut todella murtunut.

Toki, mainitsen, että tämä on haastavaa. Onko se sen arvoista? Abso-fuckin-lutely. Aika harva asia elämässä on sekä helppoa että palkitsevaa. 

Ja jos ei tosiaan halua arvostella, vaan mielenkiinnosta kysyy, niin ei kannata sisällyttää kysymykseensä lauseita kuten: 
- se, että tunnut olevan niin aidosti ihmeissäsi siitä, että tulit raskaaksi, se vaan jotenkin kuulostaa koomiselta
- Tai siis, jos jättää ehkäisyn pois ja harrastaa seksiä, niin yleensä seurauksena on se, että nainen tulee raskaaksi. Toki on totta, että aina ei onnistu ensimmäisellä yrittämällä, mutta ainahan se mahdollisuus on olemassa, joten miten kuulostaa siltä, että ette ole ottaneet sitä huomioon?

Minun reaktioni on taas tietysti tähänkin kysymykseen liioiteltu, mutta toisaalta toivoisi, että täällä naiset tukisivat toisiaan silloin, kun asiat tuntuvat haastavilta, eivätkä tavallaan lisäisi vettä myllyyn. Raskaana olevan hormoonimyrskyisen naisen myllyyn. Toivon kuitenkin, että saan rehellisesti blogissani mietiskellä asioita, joita raskauteen liittyy, joskus ne ovat pelkoja, joskus iloja.


Toisaalta tämä tuli erittäin huonoon saumaan siksikin, että tällä kuluneella viikolla olen joutunut hoitamaan kotona kaiken yksin koiran ulkoiluttamisesta uusien vauvantarvikkeiden hankintaan ja roudaamiseen, siivoamiseen ja ruoanlaittoon. Sitä ei oikeasti tajua, kuinka kiva on, että mies on kaverina ennen kuin se tuki katoaa. Sairastin myös samalla kuumeen ja silti oli koira vietävä ulos. Ja haettava ne vauvakamat, kun ne olivat vielä niin superedulliset ja nopein hakija sai. MUTTA tässä siis oikeasti niitä viikon kuulumisia :)

Olen ihan järkyttävän kova Anne Geddes -fani. Vaikka tiesin, että tällainen kirja oisi otollinen jättää lahjatoiveeksi, niin oli vain pakko ostaa, koska halusin JUURI tämän.

Tulevat isovanhemmat olivat reissullaan isolle kirkolle hieman innostuneet ja sain WhatsAppiin tällaisen kuvan :D On kyllä ihanaa, että minun vanhempanikin saavat ensimmäisen lapsenlapsen. Totta kai se täytyy sitten heti olla aivopesemässä oman lempilajin pariin... Surusilmä on sitä mieltä, että lapselle ostetaan hokkarit ja nyrkkeilyhanskat. Siskoni Tanssija on sitä mieltä, että balettitossut. Minä kannatan hiihtomonoja ja nappuloita :D Nojoo, oikeasti, kuten isänikin sanoi, toivottavasti on aktiivinen ja kokeilee mahdollisimman paljon kaikkea. Itse olin ainakin aikas aktiivinen urheilija pienenä ja lisäksi siihen mahtui myös viulutunnit ja partio.

Viikon piristys oli meidän koiran nukkumistyyli aamulla, kun lähdin väsyneenä kohti Oulua. Jännä homma, että koira onnistuu aina piristämään, kun on paha mieli!

Oulun reissusta mukaan tarttui...

 Ratkaisin ongelmani vaatteiden ostelusta: kenkiä voin vielä ostaa! ;) No joo siis oikeesti homma meni niin, että SpiritStoressa oli 50% - 70% ja lisäale 30%. Nämä ihanuudet sain 20e, joten raaskin ostaa. Suurimman osan kuitenkin käytän nyt vauvaan (lue: kaiken muun ylimääräisen).

Tämä ihanuus on unohtunut esitellä! Sain tämän äidiltäni joululahjaksi. En oikein vielä tiedä, mitä teen sillä, mutta se on vaan niin ihana! :) Haaveilen, että joku päivä tämä on siellä omassa kodissamme ajopuutikapuiden pienalla roikkumassa :)

Pingu-imetystyyny ja rättejä, sekä helistimiä vaunuihin. Sain tämän semmoisessa paketissa, minkä hain Facebookin kautta palstalta, jossa myytiin lastenvaatteita.

Pakettiin kuului myös matkahoitopöytä, hoitopöytä, hoitopöydän pingupehmuste ja itkuhälyt. Sain kaupan päälle minulta puuttuvan kypärälakin. Ja...

Pinnasängyn pehmuste oli myös kaupanpäällisissä :)

Lisäksi paketissa oli mukana sitteri, joka oli odottamaton kaupantekijäinen. Minusta on niin ihanaa, että ihmiset antavat omistaan käytetyistä niin avokätisesti! Niin harva haluaa rikastua näillä. Osa tietysti minusta myy tavaraa ylihintaan, koska kaikki ei oikeasti ole niin käyttämättömän näköistä kuin väitetään ja niistä pyydetään ainakin puolet alkuperäisestä hinnasta. Itse pyydän kirpparillakin omista käyttämättömistäkin vaatteista maksimissaan puolet. Mutta nämä ihanat äidit, jotka minua ovat auttaneet, ovat kyllä myyneet erittäin edullisesti ja halunneet auttaa vielä muutenkin, jos vain pystyvät. Jotenkin se on on niin ihana tunne tässä raskauden aikana, että ihmiset ovat niin kilttejä. Ei ihme ollenkaan, sitä en sano. Mutta ihanaa :)

Meillä on vähän haastava pari viikkoa ollut, kun Surusilmä kävi leikkauksessa jalkateräänsä ja minä huolehdin kaiken tällä hetkellä. Nyt haava alkaa jo parantua ja liikkuminen onnistuu jonkin verran. Alku oli hankala meille molemmille. Surusilmä purki turhautumistaan minuun ja minä itkin jaksamispulassa. Erään kuumeisen iltalenkin jälkeen vain romahdin eteisen lattialle ja purskahdin itkuun. Siihen ne sitten jäi ne itkut ja paineet eteisen lattialle ja olo alkoi helpottaa. Kunnon itsesäälikohtaus toimii aina :D Nyt on tullut jo rutiini touhuun ja kun Surusilmä kiittää touhuistani, minäkin toista autan todella paljon mieluummin. Saattaa tulla aika, jolloin tarvin minäkin apua :D

 Näihin kuviin ja tunnelmiin sitten, meillä on huomenna lääkärineuvola, sitä jo innolla odottelen :) Mukavaa viikkoa kaikille!

Huihui :)

Iiikiik! Tein juuri äitiysraha-hakemuksen, vanhempainavustuspakettihakemuksen ja kävin shoppaan vaatteita pari täyttä pussia äideiltä, joiden vauvanvaatteet ovat jääneet pieniksi. Oli kyllä kerrassaan ihanaa löytää itselle uusia vaatteita. Nyt niitä onkin jo ihan hurja määrä! Meillä ei enää kyllä tarvita kuin yöpukuja!

Jöröä kiinnostaa ihan mielettömästi meidän lahjoituksena saamamme lelulaatikko. Pari kertaa sieltä on jo pupujussi lähtenyt suussa kuljetukseen.

Tämä Henkkamaukan haalari löytyi äitin kanssa ostoksilla, ja äiti/ mummi osti sen :)

P.s. Älkää sanoko mitään tuosta törkystä tuolla pöydällä, se on mun vika! Ihan siks että mun mies on vammanen tällä hetkellä ja mun pittää kuskata kaikki roskiin senki eestä ja nyt oli vaan laiskuus!

Aarteita!

Mulla on tosi orpo olo siitä, että ei saatu ajoissa noita perhevalmennusaikoja. Inhottaa, kun menossa on itsellä RV 28 niin valmennuksen ois pitänyt alkaa jo 16-20 -viikoilla ja me aloitetaan vasta helmikuussa, kun mulla on RV 31 (jos laskin oikein). Ei ole tällaiselle ressaavalla yksilölle hyvästä, voin kertoa. Pitäs tietää kaikki hyvissä ajoin, tosi ajoissa.

Kävin eilen sokerirasitustestissä ja siis hyi helkatti! Ensinnäki, oon tottunut jo siihen, että nousen viimeistään viiden aikaan aamulla syömään voileivän, omenan tai jukurtin, ettei tule huono olo nälästä. Nyt en voinut. En voinut myöskään juoda vettä ja se oli ihan kauheaa! Ja sitte se litku, mitä joutuu lipittämään, oli ihan kauheeta, närästys meni potenssiin kymmenen ja lapsi sai myös vissiin masussa pikku sokerihumalat siitä, sellaiset bileet alkoi siellä! Kaikki meni suht koht ok siihen asti, että ne verikokeet alkoivat. Toisen kohdalla nimittäin suoni ei antanut verta ja hoitaja alkoi kaivaa sitä sieltä ulos! Siis ei herranjestas, mie olin sanonut, että mulle on tosi paha paikka noi neulat, sano ennen kuin pistät jne. Niin sitten se alkoi tonkimaan sitä verta sieltä. Siinä vaiheessa kerkesin sanoa, että voitko lopettaa hetkeksi ennen kuin pökräsin. Hyvä minä! Mutta siis tämä on jo mulle edistystä, ennen en selvinnyt tilanteesta ilman Emlaa ja rauhottavia. Nyt olen jo vähän miehistynyt, ja menenkin sinne syvään hengittäen ja miettien, että "ole nyt reipas ja get it overwith". Ja nyt niitä pistoja tuli kolme ja selvisin!
Tähän kaikkeen kyllä, myönnettäköön, toi perspektiiviä se, että Surusilmä oli leikkauksessa samaan aikaan. Nyt meillä on toinen puolisko aivan reppana kipuinensa, toimenpide oli aika radikaali ja kipulääkkeet eivät tahdo oikein riittää. Minä teen parhaani, mutta myönnän kyllä, että laiskottelen jonkin verran. On vaikeaa olla ihan yksin kaikessa siivouksesta koiranhoitoon ja kauppareissuihin. Ei muuten yhtään auta tuo "lievähkö" pakkanen tuolla ulkona! Eilen luistin hyvän vaimon pestistä hakemalla pitsaa. Huoh, huono ihminen ja äiti jo valmiiksi.

Anonyymi kyseli kommenteissa minulta opinnoistani. Juuh, inhoan tuota kysymystä. Ja se johtuu siis vain yksinomaan laiskottelustani. Kaikessa rehellisyydessä vauvan kanssa tärppäsi vähän aiemmin kuin kumpikaan meistä osasi arvata ja siksipä mulla on hirveä kiire valmistua! Yritän kyllä kovasti saada sen siis aikaan :)! Motivaatio on alhaalla etenkin ranskan kielen sivuaineen suhteen, josta opintopisteet ovat niin tiukassa niin suurella työllä. MUTTA yritys on kova, saa nähdä mihin se riittää :D Motivaatio ois kova saada kaikki valmiiksi ennen pikkukaverin syntymää, että vauva-ajasta voisi nauttia "laiskotellen". En siis oikeesti kuvittele, että oon muka laiskottelemassa silloin, mutta vaaviin haluaisin keskittyä täysin rinnoin!

Viikonloppuhelmiä

Vaikka viikonloppu oli jo meni niin tässä ois tunnelmia!

Tässä on meän talon nykyinen "isäntä". Tosin katse oikealta isännältä riittää ja koira siirtyy kiltisti omalle paikalleen :D On se silti vaan niin suloinen ja joskus on pakko piettää pokkaa, kun pitäs olla auktoriteetti komentamisessa kohdillaan.

Mutta asiaan! Lähdin lauantaina Rajalle-kauppakeskukseen viettämään laatuaikaa itseni kanssa ja sattumalta siskoni ja meidän Hääkuvaaja olivat siellä myös! Pääasialliasena tavoitteena mulla oli löytää kankaat, jotta minä ja siskoni Tanssija voisimme ommella tulokkaalle peiton, jota kuljettaa reissuissa mukana ja jonka päällä lapsi voi sitten myös kotona leikkiä. Olin jo kauan sitten ihastunut tuohon kankaaseen Eurokankaassa ja nyt kannoin tilkun kotiin hymy korvissa. Vielä etsinnät jatkuvat sellaisen matkailuaiheisen tai kansainvälisyyteen viittaavan kankaan hankinnassa. Siinä saisi tietenkin olla vähän väriäkin. Tämä ihana idea tuli Annin blogista, kuten myös idea siitä, että haluan etsystä imetysliivin. Se on pakko saada! Kun minä haluan. Niin kerta.

Kansainvälisyydestä puheen ollen, mietin tosissaan, että alanko puhua lapselle suomea vai englantia? Englannin kanssa pitäisi olla todella johdonmukainen ja siksi se vähän arveluttaa. Toisaalta, jos nyt saan olla itserakas ja vähän kehaista itseäni, niin jopa Newcastlessa kuulin jatkuvasti sitä, kuinka englantini oli parempi kuin heillä natiiveilla. Tämä ei ollut nyt sellainen itsekehujuttu vaan ihan vain sitä, että kun kerran osaan, niin pitäisikö vain ottaa se vauvan kanssa kieleksi?

Viikonloppuna meille tuli myös vaunut, kantokoppa ja ja telakka -yhdistelmä. Oli niin ihanaa tuuria, että joku myi facebookin Myydään, Ostetaan, Annetaan -palstalla ko. settiä. Olin niin kiitollinen, että saatiin koko sarja niin edullisesti kuin saatiin. Toki olisi ihana ostaa ihan kaikki uutena, mutta siihen ei yksinkertaisesti tule olemaan varaa, kun meillä onni potkaisikin tuon yrittämisen kanssa hieman luultua aiemmin. Mutta siitä en siis valita! Kaikkeen löytyy kyllä edullisempiakin ratkaisuja ja meidän täytyy vain välissä tyytyä niihin.

Vrum vrum!

Koska mikään reissu Rajalle ei ole onnistunut ilman turhaa hömppää, niin tässäpä Henkkamaukan saalista. Hihansuukin muuten kuuluu uudelle paidalleni. Onneksi sain myös uudet farkut! Inhottavaa, kun on niin vähän housuja, jotka laittaa päälle. Äitini on ollut ihana ostellessaan minulle vaatteita, jotka ovat joko raskautta varten tai sopivat raskauden ajaksi. Mulle on ollut tosi vaikeaa kiertää vaatekaupat kaukaa, kun en sieltä enää mitään voi ostaa - ei ole järkeä investoida vaatteisiin, jotka eivät mene päälle kuin raskausaikana. Yritän saada tämän illan Lions-klubimme kuukausikokouksesta kuvan itsestäni, niin koko asu näkyy, ostin sen siis ihan vain tätä raskausaikaa varten.

Oon AINA halunnut tollasen käärmesormuksen ja nyt sen löysin! Jeeeee!
Kuvasta voi myös bongata mun joululahjakellon Surusilmältä :)

Kärmessormuksen kanssa samassa paketissa tuli myös tämä huulisormus. Huippu.
Siniset kynsilakat nähtyäni oli pakko saada se paketti! Toim. huom. ostin nekin henkkamaukalta, en yhtä putelia OPIlta Kicksistä, jonka arvo olisi ollut 18e.

Viikonloppuna meillä syötiin "mummolassa" tortilloja. Ja tämä oli minun ja siskojeni joululahja: suklaaputous! Ei ehkä ihan minun juttuni, muuten kuin pieninä määrinä. Dipattiin tässä vaahtokarkkeja, banaania ja mandariinia ja nuo hedelmät oli minun lemppareita, kun varsinkaan mandariinien kanssa suklaa ei maistunut niin makealta. Mutta olihan tuo hauska lelu! Tämä siis tapahtui sunnuntaipäivänä ja tän herkuttelun jälkeen oli niin mahtavaa siirtyä vanhempieni parvelle katsomaan, kun Suomen nuoret pojat veivät maailmanmestaruuden! Meinattiin lähteä käymään Haaparannalla, mutta ei sitten viitsitty. Siitä on niin vähän aikaa, kun viimeksi 2011 oltiin siellä juhlimassa, että mulle riitti vielä se muisto.

Tällä viikolla on taas neuvola-aika ja odotan niitä aina kovin innolla :) Onneksi kaikki menee edelleen niin hyvin, että ei tarvitse murehtia tässä raskauden aikana turhista! Mukavaa viikkoa kaikille!

Ruokailuista, joulusta ja väsymyksestä

Olen alkanut miettimään todella paljon omia ruokailujani suhteessa vauvaan. Tämä johtuu siitä, että makeantuskani on aivan järkyttävä koko ajan! En edes ole ennen tykännyt suklaasta ja nyt söisin levyn appelsiinikrokanttia ja pussin dumlea ja huuhtelisin sen 1,5l Pepsiä alas. Olenkin joutunut alkamaan laskemaan rahoja ja miettimään tämän kaiken järkevyyttä - tiedän: not much.

Mutta siitä innostuneena tein minulle ja Surusilmälle uutena vuotena tortillojen kaveriksi kotitekoisen salsan sen kaupasta ostettavan sokeripommin sijaan (join silti pepsiä :D)
 Ja näin se tehtiin ja se oli IHAN HUIPPUA!

4 tomaattia (voi kaltata, mutta itse tein sellaisinaan)
2 pientä punasipulia
2 valkosipulin kynttä
ruukku tuoretta korianteria
1 limen mehu
1-2 punainen tai vihreä chili (punaista on Suomessa helpompi löytää, vihreä tuo väriä kivemmin)
suolaa ja pippuria

Kuutioin kaikki mahdollisimman pieniksi ja valkosipulit murskasin. Tein kaksi versiota, joista toiseen jätin siemenet chileissä, mikä tuo potkua paljon enemmän. Korianteri on ihan ehdoton lisä, tuo ihanaa makua silputtuna. Valkosipuli ei ole se pakollinen/ ortodoksinen tapa tehdä salsaa, mutta minä siitä tykkään, niin laitoin sekaan. NAM!

Meillä joulu meni vallan mainiosti. Tässä taas isäntä hvyäksikäyttää lemmikkinsä kuuliaisuutta :D Olihan se pakko vähän leikkiä! Oli ihanaa olla sukulaisten kanssa jouluna ja juhlia yhdessäoloa. Ensi jouluna olemme Surusilmän kanssa päättäneet, että emme tee mitään lupauksia menoistamme, vaan teemme sen, mitä jaksamme. Silti sillä ehdolla, että vauvan on saatava joulu.

Meillä on ollut jo monta vuotta perinteenä aamulahjat. Nämä on sellainen malttamattomien "lasten" juttu. Meillähän siis aloitettiin tää perinne, kun nuorin oli kait 16 :D maksimina annetaan toisillemme n. 10e lahja, joka on joku sellainen pieni juttu. Itse sain kaikkea pientä tilpehööriä, ne on aina kivoja aamuisin :)

Meillä oli juhlinnassa mukana myös siskoni koiran Nupun 8-osainen koirapentue. Ne ovat niin suloisia! Kuvassa poseeraava "Mini" on ainoa, jolla ei ole vielä kotia :( Ja se on lempparini! Aloin kutsumaan sitä Minioniksi, koska se on pieni ja olin vasta katsonut Itse Ilkimys 2 -elokuvan :D Tämä on kunnon huomionhakuinen, seikkaileva ja leikkisin pentueessa.

Olen ollut valitettavan väsynyt viime päivinä. Nukkuisin kaikki päivät JA yöt. Onneksi Jörö pitää minua hieman liikkeessä. Kaipailen jotenkin tosi paljon vertaistukea jo tässä vaiheessa ja harmittelen tätä Kemiä asuinpaikkana sikäli, että ei esim. ole mitään äitiysjumpparyhmiä. Lisäksi meidän neuvolantäti on unohtanut ennen kuukauden lomaansa lisätä meidät  perheneuvontaryhmäämme ja en ole saanut sitäkään kautta vielä tiedotteita enkä tiedä yhteyshenkilöä, johon voisi asiasta olla yhteydessä. Koitan kuitenkin keskittyä positiivisiin, mutta myönnän, että pesänrakennusvietti alkaa luultavasti vaikuttaa.

Liian pienet vaatteet, liian iso masu ja jouluvalmistelut

Olen eka kertaa alkanut kärsiä siitä, että maha kasvaa. Varsinkin alussa painoni junnasi kauan paikallaan ja jopa putosi alussa. Nyt kun se on hieman noussut, olen varma, että näytän pian rantautuvalta valaalta. Surusilmä on ollut kyllä ihana jankatessaan, että näin ei suinkaan ole. Mutta, en ole koskaan ollut näin iso ja se alkaa aiheuttaa ongelmia: vauhti hidastuu, housujen on oltava legginsit, raskaushousut ja auki vetskarista. Ja kyllä, koska se on minusta liian kapea valinta, niin pidän normaalifarkkujani auki vetskarista ja pidempää paitamallia siinä päällä. Alussa olin aivan innoissani ja sitä mieltä, että täytyyhän minun kropan olla terve, että yrittämättä tulin raskaaksi. Mutta sittemmin se ei enää riitä itsetunnon kohotukseen. Hirvittää, paljonko tuo maha tuosta vielä isonee. On myös inhottavaa, kun ei enää näe sen vatsakummun toiselle puolelle, olen aina nähnyt makuultaan koko vatsani :D

Do I look fat in this?

Eniten ehkä harmittaa muiden kommentit siitä, että olen nyt niin "Lihava". No enhän ole, olen raskaana. Siskoni Tanssija mainitsee aina, että olen valtava. Tsii, tänks. Sitten alkaa ärsyttää, että harmistun näistä. Muuten olen kyllä selvinnyt ilman suurempia tunnekuohuja - "avuliaiden" ihmisten mielipiteistä huolimatta. Sen sijaan minua taas ei yhtään ärsytä, että joku koskee vatsaani. Ehkä se on tämä esikoisodottamisen auvo, mutta minusta se on kiva, kun mahaani silitellään ja vointia kysellään. Ihmiset ovat onnellisia puolestani. Ventovieraat eivät sentään vielä ahdistele, sillä minulla on erittäin väljä talvitakki. Muut takit, esim. toppaliivi taas eivät enää mene päälle :(

Terve vaan!

Onneksi jaksan vielä ulkoilla ja liikkua kävellen. Selkä taas alkaa pettää, kun salitreeni on jäänyt. Pitäisi palata takaisin ruotuun, mutta jotenkin se on ollut niin vaikeaa. Kaikki syyt kuitenkin ovat vain tekosyitä. Ulkoillessa täällä sielu lepää näissä maisemissa!

Me käytiin Surusilmän kanssa viikonloppuna Treffeillä. Aika paljon kuulee yhteisestä ajasta ja sen vaalimisesta ja meillä varsinkin se jäi aika lyhyeksi häiden jälkeen, kun oli jo pulla uunissa. Siksi yritän kovasti keksiä yhteistä tekemistä. Surusilmä huokailee, mutta toistaiseksi vielä kulkee mukana ja vissiin se ihan vielä mun seurasta kuiten tykkääkin, vaikka näille mun ideoille se joskus kauhusta haukkookin henkeään :D onneksi se on vielä jaksanut mukana. Sekin on toinen juttu, missä hormoonit jyllää: jos tulee vastaväitteitä turhista asioista tai mukinoita, niin meikäläinenhän flippaa ihan täysin. Siitä on järki kaukana. Myönnän.

Viikonloppuna myös teimme meidän perheen perinteen mukaan piparkakkutalon. Tänä vuonna oli vuorossa Muumitalo. Olemme tehneet tämän ennenkin, mutta tänä vuonna kuvaan tuli mukaan Nuuskamuikkusen teltta (, joka on tilan vuoksi väärässä paikkaa - tiedetään). Lumilyhty on kyllä nyt kuistin kokoinen, mutta sille ei voi mitään. Tästä meidän mielipuolten näpertelyoppaasta tulee aina vitsi jossain vaiheessa. Meillä neljällä naisella (nyt myös apuna siskoni poikaystävän tyttö) lähtee homma niin sanotusti Laukalle ja sitten viiden tunnin huolellisen mittailun, suunnittelun ja käsityön jälkeen sorrumme virheisiin, epätoivoisten hysteeriseen kikatteluun ja "ihan sama" -ajatteluun.

Kaikesta valituksesta huolimatta kaikki on oikeasti hyvin. Muistan keskittyä niihin olennaisiin ja kiittää onnea joka päivä siitä, että vaaveli potkii ja minun täytyykin keskittyä positiivisiin asioihin ja pitää itsestäni huolta. Joka viikko luetaan raskausoppaasta sen raskausviikon tapahtumat isälle ja äidille suunnatusta oppaasta yhdessä Surusilmän kanssa. Huoliakin on, mutta niille ei saa antaa liikaa valtaa :)

Odotusaika

Olen pohtinut pääni puhki, että milloin uskallan asiasta kertoa, milloin on sopiva hetki jne. mutta nyt se taitaa selittelyt ja tekosyyt riittää.

Eli todellisuudessa olen siis saanut liikkua, mutta en laihtua. Koska vauvaa odottaessa kellekään ei sitä suositella, että laihtuisi, koska silloin äidin kroppa on kovemmilla kuin pitäisi ja elimistössä rasvoihin on varastoituneet ympäristömyrkyt, jotka saattavat lähteä liikeelle rasvojen liikkeellelähdön myötä. Liikunta kuitenkin mulla on jäänyt luvattoman vähälle ja ennen kaikkea salilla minun pitäisi käydä enemmän. Äitiyspolilla kuitenkin eilen sentään kehuttiin notkeuttani vielä nousta ihan itse rakenneultran tuolista ylös, eli ei oo mamma vielä ihan menettänyt vatsansa ponnistusvoimaa.

Jännä homma, että mulla meni niin kauan kertoa asiasta "julkisesti", vaikka se on ainoa asia, mihin elämä kiinnittyi viime aikoina. Yhtäkkiä, kun tieto raskaudesta tuli, siitä tuli minulle kaikki kaikessa. Koko elämän keskipiste muuttui kaikkineen ja fokus siirtyi ennen kaikkea lapseen. Ainoa asia, jonka halusin kertoa kaikille, elämäni onnellisin asia, piti kuitenkin pitää salassa aika pitkään. Siksikin mietin paljon tätä blogin kirjoittamista, että toivottavasti se negatiivisuus, mitä tuolla (julkaisemattomissa) kommenteissa ilmenee, ei siirry nyt syntymättömään viattomaan ihmisenalkuun - sitäkin on nimittäin näissä blogosfääreissä nähty.

Niinpä minä siis odottelin. Ensin, että viikon 12 niskaturvokekontrolli menisi hyvin. Noh, se meni. Ei sillä, että sillä oli meille mitään väliä, minä menin tutkimukseen vain siksi, että näin sen ihmisenalun eka kertaa. Enkä vieläkään uskaltanut kertoa. Nyt ollaan sitten viikolla 22 ja vasta eilen tuli varmistus, että kaikki rakenneultrassakin hyvin ja nyt uskallan kertoa asiasta kaikille. En voi vieläkään tajuta, että vuodesta 2011 alkanut henkilökohtainen terveyden kanssa kokemani helvetti ja toivottomuus ovat johtaneet siihen, että vain kaksi vuotta myöhemmin minulla on kaikki, mitä olen elämässä ikinä tohtinut pyytää ja toivoa. Ehkä siksikin se pelottaa, että olen niin onnellinen. Jossain takaraivossa jyskyttää koko ajan, että missähän välissä se tulee joku negatiivinen asia pilaamaan tätä onnea?

Kuva otettiin meidän Helsingin reissulta viime viikonlopulta. Surusilmän kaveri teki oharit hänelle heidän sopimalleen Volbeatin keikkareissulle ja siinä vaiheessa ryhdyttiin korvaaviin toimenpiteisiin. Minä isiltä autoa pyyteleen lainaan ja Surusilmä kyselemään  Metsäläistä (serkkuni Sählärin avopuoliso) mukaan keikalle. Onneksi pojilla oli oikeinkin hauskaa ja meillä tyttöjen kanssa. Yövyimme siis samaisen serkkuni luona ja siellä ihailimme meidän hauvavauvaa kuukauden edellä iässä olevaa yksilöä, joka on espanjan vesikoira rodultaan. Minä ajoin koko matkan ja voin kertoa, että olin aivan puhki! Se onkin tässä ollut oudointa raskaudessani, että olen ennen ollut niin energinen ja pystynyt pakottamaan itseni liikkeelle. Nyt en pysty mihinkään, jos kunnon väsy iskee. Onneksi Jörö-koira pitää minua liikkeessä noin neljä kertaa päivässä tehtävien pikku lenkkien ansiosta, jolloin menen ulos raittiiseen ilmaan kävelemään koiran niin vaatiessa.
Kävimme kahden serkkuni kanssa syömässä Virgin Oilissa torstaina poikien rokatessa keikalla ja perjantaina oli vuorossa shoppailu ja Surusilmän veljen perheen luona kyläily. Ah, mitä ihanuutta!

Minähän olen aika lailla sellainen jouluihminen, että 12. kuukauden häämöttäessä alkaa pikkuhiljaa keulimaan ja tilanne pahenee ja pahenee kohti joulua. Rakastan joulua ennen kaikkea meidän perheen ansiosta ja siksi olenkin niin onnellinen, että ensi vuonna mukana on minun oma lapseni. Voin kertoa, että vanhempanikin ovat aika innoissaan ensimmäisestä lapsenlapsesta. Siihen liittyen ylläolevaa kuvaa katselin ja olin hyvin pettynyt, että kyseistä "himmeliä" ei itsessään löydy Ikeasta. Nyt toivonkin, että keskivertoa kätevämpi Isäni nikkaroisin minulle tuon vapaa-ajallaan koulunsa käsityöluokassa :D Sitten saisin ostaa lisempää joulupalloja. Kuusta en ole uskaltanut vielä pystyttää erään koirariiviön ansiosta.

Kuvassa on meidän Jörö-koira käyttölinjaisen kaverinsa Simon kanssa. Olivatpa mainio pari! Kuvaan ei valitettavasti mahdu, kuinka huipusti Simon kopasta seurattiin täysin synkassa maailman menoa päiden kääntyessä samaan tahtiin :D

Tällaista täällä. Tää paskamutsi yrittää vielä raahata ittensä takasin salille a) palautumisen b) selän vahvistamisen takia. Ihanaa viikkoa kaikille!