Hei kaikki! Olen todella pahoillani, että blogini ei ole ilmestynyt ilmoille pitkiin aikoihin yhdenkään tekstin kanssa. Huomasin juuri, että en ole hiiskunut sanaakaan Lontoon matkasta (joka oli elämäni mahtavimpia reissuja ikinä), senjälkeisestä Rovaniemen reissusta Parhaan Ystävän luo tai sen jälkeen tapahtuneista asioista.
Haluaisin vieläkin kirjoittaa jotain Lontoosta, mutta se jää ehkä vain kauniiksi muistoksi omaan sydämeeni. Se reissu kuitenkin on kantanut minua koko kevään niinä hetkinä, jolloin mikään muu ei ole tuntunut kestävän. Rakkaat ystäväni olivat mukanani viiden päivän ja yön ajan ja tekivät syntymäpäivästäni ja matkastani ikimuistoisen. Toki, he tekevät siitä ikimuistoisen enemmän ja enemmän päivä päivältä jakamalla tämän elämän mittaisen matkan kanssani.
Sain tietää myös huhtikuussa, että olen päässyt vaihtoon Englantiin. Ensi syyskuun vietän Newcastlessa ja olen innoissani tästä opetusharjoittelupaikastani.
Sen jälkeen elämässä onkin sattunut todella ikäviä asioita. Olen saanut tietää, että minulla on hieman vakavampi tilanne terveyteni suhteen. Tämä tieto alkoi kummitella jo minulle itse asiassa syyskuussa, mutta se ei silloin näyttänyt vielä niin vakavalta, kuin tilanne nyt tuntuu. Tällä hetkellä puhutaan jo vakavammista asioista. Haluaisin kertoa tilanteestani jopa ehkä täällä avoimemmin, mutta tiedän, että kaikki täällä kävijät eivät tilannettani katsoisi säälillä. Esimiehelleni olen kuitenkin jo joutunut asiasta työpaikalla kertomaan, vaikka työntekooni asia ei vielä toistaiseksi onneksi vaikuta. Toivon, että selviäisin tästä tilanteesta säikähdyksellä ja mahdollisimman pienin toimenpitein, mutta nyt olen jo alkanut varautua pahempaan. Toivon, että positiivinen asenteeni kantaisi minua eteen päin ja hyvä peruskunto auttaisi kroppaani taistelussa.
Aprillipäivänä myös minä ja Housuboy päätimme lähteä eri suuntiin. Aika oli tässä vaiheessa minulle kypsä. Minun oma haaveeni saada ensimmäinen lapseni ennen kuin täytän 25 konkretisoitui turhaksi maaliskuussa, jolloin aloin todella miettiä, mitä haluan elämänkumppaniltani ja mistä olen valmis luopumaan. Oli käynyt selvemmäksi ja selvemmäksi, että minulle valehdeltiin tai minua vedätettiin tietyissä asioissa omien itsekkäiden tarkoitusperien vuoksi eikä minulle oltu sallimassa tässä parisuhteessa lapsia tai avioliittoa. Olin jo jäänyt liian pitkäksi aikaa odottamaan sitä, että toinen muuttuisi, haluaisi sitoutua pysyvämmin ja perustaa perheen joskus, mutta kun viiden vuoden jälkeenkään sitoutumishaluista ei ollut vielä varmuutta, minun henkinen jaksamiseni oli täynnä. Olin koko ajan ajatellut, että minun täytyy vain sietää läheisyyden puute, toisen menemiset ja tulemiset, epäystävällisyys. Olin ajatellut, että jos vain olisin kiltimpi, ystävällisempi, kärsivällisempi, urheilullisempi ja kauniimpi, toinen hyväksyisi minut paremmin ja kohtelisi minua kauniimmin. Ajattelin, että minua ei varmasti halua kukaan enää koskaan, joten miksi lähteä. Mutta lopulta tilalle tuli vain ajatus siitä, että lähden, vaikka kukaan ei enää koskaan huolisi minua. Ja se oli minun pohjani, mistä ponnistaa. Viiden vuoden torjumisten, ylenkatsomisen ja laiminlyöntien jälkeen lähdimme eri suuntiin. Tiedostaen täysin, että tämä oli rankka ero, mutta kertaakaan emme ole katsoneet kumpikaan taaksemme. Olimme kumpikin täydellisiä ihmisiä - mutta emme toisillemme. Erosimme ystävinä ilman kaunoja ja edelleenkin ajattelen, että Housuboy on eräs hienoimmista ystävistä, joita tiedän. Parisuhteessa se ei vain minulle riittänyt, ja koska en ollut ystävä, minua ei kohdeltu aina yhtä hyvin kuin heitä kohdeltiin.
Jäin erossa melko lailla tyhjän päälle: melkein kaikki ystävät asuivat toisella paikkakunnalla ja minulla oli vain edessäni kotiinmuutto ja lenkkeilyn lisääminen. Aloin kuitenkin ottaa uusia haasteita vastaan: sanoin kyllä enemmän ja ei vähemmän. Huomasin, että naurunikin hersyy taas ihan eri tavalla. Tajusin, että osaan edelleen juhlia, pitää hauskaa ja nauraa ystävien seurassa. Vappuna jo hengitin vapaammin ja vatsanpohjassa kutitteli pieni vappuihastus. Silloin sainkin elämäni takaisin ensimmäistä kertaa: minä olen edelleen nuori ja nätti nainen ja selviän kyllä yksinkin.
Vapun jälkeen minut tuotiin jälleen takaisin todellisuuteen rakkaan ukkini poismenona. Ukki oli minun elämäni kannalta sanoinkuvaamattoman tärkeä ihminen ja hänen poismenonsa oli minulle sekä helpotus että järkytys. Ukki oli niin väsynyt, että tiesin hänen vihdoin päässeen lepoon. Toisaalta ukki oli niin tärkeä, että on vaikeaa päästää irti. Kuoleman myötä kuitenkin taas muistin elämäni isot voimavarat: rakkaan sukuni, joka on erittäin tiivis, serkkuporukkamme, joka lohduttaa toinen toistaan ja on keskenään ystäviä. Loppu toukokuusta meni kuin siivillä, mutta sumussa.
Koulujen päättäjäisviikonloppu aloitti kohdallani ihan taianomaisen tapahtumasarjan. "Pikkuveljeni" (nuorimman siskoni entinen poikaystävä) lakkiaisista matka jatkui kaupungin yöelämään, jossa jäin suustani kiinni erään jo aiemmin tutun pojan kanssa. Olimme jutelleet pari kertaa aiemminkin baarissa ja pidin poikaa mukavana, mutta hautajaisviikonloppuna nähtyäni hänet vain vilaukselta huomasin yhtäkkiä harmittelevani, että hän ei nähnyt minua enkä saanut jutella kanssaan. Mutta tämä päättäjäisviikonloppu korvasi kaiken. Juttelimme lähes koko illan, poika halusi viedä minut tanssilattialle vielä sen päätteeksi ja aamulla sain kivan viestin puhelimeeni. Parin mutkan kautta onnistuimme vihdoin pääsemään ensimmäisille treffeille ja siitä alkoi meidän tarinamme. Toisaalta en uskaltaisi kertoa minun ja Surusilmän tarinaa liikaa, sillä pelkään, että se särkyy, jos innostun liikaa. Toisaalta taas olen niin onnellinen, että kumpikin meistä toivoo niin samoja asioita, tahtoo parisuhteen, ei halua pelata pelejä tai haaskata aikaa liikaan jarrutteluun, kun tunteet ovat kuitenkin jo nyt niin vahvoja. Olen löytänyt ihmisen, joka on kanssani monella tapaa hyvin erilainen (mikä välissä pelottaa minua), mutta toisaalta toimii niin samalla tavoin kanssani, että yhdessäolo on todella helppoa. Olen leijaillut kesäkuun pilvissä ja pelännyt, että herään unesta. Onneksi ystäväni ja rakkaani tukevat tässäkin ja hokevat minulle, kuinka vihdoinkin on minun vuoroni. Olen siis yrittänyt vain sulkea silmäni ja nauttia kerrankin elämästä ja sen minulle tuomasta ihmisestä. Todellista onneani varjostaa nyt sairauteni, mutta edes se ei vielä pysty sammuttamaan onneani tästä asiasta. Ajattelen ehkä jopa niin, että mikäli täydellistä onnea ei voi saavuttaa, on minulla mieluummin sairaus ja Surusilmä, kuin ei kumpaakaan. Olen silti edellisestä suhteestani ja sen jälkimainingeista oppineena jatkanut elämäni ihmettelemistä ja tilaisuuksiin tarttumista: haluan pitää nämä mahdollisuudet ja muistaa sen, että elämä kantaa, elämä tarjotaa mielettömiä mahdollisuuksia ottajalleen ja välissä saakin väsyä ja uupua. Mielessä kuiskii pieni, ujon varovainen ääni: olisihan nyt minun vuoroni olla onnellinen, olisihan?
25. kesäkuuta 2012
2. maaliskuuta 2012
Things to make me happy
Ihanaisen Vuonon Kimallus -blogin Marianna heitti minua haasteella, johon lähden mielellään, sillä positiivisuutta ei tästä maailmasta löydy liikaa.
Ohjeet ovat seuraavat:
Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).
1. Mökkirantamme juhannusyönä.
2. Kesän ensimmäiset oman maan mansikat vaniljakermajäätelön kanssa.
3. Keskustelu toisen kulttuurin edustajan kanssa.
4. Itse onnistuneesti tehty vadelma-vaniljajuustokakku ja sen syöminen.
5. Pitkä ja onnistunut juoksulenkki kesähelteessä Kemin Haukkarissa meren rannalla.
6. Lautailu Pallaksella.
7. Laskeminen kilpaa Saariselän pulkkamäessä (1500m).
8. Yksin ajaessani auton ratissa täysillä laulaminen.
9. Puhelu kummitytöltäni, vierailu kummitytön ja siskonsa luo ja se ymmärrys, jonka kummityttöni tuo minulle elämän perusasioista: kyllä, minä haluan omiakin lapsia. Kyllä, minä antaisin milloin tahansa henkeni tuon lapsen takia. Ja kyllä - se on oikeastaan ainoa asia, millä on tässä elämässä väliä - se rakkaus.
10. Aivan turhat sunnuntait Housuboyn kanssa, jolloin emme saa aikaan mitään järkevää koko päivänä.
11. Alppimaisemat ja niissä laskettelu.
12. Urheilunjälkeinen olotila: väsynyt, uupunut, mutta kaikkensa antanut. Posket ovat punaiset, keho on rentoutunut, psyyke kohdillaan ja maailman murheet taas vähän pienempänä jomotuksena takaraivossa.
13. Löytää sellainen kenkäpari, jota on aina etsinyt ja halunnut.
14. Onnistunut asuvalinta, jossa tuntee itsensä kauniiksi.
15. Veronpalautukset
16. Tilipäivä
17. Muistella hetkiä kolmen kuukauden ajalta Sveitsistä. Ihanimmat hetket ovat varmaan ne, jotka vievät minut päivän jatkuneen Alpeilla lautailun jälkeen Alppiravintolaan vuoren rinteeseen, missä joimme lasit valkoviiniä ja katselimme auringonlaskua.
18. Pallas
19. Tortillailta perheen luona
20. Jouluaika perheen kanssa: kuusen koristelu, lahjojen jako, jouluateria, joulujuomat, yöllinen kukkuminen palapelien, lautapelien ja Nintendo Wiin kanssa.
Haastan:
Suloisen Annin: Annin häähelmiä
Kolleegani Emilian: Mili's
Lumoavan Sateenkaaren: Sateenkaari
Mieltäkiehtovan Maailmanmatkaajan: Tanja
Ohjeet ovat seuraavat:
Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).
1. Mökkirantamme juhannusyönä.
2. Kesän ensimmäiset oman maan mansikat vaniljakermajäätelön kanssa.
3. Keskustelu toisen kulttuurin edustajan kanssa.
4. Itse onnistuneesti tehty vadelma-vaniljajuustokakku ja sen syöminen.
5. Pitkä ja onnistunut juoksulenkki kesähelteessä Kemin Haukkarissa meren rannalla.
6. Lautailu Pallaksella.
7. Laskeminen kilpaa Saariselän pulkkamäessä (1500m).
8. Yksin ajaessani auton ratissa täysillä laulaminen.
9. Puhelu kummitytöltäni, vierailu kummitytön ja siskonsa luo ja se ymmärrys, jonka kummityttöni tuo minulle elämän perusasioista: kyllä, minä haluan omiakin lapsia. Kyllä, minä antaisin milloin tahansa henkeni tuon lapsen takia. Ja kyllä - se on oikeastaan ainoa asia, millä on tässä elämässä väliä - se rakkaus.
10. Aivan turhat sunnuntait Housuboyn kanssa, jolloin emme saa aikaan mitään järkevää koko päivänä.
11. Alppimaisemat ja niissä laskettelu.
12. Urheilunjälkeinen olotila: väsynyt, uupunut, mutta kaikkensa antanut. Posket ovat punaiset, keho on rentoutunut, psyyke kohdillaan ja maailman murheet taas vähän pienempänä jomotuksena takaraivossa.
13. Löytää sellainen kenkäpari, jota on aina etsinyt ja halunnut.
14. Onnistunut asuvalinta, jossa tuntee itsensä kauniiksi.
15. Veronpalautukset
16. Tilipäivä
17. Muistella hetkiä kolmen kuukauden ajalta Sveitsistä. Ihanimmat hetket ovat varmaan ne, jotka vievät minut päivän jatkuneen Alpeilla lautailun jälkeen Alppiravintolaan vuoren rinteeseen, missä joimme lasit valkoviiniä ja katselimme auringonlaskua.
18. Pallas
19. Tortillailta perheen luona
20. Jouluaika perheen kanssa: kuusen koristelu, lahjojen jako, jouluateria, joulujuomat, yöllinen kukkuminen palapelien, lautapelien ja Nintendo Wiin kanssa.
Haastan:
Suloisen Annin: Annin häähelmiä
Kolleegani Emilian: Mili's
Lumoavan Sateenkaaren: Sateenkaari
Mieltäkiehtovan Maailmanmatkaajan: Tanja
28. helmikuuta 2012
Odottavan aika on aivan sairaan pitkä
Ystävieni lukuisista rauhoitteluyrityksistä huolimatta en kykene hillitsemään intoani tulevasta Lontoon matkastani. Sanon sen vielä kerran: olen LONTOOSSA, kun täytän 25. Tämä on täydellisyyttä useista syistä. Ensinnäkin, tunnen tämän ansiosta olevani täydellisesti kontrollissa omasta elämästäni ja unelmieni toteuttamisesta. Päätin viime vuoden maaliskuussa, että ensi syntymäpäiväni on Lontoossa. Olen järjestänyt lukuisia syntymäpäiviä rakkailleni jopa yllätyksenä ja en ole koskaan saanut itse juuri minkäänlaisia juhlia sen jälkeen, kun täytin 22. Olen kuitenkin aina voinut luottaa, että ystäväni ja perheeni muistavat syntymäpäiväni ja pitävät huolen, että tiedän heidän sen muistavan. Varsinkin Paras Ystävä on niin lähellä syntymäpäivääni, että juhlimme niitä melko usein yhdessä näin aikuisiällä. Toisekseen koen, että tein teon oman onnellisuuteni eteen: menen kerrankin sellaisen asian puolesta, joka on minulle rakas ja tärkeä. Yhtä tärkeää minulle on se, että lähdemme kaikki ystävät yhdessä. Ensin pyysin vain Parasta Ystävää, mutta se, että puolivitsillä ilman toivoa heitetty läppäni siitä, että kaikki lähtisivät, otti tulta alleen, on enemmän kuin unelmien täyttymys! On siis ihanaa saada mukaan lisäksi Nappisilmä, Pieni ja Pippurinen sekä Taiteilija. Lisäbonuksena on se, että näen siskoni Tanssijan ja hänen poikaystävänsä tuolloin.
Ja sitten tämä minun fantasiamaailmani, jota mikään ei varmaan voi rikkoa.
Minulla ei ole mitään ehdottomia nähtävyyksiä, jotka haluan nähdä. Olen jo nähnyt suurimman osan niistä, joita haluan nähdä. Kunhan jalkani kopisevat Oxfordin Streetin pinnalla ja täällä:
Westfield - Lontoon ihanin kauppakeskus! Täältä löytyy saman katon alta niin paljon kaikkea, että vain yöpymismahdollisuus puuttuu. Lisäksi haluan syödä kyseisen ostoskeskuksen ravintolassa nimeltä Wahaca, joka on palkittu budjettiravintola, jonka ideana on "Mexican market eating".
Kyseiset kuvat auttavat minua fiilistelemään ja pääsemään tunnelmaan.
Yksi paikka, jota en ole vielä päässyt näkemään, koska olen unohtanut sen kummallakin kerralla, on Hard Rock Café. Nyt sitten suunnittelenkin jotakin ilta- tai lounasruokailua sinne. En ole varma, minkä arvoisia ruoat siellä ovat, koska netistä ei saa hintoja, mutta voimme mennä paikalle ja jos hinnat ovat liian huimaavat, jatkamme matkaa shopin ja Vaultin kautta. Vault on siis se museo.
Olen melko lailla vastuussa ohjelman laatimisesta sikäli, että olen ainoa, joka suunnittelee ohjelmaa hieman etukäteen. Ystäväni pelkäävät, että jaan heille ennen lähtöä käteen minuuttiaikataulun, joka on tehty Excelillä. Haluan vain kuitenkin jonkinlaisen suunnitelman, jossa otettaisiin huomioon kaikkien toiveet reissusta tasapuolisesti. Esimerkiksi minä ja Taiteilija olemme menossa British Museumiin aivan mielissämme, kun taas Nappisilmä ja Pieni ja Pippurinen eivät ole kiinnostuneita museoista. He haluavat mieluummin vahakabinettiin, minne minä en taas ole kiinnostunut menemään. Varmasti porukkamme aina välissä jakautuu, mutta suurin osa aktiviteeteistä todennäköisesti sopii kaikille.
Eniten olisin toivonut voivani mennä katsomaan uudelleen Phantom of the Operan. En kuitenkaan halunnut mennä yksin ja kukaan muu ei ollut valmis maksamaan musikaalista niin kovaa hintaa - varsinkin, kun eivät edes tiedä, mistä on kyse. Nyt kuitenkin toivon vain, että voin syödä hyvää ruokaa, nauttia hyvästä seurasta ja kärsiä jalkani helläksi shoppaillessa.
Luvassa on varmaan vielä hehkutusta aiheesta, mutta odotus on jo puolet ilosta!
Ihanaa viikkoa kaikille!
xx
Sho(e)paholic
Ja sitten tämä minun fantasiamaailmani, jota mikään ei varmaan voi rikkoa.
Minulla ei ole mitään ehdottomia nähtävyyksiä, jotka haluan nähdä. Olen jo nähnyt suurimman osan niistä, joita haluan nähdä. Kunhan jalkani kopisevat Oxfordin Streetin pinnalla ja täällä:
Westfield - Lontoon ihanin kauppakeskus! Täältä löytyy saman katon alta niin paljon kaikkea, että vain yöpymismahdollisuus puuttuu. Lisäksi haluan syödä kyseisen ostoskeskuksen ravintolassa nimeltä Wahaca, joka on palkittu budjettiravintola, jonka ideana on "Mexican market eating".
Kyseiset kuvat auttavat minua fiilistelemään ja pääsemään tunnelmaan.
Olen melko lailla vastuussa ohjelman laatimisesta sikäli, että olen ainoa, joka suunnittelee ohjelmaa hieman etukäteen. Ystäväni pelkäävät, että jaan heille ennen lähtöä käteen minuuttiaikataulun, joka on tehty Excelillä. Haluan vain kuitenkin jonkinlaisen suunnitelman, jossa otettaisiin huomioon kaikkien toiveet reissusta tasapuolisesti. Esimerkiksi minä ja Taiteilija olemme menossa British Museumiin aivan mielissämme, kun taas Nappisilmä ja Pieni ja Pippurinen eivät ole kiinnostuneita museoista. He haluavat mieluummin vahakabinettiin, minne minä en taas ole kiinnostunut menemään. Varmasti porukkamme aina välissä jakautuu, mutta suurin osa aktiviteeteistä todennäköisesti sopii kaikille.
Eniten olisin toivonut voivani mennä katsomaan uudelleen Phantom of the Operan. En kuitenkaan halunnut mennä yksin ja kukaan muu ei ollut valmis maksamaan musikaalista niin kovaa hintaa - varsinkin, kun eivät edes tiedä, mistä on kyse. Nyt kuitenkin toivon vain, että voin syödä hyvää ruokaa, nauttia hyvästä seurasta ja kärsiä jalkani helläksi shoppaillessa.
Ihanaa viikkoa kaikille!
xx
Sho(e)paholic
23. helmikuuta 2012
Shoe dreams
JOS joku nyt miettii siellä, että enpä ole koskaan ostanut tälle bloggaajalle hintavahkoa synttärilahjaa, mutta nyt haluaisin sen hänen 25-vuotissynttäreidensä kunniaksi tehdä, niin nämä otan ilon kyynel silmässä vastaan koossa 4/ 37 kiitos! Lähteenähän on River Islandin nettikauppa. Ja siis jos ette ihan semmosiin panostuksiin ole valmiita ja tunnette jostain syystä tosielämässä Housuboyn, niin se on melkein yhtä kuin olisitte ostaneet tämän itse, jos sille vinkkaisitte tästä asiasta ;) Siis kattokaa tätä!! Täydellinen kenkä, vai hä?! Sori teinikirjotus ja huutomerkkien määrä, mutta joskus on vain taannuttava. Ja nyt oli se hetki.
The one that got away: Kallein ja ihanin vaihtoehto ois ollut tämä mahti-ihanuus. Siis ihan syötävän ihanat yksityiskohdat, väri ja soljet. Jajajaja... Hirween ihana on kenkä! Ja siis koska en ole kokoa 39-40, niin sivu suun menivät kerrassaan.
Ja tässä alla on hieman edullisempi, mutta melkein yhtä ihana kenkä. Epäilen vain noiden varpaiden kohdalle tulevien slitsien kohdalle tulevan painetta pienemmille varpaille ja saattavat olla siksi hieman epämukavammat. Trust me. I'm usually rigth with these.
Huoh. Oikeasti tarvin mustat saappaat, joissa on joku sievä korko, joka ei ole törkeä. Help! En halua mustia saappaita, mutta semmoset tarvin, koska mun talven järkikengät, joita voi käyttää myös semmosina fiksumpina on hyvin hyvin vähissä. Fiksut, kauniit kengät. Erittäin vaikeaa löytää! Ja kun maailmassa on niin paljon ihania ja persoonallisiakin kenkiä (kuten kaikki yllä), jotka olisivat niin ihania, mielenkiintoisia ja kauniita. Mutta ei, niitä ei pidetä Lapin pakkasissa. Tai näin kyllä tänään työpaikkamme tiedotusvastaavalla aivan ihanan persoonallisen tavan pitää niitä ja voisin ottaa mallia. Miten se onkin, että fiksut ja nätit hyvät kengät on melkein mahdoton löytää - ainakaan sellaiset, jotka kelpuuttaisin? Ja semmoisia mielikuvituksellisen ihania kenkiä haluaisin aina lisää, vaikka en niillä juuri mitään tee?
Toim. huom. Nämä kengät ovat mielestäni siis sellaisia, jotka eivät ole liian överit vaan juuri sopivan hillityt mutta kauniit ja särmikkäät käyttöön.
Toim. huom. Nämä kengät ovat mielestäni siis sellaisia, jotka eivät ole liian överit vaan juuri sopivan hillityt mutta kauniit ja särmikkäät käyttöön.
Ihanaa loppuviikkoa kaikille!
21. helmikuuta 2012
Hetken kestää elämä
Olen pohtinut elämämme haurautta täällä viime aikoina erittäin paljon ihanan perheystävän sairastuttua vakavasti. Jokainen meidän perheen jäsen puolestaan on varmaan laittanut jo hänen puolestaan kädet ja jalat ristiin - uskosta tai pikemminkin sen puutteesta huolimatta. Tässäkin tulee ystäväni E:n sanat mieleen: "Niin, ettehän te kukaan usko Jumalaan, mutta hädän hetkellä ne kädet menevät kuitenkin ristiin."
Ainoa hyvä puoli tässä sairaudessa on se, että olen omasta mielestäni tajunnut erittäin rankalla kädellä, että me emme ole täällä ikuisesti ja meidän huolemme tässä yhteiskunnassa ovat loppujen lopuksi hyvin mitättömiä. Tässä maassa niin harva kuitenkaan tulee vainotuksi, kärsii kidutuksista, henkensä uhasta päivittäin tai nälänhädästä. Mutta ihminen on sellainen pirulainen, että mikään ei koskaan riitä. Jos olisin syntynyt keskelle Darfurin kriisiä, olisin varmaan paljon onnellisempi Suomessa, kuin olen täällä aina eläneenä. Olen siitä huolimatta alkanut huomata itsessäni erittäin turhamaisia piirteitä, joita sentään ymmärrän jopa jossakin määrin jo hävetä. Tosiasiassa tässä elämässä mikään arvokas ei ole mitattavissa nimittäin rahassa ja vaikka kuinka valitan ja napisen varakkuuteen liittyvistä asioista, olen mieluummin köyhä kuin opiskelija kuin sairas kuin ystäväni.
Lisäksi olen ajatellut paljon elämääni muutenkin. Olen ollut viime aikoina äärettömän kiitollinen muutenkin siitä, mitä kaikkea minulle on jo siunaantunut. Tähän elämääni mennessä olen saavuttanut kaiken, mistä olen haaveillut ja parin vuoden päästä toivon saavuttaneeni vielä enemmän tavoitteitani. Nämä toiveet ja tavoitteet myös pitävät elämän mielekkäänä.
Lyhyen ajan tähtäimessä:
1. Kalli-Korteniva -hiihto (50km)
2. Puolimaraton viimeistään Levin ruskamaratonilla
3. Tämän kevään kurssien suorittaminen kunnialla
4. Välien- ja raha-asioiden selvittely Kelan kanssa
5. kesätyöpaikan varmistaminen
6. Hienon loman vietto Lontoossa parhaiden ystävien kanssa
7. Oman työn tunnollinen suorittaminen edelleen
8. Vaihtopaikan varmistaminen (haaveena Englanti!)
9. Ikiomatekoisen violetin tuubihuivin valmistuminen ennen kuin lumet lähtevät
Pitkän ajan tähtäimessä:
1. Dare I say it? Kihlautuminen ja siitä johtuvat toimenpiteet
2. Valmistuminen filosofian maisteriksi
3. Maratonjuoksu
4. Painonpudotus takaisin ihannepainooni
5. Terveellisten elämäntapojen vakiinnuttaminen ruokavalioon
6. Työllistyminen kielten opettajaksi
7. Kehittää omaa positiivisuutta ja huomata ja kitkeä omaa negatiivisuutta
8. Oma perhe
Ainoa hyvä puoli tässä sairaudessa on se, että olen omasta mielestäni tajunnut erittäin rankalla kädellä, että me emme ole täällä ikuisesti ja meidän huolemme tässä yhteiskunnassa ovat loppujen lopuksi hyvin mitättömiä. Tässä maassa niin harva kuitenkaan tulee vainotuksi, kärsii kidutuksista, henkensä uhasta päivittäin tai nälänhädästä. Mutta ihminen on sellainen pirulainen, että mikään ei koskaan riitä. Jos olisin syntynyt keskelle Darfurin kriisiä, olisin varmaan paljon onnellisempi Suomessa, kuin olen täällä aina eläneenä. Olen siitä huolimatta alkanut huomata itsessäni erittäin turhamaisia piirteitä, joita sentään ymmärrän jopa jossakin määrin jo hävetä. Tosiasiassa tässä elämässä mikään arvokas ei ole mitattavissa nimittäin rahassa ja vaikka kuinka valitan ja napisen varakkuuteen liittyvistä asioista, olen mieluummin köyhä kuin opiskelija kuin sairas kuin ystäväni.
Lisäksi olen ajatellut paljon elämääni muutenkin. Olen ollut viime aikoina äärettömän kiitollinen muutenkin siitä, mitä kaikkea minulle on jo siunaantunut. Tähän elämääni mennessä olen saavuttanut kaiken, mistä olen haaveillut ja parin vuoden päästä toivon saavuttaneeni vielä enemmän tavoitteitani. Nämä toiveet ja tavoitteet myös pitävät elämän mielekkäänä.
Lyhyen ajan tähtäimessä:
1. Kalli-Korteniva -hiihto (50km)
2. Puolimaraton viimeistään Levin ruskamaratonilla
3. Tämän kevään kurssien suorittaminen kunnialla
4. Välien- ja raha-asioiden selvittely Kelan kanssa
5. kesätyöpaikan varmistaminen
6. Hienon loman vietto Lontoossa parhaiden ystävien kanssa
7. Oman työn tunnollinen suorittaminen edelleen
8. Vaihtopaikan varmistaminen (haaveena Englanti!)
9. Ikiomatekoisen violetin tuubihuivin valmistuminen ennen kuin lumet lähtevät
Pitkän ajan tähtäimessä:
1. Dare I say it? Kihlautuminen ja siitä johtuvat toimenpiteet
2. Valmistuminen filosofian maisteriksi
3. Maratonjuoksu
4. Painonpudotus takaisin ihannepainooni
5. Terveellisten elämäntapojen vakiinnuttaminen ruokavalioon
6. Työllistyminen kielten opettajaksi
7. Kehittää omaa positiivisuutta ja huomata ja kitkeä omaa negatiivisuutta
8. Oma perhe
1. helmikuuta 2012
Entäpä jos...
... Vihaisit vähemmän ja puhuisit asioista enemmän?
... keskustelisit enemmän ja suuttuisit vähemmän?
... päästäisit ihmisen lähellesi?
... luottaisit ystäviin?
... arvostaisit ystävän rehellisyyttä?
... jos nielisit ylpeytesi?
... antaisit pyydettäessä ystävälle anteeksi?
... kertoisit rakkaillesi arvostavasi heitä enemmän?
... käyttäytyisit kuten lapsi, mutta et lapsellisesti? Jospa me kaikki muistaisimme taas, mitä ekaluokalta asti on opetettu anteeksipyytämisen ja -antamisen toimimisesta?
... pyytäisit anteeksi?
... katkeruus syökin vain kantajansa?
... jos tänään on viimeinen päivä rakkaasi kanssa, olisiko se parempi käyttää ystävän anteeksiantoon vai kiukutteluun?
... tietäisit, että huomista ei tule?
... keskustelisit enemmän ja suuttuisit vähemmän?
... päästäisit ihmisen lähellesi?
... luottaisit ystäviin?
... arvostaisit ystävän rehellisyyttä?
... jos nielisit ylpeytesi?
... antaisit pyydettäessä ystävälle anteeksi?
... kertoisit rakkaillesi arvostavasi heitä enemmän?
... käyttäytyisit kuten lapsi, mutta et lapsellisesti? Jospa me kaikki muistaisimme taas, mitä ekaluokalta asti on opetettu anteeksipyytämisen ja -antamisen toimimisesta?
... pyytäisit anteeksi?
... katkeruus syökin vain kantajansa?
... jos tänään on viimeinen päivä rakkaasi kanssa, olisiko se parempi käyttää ystävän anteeksiantoon vai kiukutteluun?
... tietäisit, että huomista ei tule?
4. tammikuuta 2012
Uudenvuodenlupauksia
- Painoni tippuu tämän vuoden aikana toiset mokomat 7 kiloa
- päätän tavoitella onnellisuutta enemmän ja tutkia niitä asioita, joilla itse estän itseäni olemasta onnellinen
- tasapainottelen ja erottelen paremmin työn, opiskelun ja vapaa-ajan
- olen ikionnellinen, kun pääsen Lontoosen parhaiden Ystävien kanssa ja nautin ajastani täysin siemauksin
- pyrin aina tekemään kaikessa parhaani - paitsi silloin, kun se ei ole todellakaan sen arvoista (ei kannata rasittaa itseään tavoittelemalla Hyväksytty/ Hylätty -arvostelun kursseista huippuarvosanoja,. kun niitä ei näkyviin saa)
- keksin vielä jonkin sellaisenkin paikan käydä, missä en ole vielä koskaan käynyt
- vietän vähintään yhden yön hotellissa - mieluiten siellä aiemmin käymättömässä paikassa
- palaan aktiivisemmin takaisin vaihto-oppilastoimintaan (= kulttuurienvälistä ajatustenvaihtoa, kielitaidon päivittäistä harjoittamista ja uusia, kansainvälisiä kontakteja samalla, kun juhlitaan)
- olen ilman KAIKKIA herkkuja vähintään 16.1. -12.3. -välisen ajan (ja lopetan viimeistään Lontoon reissuun 12.3.)
- juoksen puolimaratonin
- hiihdän Kalli-Korteniva -laturetken (50km).
- muistan loppuelämäni arvostaa sitä, kuinka ihanaa on, kun siskot ovat lähellä - ja toivottaa heidät avosylin kotiin, kun he vihdoin maailmalta saapuvat
Minä tein vain lupauksia, joiden uskon parantavan elämänlaatuani ja tekevän minusta onnellisemman. Teittekö te lupauksia?
- päätän tavoitella onnellisuutta enemmän ja tutkia niitä asioita, joilla itse estän itseäni olemasta onnellinen
- tasapainottelen ja erottelen paremmin työn, opiskelun ja vapaa-ajan
- olen ikionnellinen, kun pääsen Lontoosen parhaiden Ystävien kanssa ja nautin ajastani täysin siemauksin
- pyrin aina tekemään kaikessa parhaani - paitsi silloin, kun se ei ole todellakaan sen arvoista (ei kannata rasittaa itseään tavoittelemalla Hyväksytty/ Hylätty -arvostelun kursseista huippuarvosanoja,. kun niitä ei näkyviin saa)
- keksin vielä jonkin sellaisenkin paikan käydä, missä en ole vielä koskaan käynyt
- vietän vähintään yhden yön hotellissa - mieluiten siellä aiemmin käymättömässä paikassa
- palaan aktiivisemmin takaisin vaihto-oppilastoimintaan (= kulttuurienvälistä ajatustenvaihtoa, kielitaidon päivittäistä harjoittamista ja uusia, kansainvälisiä kontakteja samalla, kun juhlitaan)
- olen ilman KAIKKIA herkkuja vähintään 16.1. -12.3. -välisen ajan (ja lopetan viimeistään Lontoon reissuun 12.3.)
- juoksen puolimaratonin
- hiihdän Kalli-Korteniva -laturetken (50km).
- muistan loppuelämäni arvostaa sitä, kuinka ihanaa on, kun siskot ovat lähellä - ja toivottaa heidät avosylin kotiin, kun he vihdoin maailmalta saapuvat
Minä tein vain lupauksia, joiden uskon parantavan elämänlaatuani ja tekevän minusta onnellisemman. Teittekö te lupauksia?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)