Nice, part 1

Kuten olinkin jo täällä maininnut, minä ja Housuboy kiisimme Nizzan aurinkoon 7.9. viikon ajaksi. Ensimmäinen kriteeri meille oli loman valinnassa aurinkoinen rantaloma, jossa olisi myös jotain tehtävää ja nähtävää (eli siis ensimmäisenä tyrmäsimme Sunny Beachin). Toinen kriteeri oli edulliset lennot. Olin nähnyt Norwegianilla mainoksia, jossa mainostettiin edullisia Nizzan lentoja, joten ajatus alkoi tuolloin kypsyä. Housuboyn äiti oli luvannut maksaa meille matkat, mutta loppujen lopuksi maksoi meille vain lennot, mikä oli suuri apu meidän lomabudjettiin. Olin erittäin yllättynyt lentojen halpuudesta: otimme hintaan lisäksi yhden 20kg laukun, joka oli siis ylimääräiset 8e, mutta siltikin me kumpikin pääsimme Nizzaan ja takaisin Helsinkiin yht. 338e, mikä on mielestäni todella edullista. Toivon, että Norwegain pysyy toiminnassa KAUAN, sillä kone oli laadukas, henkilökunta ystävällistä ja kaikki suijui kuin tanssi muutenkin. Matkamme alkoi Oulusta ja jonkin aikaa palloilimme Hki-Vantaalla jatkolentoamme odotellen. Silloin saimme ensimmäisen vilauksen matkan mahtavuudesta: Hollannin jalkapallomaajoukkue oli nimittäin odottamassa samalla lentoaan käytyään pelaamassa Huuhkajia vastaan voitokkaasti edellispäivänä. Komeita poikiahan nuo olivat - sen taitavan pelaamisen lisäksi :D

Nizzassa ensimmäisenä löi vastaan L-Ä-M-P-Ö. Se oli niin huumavaa ja musertavaa, että päivät menivät hikoillessa. Muistin taas, että olen syksyihminen - en siis sellainen syysihminen, joka rakastaa sadetta ja koleutta, mutta sitä alkusyksyä, kun lämpötila on vielä yli kymmenen ja kumppareita ei välttämättä tarvita, mutta niitä voi pitää, jos niistä tykkää. Joka tapauksessa olimme Nizzassa perillä viideltä paikallista aikaa. Ensin menimme bussilla hotelliin. Bussi puolen tunnin matkan päähän maksoi - wait for it - 1e per hlö! (Ja juna Moncanoon 3,5e per hlö). Joka ikinen päivä Housuboyn kanssa nautimme loman aikana a) auringosta b) lasillisen viiniä c) jonkun muun tekemää ruokaa ravintolassa.

Ensimmäinen iltamme meni Housuboyn kanssa hostellin löytämiseen, asettumiseen ja paikkaan tutustumiseen. Olimme väsyneitä ja erittäin nälkäisiä, joten eka iltana sorruimme menemään Mäkkiin, mutta kompensoimme menemällä myös ravintolaan ottamaan lasilliset. Hostellimme oli ainoa reissumme aikana kokemamme pettymys yhden ruokapaikan lisäksi. Hotel D'Orsay oli ylihinnoiteltu tasoonsa nähden.

Place de la Massena

Tässä ekassa on Housuboy kävelyllä Promenade des Anglais'lla, joka on siis Nizzan päärantabulevardi. Nimensä se saa rikkailta englantilaisilta, jotka rahoittivat sen rakennuksen.

Ensimmäisen illan koittaessa etsimme kivan näköisen istuskelupaikan ja otimme lasilliset lomalle.
Housuboy ei suostunut reissulla kertaakaan juomaan viiniä, vaikka minusta se on tuhlausta - ranskalaisviinit vain ovat niin ihania!

Itsehän en suostunut juomaan juuri mitään muuta kuin viiniä (iltaisin siis).

 Seuraava aamu - kuten jokainen - valkeni kauniina ja lämpimänä. Olimme päättäneet ottaa ensimmäisen kunnon lomapäivän rennosti. Emme aikoneet lähteä vielä katselemaan nähtävyyksiä sen kummemmin, vaan päätimme tutustua Nizzaan. Lähdimme kävelylle pääkatua pitkin kohti rantaa. Aamun vietimme kuljeskellen sitä kuuluisaa rantabulevardia pitkin. Katselimme rantapaikkoja jo vähän valmiiksi, jotta tietäisimme, minne haluaisimme myöhemmin. Minä räpsin kuvia rannalta, minkä kerkesin.

Nämä lounge-tyyliset paikat olivat ihan paratiiseja tuolla kuumuudessa: kylmää juotavaa ja varjoisa paikka merituulen käydessä ihanasti kasvoihin olivat ihana yhdistelmä. Luulimme ensin, että nuo paikat maksoivat, mutta todellisuudessa piti vain ottaa juotavaa tai syötävää.

Kirjoitan lisää seuraavista päivistä myöhemmin, sillä kävimme kolmantena päivänä turisteille tarkoitetulla päivän kiertoajelulla. Se oli mahtava kokemus monesta Nizzan läheisistä kaupungeista, jotka olivat oikeastaan jopa Nizzaa itseään mielenkiintoisempia - vähemmän turistipaikkoja ja enemmän luonnetta kuin Nizzassa.

Au revoir et une bonne semaine à tout le monde!

The end of the summer

Minun kesäni päättyy aina kesätöiden loppuessa. Silloin nautin viimeiset päivät lomastani, mutta jotenkin en enää miellä kesää kesäksi. Tänä vuonna olimme kuitenkin Housuboyn kanssa päättäneet jatkaa kesäämme. Siitä kerron lisää vielä seuraavassa postauksessa, sillä nyt vähän fiiliksiä tältä hetkelä ja töiden päätöksestä.

Ensinnäkin lomitin tänä kesänä kolmea henkilöä, joista yhden työnkierron Intiassa hoidin myös. Tästä kyseisestä ihmisestä on myös tullut erittäin hyvä Ystävä kesän aikana. Vaikka kyseinen Jalkapalloilija oli jo tuonut minulle ihanaakin ihanampia vaatteita Intiasta, hän oli silti vielä ostanut Muumit Elävät Lasissa -tuikkulyhdyn, joka oli aivan ihana! Kaksi muuta naista olivat ostaneet minulle karkkia ja tällaisen rasian, koska olen kuulemma niin ahkera. Eräs esimiehistä veti minut syrjään kesän päätteeksi ja kehui panostani. Olin aika mielissäni, sillä tätä ei ole tapahtunut sen jälkeen, kun hän oli viimeksi esimiehenäni neljä kesää aiemmin.

Ja sitten: parhaat ystäväni ovat nyt kummatkin toisessa maassa!  Nuorin kokee jo kovia koti-ikävätuskia, kun taas minusta tuntuu jännästi, että Keskimmäinen vasta lähti, mutta silti, että sydän olisi revitty rinnasta ja hän olisi ollut poissa jo todella todella kauan. On ihnhottavaa, kuinka ihaniin väleihin pääsimme kesän aikana takaisin - olimme taas kuin paita ja peppu. On outoa, kun enää ei olekaan ketään, kenelle soittaa jostain typerästä ja tyhjänpäiväisestä asiasta, jolle on hirissyt itsekseen vartin ja tietää, että vain siskot voivat ymmärtää vitsin. Tässä siis viimeinen siskosten ilta yhdessä. Ja huhuh, kyllä bailattiin!

 Viikko jatkuu yliopiston ekalla kokonaisella viikolla. Olen vähän vieläkin Nizzan tunnelmissa. Mutta ihanaa päästä tänään äitin kanssa syömään Oulun FitWokiin! Ihana tällainen terveyswokkikonsepti!

La vita e bella

Heippahei!
Kyllä on taas hymyilevänsorttinen elämä minulla! Paino on pudonnut, kunto on noussut kohisten ja se heijastuu a) jaksamiseen b) asenteeseen c) elämänlaatuun. Nyt sitten päätin vihdoin, että minä menen takaisin tanssimaan, vaikka se maksaisi maltaita. Oulussa kurssi City Dancella iki-ihanan Heikki Haltun opetuksessa maksoin kuitenkin 150e/ syyslukukausi, joten vaihdoin sitten kotipaikkakunnan työväenopiston perjantaikurssiin, joka maksoi 90e/ lukuvuosi. Sinne ohjaaja taas tulee Step Upilta Rovaniemeltä (mistä Heikkikin on lähtöisin silloisesta HotCakesista). Odotan aivan innoissaan pääsyä takaisn HipHop-tanssin pariin. Kalorit kuluu, on kivaa ja ajankulua ei edes tajua!

Lisäksi olen opettajan taitoja ylläpitääkseni (kun nyt on päästy hyvin arvosanoin alkuun) auttanut Pikkuveljeä enkun opinnoissaan. Kirjoitukset lähestyvät ja hänen paikkakuntansa kieliopin opetus on ala-arvoista ja lisäksi olematonta syksyn kirjoittajille. Poika siis kauhistui aika lailla ja pelkää rimanalitusta kirjoituksissa. Nyt taas ehkä olen onnistunut valamaan hieman uskoa tekemiseensä ja tähtää jo C:hen, mikä näyttääkin tällä hetkellä realistiselta tavoitteelta, hiphei, olen onnellinen, jos olen osaltani voinut auttaa tässä edes vähän!

Meksikolainen ystäväni on tulossa Suomeen. En malta odottaa, että pääsen taas viettämään aikaa hänen kanssaan. Carolina tuli Suomeen ensimmäisen kerran 2008, jolloin olin hänen tutorinsa. Nyt Caro seuraa sydäntään Suomeen ja odotan innoissani jälleennäkemistä ja mahdollista shoppailureissua (tai muuten vain ihanaa laatuaikaa, josta voi tännekin sitten laittaa kuvia).

Ennen kaikkea odotan 25-vuotissynttäreitäni jo nyt kuin tulisilla hiilillä. Siis mistä keksinkin heittää ilmoille Lontoon?! Nyt minä, Paras Ystävä, Nappisilmä ja Pieni ja Pippurinen olemme vakavissaan suunnittelemassa reissua kaikkineen. Sitä ennen minä pääsen Nizzaan tuhlaamaan rahani ja ihailemaan kauniita maisemia ja JetSet-elämää. En kyllä itse ymmärrä, miksi kenenkään elämän tavoite olisi olla rikas. Olisihan kiva kokeilla viikon ajan elämää ilman rahallisia huolia, mutta toisaalta en usko sen tuovan sen enempää onnea - huolia taas senkin edestä. Minusta on hienoa tietää, että ystäväni ovat ystäviäni, vaikka tienaankin heikosti ja olenkin (ainakin vielä toistaiseksi) köyhyysrajan alapuolella kesän ulkopuolisen ajan.

Mukavaa tänään taittuvan viikon jatkoa kaikille!

Sho-e-paholic hearts all things English

Viime viikon viikonloppu meni minun brittivaatteissa. Eka mekko on ostettu Lontoosta, toka mekko on ostettu Asoksen nettikaupasta. RRRRRakastan näitä kerrassaan!

Saunailta työporukan kanssa:

Posing for the fun of it. Rakastan tätä mekkoa, siis en voi kyllin ihannoida tätä mekkoa. Etsin ja vihdoin löysin juuri sen, mitä hain! Ja nämä TopShopin kengät ovat niin parhautta ko. mekon kanssa, vaikka sen kanssa käy kyllä moni muukin kenkä, minkä kanssa haluaa esiintyä ja miltä näyttää.

T. sainpa vihdoin esiteltyä blogini mukaisia juttuja!

Ihanaa loppuviikkoa ja sunnuntaita kaikille!

Elämän suunnitelmallisuus

Olen olemassa suunnittelufriikki: olen ehdottomasti sitä mieltä, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Siksi rukkaankin aikatauluni kuntoon jo hyvissä ajoin, mietin jatkuvasti, mitä kiireessä kannattaisi tehdä ensin, mitä sitten ja mitä voi jättää tekemättä.

Suunnittelen lomani melko tarkoin etukäteen: mitä kohteessa tehdään, milloin mennään mihinkin ja kuinka se vaikuttaa lomailun tuntuun. Älkää käsittäkö väärin - tulevalla Nizzan matkallani on suunniteltuna vasta kaksi asiaa: kahden päivän shoppailu ja yksi päivä Monacossa sekä yksi päivä St. Tropez'n rannoilla. Varmaa on tämän lisäksi vain se, että takaisin tullessa tarvin serkulta katon pääni päälle Helsingin päässä ennen seuraavan päivän Oulun lentoa, jonka Norwegian tarjosi paljon halvemmalla kuin Nizzan lennon päivänä.

Nyt minun suunnitelmafriikkeydelleni on annettu ultimatesysäys. Suunnittelemme nimittäin Parhaan Ystävän, Nappisilmän ja Pienen ja Pippurisen kanssa reissua Lontooseen minun ja Parhaan Ystävän 25-vuotissynttäreiden kunniaksi. Olen jo katsellut hostelleja, Phantom of the Operan esitysaikoja, Valioliigan otteluohjelmaa, ravintola- ja yökerhoarvosteluja sekä Stand Up -iltoja klubeilla ja parhaita shoppailupaikkoja sekä nähtävyyksiä. Ainoa ongelma toistaiseksi on, että vain minä olen käynyt Lontoossa, joten oletan, että asiantuntevuuttani tarvitaan. Ja pliis, vaikka teillä olisikin joku nerokas idea, mitä tehdä Lontoossa, jos ette ole yksi reissuun osallistuvista ystävistäni, jättäkää mielipiteenne pois! Tämä vain siksi, että reissumme on alle viikon mittainen ja aikataulutuksellani se tulee olemaan aika raskas :D

Olen neuroosini takia suunnitellut aina ja kaiken. Selitys tähän on hyvinkin selkeä: sillä tavalla kaikki langat ovat käsissäni. Jos jokin menisi joskus pieleen, en voisi syytellä siitä ketään muita kuin itseäni. Toisaalta minulal on pahemmanlaatuinen luottamuspula siihen, että joku muu saisi jotain tehtyä oikein yhtä hyvin. Se ei johdu siitä, että en arvostaisi muita ihmisiä, mutta uskon vain omaan kaikkivoipaisuuteeni, mikä on erittäin typerää. Taistelen neuroosiani vastaan jatkuvasti yrittämällä antaa Housuboylle myös  päätäntävaltaa tekemisistämme ja menemisistämme. Lisäksi olen katsellut Lontoossa nyt jo niin paljon paikkoja, että haluan antaa myös ystävilleni vaihtoehtoja. Onhan selvää, että emme ehdi kaikkialle aikavälillä ke-su. Ihaninta on kuitenkin suunnitella, mitä kaikkea ihanaa voisi tehdä! Odotus on jo minulle puoli ruokaa: kun saan odottaa, kasvatan jännitystäni ja iloani tulevasta. Toki, joskus tiputaan sitten ja korkealta, mutta olen sen jälkeen vähän sellainen "Noh, ei kait sille mitään voi" -ihminen.

Jos suunnitelmien ja aikataulujen laatiminen on minulle merkki elämäni järkevyydestä ja siitä, että hallitsen kaiken, on taas siinä myös oma stressinsä. Housuboy on tuskaillut useasti sitä, kuinka vaikeaa minun on muuttaa suunnitelmiani, kuinka vaikeaksi tunnen oloni, jos jotain tapahtuu ex tempore tai en muuten vain tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Olen yrittänyt vuosien mittaan Housuboyn kritiikin paino... siis rohkaisemana! parantaa tapojani. Toisinaan lähdenkin ulos aivan yhtäkkiä Housboyn yllätykseksi ja pinnistelen koko illan sitä ajatusta vastaan, joka takaraivossa jyskyttää, että "näytät paljon rumemmalta, kuin kukaan, koska et ole nähnyt juurikaan vaivaa ennen uloslähtöä". Vastahakoisesti myönnän, että ex tempore -reissut ja -illat ovat olleet usein juuri niitä parhaita. Silti on edelleenkin turha haaveilla, että joskus pystyisin lähtemään ulos niin spontaanisti kuten siskoni Tanssija, joka ei huolehdi sillä hetkellä rahatilanteestaan tai kyydistä kotiin. Olisi ihanaa joskus pystyä ottamaan päivä kerrallaan ja huolehtimaan huomisesta huomenna. Inhoan kuitenkin elämän eteen heittämiä ikäviä yllätyksiä kaikesta eniten ja harmittelen sitä, jos joku menee sairastumaan silloin, kun se ei sovi aikatauluuni. Whitney Houstonin keikka meni esimerkiksi mönkään Ukin sairastumisen takia, mutta tiedostan toki senkin, että siinä tilanteessa ei tarvinnut edes miettiä, kumpi on etusijalla. Ja lisäksi minulle ovat hyväksi tällaiset tilanteet, joissa on pakko suunnitella kaikki uusiksi. Väitän siltikin, että toivun takaiskuista nopeasti ja useimmiten tiedostan sen tosiasian, että elämällä voi joskus olla omia suunnitelmia varalleni, minkä kautta hyväksyntä asioista tulee nopeasti. Uskon vahvasti siihen johonkin kohtaloon, että toisaalla sitten aukeaa ovi jne. Olen usein miettinyt, että minulla on Asperger-taipumuksia: epätavallisen sosiaalinen ihminen, joka ei häpeä sanomisiaan kuten "normaalit" ihmiset + hidas/ huono uuden opitun sovelluskyky + suunnitelmallisuuden, rutiinien ja hallinnan tärkeys.

Ainoat spontaanit asiat, joita teen tällä hetkellä ovat nettishoppailu ja lenkkeily. Ensimmäinen siksi, että vastuuta ei juuri ostovaiheessa ja ole toinen siksi, että se kuuluukin olla spontaania. Saatan päättää etukäteen, minä päivänä menen juoksemaan ja juoksenko sittenkään vai menisinkö rullilla, mutta lenkkeilyssä ja liikunnassa on parasta se, että teen tämän kaiken aivan omalla aikataulullani. Jos haluan nukkua päikkärit ennen lenkkeilyä, se onnistuu. Jos haluan hoitaa lenkkeilyn ensin ja ruoanlaiton sitten, menen lenkille heti töistä. Ja tätä spontaaniutta olen nyt yrittänytkin harjoittaa edes siellä lenkkipolulla oikein urakalla. Olen jo oppinut siihen, että en valitse reittejäni etukäteen, vaan juoksen sinne, minne haluan.

Mukavaa viikkoa kaikille! Omani jatkuu ruokatauolla Nizzan oppaan kanssa ja illalla Lontoon kartan kanssa!

Nousee päivä, laskee päivä

Olen viime päivinä miettinyt paljon elämän kummallisuuksia ja niitä miettiessä juossut epähuomiossa lukuisia kilometrejä enemmän, kuin oli lenkille lähtiessä tarkoitus.

Enimmäkseen tämän ajatuksen sai aikaan se, että Paras Ystävä menetti taannoin rakkaan ihmisen, ja vaikka sitä kuinka yrittää parhaansa, ei vain ole sanoja. Itse en ole koskaan varsinaisesti menettänyt vielä ketään elämäni aikana. Hänen rakkaansa meni suhteellisen nopeasti eikä aikaa loppujen lopuksi ollut varmasti tarpeeksi - eihän meillä sitä koskaan ole. Itse olen lisäksi todella kova myötäeläjä ja lapsuudesta asti ystävänä pysyneen ihmisen surua on hyvin vaikea kuulla ja seurata vierestä. Ei siksi, että en jaksaisi kuunnella tai kantaa taakkaa kanssaan, vaan siksi, että ei itse voi kantaa sitä toisen puolesta, ei voi ottaa toisen surua pois. Ja sitä sydäntävääntävää tunnetta ei pääse karkuun, kun toisella on niin paha olla, että itsellä on paha olla toisen tuskan kuullessaan.

Tiistaina kävin parhaan ystävän ja vanhempiensa luona viemässä ystäväporukkani osanoton. Minusta oli erittäin tärkeää näyttää osanottomme. Istuimme heidän kuvankauniila pihallaa kukkaistutusten vieressä puutarhapöydän ääressä, joimme ihanaa Tropicanamehudrinkkiä, jonka seassa oli Vichyä. Ilta oli jo pitkällä ja sää oli sen mukainen: aurinko paistoi yhä lämmittäen säteillään, mutta ilman että olisi enää paahtanut niskaamme ankarasti. Hetki oli erittäin runollinen. Siinä illan edetessä kävimme usean vakavan ja vähemmän vakavan keskustelun, kun itku oli nielty taka-alalle. Lopuksi kävimme vielä Parhaan Ystävän kanssa hautajaisvastaanoton määräpaikassa katsomassa, miten valmistelut olivat onnistuneet ja sain esittää vielä osanottoni varsinaisille asianomaisille. Näin ilta jatkui Parhaan Ystävän autossa istuen, hänen kanssaan aikaa viettäen.

Illalla nukkumaan mennessä olin uupunut, mutta jotenkin olo oli myös seesteinen. Jos meidän on aikanamme täältä lähdettävä, niin olen onnellinen jokaisesta hetkestä. Ja lisäksi olen varma, että tällä kerralla lähtijä oli onnellinen siitä, että saimme hänen lähtönsä ansiosta kokoontua yhteen, osoittaa tukemme Parhaalle Ystävälle ja hänen perheelleen, sekä muistaa elämän suloiset ja katkerat puolet. Haluaisin ajatella, että tässä kaikessa surussa on myös toivon ja lohdun siemen: tietoisuus siitä, että elämä kantaa ja jatkuu, vaikka vielä se puristaakin otteessaan liian tiukasti. Ennen kaikkea minusta on hyvä muistuttaa kaikkia ystäviä silloin tällöin - nimenomaan teoillaan, että vaikka ei aina jaksaisikaan, on paikalla aina joku, jonka mielestä ei tarvitsekaan olla vahva. Joku, joka voi ehkä edes kannatella, tai jopa kantaa reppuselässä, ne vaikeimmat askeleet, jotka on mentävä eteen päin.

Elämäni ensimmäinen juoksutapahtuma

Viikonloppuna osallistuin siis elämäni ensimmäiseen juoksutapahtumaan, eli Torniossa järjestettyyn Naisten Pinkasuun. Matkana oli vain 6,5km, mutta luulin juoksemaan lähtiessä, että matka olisi 8km. Olin lähtöpäivänä aika täpinöissäni ja lisäksi tunsin oloni hieman kipeäksi, mutta tiesin, että jos luovuttaisin siihen, luovuttaisin koko juoksuharrastuksenikin. Juoksin erittäin kevyesti hölkäten kummitätini kanssa matkan ja syke huiteli koko ajan silti 160 paremmalla puolella, mikä vahvisti epäilyäni jännityksestä tai flunssan alusta. Maaliin päästyäni sain kuvan Ellenin kanssa, joka oli ilahduttanut kummisetäni kehumalla tätä nuoreksi ja komeaksi hirvaaksi (kummisetäni täyttää vielä tämän kesän aikana 50).

Täytyy sanoa, että Ellen on todella todella kaunis luonnossa. Telkkarissa hänet minusta laitetaan liian vahvalla maskilla ja liian viimeistellyllä hiustyylillä lavalle, nyt oli ihanan kesäisen kevyt tyyli.Huomatkaa muikea ilmeeni meikittömässä naamassa...

Ilta jatkui maailman parhaalla kiinalaisella (Tornion Golden Flower), kummitätin luona saunomalla ja hieman viiniä maistellen. Illalla palasimme takaisin kaupungin puolelle Twin City -festivaaleille. Itse siirryin melko varhaisessa vaiheessa pois "vanhusten" seurasta omien kavereideni saapuessa ja suuntasimme Kaija Koon keikkalavaa kohti. Samaisella lavalla ihailtiin myös myöhemmin Juha Tapiota.

Ilta oli kerrassaan niin ihana! Kuntoilua, hyvää ruokaa, saunaa, hyvää juomaa, ennen kaikkea hyvää seuraa ja ihania ihmisiä, sekä hyvää musiikkia ja illan päälle lähdettiin baareilemaan Kemiin, missä sitten vedettiin jalalla koreasti niin innoissaan, että emme tajunneet valomerkin aikaa ennen kuin diskojytän tilalla alkoivat Tuntematton Potilaan ensiplinkutukset. Ja voin muuten kertoa, että niillä kehuilla, mitä illan aikana sain ja sillä hauskanpidolla ja fiiliksellä, minkä sain illasta irti, elän varmasti vielä viisi vuotta lisää!