La vita e bella

Heippahei!
Kyllä on taas hymyilevänsorttinen elämä minulla! Paino on pudonnut, kunto on noussut kohisten ja se heijastuu a) jaksamiseen b) asenteeseen c) elämänlaatuun. Nyt sitten päätin vihdoin, että minä menen takaisin tanssimaan, vaikka se maksaisi maltaita. Oulussa kurssi City Dancella iki-ihanan Heikki Haltun opetuksessa maksoin kuitenkin 150e/ syyslukukausi, joten vaihdoin sitten kotipaikkakunnan työväenopiston perjantaikurssiin, joka maksoi 90e/ lukuvuosi. Sinne ohjaaja taas tulee Step Upilta Rovaniemeltä (mistä Heikkikin on lähtöisin silloisesta HotCakesista). Odotan aivan innoissaan pääsyä takaisn HipHop-tanssin pariin. Kalorit kuluu, on kivaa ja ajankulua ei edes tajua!

Lisäksi olen opettajan taitoja ylläpitääkseni (kun nyt on päästy hyvin arvosanoin alkuun) auttanut Pikkuveljeä enkun opinnoissaan. Kirjoitukset lähestyvät ja hänen paikkakuntansa kieliopin opetus on ala-arvoista ja lisäksi olematonta syksyn kirjoittajille. Poika siis kauhistui aika lailla ja pelkää rimanalitusta kirjoituksissa. Nyt taas ehkä olen onnistunut valamaan hieman uskoa tekemiseensä ja tähtää jo C:hen, mikä näyttääkin tällä hetkellä realistiselta tavoitteelta, hiphei, olen onnellinen, jos olen osaltani voinut auttaa tässä edes vähän!

Meksikolainen ystäväni on tulossa Suomeen. En malta odottaa, että pääsen taas viettämään aikaa hänen kanssaan. Carolina tuli Suomeen ensimmäisen kerran 2008, jolloin olin hänen tutorinsa. Nyt Caro seuraa sydäntään Suomeen ja odotan innoissani jälleennäkemistä ja mahdollista shoppailureissua (tai muuten vain ihanaa laatuaikaa, josta voi tännekin sitten laittaa kuvia).

Ennen kaikkea odotan 25-vuotissynttäreitäni jo nyt kuin tulisilla hiilillä. Siis mistä keksinkin heittää ilmoille Lontoon?! Nyt minä, Paras Ystävä, Nappisilmä ja Pieni ja Pippurinen olemme vakavissaan suunnittelemassa reissua kaikkineen. Sitä ennen minä pääsen Nizzaan tuhlaamaan rahani ja ihailemaan kauniita maisemia ja JetSet-elämää. En kyllä itse ymmärrä, miksi kenenkään elämän tavoite olisi olla rikas. Olisihan kiva kokeilla viikon ajan elämää ilman rahallisia huolia, mutta toisaalta en usko sen tuovan sen enempää onnea - huolia taas senkin edestä. Minusta on hienoa tietää, että ystäväni ovat ystäviäni, vaikka tienaankin heikosti ja olenkin (ainakin vielä toistaiseksi) köyhyysrajan alapuolella kesän ulkopuolisen ajan.

Mukavaa tänään taittuvan viikon jatkoa kaikille!

Sho-e-paholic hearts all things English

Viime viikon viikonloppu meni minun brittivaatteissa. Eka mekko on ostettu Lontoosta, toka mekko on ostettu Asoksen nettikaupasta. RRRRRakastan näitä kerrassaan!

Saunailta työporukan kanssa:

Posing for the fun of it. Rakastan tätä mekkoa, siis en voi kyllin ihannoida tätä mekkoa. Etsin ja vihdoin löysin juuri sen, mitä hain! Ja nämä TopShopin kengät ovat niin parhautta ko. mekon kanssa, vaikka sen kanssa käy kyllä moni muukin kenkä, minkä kanssa haluaa esiintyä ja miltä näyttää.

T. sainpa vihdoin esiteltyä blogini mukaisia juttuja!

Ihanaa loppuviikkoa ja sunnuntaita kaikille!

Elämän suunnitelmallisuus

Olen olemassa suunnittelufriikki: olen ehdottomasti sitä mieltä, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Siksi rukkaankin aikatauluni kuntoon jo hyvissä ajoin, mietin jatkuvasti, mitä kiireessä kannattaisi tehdä ensin, mitä sitten ja mitä voi jättää tekemättä.

Suunnittelen lomani melko tarkoin etukäteen: mitä kohteessa tehdään, milloin mennään mihinkin ja kuinka se vaikuttaa lomailun tuntuun. Älkää käsittäkö väärin - tulevalla Nizzan matkallani on suunniteltuna vasta kaksi asiaa: kahden päivän shoppailu ja yksi päivä Monacossa sekä yksi päivä St. Tropez'n rannoilla. Varmaa on tämän lisäksi vain se, että takaisin tullessa tarvin serkulta katon pääni päälle Helsingin päässä ennen seuraavan päivän Oulun lentoa, jonka Norwegian tarjosi paljon halvemmalla kuin Nizzan lennon päivänä.

Nyt minun suunnitelmafriikkeydelleni on annettu ultimatesysäys. Suunnittelemme nimittäin Parhaan Ystävän, Nappisilmän ja Pienen ja Pippurisen kanssa reissua Lontooseen minun ja Parhaan Ystävän 25-vuotissynttäreiden kunniaksi. Olen jo katsellut hostelleja, Phantom of the Operan esitysaikoja, Valioliigan otteluohjelmaa, ravintola- ja yökerhoarvosteluja sekä Stand Up -iltoja klubeilla ja parhaita shoppailupaikkoja sekä nähtävyyksiä. Ainoa ongelma toistaiseksi on, että vain minä olen käynyt Lontoossa, joten oletan, että asiantuntevuuttani tarvitaan. Ja pliis, vaikka teillä olisikin joku nerokas idea, mitä tehdä Lontoossa, jos ette ole yksi reissuun osallistuvista ystävistäni, jättäkää mielipiteenne pois! Tämä vain siksi, että reissumme on alle viikon mittainen ja aikataulutuksellani se tulee olemaan aika raskas :D

Olen neuroosini takia suunnitellut aina ja kaiken. Selitys tähän on hyvinkin selkeä: sillä tavalla kaikki langat ovat käsissäni. Jos jokin menisi joskus pieleen, en voisi syytellä siitä ketään muita kuin itseäni. Toisaalta minulal on pahemmanlaatuinen luottamuspula siihen, että joku muu saisi jotain tehtyä oikein yhtä hyvin. Se ei johdu siitä, että en arvostaisi muita ihmisiä, mutta uskon vain omaan kaikkivoipaisuuteeni, mikä on erittäin typerää. Taistelen neuroosiani vastaan jatkuvasti yrittämällä antaa Housuboylle myös  päätäntävaltaa tekemisistämme ja menemisistämme. Lisäksi olen katsellut Lontoossa nyt jo niin paljon paikkoja, että haluan antaa myös ystävilleni vaihtoehtoja. Onhan selvää, että emme ehdi kaikkialle aikavälillä ke-su. Ihaninta on kuitenkin suunnitella, mitä kaikkea ihanaa voisi tehdä! Odotus on jo minulle puoli ruokaa: kun saan odottaa, kasvatan jännitystäni ja iloani tulevasta. Toki, joskus tiputaan sitten ja korkealta, mutta olen sen jälkeen vähän sellainen "Noh, ei kait sille mitään voi" -ihminen.

Jos suunnitelmien ja aikataulujen laatiminen on minulle merkki elämäni järkevyydestä ja siitä, että hallitsen kaiken, on taas siinä myös oma stressinsä. Housuboy on tuskaillut useasti sitä, kuinka vaikeaa minun on muuttaa suunnitelmiani, kuinka vaikeaksi tunnen oloni, jos jotain tapahtuu ex tempore tai en muuten vain tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Olen yrittänyt vuosien mittaan Housuboyn kritiikin paino... siis rohkaisemana! parantaa tapojani. Toisinaan lähdenkin ulos aivan yhtäkkiä Housboyn yllätykseksi ja pinnistelen koko illan sitä ajatusta vastaan, joka takaraivossa jyskyttää, että "näytät paljon rumemmalta, kuin kukaan, koska et ole nähnyt juurikaan vaivaa ennen uloslähtöä". Vastahakoisesti myönnän, että ex tempore -reissut ja -illat ovat olleet usein juuri niitä parhaita. Silti on edelleenkin turha haaveilla, että joskus pystyisin lähtemään ulos niin spontaanisti kuten siskoni Tanssija, joka ei huolehdi sillä hetkellä rahatilanteestaan tai kyydistä kotiin. Olisi ihanaa joskus pystyä ottamaan päivä kerrallaan ja huolehtimaan huomisesta huomenna. Inhoan kuitenkin elämän eteen heittämiä ikäviä yllätyksiä kaikesta eniten ja harmittelen sitä, jos joku menee sairastumaan silloin, kun se ei sovi aikatauluuni. Whitney Houstonin keikka meni esimerkiksi mönkään Ukin sairastumisen takia, mutta tiedostan toki senkin, että siinä tilanteessa ei tarvinnut edes miettiä, kumpi on etusijalla. Ja lisäksi minulle ovat hyväksi tällaiset tilanteet, joissa on pakko suunnitella kaikki uusiksi. Väitän siltikin, että toivun takaiskuista nopeasti ja useimmiten tiedostan sen tosiasian, että elämällä voi joskus olla omia suunnitelmia varalleni, minkä kautta hyväksyntä asioista tulee nopeasti. Uskon vahvasti siihen johonkin kohtaloon, että toisaalla sitten aukeaa ovi jne. Olen usein miettinyt, että minulla on Asperger-taipumuksia: epätavallisen sosiaalinen ihminen, joka ei häpeä sanomisiaan kuten "normaalit" ihmiset + hidas/ huono uuden opitun sovelluskyky + suunnitelmallisuuden, rutiinien ja hallinnan tärkeys.

Ainoat spontaanit asiat, joita teen tällä hetkellä ovat nettishoppailu ja lenkkeily. Ensimmäinen siksi, että vastuuta ei juuri ostovaiheessa ja ole toinen siksi, että se kuuluukin olla spontaania. Saatan päättää etukäteen, minä päivänä menen juoksemaan ja juoksenko sittenkään vai menisinkö rullilla, mutta lenkkeilyssä ja liikunnassa on parasta se, että teen tämän kaiken aivan omalla aikataulullani. Jos haluan nukkua päikkärit ennen lenkkeilyä, se onnistuu. Jos haluan hoitaa lenkkeilyn ensin ja ruoanlaiton sitten, menen lenkille heti töistä. Ja tätä spontaaniutta olen nyt yrittänytkin harjoittaa edes siellä lenkkipolulla oikein urakalla. Olen jo oppinut siihen, että en valitse reittejäni etukäteen, vaan juoksen sinne, minne haluan.

Mukavaa viikkoa kaikille! Omani jatkuu ruokatauolla Nizzan oppaan kanssa ja illalla Lontoon kartan kanssa!

Nousee päivä, laskee päivä

Olen viime päivinä miettinyt paljon elämän kummallisuuksia ja niitä miettiessä juossut epähuomiossa lukuisia kilometrejä enemmän, kuin oli lenkille lähtiessä tarkoitus.

Enimmäkseen tämän ajatuksen sai aikaan se, että Paras Ystävä menetti taannoin rakkaan ihmisen, ja vaikka sitä kuinka yrittää parhaansa, ei vain ole sanoja. Itse en ole koskaan varsinaisesti menettänyt vielä ketään elämäni aikana. Hänen rakkaansa meni suhteellisen nopeasti eikä aikaa loppujen lopuksi ollut varmasti tarpeeksi - eihän meillä sitä koskaan ole. Itse olen lisäksi todella kova myötäeläjä ja lapsuudesta asti ystävänä pysyneen ihmisen surua on hyvin vaikea kuulla ja seurata vierestä. Ei siksi, että en jaksaisi kuunnella tai kantaa taakkaa kanssaan, vaan siksi, että ei itse voi kantaa sitä toisen puolesta, ei voi ottaa toisen surua pois. Ja sitä sydäntävääntävää tunnetta ei pääse karkuun, kun toisella on niin paha olla, että itsellä on paha olla toisen tuskan kuullessaan.

Tiistaina kävin parhaan ystävän ja vanhempiensa luona viemässä ystäväporukkani osanoton. Minusta oli erittäin tärkeää näyttää osanottomme. Istuimme heidän kuvankauniila pihallaa kukkaistutusten vieressä puutarhapöydän ääressä, joimme ihanaa Tropicanamehudrinkkiä, jonka seassa oli Vichyä. Ilta oli jo pitkällä ja sää oli sen mukainen: aurinko paistoi yhä lämmittäen säteillään, mutta ilman että olisi enää paahtanut niskaamme ankarasti. Hetki oli erittäin runollinen. Siinä illan edetessä kävimme usean vakavan ja vähemmän vakavan keskustelun, kun itku oli nielty taka-alalle. Lopuksi kävimme vielä Parhaan Ystävän kanssa hautajaisvastaanoton määräpaikassa katsomassa, miten valmistelut olivat onnistuneet ja sain esittää vielä osanottoni varsinaisille asianomaisille. Näin ilta jatkui Parhaan Ystävän autossa istuen, hänen kanssaan aikaa viettäen.

Illalla nukkumaan mennessä olin uupunut, mutta jotenkin olo oli myös seesteinen. Jos meidän on aikanamme täältä lähdettävä, niin olen onnellinen jokaisesta hetkestä. Ja lisäksi olen varma, että tällä kerralla lähtijä oli onnellinen siitä, että saimme hänen lähtönsä ansiosta kokoontua yhteen, osoittaa tukemme Parhaalle Ystävälle ja hänen perheelleen, sekä muistaa elämän suloiset ja katkerat puolet. Haluaisin ajatella, että tässä kaikessa surussa on myös toivon ja lohdun siemen: tietoisuus siitä, että elämä kantaa ja jatkuu, vaikka vielä se puristaakin otteessaan liian tiukasti. Ennen kaikkea minusta on hyvä muistuttaa kaikkia ystäviä silloin tällöin - nimenomaan teoillaan, että vaikka ei aina jaksaisikaan, on paikalla aina joku, jonka mielestä ei tarvitsekaan olla vahva. Joku, joka voi ehkä edes kannatella, tai jopa kantaa reppuselässä, ne vaikeimmat askeleet, jotka on mentävä eteen päin.

Elämäni ensimmäinen juoksutapahtuma

Viikonloppuna osallistuin siis elämäni ensimmäiseen juoksutapahtumaan, eli Torniossa järjestettyyn Naisten Pinkasuun. Matkana oli vain 6,5km, mutta luulin juoksemaan lähtiessä, että matka olisi 8km. Olin lähtöpäivänä aika täpinöissäni ja lisäksi tunsin oloni hieman kipeäksi, mutta tiesin, että jos luovuttaisin siihen, luovuttaisin koko juoksuharrastuksenikin. Juoksin erittäin kevyesti hölkäten kummitätini kanssa matkan ja syke huiteli koko ajan silti 160 paremmalla puolella, mikä vahvisti epäilyäni jännityksestä tai flunssan alusta. Maaliin päästyäni sain kuvan Ellenin kanssa, joka oli ilahduttanut kummisetäni kehumalla tätä nuoreksi ja komeaksi hirvaaksi (kummisetäni täyttää vielä tämän kesän aikana 50).

Täytyy sanoa, että Ellen on todella todella kaunis luonnossa. Telkkarissa hänet minusta laitetaan liian vahvalla maskilla ja liian viimeistellyllä hiustyylillä lavalle, nyt oli ihanan kesäisen kevyt tyyli.Huomatkaa muikea ilmeeni meikittömässä naamassa...

Ilta jatkui maailman parhaalla kiinalaisella (Tornion Golden Flower), kummitätin luona saunomalla ja hieman viiniä maistellen. Illalla palasimme takaisin kaupungin puolelle Twin City -festivaaleille. Itse siirryin melko varhaisessa vaiheessa pois "vanhusten" seurasta omien kavereideni saapuessa ja suuntasimme Kaija Koon keikkalavaa kohti. Samaisella lavalla ihailtiin myös myöhemmin Juha Tapiota.

Ilta oli kerrassaan niin ihana! Kuntoilua, hyvää ruokaa, saunaa, hyvää juomaa, ennen kaikkea hyvää seuraa ja ihania ihmisiä, sekä hyvää musiikkia ja illan päälle lähdettiin baareilemaan Kemiin, missä sitten vedettiin jalalla koreasti niin innoissaan, että emme tajunneet valomerkin aikaa ennen kuin diskojytän tilalla alkoivat Tuntematton Potilaan ensiplinkutukset. Ja voin muuten kertoa, että niillä kehuilla, mitä illan aikana sain ja sillä hauskanpidolla ja fiiliksellä, minkä sain illasta irti, elän varmasti vielä viisi vuotta lisää!

Minulla on kesä! (muttei loma)

Siis olen kyllä aika neiti, mutta en tiedä, olenko ennenkin maininnut tästä minun pikku sivukesätyöstä, jota voisi myös kutsua orjaleiriksi - eli mummini mansikkaplantaasista. Siellä ei juhlita kauniilla vaatteilla, ei edes rusketuta pikkuhepenissä, sillä ötököitä on niin paljon, että ei edes ilkeä. Tällä tavalla siis vietän aina kolme viikkoa kesästäni, ressaten mansikoista. Olen nyt stressinkin takia luultavasti koko ajan vähän kipeänä - kurkku vaivaa, nieleminen tekee kipeää, mutta angiinasta ei kuitenkaan ole kyse. Kuumeelta olen onneksi säästynyt.

 Mutta: kesästä olen pyrkinyt nauttimaan as much as possible. Rakastuin näihin Ginan koruihin telineessä ostin: ne sopivat täydellisesti mulle ja korostavat jotenkin sekä vihreitä silmiäni, rusketustani että kiinnittävät liikkuessaan kivasti huomiota kasvoihin. Olen todella ihastunut näihin, pikku juttu, mutta ovat todella kivat!

Ohessa on sitten mänkkikuva, örgh. Kuvan toppi on H&M, enkä tajua, miksi ostin sellaisen, joka peittää vatsaa, jota mulla ei enää ole?! Se on kadonnut juoksun ja rullaluistelun myötä. Ostan edelleen M-koon yläosia huomatakseni, että ne vähän niin kuin roikkuvat. Tosin tämän topin tilanteessa S ei mahdu minun rinnan ympäri mitenkään. Ai niin ja tämä ei ole nyt kovin korrekti asu, koska alla on bikinit ja suuntana ranta. Sortsit on vanha Onlyn löytö, ballerinat on viime kesän Seppälän löytö. Ne ovat minusta todella söpöt! Huomatkaa Housuboyn koneelta puuttuva kuvankäsittelohjelma, jonka ansiosta näette meidän siivouspolitiikan tuloksia: tuo reppu on siis meidän KEITTIÖN lattialla... (muttei tällä kertaa minun jäljiltä)

Kaikista kivointa on ollut pienet tapahtumat kesässä, jotka piristävät minua ihan kummasti! Viime viikonloppuna käytiin meidän firma kesätyttöjen (ja okei, yhden käytännössä vakinaisen, mutta kuitenkin määräaikaisessa työsuhteessa olevan ihanan naisen) terassilla, ulkoilemassa ja kotibileiden kautta sitten mentiin paikalliseen yökerhoon. Aloitimme illan Kemissä Rantamakasiinin terassilta, missä meillä oli pöytävaraus. Vaikka ruoka olikin aika hyvää, tilausten kanssa tuli luvattoman paljon ongelmia ja luvattoman vähän anteeksipyntöjä (nolla) tai hyvitksiä näistä kämmäyksistä. Ilta jatkui rannassa kauniin ilman takia ei tehnyt mieli edes mennä sisään. Loppujen lopuksi myöhemmin siirryimme sisätiloihin saunomaan ja sitä kautta valmistumaan baariin lähtöön.Olin taas polttanut meille kaksi kesälevyä, jotka saivan onneksi kiitosta, joten meno oli vissiin hyvä :)

Jopa Kemissäkin voi siis viettää onnistunutta iltaa. Tämän huomasi kaikki ja nyt olemme sitten onnellisia siitä, että tämä oli se omakustanneilta ja firman lahjoittama illanvietto on meillä vielä edessä. Me odotamme nyt taas kaikki tällä tuloksella loistoiltaa tällä loistoporukalla. Olen niin tyytyväinen, että onnistuimme järjestämään niin kivan illan ja ensi kerralla kaikki aikovatkin olla alusta loppuun asti mukana (nyt osa luovutti, mutta se ei meidän menoa hiljentänyt). Mulla oli terassilla päällä H&M:n kiilakorot ja New Lookin mekko sekä Sveitsin Manorista ostettu käsilaukku. Mulla oli sama asu muuten töissä, mutta leggingsit alla ja neule päällä. Näin siirryttiin sitten kivasti iltapäivädrinkeille ;)

Näillä asuilla tytöt sitten lähtivät baariin! Joukko vähän harveni, mutta bileet eivät kärsineet. Tuossa kuvassa päällä on Vero Modan vyötäröfarkut (me love!), Lindexistä ostettu kaulakoruhärpäke (which I also love), H&M:n musta perustoppi ja Banana Republicin ohut cashmir-silkkineule, joka on aivan ihana kesäneule! Tässä meitä sitten oli kauniita naisia kokonainen kööri ja näillä mentiin vielä iltaa jatkamaan. Minä olen hyvin, hyvin onnellinen illan onnistumisesta, hyvästä seurasta, kauniista säästä, mahdollisuudesta tanssia koko yön läpi ja KESÄSTÄ!

Loman tarpeessa

En ole koskaan ennen valittanut töistäni, enkä aio sitä tehdä nytkään - olen erittäin kiitollinen siitä, että saan olla töissä kaikki kesät. MUTTA istuessani vanhempien terassilla näinä ihanina kesäiltoina vedän keuhkot täyteen luontoa ja mietin, että minäkin haluaisin jo olla lomalla. En tarvitsisi edes palkallista lomaa, vain edes pari viikkoa aikaa vain olla. Eritoten siksi, että jos valmistun tähän rakastamaani aineenopettajan ammattiin, saan melko pitkähkön kesäloman! Odotan todella innolla Nizzan matkaamme Housuboyn kanssa, mutta haluaisin enemmän aikaa nauttia Suomen luonnosta. Viikonlopun aikana kuitenkin aina roikkuu se tulevan arjen paino jo hartioilla ja tällaiset hetket eivät ole täysin kaikessa voimassaan:

Mökiltä on tämä ensimmäinen. Isä laittoi kuvan Facebookiin ja tajusin, etten ole kerennyt mökille tänä kesänä ollenkaan!

Tämä kuva taas on Kemin sisäsatamasta. Kemi on oikeasti muuten todella ankea kaupunki, mutta sisäsataman uudelleenrakennus on piristänyt sen ilmettä kummasti: kauniina kesäpäivänä näkee melkeinpä satoja ihmisiä samalla alueella ulkoilemassa, istuskelemassa ja viettämässä aikaa joko puistoalueilla, minigolfradalla, rantamakasiineissa tai satamassa. Lähellä on myös ihan uimarantakin. Talvella ankeus palaa taas vanhoihin uomiinsa, mutta kesällä Kemi on ihan visiitin arvoinen paikka.

Lisäksi Housuboyn kanssa on puhuttu kesän suunnitelmista seuraavaa:

- säästetään rahaa pitämällä herkkulakkoa päällä viikolla (kielletyt: pulla, karkki, limukka ja sipsit sekä kaikenlainen roskaruoka)
- käydään Ruotsin puolella Seskarön rannalla kauniina päivänä
- harjoitellaan puolimaratonia varten (Ruskamaratoonilla ois tarkoitus jo juosta)
- nuukaillaan vaateostoksissa muutenkin, jotta kaikki rahat saataisiin törsättyä Nizzaan

p.s. Hotelli on jo varattu ja matkakuume nousee! Seuraavaksi aletaan miettimään autovuokrausta!