I love birthdays, especially my own

Hiphei! Olen ollut vähän koomassa, mutta yritänpä nyt sitten kuitenkin olla jonakin. Surusilmä vei minut Naistenpäivän kunniaksi syömään. Me olemme naureskelleet viime aikoina todella paljon julkisesti liikkuessa tuolle, että Surusilmällä on sormus sormessa ja minulla ei. Se saattaa tuntemattomille näyttää vähän hassulta... Mutta mulle ei yksinkertasesti nuo sormukset ennää mahdu. Ne onkin pakattu synnärilaukkuun, koska vaikka en oikein koruihminen  ole, niin sormuksiani mulla on ikävä. Kuvat on kännykkäkuvia, siksi huonolaatuisia.

Alkuviikosta saimme peruutusajan synnytystapa-arvioon. Kaikki näytti olevan hyvin, vauva on laskeutunut ja pitäsi mahtua tulemaan hyvin. Ihmettelen edellen LPSHP:n toimintaa sen käynnin perusteella. Ensinnäkin ajat myöhässä, hoitajatkaan eivät tiedä puheidensa perusteella, missä lääkärit ovat ja voin vain toivoa, että meidän synnytyshetkellä puntissa on vähän enemmän vauhtia. Kun minut tutkittiin siinä tutkimuspöydällä ja se teki jos siinä todella kipeää, niin kätilö sanoi kerran, että koita painaa peppua alas ja toisella kertaa toisti saman ohjeen ja käski rentoutua, mutta erittäin kärsimättömällä äänellä. Siinä vaiheessa täräytin takaisin "Joo, joo!" Mulle on ennenkin annettu näitä samoja ohjeita, eivätkä ne sillon toisenlaisesessakaan tilanteessa juuri auttaneet. Harmittaa vain niin vietävästi, että heillä menee hermo niin helposti siihen, että toiseen sattuu. Ei sympatiasta tietoakaan. Lääkäri taas puolestaan jätti käsittelyn vähän vähemmälle ja yritti toimia minun parhaakseni. Yleensä hoitajat ovat olleet minulle tosi ihania tuollakin osastolla.
Tutkimuksen jälkeen keskustelin vielä lääkärin kanssa vierailusta kipupolille. Siellä oli puhetta hoitajan kanssa, että vielä tämän tutkimuksen yhteydessä keskusteltaisiin lääkärin kanssa vaihtoehdoista, mutta nyt kyllä lääkäri vain totesi minulle, että "alat nyt henkisesti valmistautua alasynnytykseen", mikä ei minusta kyllä keskustelua ole, vaan sanelua. Kerroin, että eniten pelkään siksi, että saan jatkuvasti täälläkin kuulla äänensävystä tai sanoista, että en kestä kipua tarpeeksi, heikommin kuin muut jne. Sanoin ihan suoraan, että kuten tästäkin tutkimuksesta huomataan, olen ilmeisesti keskivertoa heikompi yksilö. Lääkäri vain totesi, että ainakin asenne on kohdallaan, kun tiedostaa ongelman. Itse en vain tajua, miten se tässä auttaa? Pelkään vain enemmän, koska olen jo keskivertoa heikompi kestämään kipua, että kuinka kärsimättömiä minun kanssa ollaan sitten siellä synnytystilanteessa ja kuinka heikko olen sen kivun edessä, jos nämä pikkujutut jo ovat näin sairaan hankalia. Ei minun käytöksessä kyllä ollut asenteesta tietoakaan :D Ja kaikki painottaa, kuinka sitten pitäisi pystyä vaatimaan itselleen kaikkea, mutta jos minua paheksutaan siellä synnytyssalissa heikkoudesta, niin olen kyllä tosi hyvä marttyyrikin sen suhteen, että en sitten pyydä mitään, koska en halua olla vaivaksi. Eli tuo vierailu taas pahensi pelkoa ennestään. Kaikki kuitenkin vauvalla on hyvin, se on pääasia ja hän näyttää kuulemma olevan valmis tulemaan pian, saapa nähdä kuinka käy!

Onneksi Surusilmän kanssa olen voinut jutella ja hän on luvannut olla jämynä synnärillä, uskon että hänen tukensa on korvaamaton. Surusilmästä alkaa kuoriutua tässä kovan paikan tullen muutenkin aivan ihanneaviomies! Kiltisti se ulkoiluttaa koiraa, kun minua väsyttää. Käy kaupassa, kantaa ostoksia, yrittää olla avuksi, hieroo selkää. Olen ollut viime päivinä niin kiitollinen tuosta siipasta, että ei mitään järkeä.

Viikonloppuna juhlin synttäreitäni!Sain ihania kuvia, kuulin paljon onnitteluja ja vietin iltaa ystävien kanssa. Edellisiltana tapahtui se, mitä ei ole vielä raskaana ollessa kauheasti ole käynyt: mielihalu! Kello 01.18 pe-la yöllä, nousin paistamaan lättyjä ja pakkaaman synnärilaukkua. Sitten söin yhden ja olin aivan mielissään, se riitti.

Meillä oli ystävysten kesken oikein mukava ilta ja myös koirakaverukset Jörö ja Mymmeli saivat pitää kaverusillan, ovat nykyään ylimmät ystävät.

Surusilmä juoni itselleen perjantaina Jörön lenkitysvuoron, vei koiran oikeasti anoppini luo ja kävi hakemassa nämä. Ne sitten saapuivat minulle sänkyyn aamulla synttärilahjana! Olipa vain ihana! Olimme sopineet, että varsinaista lahjaa ei nyt vielä osteta, koska säästämme tosissamme rahaa, että saisimme pitää hyvillä mielin yhteistäkin aikaa vauvan saapuessa.

Muina ihanina lahjoina sain Nappisilmältä ihanan vauvakirjan, siskoiltani Emotionin lahjakortin, vanhemmiltani vaateliikkeen (Vero Moda, Vila, Only, Object) lahjakortin ja Taiteilijalta tuon ihanan vauvan T-paidan. Se oli niin ihanasti ajateltu! Tuo Ohana siis tarkoittaa 'perhe' ja se löytyy jo tekstinä minulta ja siskoiltani ihosta.

 

Surusilmä palaa tiistaina töihin ja meidän yhteinen arkilöysäily loppuu. Sitten on minunkin taas jaksettava vielä hetki nousta aamulenkeille, mutta onpahan sitten turvotukseenkin hillintä kohdillaan. Pikkuhiljaa malttamattomuus nähdä pikkukaveri nousee, kunhan nyt vain kaikki menisi hyvin ja ennen kaikkea vauvelilla! Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!