Se hiipi elämääni aivan varkain. Tai oikeastaan se oli täysin hallinnassani aluksi. Isäni sai minut kiinnostumaan siitä jo nuorena ja koska kukaan muu ei asiasta samalla tavalla jaksanut kiinnostua, huomasin, että sain vanhempani jakamattoman huomion seuratessani tapahtumia hänen kanssaan. Tuolloin kaikki oli kuitenkin hyvin viatonta ja satunnaista. Hommahan jäi moneksi vuodeksi lukioaikanani taka-alalle. Sitten lopetin lukion ja kuvioihin tuli Housuboy.
Tällöin alkoi itsessäni ilmestyä hälyttäviä piirteitä: liimauduin hänen kanssaan yhteisen kiinnostuksen äärelle yhä useammin ja useammin. Jokaikinen sunnuntai menimme vanhempieni luo sählyn jälkeen ja parkkeerasimme ruudun eteen kyseisen espanjalaisversion äärelle. Kivoina syyspäivinä saatoimme lähteä ulos katsomaan tapahtumia paikallistasolla livenä. Kesällä se imi kaiken vapaa-aikani ja sai minut elämään kuukauden univajeessa, koska eihän nyt MM-kisoja voi missata! Ja kun suostuttelin Housuboyn Lontooseen, olin täysin valmis maksamaan n. 100e nähdäkseni jotain niin mahtavaa isossa skaalassa oikealla stadionilla.
La Ligasta tuli perinne. Sitten tuli Valioliiga. Sen jälkeen Kemi Kingsin kotipelit ja sitten, reilu kuukausi sitten Emirates Stadium ja Arsenal - Bolton. Nähtyäni, kuinka jalkapallostadion on oikeastaan kannattajilleen kirkko, en ole enää voinut elää ilman jalkapalloa. Vaikka yritinkin uskotella itselleni, että tämä oli Housuboyn intohimo, tajusin vasta kun tuuletin Arsenalin avausmaalia seisaallaan karjuen, että en ehkä ollutkaan niin cool, kuin kuvittelin. Suren kaapelitaloudesta muuttamisen myötä eniten juuri edullisen Canal + -kanavapaketin urheilukanavien menetystä; sitä että enää ei ole Valioliigakierrosta pilaamassa koko viikonloppua tai La Ligaa sunnuntai-iltojen rattona. Puhumattakaan Tuomas Virkkusen selostuksesta. Ja itsekseni hymähdellen huomaan, että kaikki se valitus jalkapallosta ei oikeastaan ole läheskään tosissani - olen lähes vähintään yhtä kiinnostunut peleistä kuin toinenkin puoliskoni.
Olen oikeastaan aika ylpeä, että tiedän, mikä on paitsiosääntö tai -ansa. Minusta on oikeastaan aika hauska nähdä se yllättynyt ilme miespuolisten henkilöiden kasvoilla, kun osoitan jonkinlaista kiinnostusta asiaan - puhumattakaan siitä, kun sanon heidän mielestään jotain järkevää aiheesta. Ja voinpa vielä myöntää senkin, että istuessani tänään yksin kämpässäni Oulussa kuumeessa, tuo edes pientä lohtua se, että Tottenham pelaa niin hyvin Interiä vastaan. Ja jotenkin jalkapallosta tuli minun ja kultani Juttu ja se luo merkillistä turvallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.
2. marraskuuta 2010
24. syyskuuta 2010
Eli tässä on minun uusi tukka. Piti laittaa jotain uutta tänne tekemisen puutteessa.
Niin huomenna onkin jännittävää, kun siskoni Tanssijan ryhmä esiintyy paikallisessa yökerhossa. Huomenna onkin siis perjantai-iltainen uloslähtö ja mennään Housuboyn ja Nappisilmän kanssa ainakin. On ihanaa! Aion hulluna pynttäytyä! Ja laitan varmaan sen uuden ihanaisen mekon päälle :) Laitan sitten kuvia siitä. Yritän myöskin huomenna aamureenin jälkeen kirjottaa Lontoon reissustani ja ostoksista. Mulla oli ehkä maailman ihanin reissu. Tai sitte toinen niistä. Lontoo on vaan tämän tytön ehoton lemppari.
Oltiin eilen opiskelijajärjestön rastivahtina ja nyt tuntuu, että saatan olla tulossa kipeäksi. Jäätävä tuuli + liian vähän yöunta + kilsan kävely vesisateessa + senjälkeinen 1,5h bussimatka märissä vaatteissa = huono yhtälö :D mutta aion lähetä huomenna vähän urheileen, niin se yleensä auttaa ennaltaehkäisyssä.
Tällä hetkellä olen koukussa kahteen asiaan: liikuntaan ja mun Teho-Osaston koko tuotannon boksiin. Housuboy kutsuu tilaustani ruumisarkuksi :D (tuotantokausia on 15...) Housuboylla on muuten ensi viikonloppuna 25-vuotissynttärit ja halusin keksiä jotain erityistä. Olin jo suunnitellut yllätysbileitä, mutta kaverinsa pyysi häntä Irish Festivalille Ouluun ja Housuboy on kait sitten lähdössä/ tulossa sinne. Onhan se kai ihan kiva, mutta minun suunnitelmani menevät aika mönkään. Pakko kai vain hyväksyä, että viettää synttärinsä mieluummin niin? Onko teillä ideoita? Varsinkin Oulussa asuvat? Yksi mulla jo onkin :)
 |
| Uus tukka siis |
Oltiin eilen opiskelijajärjestön rastivahtina ja nyt tuntuu, että saatan olla tulossa kipeäksi. Jäätävä tuuli + liian vähän yöunta + kilsan kävely vesisateessa + senjälkeinen 1,5h bussimatka märissä vaatteissa = huono yhtälö :D mutta aion lähetä huomenna vähän urheileen, niin se yleensä auttaa ennaltaehkäisyssä.
Tällä hetkellä olen koukussa kahteen asiaan: liikuntaan ja mun Teho-Osaston koko tuotannon boksiin. Housuboy kutsuu tilaustani ruumisarkuksi :D (tuotantokausia on 15...) Housuboylla on muuten ensi viikonloppuna 25-vuotissynttärit ja halusin keksiä jotain erityistä. Olin jo suunnitellut yllätysbileitä, mutta kaverinsa pyysi häntä Irish Festivalille Ouluun ja Housuboy on kait sitten lähdössä/ tulossa sinne. Onhan se kai ihan kiva, mutta minun suunnitelmani menevät aika mönkään. Pakko kai vain hyväksyä, että viettää synttärinsä mieluummin niin? Onko teillä ideoita? Varsinkin Oulussa asuvat? Yksi mulla jo onkin :)
21. syyskuuta 2010
Melkein. Lähdin. Pubiin. Pynttäydyttyäni. 2 tuntia.
Did I mention I hate the rain?
Olen ollut siis Lontoossa ja voin kertoa hankinnoista myöhemminkin. Tämä on siis ilta, jolloin melkein lähdin paikalliseen vaihtareiden illanviettoon. Mutta kun mun tukka oli kerrankin niin ihanasti ja siellä sato kaatamalla ja se ois vaan mennyt pilalle! (plus tajusin, että mulla on yks huomisen deadline-tehtävä tekemättä)
Mutta siis näin olisin lähtenyt ;)
Takki: jane norman
leggingsit: River Island
Saappaat: en muista, mutta Suomesta
Mekko (, johon rakastuin heti): New Look
Neule (, jota rakastaisin vielä enemmän, mutta se oli kallis ja nukkaantuu): Banana Republic
Opiskelut ovat käynnistyneet ja toistaiseksi olen vielä pysynyt liikunnan syrjässä kiinni. Olen todella ylpeä itestäni. Paino ei tipu, mutta olotila on energisempi ja positiivisempi kuin ennen. En tarvi enää tuntikausien päikkäreitä luentojen jälkeen ja toistaiseksi kouluhommat hoituu sukkelammin ja tunnollisemmin. Suosittelen siis terveellisiä elämäntapoja kaikille :)
Uusi tukkanikin on ilon aihe. Ensin meni vähän lannistuksen puolelle, kun kukaan ei oikein sanonut niistä mitään positiivista. Sitten Housuboy vain sanoi, että minun pittääkin ittenikin takia välissä vähän muuttaa asioita :) Se oli ihanasti sanottu ihmiseltä, joka ei erityisemmin edes pidä punaisesta väristä. Tää blogger hankaloittaa mun elämää nyt niin paljon, että en saa kuvaa tukastani tänne, mutta ehkä joku toinen päivä.
Lopuksi haluaisin vielä kertoa teille eräästä kirjasta, jonka taannoin luin:
Irmeli Castrénin Nykynaisen hyvinvointivinkit. Ostin kirjan itselleni luettuani pari riviä illanistujaisissa kaverin luona. Syy? Tämä kirja vaikutti todella järkevältä. Siis tässäpä muutamia poimintoja kirjasta, jonka lääketieteeen ammattilaiset ovat tarkistaneet:
1) Naisten tulisi välttää kuorintaa, sillä se voi katkoa ohuita pintaverisuonia ja aiheuttaa punoitusta iholla
2) hoitoaine on suurimmalle osalle ihmisistä turha keksintö, sillä saman asian ajaa kylmällä vedellä huuhteleminen. Tämä sulkee hiussuomut ja edesauttaa hiuksen kiiltoa.
3) Suomalaisten hiusaatu on aivan erilainen kuin esim. keskieurooppalaisen, missä hius on paljon karheampi. Meidän hiuksemme ovat ohuita ja hennompia eivätkä kaipaa lisää silikonia, jota suurin osa shampoosarjoista käyttää. Se aiheuttaa turhaa hiuksen veltostumista ennestään. Esim. XZ ei käytä silikonia tuotteissaan (tämä bloggari suosittelee ehottomasti vaniljakahvishampoota, NAM mikä tuoksu!)
Näitä käytännön viisaita, asiallisia ja järkeistettyjä kauneusvinkkejä on kirja täynnä. Tosiaan: entä jos meille on vain luotu näitä tarpeita mainoksilla ja todellisuudessa esim. minunkin ihoni olisi paljon paremmassa kunnossa, jos en olisi koskaan tarttunut puhdistaviin ihotuotteisiin?
Oikein mukavaa viikkoa lukijoille :)!
Mutta siis näin olisin lähtenyt ;)
Takki: jane norman
leggingsit: River Island
Saappaat: en muista, mutta Suomesta
Mekko (, johon rakastuin heti): New Look
Neule (, jota rakastaisin vielä enemmän, mutta se oli kallis ja nukkaantuu): Banana Republic
Opiskelut ovat käynnistyneet ja toistaiseksi olen vielä pysynyt liikunnan syrjässä kiinni. Olen todella ylpeä itestäni. Paino ei tipu, mutta olotila on energisempi ja positiivisempi kuin ennen. En tarvi enää tuntikausien päikkäreitä luentojen jälkeen ja toistaiseksi kouluhommat hoituu sukkelammin ja tunnollisemmin. Suosittelen siis terveellisiä elämäntapoja kaikille :)
Uusi tukkanikin on ilon aihe. Ensin meni vähän lannistuksen puolelle, kun kukaan ei oikein sanonut niistä mitään positiivista. Sitten Housuboy vain sanoi, että minun pittääkin ittenikin takia välissä vähän muuttaa asioita :) Se oli ihanasti sanottu ihmiseltä, joka ei erityisemmin edes pidä punaisesta väristä. Tää blogger hankaloittaa mun elämää nyt niin paljon, että en saa kuvaa tukastani tänne, mutta ehkä joku toinen päivä.
Lopuksi haluaisin vielä kertoa teille eräästä kirjasta, jonka taannoin luin:
Irmeli Castrénin Nykynaisen hyvinvointivinkit. Ostin kirjan itselleni luettuani pari riviä illanistujaisissa kaverin luona. Syy? Tämä kirja vaikutti todella järkevältä. Siis tässäpä muutamia poimintoja kirjasta, jonka lääketieteeen ammattilaiset ovat tarkistaneet:1) Naisten tulisi välttää kuorintaa, sillä se voi katkoa ohuita pintaverisuonia ja aiheuttaa punoitusta iholla
2) hoitoaine on suurimmalle osalle ihmisistä turha keksintö, sillä saman asian ajaa kylmällä vedellä huuhteleminen. Tämä sulkee hiussuomut ja edesauttaa hiuksen kiiltoa.
3) Suomalaisten hiusaatu on aivan erilainen kuin esim. keskieurooppalaisen, missä hius on paljon karheampi. Meidän hiuksemme ovat ohuita ja hennompia eivätkä kaipaa lisää silikonia, jota suurin osa shampoosarjoista käyttää. Se aiheuttaa turhaa hiuksen veltostumista ennestään. Esim. XZ ei käytä silikonia tuotteissaan (tämä bloggari suosittelee ehottomasti vaniljakahvishampoota, NAM mikä tuoksu!)
Näitä käytännön viisaita, asiallisia ja järkeistettyjä kauneusvinkkejä on kirja täynnä. Tosiaan: entä jos meille on vain luotu näitä tarpeita mainoksilla ja todellisuudessa esim. minunkin ihoni olisi paljon paremmassa kunnossa, jos en olisi koskaan tarttunut puhdistaviin ihotuotteisiin?
Oikein mukavaa viikkoa lukijoille :)!
11. elokuuta 2010
Why?
- Työpäivä on tappavan tylsä ja hiljainen siihen asti, että päättää lähteä tänään aikaisemmin "kun ei kerta ole paljon tekemistä?
- Asun siinä ainoassa (?) Suomen paikassa, jossa ei ole tosiaankaan kärsitty mistään kauheista hiostavista helteistä - hyvä kun on saatu edes aurinkoa?
- Kun säästää kauheasti rahaa lomareissuun, ei löydä sieltä mahtavasta kaupungista mitään, mihin edes tuhlata?
- Töitä on aina joko tosi paljoon tai ei juuri yhtään kerralla?
- Odottavan aika on niin himputin pitkä?
- ei osaa koskaan päättää, mitä oikeastaan tekisi hiuksilleen, tai minkävärisiksi ne todellakin haluaisi?
- Naiset aina leikkaavat tukkansa, kun ovat menneen naimisiin?
- Ja miksi he väittävät, että lyhyt tukka on pitkää helpompi?!
- Miksi jotkut päivittävät aina naamakirjansa englanniksi, vaikka eivät osaa englantia eikä sille ole juuri muutakaan tarvetta?
- Miksi puutun niin hanakasti toisten virheisiin?
- Miksi aina vain siskoni löytävät ne parhaat kenkäalennukset niistä kaikista ihanista korkkareista vaikka pitävät suurimman osan ajasta tennareita, kun taas minä en korkkareiden suurkuluttajana koskaan löydä niitä alennuksesta?
- Ja edelleen: miksi en koskaan malta katsoa alennuksia kunnolla tai odottaa niitä?
- ja edelleen: miksi aina sen alennetun kengän vieressä oleva normaalihintainen on paljon kauniimpi ja mieluisempi ostos?
- Miksi en ole vieläkään lopettanut kynsien pureskelua?
- Miksi Apulanta ei voi treenata mun alakerrassa?
- Miksi viivyttelin vaihtoonlähtöä niin, että taidan olla yksin ensi vuoden, kun muut lähtevät?
- Miksi mainonta saa meidät ostamaan tarpeettomia ja ylihinnoiteltuja tavaroita, kun apteekkitavara olisi paljon parempi ja edullisempi vaihtoehto?
- Miksi ostin kalliit lenkkarit, kun ne eivät edes sovi jaloilleni ja miksi minulle ei kerrottu, että tämä on mahdollista ENNEN kuin ostin ne?
- Miksi lenkkareissa on vääränlainen tuki minun jaloilleni - tehden juoksemisharrastuksesta vielä hankalamman kuin sen aloittaminen jo henkisesti oli?
- Miksi Housuboy kutsuu tulevaa Lontoon reissua "Sitten, kun me mennään katsomaan sitä Arsenalin peliä" ?
- Miksi se Voicen unelmalaukku ei ikinä osu minun kohdalleni?
- Miksi puhelinmyyjät soittaa aina, kun nukun?
- Miksi jotkut pitävät asiakaspalvelijoita orjinaan ja alempana kansana? Ja miksi vastaavasti jotkut asiakaspalvelijat vievät huonon päivänsä töihin asiakkaan niskaan?,
- Miksi aurinko paistaa aina vain silloin, kun olen päivän töissä?
- Miksi nykyään niin harvat lähtevät mieluummin luontoon vaeltamaan kuin katsovat telkkaria?
- Miksei kukaan alle 30-vuotias koskaan nauti murtomaahiihdosta?
- Miksi naiset käyttävät ensimmäiset lomapäivänsä siivoamiseen ja miehet eivät koko loman aikana laita tikkua ristiin, koska "eivät tee hommia lomalla"
- Miksi sitä mieluummin pistää rahaa enemmän pieneen kuntosaliin, jossa on kiva omistaja ja mukava ilmapiiri kuin menee sinne halvempaan ja laajempaan kuntosaliin, jossa saa kaiken samaan hintaan?
- Miksi työpaikan ruokalassa ei ole mitään hyvää, jos eväät jäävät kotiin ja sitten, kun on eväät, ruokalassa on useampi hyvä vaihtoehto tarjolla?
- Miksi nykyään on hyväksyttävää puuttua muiden säästämiseen, raha-asioihin ja muuhun? Miksi on hyväksyttävää kysyä: "eikö sulla mee kaikki rahat tuohon?"
- Miksi ei koskaan toteuta unelmaansa vaelluksesta/ mökkireissusta Lappiin, johon ei ota läppäriä ja jonka aikana ei vastaa puhelimeen: vain ulkoilee ja saunoo?
- Asun siinä ainoassa (?) Suomen paikassa, jossa ei ole tosiaankaan kärsitty mistään kauheista hiostavista helteistä - hyvä kun on saatu edes aurinkoa?
- Kun säästää kauheasti rahaa lomareissuun, ei löydä sieltä mahtavasta kaupungista mitään, mihin edes tuhlata?
- Töitä on aina joko tosi paljoon tai ei juuri yhtään kerralla?
- Odottavan aika on niin himputin pitkä?
- ei osaa koskaan päättää, mitä oikeastaan tekisi hiuksilleen, tai minkävärisiksi ne todellakin haluaisi?
- Naiset aina leikkaavat tukkansa, kun ovat menneen naimisiin?
- Ja miksi he väittävät, että lyhyt tukka on pitkää helpompi?!
- Miksi jotkut päivittävät aina naamakirjansa englanniksi, vaikka eivät osaa englantia eikä sille ole juuri muutakaan tarvetta?
- Miksi puutun niin hanakasti toisten virheisiin?
- Miksi aina vain siskoni löytävät ne parhaat kenkäalennukset niistä kaikista ihanista korkkareista vaikka pitävät suurimman osan ajasta tennareita, kun taas minä en korkkareiden suurkuluttajana koskaan löydä niitä alennuksesta?
- Ja edelleen: miksi en koskaan malta katsoa alennuksia kunnolla tai odottaa niitä?
- ja edelleen: miksi aina sen alennetun kengän vieressä oleva normaalihintainen on paljon kauniimpi ja mieluisempi ostos?
- Miksi en ole vieläkään lopettanut kynsien pureskelua?
- Miksi Apulanta ei voi treenata mun alakerrassa?
- Miksi viivyttelin vaihtoonlähtöä niin, että taidan olla yksin ensi vuoden, kun muut lähtevät?
- Miksi mainonta saa meidät ostamaan tarpeettomia ja ylihinnoiteltuja tavaroita, kun apteekkitavara olisi paljon parempi ja edullisempi vaihtoehto?
- Miksi ostin kalliit lenkkarit, kun ne eivät edes sovi jaloilleni ja miksi minulle ei kerrottu, että tämä on mahdollista ENNEN kuin ostin ne?
- Miksi lenkkareissa on vääränlainen tuki minun jaloilleni - tehden juoksemisharrastuksesta vielä hankalamman kuin sen aloittaminen jo henkisesti oli?
- Miksi Housuboy kutsuu tulevaa Lontoon reissua "Sitten, kun me mennään katsomaan sitä Arsenalin peliä" ?
- Miksi se Voicen unelmalaukku ei ikinä osu minun kohdalleni?
- Miksi puhelinmyyjät soittaa aina, kun nukun?
- Miksi jotkut pitävät asiakaspalvelijoita orjinaan ja alempana kansana? Ja miksi vastaavasti jotkut asiakaspalvelijat vievät huonon päivänsä töihin asiakkaan niskaan?,
- Miksi aurinko paistaa aina vain silloin, kun olen päivän töissä?
- Miksi nykyään niin harvat lähtevät mieluummin luontoon vaeltamaan kuin katsovat telkkaria?
- Miksei kukaan alle 30-vuotias koskaan nauti murtomaahiihdosta?
- Miksi naiset käyttävät ensimmäiset lomapäivänsä siivoamiseen ja miehet eivät koko loman aikana laita tikkua ristiin, koska "eivät tee hommia lomalla"
- Miksi sitä mieluummin pistää rahaa enemmän pieneen kuntosaliin, jossa on kiva omistaja ja mukava ilmapiiri kuin menee sinne halvempaan ja laajempaan kuntosaliin, jossa saa kaiken samaan hintaan?
- Miksi työpaikan ruokalassa ei ole mitään hyvää, jos eväät jäävät kotiin ja sitten, kun on eväät, ruokalassa on useampi hyvä vaihtoehto tarjolla?
- Miksi nykyään on hyväksyttävää puuttua muiden säästämiseen, raha-asioihin ja muuhun? Miksi on hyväksyttävää kysyä: "eikö sulla mee kaikki rahat tuohon?"
- Miksi ei koskaan toteuta unelmaansa vaelluksesta/ mökkireissusta Lappiin, johon ei ota läppäriä ja jonka aikana ei vastaa puhelimeen: vain ulkoilee ja saunoo?
2. elokuuta 2010
Suoraan sanottuna suurinpiirtein sellaista elämä on
Minun kesäni työrupeama lähenee loppuaan elokuun myötä. Minulla on ollut aivan ihana kesä! Olen nauttinut joka aamu siitä, että saan mennä töihin, saan tavata kivoja työkavereita, meillä on hyvä ilmpaiiri ja kiero huumori sekä siitä, että palkka kilahtaa tilille oikein ja ajoissa. Toissa viikko oli oikein rankka kahden henkilön lomittamisen ansiosta, mutta siitäkin selvittiin. Toki joinakin aamuina olisi ollut kiva jäädä vielä nukkumaan, mutta toisaalta olenkin liukumasta huolimatta repinyt itseni ylös viiden jälkeen ja ollut työpaikalla puoli seitsemältä. Silti en ole ajatellut kertaakaan, että pakko mennä töihin, ehen. Minä saan käydä töissä ja ihana niin.
Tässä on sitten se kivoin uutinen: minä olen tienannut itselleni kesän ajan ulkomaanmatkaa, jolle lähdemme Housuboyn kanssa syyskuussa. Matkamme on täydellinen, kunhan saamme vielä hankittua loman ajalle sijoittuvaan jalkapallopeliin liput. Me suuntaamme siis taas Lontooseen! <3 Ja jos hurahdan siihen kaupunkiin yhtään enempää, alamme varmaan miettimään Housuboyn kanssa vakavasti muuttoa ulkomaille joksikin aikaa, kun olemme vielä kumpikin nuoria.
Elämänmuutokseni sujuu nyt aika mukavasti. Olen puolessatoista viikossa vaa'an mukaan pudottanut 1,5kg painosta siitäkin huolimatta, että viikonloppu tuli väliin ja lauantaina tapahtui pieni notkahdus herkuttelun muodossa. Mutta olen ylpeä itsestäni, sillä perusluonteeltani olen laiska ja nyt olen jaksanut jo puolitoista viikkoa pysyä päätöksessäni liikkua, syödä terveellisesti ja laihtua. Tämä lopullinen kylmä saavi vettä niskaan päätöksessäni oli pikku käynti vaa'alla tuolloin 1,5 viikkoa sitten ja ymmärrys siitä, että olen seurustelun aloitettuani lihonut 15kg. Kaikki kyllä sanovat, että sitä ei huomaa (, koska se on tullut niin pikku hiljaa), mutta minä huomaan: en jaksa samalla tavalla, väsyn helpommin portaissa, en jaksa juosta juuri ollenkaan, tunnen oloni raskaaksi ja lähes joka kerta, kun näen vatsani, tulee kamala morkkis. Kaikista vaikeinta tässä remontissa? Vaivannäkö. Se, että ei voi hakea pitsaa, kun ei jaksa tehdä ruokaa tai kiinalaista tai mussuttaa vain jotain. On pakko kasata itselleen välipalaksi ruisleipä raejuustolla ja kalkkunalla tai pitää työpaikalla koko ajan naposteluporkkanoita käden ulottuvilla. Kaikki täytyy aluksi suunnitella. Joskus terveellisesti syöminen on tullut minulta todellakin luonnostaan, mutta nyt siihen on ikään kuin opeteltava takaisin. Onnekas olen siksi, että ne eväät minulta löytyy: äitini on opettanut minut hyvin tähän ja olen pienestä pitäen tiennyt, miten pitäisi ja ei pitäisi syödä.
Olo on kuitenkin jo nyt parempi ja joka liikuntasuorituksen ja pullapalan ohituksen jälkeen taputan itseäni selkään: pikku hiljaa. Toivoisin, että ihonikin alkaisi jo pian reagoida muutokseen, sillä se on edelleen pahassa pahassa kunnossa. Kasvohoito olisi varmasti omiaan.
Vielä näin viikon alkuun lisään, että viime yö meni meillä todella vakavassa keskustelussa Housuboyn kanssa ja minulla ei ole ikinä ollut näin helpottunut olo. Asiat saatiin puhuttua halki - minun huono käytökseni Housuboyta kohtaa, mistä se johtuu ja mitä pitäisi tehdä. Ihmettelen edelleen, miten Housuboy on jaksanut katsella tätä kiukutteluani niin kauan. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että saatan oikeastikin olla onnistunut muuttamaan Housuboyn elämänasenteita ja ajattelutapoja omalla asenteellani ja perheeni esimerkin avulla. Plus minulla näyttää olevan käsissäni kultakimpale. Tämä päivä taitaa mennä vähän väsyhuuruissa, mutta eiköhän se tästä. Toivotaan parasta ja itse ainakin menen tänään aivan uudella ja keveällä mielellä kotiin :)
Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!
Tässä on sitten se kivoin uutinen: minä olen tienannut itselleni kesän ajan ulkomaanmatkaa, jolle lähdemme Housuboyn kanssa syyskuussa. Matkamme on täydellinen, kunhan saamme vielä hankittua loman ajalle sijoittuvaan jalkapallopeliin liput. Me suuntaamme siis taas Lontooseen! <3 Ja jos hurahdan siihen kaupunkiin yhtään enempää, alamme varmaan miettimään Housuboyn kanssa vakavasti muuttoa ulkomaille joksikin aikaa, kun olemme vielä kumpikin nuoria.
Elämänmuutokseni sujuu nyt aika mukavasti. Olen puolessatoista viikossa vaa'an mukaan pudottanut 1,5kg painosta siitäkin huolimatta, että viikonloppu tuli väliin ja lauantaina tapahtui pieni notkahdus herkuttelun muodossa. Mutta olen ylpeä itsestäni, sillä perusluonteeltani olen laiska ja nyt olen jaksanut jo puolitoista viikkoa pysyä päätöksessäni liikkua, syödä terveellisesti ja laihtua. Tämä lopullinen kylmä saavi vettä niskaan päätöksessäni oli pikku käynti vaa'alla tuolloin 1,5 viikkoa sitten ja ymmärrys siitä, että olen seurustelun aloitettuani lihonut 15kg. Kaikki kyllä sanovat, että sitä ei huomaa (, koska se on tullut niin pikku hiljaa), mutta minä huomaan: en jaksa samalla tavalla, väsyn helpommin portaissa, en jaksa juosta juuri ollenkaan, tunnen oloni raskaaksi ja lähes joka kerta, kun näen vatsani, tulee kamala morkkis. Kaikista vaikeinta tässä remontissa? Vaivannäkö. Se, että ei voi hakea pitsaa, kun ei jaksa tehdä ruokaa tai kiinalaista tai mussuttaa vain jotain. On pakko kasata itselleen välipalaksi ruisleipä raejuustolla ja kalkkunalla tai pitää työpaikalla koko ajan naposteluporkkanoita käden ulottuvilla. Kaikki täytyy aluksi suunnitella. Joskus terveellisesti syöminen on tullut minulta todellakin luonnostaan, mutta nyt siihen on ikään kuin opeteltava takaisin. Onnekas olen siksi, että ne eväät minulta löytyy: äitini on opettanut minut hyvin tähän ja olen pienestä pitäen tiennyt, miten pitäisi ja ei pitäisi syödä.
Olo on kuitenkin jo nyt parempi ja joka liikuntasuorituksen ja pullapalan ohituksen jälkeen taputan itseäni selkään: pikku hiljaa. Toivoisin, että ihonikin alkaisi jo pian reagoida muutokseen, sillä se on edelleen pahassa pahassa kunnossa. Kasvohoito olisi varmasti omiaan.
Vielä näin viikon alkuun lisään, että viime yö meni meillä todella vakavassa keskustelussa Housuboyn kanssa ja minulla ei ole ikinä ollut näin helpottunut olo. Asiat saatiin puhuttua halki - minun huono käytökseni Housuboyta kohtaa, mistä se johtuu ja mitä pitäisi tehdä. Ihmettelen edelleen, miten Housuboy on jaksanut katsella tätä kiukutteluani niin kauan. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että saatan oikeastikin olla onnistunut muuttamaan Housuboyn elämänasenteita ja ajattelutapoja omalla asenteellani ja perheeni esimerkin avulla. Plus minulla näyttää olevan käsissäni kultakimpale. Tämä päivä taitaa mennä vähän väsyhuuruissa, mutta eiköhän se tästä. Toivotaan parasta ja itse ainakin menen tänään aivan uudella ja keveällä mielellä kotiin :)
Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!
24. heinäkuuta 2010
En ikinä kyllästy
- näkemään ystävän kasvoja sattumalta väkijoukossa
- kuulemaan ystävän ääntä vaikeina hetkinä
- siihen tunteeseen, mitkä uudet ihanat kengät tuovat, kun ne saa asettaa hyllyyn
- olemaan joskus ihan rauhassa ja ihan yksin (silloin, kun se on oma valinta)
- siihen ihanaan tunteeseen, minkä saa siitä, että olen onnistunut saamaan yhdenkin lapsen ymmärtämään jotain opettamastani
-matkustamaan maailmalla
- siihen tunteeseen, kun pääsee matkan jälkeen omaan sänkyyn
- järjestämään juhlia ystäville
- tunteeseen, jonka saa erittäin rankasta urheilusuorituksesta
- siihen, kun pikkusisko soittaa mulle hyvästä koenumerosta
-siihen, kun mummi nipistää poskista
- varrassiikaan ja uusiin perunoihin kuppikastikkeella
-oman maan mansikoihin ja vaniljajäätelöön
- hiihtämiseen Raattaman maisemissa
- mökkeilyyn omalla mökillä
-juoksemiseen mökkisaunan ja Kemijoen välissä edestakaisin
- niihin hetkiin, jolloin on oikeasti tyytyväinen ulkonäköönsä
- onnistumisentunteeseen kovan työn jälkeen
- positiiviseen palautteeseen työstä
- kauniisiin sanoihin
-hyvään musiikkiin
- illanistujaisiin mun tyttöjen kanssa
- mökkibileisiin, joista kukaan ei karkaa baariin
- shoppailuun oikealla fiiliksellä
- äitin kanssa kahvilassa istumiseen (äiti on opettanut mulle kahvilassaistumiskulttuurin. Siitä on siirtynyt rakkaus kahvilassa istumiseen ihan kenen kaverin kanss vain)
- katsomaan Rimakauhua ja Rakkautta -uusintoja
- Alppimaisemiin (en myöskään koskaan kyllästy huokailemaan niille)
- hiplaamaan sileää tukkaani, kun olen jaksanut suoristaa sen :D
- siihen tunteeseen, kun kävelee kadulla ja on täysin tietoinen siitä, että ne katseet, joita saa osakseen, ovat luultavasti ihailua (tämä siksi, että näin ei todellakaan käy usein)
- iltanuotion tunnelmaan
- katsomaan, kun siskoni tanssii
- kuulemaan, kuinka toinen siskoni perustelee mielipiteitään niin persteellisen kypsästi
- makoilemaan äidin kainalossa
- kuuntelemaan iskän joutavia yksinpuheluita
- suojelemaan pikkusiskoja (liiallisuuksiin asti)
- nauramaan Kummelille, ja muutenkin äärettömän huonolle ja hyvälle huumorille
- tekemään aikatauluja, suunnitelmia ja haaveilemaan
- puhumaan joka tilaisuuden tullen ranskalaisten/ englantilaisten/ espanjalaisten/ saksalaisten/ ruotsalaisten kanssa saadakseni puhua kieltä
- tunteeseen molemminpuolisesta kunnioituksesta, rakkaudesta tai arvostuksesta
- luokkahuoneen kuhinaan ja lasten energiaan
- tanssimaan
- rakastamaan
- nauramaan
- itkemään ilosta ja surusta
- elämään
8. kesäkuuta 2010
Nousee päivä, laskee päivä
Minun ukkini on ollut halki elämäni tärkeimpiä henkilöitä. Hän opetti minulle lapsuudesta asti käyttäytymistä, sitä kuinka tärkeää on auttaa ja välittää, kuinka työnteko palkitaan ja kuinka englantia lausutaan - muutamia mainitakseni. Vietin lapsuudessani tolkuttomia määriä mummolassa, sillä se vaan oli kivempi paikka kuin esim. koulun iltapäiväkerho. Olen saattanut jopa pari kertaa suurennella kuumeoireitani, koska tiesin pääseväni mummolaan hoitoon (maailman parhaat herkut, piirretyt ja hoito).
Opintojen edistyessä ukki käytti tuntikausia kerratakseen kanssani englantia, opettaakseen minulle rakenteita, joita koulu ei enää meille opettanut ja korjatakseen lausumistani oikeaan brittienglannin suuntaan ;) Varsinkin varhaisessa vaiheessa tästä oli minulle huomattavasti etua ja tulokset puhuivat puolestaan. Ukki auttoi minua aina sairastumiseensa asti.
Lisäksi soitin viulua kuusivuotiaasta asti, jolloin ukki pelasti vanhempieni päivän useampaan otteesseen, kun jostain syystä ei minua olisi ehdittykään viedä soittamaan. Hän saattoi ilmestyä kovina pakkaspäivinä yhtäkkiä aamulla kotiovellemme ilmoittamaan, että vie meidät kouluun. Ukki kävi meillä autollaan harva se päivä aina sairastumiseensa asti. Kovin paikka ukille sairastumisessa olikin ajokyvyn menettäminen.
Ukki on ollut tukeni ja turvani aina (maailmani romahtamiseen) vuoteen 2003 asti, jolloin hän sai aivoinfarktin ja halvautui vasemmalta puoleltaan. Siitä lähtien ihminen, joka oli käyttänyt lähes kaiken aikansa muista huolehtimiseen alkoi olla se huolehdittava. Ja edelleen ukki opetti minua: hyväksymään fyysisen vamman, henkiset rasitteet, joita tilanne toi ja ymmärtämään paremmin invalidien tilannetta. Hän teki minusta ihmisen, joka palavalla raivolla puolusti vammaisten oikeuksia, puhumattakaan niistä kaupan invapaikoista, jotka oli vienyt aina joku, joka haki niin paljon kaljaa, että auto oli saatava lähelle. Liikennepoliisin taipumukset ovatkin varmaan tulleet suggestion kautta ukilta :D
Ennen kaikkea me kaikki opimme joustamaan, ymmärtämään, olemaan kärsivällisiä ja tukemaan toisiamme. Ukin tilanne opetti meidät tuntemaan mummin: mummi luotti paikkakuntansa lapsenlapsiin kuin kallioon ja olen onnellinen, että etäinen ja jokseenkin viileä, jopa pelottava mummi on nykyään myös minulle tärkeä ihminen. Eilen juuri olimme vierekkäin, kun mummi ei enää jaksanut seistä.
Vaikka ukkini eläisi vielä kymmenen vuotta, en ikinä tämän eliniän aikana voisi korvata hänen hyväntekeväisyyttään. En varsinkaan pysty siihen yhtä pyyteettömästi ja kärsivällisesti kuin ukkini on pystynyt. Kai suurin katumukseni onkin, että ukki ei tiennyt sitä laajuuttaa, jolla häntä arvostettiin silloin, kun hän oli vielä täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Ukki tuki vaimonsa leskeksi jäänyttä siskoa väsymättä, tuki vanhempiani lastenhoidossa, tuki meitä useampaan otteeseen rahallisesti ja henkisesti sekä auttoi Lions Clubin aikanaan mm. järjestämään kävelykyvyttömän venäläistytön leikkauksen (, joka tanssi pari vuotta myöhemmin jo balettia). Elämä ei aina kohtele meitä reilusti.
Olen ajatellut ukin tilan huonontuessa jopa niin, että ukin pitäisi jo saada mennä. Ukkia pelottaa olla sairaalassa, pelottaa, mitä tapahtuu, eikä hän enää ymmärrä koko tilannetta. Mummin poistuminen paikalta kauhistuttaa häntä kuten myös oma sairaus. Olen ottanut etäisyyttä tilanteeseen, koska ukki on ollut sairas jo niin kauan aikaa, että en uskonut tilanteen olevan niin paha kuin se on ja lisäksi siksi, että tilannetta on helpompi käsitellä. Eilen, kun näin sairaalassa rakkaan ukin niiden letkujen keskellä, kuihtuneena kuin varjo entisestään ja lohdutin itkevää mummia, tajusin silti sen hienouden, että minulla on ollut niin kauan ukki. Kuten myös sen upean elämän, jonka hän on elänyt mummin kanssa, mitä ukki on tehnyt ajallaan ja kuinka se perintö jää meille.
Tällä hetkellä siis tämä bloggaaja joko kirjoittaa suruunsa tai jättää kirjoittamatta - aika näyttää. Tällä hetkellä kuitenkin olo on aika maassa ja jaksaminen vähäistä. Kauhein tunne on pinnistellä sairaalassa muiden tukena, koska en tunne että minulla on oikeutta itkeä, kun muilla on varmasti vielä pahempi olla. Sairasvuoteelta ei malttaisi lähteä pois, mutta toisaalta paha olo puskee päälle niin valtavina aaltoina, että potilaan luonakin on vaikea olla. Takaraivossa on ymmärrys siitä, että ukin pitäisi saada mennä - on lupa antaa periksi. Sydämessä tuska on hirmuinen ja itsekkyys huutaa vastaan: pysy vielä täällä!
Opintojen edistyessä ukki käytti tuntikausia kerratakseen kanssani englantia, opettaakseen minulle rakenteita, joita koulu ei enää meille opettanut ja korjatakseen lausumistani oikeaan brittienglannin suuntaan ;) Varsinkin varhaisessa vaiheessa tästä oli minulle huomattavasti etua ja tulokset puhuivat puolestaan. Ukki auttoi minua aina sairastumiseensa asti.
Lisäksi soitin viulua kuusivuotiaasta asti, jolloin ukki pelasti vanhempieni päivän useampaan otteesseen, kun jostain syystä ei minua olisi ehdittykään viedä soittamaan. Hän saattoi ilmestyä kovina pakkaspäivinä yhtäkkiä aamulla kotiovellemme ilmoittamaan, että vie meidät kouluun. Ukki kävi meillä autollaan harva se päivä aina sairastumiseensa asti. Kovin paikka ukille sairastumisessa olikin ajokyvyn menettäminen.
Ukki on ollut tukeni ja turvani aina (maailmani romahtamiseen) vuoteen 2003 asti, jolloin hän sai aivoinfarktin ja halvautui vasemmalta puoleltaan. Siitä lähtien ihminen, joka oli käyttänyt lähes kaiken aikansa muista huolehtimiseen alkoi olla se huolehdittava. Ja edelleen ukki opetti minua: hyväksymään fyysisen vamman, henkiset rasitteet, joita tilanne toi ja ymmärtämään paremmin invalidien tilannetta. Hän teki minusta ihmisen, joka palavalla raivolla puolusti vammaisten oikeuksia, puhumattakaan niistä kaupan invapaikoista, jotka oli vienyt aina joku, joka haki niin paljon kaljaa, että auto oli saatava lähelle. Liikennepoliisin taipumukset ovatkin varmaan tulleet suggestion kautta ukilta :D
Ennen kaikkea me kaikki opimme joustamaan, ymmärtämään, olemaan kärsivällisiä ja tukemaan toisiamme. Ukin tilanne opetti meidät tuntemaan mummin: mummi luotti paikkakuntansa lapsenlapsiin kuin kallioon ja olen onnellinen, että etäinen ja jokseenkin viileä, jopa pelottava mummi on nykyään myös minulle tärkeä ihminen. Eilen juuri olimme vierekkäin, kun mummi ei enää jaksanut seistä.
Vaikka ukkini eläisi vielä kymmenen vuotta, en ikinä tämän eliniän aikana voisi korvata hänen hyväntekeväisyyttään. En varsinkaan pysty siihen yhtä pyyteettömästi ja kärsivällisesti kuin ukkini on pystynyt. Kai suurin katumukseni onkin, että ukki ei tiennyt sitä laajuuttaa, jolla häntä arvostettiin silloin, kun hän oli vielä täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Ukki tuki vaimonsa leskeksi jäänyttä siskoa väsymättä, tuki vanhempiani lastenhoidossa, tuki meitä useampaan otteeseen rahallisesti ja henkisesti sekä auttoi Lions Clubin aikanaan mm. järjestämään kävelykyvyttömän venäläistytön leikkauksen (, joka tanssi pari vuotta myöhemmin jo balettia). Elämä ei aina kohtele meitä reilusti.
Olen ajatellut ukin tilan huonontuessa jopa niin, että ukin pitäisi jo saada mennä. Ukkia pelottaa olla sairaalassa, pelottaa, mitä tapahtuu, eikä hän enää ymmärrä koko tilannetta. Mummin poistuminen paikalta kauhistuttaa häntä kuten myös oma sairaus. Olen ottanut etäisyyttä tilanteeseen, koska ukki on ollut sairas jo niin kauan aikaa, että en uskonut tilanteen olevan niin paha kuin se on ja lisäksi siksi, että tilannetta on helpompi käsitellä. Eilen, kun näin sairaalassa rakkaan ukin niiden letkujen keskellä, kuihtuneena kuin varjo entisestään ja lohdutin itkevää mummia, tajusin silti sen hienouden, että minulla on ollut niin kauan ukki. Kuten myös sen upean elämän, jonka hän on elänyt mummin kanssa, mitä ukki on tehnyt ajallaan ja kuinka se perintö jää meille.
Tällä hetkellä siis tämä bloggaaja joko kirjoittaa suruunsa tai jättää kirjoittamatta - aika näyttää. Tällä hetkellä kuitenkin olo on aika maassa ja jaksaminen vähäistä. Kauhein tunne on pinnistellä sairaalassa muiden tukena, koska en tunne että minulla on oikeutta itkeä, kun muilla on varmasti vielä pahempi olla. Sairasvuoteelta ei malttaisi lähteä pois, mutta toisaalta paha olo puskee päälle niin valtavina aaltoina, että potilaan luonakin on vaikea olla. Takaraivossa on ymmärrys siitä, että ukin pitäisi saada mennä - on lupa antaa periksi. Sydämessä tuska on hirmuinen ja itsekkyys huutaa vastaan: pysy vielä täällä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)